Aito vaiko tekoälykuva?

Sunnuntai 15.2.2026 klo 8.08

Kivijalkaliike_2_2026_pikkunetti.jpg


Viimeisen puolen vuoden aikana ainakin oma sosiaalisen median todellisuuteni on räjähtänyt täyteen AI:n, eli ihmisen toimintaa jäljittelevän tekoälyn tuottamia valokuvia ja videoita. Jokaisen meistä on opeteltava uudenlaista suhtautumista kuvallisen ilmaisun merkitykseen ja todistusvoimaan.

Muutoksen myötä olen itsekin opetellut joitakin perusasioita tekoälyohjelmien käytöstä. Tämän kirjoitukseni otsikkokuvan teki pyynnöstäni tekoäly. Uskon, että tekele kertoo itse katsojalle sen, ettei tilanne ole oikeasta elämästä tallennettu. Sen vuoksi en lisännyt sen alareunaan tekstiä tämä kuva on tehty Microsoftin Copilotilla.

Suurimman osan tekoälyn tuottamista kuvista ja videoista huomaa helposti keinotekoisiksi. Ihmiset eivät näytä aidoilta, he eivät liiku normaalisti tai heidät on ympätty tökerösti ympäristöönsä. Kukat ovat epätavallisen kauniita ja eläimet liki täydellisiä. Luontoon (me ihmiset mukaan luettuna) kuuluu vajavaisuus. Juuri se on se ominaisuus, joka monesti tekee kuvaamisen kohteesta tallentamisen arvoisen.

Kuvio muuttuu täysin toiseksi, jos ja kun erehdymme pitämään noita keinotekoisia luomuksia aitoina. Maailman kriisipesäkkeistä ”otetut” kuvat mellakoista, veriset lapsen kasvot, kotimainen ihmislihansyöjäpoliitikko tai jokin muu taitavasti manipuloitu kuva saa meidät ehkä valitsemaan puolemme ilman, että pysähdymme miettimään asian kaikkia puolia. Sormi käy tykkää- nappulalla. Sormet naputtelevat hetken tunnekuohussa nettiin jotakin, jota emme tunnista parin päivän päästä omien arvojemme mukaiseksi.

Me ihmiset olemme sosiaalisia eläimiä. Tunne johonkin ryhmään kuulumisesta on yksi tapa kokea itsensä merkitykselliseksi. Sellaisen ryhmän yhteen sitomiseen ja sen toiminnan suuntaamiseen tekoälykuvitus antaa jälleen yhden uuden elementin. Siitä on olemassa jo vahvaa näyttöä, ja siksi en välttämättä pidä AI:n käytön yleistymisestä kuvittamisessa ja tekstin luomisessa.

Kuvaan suurimman osan kirjoittamistani lehtijutuista itse. Tähän mennessä olen myös useimmiten kuvannut kirjoittamani kuvapitoiset kirjat. Tältä istumalta en usko, että tulen muuttamaan sitä tapaa. Oikean kuvan ottaminen on aina tietyssä hetkessä, paikassa ja tunnetilassa tapahtuva valinta: mitä minun pitää kuvalla sanoa, ja mitä se tarkoittaa sen rajaamiselle? Mitä kuva kertoo tulevaisuudessa sen katsojalle? Täydentääkö se tai kenties korvaa kirjoittamaani tekstiä?

Kunhan kelit taas lämpenevät, ryhdyn kantamaan luontoretkilläni mukana sitä parempaa kameraani. Siinä on aina oma jännityksensä, millaisia asioita Äiti Maa suo milloinkin kuvattavakseni. Joskus ei yhtään mitään. Joskus onnistaa: muistan vieläkin, kuinka onnistuin pari kesää sitten kuvaamaan helosurrin, tuon todella kauniin kukkakärpäsen. Se vain istahti eteeni päivänkakkaralle ja antautui kuvattavaksi. Sellaisia kokemuksia ei tekoälykuvan pyytäminen tietokoneelta tarjoa.

On tekoälykuvilla silti hyvät puolensa. Tykkään leikitellä kauniin kielemme sanoilla ja niiden monilla merkityksillä. Jos olisin mennyt tanssilavalla pyytämään joltakin mieskavaljeerilta että otapas nyt oikein tuskainen asento, ei lopputulos välttämättä olisi ollut hyvä hänen, hänen tanssidaaminsa eikä lopputuloksenkaan kannalta.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: tekoäly, tekoälyohjelmat, AI, valokuvaus, kuvien todistusvoima, Martti Linna

Valokuva antaa voimaa kestää arkea - varsinkin luontovalokuva

Maanantai 7.9.2020 klo 7.43

Tikka_voimavalokuva_pikkunetti.jpg
Ammattikirjoittajana olen takonut tähän mennessä tuhansia erilaisia tekstejä erilaisiin tarkoituksiin, satojen sivujen romaaneista aina lyhyisiin ja tiiviisiin tiedotteisiin asti. Monesti olen höystänyt tekstin siihen liittyvällä, yleensä itse ottamallani kuvalla. Kuvan tehtävänä on ollut antaa lisäinformaatiota yhdessä kuvatekstinsä kanssa. Joskus sen tehtävänä on ollut toimia enemmänkin tunnelman luojana, tai lukijan pysäyttäjänä juttuni äärelle.

Iän, ehkä jonkin sortin ammattitaidonkin kehittyessä olen ryhtynyt miettimään yhä enemmän kuvaa itseään. Millaisia asioita kannattaa viestiä kuvana, millaisia tekstin avulla? Kuinka lukija/kuvan katselija peilaa omia ajatuksiaan ja arvojaan suhteessa kuvaan/tekstiin? Jos se tapa on erilainen, niin millainen se on ja onko sillä merkitystä kuvan/tekstin antaman informaation määrään?

Nykyisin puhutaan yhä enemmän voimaannuttavasta valokuvasta. Valokuvaa on ryhdytty käyttämään monenlaisissa terapiahoidoissa yhtenä apuvälineenä, jolla ihminen pääsee paremmin matkalle itseensä ja omiin ajatuksiinsa.

Toisaalla on havahduttu luonnon meitä hoitaviin vaikutuksiin. On tutkittu ja saatu selville se, kuinka jo lyhytkin metsälenkki alentaa verenpainetta ja antaa mielelle tilaa rauhoittua päivän stressistä.

Näitä kahta asiaa olen viime aikoina miettinyt, katsellessani erilaisia valokuvia. Kaikki meistä eivät viihdy metsässä, tai eivät eri syistä voi sinne omin toimin lähteä. Olisiko valokuvan ja luonnon meitä hoitava voima yhdistettävissä jotenkin - vaikkapa valokuvana ja siihen liittyvänä tekstinä?

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: valokuvaus, luontokuvaus, käpytikka, voimaannuttava valokuvaus

Kirja valokuvista, ja kuvaamisesta

Tiistai 20.1.2009 klo 7.28

Luin Michael Freemanin kirjan Valokuvaamisen taito (Docendo 2008). Tai oikeastaan, Freemanin kirjaa piti sekä lukea että katsella. Suosittelen kaikille, jotka kuvaavat joskus.

Oli lohdullista lukea, että huippuvalokuvaajallakin suuri osa onnistuneista otoksista syntyy sattumalta: vaikka kuinka sommittelee näkymää ja odottaa sopivaa kuvausajankohtaa, niin juuri tärkeällä hetkellä joku astuu kuvaan, siitä pois tai kääntää päänsä.

Kiinnostava oli sekin havainto, että huippuvalokuvaaja tietää, miten minä hänen ottamaansa kuvaa katson. Ainakin minulla Freemanin kuvaama järjestys toimi. Ihminen katsoo aina ensin toisen ihmisen kasvoja. Niiltä evoluutio on meidät opettanut lukemaan merkkejä vaarasta, ystävällisyydestä ja tulevasta.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Valokuvaamisen taito, valokuvaus