Tätä kirjoittaessani odotan postiljoonin koputusta ovelle. Uusimman romaanini tekijänkappaleet ovat matkalla, ja niiden pitäisi olla tänään perillä. Hyvä päivä kirjailijalle!
On niitä ollut toisenlaisiakin. 440-sivuisen romaanin kirjoittaminen on jatkuvaa etsimistä, hakemista ja aina välillä löytämistä. Matkalle on kuitenkin jäänyt monia sellaisia tarinan kohtauksia, jotka eivät loppujen lopuksi sopineetkaan kokonaisuuteen. Niitäkin varten tein rutosti pohjatöitä. Mutta ei niiden kirjoittaminen hukkaan mennyt – ehkä voin käyttää niitä tulevissa töissäni. Tai ehkä opin jotakin niitä kirjoittaessani.
Seuraava vaihe on lukijapalautteen, ja muiden kommenttien odottamista ja niiden kuulemista. Tarina on ollut tähän saakka ainut pomoni. Mutta kas, kun jokainen lukija tekee aina vähintään puolet jokaisen romaanin tarinasta omassa päässään. On – toivottavasti – odotettavissa lukuisia toisistaan eroavia tarinoita saman lähtökohdan, tuon kirjaan luomani pienen maailman pohjalta. Eikä yksikään niistä ole väärä.
Huima ajatus!
Kirja luettu ja paikoin joutunut miettimään ihmisluontoa, mihin kaikkeen pystymmekään. Kunpa ihmiset lukisivat ja oikeasti kuuntelisivat uutisia ja miettisivät mitenkä nykyisetkin kauheudet voitaisiin jättää tekemättä. Miksi aina pitää haluta kaikkea sitä mitä muilla on? Eikö voisi olla tyytyväinen omaankin oloonsa?
Uutisista kyllä kuulemme ja luemme kauheuksista maailmalla, mutta kyllä sitä samaa tapahtui Suomessakin.
Kaikki eivät saaneet oikeuden mukaista kohtelua. Miksi ihmiset eivät pysty elämään sovussa edes yhden maan ja kansan sisällä, saati sitten naapurimaiden kesken.
Vaikka aihe onkin vaikea ja surullinen, niin teksti on kuitenkin Martin taattua laatua.
Kielen käyttö on rikasta ja paikoin teksti hymyilyttikin. Murrettakin mukavasti. Kiitos tästäkin aiheesta. Seuraavaa odotellen.