Mauri Sariola yllätti positiivisesti

Torstai 7.7.2011 klo 7.24

Kesällä 2010 luin lävitse Seppo Jokisen Koskiset. Kun jonkun kirjailijan tuotannon lukee putkeen, näkee aika hyvin miten hän kehittää henkilöhahmojaan, miljöötä ja tarinankerronnan tapojaan kirjasta toiseen. Tänä kesänä ajattelin lukea Mauri Sariolaa (1924-1985) ja hänen Olavi Susikoski-kirjojaan. En lue ehkä kerralla niitä kaikkia - Sariolahan oli todella tuottelias kirjoittaja.

Aloitin Susikosket tarinasta nimeltä Leivätön pöytä on katettu. Viimeksi olen lukenut näitä kirjoja joskus 80-luvulla, eli hyvin nuorena. Silloin ne eivät tehneet erityistä vaikutusta, tarinaa Koltan uni lukuunottamatta jonka muistan jääneen pyörimään yöuniin.

Yllätyin positiivisesti. Ainakin Leivättömässä pöydässä Mauri Sariolan kerrontatapa on tiivis. Yhtään turhaa lukua ei kirjassa ole. Henkilöhahmot tehdään yksinkertaisin keinoin eläviksi. 1950-luvun maaseutupitäjä piirtyi eteeni sellaisena, kuin se ehkä on ollutkin. Kirjailija on tehnyt taustatyönsä hyvin.

Ja se teemakin löytyy. Tällaiselle dekkarinlukijalle, jolle arvoituksen - eli sen murhan - ratkaisu ei ole se ykkösasia, se on aina plussaa. Luen siis seuraavankin Susikosken.

Neljän romaanin seuralaiseni Reijo Sudenmaa ei muuten ole karikatyyri Susikoskesta, vaikka sitä on joskus minulta kysytty. Ajoin joskus Lappeenrannan lähellä Hurtanmaa-tiekyltin ohitse ja ajattelin, että siinä olisi sopiva romaanihenkilön sukunimi.

Siinä vaiheessa kun aloin kirjoittaa ensimmäistä Sudenmaata, nimi oli kääntynyt mielessäni toiseksi. Kas niin toimii ihmismieli.

Miksi dekkari on juuri kesälukemista

Perjantai 24.6.2011

Kurkkaus verkkokirjastojen aineistohakuun eri puolilla Suomea tuottaa mielenkiintoisia tuloksia. Kymenlaakson kirjastoissa on 26 kappaletta uutuuskirjaani Liian iso juttu. Paikalla hyllyssä on yksi, muut ovat lainassa.

Pääkaupunkiseudun 28:sta kirjasta viisi on paikalla. Turun seudun 14:sta kirjasta hyllyssä ei ole yhtään. Satakunnan 24:stä kirjasta lainattavissa on näemmä kolme.

Dekkarit - joksi uutuutenikin luokiteltaneen - näyttävät olevan maineensa mukaisesti varsinkin kesälukemista. Tuskin ihmiset erityisesti murhista haluavat helteillä lukea. Mutta ehkä jollakin tavoin kevyemmistä asioista, kuin mitä talvella on työn puolesta ja muuten joutunut kahlaamaan lävitse. Tämä lause on sitä kuuluisaa mutua.

Mielenkiintoista olisi selvittää, kuinka suuressa osuudessa suomalaisia dekkareita tapahtumien ajankohta sijoittuu kesäaikaan. Uskoisin, että yli puolessa.

Talvella Suomi horrostaa henkisesti, herätäkseen eloon kesäksi. Ja eläviähän dekkareissa tapetaan - ei jo valmiiksi auringon puutteeseen nuutuneita.

Aleksis Kiven Jukolan viesti onnellisesti takana

Maanantai 20.6.2011 klo 8.13

Virolahdella viikonvaihteessa juostu ja kävelty Jukolan viesti on viety päätökseensä. Oma sijoitus ja suoritus maastossa tyydyttävät. Kivaa oli.

En tiedä, olisiko Jukolan viestin kaltaista tapahtumaa olemassa ilman Aleksis Kiven suurta romaania. Ei ainakaan sillä nimellä. Metsässä tuli mietittyä sitäkin, kuinka paljon herra Kivi vaikutti tahtoen tai tahtomattaan meidän suomalaisten luontosuhteeseen, tapaan kokea metsä. Luulen, että aika paljon, myös tavoilla joita emme tiedosta.

Suunnistus sijoilla ynnä muut muistuttaa aika paljon kirjallisuutta ja sen kokemista. Rastilla kysyt toiselta läähättäjältä, että mikä rasti sinulla on seuraavaksi. Jos numero on sama, otetaan yhteinen suunta ja mennään kimpassa. Yhteisellä taipaleella yritetään pysyä suunnassa, ja otetaan yhdessä kiinni paikkoja kartalta. Jos pudotaan kartalta, niin se tehdään yhdessä. Vähän samalla tavalla kuin kirjailija, ja hänen lukijansa tuntuvat joskus tekevän.

Eivät liikunta - eli asioiden fyysinen kokeminen - ja kirjallisuuden antamat elämykset loppujen lopuksi niin kaukana ole toisistaan.

Listat, pylväät ja piirakat eivät kerro kaikkea

Sunnuntai 13.3.2011

Me ihmiset olemme kovin nohevia tekemään listauksia erilaisista asioista. Kaupasta tarvittavat ostokset muistaa paremmin hyllyjen äärellä, kun ne listaa jo kotona valmiiksi. Moni listaa keltaisen muistikuution lapuille ne asiat, jotka tänä päivänä täytyy työpaikalla tehdä. Piirakan erivärisiksi viipaleiksi pankin ilmaisohjelmaan väännetty kuva kotitalouden veloista ja varallisuudesta näyttää hienolta.

Kirjallisuuttakin käsitellään julkisessa sanassa usein piirakoiden, taulukoiden ja pylväiden avulla. Kirjojen myyntikärki kultakin kuulta löytyy säännöllisesti monen päivälehden kulttuurisivuilta. Vastikään Hesari arvotti suomalaista kirjankustannuskenttää matemaattisin yhtälöin, sen mukaan kuinka paljon kukin kustantamo oli saanut erilaisia palkintoja ja myytyjä painoksia.

Tiedotusvälineet ovat yhä enemmän menossa lista- ja pylväsajattelun suuntaan. Tämä näkyy erityisesti nyt keväällä, eduskuntavaalien alla. Gallup-kyselyiden pylväiden korkeuden arviointi tuntuu olevan tärkeämpää kuin ne asiat, joita noiden kannatuslukujen takana on – tai joita siellä ainakin pitäisi olla.

On ehkä helpompaa käsitellä pylvästä kuin nostaa esille yksi iso asia, ja saada kysymyksiinsä ristiriitaisia vastauksia. Pylväs sojottaa aina johonkin suuntaan - neljäntoista ihmisen mielipiteet yhdestä ja samasta asiasta eivät.

Matematiikka on hieno apuväline. Mutta en ainakaan itse halua, että piirakat, pylväät ja enemmistöltä näyttävä iso luku ratkaisevat sen, mitä puoluetta äänestän ja minkä kirjan seuraavaksi luen.

Stephen Elop ja ekosysteemin luomisen taito

Perjantai 11.2.2011 klo 16.46

Nokian toimitusjohtaja Stephen Elop ilmoitti tänään suurista uudelleenjärjestelyistä yrityksessään. Nuo toimenpiteet tulevat vaikuttamaan monen ihmisen elämään.

Puhuessaan Nokian ja Microsoftin yhä läheisemmäksi käyvästä yhteistyöstä Elop kuvasi yhtiöiden suhdetta ja tavoitteita uuden ekosysteemin luomiseksi.

Vertaus hätkähdyttää. Ekosysteemi on ekologian ja luonnontieteiden alaan kuuluva sana. Se tarkoittaa tilannetta, jossa kaikki eloton ja elollinen luontoon kuuluva muodostavat yhdessä jollekin tietylle paikalle sen olosuhteisiin sopeutuneen kokonaisuuden. Kumpikohan noista liittolaisista aikoo olla uudessa suhteessa eloton, ja kumpi elollinen?

Wikipedian määrittelyistä löytyy karmiva kuvaus siitä, miten ihminen suhtautuu ekosysteemeihin:

"Ihminen eroaa kahdella tavalla muista lajeista suhteessaan ekosysteemeihin. Hän pystyy halutessaan tuhoamaan ekosysteemejä sekä myös hallitsemaan niitä tekniikallaan. Ihminen on koko historiansa ajan pyrkinyt hankkimaan riittävästi ravintoa ja muita tarvittavia voimavaroja, jotta se on pystynyt elämään erilaisissa ekosysteemeissä. Ongelmana on aina ollut säilyttää tasapaino ihmisten omien tarpeiden ja ekosysteemien välillä."

Ontuiko vertaus, vai oliko ontuminen tarkoituksellista?

 

 

 

 

Onnea ja menestystä, CrimeTime

Keskiviikko 2.2.2011 klo 13.21

CrimeTime, osuuskunta jonka osakkaina on joukko eturivin suomalaisia dekkarinikkareita julkaisi tänään kustannuspolitiikkansa ja osanottajalistansa.

Harri Nykäselle, Tapani Baggelle ja kumppaneille on syytä nostaa hattua, osuuskunnan perustaminen on uusi raikas tuulahdus maamme kirjallisuuden kustannuskentässä. Tavallaan uusi, vaikka esimerkiksi kulttuuriosuuskunta Lilith on tehnyt kulttuurin - myös kirjallisuuden - parissa töitä jo 90-luvulta lähtien.

Osuuskuntatoimintaan on perinteisesti liittynyt jonkinlaista idealismia ja aatteen paloa. On jännittävää nähdä, millainen kantava voima yhteinen rakkaus dekkareihin ja niiden kirjoittamiseen tulee CrimeTimessä olemaan. Idealismia tai ei - osuuskunta toimii kuitenkin yhtenä pelaajana kivikovilla kirjabisneksen markkinoilla.

Osuuskunnassa kustannus- ja muiden päätösten pitää syntyä yhdessä, ei kenenkään kustannuspäällikön tekemänä. Ilkeämielinen voisi ajatella, että CrimeTime kasaa nyt turhan monta kultaista munaa samaan koriin.

En usko että näin on. Julkistamistilaisuudesta otetussa lehtikuvassa seisoo vakavia ja keski-ikäisiä, monenlaista jo elämänsä aikana nähneitä ihmisiä. Menestystä!

Kirjagenren reuna-alueilla on liukasta

Keskiviikko 10.11.2010 klo 7.06

Vilkaisu Pirkanmaan kirjastojen yhteiseen PIKI-verkkokirjastoon kertoo, että viime keväänä ilmestynyttä Kuolleita unelmia-romaaniani on kirjastoissa yhteensä 25 kappaletta. Niistä 23 oli vilkaisuhetkellä lainassa ja 2 oli hyllyssä.

Vastaavasti, keväällä 2009 ilmestynyttä Tammikoti-romaania on kirjastoissa 14 kappaletta. Puolet oli lainassa ja puolet hyllyssä.

Kuolleita unelmia on luokiteltu jännitysromaaniksi, Tammikoti avioliitto- ja rikosromaaniksi. Kirjoittajalle, eli minulle kysymyksessä on saman kirjasarjan kaksi itsenäistä osaa.

Kuinkahan paljon kirjallisuuden jakaminen eri tyyppeihin - eli genreihin - ohjaa kirjoja ostavia ihmisiä? Entä kuinkahan paljon se ohjaa niitä lainaavia ja lukevia ihmisiä heidän valintapäätöksissään?

Asia tuli taas mieleen, kun eilen julkistettiin tämänvuotiset lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-ehdokkaat. Monenlaisia hyviä tarinoita on valittu kisaamaan samasta palkinnosta.

Toivottavasti sangen lipoisa genre-ajattelu ei estä ketään lukijaa löytämästä itselleen merkittävää tarinaa.

Onko puolueeton toimittaja mahdoton eläjä?

Keskiviikko 27.10.2010 klo 12.48

Noita lehtijuttuja tehdessä tullee aina välillä sivunneeksi politiikkaa. Haastateltujen henkilöiden nimen perään tulee kirjoittaneeksi sulkuihin lyhenteitä sd., ps., kok. ja niin edelleen.

Viime aikoina on Suomessa keskusteltu vilkkaasti siitä, pitäisikö toimittajien ilmoittaa puoluekantansa julkisesti, jotta heidän tuotostensa vastaanottajat voisivat paremmin arvioida niiden laatua.

Periaatteessa ajatuksessa on mielestäni ideaa. Puoluekannan julkistamisen lisäarvo lienee kuitenkin aika pieni. En usko, että toimittaja, jonka puoluekanta on erilainen kuin sen median kanta, jossa hän tekee töitään viihtyisi sen palveluksessa kovinkaan kauan.

Puoluekantaani ei ole koskaan kysytty yhdestäkään niistä noin kymmenestä mediasta, joille teen silloin tällöin freelancerina töitä. Sen painoarvo nykyisillä mediamarkkinoilla taitaa olla häviävän pieni.

Toisaalta toimittajan mahdollisuus "värittää" juttujaan johonkin suuntaan on sekin pieni, vaikka muuta sanotaankin. Toimittajan tehtävä ei ole panna sanoja haastateltavan suuhun - vaan kysellä ne hyvät kysymykset mikä, kuka, miksi ja milloin.

Avoimesti jonkin väristä lippua kantavia medioita meillä on vähän, ja se on sääli. Muistan vieläkin synnyinkuntani Kivijärven ilmeisesti ainoan kommunistin kotiini 70-luvulla agiteeraustarkoituksesta lahjoittamat Neuvostoliitto- sekä Maailma ja me-lehdet.

Sääli, ettei niitä tullut kukaan säilyttäneeksi. Sen muistan, että väriä niissä oli - ja sen tajusi silloin alle 10-vuotiaskin.

Pitääkö dekkarin miellyttää lukijaansa?

Perjantai 30.7.2010 klo 11.15

Ritva Sorvali ruotii Dekkaripäivien nettisivuilla kritiikissään Kuolleita unelmia-romaanini ansioita ja heikkouksia. Kiitos hänelle kritiikistä - kirjailijalle niistä sellaiset, jotka herättävät ajatuksia ovat aina hyvästä, pitipä kriitikko sitten kirjasta tai  ei.

Jäin miettimään kritiikin loppukiteytystä: "Kirja pysyy erittäin hyvin kasassa, sillä henkilöjoukko jää noin kymmeneen. Ja kun aihekin on kirjailijan näpeissä, kaikki tuntuu olevan kohdallaan. Ainoastaan lopun kovuus ja rajuus jätti ainakin minut liian ankeaan mielentilaan. Oliko näin raju loppu tarpeen?"

Lukija jäi ankeaan mielentilaan. Johtopäätös: hän ehkä etsii dekkareista mielihyvää, jota kai myös katharsikseksi eli puhdistukseksi sanotaan.

Väkivalta on tavattoman ruma asia. Toivottavasti kukaan ei ole eri mieltä. Se satuttaa, sekä uhria että hänen läheisiään. Myös Kuolleissa unelmissa. Voiko missään dekkarissa kuvata väkivaltaa, joka jättää lukijan hymyilemään, kun hän sulkee kirjan takakannen? Toivottavasti ei.

Oliko näin raju loppu tarpeen? Johtopäätös: lopussa pahan pitäisi saada palkkansa, ei suinkaan parhaita kaiken päältä. Noinhan se menee klassisen tarinan kaavan mukaan. Ehkä tuossa on ero minun kirjoitusteni, ja joidenkin muiden dekkaristien kirjoitusten välillä.

Minua ei kiinnosta rikoksen ratkaiseminen - syy siihen lienee inhoni kaikenlaista väkivaltaa kohtaan. Sen sijaan rikos kiinnostaa minua tilana, johon on tultu jonkin ristiriitatilanteen vuoksi. Se on siis ratkaisun hetki, jonka jälkeen mikään ei ihmisen elämässä ole niin kuin ennen.

Ja sellainen tilanne, jossa kokonainen elämä muuttuu aivan toiseksi on usemmiten hyvin raju.

 

 

Kesä-Suomi lukee dekkareita

Maanantai 21.6.2010 klo 6.53

Pikainen selailureissu kirjastojen nettisivujen aineistotietokantoihin kertoo, että kesällä suomalaiset lukevat: varsinkin dekkareissa myös moni omista suosikkikirjailijoistani "kiertää" kiitettävästi.

Harmi, että säästöt lyhentävät kirjastojen aukioloaikoja juuri kesällä.

Piraattipuolue on oikealla asialla - ehkä

Tiistai 18.5.2010 klo 12.44

Mediassa olleiden tietojen mukaan Piraattipuolue aikoo ratsastaa seuraavissa eduskuntavaaleissa Arkadianmäelle sananvapaudella. Tervetuloa kärryille! Sananvapauden vankkureissa on aina tilaa.

Jos olen oikein ymmärtänyt, Piraattipuolue puolustaa maksullisista tekijänoikeuksista vapaata tiedon ja viihteen julkaisua netissä ja muissakin medioissa. Siihenkään ylevään tavoitteeseen minulla ei ole pahaa sanaa sanottavana.

Niitä ihmisiä, jotka nyt saavat oman elantonsa tekijänoikeuksien myynnillä Piraattipuolue kehottaa muutoksen hyväksymiseen ja luovuuteen. Hyviä asioita!

Satun kuulumaan noihin tekijänoikeuksien myyjiin. Kun lehti tilaa kirjoittamani artikkelin, tai joku ostaa kirjani saan nykysäännöillä palkkaa työstäni. Eli työstä, opiskelusta ammattitaidon eteen, rahaa yrittäjäeläkemaksun maksamiseen etc. Joskus työ kannattaa, joskus ei.

Ja meitä on paljon. Jotenkin tuntuu, että pelkkä sananvapauden julistaminen ei riitä. Ilmaisten tekijänoikeuksien korvikkeeksi voi olla markkinataloudessa vaikea kehittää uutta ansaintalogiikkaa. Onko ideoita, piraatit?

Nettikritiikki pistää miettimään

Keskiviikko 28.4.2010 klo 7.57

Neljäs romaani tuli ulos maaliskuussa. Se tarkoittaa, että kirjoittaja etsii näinä aikoina ympäriltään merkkejä siitä, mitä tarinasta on saatu irti.

Netissä nimimerkki Malmin Polgara kirjoittaa näin: "Kolmas Sudenmaa-romaani eli dekkari kotomaiseen tapaan eikä ollenkas kehno tämäkään. Pitää mielenkiinnon yllä loppuun asti, vähän tragediaakin mukana, perhesellaista siis. Kohtuuhyvä kotomaiseksi!"

Kirjoittaja olettaa, että Polgara on ainakin lukenut kirjan loppuun asti. Hyvä! Mutta tuo viimeinen lause mietityttää. Arvostaako lukija kotimaisien dekkarien laatua? Luetaanko niitä jotenkin eri tavalla kuin muita?

Vai onko kotomaan taso niin heikko, että vähän huonommastakin työn jäljestä voi pitää?

Medianlukutaidottomat pysyvät kärryillä

Perjantai 5.3.2010 klo 6.33

Tänään (5.3.) Hesarin kulttuurisivuilla alkoi juttusarja siitä, miten eri taiteenalojen markkinointi yrittää vaikuttaa toimittajiin ja heidän kirjoittamiinsa juttuihin. Onnittelut mielenkiintoisesta aihevalinnasta!

Ensimmäisenä oli ruotimisen alle päässyt elokuvateollisuus ja se, kuinka promootiokoneisto lennättää myös suomalaistoimittajia haastattelemaan lontoolaishotellin sohvalla raukeana lepäilevää tähtinäyttelijää.

Niitä juttuja ns. naisten- ja perhelehdet ovatkin täynnä: muovisia ihmisen kuvia, joiden perusteella voisi luulla staran avautuneen juuri sille toimittajalle ja lehdelle, vaikka kysymyksessä onkin ollut joukkotapahtuma.

Luulisin, että suurin osa lukijoista on oppinut jo näkemään tuon lävitse, ja lukee jutut koska haluaakin lukea sellaisia. Kaikki ei kuitenkaan ole kulttuurimarkkinoinnin saralla niin näkyvää.

Koulussa opetetaan lapsille nykyisin jonkin verran medianlukutaitoja. Mitenkähän käy niille, jotka eivät niitä opi?

Pastissi, intertekstuaalisuus ja plagiaatti - mitä eroa?

Torstai 7.1.2010 klo 7.11

Eräs kirjailija kertoi minulle, ettei hän juurikaan lue muiden kirjoittamia kirjoja. Hän pelkää saavansa niistä vaikutteita omaan kirjoittamiseensa.

Sivistyssanakirja kertoo, että plagiointi on suoraa kopioimista. Pastissi on tyylin jäljittelyä, ja intertekstuaalisuus on jonkin jo kirjoitetun uudelleen kirjoittamista. Hienoja sanoja. Mutta mitä eroa niillä on?

Olen nyt lukenut erästä menossa olevaa kirjoitusurakkaani varten vinon pinon erilaista uskonnollista kirjallisuutta. Kantaa ottavaa, puolesta ja vastaan olevaa, ristiriitaista mutta ennen kaikkea ajateltua. Nyt se kaikki on jäsentymättömänä möykkynä päässäni ja ruutuvihkoissa.

Syyllistynköhän plagiointiin, kun aion kirjoittaa samasta asiasta, josta jo tuhannet ovat kirjoittaneet? Jos - tai kun - onnistun noiden muiden kirjoittamien teosten ansiosta kirjoittamaan teemaani valottavan tarinan, niin onko se silloin intertekstuaalisuutta?

Ei sillä liene merkitystä. Luultavasti joku muukin miettii tällä hetkellä sitä samaa asiaa.

Kallis köyhyys ärsyttää

Tiistai 14.7.2009 klo 7.45

Luin Jera ja Jyri Hännisen pamfletin Kallis köyhyys (WSOY 2008). Kirja kertoo nimensä mukaisesti suomalaisten aineellisesta köyhtymisestä ja eriarvoistumisesta, lähtien 90-luvun lamasta aina tähän nykyiseen saakka.

Sanakirjan mukaan pamfletti näkyy olevan suomeksi arvosteleva kirjanen päivänpolttavasta aiheesta tai häväistyskirjoitus.

Suosittelen lukemaan Hännisten kirjasen. Ei se päiväperho ole, vaikka ärsyttääkin. Niin pamfletin pitääkin ärsyttää, jos yli 300 000 suomalaisella oli jo viime vuonna merkintä maksuhäiriörekisterissä, ja 85 000 meistä eli pelkän pienen kansaneläkkeen varassa.

Se, johtaako ruokajonojen aiheuttama ärsytys mihinkään, onkin eri asia. Ei se ainakaan näytä johtavan kansalaisia vaaliuurnille.

Dekkaripäivät taas takana

Sunnuntai 7.6.2009 klo 7.35

Vietin muistaakseni viidettä kertaa kesäistä viikonloppua Kouvolan Dekkaripäivillä. Tällä kertaa en niinkään kuuntelijana, vaan Myllylahden osastolla juttelemassa kirjoistani, kirjoista yleensä ja kirjoittamisesta.

Dekkaripäivät on vakiinnuttanut asemansa rauhallisena ja mukavana kesätapahtumana. Aikataulut ovat kiireettömiä, eikä markkinahumu kaadu kenenkään päälle.

Hyvän tilaisuuden tekemiseen ei aina välttämättä tarvita huipputekniikkaa. Ajattelin sitä, kun tapahtuman puuhanainen Ritva Sorvali heijasti kalvojaan Kouvolan Teatterin takaseinälle.

Ajatella, että hän teki sen niinkin antiikkisella välineellä kuin piirtoheittimellä.

Pörssin logiikka ei ole ihmisen logiikkaa

Torstai 7.5.2009 klo 6.42

Pörssiyhtiöt esittelevät näinä viikkoina osavuosikatsauksensa vuoden 2009 ensimmäiseltä kolmannekselta.

Viime vuoden lopulla pörssiosakkeiden arvot putosivat rajusti. Nyt ne alkavat taas nousta, kun sijoittajat yrittävät arvuutella sitä, milloin se uusi nousu alkaa.

Olen seurannut jännityksellä, mitä jonkin yrityksen pörssikurssille käy sen jälkeen, kun se ilmoittaa työntekijöidensä vähennyksistä. Lähes säännönmukaisesti osakkeen arvo nousee.

Vertailukohdaksi tarvitsisimme nyt yrityksen, joka ilmoittaisi vaikeassa tilanteessa pitävänsä viimeiseen asti kiinni kaikista työntekijöistään: järjestävänsä koulutusta, joka hyödynnetään sitten kun menee taas paremmin, ja tinkivänsä väliaikaisesti sijoitetun pääoman tuottovaatimuksistaan sen hyväksi, että osaava väki pysyy talossa.

Olisi mielenkiintoista nähdä, mitä sen yrityksen osakkeen arvolle kävisi. Nousisikohan se?

Tekijänoikeudet ovat arvotavaraa - molemmille osapuolille

Tiistai 21.4.2009 klo 12.04

Tekijänoikeuksien myynnistä ja luovutuksesta käydään nyt isompaa ja pienempää porinaa monella suunnalla. Se kertonee siitä, että yritysmaailmassa on lopullisesti herätty siihen, ettei raaka rauta tuo enää rahaa, vaan se mikä on ihmisten päissä.

Valitettavasti tuossa porinassa tahtoo vain unohtua, että moni meistä yrittää hankkia elantonsa sillä päänsä sisällöllä. Viimeisin esimerkki on Sanoma News-konsernin harrastama painostus freelance-journalisteja kohtaan kaikkien tekijänoikeuksien saamiseksi konsernin haltuun mahdollisimman pienellä korvauksella. Lisää infoa asiasta löytyy esimerkiksi Journalistiliiton Freet-nettisivuilta.

Asiaan liittyy paitsi raha, myös juridisia kysymyksiä. Oletetaan, että menisin juttukeikalle, ja kertoisin haastateltavalle että juttu tulee siihen lehteen, ja sen päivän numeroon.

Jos luovuttaisin kaikki tekijänoikeudet kasvottomalle konsernille, käytettäväksi kaikissa mahdollisissa julkaisuissa ja yhteyksissä voisin jokin päivä huomata, että juttu/siihen liittyvät kuvat on julkaistu jossakin täysin sopimattomassa yhteydessä.

Se, mikä on joskus talletettu sähköiseen muotoon säilyy ikuisesti, sanoi joku viisas. Vastuusta se viisas ei puhunut mitään.

Google sopii asioista Ameriikan malliin

Perjantai 3.4.2009 klo 7.01

Hakukonejätti Google on virittelemässä palvelustaan sähköisessä muodossa olevan kirjallisuuden jakelukanavaa. Hämmennystä herättää  se, millä tavalla asiasta sovitaan kirjailijoiden, eli tekijänoikeuksien haltijoiden kanssa.

Yritys tiedottaa eri medioissa siitä, millä ehdoilla sopimukseen liitytään,  ja mitä se tarkoittaa. Mielenkiintoista on se, miten tekijänoikeuksien haltija sopimuksen omalta osaltaan hyväksyy: hänen ei tarvitse tehdä mitään.

Äkkinäiselle tulee mieleen, että tapa on riskialtis, ja eurooppalaisen oikeuskäytännön vastainen. Entä, jos en jostakin syystä näe kyseisiä tiedotteita? Olenko silloin sopinut jotakin?

Lisää mielenkiintoisesta aiheesta mm. Journalistiliiton Freet-sivustolla.

Miksi kukaan kirjoittaisi rikoskirjallisuutta?

Perjantai 24.10.2008 klo 13.22

Olen miettinyt aika paljon sitä, miten dekkarit ja ns. korkeakirjalliset romaanit eroavat toisistaan. Aihe on sikäli henkilökohtaisesti ajankohtainen, kun keväällä 2009 ilmestyvästä seuraavasta romaanistani ei tule dekkaria.

Myllylahti Oy:n Mauno Moilanen oli sitä mieltä, että siinä ei ole riittävästi dekkarimaisia piirteitä MurhaMylly-sarjaan. Minulle tuo käy: olenhan kirjoittanut tarinaa, en dekkaria/korkeakirjallista romaania.

Löysin netistä pienkustantamo Blue Moon Oy:n Raimo Salokankaan erinomaista pohdintaa siitä, miksi kukaan kirjoittaa rikoskirjallisuutta, mitä se on ja miksi sitä luetaan.

Joskus kannattaa myöntää, että joku on pähkäillyt asian jo paremmin.