Lähteäkö somesta vai ei

Maanantai 27.1.2025 klo 12.36

Facebookin/Metan ja X:n kaltaisissa sosiaalisissa medioissa keskustellaan nyt ahkerasti siitä, pitäisikö niiden käyttäjien lähteä niistä. Keskustelun käynnistivät Yhdysvaltain presidentinvaalit, ja Elon Muskin sekä Mark Zuckerbergin linjaukset omistamiensa medioiden sisällöstä ja sitä ohjaavista algoritmeista.

Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan Muskin ja Zuckerbergin omistamissa medioissa (Meta ja X) olisi säädetty niiden käyttäjille näkyviä sisältöjä valitsevia matemaattisia algoritmeja Donald Trumpin ajatuksia, ja niin sanottua vihapuhetta suosiviksi. Onko asia näin, sitä on asiaan perehtymättömän maallikon vaikea sanoa.

Olen itse päättänyt pysyä niissä muutamassa sosiaalisen median kanavassa, joita käytän. Tässä muutamia syitä:

Sananvapaus on tärkeä asia. Se koskee sekä edellä mainittuja herroja, heidän omistamiaan mediakanavia että meitä sosiaalisen median käyttäjiä. Sekä Facebook että X ovat nimellisesti maksuttomia kanavia: suostumalla niiden käyttöehtoihin itse kukin meistä suostuu siihen, että niihin tuottamallamme sisällöllä, ja niissä ilmaisemillamme kiinnostuksemme kohteilla tekee joku rahaa. Vanhaa sananlaskua mukaillen: sen sisältöjä katsot, jolle tuotat leipää.

Jokaisen median käyttäjältä vaaditaan kriittistä lukutapaa. Olipa kyse sitten sanomalehdestä, Yleisradiosta tai amerikkalaisen miljardöörin ikiomasta netin hiekkalaatikosta, on lähtökohtana aina se, että niiden sisällöllä yritetään vaikuttaa lukijaan, kuulijaan, kokijaan ja näkijään. Täysin arvoneutraalia sisältöä on vaikea tuottaa, olipa sen julkaisukanava mikä tahansa. Jo näkökulman valinta on jokaisessa nettipostauksessa, videossa ja uutisessa sen sisältöä rajaava tekijä.

Yhden, tai edes kahden mediakanavan varaan ei kannata jäädä. Kiinnostavankin uutisen taustat mehustuvat kummasti, kun niitä etsii useasta, kenties keskenään hyvinkin ristiriitaisesta lähteestä. Se ehkä vaikeuttaa oman mielipiteensä muodostamista, mutta antaa sille enemmän pohjaa.

Edelliseen liittyen: kannattaako hylätä jokin sellainen informaation (huom! Ei välttämättä tiedon) lähde, joka tarjoaa minulle mahdollisuuden tuulettaa omia, monesti hyvinkin luutuneita arvojani ja asenteitani toisenlaisesta näkökulmasta tehdyillä postauksilla?

Maailma on huomattavasti värikkäämpi paikka, kun sitä yrittää katsella ja ymmärtää myös niiden toisin ajattelevien ihmisten näkökulmasta.

Minuus, kirjailija ja sosiaalinen media

Perjantai 12.8.2016 klo 8.14

Osallistun sosiaaliseen mediaan tämän blogin lisäksi Facebookissa, naamakirjaksi ja sontaluukuksikin haukutussa oman elämänsä jakelujärjestelmässä. Ei siellä ole pakko olla, mutta kirjailijuuden kaltaista julkista työtä tekevälle se on suotavaa. Jotakuta voi kiinnostaa, millainen ihminen on hänen lukemansa kirjan tekijä. Kirjailijaa saatetaan jopa pyytää Facebook-kaveriksi, mikä yleensä tarkoittaa jonkinasteista yhteyttä.

Se, miten kirjailija Facebookissa on ja miten hän sitä käyttää näkyy vaihtelevan persoonan mukaan. Osa kirjoittaa lyhyitä kommentteja kirjoittamisprosessinsa nykytilasta, ja markkinoi kirjojaan ja muita töitään. Osa laittaa naamakirjaan kuvia, niitä kuuluisia selfie-otoksia itsestään erilaisissa paikoissa. Jotkut ovat naamakirjassa aivan hiljaa, eivät koskaan kommentoi mitään eivätkä tykkää mistään.

Mietin itse koko ajan naamakirjan olemusta. Ystävien kanssa on kiva seurustella sitäkin kautta, kuulla mitä heille kuuluu. Entä ammatillisesti? Olen päättänyt, että nostan linkityksin ja muilla keinoin esille sellaisia asioita, jotka ovat omille elämänarvoilleni läheisiä. Tylsää, ehkä. Mutta naamakirjahan on perimmiltään jonkinlaista jakamista? Ainakin niin toivon.

Viimeksi linkitin naamakirjan sivuille tietoa tulossa olevasta puiden halaamisviikosta. Lähiympäristön arvostamiseksi tehtävä työ on niin arvokasta, että uhraan sille mielelläni pienen sähköisen paikan omasta keinotodellisuudestani. Ehkä joku huomaa jutun sieltä, menee ja halaa puuta oikeassa elämässä.

Ja myönnän. Sosiaalinen media on minullekin keino markkinoida omia kirjojani. Keinotodellisuudessa jokainen pitää itseään esillä saadakseen siitä jotakin.

Netin meemit ovat osa pitkää kulttuuria

Sunnuntai 11.10.2015 klo 8.00

Everyone You meet is fighting a battle You know nothing about. Be kind. Always.

Sosiaalinen media on täynnä lyhyeen muotoon kirjoitettuja lausahduksia. Meemejä. Joku linkkaa niitä Facebook-sivuilleen. Joku toinen tykkää linkistä. Tai on tykkäävinään.

Näistä sähköisistä meemeistä voi olla monta mieltä. Samoin kuin niiden edeltäjistäkin: hokemista, loruista, juomalauluista ja muista tuhansia ja taas tuhansia kertoja sanotuista ja lauletuista sanoista, jotka ovat jakaneet jotakin ihmiseltä toiselle.

Tästä meemistä tykkäsin. Se osui ja upposi. Jaoin sen.

Facebook-kaverisi tietävät mitä deittiohjelmaa käytät

Torstai 16.8.2012 klo 8.08

Zoosk on Facebookin suosituin deittiapplikaatio. Liity nyt ilmaiseksi. Ystäväsi X.X. käytti Zooskia.

Maksettu mainos Facebook-seinäni oikeassa reunassa hätkähdytti. Ei itse mainos, vaan se että noiden X-kirjainten tilalla on hyvän ystäväni nimi.

Se, että ystäväni on tietämättään valjastettu osaksi tämän Facebook-sovelluksen markkinointia, ja että tieto sovelluksen käyttämisestä näkyy kaikille ystäväni lähes kahdesta sadasta Fb-kaverista aiheutti tässä tapauksessa paljon pahaa mieltä.

Facebookin ja muun sosiaalisen median sovellukset ovat hauskoja ja helppoja leluja. Kannattaa muistaa, ettei niiden käyttö ole ilmaista.

Hintaa klikkauksista ei makseta euroissa, vaan tietoina henkilökohtaisista asioista. Mieti siis, ennen kuin klikkaat. 

Facebookin sukupolvia jakavasta ihanuudesta

Keskiviikko 17.11.2010 klo 6.36

Facebookia, suosituinta niin sanotuista sosisaalisista medioista käyttää jo ainakin 500 miljoonaa ihmistä. Siis puoli miljardia.

Kirjailija Zadie Smith ruotii arvostetussa The New York Rewiew of Books -lehdessä (26.10.) sitä, millaisia eroja tällaisten  medioiden käyttäjissä on suhteessa niihin, jotka eivät niitä käytä. Ja sitä, onko kysymyksessä ero eri sukupolvien kesken, vaiko jotakin muuta.

Smith jakaa kirjoituksessaan ihmiset malleiksi 1.0 ja 2.0. 1.0 on tavis, joka ei välttämättä ymmärrä Facebookin kaikkia hienouksia ja mahdollisuuksia. 2.0 on hänen mielestään hauraampi olento, jolle riittää elämän sisällöksi kevyen läpän heittäminen tunteettomaan, biteistä koostuvaan seinätauluun netissä.

Hyviä ajatuksia. Kuitenkin toivon, ettei ihmisten jako malleihin 1.0, 2.0, 3.0 ja niin edelleen koskaan toteudu.

Malli 1.x on kuitenkin paljon kiinnostavampi kokonaisuus.

Facebook ja ne muut kanavat

Lauantai 22.5.2010 klo 17.48

Olen ollut rapiat kaksi kuukautta Facebookissa. FB:ssä, sosiaalisessa mediassa, siellä missä jokaisen täytyy olla.

Tällä hetkellä jakaisin naamakirjan käyttäjät tällaisiin ryhmiin:

- ne, joilla on niin tylsää, että he kirjoittajavat naamakirjaan että on tylsää

- ne, joilla on jotakin myytävää, ja jotka haluavat saada sen jonkin esille myös Facebookissa, missä kaikki ovat: kirjansa, ajatuksensa, oman erinomaisuutensa

- samanmieliset, jotka haluavat keskustella samasta aihealueesta toisten samanmielisten kesken

- pilailijat, joille koko juttu on uusi kanava jakaa tsoukkeja

Noin sen näkisin. Ehkä tiedän kahden vuoden kuluttua muitakin ryhmiä.

 

Internet - avointa vai suljettua viestintää?

Perjantai 6.3.2009 klo 9.16

Menen ymmälleni, kun ihmiset puhuvat Facebookista, ja siitä kuinka kivaa siellä on kavereiden kesken.

Ilmeisesti, ja näin olen ymmärtänyt Facebookin idea on siinä, että voit kutsua kavereitasi nettiin johonkin yhteiseen paikkaan. Tai niitä, joiden kaveri haluaisit olla. Muilla ei siihen paikkaan ole asiaa.

Niistä pippaloista olen vielä osaton. Olen ollut siinä luulossa, että Internetin vahvuus ja tarkoitus on viestinnän avoimuus ja samanaikaisuus kaikkialla maailmassa.

Ehkä olen ollut väärässä. 

Olenko olemassa ilman kotisivuja?

Tiistai 27.1.2009 klo 13.28

Journalistiliiton free-jäsenet ovat keskustelleet tällä viikolla muilta suljetulla nettisivustollaan siitä, ovatko omat ja henkilökohtaiset nettisivut tarpeen vai ei. Monen mielipide on ollut, että pakko ne on tänä päivänä olla, muuten ei ole olemassa.

Freelance-journalisteille omat nettisivut ovat yksi tapa mainostaa olemassaoloaan mahdollisille työnantajille. Se tarve on selvä. Sama on tilanne monella muullakin pienyrittäjällä.

Mutta onko ihmistä enää olemassa, jos häntä ei löydy netistä? Miten lie kymmenen vuoden päästä? Mitä hyötyä siitä olisi, jos meillä kaikilla viidellä miljoonalla suomalaisella olisi omat kotisivut, blogi tai ainakin oma Facebook-sivusto?

En tiedä, olisimmeko ainakaan onnellisempia. Naputtelemalla oman nimensä Googlen laatikkoon voi itsensä löytää yllättävistä yhteyksistä. Kokeilkaapa.