Lähteäkö somesta vai eiMaanantai 27.1.2025 klo 12.36 Facebookin/Metan ja X:n kaltaisissa sosiaalisissa medioissa keskustellaan nyt ahkerasti siitä, pitäisikö niiden käyttäjien lähteä niistä. Keskustelun käynnistivät Yhdysvaltain presidentinvaalit, ja Elon Muskin sekä Mark Zuckerbergin linjaukset omistamiensa medioiden sisällöstä ja sitä ohjaavista algoritmeista. Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan Muskin ja Zuckerbergin omistamissa medioissa (Meta ja X) olisi säädetty niiden käyttäjille näkyviä sisältöjä valitsevia matemaattisia algoritmeja Donald Trumpin ajatuksia, ja niin sanottua vihapuhetta suosiviksi. Onko asia näin, sitä on asiaan perehtymättömän maallikon vaikea sanoa. Olen itse päättänyt pysyä niissä muutamassa sosiaalisen median kanavassa, joita käytän. Tässä muutamia syitä: Sananvapaus on tärkeä asia. Se koskee sekä edellä mainittuja herroja, heidän omistamiaan mediakanavia että meitä sosiaalisen median käyttäjiä. Sekä Facebook että X ovat nimellisesti maksuttomia kanavia: suostumalla niiden käyttöehtoihin itse kukin meistä suostuu siihen, että niihin tuottamallamme sisällöllä, ja niissä ilmaisemillamme kiinnostuksemme kohteilla tekee joku rahaa. Vanhaa sananlaskua mukaillen: sen sisältöjä katsot, jolle tuotat leipää. Jokaisen median käyttäjältä vaaditaan kriittistä lukutapaa. Olipa kyse sitten sanomalehdestä, Yleisradiosta tai amerikkalaisen miljardöörin ikiomasta netin hiekkalaatikosta, on lähtökohtana aina se, että niiden sisällöllä yritetään vaikuttaa lukijaan, kuulijaan, kokijaan ja näkijään. Täysin arvoneutraalia sisältöä on vaikea tuottaa, olipa sen julkaisukanava mikä tahansa. Jo näkökulman valinta on jokaisessa nettipostauksessa, videossa ja uutisessa sen sisältöä rajaava tekijä. Yhden, tai edes kahden mediakanavan varaan ei kannata jäädä. Kiinnostavankin uutisen taustat mehustuvat kummasti, kun niitä etsii useasta, kenties keskenään hyvinkin ristiriitaisesta lähteestä. Se ehkä vaikeuttaa oman mielipiteensä muodostamista, mutta antaa sille enemmän pohjaa. Edelliseen liittyen: kannattaako hylätä jokin sellainen informaation (huom! Ei välttämättä tiedon) lähde, joka tarjoaa minulle mahdollisuuden tuulettaa omia, monesti hyvinkin luutuneita arvojani ja asenteitani toisenlaisesta näkökulmasta tehdyillä postauksilla? Maailma on huomattavasti värikkäämpi paikka, kun sitä yrittää katsella ja ymmärtää myös niiden toisin ajattelevien ihmisten näkökulmasta. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Some, sosiaalinen media, nettipako, X, Facebook, Meta, Zuckerberg, Musk, Trump, Martti Linna |