Kirjailijan työ on murroksessa

Perjantai 12.6.2026 klo 8.28

Tarinoimista rakastava kirjoittaja on tähän mennessä voinut olettaa että jos hänellä on juonen kuljettaminen hallussa, pohjatyöt kunnolla tehtynä ja muutenkin paketti kasassa, hänen tuotoksensa löytää ennen pitkää lukijansa. Kirja-ala on kuitenkin nyt rajussa murroksessa. Sain siitä tällä viikolla kaksikin eri viestiä.

Huhtikuussa ilmestynyt tietokirjani Metsäpatruunoiden perintö on kerännyt mukavasti lukijoita ja huomiota eri tiedotusvälineissä. Olen siitä mielissäni paitsi itseni, myös kirjan julkaisseen Reuna-kustantamon puolesta. Suhteellisen pieni kustantamo uskalsi tarttua käsikirjoitukseeni koska näki sen aiheen tärkeäksi, ja sijoitti sen julkaisemiseen paljon aikaa, työtä ja rahallista panosta.

Kirjani saama huomio on näköjään pantu merkille myös eräissä isommissa kustantamoissa. Sain erään sellaisen kustannusvastaavalta kohteliaan viestin. Siinä kerrottiin, että jos minulla on jo seuraavan kirjani tarpeet tiedossa mutta ei vielä kustantajaa valmiille tuotokselle, he ovat kiinnostuneita yhteistyöstä. Yhteydenotto lämmitti tietenkin mieltäni, tulihan se taholta jonka julkaisemien kirjojen tasoa arvostan.

Seuraavana päivänä tuli toinen viesti. Siinä analysoitiin perusteellisen oloisesti tuoretta kirjaani ja sen ehkä laajempaakin antia yhteiskunnalliseen keskusteluun. Viestissä ehdotettiin yhteistyötä kirjan markkinoinnissa, jotta se saadaan laajemmankin lukijakunnan tietoisuuteen jopa Suomen rajojen ulkopuolella. Lopussa luki signeerauksena ihmisen nimi, kera kohteliaan With best regards -toivotuksen.

Kumpikin viesti vaikutti lupaavalta. Valitettavasti kirja-alallakaan kaikki ei ole kultaa mikä kiiltää.

Suomalaiselta kustantamolta tulleessa viestissä edellytettiin, että tulevaa kirjaani varten pitäisi olla ennen kustannuspäätöksen tekemistä tiedossa vähintään 15 000 euron edestä tilauksia tai ainakin jonkin tahon lupaamaa rahoitusta. Sillä saisimme yhdessä aikaan noin 300 kappaleen kokoisen ensimmäisen painoksen. Kustannuspäällikkö kertoi kohteliaasti, että se poistaisi hänen työnantajaltaan kirjan kustantamiseen liittyvän taloudellisen riskin.

Syvennyin tarkemmin myös markkinointiyhteistyötä tarjonneen tahon viestiin. Ilmeisesti – en tiedä, miten – tuore tietokirjani on syötetty tekoälyn syövereihin, saaden siitä aikaan näennäisesti tarkka analyysi. Lauserakenteet, mitään sanomattomat kehut ja kokonaisuus kertoivat, ettei tekstin takana ollut oikeaa ihmistä. Samasta asiasta kertoivat myös ehdotukset tulevan markkinointimixin sisällöstä: samaa englanninkielistä höttöä löytyy jokaisesta valmiita mainospohjia tarjoavasta julkaisuohjelmasta.

Ensimmäiset tekoälyllä kirjoitetut romaanit on tiettävästi jo julkaistu, muka ihmisen kirjoittamina. Ensimmäiset ihmisten oikeasti kirjoittamat romaanit on jo vedetty markkinoilta, koska niitä on pidetty tekoälyllä kirjoitettuina. Sitä ei tarvitse ihmetellä: eihän tekoälyohjelma luo mitään itse. Se opetetaan ensin kirjoittamaan syöttämällä sille oikeiden ihmisten kirjoittamia kirjoja analysoitaviksi. Amerikassa lyödään jo kirjoihin leimoja, joissa vannotaan niiden olevan oikeiden ihmisten kirjoittamia. Sama lienee edessä myös meillä.

Kustantajia ilman kirjan kustantamiseen olennaisesti ja perinteisesti liittyvää taloudellista riskiä. Yhteistyökumppaneita joilla ei ole omia kasvoja, ajatuksia, intohimoja eikä mielipiteitä.

Meitä kirjailijoita odottaa mielenkiintoinen tulevaisuus.

Suomi on täynnä hyviä tarinoita, sanoo Bruce Oreck

Sunnuntai 7.12.2014 klo 7.59

Kautta aikojen suomalaiset ovat halunneet kuulla ulkolaisten suusta sen, mikä meidän pitäisi tietää muutenkin: jos ja kun lopettaa ruikutuksen, voi huomata että kaikki markkinointi on pohjimmiltaan tarinankerrontaa ja Suomi on täynnä hyviä tarinoita.

Yhdysvaltain suurlähettiläs Bruce Oreck esittää Itsenäisyyspäivän 2014 tienoilla ajatuksiaan Hesarissa ja Nelosella. Hänen viiden kohdan ohjelmansa saada Suomi kukoistukseen on tässä:

- Tähdätään korkealle ja päätetään, että meistä tulee maailman parhaita markkinoinnissa ja tarinankerronnassa.
- Jotta kehitystä voi seurata, sille on laadittava mittarit.
- Toimintaa!
- Vimmattua harjoittelua.
- Kun olemme valmiita, nautitaan!

Noin se menee. Juuri tällä hetkellä isoa tarinaa tehdään isolla koneella itärajamme takana - tulosta emme onneksi tiedä.

Vaikka en Amerikkaa ihailekaan, niin suomalaisena kirjailijana minun on annettava Oreckille hänen ohjelmastaan se pyydetty yläfemma.

Kirjailijan ego ja naama kirjan liepeessä

Tiistai 4.10.2011 klo 6.49

Viikonloppuna otatin promokuvia itsestäni ensi keväänä ilmestyvän seuraavan romaanini markkinointia varten. Romaanin tulee julkaisemaan Karisto, hyvä perinteikäs 110-vuotias hämeenlinnalaisyritys. Mukavaa saada nimensä Kariston kirjailijalistalle, jolta löytyy Eino Leinon kaltaisia suuruuksia.

Kirjailijan kuvan kirjan etuliepeessä pitäisi kai erottaa hänet kaikista muista kirjailijoista - noin markkinoinnin näkökulmasta. Se ei taida ihan onnistua meikäläisellä: ilman rillejä muistutan näköjään pahasti Hannu Raittilaa, ja niiden kanssa kuulemma Kari Hotakaista. Mikäpä siinä, erinomaisia kirjailijoita molemmat.

Tiedän, että kirjailijapiireissä vähän hymähdellään sille että kirjoja, noita ajatusten pyhäkköjä myydään niiden kirjoittajien naamakuvilla. Monelle oman itsen tuominen esiin kirjoittamansa teoksen takaa on vaikeaa.

Mutta siihen on kai vain totuttava, tähän kaiken personoitumiseen yhteiskunnassa. Lukija haluaa kenties tietää, minkä näköinen ihminen on juuri tämän tarinan takana. Kenties sillä on jotakin vaikutusta lukukokemukseen?

Kirjailijan markkinointisuunnitelma amerikkalaiseen tapaan

Perjantai 25.6.2010 klo 10.00

Ellis Weiner kirjoitti 19.lokakuuta viime vuonna New Yorkeriin hyvän artikkelin kirjailijan markkinointisuunnitelmasta - Marketing Planista - kustantamon näkökulmasta.

Artikkeli löytyy täältä.

Bloggaamista, aamu-teeveetä, omien ja muiden kirjojen lukemista siellä sun täällä. Tällainenkohan lienee kirjailijan unelmatoimenkuva tässäkin maassa tulevaisuudessa?

Medianlukutaidottomat pysyvät kärryillä

Perjantai 5.3.2010 klo 6.33

Tänään (5.3.) Hesarin kulttuurisivuilla alkoi juttusarja siitä, miten eri taiteenalojen markkinointi yrittää vaikuttaa toimittajiin ja heidän kirjoittamiinsa juttuihin. Onnittelut mielenkiintoisesta aihevalinnasta!

Ensimmäisenä oli ruotimisen alle päässyt elokuvateollisuus ja se, kuinka promootiokoneisto lennättää myös suomalaistoimittajia haastattelemaan lontoolaishotellin sohvalla raukeana lepäilevää tähtinäyttelijää.

Niitä juttuja ns. naisten- ja perhelehdet ovatkin täynnä: muovisia ihmisen kuvia, joiden perusteella voisi luulla staran avautuneen juuri sille toimittajalle ja lehdelle, vaikka kysymyksessä onkin ollut joukkotapahtuma.

Luulisin, että suurin osa lukijoista on oppinut jo näkemään tuon lävitse, ja lukee jutut koska haluaakin lukea sellaisia. Kaikki ei kuitenkaan ole kulttuurimarkkinoinnin saralla niin näkyvää.

Koulussa opetetaan lapsille nykyisin jonkin verran medianlukutaitoja. Mitenkähän käy niille, jotka eivät niitä opi?