Rauhanaate ja miinakauhu sopivat yhteen

Suomen tulossa oleva päätös jalkaväkimiinoista luopumisesta on saanut toiset hihkumaan ilosta, toiset kauhistelemaan sääntöpohjaisen maailmanjärjestyksen jatkuvaa rapautumista. Rauhanaatteessa eli pasifismissa on se ikävä puoli, että se harvoin pääsee valtaan hyökkääjävaltioissa.

Itsekin kannatan periaatteessa maailmanlaajuista aseistariisuntaa, ja Ottawan miinasopimuksen laajentamista koskemaan kaikkia valtioita. En valitettavasti kuitenkaan usko, että ihmiskunta on vielä valmis luopumaan keskinäisistä sodistaan. Lajimme syntyi eri arvioiden mukaan noin 2 – 2,5 miljoonaa vuotta sitten. Luolapiirrokset, hautalöydöt, riimukirjoitukset ja nuorempana aikana ylös kirjatut historiat kertovat jatkuvista sodista ja väkivallasta.

Kysymyksessä on usein ollut taistelu orjista, arvokkaista luonnonvaroista, ravinnosta ja elintilasta. Usein myös silkasta vallanpitäjien halusta miellyttää massoja, saada nimensä historiaan ja pysyä vallassa. Päivän uutisia katsoessa nuo väkivallan motiivit eivät ole kadonneet mihinkään.

Aseisiin – mukaan lukien miinat – tarttumisessa on usein ollut kysymys pakosta. On ollut pakko puolustaa itseään, läheisiään ja elämäänsä. Itse asiassa, pakko ohjaa tänäkin päivänä yllättävän paljon käytöstämme. On pakko syödä. On pakko noudattaa liikennesääntöjä, jos aikoo pysyä hengissä. Ihmisten väliset suhteet on pakko järjestää jonkinlaisten sääntöjen mukaan, jotta ei tarvitsisi sotia pientenkään ihmisyhteisöjen kesken. Väkivalta syntyy usein siitä, ettei sääntöjen määräämää pakkoa noudateta.

Pidin itse Suomen luopumista jalkaväkimiinoista huonona ratkaisuna jo silloin, kun maamme liittyi Ottawan sopimukseen. Pidin, vaikka kuvat miinojen vammauttamista miehistä, naisista ja lapsista ovatkin kammottavia. Pidin, vaikka tiedänkin poliitikkojen puheet siviileille vaarattomista suomalaismiinoista hölynpölyksi. Siellä, missä ihmiset tappavat toisiaan, sodan sumu vallitsee sankkana. Tieto miinoitteista ja miinoittajista katoaa pommien ja kranaattien räjähdyksiin, eikä tieto välity jälkipolville.

Miinaa on joskus kutsuttu köyhän miehen ydinaseeksi. Koskaan et tiedä, mihin se on piilotettu. Sotakronikat niin toisen maailmansodan ajalta, Vietnamista, Afganistanista kuin muistakin tuoreemmista sodista kertovat, että kätkettyjen räjähteiden aiheuttama miinakauhu on ollut yksi suurimmista hyökkäävän suurvallan liikkumista ja etenemistä hidastaneista tekijöistä.

Niin kornia kuin se onkin, rauhaa kannattavan, vähäväkisen ja maarajoiltaan pitkän pienen valtion kannattaa edelleenkin opetella piilottamaan miinoja maaperäänsä. Ehkä se omalta osaltaan hillitsee suuremman vallan halua lähettää sotilaitaan rajojen yli.