Romaanien henkilöhahmojen ohuudestaLauantai 16.11.2024 klo 8.43 Lopetin juuri erään sotaromaanin viimeisen sivun lukemisen. Silloin, kun kirjoista tehtiin vielä sanomalehtiin kritiikkejä, kriitikot moittivat joskus niiden henkilöhahmoja liian ohuiksi. Luulen nyt tietäväni, mitä he tarkoittivat. Lukemani romaanin päähenkilössä ei ole sinänsä mitään vikaa. Hän on urheilullinen nuorukainen, joka ominaisuuksiensa vuoksi nostetaan johtamaan kaltaisiaan siinä verisessä tappamisen työssä, jota kutsutaan sodaksi. Sotaromaaninen kieli on kirjailijalla vielä vanhahtavaa: ryssiä tapetaan. Nykyterminologiassa sotilaat kutsuvat tuota miinoilla silpomista, kranaatinsirpaleilla repimistä ja luodin ampumista vatsaan viholliseen vaikuttamiseksi. Avoimeksi jäi myös se, miten hän käymänsä taistelut koki. Romaanissa hän ampuu aina ensin ja jää eloon. Pelkureista hän ei pidä, mutta hyvin suoriutuneet asetoverit saavat taputuksia selkään. Taistelujen välillä ryypätään roisisti. Sitä, mitä päähenkilö ajattelee tappamistaan ihmisistä ihmisinä, ei kerrota. Ei edes sitä, miltä tappaminen tuntuu. Sama koskee myös hänen asetovereitaan. Kuin muodon vuoksi romaanissa on myös tuo joka paikkaan ehtivä suruton karjalainen aseveli. Sitä, miten hän pystyy olemaan tuon helvetin keskellä aina niin iloinen ja vitsaileva, ei kerrota. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: romaanin rakenne, henkilöhahmo, päähenkilö, kirjallisuuskritiikki, sotaromaani, Martti Linna |
Yhdeksäntoista vuotta esikoisromaanistaniKeskiviikko 23.10.2024 klo 14.10 Se taisi olla syksyä 2004, kun vierailin ensimmäisen kerran Otavan kivilinnoituksessa Helsingin Uudenmaankadulla. Yrityksen silloinen kaunokirjallisuuden kustannuspäällikkö, ja tuleva kustannustoimittajani halusivat jutella kanssani lähettämästäni käsikirjoituksesta. Esikoisromaanini Syysmarkkinat ilmestyi seuraavan vuoden syksyllä. Minusta ei tullut maailman- tai edes suomenkuuluisaa kirjailijaa. Kassakone ei kilissyt, eikä kustantajakaan tainnut olla tyytyväinen kirjan myyntiin. En saanut myönteistä kustannuspäätöstä seuraavasta tarjoamastani nivaskasta. Vuosia myöhemmin, mutkan kautta palasin taas Otavan tähtien alle, kun se osti neljä teostani julkaisseen Kariston. Mutta lopputulos jäi itselleni kirkkaasti plussan puolelle. Tuhansien kustantamoihin vuosittain lähetettyjen käsikirjoitusten joukosta tekeleestäni oli löydetty jotakin omaperäistä ja arvokasta. Jotakin, joka nähtiin paperille painamisen ja lukijoille jakamisen väärtiksi. Vähän romaanin julkaisemisen jälkeen jättäydyin kynällä ja kameralla itseni ja jälkikasvuni elättäneeksi freelanceriksi. Sitä en ole katunut kuin korkeintaan niinä päivinä, kun entisessä työpaikassani on ollut palkanmaksupäivä. En ole lukenut Syysmarkkinoita pitkään aikaan. Kun sen joskus teen, mietin luultavasti, että kirjoittaisin tuon ja tuon kohdan tänä päivänä eri tavalla. Ja vielä tuon. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Syysmarkkinat, romaani Syysmarkkinat, Martti Linna, kirjailijan työ, esikoisromaani, päiväkoti |
Ukraina muuttaa suomalaistakin sotaromaaniaTorstai 9.3.2023 klo 9.42 Perinteisessä suomalaisessa sotaromaanissa pieni sissiosasto puskee latuaan kohden Muurmannin junarataa. Välillä nuo pellavapäiset, sinisilmäiset suomalaissoturit yrmyilevät ylemmilleen ja puhuvat naisista ja viinasta. Heitä puskissa väijyvät ryssät paljastavat sijaintinsa mahorkan hajulla. Kun juna lentää radalla ilmaan alkaa pitkä, verinen ja väsyttävä kotimatka. Toisin kuin isiemme ja isoisiemme vuosina 1939-1945 käymää sotaa, käynnissä olevaa Ukrainan sotaa voi jokainen seurata lähes reaaliajassa internetissä. Videoklipeissä näkyy, kuinka dronen pudottaman kranaatin haavoittama sotilas lyhistyy kasaan, nytkähtelee ja jää sitten hangelle makaamaan. Yöllä, valonvahvistinlaitteiden avulla kuvatuista videoista näkee jopa sen, millainen verivana jää pakoon yrittävästä haavoittuneesta sotilaasta. Jos muuttuvat sotakirjojen kirjoittajat, niin muuttuvat myös niiden potentiaaliset lukijat. Harvempi meistä on enää viettänyt öitään havulaavussa, rakotulen lämmittäessä sen edustalla. Monen, ainakin nuoremman potentiaalisen lukijan kohdalla alkaa hiihtämiseenkin eläytymisen kanssa olemaan niin ja näin. Saman nuo Linnan, Lehväslaihon ja kumppaneiden teokset tekivät vielä meille, sotaveteraanien lapsille: ehkä opimme ymmärtämään paremmin sitä helvettiä, joka muovasi noiden sodan nuorena kokeneiden miesten ja naisten koko loppuelämää. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Martti Linna, sotaromaani, kirjailijan työ, Ukrainan sota, Uula Aapa, Reino Lehväslaiho, Esa Anttala, Väinö LInna, sotakuvaukset |
Tämä nuori maa ilmestyy tänäänMaanantai 5.9.2022 klo 10.28 Tätä kirjoittaessani odotan postiljoonin koputusta ovelle. Uusimman romaanini tekijänkappaleet ovat matkalla, ja niiden pitäisi olla tänään perillä. Hyvä päivä kirjailijalle! |
1 kommentti . Avainsanat: Martti Linna, Tämä nuori maa, romaani, romaanin kirjoittaminen, lukijapalaute, kirjailijan työ |
Historiallisen romaanin alku voi olla yhdessä lauseessaTorstai 24.3.2022 klo 10.09 ”Se, mitä keväällä 1918 Haminan valleilla tapahtui, taikka se mikä minulle siellä silloin tapahtui, ei ole koskaan jättänyt minua rauhaan, vaikka olenkin sitä häädellyt pois mielestäni.” Me elolliset olennot elämme aina tässä ja nyt-hetkeä. Käytämme aikaamme ja tarmoamme niiden luonnollisten ja kuviteltujen tarpeiden tyydyttämiseen, joita meillä on. Ajoittain suunnittelemme tulevaisuutta. Toivomme ja pelkäämme sen tuovan erilaisia asioita tullessaan. Ajoittain päähämme pälkähtää muistumia menneistä tapahtumista. Niitä tulee, halusimmepa niitä tai emme. Monta, monta vuotta sitten luin edellä lainatun lauseen presidentti Urho Kekkosen (1900-1986) vuonna 1981 julkaistuista muistelmista. Lause ei jättänyt minua rauhaan. Tuli tarve ottaa selville, millaisia tapahtumia tuon lausahduksen taakse kätkeytyi. Vasta 17-vuotias Kajaanin Sissi-Rykmentin sotilas Urho Kekkonen sai toukokuussa 1918 johdettavakseen ryhmän, joka teloitti täällä Haminassa, nykyisessä kotikaupungissani punaisiksi luokiteltuja ihmisiä. Noiden tapahtumien muisto ei ilmeisesti jättänyt Kekkosta koskaan rauhaan. Eräässä toisessa kirjoituksessaan Kekkonen totesi, että aina kun hänelle tuli elämässään oikein tiukka paikka vastaan, hänelle palautuivat mieleen Haminan tapahtumat. Toukokuun 1918 tapahtumat eivät jättäneet minuakaan rauhaan. Syyskuussa 2022 ilmestyy niiden pohjalta kirjoittamani romaani Tämä nuori maa Kariston kustantamana. Kekkonen, ”Känä” tarvitsi yhden elämänsä kipeimmän asian selittämiseen yhden lauseen. Minä kirjoitin aiheesta 500-sivuisen romaanin yrittäessäni ymmärtää, mitä hän sanoillaan tarkoitti. Romaanin kirjoittaminen on pitkä prosessi. Kun sitä aloitin, maailmassa vallitsi vielä pääosin rauhan tila, toisin kuin kevään 1918 Suomessa. En työhön ryhtyessäni arvannut, että romaanini ilmestyessä maailmassa vallitsee taas vakava poikkeustila. Moni nuori mies ja nainen saa näistä päivistä Ukrainassa itselleen samanlaisen, ehkä elinikäisen trauman, jollaisen Känä sai itselleen Haminasta. Ei historia toista itseään: me ihmiset teemme sen ihan itse. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tämä nuori maa, historiallinen romaani, sotaromaani, kevät 1918, Tämä nuori maa, Martti Linna, Karisto, Känä, Urho Kekkonen, Hamina 1918 |
Hyvä kustannustoimittaja on kirjailijalle oiva piiskuriLauantai 12.2.2022 klo 11.29 Luin viikolla erään tunnetun, arvostamani brittidekkaristin uusimman suomennetun romaanin. Lukukokemus oli tälläkin kertaa hyvä – aina viimeisen kappaleen alkuun asti. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: romaani, romaanin kirjoittaminen, kustannustoimittaja, kirjailijan työ, Martti Linna |
Sillä on väliä, mitä tarinaan kirjoitetaan rivien väleihinMaanantai 24.1.2022 klo 9.05 Kirjoitan leipäni eteen myös lehtijuttuja. Hiljattain tein haastattelun pohjalta mielestäni napakan, 3000-merkkisen lehtijutun. Kuten hyvään journalistiseen tapaan kuuluu, lähetin tekstin haastatellulle luettavaksi, koska jutun eteenpäin toimittamisella ei ollut kiirettä. Paluupostissa haastateltu kiitti hyvästä jutusta mutta ehdotti siihen lisäyksiä, jotka olisivat kasvattaneet sen lähes 5000 merkkiä pitkäksi. Harva haastateltava tietää, että nykyisin lehtijuttujakin usein ajatellaan tietyn kokoisina moduuleina: jos jutulle varataan palstatilaa tietty merkkimäärä, ei toimittaja voi luritella yhtään pidempää tarinaa – ei vaikka haluaisi. … mutta tuskin se Jussin sotatie niin kiinnostava koko matkaltaan oli. Sarjan tuottajalla, tai romaanin kustantajalla saattaa olla sanansa sanottavana lopputulokseen. On siis valittava otoksia sieltä täältä matkan varrelta, sellaisia jotka tukevat tarinan teemaa, kertovat riittävästi Jussista ja muista päähenkilöistä, ja vieläpä sellaisia jotka saattavat kiinnostaa tarinaan eläytyvää katsojaa tai lukijaa. Toivottavasti teoksen luoja on kuitenkin malttanut käydä kunnolla tuon koko Jussin sotatien lävitse. Vasta silloin tarinankertojalla on kykyä nostaa sieltä joitakin kohtia esille. Loput on jätettävä lukijan tai katsojan mielikuvituksen varaan. Samalla vähenee vaara siitä, että Jussi-parka joutuu sotimaan jatkosodan hyökkäysvaihetta vielä vuonna 1944. Sellaisenkin romaanin olen joskus nähnyt. On jätettävä aukkoja, ja toivottava että riveistä ja niiden väleistä syntyy kiinteä, kiinnostava ja koskettava tarina. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kirjailijan työ, lehtijuttu, tarina, tarinan kerronta, jatkosota, Martti Linna, romaani |
Kevään positiivisia asioita: kirjastojen ilmastolukupiiritTorstai 3.6.2021 klo 9.52 ![]() Yksi kirjailijan työn hienoimmista hetkistä on kuulla, että jo joitakin vuosia sitten ilmestynyt kirja voi edelleen hyvin lukijoidensa käsissä, hengittää ja antaa ajateltavaa. Näin on näköjään lastenromaanini Isän luokse laita. Kuluneena keväänä Suomen eri kirjastoissa on kokoontunut ilmastolukupiirejä keskustelemaan ilmastoon ja ilmastonmuutokseen liittyvistä kirjoista. Isän luokse on ollut käsittelyssä useammassakin piirissä. Muun muassa Jyväskylässä. Hanna-Leena Jyväskylän kaupunginkirjaston lastenkirjastotyöstä kirjoittaa blogissaan lukukokemuksestaan 27. toukokuuta näin: "Kirjassa on mielestäni taitavasti yhdistetty yhdeksänvuotiaan mielen maailmoja perheestä, ilmastonmuutoksesta sekä ystävyydestä. Mukaan on myös tuotu mielikuvituksen merkitys ajattelun tukena ja tunteiden säätelyssä." Kirjailija kiittää, pokkaa. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Isän luokse, Martti Linna, ilmasto, ilmastonmuutos, lastenromaanit, ilmastolukupiiri, lastenkirjat |
Eihän tärkeä kirja kuole kolmessa kuukaudessa!Keskiviikko 4.9.2019 klo 8.23 Syksyllä 2017 julkaisin ensimmäisen lapsille tarkoitetun romaanini. Ilmastonmuutoksesta yhdeksänvuotiaan Katri-tytön silmin kertova Isän luokse sai hyvän vastaanoton. Romaani oli muun muassa ehdolla Lasten LukuVarkaus-palkinnon saajaksi. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Isän luokse, ilmastonmuutos, lasten ympäristöasvatus, Lieto, Lasten LukuVarkaus, lastenromaani |
Kun kirjailija saa kiitosta romaaninsa päähenkilöstä...Lauantai 6.4.2019 klo 7.49 "Martti Linnan lastenromaanin päähenkilö, yhdeksänvuotias Katri, on hurmaava tuttavuus. Hän on nykylastenkirjallisuudessa harvinainen asialleen omistautunut uhmamieli, jonka viiltävän tarkka havaintokyky ja itseironia tuovat mieleen ruotsalaisen Barbro Lindgrenin lastenkirjojen tytöt." |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Martti Linna, Isän luokse, Rouva Huu, Lastenkirjahylly, päähenkilö, lastenromaani |
Näin se alkaa: lukunäyte Impivaara -romaanistani on luettavissaPerjantai 1.3.2019 klo 12.16 Ne jotka kirjoista jotakin tietävät sanovat, että kansikuva ja takakannen esittelyteksti ovat tärkeitä lukijan mielenkiinnon herättämisessä. Kirjan tarinan aloituksen pitäisi olla vetävä, sen keskikohdan odotuksia lisäävä ja lopun kaikki mahdolliset langat yhteen sitova. Kun lukija painaa kirjan takakannen kiinni, hänellä pitäisi olla jonkinlainen mielikuva kirjasta, toivottavasti myös sen synnyttämiä omia ajatuksia. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Impivaara, Sudenmaa, Reijo Sudenmaa -sarja, lukunäyte, rikosromaani, kirjailijan työ, Martti Linna |
Romaanin takakansi kertoo kaiken, tai sitten eiKeskiviikko 21.11.2018 klo 14.10 Impivaaran, ensi keväänä ilmestyvän romaanini esittely näkyy olevan nyt teoksen kustantajan, eli Myllylahti Oy:n nettisivuilla. Sain vaikuttaa sekä kirjan kansikuvan että takakansitekstin suunnitteluun. Minun pitäisi olla siis tyytyväinen – mutta onkohan minulla oikeutta olla? Sitä, millä perusteilla ihmiset valitsevat kirjansa ostettavaksi myyntihyllyltä (netistä tai kivijalkakaupasta) tai lainattavaksi kirjastosta on tutkittu paljonkin. Niissä tutkimuksissa, joita olen itse saanut käsiini ja luettavaksi, on painotettu sellaisia asioita kuin kirjoittajan tuttuus, lukukokemukset hänen aiemmasta tuotannostaan, kirjan nimi ja kansikuva sekä takakansitekstin puhuttelevuus. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Impivaara, Myllylahti, Martti Linna, Reijo Sudenmaa, rikosromaani, takakansiteksti, kirjailijan työ |
Impivaara, kahdeksas Sudenmaa-sarjan romaanini ilmestyy helmikuussa 2019Perjantai 12.10.2018 klo 13.43 ![]() Kahdeksas rikosromaanini, nimeltään Impivaara ilmestyy Myllylahti Oy:n kustantamana helmikuussa 2019. Tuleva kirjani esitellään Myllylahden kevään 2019 julkaisuluettelossa. Uuden kirjan ilmestyminen on kirjailijalle aina hieno asia. Käsikirjoituksen aloittamiseen johtaneesta ideasta on saattanut kulua jo monia vuosia. Kun kirjan ilmestyminen lähestyy ja sen takakanteen tarvitaan esittelytekstiä, joutuu uudelleen pohtimaan sitä, mitä minä tällä teoksella oikein yritän sanoa. Ja ihmettelemään, onnistunko siinä. Tänään naputtelin vastauksia muutamiin kustantajan lähettämiin kysymyksiin Impivaarasta. Ne löytyvät netistä täältä. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Sudenmaa, Martti Linna, Impivaara, uutuudet, rikosromaani, Myllylahti |
Isän luokse -lastenromaanini ehdokkaana Lasten LukuVarkaus -kilpailussaKeskiviikko 28.2.2018 klo 13.50 Viime syksynä ilmestynyt ensimmäinen lastenromaanini Isän luokse kilpailee viiden muun lastenkirjan kanssa Lasten LukuVarkaus -kirjallisuuskilpailun voitosta. Kuusi finaaliin päässyttä kirjaa julkistettiin tänään ja voittaja on selvillä kesäkuussa. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Martti Linna, Isän luokse, lastenromaani, Lasten LukuVarkaus, kirjallisuuspalkinto |
Palautetta Isän luokse - lastenromaanistani. Kiitos jo näistä.Keskiviikko 22.11.2017 klo 7.11 "Sanottaisiinko, että hyvin vahvasti samaistuin tähän Katriin :D. Vahva suositus."
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Martti Linna, Isän luokse, palaute, lastenromaani, kirjailijan työ |
Lukunäyte Isän luokse -romaanista: maistakaa, olkaa hyväMaanantai 9.10.2017 klo 6.59 Netistä löytyy lukunäyte tuoreesta lastenromaanistani Isän luokse. Parisenkymmentä ensimmäistä sivua 140-sivuisesta kirjasta. Niiden silmäilyn jälkeen lukija voi päättää, haluaako hän lukea enemmän ja koko tarinan. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Isän luokse, lastenromaani, lukunäyte |
Isän luokse, ensimmäinen lastenromaanini ilmestyy elokuussaKeskiviikko 16.8.2017 klo 15.44 ![]() Monta, monta vuotta sitten aloin leikitellä ajatuksella: mitäs, jos antaisimme ilmastonmuutoksen ehkäisemisen lasten tehtäväksi, kun meistä aikuisista ei siihen kerran ole? Tänään hain Postista tuon leikittelyn tulokset, ensimmäisen lastenromaanini tekijänkappaleet. Idean syntymisen ja kirjan julkaisemisen väliin on mahtunut monta kirjoituskertaa, paljon tapahtumia. Myös maailma on muuttunut: silloin kun aloitin idean työstämisen, meitä oli tällä maapallolla rapiat kuusi miljardia ihmistä. Kustannustoimittaja tarkasti lukuja ja löysi tiedon, että meitä on jo miljardi enemmän. Hurjaa! |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Isän luokse, Myllylahti, Martti Linna, lastenromaani |
Isän luokse, ensimmäinen lastenromaanini ilmestyy elokuussaTiistai 11.4.2017 klo 14.40 ![]() Uuden aluevaltauksen tekeminen on kirjailijallekin aina suuri asia. Varsinkin, kun sen eteen on tehnyt töitä monta vuotta. Elokuussa minulta ilmestyy ensimmäinen lastenromaanini, nimeltään Isän luokse. Kustantaja on Myllylahti Oy. Siitä, mistä kirja kertoo taidan kertoa vasta vähän myöhemmin. Tänään sain kuitenkin kirjan kansikuvan meiliini. Silja-Maria Wihersaaren tekemä toteutus on hieno, ja juuri sellainen kuin toivoinkin. Se kertoo tarinasta kaiken oleellisen!
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Martti Linna, Isän luokse, lastenromaani, Silja-Maria Wihersaari |
Uuden romaanin aloittaminen on kurjaa hommaaKeskiviikko 7.9.2016 klo 9.27 Se tunne on taas päällä. Pitää aloittaa uuden romaanin ensimmäisen version tekeminen. Hieno, jännittävä hetki kirjailijan työssä. Silti hallitseva tunne on alakulo. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kirjailijan työ, kirjailija, romaani, käsikirjoitus, kirjoittaminen |
Ensimmäinen nuortenkirjani ilmestyy keväällä 2017Maanantai 7.3.2016 klo 14.21 Allekirjoitin juuri kustannussopimuksen romaanista. Se ilmestyy keväällä 2017. Toisin kuin aikaisemmat romaanini, on tuleva teos suunnattu nuorille. Toki toivon, että varttuneemmatkin lukijat saavat siitä itselleen jotakin. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kirjailijan työ, lastenkirjallisuus, nuorten romaani, lukutaito, kustannussopimus |