Yksi romaani - monta sanaa asioista

Perjantai 27.3.2009 klo 14.35

Uusimman romaanini Tammikoti kirjastokappaleet alkavat pikku hiljaa löytää sijansa kirjastojen hyllyiltä. Sitä ennen ne on kirjattu, muovitettu ja luokiteltu.

Katsoin pääkaupunkiseudun Helmet-verkkopalvelusta sitä, millä asiasanoilla kirjaani kuvattiin. Vähän nauratti, kun näin tämän listan.

Ei kirjoittaja ainakaan tässä tapauksessa arvannut, kuinka moneen eri elämänalaan 236-sivuisen romaanin voi oikein liittää.

Toisaalta iski pelko: onko kysymyksessä kirjoittajan keskittymiskyvyn puute?

Kirjaa lista kirjoista, joita ei pitäisi lukea

Sunnuntai 8.3.2009 klo 16.00

Se on taas sitä aikaa, kun julkisuuteen ponnahtaa lista kirjoista, jotka jokaisen pitäisi lukea. Ainakin Ilta-Sanomissa näkyi olleen sellainen.

Olisipa joskus hauska nähdä lista niistä kirjoista, joita ei pitäisi kenenkään lukea. Ehkä sellainen lista herättäisi enemmän mielipiteitä ja keskustelua kuin pakkoluettavien kirjojen kirjo.

Veikkaan, että esimerkiksi uskonnolliset perusteokset (Raamattu, Koraani jne.) saisivat paljon ääniä. Ja voisipa siellä kärjessä olla myös jokin kiistelty ja kiitetty bestseller.

Nettikirjasto on kirjailijalle kiehtova arvoitus

Perjantai 20.2.2009 klo 22.35

Tänä päivänä jokainen kunnallinen kirjasto kuuluu johonkin verkkokirjastoon. Sitä, mitä kunkin kirjastorakennuksen hyllyiltä löytyy voi selailla kaikessa rauhassa omassa kotona.

Kirjailijalle, jonka kirja on kohtapuoliin tulossa ulos painosta nämä web-origot ja vastaavat ovat kiehtovia arvoituksia. Miksi Turun kirjastoon on tilattu juuri kuusi kappaletta uutta romaaniani Tammikoti? Miksi Kouvolaan, pääluvultaan paljon pienempään kaupunkiin niitä tilataan kymmenen? Kuka tilauspäätöksen on tehnyt? Ja miksi?

Tarjonnan pulaa kirjoista kirjastot eivät varmaankaan pode. Joku siellä takahuoneessa varmaankin tekee päätökset, että tämä me otetaan, mutta tätä ei.

On se vaan niin julmaa.

Mikä on rasismia - ja mikä oikeutta ilmasta mielipiteensä

Sunnuntai 1.2.2009 klo 10.32

Viime syksyn kunnallisvaalien jälkeen on puheenaiheeksi noussut jälleen rasismi. Lähinnä jutunjuurta ovat medialle antaneet eräiden uusien perussuomalaisten kunnallisvaltuutettujen blogeihinsa kirjaamat mielipiteet siitä, miten rikoksiin syyllistyneitä maahanmuuttotaustaisia henkilöitä tulisi käsitellä.

Rasismia on ollut aina, ja varsinkin muualta tulleita kohtaan. Suomessa karjalaistaustaiset evakot, jotka joutuivat jättämään kotinsa sodan seurauksena kokivat ennakkoluuloja ja ryssittelyä. Tämän päivän evakoita ovat sotaa ja nälkää rikkaaseen Eurooppaan paenneet, tai tänne töihin tulleet afrikkalaiset ja aasialaiset.

Se, että rasismia on ollut aina ei tee siitä yhtään sen hyväksyttävämpää. Asian toinen puoli on kuitenkin se, että maahanmuuttajista ja -muutosta pitäisi nyt pystyä keskustelemaan. Siihen pitäisi olla mahdollisuus, myös niillä jotka suhtautuvat asiaan kriittisesti. Ja ilman, että niskaansa saisi heti syytteen rasismista.

90-luvulla maahamme saapuneiden pakolaisten lapset alkavat olla jo aikuisia suomalaisia. He ovat, ja useimmat haluavat olla osa tätä yhteiskuntaa. Toisaalta, uskooko joku että pakolaisuus maailmassa vähenee, jos me täällä pohjolassa panemme rajamme kiinni?

Kirja-ale on kirjailijan painajainen

Tiistai 13.1.2009 klo 6.59

Taas on se aika, kun kirjakaupoista saa edullisesti luettavaa. Kirja, jonka ohjeellinen vähittäismyyntihinta puoli vuotta sitten oli 30 euroa lähtee nyt kolmella eurolla.

Täysihintaisesta kirjasta kirjailijan osuus tuotosta lienee keskimäärin kolme euroa. Samassa suhteessa laskettuna alekirjasta rapsahtaa tilille 0,3 euroa.

Kirjailijaliiton uusi puheenjohtaja Tuula-Liina Varis peräänkuulutti maanantaina tv-uutisissa valtiovallan vastuuta kulttuurin alkutuottajien ansiomahdollisuuksista. Oikein on, että asiasta pidetään ääntä.

Mutta suurin syy tilanteeseen taitaa olla huonosti toteutuvassa markkinataloudessa: miten on mahdollista, että hyvänkin kirjailijan kirja vanhenee puolessa vuodessa kymmenesosaan alkuperäisestä hinnastaan? Miten kustantamon kannnattaa painattaa "ylisuuri" painos? Miten kirjakaupan kannattaa myydä se pois tuolla hinnalla?

Vastaus taitaa löytyä siitä, että kirjailija ei ole tällä hetkellä yrittäjä, vaikka hänellä onkin teokseensa tekijänoikeus. Jos ennen kustannussopimuksen allekirjoittamista kirjailijalta vaadittaisiin Y-tunnus ja merkintä ennakkoperintärekisterissä, voisi ala tervehtyä ja kilpailun toimimattomuus vähentyä.

Tai ainakin suurin osa kirjailijoista oppisi tekemään itselleen katetuottolaskelman. Kilpailluista markkinoista kirjallisuudessakin on kysymys. Käykää alessa katsomassa jos ette usko.

Juutalainen kirjallisuus - ja suomalainen

Lauantai 10.1.2009 klo 17.42

Luin joulun seutuna Nathan Englanderin romaanin Erikoistapausten ministeriö (Like 2008). Kirjan takakannessa kerrotaan näin: "Amerikanjuutalaisen kirjallisuuden parasta perintöä uudistavaa Englanderia ei ole turhaan verrattu Singeriin, Rothiin ja Malamudiin."

Tuo luokittelu nimenomaan juutalaiseksi kirjallisuudeksi on mielenkiintoista. Samaa luokittelua on tehty useammassakin Englanderin romaania koskevassa kritiikissä jotka olen lukenut. Kansojen sulatusuuni ei siis ole pystynyt kuorimaan tämän "juutalaisuuden" olemuksesta jotakin merkittävää pois. Mitähän se jokin mahtaa olla?

Siitä voi johtaa ajatuksia myös suomalaisen kirjallisuuden kuvaan maailmalla. Arto Paasilinna lienee tämän hetken menestynein kirjailijamme kansainvälisesti. Ainakin hän on yksi näkyvimmistä. Olisikohan siitä apua, jos meitä, vielä tuntemattomia kynäilijöitä markkinoitaisiin ulkomaisille kustantajille ja lukijoille lauseella "suomalaisen kirjallisuuden parasta perintöä uudistavaa X:ää ei ole turhaan verrattu Paasilinnaan."

Lainauskorvaukset tulevat - jollakin aikataululla

Torstai 18.12.2008 klo 8.50

Kirjoitin alkuvuodesta 2007 kirjallisuus- ja kulttuurilehti Säröön artikkelin kirjastoissa olevien kaupallisten aineistojen lainauskorvauksista. EU:n kanta on, että kirjastoissa julkisesti saatavissa olevista aineistoista pitäisi maksaa niiden tekijänoikeuden haltijoille korvauksia.

Ilmeisesti sen määritteleminen, kuka korvauksiin on oikeutettu, millä perusteilla ne maksetaan ja paljonko kukakin saa on työläs urakka. OPM:n Jukka Liedes piti Opetusministeriön kirjastopäivillä 2.12.2008 esitelmän asian tämänhetkisestä tilanteesta.

Se löytyy osoitteesta www.minedu.fi/export/sites/default/OPM/Kirjastot/Luennot/Liitteet/Jukka_Liedes.pdf

Raamit on sovittu, ja miljoonia on ollut valtion budjeteissa. Jää nähtäväksi, milloin se jako alkaa. Tammikuussa 2007 OPM:n virkamiesten veikkaus oli, että kirjailijan tai muun tekijänoikeuden haltijan saama korvaus kirjansa lainaamisesta voisi olla kahden sentin luokkaa per kerta.

Sillähän tekee jo vaikka mitä.

Karjalaisilla kirjamessuilla

Lauantai 22.11.2008 klo 18.45

Olin tänään (22.11.) Helsingissä Karjalaisilla kirjamessuilla oman, Kannaksen metsänhoitoa käsittelevän kirjani tiimoilta.

Messuilla palkittiin parhaita tänä vuonna ilmestyneitä, menetetyn Karjalan pitäjiä ja kyliä käsitteleviä kirjoja. Täytyy ihailla sitä määrää kirjallisia hankkeita, joka karjalaisia sukujuuria omaavilla ihmisillä on. Karjalan Liiton puheenjohtaja Markku Laukkanen totesi varmasti aivan oikein, ettei mistään muusta Suomen osasta ole kirjoitettu niin paljon kuin menetetystä Karjalasta.

Asia on hyvä ja kannatettava, näinä juurettomuuden aikoina. 

Miksi kukaan kirjoittaisi rikoskirjallisuutta?

Perjantai 24.10.2008 klo 13.22

Olen miettinyt aika paljon sitä, miten dekkarit ja ns. korkeakirjalliset romaanit eroavat toisistaan. Aihe on sikäli henkilökohtaisesti ajankohtainen, kun keväällä 2009 ilmestyvästä seuraavasta romaanistani ei tule dekkaria.

Myllylahti Oy:n Mauno Moilanen oli sitä mieltä, että siinä ei ole riittävästi dekkarimaisia piirteitä MurhaMylly-sarjaan. Minulle tuo käy: olenhan kirjoittanut tarinaa, en dekkaria/korkeakirjallista romaania.

Löysin netistä pienkustantamo Blue Moon Oy:n Raimo Salokankaan erinomaista pohdintaa siitä, miksi kukaan kirjoittaa rikoskirjallisuutta, mitä se on ja miksi sitä luetaan.

Joskus kannattaa myöntää, että joku on pähkäillyt asian jo paremmin.

Kahtalainen Suomi - kirjallisuudessa

Lauantai 18.10.2008 klo 8.35

Suomen Maakuntakirjailijat ry, jonka johtokunnan jäsen olen valmistelee parhaillaan Nivalassa 15.11. pidettävää Kahtalainen Suomi - kirjallisuustapahtumaa.

Miettiessämme viime keväänä jokavuotisen kirjallisuussessiomme teemaa tuo kahtalaisuus, kahtiajakoisuus nousi aika nopeasti esille. Nimenomaan sellaisena, kuin kirjallisuus yrittää sitä kuvata.

Kahtiajakoisuus kai kuuluu ihmisen perusolemukseen; kaikki näyttäisi olevan hyvin, mutta silti odotamme elämältä enemmän; se läheisin ihminen tuntuu hyvältä, mutta toki hän voisi olla vielä parempi; terveys on kohtalainen, mutta eiköhän vaan ole jotakin kolotusta taas tulossa.

Ei kirjallisuus, eikä kirjailijakaan pääse tuosta kahtiajakoisuudesta eroon. Kautta aikojen Dickensit sun muut ovat kuvanneet eroa hyvä- ja huono-osaisten välillä. Jari Tervoa pidetään yhä lappilaisena kirjailijana, vaikka hän on jo iät ja ajat kirjoittanut aivan muuta kuin rovaniemeläisproosaa.

Niin, ja se kahtiajakoisuus lukijapalautteessa: hyvä vaiko huono? Ei harmaata, vaan joko mustaa tai valkoista. 

Anna Politkovskaja, Georgia ja Venäläinen päiväkirja

Maanantai 18.8.2008 klo 12.38

Anna Politkovskaja, venäläinen toimittaja ja Putinin hallinnon ankara arvostelija surmattiin kotitalonsa ulko-ovelle.

Viime vuonna ilmestyi suomeksi hänen kirjoittamansa kirja Venäläinen päiväkirja. Suosittelen lukemaan, ellette ole vielä lukeneet. Ehkä se kertoo jotakin Venäjän tämänhetkisestä elämästä, ja siitä millaisena Kreml maailman näkee.

Tätä kirjoitettaessa sodan tulet leimuavat vielä Georgiassa, nuoressa itsenäisessä Kaukasian valtiossa. Suomessa keskustellaan Nato-jäsenyydestä. Tuossa keskustelussa en ole vielä nähnyt ajatuksia siitä, millainen tuo puolustusliitto tulee olemaan jatkossa, kun siihen liittyy Georgian tapaisia sisäisesti epävakaita Kaukasian valtioita.

Mies, nainen ja oma napa kirjallisuudessa

Sunnuntai 10.8.2008 klo 7.42

Tämän päivän Hesarissa (10.8.) arveltiin, että kaunokirjallisia teoksia kirjoitetaan näinä päivinä yhä useammin joko mies- tai naisnäkökulmasta. Proosa personoituu kirjailijan itsensä, hänen elämänkumppaninsa ja lähipiirinsä kuvaukseksi.

Liekö siinä niin paljon eroa miltä oma napa näyttää, kun sitä katsoo mies tai nainen? Tosin, läheltähän näkee paremmin.

Siitäkin huolimatta arvostan edelleen niitä kynänkäyttäjiä, jotka haluavat kirjoittaa jostakin isommasta, kokonaista ihmisryhmää koskettavasta aiheesta. Tähän joukkoon luen ainakin Risto Isomäen (Sarasvatin hiekkaa), Pentti Linkolan (Johdatus 90-luvun ajatteluun) sekä Joseph Hellerin (Catch-22).

Syksy alkaa - ja apurahahaku

Maanantai 4.8.2008 klo 9.02

Syksyllä jaetaan pääosa maamme monista kirjallisuuspalkinnoista. Melkein kaikille meistä kynäilijöistä tärkeämpiä kuin palkintojen jakopäivät ovat ne päivät, jolloin ensi vuoden apurahat täytyy viimeistään hakea, tai kun tiedot keväällä haettavina olleiden apurahojen saajista julkaistaan. Pääosa noista tärkeistä päivämääristä kuuluu syksyyn.

Apurahamarkkinoilla anojia riittää... Olisi mielenkiintoista tietää, moniko kirjoittamiseen apurahaa hakevista sen saa, edes jostakin tuutista. Pidän siitä, että suurimmat yksityiset säätiöt (esimerkiksi Kordelin ja Wihuri) julkaisevat nettisivuillaan tiedot jakamiensa rahojen saajista. Mikähän lie syy, että moiseen avoimuuteen ei ole päästy esimerkiksi ns. kirjastoapurahojen kohdalla?

Jakopäätöksiä tekeviä ihmisiä ei käy kateeksi. Muutamalla aanelosella hakija yrittää selvittää sen omasta mielestään huisan kirjaidean, jonka hän haluaa toteuttaa. Mikä lie se pisteytysjärjestelmä, millä ne huisuudet pannaan jonoon?

Missä asennossa olen, kun kirjoitan romaania?

Sunnuntai 20.7.2008 klo 8.38

Tämän aamun Hesarissa (20.7.2008) kolmea suomalaista kirjailijaa oli pyydetty kertomaan siitä, missä asennossa, ja missä paikassa he kirjoittavat kirjansa. Mikko Rimminen, Helena Sinervo ja Miina Supinen kertoivat asiasta kukin omalta kohdaltaan.

Kysymys on mielenkiintoinen, nimenomaan kysymyksenä joka esitetään kirjailijalle. Olen nähnyt myös haastattelun, jossa kysyttiin kirjailijoilta sitä ovatko he koskaan kokeilleet kirjoittamista alastomina.

Tällaisten kysymysten esittämiseen löysin kaksi mahdollista syytä. Ensimmäinen on se, että jutun tehnyt toimittaja on löytänyt tutkimustietoa siitä, missä asennossa/vaatetusasteessa luovaa työtä tekevän ihmisen ajatus kulkee parhaiten. Siinä tapauksessa olisi ollut hyvä, jos toimittaja olisi lisännyt jutun yhteyteen faktalaatikon niistä tuloksista, joita ko. tutkimuksessa oli saatu. Siitä olisi ollut meikäläisellekin suoranaista ammatillista hyötyä.

Se toinen vaihtoehto juttuidean syntymisestä on nimittäin karmeampi. Toimittaja ei ole keksinyt näiden, eikä muidenkaan kirjoittajien varsinaisesta työstä, siis niistä teoksista joita he ovat kirjoittaneet mitään sellaista, mikä olisi antanut aiheen pohtia elämää, ja sen mutkaisia kulkuja.

Ehkäpä tämäkin Hesarin haastattelu sopii siihen samaan sarjaan kysymyksiä, joilla kysytään että pitääkö kirjailijan olla onneton kirjoittaakseen hyvin. Eikä helvetissä pidä! Kirjoittaminen on työtä, ihan samanlaista kuin muukin työ. Minä en ainakaan halua kohdata maantien suoralla venäläistä rekkakuskia, joka on niin onneton että tekee työnsä paremmin kuin koskaan. Enkä vaatekaupan myyjää, joka palvelee minua hyvin, koska tuntee kaiken elämässään olevan viturallaan.