Kirjasto lisää parhaiten kirjan elinvuosia

Maanantai 22.5.2023 klo 18.21

Äänikirja on lyönyt muutamassa vuodessa läpi yhtenä tapana nauttia kirjallisuudesta. Tunnustan lukeutuvani vielä epäileviin Tuomaksiin: aika näyttää, ovatko äänikirjat enemmänkin hyvää bisnestä joillekin jakeluketjun osille, kuin oiva tapa pitää vuosia sitten julkaistut kirjat edelleen lukijoiden saatavilla. Se on kuitenkin tilastollisesti todistettavissa, että yleisten kirjastojen toiminta tekee sitä jo nyt.

Sanasto, meidän kirjallisuudesta elantoa saavien oma tekijänoikeusjärjestö pitää yllä teosrekisteriä, jonka tietojen perusteella saamme niin sanottua kirjastokorvausta yleisistä kirjastoista ja korkeakoulukirjastoista lainatuista teoksistamme. Tänä keväänä tämä OmaSanasto -verkkopalvelu uudistui. Uudistuksen ansiosta me kirjailijat näemme nyt vaivattomasti, kuinka paljon kutakin teosta on viime vuosina lainattu. Tällä hetkellä palvelu kattaa vuosien 2018-2021 tiedot.

Kävin juuri läpi omien teosteni lainaukset noilta neljältä vuodelta. Vuonna 2018 minulta oli kirjastoissa lainattavissa 21 teosta eri muodoissa, vuonna 2019 22 teosta ja seuraavina kahtena vuonna kumpanakin 24 teosta. Onhan noita kertynyt, joku voisi sanoa – mutta onhan tässä jo kilometrejä ja vuosia kirjoittajana takana… Tein muutamia havaintoja kirjoittamieni teosten lainaamisista.

Viiden eniten lainatun teoksen osuus koko tarjolla olleesta kirjojeni määrästä on vaihdellut vuosittain 52 ja 65 prosentin välillä. Keväällä 2019 julkaistu Impivaara, Sudenmaa -rikosromaanisarjani kahdeksas ja toistaiseksi viimeisin osa saavutti tuona vuonna niin suuren suosion lainaajien keskuudessa, että sen lainaukset muodostivat lähes kolmanneksen lainatuista kirjoistani. Samalla viiden suosituimman kirjani lainausosuus nousi tuona vuonna tuohon 65 prosenttiin.

Olen kirjoittanut sekä ”tavallisia” romaaneja, rikosromaaneja että tietokirjoja. Omalta osaltani voin todistaa sen, että Suomessa luetaan paljon rikosromaaneja. Vuonna 2018 lainatuin teokseni oli Kasvuaikaa, Sudenmaa-sarjan seitsemäs osa. Vuodet 2019-2021 menivätkin sitten Impivaaran piikkiin.

Sanaston tilastoista voi myös tehdä havainnon, että suomalaiset pitävät romaanisarjojen lukemisesta: uusimman Sudenmaan ilmestyminen on näkynyt aina myös niin, että aikaisempiakin sarjan teoksia on lainattu enemmän. Sarjan ihka ensimmäinen teos, ranskaksikin käännetty Ahventen valtakunta (Myllylahti 2007) näkyy olleen vielä vuonna 2021 kymmenenneksi lainatuin teokseni, ja ihan hyvällä lainausmäärällä.

Kirjojeni lainausmääristä voi myös päätellä sen trendin, että uusimmat kirjat löytävät herkimmin kirjaston hyllyltä lukijansa käsiin. Onhan se luonnollista: ne ovat yleensä kirjastossa esillä parhaimmilla paikoilla, ja saavat ainakin jonkin verran julkisuutta. Mutta ilahduttavaa on huomata, että joistakin kirjoistani on muodostunut kestosuosikkeja. Syksyllä 2017 ilmestynyt, tomerasta Katri-tytöstä ja ilmastonmuutoksesta kertova Isän luokse on ollut siitä lähtien kirjojeni lainausmäärissä mitalisijoilla. Mitenkähän käynee, kun vuoden 2022 lainaustilastot päivitetään syksyllä järjestelmään?

Tilastoista löytyy mukavia yllätyksiä. Keväällä 2012 Metsäkustannus julkaisi omasta ideastani lähteneen Metsänomistajan rahakirjan, helppolukuisen oppaan avuksi oman metsänsä taloudellisen arvon ja merkityksen pohtimiseen. Lieneekö ollut koronan tuoman ”kotoilun” ansiota, kun vuonna 2021 se pomppasi taas kärkikahinoihin kirjojeni lainausmäärissä? Vai olisiko joku vaikutusvaltainen ”metsäinfluensseri” vihjaissut jollakin minulle tuiki tuntemattomalla nettifoorumilla kirjan olemassaolosta?

Olen itsekin ahkera kirjastossa kävijä ja kirjojen lainaaja. Se surettaa, että niin monia hyviä kirjoja lepää siellä hyllyillä, pääsemättä kenties koskaan yhdenkään lainaajan silmien eteen. Aikaa myöten ne menevät poistoon. Sääli!

Pienestä, mutta kirjailijan taloudessa tuiki tarpeellisesta lainauskorvauksesta viis: olen omalta osaltani äärimmäisen kiitollinen jokaisesta kerrasta, jolloin jokin kirjoittamani teos tarttuu kirjaston hyllyltä lukijansa matkaan. Kirjat on tehty luettaviksi. Aika näyttää, milloin on totuttava sanomaan että kuunneltaviksi.

Huom: Kirjojen linkit johtavat Kymenlaakson kirjastojen yhteiseen Kyyti-tietokantaan.Tarkasta kirjojen saatavuus oman alueesi kirjastojen verkkokirjastosta.

Lainatuimmat kirjani vuosina 2018-2021, TOP 5

2018

1. Kasvuaikaa (Sudenmaa-sarjan 7. teos)

2. Isän luokse (nuortenromaani)

3. Rakkausarpia (Sudenmaa-sarjan 6. teos)

4. Kaksi hautaa saarella (romaani punapäällikkö Aleksei Osipovista)

5. Metsänomistajan rahakirja

2019

1. Impivaara (Sudenmaa-sarjan 8. teos)

2. Isän luokse

3. Kasvuaikaa

4. Rakkausarpia

5. Kaksi hautaa saarella

2020

1. Impivaara

2. Tanssilavojen Suomi (kuvaus suomalaisesta tanssilavakulttuurista 1800-luvulta nykypäivään)

3. Isän luokse

4. Kasvuaikaa

5. Rakkausarpia

2021

1. Impivaara

2. Isän luokse

3. Kasvuaikaa

4. Metsänomistajan rahakirja

5. Tanssilavojen Suomi

Mitä tämän päivän tarinat kertovat vuoden 1918 sisällissodasta?

Maanantai 24.9.2018 klo 8.34

Tähän mennessä olen käsikirjoittanut yhden näytelmän, jossa käsiteltiin vuoden 1918 tapahtumia Suomessa. Romaanissani Kaksi hautaa saarella kerroin punapäällikkö Aleksei Osipovista. Useissa muissakin teoksissani olen joutunut perehtymään tuon hirveän vuoden tapahtumiin.

Torstaina 27. syyskuuta yritän kertoa Haminan evankelis-luterilaisen seurakunnan ja Haminan kaupungin kulttuuripalvelujen järjestämässä tilaisuudessa siitä, millaisen perinnön vuoden 1918 tapahtumat ovat kantaneet suomalaiseen tarinankerrontakulttuuriin tänä päivänä, puhutaanpa sitten elokuvasta, romaanista tai suullisesta perinteestä.

Yleisölle avoimen tapahtuman ohjelma löytyy täältä.

Sisällissodan "kotirintama" elää suomalaisessa kaunokirjallisuudessa

Torstai 5.7.2018 klo 8.03

Jututin äskettäin erästä vuoden 1918 surullisiin tapahtumiin perehtynyttä ihmistä. Hänen mielestään suomalaisessa kirjallisuudessa on kuvattu aivan tarpeeksi sen vuoden kevään taisteluita, sekä niiden aikaisia ja jälkeisiä hirmutekoja. Hänen mielestään sisällissodan ja sen seurausten kuvauksia ja pohdintaa voisi olla enemmän kotirintaman, naisten ja lasten näkökulmasta.

On totta että sotakuvauksissa painottuvat usein raakuuksien kuvaukset, kertomukset johtajien toiminnasta ja taisteluista. Nykyaikainen sota oli jo vuonna 1918 massojen sotaa: tappovälineet olivat tehokkaita, kuljetusvälineillä pystyttiin siirtämään joukkoja maan ääreltä toiselle ja tapahtumia pystyttiin seuraamaan melko tehokkaasti jo sen aikaisilla tiedotusvälineillä. Sota tapahtui laajoilla alueilla ja tuhosi isoja kaupunkeja. Sellaisessa melskeessä pieni ihminen tahtoo jäädä jalkoihin.

Esimerkiksi Kirjavinkit -nettisivusto näkyy hiljattain listanneen Suomen sisällissotaan liittyvien kirjojen arviointeja. En tiedä onko sitä tehty vieläkään tarpeeksi, mutta kyllä suomalaiset kaunokirjailijat näkyvät luoneen jo kaikenlaista ajattelun ja ymmärryksen lisäämisen pohjaksi myös kotirintamalta.

Linkki Kirjavinkkien listaan: https://www.kirjavinkit.fi/avainsanat/suomen-sisallissota/

Sata vuotta sitten ei juhlittu uutta presidenttiä, vaan taisteltiin

Maanantai 29.1.2018 klo 9.43

Näinä päivinä, sata vuotta sitten ei juhlittu hillitysti ja toisten mielipidettä arvostaen tasavallan uutta presidenttiä. Alkoi kapina, sisällissota, vapaussota - kukin valitkoon nimen itse.



Kolme vuotta sitten tämä Kirjavinkeissä arvosteltu, tuosta keväästä kertova romaanini Kaksi hautaa saarella julkaistiin. Pohjatyöt olivat raskaita mutta antoisia.

Toivottavasti myös ymmärrystä antavia.

Aleksei Osipov ei olisi liittynyt Odinin sotureihin

Perjantai 15.1.2016 klo 7.25

Kirjailijakollega Jukka Behm näkyy tarttuneen Kaksi hautaa saarella-romaaniini. Hän ruotii sitä blogissaan täällä. Kiitos ja kumarrus, sekä risuista että ruusuista. Samaa kirjoittajan ammattia harjoittava tietää, mistä tässä työssä on kysymys.

Oivaltavasti Behm ottaa kirjani, eli kevään 1918 tapahtumista verrannon tähän päivään. Hän kirjoittaa punapäällikkö Aleksei Osipovista näin:

"Voikkaan Mannerheim oli levoton nuorukainen ja iltamarettelöitsijä, mutta enpä usko että hän sovittelisi Soldiers of Odin -porukan takkia yllensä, jos eläisi nyt. Hän oli itsekin mamu, venäläisen isän ja suomenruotsalaisen äidin rakkauden kirpeä hedelmä. Linnan kuvaamana hänessä kiertää enemmän suvakin kuin rasistin verta."

Nyt kun tuota ajattelen, niin olen samaa mieltä. Lyhyen elämänsä aikana arvostetuksi sotapäälliköksi noussut Osipov näki monta erilaista maata ja monta erilaista kansanryhmää. Hän sanoi alaisilleen taistelevansa systeemiä vastaan, ei minkään aatteen puolesta.

Järjestyskaarteista on tässäkin maassa huonoja muistoja. Annetaan niiden jäädä sellaisiksi, kiitos. Muistoiksi.

Uusi Kirjan vuosi alkamassa

Maanantai 4.1.2016 klo 11.50

Vuotta 2015 juhlistettiin virallisesti Kirjan vuotena. Teemaan liittyen järjestettiin Suomessa monenlaisia tilaisuuksia kuten luentoja, kirjailijavierailuja ja lukutilaisuuksia. Toivottavasti mahdollisimman moni ne huomasi ja osallistui.

Itselleni viime vuosi oli työn kannalta hedelmällinen. Minulta julkaistiin kaksikin romaania. Ensin tammikuussa Rakkausarpia, Sudenmaa-sarjan kuudes rikosromaani Myllylahden kustantamana. Kirja sai pienen kustantamon kirjaksi hyvin kritiikkejä eri medioissa. Ne teemat, joita siinä yritin käsitellä näkyvät mietityttäneen myös kirjan lukijoita. Hyvä niin.

Toukokuussa ilmestyi Kariston kustantamana romaanini Kaksi hautaa saarella, eli Haminan Majasaareen haudatun punapäällikkö Aleksei Osipovin ja hänen Maija-rakastettunsa tarina. Se huomattiin lähinnä Kymenlaaksossa, mutta en osaa olla siitä pahoillani: vuosi 1918 herättää paljon kiinnostusta, ja uskon monen käden vielä tarttuvan romaaniini kirjastoissa ja ehkä kirjakaupoissakin.

Todellisuudessa Kirjan vuotta vietetään joka vuosi, myös tänä vuonna. Kirjan julkaisemista edeltää kirjailijan kenties useiden vuosien työ. Toukokuussa Ranskassa ilmestyy käännöksenä Sudenmaa-sarjan romaanini Kuolleita unelmia. Se julkaistiin Suomessa vuonna 2010.

Siitä on viisi vuotta. Teoksen teema, me epäjärjestelmälliset ihmiset meitä muottiin pistävän yhteiskunnan puristuksessa ei ole vanhentunut mihinkään, ainakaan ranskalaisen kustantamoni mielestä.

Olen ehdottomasti saamaa mieltä.

Aleksei Osipovin tarina myös näyttämölle

Torstai 5.11.2015 klo 12.32

19. marraskuuta saa Kuusankosken Teatterissa ensi-iltansa Juha Salmisen käsikirjoittama ja ohjaama näytelmä Aleksei Osipovista, kevään 1918 punaisten Savon rintaman ylipäälliköstä.

Aleksei Osipov on myös tänä vuonna ilmestyneen romaanini Kaksi hautaa saarella päähenkilö. Kun kirjoitin teosta, en tiennyt Juhan tarttuneen samaan aikaan samaan aiheeseen näytelmän keinoin.

Keskustelen Juha Salmisen kanssa Osipovista ja hänen morsiamestaan Maija Rasilaisesta Kuusankosken kirjastossa ennen ensi-iltanäytöstä. Jännittävää kuulla ja nähdä, kuinka eri tavalla tai samalla tavalla olemme nähneet sen, mitä lähes 100 vuotta sitten tapahtui ja miksi.

Tilaisuuden kutsu löytyy täältä.

Kevät 1918 kansakunnan muistijäljessä

Tiistai 27.10.2015 klo 6.40

Keskustelin viime perjantaina Helsingin Kirjamessujen paneelikeskustelussa neljän kirjailijakollegani kanssa historiallisen romaanin kirjoittamisesta. Useimmat meistä viidestä olimme ottaneet aiheen viimeisimpään romaaniin jostakin olemassa olleesta henkilöstä tai tapahtunesta tapahtumasta. Niinhän minäkin tein Kahdessa haudassa saarella, kun löysin Aleksei Osipovin ja Maija Rasilaisen haudan Majasaarelta kesällä 2010.

Äskettäin etsin sotasurma-arkistosta erään tuntemani ihmisen isoäidin isää. Miestä, joka vietiin keväällä 1918 jonnekin, eikä hän koskaan palannut. Siitä jäi avoin haava suvun historiaan.

Löysinkin tuon 48-vuotiaana kuolleen työmiehen ja kahdeksan lapsen isän listoilta. Pidätyksen syy: osallistuminen kapinaan punakaartissa. Rangaistus: teloitus toukokuussa 1918.

Julma aika, julma kohtalo niin monelle. Toisesta tuli syyllinen, toisesta syytetty. Sen, mihin joukkoon kukakin kuului määritteli silloinkin voittaja.

Perjantaina historiallisesta romaanista Helsingin kirjamessuilla

Keskiviikko 21.10.2015 klo 13.53

Surullisen kaunis tarina - Kaksi hautaa saarella Kirjavinkeissä

Maanantai 5.10.2015 klo 6.50

Sisällissota. Kapina. Vapaussota. Veljessota.

Kysymys ei ole Syyriasta eikä Libyasta. Ei Ukrainastakaan. Noita nimityksiä on käytetty aina tarpeen mukaan kevään 1918 tapahtumista Suomessa. Tuhannet kuolivat, tuhannet jäivät orvoiksi. Tuhannet mielet arpeutuivat siirtääkseen arvet tulevillekin sukupolville.

Tapahtumista tulee kohta kuluneeksi sata vuotta. Paljon on noita aikoja tulkittu ja tutkittu, mutta ihmisen mieli tapaa olla sellainen ettei sitä toinen voi koskaan täysin ymmärtää. Mieleeni jäivät joskus erään elämää nähneen kirkonmiehen sanat: oman perheensä keskelläkin hän tuntee olevansa usein yksin.

Kaksi hautaa saarella -romaanini esittely näkyy ilmestyneen netin Kirjavinkit-sivustolle. Kini sanoo siellä romaanista, eli Aleksei Osipovin ja Maija Rasilaisen tarinasta näin: "Raskasta ja synkkää aikaa, mutta silti kerrottu niin, että ihmisyyden ymmärtää."

Tuossa on nykyistenkin sisällissotien valossa tarinankertojalle kova tavoite. Lukija päättääköön, milloin hän siinä onnistuu.

Kaksi hautaa saarella - kuinka lukija muuntaa tarinaa

Perjantai 12.6.2015 klo 8.59

Uusin romaanini alkaa pikkuhiljaa tavoittaa lukijansa kirjakauppojen ja kirjastojen kautta. Kirjastojen nettisivut kertovat, että kirjat liikkuvat uutuushyllyiltä koteihin, sinne olohuoneen sohville ja makuuhuoneiden yöpöydille.

Kirjailija on oman työnsä tehnyt. Oman puolikkaansa tarinasta. Lukijat muuntavat, kääntävät ja rikastuttavat tarinaa omien ajatustensa mukaan. He tekevät siitä täyden tarinan.

Ja niin on hyvä.

Kaksi hautaa saarella - julkistamistilaisuus Haminassa 4.6.

Maanantai 1.6.2015 klo 10.18

Haminassa vietetään nyt erityistä Hamina-viikkoa. Se sattui oivasti uuden romaanini julkaisemisen kannalta: Kaksi hautaa saarella -teoksen julkkareita voidaan viettää yhtenä viikon tapahtumista.

Eli tervetuloa torstaina, 4. kesäkuuta kello 18.15 alkaen Haminan pääkirjaston Kasper-saliin. Romaanini käsittelee fiktion keinoin, siihen faktaa yhdistelemällä niitä traagisia tapahtumia, jotka johtivat Kymenlaaksossakin monin paikoin käsittämättömiin veritekoihin toisia ihmisiä kohtaan keväällä 1918.

Noista ajoista on kulunut melkein sata vuotta. Mutta olemmeko me yhtään viisaampia? Epäilen.

Radiojuttua keväästä 1918, Aleksei Osipovista ja haudoista saarella

Keskiviikko 20.5.2015 klo 10.55

Eilen toimittaja Kirsi Partanen haastatteli minua uuden kirjani tiimoilta Kymenlaakson Radiossa. Juttu on nyt kuunneltavissa Yle Areenassa.

Kiitos taitavalle haastattelijalle. 300-sivuisessa teoksessa - toivottavasti - on monta särmää joihin tarttua. Seitsemän minuutin tuotosta kuunnellessani vasta oikeastaan tajusin, kuinka isoa aihetta mieleni lähti viitisen vuotta sitten työstämään.

Vajaaksihan se työstö jäi. Niin se aina jää, onneksi. Jää tarinan lukijoillekin jotakin tekemistä.

Kymmenes romaani painosta: Kaksi hautaa saarella lähtee maailmalle

Maanantai 11.5.2015 klo 13.36

Kaksi hautaa saarella - punaisten Savon rintaman viimeisen ylipäällikön tarina

Maanantai 13.4.2015 klo 10.28

Toukokuussa 1918 itäisen Suomenlahden saaristossa piilotteli kahdenlaisia ihmisiä. Saarilla lymysi valkoisia, jotka olivat paenneet mantereelta punakaartin suorittamia kutsuntoja. Saarille hakeutui henkensä hädässä punaisia, joilla ei ollut voitokkailta valkoisilta muuta odotettavaa kuin teloitus tai vankileirin kurjuus.

Haminan edustalla sijaitsevalle Majasaarelle rantautui Aleksei Osipov, Sippolassa vuonna 1888 syntynyt punaisten Savon rintaman viimeinen ylipäällikkö. Aleksei oli Suomeen asumaan jääneen Venäjän armeijan sotamiehen, ja suomenruotsalaisen torpparintyttären poika. Mukanaan saarella hänellä oli morsiamensa Maija Rasilainen.

Aleksei ja Maija odottivat saarella turhaan laivaa, joka veisi heidät turvaan Pietariin. Heillä oli täysi syy pelätä voittajien saapumista: Alekseilla oli venäläinen nimi ja hän oli huonossa huudossa Kymenlaakson mahtiyhtiön - Kymiyhtiön - herrojen silmissä. Punaisten sotapäällikkönä Aleksei oli yksi niistä harvoista, jonka taitoja myös viholliset kunnioittivat. Maija oli puolestaan toiminut mantereella punaisten riveissä sairaanhoitajana.

Pelastavaa laivaa ei koskaan tullut. Aleksei ja Maija on haudattu tuolle saarelle Suomenlahdella. Tarina kertoo, että he surmasivat itsensä kun valkoisten etsintäpartio lähestyi saarta. Kävikö näin – kukaan ei ole enää kertomassa.

Kävin Majasaaressa ensimmäisen kerran kesällä 2010. Aleksein ja Maijan tarina ei jättänyt tarinankertojaa rauhaan, se oli kirjoitettava romaaniksi. Teos ilmestyy toukokuussa.

Totta se on: tarina valitsee aina kertojansa.