Vuoden 2024 upeimmat kulttuurikokemukseni

Lauantai 28.12.2024 klo 13.36

Vuoden päättyessä on usein tapana vetää yhteen kuluneita 365 päivää. Tänä vuonna kulttuuri on puhuttanut Suomessa enemmän kuin pitkiin aikoihin. Valitettavasti keskustelun sytykkeenä ovat olleet kulttuurin rahoitukseen kohdistuneet leikkaukset. En silti liene ainoa, jolle kulunut vuosi on jälleen tarjonnut monia hyvän mielen ja uusien ajatusten hetkiä.

Listasin alle muutamia omia vahvoja kulttuurikokemuksiani. Jonakin muuna päivänä ylös kirjattuina lista olisi voinut näyttää täysin toisenlaiselta. Se kuuluu näiden, pitkälti tunteiden tasolla tapahtuvien kokemusten luonteeseen.

Vuoden elokuva: Lee. Ellen Kurasin ohjaama elokuva kertoo Kate Winsletin näyttelemän sotavalokuvaaja Lee Millerin työstä toisen maailmansodan aikana. Miller todisti kameransa kanssa sekä länsijoukkojen maihinnousun Normandiaan, natsien keskitysleirien kauhuja että raunioituneen Saksan miehittämisen. Kate Winsletin tavasta tehdä työtään olen pitänyt aina. Elokuva, kuten moni muukin taiteenlaji, on parhaimmillaan taitoa kuvata pienillä eleillä ja asioilla paljon suurempia asioita.

Vuoden musiikkikokemus: Heikki Koskelo ja Helmi-orkesteri. Tanssiharrastuksen myötä musiikin kuunteluni suuntautuu usein kevyempään, ihmisiä sananmukaisesti liikuttavaan musiikkiin. Tämän rautaisen ammattitaidon kokoonpanon tahtiin liikuin kuluneena vuotena pariinkin otteeseen. Edellisistä kerroista olikin vierähtänyt jo tovi. Sana ”kevyt” on pantava tanssimusiikin yhteydessä lainausmerkkeihin, kun liikutaan luvan kanssa toista ihmistä liki, ja kappaleiden sanoituksissa puhutaan Elämän Tärkeimmistä Asioista.

Vuoden tietokirja: Kiehtova katala Venäjä Arja Paanasen silmin. Arja Paanasen ylös kirjatut muistelmat tämän yli 30-vuotiselta uralta Venäjän kehitystä seuranneena toimittajana antavat paljon mietittävää. Itänaapurimme on vastaisuudessakin läsnä Suomen ja lähialueemme kehityksessä. Kun suunnattomilla luonnonrikkauksilla siunattu, mutta sangen kehnosti johdettu entinen suurvalta etsii uutta suuntaa, järistykset vaikuttavat väistämättä myös meillä.

Vuoden teatterikokemus: Pyhtään Harrastajateatterin Maailman pihamaat. Kaikille Suomen harrastajateatteriryhmille on syytä nostaa tältäkin vuodelta hattua. Yhdessä tekemisen ilo on asia, joka välittyy parhaimmillaan myös katsomoon, ja saa meidät katsojat elämään mukana. Tässä esityksessä se toteutui parhaalla mahdollisella tavalla.

Vuoden erikoispysti: Kannuskosken lava, juhannustanssit ja Eino Grön. Kävin ensimmäistä, vaan toivottavasti en viimeistä kertaa tällä hienolla 1950-luvulla rakennetulla mutterilavalla. Eino Grön (s. 1939) on vuodesta toiseen jaksanut ilahduttaa tanssikansaa Kannuskosken keskikesän juhlassa. Arvostan!

Talvisota on minulle The Sotaelokuva

Perjantai 6.12.2024

Kävin aikoinaan peruskoulun ala-asteen pienissä kyläkouluissa. Kaikkien seinällä oli kunniapaikalla kivinen taulu, johon oli kaiverrettu nuorena kuolleiden miesten nimiä. Monen nimen perässä luki sana Taipale. Silloin en sitä ymmärtänyt.

Marraskuussa tuli kuluneeksi 85 vuotta talvisodan syttymisestä. Ajanjakson, jota on kutsuttu myös nimellä 105 kunnian päivää. Ne miehet ja naiset, jotka joutuivat noina päivinä taistelemaan henkensä puolesta, tuskin käyttivät niistä sellaista nimitystä.

Tänään vietetään Suomen itsenäisyyspäivää. Televisiosta näkyy tulevan taas Edvin Laineen ohjaama klassikkoelokuva Tuntematon sotilas vuodelta 1955. Arvostan toki sitäkin sodan kuvauksena, mutta vielä enemmän arvostan Pekka Parikan vuonna 1989 valmistunutta elokuvaa Talvisota.

Parikan koruton, Antti Tuurin romaaniin perustuva elokuva kertoo pohjalaisten sotilaiden taisteluista Taipaleen verisillä tapahtumapaikoilla. Pohjalaisten kanssa etulinjassa vuorottelivat synnyinseutujeni jalkaväkirykmentti 30:een kuuluneet miehet. Tappiot olivat raskaita myös heidän joukossaan.

Näin tuon elokuvan ensimmäisen kerran muutamaa vuotta sen jälkeen, kun oli suorittanut oman asevelvollisuuteni. Sen vuoksi pystyin edes jonkin verran samaistumaan elokuvan kovia kärsivien henkilöhahmojen tuntoihin. Tummiin kivitauluihin kaiverrettujen nimien merkitys tuli konkreettiseksi.

Nuo pienet kyläkoulut on sittemmin suljettu. Toivottavasti kivitaulut ovat saaneet arvoisensa uudet paikat. Minun omassa mielessäni ne, sekä tuo elokuva saavuttivat tarkoituksensa. Sodankäynti on yksi ihmiskunnan suurimmista typeryyden osoituksista.

Kuinkahan toimisi naisten roolittama Tuntematon sotilas-elokuva?

Maanantai 13.1.2020 klo 7.45

Tammikuun aluksi useat mediat ovat julkaisseet tutkimustuloksen, jonka mukaan naisten näkyvyys isojen elokuvatuotantojen rooleissa on lisääntynyt. Asiasta kertoi muun muassa Helsingin Sanomat 10.1.

Tasa-arvo on kannatettava juttu tälläkin sektorilla. Eri sukupuolia edustavat roolihahmot tarjoavat samaistumiskohteita sekä miehille että naisille, iästä riippumatta. On jokaisen oma asia, ovatko nuo hahmot Captain Marvelin supersankarihahmoja, vaiko jotakin muuta.

Seuraava 007-elokuvien päähahmo tulee joidenkin mediatietojen mukaan olemaan nainen. Saa aikanaan nähdä millaisia sävyjä se antaa tällaisen, Sean Conneryn ja Roger Mooren aikoinaan tekemään roolihahmon ihailijaksi jääneen mieskatsojan elokuvakokemukseen.

Kiehtovaa on myös ajatella, millaisen säväyksen naisnäyttelijät antaisivat sen joskus vielä tehtävän neljännen Tuntematon sotilas-filmatisoinnin lopputulokseen. Miltä se näyttäisi valkokankaalla, kun alikersantti Anita Rokka tappaisi ahtaassa juoksuhaudassa kaikki muut venäläisen vanginsieppauspartion jäsenet, mutta jättäisi Baranovan tytön henkiin. Entä se kohta, kun Rokka kieltäytyisi kiveämästä Liisa Lammion polkujen varsia - vai kieltäytyisikö hän?

Veikkaan, että tappamiseen sinänsä ei näyttelijöiden sukupuolen vaihtaminen vaikuttaisi. Sota ei kaipaa sananlaskun mukaan yhtään miestä. Silti heitä kuolee sodissa joka vuosi tuhansittain - samoin kuin naisiakin.

Olisiko Ystäviä ja vihollisia -romaani ollut Aku Louhimiehelle parempi valinta kuin Tuntematon sotilas?

Sunnuntai 29.10.2017 klo 8.36

Valitaan romaanille teema: sodan mielettömyys. Romaanin pääosassa on miesjoukko josta osa kuolee sotaretken aikana. Tarinassa esiintyy pelkuruutta, sankaritekoja, katkeruutta, sovitusta. Kaikkea elämästä, kirjoitettuna hyvällä suomella. Kirja saa hyvät arvostelut ja herättää keskustelua.

Kirjoitetaan sama kirja toiseen kertaan. Tällä kertaa pääosa sen lukijoista tietää jo mitä odottaa. Tapahtumatkin osataan ulkoa. Toki kirjoittaja voi korostaa teoksessa eri asioita, ottaa erilaisia kuvakulmia. Onhan ensimmäisen romaanin kirjoittamisesta jo kulunut aikaa. Romaania ei juuri tohdita arvostella aikalaisten taholta. Onhan kysymyksessä Ikoni.

Lisää aikaa kuluu. Otetaanpas, ja kirjoitetaan sama romaani vielä kolmannen kerran uusiksi. Tällä kertaa sen lukevat tietävät vuorosanatkin ulkoa. He tietävät, ketkä tulevat kuolemaan ja ketkä jäävät eloon henkilöhahmoista. Ne ihmiset, jotka oikeasti tietävät millaista Siellä Jossakin joskus oli, ovat jo pääosin manan majoilla.

Aku Louhimies teki elokuvan puolella Tuntemattomasta sotilaasta tuon kolmannen version. En tiedä, millaisen vastaanoton Tuntemattoman kirjoittaminen romaaniksi kolmannen kerran olisi saanut. Luultavasti tekijää olisi syytetty plagioinnista.

Louhimiehen teos tuntuu nostavan tunteita - ja se on aina hyvä saavutus taiteessa. Tuli kuitenkin mieleen, millaisen vastaanoton olisi saanut Jussi Talven Ystäviä ja vihollisia -romaanin filmatisointi itsenäisen Suomen satavuotisjuhlien kunniaksi?

Talven sotaromaani ilmestyi paria kuukautta ennen Väinö Linnan Tuntematonta. Tuotakin romaania kiitettiin, vaikka se jäikin auttamatta vertailukohtansa varjoon. Olisiko saksalais-suomalaisesta aseveljeydestä ja vihanpidosta kertovan romaanin kuvaaminen ollut Tuntemattomampaa hedelmällisempää juuri nyt, kun tämä yhtenäinen Eurooppa kipuilee monelta nurkaltaan?