Ei sukunimi romaanin päähenkilöä pahenna

Maanantai 26.11.2012

Eräällä nettisivustolla käyty keskustelu suomalaisdekkareiden päähenkilöiden sukunimistä johti minut vierailemaan Väestörekisterikeskuksen nimipalvelussa. Mielenkiintoinen tuttavuus: sieltä itse kukin voi tarkastaa, kuinka monta samannimistä henkilöä kuin itse on Suomesta löytyy.

Oman Reijo Sudenmaa-romaanisarjani päähenkilön kanssa näkyy saman sukunimen jakavan alle viisi henkilöä tässä maassa. En tunne heistä ketään, eikä ihme: syntyihän päähenkilöni nimi täysin vahingossa.

Ajelin aikoinaan usein kuutostietä Luumäeltä Lappeenrantaan, ja huomioni kiinnitti Hurtanmaa-niminen tiekyltti. Ajattelin usein, että tuota nimeä tulen vielä joskus käyttämään jonkin kirjoittamani fiktiivisen hahmon sukunimenä.

Kuinka ollakaan, kun eräs isokokoinen rikosylikonstaapeli astui autostaan ensimmäistä kertaa elämääni romaanissa Ahventen valtakunta, minä onneton muistin hänen sukunimensä väärin. Hurtanmaasta tuli Sudenmaa.

Hurtanmaita, heitä ei löydy tilastoista ainuttakaan. Pahus!

Miksi dekkari on juuri kesälukemista

Perjantai 24.6.2011

Kurkkaus verkkokirjastojen aineistohakuun eri puolilla Suomea tuottaa mielenkiintoisia tuloksia. Kymenlaakson kirjastoissa on 26 kappaletta uutuuskirjaani Liian iso juttu. Paikalla hyllyssä on yksi, muut ovat lainassa.

Pääkaupunkiseudun 28:sta kirjasta viisi on paikalla. Turun seudun 14:sta kirjasta hyllyssä ei ole yhtään. Satakunnan 24:stä kirjasta lainattavissa on näemmä kolme.

Dekkarit - joksi uutuutenikin luokiteltaneen - näyttävät olevan maineensa mukaisesti varsinkin kesälukemista. Tuskin ihmiset erityisesti murhista haluavat helteillä lukea. Mutta ehkä jollakin tavoin kevyemmistä asioista, kuin mitä talvella on työn puolesta ja muuten joutunut kahlaamaan lävitse. Tämä lause on sitä kuuluisaa mutua.

Mielenkiintoista olisi selvittää, kuinka suuressa osuudessa suomalaisia dekkareita tapahtumien ajankohta sijoittuu kesäaikaan. Uskoisin, että yli puolessa.

Talvella Suomi horrostaa henkisesti, herätäkseen eloon kesäksi. Ja eläviähän dekkareissa tapetaan - ei jo valmiiksi auringon puutteeseen nuutuneita.

Vallankumous ja matala keski-ikä kuuluvat yhteen

Perjantai 18.2.2011 klo 8.02

Televisiokuvat Pohjois-Afrikan levottomuuksista tuovat koteihimme useimmiten nuoria kiivaita miehiä, jotka haluavat muutoksia kotimaidensa olosuhteisiin. He haluavat työtä, parempaa elintasoa ja enemmän vapauksia. Kansalaisten keski-ikä niillä kulmilla on nyt vähän yli 20 vuotta.

Meidän suomalaisten keski-ikä nousee koko ajan - ainakin näillä maahanmuuttomäärillä. Tilastojen mukaan kansamme keski-ikä on vuonna 2028 noin 45 vuotta. Suurin ikäryhmä ovat silloin 64-74-vuotiaat naiset, eli vuosina 1954-1964 syntyneet.

Vielä sata vuotta sitten myös suomalaisten keski-ikä oli reilusti alle 30 vuotta. Niinä vuosina Suomi irtautui Venäjästä ja itsenäistyi.

Kysymyksessä ei liene sattuma: vallankumous vaatii aina nuorta verta ja nuoria sankareita. Vuonna 2028 Suomessa tulee siis vallitsemaan syvä rauha ja demokratia.

Asiassa on puolensa ja puolensa: nuoruus ja muutoksen halu luo aina jotakin uutta. Jotkut puhuvat luovasta tuhosta.

Kesä-Suomi lukee dekkareita

Maanantai 21.6.2010 klo 6.53

Pikainen selailureissu kirjastojen nettisivujen aineistotietokantoihin kertoo, että kesällä suomalaiset lukevat: varsinkin dekkareissa myös moni omista suosikkikirjailijoistani "kiertää" kiitettävästi.

Harmi, että säästöt lyhentävät kirjastojen aukioloaikoja juuri kesällä.

Korhosen vaatekaappi ei avautunut

Sunnuntai 13.6.2010 klo 9.07

Keskusta valitsi itselleen tänä viikonloppuna uuden johdon. Monenlaisia ajatuksia herättäneen Jarmo Korhosen siirtämisessä sivuraiteelle on myös surulliset piirteensä.

En muista koskaan lukeneeni lehdistä haastattelua, jossa Korhonen avautuu ajatuksistaan, saati perhe-elämästään. Hänen vaatekaappinsa sisältö jäi kansalta salaisuudeksi. Demareiden Mikael Jungnerilta se tiedetään.

On surullista, jos Korhosen kaltaisilla, kirveellä lohkomalla tehdyillä henkilöillä ei ole enää asiaa näkyville paikoille yhteiskunnassa. Meitä lohkomalla tehtyjä on paljon.

Ja liian kiillotettu pinta on usein vain kuorta, joka peittää veistämisen jäljet.

Faktaa kestävästä kasvusta ja hyvinvointivaltiosta

Perjantai 12.6.2009 klo 10.20

Luen parhaillaan Heikki Taimion toimittamaa kirjaa Kurssin muutos: Kestävään kasvuun ja hyvinvointiin (Työväen Sivistysliitto 2009). Kirjassa tutkijat eri instansseista erittelevät sitä, millaiset mahdollisuudet meillä Suomessa on säilyttää niin sanotun pohjoismaisen hyvinvointivaltion rakenteet tulevien vuosien haasteissa.

Johdannossa Heikki Taimio toteaa, että suomalainen yhteiskunta ja kansantalous saavutti huippunsa jo 20 vuotta sitten. Suomi oli 1980- ja 1990-lukujen vaihteessa Euroopan Japani, monella luvulla mitattuna.

Mielenkiintoisia ovat myös Palkansaajien tutkimuslaitoksen Jaakko Kianderin ajatukset siitä, kestääkö yhteiskuntamme väestön ikääntymistä, ja millaista talouskasvua jatkossa tarvitaan.

Kianderin tilanteesta maalaama kuva on lohdullinen: eläkeläiset, joita on yhä enemmän, ja jotka elävät yhä pidempään saavat parempaa eläkettä. Se taas tuo kansantalouteen ostovoimaa. Sillä ostovoimalla pystymme kustantamaan ne kaksi viimeistä elinvuotta, jotka tilastojen mukaan maksavat meistä jokaisella kaikkein eniten verovaroin kustannettavina hoitoina ja lääkkeinä.

Kyllä tilastot osaavatkin olla julmia.