Dekkarisarjojen lumous: tapaus Karl Axel Björk

Sunnuntai 9.8.2026 klo 8.35

Itseään kiinnostavan lukemisen löytäminen valtavasta tarjonnasta ei ole aina helppoa. Se koskee etenkin fiktiivistä kirjallisuutta, sillä tietokirjan takakansi yleensä kertoo, mistä opuksessa on kysymys. Olin etsinyt jo jonkin aikaa jotakin uutta ja mielenkiintoista luettavaa. Kun käteeni sattui Virpi Hämeen-Anttilan Karl Axel Björk -sarjan ensimmäinen osa, se oli menoa.

Yön sydän on jäätä -romaanista (ilmestyi 2014) alkanut lukemiseni on tällä hetkellä menossa sarjan kuudennessa osassa, vuonna 2019 ilmestyneessä Kirkkopuiston rakastavaiset -romaanissa. Lukemista näkyy vielä riittävän: sarjan viimeisin osa Kuoleman kuriiri ilmestyi tänä vuonna.

Dekkari- ja muiden romaanisarjojen suosion syytä ihmetellään joskus lehtiartikkeleissa ja netin keskustelupiireissä. Syitä on monia. Karl Axel Björk on monien kollegojensa (romaanisarjojen keskushahmojen) tapaan mielenkiintoinen hahmo, joka kehittyy sarjan edetessä. Hänen suhteensa ympärillään oleviin ihmisiin, ja erityisesti vastakkaisen sukupuolen edustajiin on tähän asti lukemani perusteella vähintäänkin kimurantti. Tapaukset joita hän tutkii, ovat mielenkiintoisia. Silti, kun avaan seuraavan Björkin seikkailun tiedän jo suurin piirtein, mitä saan.

Kirjailijana ja historian harrastajana arvostan Virpi Hämeen-Anttilan kirjojaan varten tekemän pohjatyön määrää. Se näkyy kaikessa, koskeepa se sitten Helsingin 1920-luvun katuja, tuon ajan käyttäytymisetikettiä tai pukeutumista. Kesäkuun 1921 suojeluskuntaselkkaus (jossa täällä Haminassakin vaikuttanut kenraalimajuri Paul von Gerich oli yksi keskeisistä hahmoista), sisäministeri Heikki Ritavuoren murha (jonka tekijällä Ernst Tandefeltilla oli hänelläkin haminalaista taustaa) ja monet muut tuon vuosikymmenen tapahtumat asettuvat luontevaksi osaksi tarinan kulkua.

Odotan mielenkiinnolla sarjan seuraavien osien lukemista ja sitä, kuinka 1920-luvun kuohuvien vuosien tapahtumia niissä käsitellään ja kuinka Karl Axel Björk niihin suhtautuu. Jännitteen ylläpitäminen moniosaisessa romaanisarjassa ei ole helppoa. Oma, rikosylikonstaapeli Reijo Sudenmaan tutkimuksista kertova rikosromaanisarjani on tauolla osin siitä syystä: hänelle ei ole toistaiseksi ilmestynyt kyllin kiinnostavaa uutta juttua tutkittavaksi hänen omalla tavallaan.

Jonakin päivänä se varmasti löytyy. Sitä ennen kuljen Karl Axelin seurassa Helsingin kaduilla, tai minne ikinä tutkimukset häntä vievätkään. Kyytipojaksi katson Yle Areenasta brittiläisen Nuori Morse -sarjan jaksoja, jo kolmatta kertaa. Laatutyötä, molemmat.

Sarjakirjailija on ajan trendi

Keskiviikko 4.9.2013 klo 7.18

Arvostamani kirjailijakollega, kouvolalainen Jukka Behm kertoo tämän aamun (4.9.) Kymen Sanomissa uuden Lahjoja norsujumalalle-romaaninsa taustoista. Jutussa kerrotaan, että sarjat ovat jännityskirjallisuudessa vahva trendi. Niin myös fantasiassa, ja nykynaisten elämää kevyesti kuvaavassa chick lit -kirjallisuudessa. Jukan kertoman mukaan idea jännärisarjasta tuli kustantamolta.

Mikäpä siinä. Itsekin kirjoitan ”irtokappaleiden” lisäksi Sudenmaa-romaanisarjaa. Lukijana olen nautiskellut Henning Mankellin, Donald Westlaken, Rex Stoutin ja monen muun ”sarjakirjailijan” tuotannosta.

Usean saman päähenkilön ympärille, kenties samaan ympäristöön sijoittuvan romaanin kirjoittaminen aiheuttaa myös kysymyksiä. Kuinka paljon jo aikaisemmin kerrottujen asioiden tuttuus lukijoiden keskuudessa aiheuttaa rajoituksia kirjoittajalle? Entä aiheuttaako se joskus sitä, ettei kirjailija voikaan käsitellä jotakin häntä kiinnostavaa aihetta, koska se rikkoisi sarjan tyylin ja hengen?

Pieniä, mutta isoja kysymyksiä kirjoittajalle. Sarjakirjoittaminen on ookoo, mutta kirjoittajalla täytyy säilyä vapaus hypätä pois sarjasta, jos jokin käsittelyä kaipaava teema sitä vaatii. Muutoin kysymys on – niin luulen – omien näkemystensä huoraamisesta.

Vain tarinan kertoja tietää, mitä hänen päässään liikkuu. Joskus - onneksi aika usein - kirjailija ei sitä itsekään tiedä.