Toimittajan kommentti on taitolaji

Torstai 25.3.2010 klo 6.15

Toimittajien omissa nimissään, omilla kasvoillaan kirjoittamat kommentit lehtijuttujen yhteydessä ovat lisääntyneet. Kysymyksessä lienee yritys luoda entistä henkilökohtaisempi kontakti median ja lukijan välille. Eräs toimituspäällikkö tosin kutsuu näitä pikku laatikoita täytteeksi, jota kirjoitetaan kun uutista ei ole.

Kommentti on usein onnistunut, kun se käsittelee itse uutisen taustoja, valottaa liitoskohtia joita tällä uutisella on johonkin toiseen asiaan, josta uutisessa ei suoraan kerrota. Tai kun toimittaja kirjoittaa, miltä tämä uutinen hänestä itsestään tuntui.

Epäonnistuminen on usein uhkana, jos toimittaja kommentoi suoraan uutisessa kerrottua päätöstä, ja neuvoo mitä olisi oikeasti pitänyt päättää.

Silloin, useinkin lukijalle voi syntyä halju kuva besserwisserismistä. Ja se ei liene toimittajan tehtävä.

Hitler, demokratia ja valistunut diktatuuri

Tiistai 16.3.2010 klo 12.36

Luin pohja-aineistoksi erääseen suunnitteilla olevaan kirjoitusprojektiini klassikon. Pahuuden klassikon, kai voisi sanoa: Adolf Hitlerin ohjelmajulistuksen Mein Kampf - Taisteluni. Sen, jonka hän viimeisteli Landsberg am Lechin vankilassa marraskuussa 1926.

Pelottavaa huomata, että hän suunnitteli jo tuolloin lähes kaikkia niitä asioita, jotka sitten valtaan päästyään toteutti: Euroopan "puhdistamista juutalaisista; Saksan totaalista diktatuuria ja maan uudelleen aseistamista; elintilan hankkimista idästä - muiden muassa.

Herra Hitler ei kirjansa sivuilla juuri arvostanut parlamentarismia. Sen keinoin hän kuitenkin pääsi muutamaa vuotta myöhemmin valtaan, ja sytytti 13 vuotta myöhemmin maailman liekkeihin.

Minkähän takia muut poliitikot jättivät aikanaan Taisteluni lukematta? Ja edelleen: kenen kirjoja meidän pitäisi nyt lukea?

Medianlukutaidottomat pysyvät kärryillä

Perjantai 5.3.2010 klo 6.33

Tänään (5.3.) Hesarin kulttuurisivuilla alkoi juttusarja siitä, miten eri taiteenalojen markkinointi yrittää vaikuttaa toimittajiin ja heidän kirjoittamiinsa juttuihin. Onnittelut mielenkiintoisesta aihevalinnasta!

Ensimmäisenä oli ruotimisen alle päässyt elokuvateollisuus ja se, kuinka promootiokoneisto lennättää myös suomalaistoimittajia haastattelemaan lontoolaishotellin sohvalla raukeana lepäilevää tähtinäyttelijää.

Niitä juttuja ns. naisten- ja perhelehdet ovatkin täynnä: muovisia ihmisen kuvia, joiden perusteella voisi luulla staran avautuneen juuri sille toimittajalle ja lehdelle, vaikka kysymyksessä onkin ollut joukkotapahtuma.

Luulisin, että suurin osa lukijoista on oppinut jo näkemään tuon lävitse, ja lukee jutut koska haluaakin lukea sellaisia. Kaikki ei kuitenkaan ole kulttuurimarkkinoinnin saralla niin näkyvää.

Koulussa opetetaan lapsille nykyisin jonkin verran medianlukutaitoja. Mitenkähän käy niille, jotka eivät niitä opi?

Keskiluokkaistuminen uhkaa journalismia

Tiistai 2.2.2010 klo 12.38

Mediasta ja sen vallasta, sekä journalismin rappiosta on puhuttu viime aikoina enemmän kuin kenties koskaan. Minä pelkään, että suurin uhka suomalaisen journalismin tasolle on nyt keskiluokkaistuminen.

Toimittajat kuuluvat ansiotasoltaan yleensä niin sanottuun keskiluokkaan. Nuoret, uudet toimittajat ovat keskiluokkaisten perheiden lapsia - jatkossa, kun yhteiskunta yhä eriarvoistuu näin on entistä useammin. Uusia Arto Paasilinnoja ei enää tule takametsien tölleistä, saati pienituloisista alkoholistiperheistä toimituksiin töihin. Nuoret journalistit tavoittelevat keskiluokkaista elämää: perhettä, omaa asuntoa ja omaa autoa.

Samalla tiedonhankinta muuttuu - enää ei tarvitse, eikä ehdi lähteä toimituksen ulko-ovesta mihinkään, kun tiedotteet tulevat sähköisesti silmien eteen ruudulle, ja samaan aikaan pitää ehtiä muokata sisältöä moneen mediaan: lehteen, radioon, nettiin, mobiiliiin.

Vuodeosaston mummot muuttuvat Stakesin tutkimuksen luvuiksi. Lähiökuppilan alkoholiongelmaiset joksikin, josta haetaan esimerkkitapaus ryydittämään tutkimustiedon julkaisemista - jos ehditään.

Kun asioista kerrotaan keskiluokan näkökulmasta, voidaan olla kateellisia niille joilla menee paremmin, ja sääliä niitä joita ei tunneta.

Mies oli vitsi, kirjoitti Kaarina Hazard

Perjantai 15.1.2010 klo 7.11

Perjantain (15.1.) Iltalehden kolumnissaan Kaarina Hazard kirjoitti Tony Halmeesta, edesmenneestä nyrkkeilijästä ja kansanedustajasta. Kolumnista on noussut valtakunnassa älämölö. Kaarina Hazard näkyy kirjoittavan kolumnissaan muun muassa näin: "Mies oli vitsi".

Kysymyksessähän on hyökkäys koko miessukupuolta kohtaan! Vain vähän aikaa sitten Audi-mies sai erota verrattuaan naista autoon. Jos maailmassa on yhtään tasapuolisuutta, on tämän oltava myös Hazardin kohtalo.

Jos Suomessa käyttää vertauksia, on oltava valmis eroamaan. En tiedä, mistä vapaa kirjoittaja voi erota, mutta erottava on.

Valta ja media - huonompia vaiko parempia

Keskiviikko 18.11.2009 klo 7.02

Tiistai-illan (17.11.) Valta ja media -keskustelu TV 2:llä oli mielenkiintoista katsottavaa. Näkemyseroja tuli runsaasti, mistä kiitos.

Entinen ministeri ja huippupoliitikko oli sitä mieltä, että kilpailun kiristyminen eri tiedotusvälineiden välillä on huonontanut niiden sisältöä. Voi olla näinkin. "Huonontuminen" voi liittyä myös siihen, että yhteiskunta on muutenkin henkilöitynyt, ja narsismi valtaa alaa.

Mutta onko media pelkästään huonontunut, kun se nostaa poliitikoista uusia näkökulmia esille? 70-luvulla edes arvostamani Keskisuomalaisen silloinen päätoimittaja Erkki Laatikainen ei nostanut äläkkää siitä, että tasavallan johdossa oli päämies, joka median mukaan juoksi yhä pidempiä lenkkejä, ja sai yhä suurempia kalansaaliita mitä iäkkäämmäksi ja hauraammaksi tuli.

Yhtä jäin kaipaamaan keskustelusta: puhetta jatkuvien gallup-kyselyjen kierteestä. Puolueiden välisiä kannatuseroja mitataan tiedotusvälineiden toimeksiannosta jatkuvasti. Mitä merkitystä niillä on, ja ohjaako media niiden kautta päätöksentekoa? Kas kun se oikea kannatus, ja halu vaihtaa päättäjiä mitataan demokratiassa vain vaaleissa.

Big Brother avasi aamun uutisannin

Keskiviikko 21.10.2009 klo 10.52

Avasin aamulla koneeni nettiselaimen ja aloitin päivän työt. Avaussivunani on MTV 3:n etusivu.

Aamun pääuutisena oli etusivulla Big Brother-kilpailijan avautuminen elämästään. Kakkosuutinen liittyi televisio-ohjelmaan nimeltä Diili.

Valtiollisen yleisradioyhtiön roolista tiedonjakajana on keskusteltu syksyn aikana. Minusta tuntuu, että tulen maksamaan tulevan mediamaksun mielelläni.

Mitähän Göbbels sanoisi twitteristä?

Tiistai 4.8.2009 klo 6.53

Tämän aamun Hesarissa (4.8.) pohdittiin ansiokkaasti sitä, miten twitter, irc, Facebook ja muut sähköiset ja nopeat mediat muuttavat uutisten syntyprosessia ja niiden jakelutapaa.

Monet tapahtumat tallentuvat reaaliajassa bittiavaruuteen. Tietoa eivät levitä palkatut toimittajat, vaan tavalliset kansalaiset. Uutisia jopa ennakoidaan - taannoisista kouluampujista oli tietoa netissä jo, ennen kuin surulliset asiat tapahtuivat. Median palkkatyöläiset seuraavat nettiä pysyäkseen ajan tasalla, ja saadakseen aineistoa tekemiinsä juttuihin.

Aikoinaan herra Göbbels rakensi maailman tehokkaimman propagandakoneiston käyttämällä tehokkaasti sekä radiota, elokuvaa, joukkokokouksia että lehdistöä. Tiettävästi Kiina, ja eräät muutkin maat yrittävät nyt suitsia kansalaistensa mahdollisuuksia viestittää vapaasti netissä.

Kuinkahan suuri osuus netistä löytyvää "tietoa" todella pitää paikkansa?

Onko maailmaa enää ilman sanomalehtiä?

Torstai 14.5.2009 klo 6.45

Tämän aamun (14.5.) Hesarissa oli kulttuurituottaja Marjaana Mykkäsen mielenkiintoinen mielipidekirjoitus median muuttumisesta painetusta sähköiseksi.

Mykkäsen mukaan Yhdysvalloissa moni taloudellisisissa vaikeuksissa painiskeleva sanomalehti on jo joutunut lopettamaan toimintansa. Lännen ihmemaassa on kaupunkeja, joissa ei ilmesty enää ainoatakaan sanomalehteä.

Asiaan on siellä myös havahduttu. On alettu miettimään sitä, tarvittaisiinko lääkkeeksi panostusta julkiseen yleisradiotoimintaan. Mallimaaksi on nimetty mm. Suomi.

Yleisradion roolista keskustellaan Suomessa nyt paljon. Rahoittaja määrää tavalla tai toisella sen, millaista aineistoa media tuottaa. Sanomalehti julkaisee sitä, mitä se luulee lukijoidensa lukevan. Yleisradio julkaisee siis samalla logiikalla sitä, mitä rahoittajat, eli valtiovalta haluaa kansalaisten lukevan, näkevän ja kuulevan.

Useat tekijänoikeusjärjestöt olivat eilen mukana Sanomatalon edessä järjestetyssä mielenosoituksessa Sanoma Newsin avustajapolitiikkaa vastaan. Oli jännä huomata, että Sanoma Newsin toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen ei vastannut mielenosoittajille konsernin sanomalehtien sivuilla.

Ei, hän teki sen sähköisessä blogissaan.

34 tapaa pelastaa maailma

Tiistai 10.2.2009 klo 7.19

Luin Risto Isomäen kirjan 34 tapaa estää maapallon ylikuumeneminen (Tammi 2008).

Kirjan kannessa sen mainostetaan sisältävän järkeviä vaihtoehtoja ja hullujen tiedemiesten ratkaisuja. Olisi mielenkiintoista tietää, kuka on määritellyt näiden tiedemiesten hulluuden asteen. Charles Darwinia, ja Albert Einsteiniäkin pidettiin aikoinaan (joissain piireissä) hulluina.

Joka tapauksessa Isomäen kirja on hyvin kirjoitettu, ja sisältää mielenkiintoisia ehdotuksia ympäristökatastrofin ehkäisemiseksi. Eivätkä kaikki ideat ole edes uusia: joutomaiden metsittämisen, ja hiilensidonnan merkitys tuottavaan peltomaahan on tunnettu jo kauan ennen vuotta 2009.

Sääli vain, että tuotot tulevat niistä töistä niin hitaasti ettei niihin haluta sijoittaa. Ja pitkässä juoksussahan me olemme kaikki kuolleita.

Juutalainen kirjallisuus - ja suomalainen

Lauantai 10.1.2009 klo 17.42

Luin joulun seutuna Nathan Englanderin romaanin Erikoistapausten ministeriö (Like 2008). Kirjan takakannessa kerrotaan näin: "Amerikanjuutalaisen kirjallisuuden parasta perintöä uudistavaa Englanderia ei ole turhaan verrattu Singeriin, Rothiin ja Malamudiin."

Tuo luokittelu nimenomaan juutalaiseksi kirjallisuudeksi on mielenkiintoista. Samaa luokittelua on tehty useammassakin Englanderin romaania koskevassa kritiikissä jotka olen lukenut. Kansojen sulatusuuni ei siis ole pystynyt kuorimaan tämän "juutalaisuuden" olemuksesta jotakin merkittävää pois. Mitähän se jokin mahtaa olla?

Siitä voi johtaa ajatuksia myös suomalaisen kirjallisuuden kuvaan maailmalla. Arto Paasilinna lienee tämän hetken menestynein kirjailijamme kansainvälisesti. Ainakin hän on yksi näkyvimmistä. Olisikohan siitä apua, jos meitä, vielä tuntemattomia kynäilijöitä markkinoitaisiin ulkomaisille kustantajille ja lukijoille lauseella "suomalaisen kirjallisuuden parasta perintöä uudistavaa X:ää ei ole turhaan verrattu Paasilinnaan."

Uutisista viihdettä, ja viihteestä uutisia

Keskiviikko 3.12.2008 klo 17.16

"Uutisteollisuus voi siirtyä halvan saippuaviihteen tuottamisesta yhteiskunnalliseen pesuaineteollisuuteen, joka pesee pois yhteiskunnan lian."

Suosittelen A.-P. Pietilän viime vuonna julkaistua kirjaa Uutisista viihdettä, viihteestä uutisia: Median muodonmuutos  (Art House) kaikille, joita kiinnostaa  sen miettiminen, miksi sanomalehdet, nettien uutispalvelut ja tv-uutiset näyttävät nyt siltä miltä ne näyttävät.

Pietilän mukaan sanomalehtiyhtiöt tekivät virheen sännätessään tuottamaan painetun lehden lisäksi erilaisia verkkopalveluita. Lehtien päättäjät unohtivat, että netissä kaiken on oltava ilmaista kansalaisjournalismia.

Blogien ja nettikeskustelujen sekä Googlen maailmassa ei tarvita toimittajia etsimässä, valikoimassa, jalostamassa ja tiivistämässä tietoa. Sehän on jo siellä, verkossa kaikkien ulottuvilla.

Tämä on ollut osasyy uutismaailman viihteellistymiseen: tiedosta ei enää olla halukkaita maksamaan. Tilattu sanomalehti (50 euroa) on kallis, merkkifarkut (200 euroa) ei.

Vai onko näin? Ilmaista lounastahan ei tunnetusti ole olemassa...

Karjalaisilla kirjamessuilla

Lauantai 22.11.2008 klo 18.45

Olin tänään (22.11.) Helsingissä Karjalaisilla kirjamessuilla oman, Kannaksen metsänhoitoa käsittelevän kirjani tiimoilta.

Messuilla palkittiin parhaita tänä vuonna ilmestyneitä, menetetyn Karjalan pitäjiä ja kyliä käsitteleviä kirjoja. Täytyy ihailla sitä määrää kirjallisia hankkeita, joka karjalaisia sukujuuria omaavilla ihmisillä on. Karjalan Liiton puheenjohtaja Markku Laukkanen totesi varmasti aivan oikein, ettei mistään muusta Suomen osasta ole kirjoitettu niin paljon kuin menetetystä Karjalasta.

Asia on hyvä ja kannatettava, näinä juurettomuuden aikoina. 

Veikka Ennalan novelleissa on ytyä

Keskiviikko 5.11.2008 klo 14.20

"Erikoistoimittaja" Veikko Ennala (1922-1991) muistetaan parhaiten lehtikirjoituksistaan. Muistan itsekin lukeneeni 70- ja 80-luvuilla, eli melko nuorena hänen erikoisia kirjoituksiaan Alibista ja Hymy-lehdestä.

Tommi Liimatta on tehnyt hienoa työtä kootessaan Ennalan kaunokirjallisen tuotannon paksuksi niteeksi nimeltä Elämään tuomittu (WSOY 2008).

Ennala paljastuu myös niukan, mutta hallitun lyhytproosan taitajaksi. Lukekaapa vaikka novellikokoelman Linna meren rannalla niminovelli, tai Tanssinopettaja Karlsson samasta kokoelmasta.

Liimatan toimittamassa kokoelmassa Veikko Ennala antaa myöskin yhä päteviä kirjoitusohjeita meille pännänpyörittäjille.

Onko Sydämen asialla rasistinen TV-sarja?

Torstai 28.8.2008 klo 11.37

Englantilainen televisiosarja Sydämen asialla (Heartbeat) on saanut minutkin koukkuunsa. 60-luvun maaseudulle sijoittuva kiireetön elämä, osaavat näyttelijät, sen ajan musiikki ja tieto siitä, että paha saa aina lopussa palkkansa kiehtoo kummasti. Ainakin kummemmasti kuin vähän myöhempään illalla tulevat Idolsin, Pelkokertoimet ja todeksi tulevat murhat.

Vaan käärme luikerteli paratiisiin, kun katsoin jaksoa jossa Rob ja Helen pääsivät naimisiin. Entäpä jos tuollaisen sarjan katsominen onkin rasismia? Entäpä jos se onkin sarjan viehätyksen takana, ettei siinä juurikaan esiinny värillisiä näyttelilijöitä? Onko Ashfordly valkoisen miehen viimeinen virtuaalinen paratiisi?

Historiikin kirjoittamisesta, ja historian havinasta

Keskiviikko 25.6.2008 klo 13.55 - Martti Linna

Viimeistelen parhaillaan ensi syksynä julkaistavaa historiikkia Karjalan Kannaksen metsien historiasta ja hoidosta ennen toista maailmansotaa. Näillä näkymin Metsänhoitoa Suomen Karjalan Kannaksella -julkaisu näkee päivänvalon Kustannus HD:n kustantamana elokuun loppupuolella.

Historiikin kirjoittaminen eroaa mielenkiintoisella tavalla proosan kirjoittamisesta. Faktoja on kerättävänä, tarkistettavana ja jalostettavana paljon. Joka luku, ja henkilö on käyty moneen kertaan lävitse. Siitä huolimatta takapuoleen jää pelko siitä, että olen kirjannut itselleni tiedon ylös lähteestä, joka on ollut virheellinen. Tai olen itse tehnyt näppäilyvirheen. Niin sanotusta todellisuudesta ei historiikissa voi poiketa, seuraamaan mielijohteitaan kuten proosan kanssa voi tehdä.

Kustantajan löytämisessä oli omat vaikeutensa. Tällä hetkellä muodissa tuntuvat olevan lähinnä puutarhakirjat, ja muut harrastuksiin liittyvät aiheet. Eräs kustannustoimittaja sanoi osuvasti, että onpa eksoottinen aihe kun kerroin hänelle puhelimessa historiikki-ideastani.

Eksoottistahan se on, kansakunnan metsällisten juurien etsiminen urbaanissa nyky-Suomessa...