Vuoden 2024 upeimmat kulttuurikokemukseni

Lauantai 28.12.2024 klo 13.36

Vuoden päättyessä on usein tapana vetää yhteen kuluneita 365 päivää. Tänä vuonna kulttuuri on puhuttanut Suomessa enemmän kuin pitkiin aikoihin. Valitettavasti keskustelun sytykkeenä ovat olleet kulttuurin rahoitukseen kohdistuneet leikkaukset. En silti liene ainoa, jolle kulunut vuosi on jälleen tarjonnut monia hyvän mielen ja uusien ajatusten hetkiä.

Listasin alle muutamia omia vahvoja kulttuurikokemuksiani. Jonakin muuna päivänä ylös kirjattuina lista olisi voinut näyttää täysin toisenlaiselta. Se kuuluu näiden, pitkälti tunteiden tasolla tapahtuvien kokemusten luonteeseen.

Vuoden elokuva: Lee. Ellen Kurasin ohjaama elokuva kertoo Kate Winsletin näyttelemän sotavalokuvaaja Lee Millerin työstä toisen maailmansodan aikana. Miller todisti kameransa kanssa sekä länsijoukkojen maihinnousun Normandiaan, natsien keskitysleirien kauhuja että raunioituneen Saksan miehittämisen. Kate Winsletin tavasta tehdä työtään olen pitänyt aina. Elokuva, kuten moni muukin taiteenlaji, on parhaimmillaan taitoa kuvata pienillä eleillä ja asioilla paljon suurempia asioita.

Vuoden musiikkikokemus: Heikki Koskelo ja Helmi-orkesteri. Tanssiharrastuksen myötä musiikin kuunteluni suuntautuu usein kevyempään, ihmisiä sananmukaisesti liikuttavaan musiikkiin. Tämän rautaisen ammattitaidon kokoonpanon tahtiin liikuin kuluneena vuotena pariinkin otteeseen. Edellisistä kerroista olikin vierähtänyt jo tovi. Sana ”kevyt” on pantava tanssimusiikin yhteydessä lainausmerkkeihin, kun liikutaan luvan kanssa toista ihmistä liki, ja kappaleiden sanoituksissa puhutaan Elämän Tärkeimmistä Asioista.

Vuoden tietokirja: Kiehtova katala Venäjä Arja Paanasen silmin. Arja Paanasen ylös kirjatut muistelmat tämän yli 30-vuotiselta uralta Venäjän kehitystä seuranneena toimittajana antavat paljon mietittävää. Itänaapurimme on vastaisuudessakin läsnä Suomen ja lähialueemme kehityksessä. Kun suunnattomilla luonnonrikkauksilla siunattu, mutta sangen kehnosti johdettu entinen suurvalta etsii uutta suuntaa, järistykset vaikuttavat väistämättä myös meillä.

Vuoden teatterikokemus: Pyhtään Harrastajateatterin Maailman pihamaat. Kaikille Suomen harrastajateatteriryhmille on syytä nostaa tältäkin vuodelta hattua. Yhdessä tekemisen ilo on asia, joka välittyy parhaimmillaan myös katsomoon, ja saa meidät katsojat elämään mukana. Tässä esityksessä se toteutui parhaalla mahdollisella tavalla.

Vuoden erikoispysti: Kannuskosken lava, juhannustanssit ja Eino Grön. Kävin ensimmäistä, vaan toivottavasti en viimeistä kertaa tällä hienolla 1950-luvulla rakennetulla mutterilavalla. Eino Grön (s. 1939) on vuodesta toiseen jaksanut ilahduttaa tanssikansaa Kannuskosken keskikesän juhlassa. Arvostan!