Kissa on viisas eläin, tietää Anna Kontula

Sunnuntai 23.3.2025 klo 8.49

Anna Kontula, Kadonneen järjen metsätys, retoriikka, lukusuositus, Martti Linna

On monia kirjoja, jotka eivät jätä paljon lukevalle ihmiselle kummoistakaan muistijälkeä. Onneksi on myös toisenlaisia. Yksi niistä oli tutkija-kansanedustaja Anna Kontulan viime vuonna ilmestynyt Kadonneen jäljen metsästys (Into Kustannus).

Vaikka kysymyksessä on poliitikko, pystyy Kontula kirjoittamaan niin, etteivät kirjoittajan ja lukijan mahdolliset näkemyserot poliittisissa linjauksissa häiritse tekstin tulkitsemista. Eivät ne ainakaan häirinneet tätä lukijaa.

Se on aina etu, puhutaanpa sitten proosasta tai tietokirjallisuudesta. Jalkaväkisotilaalla ja kirjan lukijalla on nimittäin yksi yhteinen piirre. Joskus on uskallettava nostaa päänsä siitä omasta poterostaan, ja tähystää sinne etumaastoon, vaanivista tarkka-ampujista huolimatta. Ei sitä koskaan tiedä, mitä sieltä on tulossa.

Kontulan tekstit – esseekirjoituksiksi noita kai on kutsuttava – käsittelevät monia eri elämänaloja. Kuinka selviytyä ilmastoahdistuksesta? Mikä ero on sosiaalipolitiikalla ja paapomisella? Miten perinteinen feminismi suhtautuu Me Too-liikkeeseen?

Kun etenee lukemisessa perinteisellä tavalla kirjan alusta sen loppuun, sen viimeinen essee hämmentää. Mitä tekemistä kissan ulkoiluoikeuksia käsittelevällä kirjoituksella on tällaisessa teoksessa, joka käsittelee isoja, ihmisenä olemisen peruskysymyksiin liittyviä aiheita?

Kontula onnistuu yllättämään: teoksensa lopuksi hän purkaa tuon kissakirjoituksen osiin, ja antaa osille niiden nimet. Peräti terveellinen muistutus jokaiselle puhujalle, kirjoittajalle ja muulle esiintyjälle retoriikan syvimmästä olemuksesta ja tarkoituksesta.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Anna Kontula, Kadonneen kissan metsätys, retoriikka, tekstin tulkinta, argumentointi, Martti Linna, lukusuositus

Tämän päivän Putinisti on eilisen Nato-haukka

Maanantai 25.4.2022 klo 9.57

Groucho Marx. Kuva: Martti Linna

Venäjän hyökättyä raa’asti Ukrainaan, joutuu Suomi miettimään uudelleen turvallisuuspolitiikkaansa. Kun on kysymys mielipiteistä, on leimakirves jälleen ahkerassa käytössä.

Takavuosina, kun elimme vielä rauhanomaista yhteiseloa suuren ja ystävällisen itänaapurin kanssa, oli varsinkin politiittisesti aktiivisen henkilön viisasta piilottaa mahdolliset myönteiset ajatuksensa Pohjois-Atlantin puolustusliitto Natosta.

En tiedä, kuka Suomessa ensimmäisenä käytti haukka-nimitystä Naton yhteydessä. Tällä vuosituhannella haukasta on puhunut useampikin suomalainen poliitikko, muun muassa Paavo Väyrynen. Muistelen kuitenkin, että nimitystä on käytetty jo paljon aiemmin, ainakin 90-luvulta lähtien.

Haukka on paitsi upea eläin, myös vahva vertauskuva. Se viittaa voimaan, saalistamiseen ja asioiden ratkaisemiseen väkivallalla. Sen vastakohta lintumaailmassa ja rauhanaatteessa lienee useimmiten kyyhkynen.

Tätä kirjoittaessani elämme ehkä historiallisessa käännekohdassa. Venäjän toiminta Ukrainassa on ajamassa Suomea Naton jäseneksi, ja jäsenyydellä – ilmeisesti – on kansalaisten parissa laajaa kannatusta. Sitä todistavat mielipidekyselyt, joita en usko – toisin kuin eräillä netin keskustelupalstoilla väitetään – peukaloiduiksi. Oma, ihmisten kanssa keskustellen luotu mutu-tuntumani päätyy samanlaiseen arvioon.

Kansaa ja päättäjiä on kehotettu keskustelemaan mahdollisen jäsenyyden hyvistä ja huonoista puolista, sekä sen vaihtoehdoista. Vaihtoehtojahan on aina, jonkun mielestä hyviä ja jonkun toisen mielestä huonoja. On osa demokraattista päätöksentekoa, että jokaisella on oikeus ilmasta mielipiteensä yhteisistä asioista. Se on asia, joka erottaa kansanvaltaisen päätöksenteon monista muista hallintomalleista.

Siihen nähden on ikävää, että Nato-jäsenyyteen kielteisesti suhtautuva, ja siitä julkisesti kertova henkilö leimataan näinä päivinä julkisessa sanassa ja sosiaalisen median ”keskusteluissa” usein Putinistiksi. Tämä kohtalo on näköjään tullut esimerkiksi Vasemmistoliiton kansanedustaja Anna Kontulan osaksi. Häntä haastatellaan asian tiimoilta mm. tämänpäiväisessä (25.4.) Hesarissa.

Olen näköjään pohtinut mahdollista jäsenyyttä pitkälle samoilta kanteilta kuin Kontulakin. Olen kuitenkin päätynyt pohdintani tuloksena toisenlaiseen mielipiteeseen, eli kannattamaan mahdollisen jäsenyyden hakemista. Ennen Krimin valtausta vuonna 2014 olin asian suhteen vielä eri linjoilla.

Kunnioitan silti Kontulan näkemystä. Haukoista ja Putineista viis – varmin tapa säilyttää arvokas demokraattinen päätöksentekotapamme, on oikeus mielipiteensä muodostamisen vapauteen. Sillä jos tapaat henkilön joka sanoo varmaksi tietävänsä mitä tulevaisuudessa tapahtuu, niin hänet kannattaa kiertää kaukaa.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Putinisti, Nato-haukka, Martti Linna, Paavo Väyrynen, Anna Kontula, Ukraina, mielipiteenvapaus, leimakirves