Kun piru lukee Raamattua: kirjailijan havaintoja kirjansa saamista kritiikeistä

Maanantai 6.7.2026 klo 15.04

Tänä päivänä kirjailija saa mediassa hyvin harvoin kirjallista palautetta työstään. Jokaisesta julkaistusta kritiikistä on siis syytä olla kiitollinen. Vielä kiitollisempi olen, jos lukijat - siis kriitikot - ovat löytäneet parin vuoden pakerrukseni tuloksesta erilaisia asioita. Metsäpatruunoiden perinnön kohdalla niin näyttää käyneen. 

Anneli Airola korosti Kirjojenkuisketta -blogissaan 18. toukokuuta metsäpatruunoiden merkitystä monien teollisuusyhteisöjen rakennuttajina ja suomalaisen taiteen kultakauden rahoittajina. Kummatkin tärkeitä teemoja kirjassani.

Tarja Autio kirjoitti 23. kesäkuuta 2026 kaupunkilehti Reimariin oman analyysinsa kirjastani. Se löytyy täältä. Hän nosti artikkelissaan esille metsäteollisuuden pitkän historian Suomessa. Haminalaisena hän myös korosti tämän pienen kotikaupunkini merkitystä maamme metsiin pohjautuvan hyvinvoinnin kehtona. Tuota pienen kaupungin asemaa 1700-luvun Ruotsin sahatavarapääkaupunkina sopiikin ihmetellä. 

Aura Pilkama löysi Maaseudun Tulevaisuuden arviossaan 26. kesäkuuta metsäpatruunoiden tuen työläistensä vapaa-ajan harrastuksille ja hyvinvoinnille. Hän huomautti myös tärkeästä asiasta: osittain tuossa tuessa oli kysymys työväestön pitämisessä poissa työväentalojen sosialistisista vaikutuspiireistä.

Heikki Ignatius on lukenut kirjani osana Helmet-lukuhaastetta heinäkuun 2026 alussa. Hänelle oli uusi tieto, että Saimaalta on uitettu Väliväylää pitkin puita Kymijoen vesistöön. Uusi tieto ei koskaan ole pahaksi!

Soili Vuorenmaa julkaisi oman arvionsa kirjastani 5. heinäkuuta suositussa Kirjavinkit.fi -palvelussa. Hän löysi kirjasta patruunoiden elämäntyön sosiaalisia ja sivistyksellisiä merkityksiä, ja jäi miettimään heidän erilaisia lähtökohtiaan. Ei ollenkaan huonoja havaintoja...

Kiitos Pro metsä -palkinnosta, Kaakkois-Suomen metsäneuvosto

Keskiviikko 24.6.2026 klo 9.39

Joskus ihmisen elämässä tapahtuu yllättäviä asioita, sekä hyviä että huonoja. Kaakkois-Suomen metsäneuvoston minulle myöntämä tämänvuotinen Pro metsä -palkinto kuuluu ehdottomasti hyviin. Yhä monimutkaisemmaksi käyvässä maailmassa metsäasiat tarvitsevat edelleen tarinankertojansa.

Saamastani palkinnosta kertoi muun muassa tänäinen Reimari -lehti. Arvostan alueellisten metsäneuvostojen laajaa työsarkaa erilaisiin metsään liittyvien organisaatioiden ja ryhmien yhteistyöfoorumina. Yhteisten ratkaisujen ja tavoitteiden löytäminen niin ekologisia, taloudellisia kuin sosiaalisiakin ulottuvuuksia sisältävässä metsäkeskustelussa ei ole läheskään aina helppoa. Metsiin liittyy sekä kovia rahallisia, että pehmeämpiä henkisiä arvoja.

Saamani palkinnon perusteluissa lämmitti erityisesti saamani tunnustus metsään liittyvien tarinoiden kertojana. Jäädessäni freelancer-kirjoittajaksi lokakuussa 2005, hahmotin uuden tehtäväni juuri niin: metsäasiat erilaisine arvostuksineen eivät aina avaudu helposti tämän päivän kiireiselle ihmiselle. Eivät varsinkaan, ellei ole syntynyt sananmukaisesti metsän keskellä kuten minä, eikä ole kasvatettu aikuiseksi metsästä ja metsätöistä saaduilla markoilla.

Metsäala – kuten moni muukin ala – syyllistyy monesti kielenkäytössään vaikeasti ymmärrettävään kapulakieleen. Siihen sortuvat muutkin samaan aihepiiriin liittyvät toimijat. Kirjailijana ja toimittajana on monesti hauskaakin miettiä, kuinka jonkin kapulakielisen tiedotetekstin voisi sanoa toisin ja helpommin kauniilla suomen kielellä. Mitä vaikeampaa kieltä, sen helpompaa sillä ja/tai sen pohjalle on rakentaa turhia vastakkainasetteluja.

Pro metsä -palkintoon sisältyy sen saajan valitsema puuntaimi sopivalle paikalle istutettuna. Valitsin omaksi puukseni hevoskastanjan, komean maisemapuun ja alkukesän hyvän mesikasvin.

Metsäasioissa sanotaan taloudellisen kvartaalin kestävän neljännesvuosisadan. Kun nyt istuttamamme puun ensimmäinen kvartaali täyttyy, minä en todennäköisesti ole enää elävien kirjoissa. Toivottavasti hevoskastanja voi silloin hyvin ja ilahduttaa sekä ihmisiä että pörriäisiä.

Kirjailijan työ on murroksessa

Perjantai 12.6.2026 klo 8.28

Tarinoimista rakastava kirjoittaja on tähän mennessä voinut olettaa että jos hänellä on juonen kuljettaminen hallussa, pohjatyöt kunnolla tehtynä ja muutenkin paketti kasassa, hänen tuotoksensa löytää ennen pitkää lukijansa. Kirja-ala on kuitenkin nyt rajussa murroksessa. Sain siitä tällä viikolla kaksikin eri viestiä.

Huhtikuussa ilmestynyt tietokirjani Metsäpatruunoiden perintö on kerännyt mukavasti lukijoita ja huomiota eri tiedotusvälineissä. Olen siitä mielissäni paitsi itseni, myös kirjan julkaisseen Reuna-kustantamon puolesta. Suhteellisen pieni kustantamo uskalsi tarttua käsikirjoitukseeni koska näki sen aiheen tärkeäksi, ja sijoitti sen julkaisemiseen paljon aikaa, työtä ja rahallista panosta.

Kirjani saama huomio on näköjään pantu merkille myös eräissä isommissa kustantamoissa. Sain erään sellaisen kustannusvastaavalta kohteliaan viestin. Siinä kerrottiin, että jos minulla on jo seuraavan kirjani tarpeet tiedossa mutta ei vielä kustantajaa valmiille tuotokselle, he ovat kiinnostuneita yhteistyöstä. Yhteydenotto lämmitti tietenkin mieltäni, tulihan se taholta jonka julkaisemien kirjojen tasoa arvostan.

Seuraavana päivänä tuli toinen viesti. Siinä analysoitiin perusteellisen oloisesti tuoretta kirjaani ja sen ehkä laajempaakin antia yhteiskunnalliseen keskusteluun. Viestissä ehdotettiin yhteistyötä kirjan markkinoinnissa, jotta se saadaan laajemmankin lukijakunnan tietoisuuteen jopa Suomen rajojen ulkopuolella. Lopussa luki signeerauksena ihmisen nimi, kera kohteliaan With best regards -toivotuksen.

Kumpikin viesti vaikutti lupaavalta. Valitettavasti kirja-alallakaan kaikki ei ole kultaa mikä kiiltää.

Suomalaiselta kustantamolta tulleessa viestissä edellytettiin, että tulevaa kirjaani varten pitäisi olla ennen kustannuspäätöksen tekemistä tiedossa vähintään 15 000 euron edestä tilauksia tai ainakin jonkin tahon lupaamaa rahoitusta. Sillä saisimme yhdessä aikaan noin 300 kappaleen kokoisen ensimmäisen painoksen. Kustannuspäällikkö kertoi kohteliaasti, että se poistaisi hänen työnantajaltaan kirjan kustantamiseen liittyvän taloudellisen riskin.

Syvennyin tarkemmin myös markkinointiyhteistyötä tarjonneen tahon viestiin. Ilmeisesti – en tiedä, miten – tuore tietokirjani on syötetty tekoälyn syövereihin, saaden siitä aikaan näennäisesti tarkka analyysi. Lauserakenteet, mitään sanomattomat kehut ja kokonaisuus kertoivat, ettei tekstin takana ollut oikeaa ihmistä. Samasta asiasta kertoivat myös ehdotukset tulevan markkinointimixin sisällöstä: samaa englanninkielistä höttöä löytyy jokaisesta valmiita mainospohjia tarjoavasta julkaisuohjelmasta.

Ensimmäiset tekoälyllä kirjoitetut romaanit on tiettävästi jo julkaistu, muka ihmisen kirjoittamina. Ensimmäiset ihmisten oikeasti kirjoittamat romaanit on jo vedetty markkinoilta, koska niitä on pidetty tekoälyllä kirjoitettuina. Sitä ei tarvitse ihmetellä: eihän tekoälyohjelma luo mitään itse. Se opetetaan ensin kirjoittamaan syöttämällä sille oikeiden ihmisten kirjoittamia kirjoja analysoitaviksi. Amerikassa lyödään jo kirjoihin leimoja, joissa vannotaan niiden olevan oikeiden ihmisten kirjoittamia. Sama lienee edessä myös meillä.

Kustantajia ilman kirjan kustantamiseen olennaisesti ja perinteisesti liittyvää taloudellista riskiä. Yhteistyökumppaneita joilla ei ole omia kasvoja, ajatuksia, intohimoja eikä mielipiteitä.

Meitä kirjailijoita odottaa mielenkiintoinen tulevaisuus.

Tervetuloa opastetulle kierrokselle Haminan Tervasaareen

Sunnuntai 31.5.2026 klo 10.18

”Määränpää ei ole milloinkaan paikka, vaan uusi tapa nähdä asioita.” Tuo sitaatti on kirjailija Henry Milleriltä. Uskon itsekin asian olevan niin. Nähdäkseen asioita uudella tavalla, ei välttämättä tarvitse edes matkustaa kauas.

Suoritin hiljattain Haminan Seudun Oppaat ry:n järjestämän, Suomen Opasliiton vaatimusten mukaisen matkailuopaskoulutuksen. Ollakseen joltisenkin tasoinen opas, on osattava monia asioita.

On tunnettava opastamansa kohteet, ja on osattava poimia niistä oleelliset asiat kerrottaviksi. On osattava aikatauluttaa tekemisensä niin että pysyy sovitussa aikataulussa ilman, että opastettavat tuntevat olonsa pitkäveteiseksi tai kiireiseksi. On osattava paitsi esiintyä ja puhua, myös kuunnella ja ottaa huomioon opastettaviensa kiinnostuksen aiheet ja kunto. Ja paljon, paljon muuta.

Viikko sitten vedin ensimmäiset ryhmäopastukseni Oppaiden väreissä. Kokemuksesta jäi hyvä mieli: ihmiset olivat kiinnostuneita Virolahdella sijaitsevan Harjun Oppimiskeskuksen historiasta, nykypäivästä ja hevosajoneuvomuseo Kiessistä. Laatimani opastussuunnitelma piti pääosin kutinsa. Mikä parasta: minulle esitettiin monia hyviä kysymyksiä, joihin minun on vielä löydettävä vastaukset.

Ensi viikolla vedän puolentoista tunnin opastuskierroksen Haminan Tervasaaren historiallisissa maisemissa. Meren- ja kaupankäyntiä, sahateollisuutta, sataman elämää ja kiinnostavia ihmiskohtaloita 1700-luvulta tähän päivään. On tässä ollut tiivistämistä, kun yritän mahduttaa monenlaisia asioita tuolle puolentoista tunnin, ja noin puolentoista kilometrin kävelykierrokselle!

Henry Miller oli eittämättä oikeassa. Etenkin kun perehtyy paremmin omaan lähiympäristöönsä, sitä ja sen historiaa katselee erilaisessa valossa.

Metsäpatruunoiden perintö myyntiin Haminan kaupunginmuseolle

Maanantai 25.5.2026 klo 7.58

Uuden kirjan tuoksu ja tuntu kädessä on hieno asia. Kirjan nimi, kansikuva ja takakannen teksti houkuttaa kenties selailemaan sen lehtiä ja katselemaan sen kuvia. Nettikirjakaupasta on vaikea saada tuota samaa tuntua. Harmi vain, että kirjoja myyvät kivijalkakaupat alkavat olla vähissä.

Isoja supermarketteja en laske kirjallisuuteen erikoistuneiksi kaupoiksi. Niissä kirjoja myydään kilotavarana, ja se näkyy niiden valikoimassa ja esille laittamisessa. Sen lisäksi että varsinaisia kirjakauppoja on vähän, niiden omistaminen on Suomessa hyvin keskittynyttä. Etenkin pienten kustantamojen tuotteiden alkaa olla vaikea päästä yksittäisen kaupan hyllyille jopa silloin, kun puhutaan saman kaupungin kirjailijoista. 

Siihen nähden on erinomaisen hienoa, että useampikin museo on ottanut tai on ottamassa tuoreen Metsäpatruunoiden perintö -teokseni omaan myyntipisteeseensä. Kirja on jo muutaman viikon ajan ollut tarjolla Kotkan Vellamossa museokauppa Plootussa. Perjantaina vein ensimmäisen erän kirjoja kotikaupunkini Haminan kaupunginmuseolle. 

Etenkin tämän kirjan esittelypaikoiksi nämä museot todellakin sopivat. Hamina oli kokoaan suurempi metsätuotteiden jalostaja ja vientisatama jo 1700-luvulla, ja Kotkan kaupunki käytännössä syntyi sahojensa ympärille.

Historiakin on tarkoitettu haisteltavaksi, tunnusteltavaksi ja selailtavaksi. Erona kirjaan sillä ei ole takakantta. Ei; sen tulkinta muuttuu koko ajan, ja kirjoitamme sitä koko ajan lisää. 

Metsäpatruunoiden perintö, eli kun kirjailija saa kiitosta työstään

Keskiviikko 20.5.2026 klo 9.27

Palautteen, etenkin sen positiivisen vastaanottaminen on monesti suomalaiselle vaikeaa. Tunnistan tuon piirteen myös itsessäni. Niitä kertoja on kuitenkin syytä arvostaa, kun joku kirjani lukijoista löytää siitä jotakin tärkeää ja merkityksellistä.

Uusin tietokirjani Metsäpatruunoiden perintö ilmestyi huhtikuussa. Jo nyt voin sanoa, että se on herättänyt enemmän kiinnostusta kuin suurin osa aiemmasta tuotannostani. Pitämäni yleisöluennot noiden merkittävien miesten ja naisten tähän maahan jättämistä jäljistä ovat vetäneet hyvin väkeä. Kirjaa on käsitelty useissa eri medioissa. Olen saanut myös suoraa lukijapalautetta eri kanavien kautta.

Olen julkaissut reippaat 20 vuotta kestäneellä kirjailijan urallani jo melkoisen määrän kirjoja. Joukkoon mahtuu sellaisiakin, joiden sekä minä että niiden kustantajat uskoimme herättävän kiinnostusta laajoissa kansalaispiireissä. Silti noista useamman vuoden pohdiskelun, tietojen keruun ja kirjoittamisen tuloksista on tullut sankarivainajia: kritiikkejä on tullut vähän jos ollenkaan, media ei ole ollut niistä muutenkaan kiinnostunut ja sähköpostitilinikin on pysynyt tyhjänä kommenteista.

Se on asia, joka kirjailijan on hyväksyttävä aloittaessaan uuden työn. Voi hyvin olla, että minä olen ainoa teoksen teemasta kiinnostunut koko universumissa. Voi myös olla niin että juuri se lukija, jolle kirjallani voisi olla tärkeää annettavaa, ei saa sitä koskaan käsiinsä.

Siksipä ne kerrat tuntuvat hyviltä, kun joku arvioi omalla nimellään uutuuteni annin arvokkaaksi ja painamisen arvoiseksi. Näin kävi tällä viikolla, kun Anneli Airola arvioi Kirjojen kuisketta -blogissaan Metsäpatruunoiden perintöä.

”Martti Linnan Metsäpatruunoiden perintö on laadukas katsaus suomalaisen metsäteollisuuden historiaan 1700-luvulta tähän päivään. Kirja avaa kiinnostavasti metsäpatruunoiden elämää, työtä sekä heidän jättämäänsä merkittävää perintöä Suomen teollisuudelle ja yhteiskunnalle. Kirja muistuttaa, miten suuri rooli näillä vaikuttajilla oli myös maamme arkkitehtuurissa ja kulttuurielämässä.”

Viis kehuista – tuohon on kirjattu monta asiaa, joita halusin kirjassani kuvata ja käsitellä. On ilo huomata, että (ainakin yksi) lukija on ne siitä löytänyt.

Suurin osa tiedoistani on toisen käden tietoa

Keskiviikko 6.5.2026 klo 12.11

Ikivanhan tarinan mukaan Aasian kuninkuudesta kiinnostunut Aleksanteri Suuri ratkaisi Fryygian Gordionissa sijainneen kinkkisen solmun arvoituksen avaamalla sen miekallaan. Tiedon tapahtumasta olen saanut niin sanotun toisen käden kautta. Itse asiassa, niitä käsiä mahtuu minun ja Gordionissa heilahtaneen miekkakäden väliin lukuisia.

Ehkä koko solmua ei ollut olemassakaan. Havahduin hiljattain siihen, kuinka pienen osan kovin vajavaisista tiedoistani olen hankkinut itse, oman kokemusperäisen elämisen kautta. Olen lukenut moninaisia kirjoja, kuunnellut erinäisen määrän luentoja, nähnyt paljon fiktiivisiä ja dokumentaarisia televisio-ohjelmia. Olen käyttänyt muitakin lähteitä imeäkseni itselleni oppeja, joiden avulla selviän vajaan sadan vuoden taipaleestani täällä maan päällä.

Kokemusperäinen, itse kerätty tieto hankitaan tekemällä, kokeilemalla, onnistumalla ja epäonnistumalla. Osa tiedosta syntyy viiden, joidenkin lähteiden mukaan kuuden aistin kautta. Sen jälkeen tuo tieto kiteytetään, ja laitetaan säilöön kallon luiden suojaan tulevia tarpeita varten. Tuo tieto on totta – tai ainakin niin voi olettaa.

… vaan kun tunteen pahalaiset, ennakkoluulot ja monet muut häiriötekijät tuppaavat muuttamaan sitä tietoa. Ikävuodet tekevät näköjään saman asian: nuorempana minulla oli varmoja mielipiteitä monestakin asiasta. Nykyään ei enää juuri mistään. Silti otan usein vapauden esittää tätä kokemusperäistä ”tietoa” muille ihmisille täytenä totena.

Tilanne muuttuu vieläkin monimutkaisemmaksi, kun saan tietoa käyttööni muilta ihmisiltä. Hekin ovat keränneet sitä kokemusperäisesti ja aisteillaan, tai sitten muualta omia tulkintojaan tehden. Joskus – aivan kuten Gordionin solmun tapauksessa – tulkintojen ketjut voivat olla pitkiä ja monimutkaisia.

Siksi evoluutio on kehittänyt ihmisille kyvyn suhtautua kaikkeen outoon, uuteen ja erikoiseen aluksi epäluuloisesti. Ne kaikkein hurjapäisimmät ja ennakkoluulottomimmat yksilöt on historian saatossa yleensä raadeltu ensimmäisinä petojen kynsissä kappaleiksi, tai he ovat saaneet ihmiskunnan sotakentillä sen ensimmäisen nuolen rintaansa.

Televisiomainoksen sanoin, eikä siinä vielä kaikki: kerättyä tietoa voi myös tahallisesti väännellä ja käännellä sen erilaisten käyttötarkoitusten mukaan. Syyllistynen siihen itsekin. Mitä kauemmas tiedon kokemusperäisestä syntyhetkestä tai aistihavainnosta mennään, sen useampi vääntö ja kääntö mahtuu matkalle.

Tiedon tuottaminen ja välittäminen on myös valintojen tekemistä. Onpa kyseessä radiolähetys, tietyn päivän sanomalehti tai mikä muu media tahansa, joku valitsee sen sisältämän tiedon. Tämä ja tämä asia katsotaan tärkeäksi, tämä jätetään pois. Melko usein havahdun televisiouutisia katsoessani ihmettelemään, miksi tämä asia haluttiin nostaa esille? Tiedonvälityksen on yritettävä palvella kaikenlaisia tarvitsijoita tietäen, ettei se koskaan siinä täysin onnistu.

Suurin osa keräämästäni tiedosta on toisen käden tietoa. Sama tosiasia koskee myös bunkkerissaan tai valkoisessa talossaan istuvaa suurvallan johtajaa. Se, kuinka hän tuota ympärilleen valitsemiensa neuvonantajien ja muiden kanavien tuottamaa tietoa seuloo, riippuu hänen elämänkokemuksestaan, aistiensa kunnosta, epäluuloista ja mieltymyksistä. Niistä, ja lukemattomista välikäsistä.

Se ajatus kieltämättä hirvittää.

Suuri yleisömäärä ei saa olla kulttuurissa itsetarkoitus

Maanantai 27.4.2026 klo 13.59

Havaintojeni mukaan kulttuuritapahtumissa pätee sama 20/80-sääntö, joka toteutuu monella muullakin elämänalalla. Suhteellisen pieni osa kirjailijoista, taidemaalareista ja muista kulttuurityöläisistä kerää suurimman osan yleisöstä ja medianäkyvyydestä. Kaikella kunnioituksella tuota hyvin pärjäävää vähemmistöä kohtaan on toivottavaa, että myös alan ”rikkaruohot” pysyvät elossa ja tuottavina.

Olin hiljattain kuulijana eräässä yleisötapahtumassa. Vieraaksi saapuneesta kirjailijasta kiinnostuneet kuulijat täyttivät tarkoitukseen varatun salin ääriään myöten. Kirjailija puhui hyvin, hän oli tuttu muualtakin kuin kirjahyllyiltä ja hänen luentonsa aihe oli ajankohtainen. Kaikki kunnia hänelle, toivottavasti hän kiinnostaa ihmisiä jatkossakin.

Tyhjien tuolien syndrooma lienee tuttu monelle muullekin kirjailijalle kuin minulle. Olen puhunut eräästä kirjastani isossa auditoriossa kolmelle ihmiselle. Heistä yksi oli tilaisuuden koolle kutsuja. Olen joskus odottanut kirjani signeeraukseen varatun pöydän luona turhaan sitä ensimmäistä omistuskirjoituksen haluajaa.

Olivatko nuo tilaisuudet turhaa ajan ja rahan haaskausta? En usko. Meillä syntyi noiden kolmen kuulijan kanssa hieno kohtaaminen, josta uskon jokaisen saaneen itselleen jotakin. Signeeraukset jäivät ehkä kirjoittamatta, mutta arvostan sitä että minulle tarjottiin siihen tilaisuus. Tiedänpä erään nykyisin arvostetun kaunokirjallisuuden Finlandia-voittajan, jonka esikoisteosta myytiin hulppeat 200 kappaletta.

Tänä laatujärjestelmien luvattuna aikana päätetään helposti, ettei mitään sellaista kannata tehdä minkä tuotosta ei voi mitata numeroilla. Sellainen insinöörimäinen ajattelu valtaa helposti alaa myös kulttuurissa: rahoituksensa puolesta kamppaileva kaupunginkirjasto kutsuu ehkä vieraakseen menestyskirjailijan sen paikallisesti ehkä kiinnostavan, mutta takuuvarmasti vähäyleisöisen esikoiskirjailijan sijasta kirjatakseen ison kävijämäärän.

Monipuolisuus ja tarjonnan kirjavuus on kuitenkin yksi taiteen ja muun kulttuurin tärkeimmistä elinehdoista. Koskaan ei voi tietää, mikä ja kuka puhuttelee sitä yksittäistä katsojaa, kuulijaa ja kokijaa eniten. Ilman vaikuttavia kokemuksia, ja toisaalta ilman kuuluisalle epämukavuusalueelle astumista ei omalle maulle, ajatuksille ja arvostuksille jää välttämättä tilaa kehittyä. Ihmisen on usein helpompi mennä joukon mukana kuin löytää jotakin itse.

Kuulijakunnassa – siinä pienessäkin – voi myös olla niitä tulevia kulttuurintekijöitä, jotka kiertävät tilaisuuksissa hakemassa rohkaisua ylittääkseen itsekin jonkin rajan sisällään. Muistanpa eräänkin nuoren kirjoittamisesta kiinnostuneen miehen, joka kävi erinäisissä kirjallisuustapahtumissa kuuntelemassa sellaisia miehiä ja naisia, jotka olivat jo jotakin julkaisseet.

Tuo silloinen nuori mies on muuten julkaissut tähän mennessä jo melko monta nimikettä. Ja ainakin palautteesta päätellen 20 henkilöä sadasta on saanut noista nimikkeistä jotakin itselleen.

Tervetuloa kirjani julkkareihin ja luennoilleni metsäpatruunoista

Tiistai 7.4.2026 klo 10.35

Muutaman viikon sisällä saan käsiini lämpimäiskappaleet Metsäpatruunoiden perinnöstä. Parin vuoden mittainen työmaani saavuttaa näin yhden tärkeistä välietapeistaan. Toivottavasti tulet jakamaan sitä kanssani johonkin kirjani julkistustilaisuuksista Kotkassa, Haminassa tai Kouvolassa.

Uuden kirjan julkistaminen on kirjailijalle aina iso juttu. Etenkään tänä päivänä, kun Suomesta löytyy (onneksi vielä) paljon kirjoittavia ihmisiä ja kiinnostavia kirjojen aiheita, ei myönteisen julkaisupäätöksen saaminen ole itsestäänselvyys. Eräässä juuri katsomassani fiktiivisessä tv-sarjassa menestyskirjailijalla oli Se Ensimmäinen Hylkäyskirjeensä seinällä kehyksissä.

Minullakin on vuosien varrelta tallessa vino pino samanlaisia kirjeitä, ei tosin seinällä. Useimmat tuollaisen palautteen saaneista käsikirjoituksistani on myöhemmin julkaistu jonkin toisen kustantamon kautta. Kaipa se kertoo kirjoittajan sitkeydestä ja hyvistä istumalihaksista. Tai sitten tyhmyydestä, kun ei suostu uskomaan kerrasta, ettei siitä tekstistä mihinkään ole….

Metsäpatruunoiden perintö -tietokirjani lämpimäiskappaleita on ollut kiva odotella sen herättämän mielenkiinnon vuoksi. Tähän mennessä teoksesta on tehty ennakkojuttua jo yhteen ammattilehteen, yhteen maakuntalehteen ja yhteen metsäalan arvostettuun yleisjulkaisuun. Se tuntuu hyvältä: matkani varrelle on mahtunut jo useampiakin isoja kirjatyömaita, jotka on haudattu hiljaisuudessa. Mediakentän sirpaloituessa niin käy yhä useammalle kirjalle ja niiden sanomalle.

Kirjani tiimoilta, metsäpatruunoiden kiehtovien elämäntarinoiden ja saavutusten pohjilta on ollut helppoa suunnitella luentoja, joiden uskon kiinnostavan hyvinkin erilaisia kuulijaryhmiä. Metsä, raha ja kulttuuri ovat asioita, jotka herättävät helposti tunteita ja mielipiteitä. Niistä on helppoa saada aikaan vastakkainasetteluja.

Uskon, että kirjallani on siihen keskusteluun tarjottavanaan uudenlainen näkökulma. 

Tervetuloa ensimmäisille maksuttomille yleisöluennoille kirjani tiimoilta:

https://www.merikeskusvellamo.fi/tietoherkku-metsapatruunoiden-perinto/

https://www.kymenlaaksonyt.fi/fi-FI/page/69b12fc8f11ed86af14ed602

Kouvolan pääkirjasto 12.5. klo 17.30 – 19.00 (Suomen Tietokirjailijat)

Suomi tarvitsee kalenteriin kotiseutupäivän

Keskiviikko 25.3.2026 klo 11.17

Tässä digitaalisessa maailmassa me suomalaiset tiedämme monesti enemmän kaukaisten maiden tapahtumista kuin siitä, mitä kaikkea nähtävää ja koettavaa löytyy kotikulmiltamme. Vuoden mittaan kalenterista löytyy monenlaisia liputuspäiviä. Jokaisen oma asuinseutu ansaitsisi omansa.

Tällä hetkellä seuraamme tiiviisti sitä, mitä tapahtuu Lähi-Idässä ja Hormuzin salmessa. Ukrainan sodan myötä sanat Kiova, Krim ja Donbass ovat tulleet niin tutuiksi, että osa niiden lukijoista ja kuulijoista lienee jo turtunut sanojen tuttuuteen.

Tällaisina epävarmoina aikoina on kuitenkin tärkeää, että tunnemme kovan maankamaran jalkojemme alla ja tiedämme kuuluvamme johonkin. Uskon sen luovan perusturvallisuuden tuntua, jos ihminen tietää edes jotakin elinympäristönsä historiasta ja siellä aikojen saatossa asuneista ihmisistä.

Havahduin asiaan vasta tänä talvena, kun suoritin kotikaupunkini oppaiden järjestämää paikallisopaskurssia. Moni talo, muistomerkki tai muu kohde kertoo kiehtovista ja koskettavista ihmiskohtaloista. Kaikella tässä hetkessä läsnä olevalla on ollut alkunsa. Emme välttämättä ole täällä enää näkemässä niiden asioiden loppumista.

Yksi ihmisenä olemisen vaikeimpia asioita lienee sen hyväksyminen, että oma elämämme jää aina kaikkien muiden maallisten asioiden tavoin kesken. Olemme kaikkine puutteinemme epätäydellisiä. Sen asian hyväksymisessä auttaa kovasti, jos tajuaa jonkun muun jo selviytyneen omasta elämästään näillä samoilla paikoilla omine epätäydellisyyksineen ennen minua.

Päivä olisi tarpeellinen etenkin meille, jotka olemme työn tai muun syyn takia ajautuneet asumaan uusille tanhuville. Yleinen, meille kaikille maailman onnellisimmille suomalaisille yhteinen kotiseutupäivä eri teemoineen ja yhteisine tapahtumineen ei välttämättä olisi ollenkaan huono ajatus.

Hella Wuolijoki, Marie Elisabet Hackman ja monet muut - uusi videoni kertoo metsäpatruunoiden vahvoista naisista

Sunnuntai 8.3.2026

Neljäs huhtikuussa 2026 ilmestyvään Metsäpatruunoiden perintö -tietokirjaan liittyvä videoni kertoo kansainvälisen naistenpäivän kunniaksi patruunoiden tärkeistä naisista ja naispatruunoista. 

Etenkin 1700- ja 1800-lukujen historiankirjoitus on laadittu hyvin miehisestä näkökulmasta. Todellisuudessa naiset olivat jo silloin merkittäviä päätöksentekijöitä ja vallankäyttäjiä. Se oli monesti seurausta leskeydestä, tai yritystä johtaneiden veljien ennenaikaisesta poismenosta. 

Avioliiton solmineet naiset saivat luvan hallita omaisuuttaan vasta 1800-luvun loppupuolella. Suomalaiseen puunjalostukseen nousi monta lahjakasta naista merkittäville johtopaikoille. Siinä joukossa on yllättäviäkin nimiä. 

Naispuolisista arkkitehdeista ja taiteilijoista tuli monesti miespatruunoiden luottonaisia. Patruunoiden vaimojen, sisarten ja muiden tärkeiden naisten mielipiteet ja arvostukset vaikuttivat siihen, miltä heidän rakennuttamansa arvorakennukset ja teettämänsä tai hankkimansa taide näyttää tänäkin päivänä. 

Metsäpatruunoiden vahvoista naisista kertovan videoni löydät täältä. Sen myötä hyvää naistenpäivää!

Aito vaiko tekoälykuva?

Sunnuntai 15.2.2026 klo 8.08

Viimeisen puolen vuoden aikana ainakin oma sosiaalisen median todellisuuteni on räjähtänyt täyteen AI:n, eli ihmisen toimintaa jäljittelevän tekoälyn tuottamia valokuvia ja videoita. Jokaisen meistä on opeteltava uudenlaista suhtautumista kuvallisen ilmaisun merkitykseen ja todistusvoimaan.

Muutoksen myötä olen itsekin opetellut joitakin perusasioita tekoälyohjelmien käytöstä. Tämän kirjoitukseni otsikkokuvan teki pyynnöstäni tekoäly. Uskon, että tekele kertoo itse katsojalle sen, ettei tilanne ole oikeasta elämästä tallennettu. Sen vuoksi en lisännyt sen alareunaan tekstiä tämä kuva on tehty Microsoftin Copilotilla.

Suurimman osan tekoälyn tuottamista kuvista ja videoista huomaa helposti keinotekoisiksi. Ihmiset eivät näytä aidoilta, he eivät liiku normaalisti tai heidät on ympätty tökerösti ympäristöönsä. Kukat ovat epätavallisen kauniita ja eläimet liki täydellisiä. Luontoon (me ihmiset mukaan luettuna) kuuluu vajavaisuus. Juuri se on se ominaisuus, joka monesti tekee kuvaamisen kohteesta tallentamisen arvoisen.

Kuvio muuttuu täysin toiseksi, jos ja kun erehdymme pitämään noita keinotekoisia luomuksia aitoina. Maailman kriisipesäkkeistä ”otetut” kuvat mellakoista, veriset lapsen kasvot, kotimainen ihmislihansyöjäpoliitikko tai jokin muu taitavasti manipuloitu kuva saa meidät ehkä valitsemaan puolemme ilman, että pysähdymme miettimään asian kaikkia puolia. Sormi käy tykkää- nappulalla. Sormet naputtelevat hetken tunnekuohussa nettiin jotakin, jota emme tunnista parin päivän päästä omien arvojemme mukaiseksi.

Me ihmiset olemme sosiaalisia eläimiä. Tunne johonkin ryhmään kuulumisesta on yksi tapa kokea itsensä merkitykselliseksi. Sellaisen ryhmän yhteen sitomiseen ja sen toiminnan suuntaamiseen tekoälykuvitus antaa jälleen yhden uuden elementin. Siitä on olemassa jo vahvaa näyttöä, ja siksi en välttämättä pidä AI:n käytön yleistymisestä kuvittamisessa ja tekstin luomisessa.

Kuvaan suurimman osan kirjoittamistani lehtijutuista itse. Tähän mennessä olen myös useimmiten kuvannut kirjoittamani kuvapitoiset kirjat. Tältä istumalta en usko, että tulen muuttamaan sitä tapaa. Oikean kuvan ottaminen on aina tietyssä hetkessä, paikassa ja tunnetilassa tapahtuva valinta: mitä minun pitää kuvalla sanoa, ja mitä se tarkoittaa sen rajaamiselle? Mitä kuva kertoo tulevaisuudessa sen katsojalle? Täydentääkö se tai kenties korvaa kirjoittamaani tekstiä?

Kunhan kelit taas lämpenevät, ryhdyn kantamaan luontoretkilläni mukana sitä parempaa kameraani. Siinä on aina oma jännityksensä, millaisia asioita Äiti Maa suo milloinkin kuvattavakseni. Joskus ei yhtään mitään. Joskus onnistaa: muistan vieläkin, kuinka onnistuin pari kesää sitten kuvaamaan helosurrin, tuon todella kauniin kukkakärpäsen. Se vain istahti eteeni päivänkakkaralle ja antautui kuvattavaksi. Sellaisia kokemuksia ei tekoälykuvan pyytäminen tietokoneelta tarjoa.

On tekoälykuvilla silti hyvät puolensa. Tykkään leikitellä kauniin kielemme sanoilla ja niiden monilla merkityksillä. Jos olisin mennyt tanssilavalla pyytämään joltakin mieskavaljeerilta että otapas nyt oikein tuskainen asento, ei lopputulos välttämättä olisi ollut hyvä hänen, hänen tanssidaaminsa eikä lopputuloksenkaan kannalta.

Kolmas Metsäpatruunat -videoni kertoo heidän muistomerkeistään

Maanantai 2.2.2026 klo 9.07

Jokainen Suomessa joskus elänyt ja vaikuttanut metsäpatruuna on siirtynyt aikanaan sen rajan toiselle puolelle, jonka takaa ei ole enää paluuta. Monista heistä on tehty jo heidän eläessään tai sen jälkeen muotokuvia metsäyhtiöiden pääkonttorien seinille tai niiden eteen.

... mutta nuo muistomerkit voivat olla jotakin muutakin. Suomesta löytyy lukuisia patruunoiden muistoksi tehtyjä hautakappaleita, jopa yksi patruunan tyttären muistoksi tehty mausoleumikin. 

Nykyisin monet noista töistä kuuluvat suomalaisen taiteen suuriin aarteisiin. Kerron joistakin niistä tuoreessa YouTube-videossani. Löydät sen täältä. 

Metsäpatruunoiden perintö -kirjani Vellamon Tietoherkuissa 22. huhtikuuta

Keskiviikko 14.1.2026 klo 10.00

Uuden kirjan julkistustilaisuus on kirjailijalle aina yksi pitkän puurtamisen kohokohdista. Seuraava kirjani julkaistaan juhlavasti Kotkan Merikeskus Vellamossa, osana Tietoherkut -luentosarjaa. 

Keskiviikkona 22. huhtikuuta kello 17-18 pidettävä tilaisuus päättää samalla Vellamon tämän kevään asianomaisen luentosarjan. Tilaisuuteen on vapaa pääsy. Sen jälkeen kannattaa ehdottomasti käydä tutustumassa Kymenlaakson museon mainioon, maakuntamme puunjalostuksen pitkää historiaa esittelevään Puun vuoro -näyttelyyn. Sinnekin on vapaa pääsy. 

Tarkemmat tiedot tilaisuudesta löytyvät täältä. 

Donald J. Trump vs. Franklin D. Roosevelt: vuosi 2026

Keskiviikko 31.12.2025

Joulun aikaan kolusin kirjahyllyni historiallista osastoa II maailmansodan kohdalta. Emme elä nyt samanlaisen maailmanpalon aikoja, mutta mahdollisuus sellaisen syttymiseen on kasvanut. Ainakin valtioita yhdistävät ja erottavat poliittiset mannerlaatat ovat liikkumassa uuteen asentoon.

Vuoden 2026 alkaessa kukin voi tykönänsä miettiä, mitä maailman suurimman supervallan korkein päättäjä ajatteli asioista vuonna 1940, ja mitä vastaavan viran nykyinen haltija ajattelee samoista asioista.

Yhdysvallat on isoin peluri maailmanpolitiikassa. Sen vaikutusta yksittäisten kansojen hyvin- tai pahoinvointiin ei voi ohittaa tuosta vain. 1940-luvun alussa se oli vasta nousemassa demokratioiden kiistattomaksi johtajaksi. Nyt se on kiistatta länsimaista ykkönen sekä taloudessa että vaikutusvallassa. Demokratian johtajuudesta voi olla montaa mieltä.

Franklin D. Roosevelt toimi USA:n presidenttinä neljällä kaudella vuosina 1933-1945. Siinä lajissa hän on maansa ainoa, ja tullee sellaiseksi jäämäänkin Yhdysvaltain perustuslakiin myöhemmin tehdyn lisäyksen ansiosta. Roosevelt oli puoluekannaltaan demokraatti. Hän pyrki nostamaan 1930-luvun kuuluisalla New Deal -talousohjelmallaan maansa kansainvälisen lamakauden syövereistä. Osittain se myös onnistui.

Vuoden 1940 vaaleissa Roosevelt valittiin kolmannen kerran Yhdysvaltain presidentiksi. Pitkälti siksi, että hän lupasi olla viemättä maataan osalliseksi toiseen maailmansotaan. Toisin kuitenkin kävi. Neljäs kausi alkoi vuonna 1944, mutta Roosevelt kuoli ennen sen päättymistä.

Donald J. Trumpin tausta on liikemaailmassa. Hän tuli valituksi Yhdysvaltain 45. presidentiksi republikaanien listoilta kaudelle 2017-2021, ja uudelleen 47. presidentiksi tämän vuoden alusta alkaen. Tämä kausi lienee hänen viimeisensä, vaikka Trump onkin julkisesti leikitellyt ajatuksella kausiensa jatkamista ilman kansanäänestystä.

Jokainen päättäjä reagoi puheissaan ja kirjoituksissaan sen hetkiseen tilannekuvaan nykyhetkestä ja tulevaisuudesta. Niinhän me kaikki muutkin teemme. Siksi eri aikojen johtajien arvoja ja ajatusmaailmaa on vaikea vertailla keskenään. Se mitä ihminen puhuu ja kirjoittaa, ennustaa historiallisten esimerkkien valossa kuitenkin  hyvin hänen tulevaa toimintaansa.

Saksalainen vallankumouksellinen nimeltään Adolf Hitler kirjoitti 1920-luvulla, istuessaan Landsbergin vankilassa, teoksen nimeltään Mein Kampf. Siinä hän hahmotteli karmaisevan tarkasti tulevan politiikkansa suuntaviivat maailmanvalloitusyrityksineen ja juutalaisten holokausteineen. Vuonna 2021 Venäjän presidentti Vladimir Putin kirjoitti huomiota herättäneen esseensä Venäjän ja Ukrainan historiallisesta yhtenäisyydestä. Seuraavan vuoden helmikuussa näimme, mitä hän sillä tarkoitti.

Tammikuussa 1941 Franklin D. Roosevelt hahmotteli kuvassa näkyvät teesit niistä vapauksista, joita Yhdysvaltain olisi edistettävä omassa maailmanpolitiikassaan. Saman vuoden lopulla Yhdysvallat liittyi jo käynnissä olleeseen maailmansotaan, mutta edisti myös sen päättymistä valtavalla teollisuuskapasiteetillaan ja Lend and Lease -sotilasavullaan.

Sodan jälkeen Yhdysvaltain Marshall-apu oli iso apu sodassa raunioituneen Euroopan jälleenrakentamisessa. Yhdysvaltain johdolla perustettiin Yhdistyneet Kansakunnat (YK) ylläpitämään maailmanrauhaa ja turvallisuutta. Roosevelt oli eläessään molempien asioiden edistäjä.

Rooseveltin teesit kannattaa lukea ajatuksen kanssa, ja miettiä niiden toteutumista. Niitä voi vertailla niihin sanoihin, joita olemme kuulleet Donald Trumpin sanovan.

Parempaa alkavaa vuotta 2026.

Uusi video: Metsäpatruunat kirkkojen rakentajina

Maanantai 15.12.2025 klo 13.21

Aito talouskasvu tarkoittaisi kulutuksen vähentämistä

Sunnuntai 14.12.2025 klo 13.03

Ennusmerkkejä noususta on haettu ja hoettu jo pitkään kauan alhaisella tasolla mataneessa Suomen taloudessa. Meidän on myös muistettava, että elämme alati vähenevien ja keskittyvien aineellisten resurssien maailmassa. Meillä suomalaisilla on omat erityispiirteemme niiden käyttäjinä.

Hiljattain ilmestyi LUT-yliopiston professori Lassi Linnasen ja Itä-Suomen yliopiston professori Niko Soinisen Eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan erään työryhmän tilauksesta koostama raportti Rakenteellinen ylikulutus. Se löytyy Eduskunnan nettisivuilta täältä. Raportissa on aineksia vakavaan keskusteluun meidän suomalaisten omista pyhistä lehmistä.

Se tunnustetaan yleisesti, että kasvava ihmiskunta käyttää aivan liian paljon luonnonvaroja suhteessa niiden määrään ja laatuun. Silmäkulman malka löytyy yleensä jostakin aivan muualta kuin täältä Pohjantähden alta. Amerikkalaisten valtavia monsteriavolavoja, tai kanien lailla keskenään lisääntyviä etelän ihmisiä on turvallista arvostella omalta mukavuusalueeltaan.

Syitä ja seurauksia olisi kuitenkin hyvä miettiä myös omista lähtökohdista. Suomessa on Tilastokeskuksen mukaan noin puoli miljoonaa kesämökkiä. Onko moinen määrä tosiaan tarpeen hoitamaan kansalaisten (ja etenkin kaupunkilaisten) kuihtuvaa luontosuhdetta? Paljonko liikenne kesämökki- ja vakituisen asuinpaikkakunnan välillä kuluttaa vuosittain fossiilisia polttoaineita, teitä ja muita resursseja? Paljonko usein maisemallisesti herkillä rannoilla tai tuntureilla sijaitsevat mökit rehevöittävät vesistöjä ja aiheuttavat melusaastetta?

Vuonna 2023 suomalaiset tekivät Tilastokeskuksen mukaan noin 5,5 miljoonaa yöpymisen sisältänyttä vapaa-ajan ulkomaanmatkaa. Suurin osa niistä tehtiin lentämällä. Paljonkohan mahtoi kulua kerosiinia? Entä Etelä-Euroopan väheneviä pohjavesivaroja? Millainen virkistysarvo moisella matkamäärällä saavutettiin verrattuna siihen, että ihmiset olisivat käyttäneet saman ajan tutustumalla omaan kotiseutuunsa?

Tulevaisuudessa ihmiskunta joutunee tekemään kovia arvovalintoja. Toivottavasti Suomessa ollaan siinä työssä aivan etujoukoissa. Kannattaa seurata tarkkaan, millaisiin käsiin fossiilisten polttoaineiden raaka-ainelähteet ovat maailmalla keskittymässä. Vihreässä siirtymässä tärkeät maametallit ovat jo nyt globaalin valtapelin pelinappuloita. "Uusiutuva" energiatuotanto ei sekään ole ongelmatonta. Jos et usko, käy seisomassa hetki keskisen Suomen halki pohjoisesta etelään kulkevien voimajohtojen alla.

Pyhissä lehmissä on se huono puoli, että niitä on jokaisella.

Kersantti Viljo Heinosta ja itsenäisyyspäivästä

Perjantai 5.12.2025 klo 10.30

Kunniakirja Karhulan Sammontalon seinällä pysäyttää. Ei siksi, että tuleva 10 000 metrin juoksun ME-mies ja Euroopan mestari näyttää jääneen toiseksi. Eikä siksi, että palkintojenjako tapahtui syksyllä 1942 Äänislinnassa, jonka tunnemme nykyisin Petroskoina. Jään miettimään sitä miten järjetöntä se oli, kuinka Heinon (s. 1914) kaltaiset nuoret miehet pantiin silloinkin tappamaan toisiaan. 

Kunniakirjan mukaan koolla oli kilpailijoita Aunuksen, Karhumäen, Syvärin ja Äänislinnan rintamasuunnilta. Kysymyksessä oli nelimaaottelu. Tiedän, että Syvärin suunnalla oli tuolloin saksalainen 163. divisioona odottamassa sitä hetkeä, jolloin etelän suunnalta Leningradia saarrostaneet saksalaisjoukot tulisivat niin lähelle, että divisioona voitaisiin lähettää sulkemaan lopullisesti tuon suuren kaupungin elinhermot. 

Oliko kolmas edustajiaan kisaan nimennyt maa Italia? Purjehduskaudella 1942 Laatokalla toimi saksalais-italialainen laivasto-osasto katkaisemassa Leningradin huoltoyhteyksiä. Suomi-Saksa-Italia. Mikä mahtoi olla neljäs maa? Silloista Neuvostoliittoa tuskin laskettiin…

19-vuotias isäni aloitteli tuona samana syksynä Syvärillä omaa ”maaotteluaan” jalkaväkirykmentti 50:n riveissä. Sitä kestikin sitten aina marraskuuhun 1944 saakka. Tuskallisen moni hänen ikäluokkansa (vuonna 1923 syntyneet) edustajista keskeytti oman ottelunsa kaatumisen tai haavoittumisen vuoksi. 

Sanotaan, että aina maailmansotien aikana ihmiskunnan teknologinen kehitys ottaa jättimäisiä loikkia eteenpäin. Se sanonta on mielestäni korni: emmehän tiedä, mitä kaikkea hyvää ja hyödyllistä noissa sodissa surmatut miljoonat lahjakkaat ihmiset olisivat saaneet aikaan, jos olisivat saaneet elää. 

Viimeiset neljä vuotta olemme jälleen eläneet kasvavan suursodan uhkan alla. Jokaisen oman kansansa vaaleilla, tai muuten valitun johtajan tärkein tehtävä tulisi olla se, että hän estää kansansa nuorten miesten ja naisten elämän uhraamisen tuollaisen suurtuhon kaiken nielevälle alttarille. Valitettavasti niin ei näytä olevan. 

Hyvää itsenäisyyspäivää.

Metsäpatruunat: keitä he olivat, ja mitä he meille jättivät? Katso video.

Lauantai 29.11.2025 klo 14.48

Tietokirjani suomalaisista metsäpatruunoista ilmestyy huhtikuussa 2026. 

Tein teoksesta ensimmäisen, noin kuuden minuutin mittaisen esittelyvideon YouTubeen. Löydät sen täältä. Esittelen siinä kuvin ja sanoin eräitä niistä arvorakennuksista ja muista kohteista, joita nuo 1800- ja 1900-luvuilla eläneet patruunat omana elinaikanaan rahoittivat ja rakennuttivat. 

Videota työstäessäni tajusin taas sen, kuinka paljon niitä tästä maasta löytyy! Tarkoitukseni on julkaista ennen kirjani ilmestymistä vähintään kerran kuukaudessa jollakin teemalla uusi video. Teemojahan löytyy: kartanot, kanavat, laivat, uuden käyttötavan löytäneet tuotantorakennukset, patruunoiden kustantama kuvataide...

Löydät nuo videot jatkossa kootusti nettisivuiltani täältä. Toivottavasti viihdyt niiden parissa!

Metsäpatruunoiden perintö hyödyttää yhä suomalaista yhteiskuntaa

Torstai 13.11.2025 klo 9.25

1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa ei ollut vielä olemassa tasavaltaa nimeltään Suomi. Yhteiskunnan taiteelle, tieteelle ja muulle kulttuurille myöntämä rahoitus oli vähäistä. Valtiovallan kiristyvän taloustilanteen vuoksi olemme palaamassa samanlaisiin aikoihin: apuun toivotaan taas varakkaita, sivistyneitä ja anteliaita tukijoita takaamaan taiteen ja tieteen tekijöille leipää, ja samalla kaikelle kansalle sen kipeästi tarvitsemia sirkushuveja. 

Pauliina Susi kirjoitti helmikuussa 2025 Kirjailija-lehteen mielenkiintoisen artikkelin noista mesenaateista. Juttuaan varten hän oli löytänyt erään kirjallisuuden tukijan, joka sattumoisin on itsekin kirjailija. Yksi mahdollisuus löytää  rahoitusta omalle, sydäntään lähellä olevalle hankkeelle ovat netissä tehtävät vastikkeelliset joukkorahoituskampanjat. 

Sana mesenaatti on ymmärtääkseni peräisin kaukaisen Rooman ajoilta. Keisari Augustuksen neuvonantaja Gaius Maecenas tarjosi rahallista ja henkistä tukeaan Horatiuksen ja Vergiliuksen kaltaisille runoilijoille. Noiden kahden herran tuotoksia luetaan edelleen. Myös heidän mesenaattinsa jäi historiankirjoihin.  

Suomessa oli runsaat sata vuotta sitten lukuisia yhteiskuntaa henkisesti hyödyttänyttä työtä tukeneita rahamiehiä ja -naisia. G.A. Serlachiuksen merkitys Suomen taiteen kultakauden taiteilijoiden tukijana tunnetaan ja tunnustetaan, samoin Antti Ahlströmin panos esimerkiksi kotimaisen näyttämötaiteen ylös ajamisessa. Mutta heidän lisäkseen oli vielä monia muitakin. 

Kirjoitin ensi keväänä ilmestyvästä Metsäpatruunoiden perintö -tietokirjastani tiedotteen hankettani tukeneelle Metsämiesten Säätiölle. Se löytyy täältä. Kirjaa työstäessäni havahduin huomaamaan, kuinka suuri merkitys noilla oman aikansa merkkihenkilöillä on edelleen tämän yhteiskunnan henkisen elämän vireydelle. Heidän perustamiaan ja rahoittamiaan rahastoja on olemassa paitsi Suomen Kulttuurirahaston alaisuudesta, myös heidän omalla nimellään. Rahastojen käyttökohteet vaihtelevat taiteesta lääketieteeseen, pienviljelykseen ja markkinointiin. 

Kenenkään käärinliinoissa ei edelleenkään ole taskuja. Viisaasti sijoitettu raha tuottaa toisinaan kauan näkyviä, vaikuttavia ja hyvää mieltä tuottavia tuloksia. Se kannattaa myös nykyajan uusien mesenaattien muistaa.

#MMS