Jaetut vertaukset ja sananlaskut ovat iso voimavara

Perjantai 25.7.2025 klo 8.48

Kirjojen lukemisen väheneminen vaikuttaa salakavalasti myös puhuttuun kieleen ja siihen, kuinka ilmaisemme ja hahmotamme tunteita ja asioita toisillemme. Ilman yhdessä jaettua kulttuuriperintöä on tosi vaikea päästä edessä aukeavan suon ylitse niin että heilahtaa.

1950-luvulta lähtien olemme saaneet kuvata raisua etenemisyritystä Väinö Linnan kapteeni Kaarnan suuhun kirjoittamalla lausahduksella suon ylityksestä. Kiitos Tuntematon sotilas-romaanin ja elokuvan, suurin piirtein jokainen suomalainen on kuullut tuon sanonnan ja pystyy hahmottamaan mielessään sen tarkoituksen. Kuten vänrikki Kariluoto sanoi: ei saa jäädä tuleen makaamaan.

Kielen yhteiset vertaukset ja sananlaskut ovat tärkeitä. Asia konkretisoitui itselleni hiljattain eräällä matkailijaopastuksella. Erinomainen oppaamme kehotti meitä tukkimaan hetkeksi korvamme, jotta emme kuulisi toista ryhmää vetävän toisen oppaan seireenien laulua. Yksi ryhmästämme kysyi, mitä se sellainen laulu on. Taitava opas kertoi lyhyesti kysyjälle Homeroksen aikoinaan ylös kirjaaman tarinan seireeneistä, jotka yrittivät houkutella Odysseuksen miehiä ihanalla laulullaan luokseen.

Vanha kreikkalainen tarusto on täynnään samanlaisia, tänäkin päivänä mielikuvien rikastuttajiksi käypäisiä vertauksia. Meistä jokaisella on Akilleen kantapäämme. Omaa kaunista kuvaansa lähteestä tuijottava Narkissos tulee monesti mieleen, kun katselee ihmisten sosiaaliseen mediaan lataamaa kuvavirtaa. Damokleen miekka riippuu tälläkin hetkellä monen suurta valtaa käyttävän henkilön pään päällä, uhaten katkaista hänen menestyksensä.

Raamattu ja muu uskonnollinen kirjallisuus on täynnä arvokkaita vertauksia ja sananlaskuja. Salomonin tuomio, jossa lapsi pantaisiin tasan kahden hänestä riitelevän äidin kanssa, on vahva mielikuva. Ison Goljatin kaataneesta Davidin lingosta puhutaan vieläkin uutisissa, sillä tosin tarkoitetaan israelilaista ilmapuolustusjärjestelmää. Jeesuksen vuorisaarnan hienot opetukset – esimerkiksi toisenkin posken kääntäminen sinua lyöneelle vastustajalle – ovat jotakin, jota käytetään edelleen aivan arkisessa kielessä.

Eri aikoina luotu kirjallisuus on täynnä samanlaisia, yhteisiä mielikuvia ja kenties myös yhteistä arvopohjaa luovia sanontoja. Jää nähtäväksi, pystyvätkö tekoälyn ja algoritmien muovaama sosiaalinen media, saati nykyisin kulttuurituotannoksi luokiteltava peliteollisuus tuottamaan samanlaisia, yhtä hyvin aikaa kestäviä viisauksia.

Talvisota on minulle The Sotaelokuva

Perjantai 6.12.2024

Kävin aikoinaan peruskoulun ala-asteen pienissä kyläkouluissa. Kaikkien seinällä oli kunniapaikalla kivinen taulu, johon oli kaiverrettu nuorena kuolleiden miesten nimiä. Monen nimen perässä luki sana Taipale. Silloin en sitä ymmärtänyt.

Marraskuussa tuli kuluneeksi 85 vuotta talvisodan syttymisestä. Ajanjakson, jota on kutsuttu myös nimellä 105 kunnian päivää. Ne miehet ja naiset, jotka joutuivat noina päivinä taistelemaan henkensä puolesta, tuskin käyttivät niistä sellaista nimitystä.

Tänään vietetään Suomen itsenäisyyspäivää. Televisiosta näkyy tulevan taas Edvin Laineen ohjaama klassikkoelokuva Tuntematon sotilas vuodelta 1955. Arvostan toki sitäkin sodan kuvauksena, mutta vielä enemmän arvostan Pekka Parikan vuonna 1989 valmistunutta elokuvaa Talvisota.

Parikan koruton, Antti Tuurin romaaniin perustuva elokuva kertoo pohjalaisten sotilaiden taisteluista Taipaleen verisillä tapahtumapaikoilla. Pohjalaisten kanssa etulinjassa vuorottelivat synnyinseutujeni jalkaväkirykmentti 30:een kuuluneet miehet. Tappiot olivat raskaita myös heidän joukossaan.

Näin tuon elokuvan ensimmäisen kerran muutamaa vuotta sen jälkeen, kun oli suorittanut oman asevelvollisuuteni. Sen vuoksi pystyin edes jonkin verran samaistumaan elokuvan kovia kärsivien henkilöhahmojen tuntoihin. Tummiin kivitauluihin kaiverrettujen nimien merkitys tuli konkreettiseksi.

Nuo pienet kyläkoulut on sittemmin suljettu. Toivottavasti kivitaulut ovat saaneet arvoisensa uudet paikat. Minun omassa mielessäni ne, sekä tuo elokuva saavuttivat tarkoituksensa. Sodankäynti on yksi ihmiskunnan suurimmista typeryyden osoituksista.

Kuinkahan toimisi naisten roolittama Tuntematon sotilas-elokuva?

Maanantai 13.1.2020 klo 7.45

Tammikuun aluksi useat mediat ovat julkaisseet tutkimustuloksen, jonka mukaan naisten näkyvyys isojen elokuvatuotantojen rooleissa on lisääntynyt. Asiasta kertoi muun muassa Helsingin Sanomat 10.1.

Tasa-arvo on kannatettava juttu tälläkin sektorilla. Eri sukupuolia edustavat roolihahmot tarjoavat samaistumiskohteita sekä miehille että naisille, iästä riippumatta. On jokaisen oma asia, ovatko nuo hahmot Captain Marvelin supersankarihahmoja, vaiko jotakin muuta.

Seuraava 007-elokuvien päähahmo tulee joidenkin mediatietojen mukaan olemaan nainen. Saa aikanaan nähdä millaisia sävyjä se antaa tällaisen, Sean Conneryn ja Roger Mooren aikoinaan tekemään roolihahmon ihailijaksi jääneen mieskatsojan elokuvakokemukseen.

Kiehtovaa on myös ajatella, millaisen säväyksen naisnäyttelijät antaisivat sen joskus vielä tehtävän neljännen Tuntematon sotilas-filmatisoinnin lopputulokseen. Miltä se näyttäisi valkokankaalla, kun alikersantti Anita Rokka tappaisi ahtaassa juoksuhaudassa kaikki muut venäläisen vanginsieppauspartion jäsenet, mutta jättäisi Baranovan tytön henkiin. Entä se kohta, kun Rokka kieltäytyisi kiveämästä Liisa Lammion polkujen varsia - vai kieltäytyisikö hän?

Veikkaan, että tappamiseen sinänsä ei näyttelijöiden sukupuolen vaihtaminen vaikuttaisi. Sota ei kaipaa sananlaskun mukaan yhtään miestä. Silti heitä kuolee sodissa joka vuosi tuhansittain - samoin kuin naisiakin.

Suomi 101 -juhlavuotta odotellessa - mistä tämä vuosi muistetaan?

Lauantai 9.12.2017 klo 7.16

Suomi 100 -juhlavuosi alkaa vähitellen olla lopussa. Kait jonkinlaisena huipentumana koko vuodelle voidaan pitää itsenäisyyspäivän tavallistakin näyttävämmin toteutettuja ja kansalle televisioituja juhlia. Mitä on jäänyt käteen?

Tuskin koskaan aikaisemmin on maamme itsenäisyyden juhlavuotta vietetty näin kaupallisissa merkeissä. Suomi 100-brändi on ollut käytössä - ja on sitä käytettykin! Sinivalkoisia tuotteita lienee kauppapaikkojen alelaareissa vuodenvaihteen jälkeen isoina kekoina.

Se, että itsenäisyyskin on kaupallistettu, lienee ajan henki. Itsenäisyyspäivänä havahduin siihen, että lähes kaikki isot ja pienet kauppaliikkeet olivat auki. Niin ne tulevat olemaan myös joulunpyhinä. Kysymys kuuluu, osaammeko me enää erottaa hiljentymistä ja juhlaa arjesta, jos emme tee mitään sen eteen?

Taiteessa tapahtui kaikenlaista vuoden mittaan. Ehkä jotkut meistä tulevat muistamaan, että se kolmas Tuntematon tuli ensi-iltaan samana vuonna, kun Suomi juhli. Ehkä tästä vuodesta muistetaan myös Me Too -kampanja, joka lähti liikkeelle amerikkalaisen elokuvateollisuuden piiristä. Hyvä että lähti.

Paljon siis tehtiin Suomi 100-hengessä. Luulen kuitenkin, että tämän vuoden muistavat parhaiten ne, joiden omassa elämässä tapahtui vuoden aikana oikeasti suuria asioita: lapsen syntymä, sen tärkeän ihmisen tapaaminen tai omat häät, kenties läheisen omaisen kuolema.

Ainakin kovasti toivon niin.

Olisiko Ystäviä ja vihollisia -romaani ollut Aku Louhimiehelle parempi valinta kuin Tuntematon sotilas?

Sunnuntai 29.10.2017 klo 8.36

Valitaan romaanille teema: sodan mielettömyys. Romaanin pääosassa on miesjoukko josta osa kuolee sotaretken aikana. Tarinassa esiintyy pelkuruutta, sankaritekoja, katkeruutta, sovitusta. Kaikkea elämästä, kirjoitettuna hyvällä suomella. Kirja saa hyvät arvostelut ja herättää keskustelua.

Kirjoitetaan sama kirja toiseen kertaan. Tällä kertaa pääosa sen lukijoista tietää jo mitä odottaa. Tapahtumatkin osataan ulkoa. Toki kirjoittaja voi korostaa teoksessa eri asioita, ottaa erilaisia kuvakulmia. Onhan ensimmäisen romaanin kirjoittamisesta jo kulunut aikaa. Romaania ei juuri tohdita arvostella aikalaisten taholta. Onhan kysymyksessä Ikoni.

Lisää aikaa kuluu. Otetaanpas, ja kirjoitetaan sama romaani vielä kolmannen kerran uusiksi. Tällä kertaa sen lukevat tietävät vuorosanatkin ulkoa. He tietävät, ketkä tulevat kuolemaan ja ketkä jäävät eloon henkilöhahmoista. Ne ihmiset, jotka oikeasti tietävät millaista Siellä Jossakin joskus oli, ovat jo pääosin manan majoilla.

Aku Louhimies teki elokuvan puolella Tuntemattomasta sotilaasta tuon kolmannen version. En tiedä, millaisen vastaanoton Tuntemattoman kirjoittaminen romaaniksi kolmannen kerran olisi saanut. Luultavasti tekijää olisi syytetty plagioinnista.

Louhimiehen teos tuntuu nostavan tunteita - ja se on aina hyvä saavutus taiteessa. Tuli kuitenkin mieleen, millaisen vastaanoton olisi saanut Jussi Talven Ystäviä ja vihollisia -romaanin filmatisointi itsenäisen Suomen satavuotisjuhlien kunniaksi?

Talven sotaromaani ilmestyi paria kuukautta ennen Väinö Linnan Tuntematonta. Tuotakin romaania kiitettiin, vaikka se jäikin auttamatta vertailukohtansa varjoon. Olisiko saksalais-suomalaisesta aseveljeydestä ja vihanpidosta kertovan romaanin kuvaaminen ollut Tuntemattomampaa hedelmällisempää juuri nyt, kun tämä yhtenäinen Eurooppa kipuilee monelta nurkaltaan?