Talvisota on minulle The Sotaelokuva

Perjantai 6.12.2024

Talvisota-elokuva, kansikuva, Martti Linna

Kävin aikoinaan peruskoulun ala-asteen pienissä kyläkouluissa. Kaikkien seinällä oli kunniapaikalla kivinen taulu, johon oli kaiverrettu nuorena kuolleiden miesten nimiä. Monen nimen perässä luki sana Taipale. Silloin en sitä ymmärtänyt.

Marraskuussa tuli kuluneeksi 85 vuotta talvisodan syttymisestä. Ajanjakson, jota on kutsuttu myös nimellä 105 kunnian päivää. Ne miehet ja naiset, jotka joutuivat noina päivinä taistelemaan henkensä puolesta, tuskin käyttivät niistä sellaista nimitystä.

Tänään vietetään Suomen itsenäisyyspäivää. Televisiosta näkyy tulevan taas Edvin Laineen ohjaama klassikkoelokuva Tuntematon sotilas vuodelta 1955. Arvostan toki sitäkin sodan kuvauksena, mutta vielä enemmän arvostan Pekka Parikan vuonna 1989 valmistunutta elokuvaa Talvisota.

Parikan koruton, Antti Tuurin romaaniin perustuva elokuva kertoo pohjalaisten sotilaiden taisteluista Taipaleen verisillä tapahtumapaikoilla. Pohjalaisten kanssa etulinjassa vuorottelivat synnyinseutujeni jalkaväkirykmentti 30:een kuuluneet miehet. Tappiot olivat raskaita myös heidän joukossaan.

Näin tuon elokuvan ensimmäisen kerran muutamaa vuotta sen jälkeen, kun oli suorittanut oman asevelvollisuuteni. Sen vuoksi pystyin edes jonkin verran samaistumaan elokuvan kovia kärsivien henkilöhahmojen tuntoihin. Tummiin kivitauluihin kaiverrettujen nimien merkitys tuli konkreettiseksi.

Nuo pienet kyläkoulut on sittemmin suljettu. Toivottavasti kivitaulut ovat saaneet arvoisensa uudet paikat. Minun omassa mielessäni ne, sekä tuo elokuva saavuttivat tarkoituksensa. Sodankäynti on yksi ihmiskunnan suurimmista typeryyden osoituksista.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Talvisota, Talvisota-elokuva, Taipale, JR 30, Antti Tuuri, Edwin Laine, Pekka Parikka, Tuntematon sotilas, Martti Linna

Markku Aro, ja muut tanssilavojen 60-luvulla aloittaneet kestosuosikit

Perjantai 26.7.2019 klo 8.39

Aro_Tampsalla_kotisivut.jpg

Osana tekeillä olevaa kirjaani suomalaisesta tanssilavakulttuurista, olen viime viikkoina käynyt tanssimassa useammankin suomalaisen laulajalegendan keikoilla. Sekä Eino Grön, Tapani Kansa että Markku Aro aloittivat uraansa jo 60-luvulla. Yhä edelleen äänet soivat ja kansa tanssii.

Hattua täytyy nostaa näille miehille ja naisille. Kymmeniä vuosia tien päällä kelissä kuin kelissä, satoja ellei tuhansia keikkoja, samojen kappaleiden toistoja ilta toisensa jälkeen niin että ihmiset viihtyvät.

Siihen lisänä on tullut tämä some-kulttuuri. Kuulin erään näistä legendoista olleen kahvilla seuralaisensa kanssa ihan näillä kotikulmillani. Monet kerrat ihmiset olivat tulleet pyytämään tähteä kuvaan kanssaan. Ilmeisesti se kahvi oli juotu haaleana: kertaakaan tämä legenda ei ollut kieltäytynyt kuvasta.

Yksi on tänä kesänä joukosta poissa. Reijo Taipale ei kierrä enää. Onneksi ehdin kuulla häntäkin lavoilla useina iltoina.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Markku Aro, tanssilavakulttuuri, tanssikirja, Eino Grön, Reijo Taipale, Tapani Kansa