Kirjailijan työ on murroksessa

Perjantai 12.6.2026 klo 8.28

Tarinoimista rakastava kirjoittaja on tähän mennessä voinut olettaa että jos hänellä on juonen kuljettaminen hallussa, pohjatyöt kunnolla tehtynä ja muutenkin paketti kasassa, hänen tuotoksensa löytää ennen pitkää lukijansa. Kirja-ala on kuitenkin nyt rajussa murroksessa. Sain siitä tällä viikolla kaksikin eri viestiä.

Huhtikuussa ilmestynyt tietokirjani Metsäpatruunoiden perintö on kerännyt mukavasti lukijoita ja huomiota eri tiedotusvälineissä. Olen siitä mielissäni paitsi itseni, myös kirjan julkaisseen Reuna-kustantamon puolesta. Suhteellisen pieni kustantamo uskalsi tarttua käsikirjoitukseeni koska näki sen aiheen tärkeäksi, ja sijoitti sen julkaisemiseen paljon aikaa, työtä ja rahallista panosta.

Kirjani saama huomio on näköjään pantu merkille myös eräissä isommissa kustantamoissa. Sain erään sellaisen kustannusvastaavalta kohteliaan viestin. Siinä kerrottiin, että jos minulla on jo seuraavan kirjani tarpeet tiedossa mutta ei vielä kustantajaa valmiille tuotokselle, he ovat kiinnostuneita yhteistyöstä. Yhteydenotto lämmitti tietenkin mieltäni, tulihan se taholta jonka julkaisemien kirjojen tasoa arvostan.

Seuraavana päivänä tuli toinen viesti. Siinä analysoitiin perusteellisen oloisesti tuoretta kirjaani ja sen ehkä laajempaakin antia yhteiskunnalliseen keskusteluun. Viestissä ehdotettiin yhteistyötä kirjan markkinoinnissa, jotta se saadaan laajemmankin lukijakunnan tietoisuuteen jopa Suomen rajojen ulkopuolella. Lopussa luki signeerauksena ihmisen nimi, kera kohteliaan With best regards -toivotuksen.

Kumpikin viesti vaikutti lupaavalta. Valitettavasti kirja-alallakaan kaikki ei ole kultaa mikä kiiltää.

Suomalaiselta kustantamolta tulleessa viestissä edellytettiin, että tulevaa kirjaani varten pitäisi olla ennen kustannuspäätöksen tekemistä tiedossa vähintään 15 000 euron edestä tilauksia tai ainakin jonkin tahon lupaamaa rahoitusta. Sillä saisimme yhdessä aikaan noin 300 kappaleen kokoisen ensimmäisen painoksen. Kustannuspäällikkö kertoi kohteliaasti, että se poistaisi hänen työnantajaltaan kirjan kustantamiseen liittyvän taloudellisen riskin.

Syvennyin tarkemmin myös markkinointiyhteistyötä tarjonneen tahon viestiin. Ilmeisesti – en tiedä, miten – tuore tietokirjani on syötetty tekoälyn syövereihin, saaden siitä aikaan näennäisesti tarkka analyysi. Lauserakenteet, mitään sanomattomat kehut ja kokonaisuus kertoivat, ettei tekstin takana ollut oikeaa ihmistä. Samasta asiasta kertoivat myös ehdotukset tulevan markkinointimixin sisällöstä: samaa englanninkielistä höttöä löytyy jokaisesta valmiita mainospohjia tarjoavasta julkaisuohjelmasta.

Ensimmäiset tekoälyllä kirjoitetut romaanit on tiettävästi jo julkaistu, muka ihmisen kirjoittamina. Ensimmäiset ihmisten oikeasti kirjoittamat romaanit on jo vedetty markkinoilta, koska niitä on pidetty tekoälyllä kirjoitettuina. Sitä ei tarvitse ihmetellä: eihän tekoälyohjelma luo mitään itse. Se opetetaan ensin kirjoittamaan syöttämällä sille oikeiden ihmisten kirjoittamia kirjoja analysoitaviksi. Amerikassa lyödään jo kirjoihin leimoja, joissa vannotaan niiden olevan oikeiden ihmisten kirjoittamia. Sama lienee edessä myös meillä.

Kustantajia ilman kirjan kustantamiseen olennaisesti ja perinteisesti liittyvää taloudellista riskiä. Yhteistyökumppaneita joilla ei ole omia kasvoja, ajatuksia, intohimoja eikä mielipiteitä.

Meitä kirjailijoita odottaa mielenkiintoinen tulevaisuus.

Moni kirjailija miettii nyt työnsä jatkoa, minäkin

Maanantai 30.10.2023 klo 9.27

Suomen Kirjailijaliiton ja Suomen tietokirjailijat ry:n syyskuun lopulla julkaisemat tulokset kirjailijoiden tulokyselystä ovat kylmäävää luettavaa. Kirjailija näyttää joutuneen sellaisten markkinavoimien armoille, joihin hän ei juurikaan voi vaikuttaa.

On selvää, ettei Suomen kokoinen kielialue elätä monta päätoimista kirjailijaa. Näin asia on ollut aina. Suurin osa sekä kauno- että tietokirjallisuutta ”kirjailevista” henkilöistä tekee sitä muiden töiden ohella. Menestystarinat syntyvät (lue: myyvät), jos ovat syntyäkseen.

Vaikka eilen päättyneillä Helsingin kirjamessuilla saavutettiin taas huimia kävijämääriä ja uskottiin kirjan tulevaisuuteen, on tuon hienon henkisen työn tuotteen yllä suuria ja mustia pilviä. Seuraavassa muutamia hajahuomioita noista kirjallisen taivaan varjostajista.

Nykyisessä Minäminä -maailmassa kirja personoituu kirjoittajaansa. Jokainen satoja tunteja housujensa takapuolta kirjahankkeen parissa kuluttanut on totisesti ansainnut kaiken saamansa julkisuuden ja arvostuksen. Mutta onko se pidemmän päälle tervettä, että kirjailijan oma persoona saa enemmän julkisuutta kuin ne teemat, joista hän yrittää kirjassaan kertoa? Rajoittaako niin sanottu autofiktio mahdollisuuksiamme kirjoittaa suurempia ihmisryhmiä koskevista asioista ja samaistua muihin?

Suoratoistopalvelujen taistelu markkinaosuuksista kurjistaa kirjallisuutta. Yhä suurempi osuus kirjallisuudesta nautitaan silmien sijaan korvilla. Tuoreimpien näkemieni lukujen valossa kirjojen lukuaikapalveluja tarjoavat yritykset tekevät bisnestään tappiolla, enkä ollenkaan ihmettele: kun lupaa sata kirjaa ilmaiseksi uudelle kuuntelijalle, niin eihän siitä kenellekään jää mitään. Ei varsinkaan jakolinjan loppupäässä seisovalle kirjailijalle, jonka työhön kaikki perustuu. Ei auta, vaikka kävisi kuinka hyvät kustannussopimusneuvottelut kustantajansa kanssa: nollasta on paha jakaa mitään.

Mikä on tekijänoikeuskorvausten tulevaisuus? Tekijänoikeuslaissa sanotaan selvästi ja suomen kielellä, että tekijänoikeus kuuluu sille, joka luo kirjallisen tai taiteellisen teoksen. Oikeus on ollut peruste ja elinehto sille, että tekijä on saanut korvausta työstään, ja on uskaltanut ryhtyä sen seuraavan työnsä suunnittelemiseen. Suoratoistopalvelut ja materiaalin digitaalinen jakaminen haastavat vahvasti tuota kaiken perustana olevaa oikeutta. Kuinka kirjaa äänikirjaksi lukevalle henkilölle voi syntyä tekijänoikeus sellaiseen teokseen, jota hän on silmiensä eteen kirjoitettuna lukemassa?

Omakustannekirjallisuus elää kustannuspaineissa. Toki kirjailija voi kieltäytyä kustantamolta saamastaan huonosta äänikirjatarjouksesta, ja painattaa kirjansa itse paperille. Jututin erästä toistakymmentä kiitettyä omakustannekirjaa julkaissutta kirjailijaa. Hän oli pyytänyt hyvältä suomalaiselta painotalolta tarjouksen seuraavan kirjansa suhteellisen pienestä painoksesta.

Hinta oli lähes tuplaantunut edellisestä kirjasta tasolle, jota kirjan lukija tuskin siitä maksaa kaupungin joulumarkkinoilla. Painopaperin hinta on Ukrainan sodan, ja paperitehtaiden sulkemisen myötä tappanut monia sanomalehtiä. Pahoin pelkään, että se lopettaa myös monen paikallisesti merkittävän omakustannekirjailijan työn.

On toki muitakin pilviä: tekoälyn avulla ”kirjoitettava” tulevaisuuden kirjallisuus, kansalaisten rapautuva lukutaito… Kullakin ajalla on ollut omat pilvensä. Aina niistä on selvitty seuraavaan aurinkoiseen päivään.