Ahne metsäomistaja ja kiiluvasilmäinen luontoaktivisti hallitsevat somekeskusteluja

Sunnuntai 1.9.2024 klo 18.45

Kuulun Facebookissa useisiin ryhmiin, joissa vaihdetaan mielipiteitä luonnosta ja etenkin metsästä. Eräässä lähinnä metsää omistavista ihmisistä koostuvassa ryhmässä joku sai idean kysellä meiltä muilta kuvia ja kuvauksia vapaaehtoisesti suojelemistamme luontokohteista. Lyhyessä ajassa saimme nähtäväksemme todella monta todella hienoa kohdetta. Moni muu tosin jättäisi ne katsomatta, kun näkisi ketkä niitä ovat nettiin ladanneet.

Suomussalmen Hukkajoella tapahtunut, ilmeisesti ympäristörikoksen tunnusmerkit täyttävä jokihelmisimpukoiden joukkotuho on saanut sosiaalisen median kihisemään. Kasvottomana, vailla eri tavoin asioita ajattelevien ihmisten aitoa kohtaamista tapahtuva viestintä osoitti taas kerran raadollisuutensa.

Digitaalinen heimoajattelu hallitsee. ”Ne toiset” ovat taas kerran tehneet kaiken väärin, ja ihan tahallaan. Rapaa ja lokaa saavat niskaansa sekä iso metsäyhtiö Stora Enso, metsäammattilaiset että me metsänomistajat. Olemme saaneet kuulla olevamme rahanahneita -keleitä, joille mikään ei riitä.

Eräissä muissa ryhmissä mikään ei tunnu riittävän niin sanotuille luontoaktivisteille. Raakkujen (ilmeinen) joukkotuho myönnetään, mutta ihmetellään myös kasvavia vaateita yksityisten metsänomistajien harjoittamaa elinkeinotoimintaa kohtaan.

Tätä kirjoittaessani en vielä tiedä Hukkajoen tapauksesta aikanaan mahdollisesti nostettavista rikossyytteistä. Stora Enso on myöntänyt puunkorjuussa tapahtuneen virheitä, ja on ilmoittanut ryhtyvänsä korjaaviin toimenpiteisiin. Aikanaan selviää, kuka on tehnyt Hukkajoella mitäkin, tai on jättänyt tekemättä.

Tapahtuma, ja sen käsittelytapa julkisuudessa tekee mieleni surulliseksi, muutenkin kuin jo kuolleiden ja vielä kuolevien raakkujen vuoksi. Yritän ottaa tapahtuneesta osaltani opiksi. Tunteen varassa tapahtuva reagoiminen on hyvästä, ja meille kaksijalkaisille tyypillinen tapa toimia. Hyvä kuitenkin olisi, jos osaisimme laskea kymmeneen, ennen kuin sormet lentävät näppäimillä. Toisinaan laskeminen sataan asti voisi olla vielä parempi. Ehtisimme kenties ajatella asioita myös ”niiden toisten” näkökulmasta.

Olisi myös hyvä, jos itse kukin meistä liittyisi vähintään kolmeen sellaiseen somen ryhmään, joissa ei tunne olevansa itsensä kanssa samoin ajattelevien parissa.

Jokainen viikko on puunhalausviikko

Maanantai 21.8.2023 klo 13.23

Alkaneella viikolla vietetään puunhalausviikkoa. Kun luin siitä lehdestä, muistin samalla että minulla tulee tänä vuonna täyteen pyöreitä vuosikymmeniä metsänomistajana. En juhli merkkipäivääni: kuten monella muullakin suomalaisella metsänomistajalla, omistajuuteni syntyi ihan ensin kuolintapauksen johdosta.

Suomessa on laskutavasta riippuen 600 000 – 700 000 yksityismetsänomistajaa. Tähän mennessä tilojen omistajuus on yleensä vaihtunut samassa suvussa, siirtyen sukupolvelta toiselle. Joskus muutos tapahtuu suunnitellusti niin, että nuorempi sukupolvi saa tilan lahjaksi tai ostaa sen rahalla. Monesti asiat on kuitenkin selvitettävä kuolinpesän kautta.

Metsään liittyy omistajallaan useimmiten muitakin arvoja kuin raha. Itse muistan olleeni istuttamassa ensimmäisiä taimiani reilusti alle kymmenvuotiaana. Silloiset uudistusalat ovat sen jälkeen tulleet tutuiksi sekä vesurinvarressa että raivaussahan kahvoissa. Niiltä on jo ehditty korjata ainespuutakin. Voi olla, etten ehdi näkemään niillä mahdollisesti joskus tehtävää uudistushakkuuta. Siitä päättää joku muu.

Sana puunhalausviikko herättänee osassa ihmisiä mielikuvan puista voimaa ja turvaa hakevista risuparroista, jotka eivät halua niiden koskaan kuolevan. Tai ainakin he toivovat, ettei ihmisen käsi ja kirves koskaan niihin koskisi.

Minulle ajatus puun halaamisesta on luonteva asia. Liikun metsässä muutenkin kuin sahan kanssa, kerään sieltä itselleni marjat ja sienet, usein myös hyvän mielen ja sopivan rasituksen lihaksiin. Kuvaan kasveja, eläimiä sekä maisemia. Tunnen olevani osa jotakin, pysyväni mukana vuoden- ja elämänkierrossa kun seuraan luonnon tapahtumia.

Minulle – kuten suurimmalle osalle muistakin metsänomistajista, luulen - puun halaaminen on monella tapaa sekä henkistä että fyysistä hyvinvointia.