Kirjailija ei ennusta, mutta joskus kirjoitettu käy toteen

Perjantai 21.2.2014 klo 8.43

Kyösti Salovaara pohtii blogissaan (20.2.14) ansiokkaasti sitä, kuinka vaihtoehtoishistoria on kautta aikain ollut kirjailijoille yksi tapa hahmottaa maailmaa ympärillään, ja sitä mihin olemme menossa.

Vaihtoehtoisen historian kirjoittaminen on yksi keino ottaa etäisyyttä siihen, mitä on jo tapahtunut. Se ehkä auttaa meitä havaitsemaan - vaikkakin jälkikäteen - missä vaiheessa tapahtumien kulku muutti suuntaansa tavalla, jota kukaan ei voinut ennustaa. Entäpä, jos asiat olisivat menneet toisin?

Parhaimmillaan vaihtoehtoishistoria on kutkuttavan hyvää fiktiota. Luen parhaillaan John Boynen romaania Tarkoin vartioitu talo (Bazar 2011). Kirja kertoo Venäjän viimeisen tsaarin lähipiiriin päässeestä, ja hovista tarkkoja havaintoja tekevästä tavallisesta musikasta. Kirjan puolessa välissä ounastelen, mitä tarinan lopussa tapahtuu, ja kuka henkilöhahmoista paljastuu miksikin.

Pystyn vain ounastelemaan. Niinhän me teemme myös tässä tavallisessa elämässä, kun uusi ihminen astuu elämäämme. Emme tiedä, kuka hän on ja millaiseksi suhteemme muodostuu. Onko lopussa odotettavissa iloa ja riemua, vaiko surua ja tuskaa?

Lienee parempi miettiä sitä vasta jälkikäteen kuin ennakoida liikaa. Jälkikäteen on ehkä mahdollista nähdä selvemmin, missä onnistuimme, ja missä jokin meni vikaan.

Jatkuvan kasvun uskonto on vaarallinen tie

Torstai 8.8.2013 klo 14.34

Eiliset iltauutiset ärsyttivät - taas kerran. Maamme ilmeisesti parhaat talousoppineet pohtivat, millaisella jatkuvalla taloudellisella kasvulla Suomi selviäisi menossa olevasta lamasta ja tulevaisuuden uhkakuvista, kuten väestömme nopeasta ikääntymisestä.

Olen pitkään miettinyt tuota jatkuvan kasvun filosofiaa. 47-vuotiaana voi jo katsoa ajassa taakse, ja todeta ettei yhtenäistä taloudellisen kasvun aikakautta ole elinaikanani kestänyt koskaan muutamaa vuotta kauempaa. Mitä perusteita meillä siis on odottaa sellaista tulevaisuudelta?

Jotenkin tuntuu, että meiltä puuttuvat vaihtoehtoiset tulevaisuudenkuvat siitä, kuinka voisimme säilyttää sivistyneen yhteiskuntarakenteemme tulevaisuuden reaalimaailmassa. Sellaisessa, jossa niukkuus öljystä ja muista raaka-aineista nostaa aina välillä niiden hinnat pilviin. Jossa tsunamit huuhtelevat toisinaan rannikoita tuhoisin seurauksin, Jossa ihmisen alituinen ahneus synnyttää talouteen kuplia, joista kaikken heikoimmassa asemassa olevat kärsivät eniten,

Mitä jatkuva taloudellinen kasvu - jos se olisi realismia - lopulta saisi aikaan? Täällä asiaa on selvitetty aika hyvin esimerkkien avulla.

Kirjailijaksi synnytään - entä kirvesmieheksi?

Perjantai 21.6.2013 klo 9.50

Helsingin Sanomissa haastateltiin 20. kesäkuuta kirjailija Henna Helmi Heinosta. Hän on julkaissut yhden romaanin, ja ensi keväänä tulee jutun mukaan ulos nuortenkirja. En ole tutustunut Heinosen tuotantoon, mutta onnittelen hienosta saavutuksesta. Jokainen kirja on suuren työn tulosta.

Luin kuitenkin kirjailijahaastattelua hieman hämmentyneenä, kuten aikaisempiakin Heinosta koskevia lehtijuttuja. Niissä keskitytään häneen persoonana, ja hänen palavaan haluunsa olla kirjailija. Toimittajaminäni miettii, onko näkökulma jutun kirjoittajan vaiko jutun kohteen itsensä valinta.

On upea asia, jos joku haluaa olla kirjailija. Mutta silti näkisin mieluummin kaiken keskiössä tarinan. Sen kirjailijan luoman melkein totta olevan sadun, jolla hän yrittää saada jonkinlaista otetta tästä maailmasta, yrittää muuttaa jotakin näkymätöntä näkyväksi lukijoilleen.

Ehkä joku muu haluaa olla palavasti kirvesmies. Hän haluaa rakentaa talon, ja kertoo siitä kaikille. Se tulenpalava kirvesmies voi olla ihan kiva tyyppi, ja kenties taitava rakentajakin. Jostakin syystä haluaisin kuitenkin tietää enemmän itse talosta kuin sen rakentajasta.

Hyvällä tarinalla, ja hyvällä talolla kun on ainakin yksi yhteinen ominaisuus. Niihin kumpaankin jää mielellään pidemmäksi aikaa asumaan.

Uutta Nokiaa ei ehkä tule

Torstai 13.12.2012 klo 7.07

Näin joulun alla on huomiotani kiinnittänyt useammankin arvostamani lehtikolumnistin haikailu uuden Nokian perään. Siis sellaisen tuotannonalan, joka loisi tähän maahan taas tuhansia uusia työpaikkoja ja toisi verotuloja.

Suomesta puhuttiin vielä 90-luvulla ennen kaikkea metsäteollisuuden ja -teknologian huippumaana. Tuo sama vuosikymmen, samoin kuin 2000-luvun alkuvuodet olivat myös tietoliikenteeseen liittyvän teknologian aikaa. Pieniä teknoyhtiöitä perustettiin ja niihin uskottiin.

Viime vuodet ovat merkinneet metsäteollisuuden puolella kymmenien tuotantolaitosten kylmenemistä. Pitkien savupiippujen juurella on pakko keksiä jotakin uutta. Nokia ja siihen liittyvä yritysrypäs työllistää nyt enimmäkseen muita kuin meitä suomalaisia.

Uutta Nokiaa on turha haikailla - ei sitä ainakaan kukaan tänne tuo. Ehkä olisi syytä kääntää katseet niihin luontaisiin vahvuuksiin, joita meillä on. Metsät ovat yhä täällä, samoin suhteellisen puhdas luonto ja paljon tilaa.

Niitä ei läheskään kaikkialla maailmassa ole. Biotalous - mitä kaikkea sen sisään sitten leivotaankaan - on uskoakseni seuraava nouseva asia Suomessa. Aikaa sen kehittäminen ottaa. Uuden sukupolven polttoaineita, biomuoveja ja rakennustapoja ei kehitetä vuodessa eikä kahdessa. Ei kehitetty Nokiaakaan.

Tarvitaan aikaa, rahaa ja kärsivällisyyttä.

Metsänomistajan rahakirja on erilainen metsäkirja

Keskiviikko 7.3.2012 klo 9.28

Työskennellessäni takavuosina Kaakkois-Suomen metsäkeskuksessa metsänomistajien neuvontatehtävissä järjestin joka vuosi useita metsäverokursseja ja muita metsäkoulutustilaisuuksia eri puolilla Kymenlaaksoa ja Etelä-Karjalaa.

Metsäasioista ja metsärahasta puhutaan yhä useimmiten sillä samalla tavalla, erillään metsää omistavien kotitalouksien muusta elämästä ja taloudenhoidosta. Meitä metsänomistajia on tässä maassa noin 740 000, eikä lähikaupan kassalla kysytä maksetaanko ruokalasku metsä- vaiko muilla tuloilla. Kotitalouden muu rahankäyttö vaikuttaa myös siihen, miten metsää hoidetaan ja mitä sen omistamiselta odotetaan.

Maalis-huhtikuun vaihteessa ilmestyvä Metsänomistajan rahakirja (Metsäkustannus Oy) toteuttaa vihdoin pitkäaikaisen haaveeni metsäkirjasta, joka tuo metsäasiat osaksi kotitalouden muutakin rahankäyttöä ja puhuu niistä samoilla termeillä kuin muistakin raha-asioista puhutaan.

Odotan jännityksellä uutuuteni saamaa vastaanottoa.

http://www.metsalehti.fi/kauppa/tutustu/?BookID=e5c68fb5-387f-4f4f-bb4c-f23ba4c222c5

Mikähän se on tämä talouden jatkuva kasvu?

Torstai 14.4.2011 klo 6.44

Viimeiset vaaleja edeltäneet suurten puolueiden puheenjohtajien tv-väittelyt eivät ole tuoneet esille mitään uutta. Pikemminkin lisänneet huolestumista.

Pääosa puolueista näkyy vannovan jatkuvan talouskasvun nimiin, kun puhutaan eläkepommin purkamisen, valtion rahoitusvajeen ja palvelujen turvaamisen keinoista.

Taloudessa sanotaan, että toteutuneet tuotot eivät ole tae tuotoista tulevaisuudessa. Ehkä tuon sanaparin jatkuva talouskasvu kohdalla pitäisi kuitenkin katsoa peruutuspeiliin.

90-luvun alun laman muistavat kaikki sen kouraisemiksi joutuneet. Syyskuun 11. päivä vuonna 2001 syöksi monet kansantaloudet taas vaikeuksiin. Vuonna 2007 Yhdysvaltain luototuskuplasta liikkeelle lähtenyt maailmantalouden lama näkyy pitkään Suomen valtionvelan määrässä. Tällä hetkellä Euroopassa jännitetään, kulkeeko Espanjan talous Kreikan, Irlannin ja Portugalin viitoittamaa tietä.

Mikähän se on tämä jatkuva kasvu? Olisi oltava suunnitelma numero kaksi, jossa valtion tulot olisi laskettu minimiin ja menot maksimiin. Olisi puhuttava todellisesta tilanteesta, nollakasvusta useiden vuosien aikajaksoilla.

Nollakasvu tulee tosin olemaan tulevina vuosina negatiivisista sorttia. Öljy, mineraalit ja ruoka kallistuvat joka tapauksessa. Meitä on liian paljon tällä pallolla jakamassa niitä.

Talouden logiikasta, Portugalista ja velkakirjoista

Lauantai 8.1.2011 klo 6.31

HS:n taloussivu kertoo tänään (8.1.), että Portugalin valtion liikkeelle laskemien kymmenen vuoden velkakirjojen korko oli eilen 7,1 prosenttia. Sijoittajien luottamus maan talouteen kuulemma horjuu, ja sijoituksille pitää saada riskilisää.

Muistaakseni tavan pulliaisen käyttötilin korko on nyt Suomessa jossakin 0,25 prosentin kieppeillä. 7,1 prosenttia riskistä, eli ennakkoluuloista ja -odotuksista tuntuu hurjalta.

Tällaisten spekulaatioiden varaanko suuren ja kauniin Euroopan yhteisömme talous ja vakaus on rakennettu? Tästäkö syystä ne pitkät mustat autot pysähtyvät tv-uutisissa punaisen maton eteen, ja kireäilmeiset ministerit kiiruhtavat kokouksiin?

Tavan pulliainen ei ymmärrä. Mutta ehkä se, jolla on miljardien eurojen rahavarat takanaan ymmärtää. Hän ostaa Portugalin valtion velkakirjoja, ja ilmoittaa että hänen sijoittajan luottamuksensa ko. maahan horjuu.

Ja taas riskistä saatava korko nousee. Ja mustat autot pysähtyvät taas punaisen maton eteen. Ja kaikki alkaa alusta...

Kreikka on euron kolikon kääntöpuoli

Sunnuntai 2.5.2010 klo 6.32

Aamu avautuu ihmetellen Kreikkaa ja euron kääntöpuolta. Lehtitietojen mukaan EU:n jäsenmaata ei voi potkia pois yhteisestä rahaliitosta edes huonon käytöksen vuoksi.

Käytöksen, joka tulee maksamaan meille suomalaisille lähes miljardin. Rahaliiton sääntöihin kun ei muistettu kirjata irtisanomispykälää. Mistähän näitä senttejä oikein...

Markkinataloudessa eivät lupaukset päde

Perjantai 23.4.2010 klo 14.15

"Stora Enson toimitusjohtaja Jouko Karvinen korostaa, että markkinataloudessa ei voi taata eikä luvata mitään." Sitaatti Kymen Sanomissa 23.huhtikuuta hätkähdyttää.

Stora Ensolla, niin kuin monella muullakin yrityksellä lienee huolella laadittu henkilöstöpolitiikka. Ympäristööhjelmakin löytyy, ja toimintaa ohjaavat arvot on määritelty.

Ja sitten tuollainen kommentti. Miksi käyttää aikaa lupauksiin, jos ne eivät kerran päde?

Lama on kaksinaamainen juttu

Sunnuntai 28.12.2008 klo 17.08

Maailma on kuulemma painumassa lamaan. Jotta niin ei kävisi, yritetään meistä jokaista optimoida kuluttamaan mahdollisimman paljon. Keinoja siihen on monia: peruskorkojen alentaminen, veronkevennykset, puheet siitä että ylöspäin lähdetään jo ensi syksynä.

En ole lukenut tai kuullut yhdenkään huippupoliitikon sanovan, että onpa hyvä juttu että kulutus nyt pienenee. Että tämähän antaa meille mahdollisuuden saavuttaa ne kovat tavoitteet, jotka me olemme kansainvälisissä ilmastosopimuksissa sopineet.

Jokin tässä yhtälössä ei täsmää. Maalaisjärjellä ajateltuna jokainen meistä tinkii nyt ensimmäisenä siitä, mikä ei ole aivan välttämätöntä. Jos tinkii. Eikö näin pitäisi ollakin? Vastaavasti, teollisuus- ja muu tuotanto vähenee niiden tuotteiden ja palveluiden osalta joita ei sittenkään tarvita. Loogista?

Eikö pitäisi satsata kulutuksen lisäämisen sijasta nyt kaikki laman myötä vapautuva resurssi uusiin keksintöihin ja palveluihin? Sellaisiin, joilla me vähennämme päästöjä sitten, kun maailmantaloudella menee taas hyvin? Sekin päivä tulee vielä.

Ja silloin on vahvoilla se kansakunta ja yritys, joka ei enää ole  niin riippuvainen kalliista öljystä, tai jostakin muusta hupenevasta luonnonvarasta.