Yhdeksäntoista vuotta esikoisromaanistaniKeskiviikko 23.10.2024 klo 14.10 Se taisi olla syksyä 2004, kun vierailin ensimmäisen kerran Otavan kivilinnoituksessa Helsingin Uudenmaankadulla. Yrityksen silloinen kaunokirjallisuuden kustannuspäällikkö, ja tuleva kustannustoimittajani halusivat jutella kanssani lähettämästäni käsikirjoituksesta. Esikoisromaanini Syysmarkkinat ilmestyi seuraavan vuoden syksyllä. Minusta ei tullut maailman- tai edes suomenkuuluisaa kirjailijaa. Kassakone ei kilissyt, eikä kustantajakaan tainnut olla tyytyväinen kirjan myyntiin. En saanut myönteistä kustannuspäätöstä seuraavasta tarjoamastani nivaskasta. Vuosia myöhemmin, mutkan kautta palasin taas Otavan tähtien alle, kun se osti neljä teostani julkaisseen Kariston. Mutta lopputulos jäi itselleni kirkkaasti plussan puolelle. Tuhansien kustantamoihin vuosittain lähetettyjen käsikirjoitusten joukosta tekeleestäni oli löydetty jotakin omaperäistä ja arvokasta. Jotakin, joka nähtiin paperille painamisen ja lukijoille jakamisen väärtiksi. Vähän romaanin julkaisemisen jälkeen jättäydyin kynällä ja kameralla itseni ja jälkikasvuni elättäneeksi freelanceriksi. Sitä en ole katunut kuin korkeintaan niinä päivinä, kun entisessä työpaikassani on ollut palkanmaksupäivä. En ole lukenut Syysmarkkinoita pitkään aikaan. Kun sen joskus teen, mietin luultavasti, että kirjoittaisin tuon ja tuon kohdan tänä päivänä eri tavalla. Ja vielä tuon. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Syysmarkkinat, romaani Syysmarkkinat, Martti Linna, kirjailijan työ, esikoisromaani, päiväkoti |
Viisitoista vuotta Syysmarkkinat -esikoisromaanini ilmestymisestäKeskiviikko 7.10.2020 klo 14.36 Muistinpa juuri, että tässä vietetäänkin merkkipäiviä. Keväällä 2005 kävelin Otavan Uudenmaankadun kivilinnakkeeseen tietämättä mitään maailman pahuudesta, ja näihin aikoihin saman vuoden syksyllä tuli Syysmarkkinat-romaani sovitusti ulos. Lupaava ja selkeä metsäammattilaisen urani vaihtui moniongelmaisuuteen. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Syysmarkkinat, kirjailijan työ, kirjailijuus, Martti Linna |
Miksi meillä on paha olla omassa kehossamme?Keskiviikko 7.11.2018 klo 15.05 Haastattelin jokin aika sitten tanssitaitelija Anna Koskelaa Etelä-Kymenlaaksossa ilmestyvään Kaupunkilehti Ankkuriin. Juttu ilmestyi lehdessä 31. lokakuuta. Ajatella sitä, miten ihminen vihasi omaa ruumistaan. Miten hän vihasi myös toista kaltaistaan, eikä huutanut apuun ihmistä silloin kun oli vaikeaa: ei, hän kutsui henkiolentoa, sielunvihollista tai jumalaa. Hädässä hänen mielensä kääntyi sellaisen puoleen, jolla ei ollut ihmisen hahmoa. Rauno tajusi että koko kehityskaarensa ajan, alkuihmisestä lähtien hänen lajinsa oli yrittänyt tavoittaa aineettomuuden. Hellyys, rakkaus ja väkivalta olivat siirtyneet kosketuksesta kirjekyyhkyyn, halauksesta tekstiviestiin, kirveestä ohjukseen jonnekin näkymättömiin taivaankannelle. Olla kaukana toisesta. Kehittyä. Reilussa kymmenessä vuodessa nuo asiat eivät siis ole mihinkään muuttuneet. Käytämme alkoholia, huumeita ja lääkkeitä turruttaaksemme itsemme ja tunteemme. Keho saa maksaa lävistyksin, tatuointeina tai toistuvin kemiallisin käsittelyin siitä, että haluamme näyttää kauniimmilta ja komeammilta kuin omasta mielestämme olemme. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Anna Koskela, Syysmarkkinat, Martti Linna, Kaupunkilehti Ankkuri, ihmisviha, itseinho, keho |
Synkät tulevaisuudenkuvaukset houkuttelevat taas ihmisiä - YLE:n Jani Tanskasen Tuhon ja toivon kirjatTiistai 18.4.2017 klo 7.02 Dystopia- eli synkkää tulevaisuutta ennustava kirjallisuus on ponnahtanut maailmalla taas pinnalle erään presidenttivaalin myötä. YLE:n toimittaja Jani Tanskanen on kerännyt ansiokkaasti erilaisia dystopioita tähän listaukseen. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Jani Tanskanen, Tuhon ja toivon kirjat, Syysmarkkinat, dystopia |
Kymmenes romaani painosta: Kaksi hautaa saarella lähtee maailmalleMaanantai 11.5.2015 klo 13.36 Syksyllä 2005, melkein kymmenen vuotta sitten Otava julkaisi esikoisromaanini Syysmarkkinat. Kirjallinen maailma ei kohahtanut, mutta minulle se oli iso tapaus. Olinhan jo siihen mennessä tehnyt yli kymmenen vuotta töitä kirjoittamiseni eteen.
Tällä viikolla ilmestyy kymmenes romaanini Kaksi hautaa saarella. Tahtini on ollut siis periaatteessa kirja/vuosi. Mutta vain periaatteessa: tämänkin romaanini ensimmäiset rivit on kirjattu ylös vuonna 2010. Minulla on työn alla koko ajan hyvin erilaisia kirjahankkeita. Kirjoittamisen tapoja on erilaisia. Toivottavasti ne yli 20 vuotta, jotka olen kirjoittanut aktiivisesti ja ne kymmenen vuotta, jotka olen elänyt kirjoittamisella näkyvät tässä kirjassa. Herman Hessen sanoin: Tuokion vain kukkii elämän jokainen vaihe, hyve, totuus, vain aikaansa, ei ikuisuutta varten. ![]() |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Syysmarkkinat, Kaksi hautaa saarella, Herman Hesse, kirjailijan työ |
Internet muuttaa tapaamme lukeaMaanantai 6.5.2013 klo 15.51 "internet muuttaa tapaamme ajatella, muistaa ja lukea. Se totuttaa meidät nettilogiikkaan, jossa syventyminen on pahe. Pikaiset silmäykset ja nopea liike palkitaan. Pitää olla yhteyksissä, mutta toiset kohdataan vain kevyesti." |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Nettilogiikkaa, Anu Järvensivu, syysmarkkinat, ehdollistaminen |
Missähän tämä kirja on nyt?Tiistai 1.3.2011 klo 8.55 BookCrossing, omien kirjojen vapauttaminen eli jättäminen julkiselle paikalle jonkun toisen napattavaksi ja luettavaksi oli pieni hitti muutama vuosi sitten. En tiedä, missä kantimissa tämä kehittynyt muoto ajatusten kierrättämisestä on tällä hetkellä Suomessa. |
2 kommenttia . Avainsanat: Syysmarkkinat, BookCrossing, kierrätys |
Syysmarkkinat kiertää bookcrossingissaSunnuntai 27.7.2008 klo 13.58 Netistä löytää kaikenlaista. Löysin sivulta http://www.bookcrossing.com/journal/4869533 tiedon, että yksi kappale esikoisromaaniani Syysmarkkinat kiertää maailmalla kirjankierrättäjien luettavana. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: bookcrossin, Syysmarkkinat, kirjojen kierrätys |