Joskus kannattaa kulkea valtateiden välissä

Torstai 24.9.2026 klo 9.09

Pyhännälle Pohjois-Pohjanmaalla tarvittiin 1900-luvun alussa uusi kirkko. Arkkitehdiksi saatiin kirkkojen suunnittelijana melko tuntematon W. A. Tötterström, Reisjärven jo 1820-luvulla rakennetun puukirkon kunnostuksen suunnittelija. Pyhännän tyyliltään harvinaisen kirkon rakensivat paikalliset kirvesmiehet. Tätä en tietäisi, jos olisin tyytynyt palaamaan pohjoisesta etelään nelostietä pitkin.

Monilta osuuksiltaan nykyisin moottoriteiksi parannetut liikenteen valtaväylät ovat turvallisia kulkijoilleen. Niiden kunnosta pidetään hyvää huolta. Hirviaidat varjelevat molemmin puolin kulkijaa erämaisilta harmeilta. Kun pissahätä tai nälkä yllättää, on melko varmaa että jo muutaman kilometrin päässä valoviitat kutsuvat autoilijoita laatikkomaisten liikenneasemien palvelujen pariin.

Liikenteen keskittymisessä nelostien kaltaisiin ihmiskunnan uittoränneihin on myös varjopuolensa. Kun tiet eivät enää kiemurtele entisaikojen tapaan pienten kuntakeskusten lävitse, jää moni hieno paikkakunta Pyhännän tapaan käymättä ja näkemättä. Ne piirtyvät hetkeksi moottoritieltä erkanevina opastekyltteinä silmien verkkokalvoille, unohtuen viimeistään seuraavan kyltin kohdalla. Pyhäntää, Kestilää, Kiuruvettä, Pielavettä ja monta muuta paikkaa ei kohta ole enää olemassa. Ne korvautuvat ABC:llä, Juustoportilla tai HelmiSimpukalla.

Samanlainen keskittymiskehitys on tapahtumassa muuallakin yhteiskunnassamme – ja pahoin pelkään, että myös meidän ihmisten korvien välissä. Yritämme päästä mahdollisimman nopeasti, mukavasti ja turvallisesti Pyhännän kaltaisten paikkojen ohi. Ajamme Suomen ja ihmismielen ohitusteitä välttääksemme matkojemme hidasteet. Samalla kun välttelemme hidasteita, välttelemme myös syitä katsella ympärillemme sitä, mikä mahdollisesti olisi kaunista moottoriteiden ja omien ajatustemme harmaiden betonisten meluaitojen takana.

Klikkauksista eloon heräävät algoritmit seuraavat koko ajan tekemisiämme ja googlauksiamme. Kun pysymme samoilla suurilla valtateillä joilla kaikki muutkin liikkuvat, algoritmit tarjoavat seuraavaksi netin taikamaailmasta meille mainoksia noiden pääurien varrella tarjolla olevista houkutuksista. Se unohtuu, että Pyhännälläkin on hieno kalevalaista kansallisromantiikkaa edustava puukirkko, että ihmiset käyvät siellä sunnuntaisin kirkonmenoissa, eläen muina päivinä tavallista pyhäntäläistä arkeaan. Sitä, joka saattaisi juuri historiansa ja arkisuutensa takia olla mielenkiintoista.

Reissuillaan kannattaa joskus jättää huomiotta Google Mapsin ehdottama suorin ja nopein reitti paikasta A paikkaan B. Jo seuraava melkein huomaamaton opastekyltti tai tienviitta kaikkien käyttämältä pääuralta voi johtaa paikkaan, jonka muistat vielä senkin jälkeen kun pamautat kotipihassasi auton oven kiinni.

Suomi tarvitsee kalenteriin kotiseutupäivän

Keskiviikko 25.3.2026 klo 11.17

Tässä digitaalisessa maailmassa me suomalaiset tiedämme monesti enemmän kaukaisten maiden tapahtumista kuin siitä, mitä kaikkea nähtävää ja koettavaa löytyy kotikulmiltamme. Vuoden mittaan kalenterista löytyy monenlaisia liputuspäiviä. Jokaisen oma asuinseutu ansaitsisi omansa.

Tällä hetkellä seuraamme tiiviisti sitä, mitä tapahtuu Lähi-Idässä ja Hormuzin salmessa. Ukrainan sodan myötä sanat Kiova, Krim ja Donbass ovat tulleet niin tutuiksi, että osa niiden lukijoista ja kuulijoista lienee jo turtunut sanojen tuttuuteen.

Tällaisina epävarmoina aikoina on kuitenkin tärkeää, että tunnemme kovan maankamaran jalkojemme alla ja tiedämme kuuluvamme johonkin. Uskon sen luovan perusturvallisuuden tuntua, jos ihminen tietää edes jotakin elinympäristönsä historiasta ja siellä aikojen saatossa asuneista ihmisistä.

Havahduin asiaan vasta tänä talvena, kun suoritin kotikaupunkini oppaiden järjestämää paikallisopaskurssia. Moni talo, muistomerkki tai muu kohde kertoo kiehtovista ja koskettavista ihmiskohtaloista. Kaikella tässä hetkessä läsnä olevalla on ollut alkunsa. Emme välttämättä ole täällä enää näkemässä niiden asioiden loppumista.

Yksi ihmisenä olemisen vaikeimpia asioita lienee sen hyväksyminen, että oma elämämme jää aina kaikkien muiden maallisten asioiden tavoin kesken. Olemme kaikkine puutteinemme epätäydellisiä. Sen asian hyväksymisessä auttaa kovasti, jos tajuaa jonkun muun jo selviytyneen omasta elämästään näillä samoilla paikoilla omine epätäydellisyyksineen ennen minua.

Päivä olisi tarpeellinen etenkin meille, jotka olemme työn tai muun syyn takia ajautuneet asumaan uusille tanhuville. Yleinen, meille kaikille maailman onnellisimmille suomalaisille yhteinen kotiseutupäivä eri teemoineen ja yhteisine tapahtumineen ei välttämättä olisi ollenkaan huono ajatus.

Ihmisen askeleilla on tapana tehdä polkuja

Perjantai 9.4.2021 klo 7.55