Lähteäkö somesta vai ei

Maanantai 27.1.2025 klo 12.36

Facebookin/Metan ja X:n kaltaisissa sosiaalisissa medioissa keskustellaan nyt ahkerasti siitä, pitäisikö niiden käyttäjien lähteä niistä. Keskustelun käynnistivät Yhdysvaltain presidentinvaalit, ja Elon Muskin sekä Mark Zuckerbergin linjaukset omistamiensa medioiden sisällöstä ja sitä ohjaavista algoritmeista.

Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan Muskin ja Zuckerbergin omistamissa medioissa (Meta ja X) olisi säädetty niiden käyttäjille näkyviä sisältöjä valitsevia matemaattisia algoritmeja Donald Trumpin ajatuksia, ja niin sanottua vihapuhetta suosiviksi. Onko asia näin, sitä on asiaan perehtymättömän maallikon vaikea sanoa.

Olen itse päättänyt pysyä niissä muutamassa sosiaalisen median kanavassa, joita käytän. Tässä muutamia syitä:

Sananvapaus on tärkeä asia. Se koskee sekä edellä mainittuja herroja, heidän omistamiaan mediakanavia että meitä sosiaalisen median käyttäjiä. Sekä Facebook että X ovat nimellisesti maksuttomia kanavia: suostumalla niiden käyttöehtoihin itse kukin meistä suostuu siihen, että niihin tuottamallamme sisällöllä, ja niissä ilmaisemillamme kiinnostuksemme kohteilla tekee joku rahaa. Vanhaa sananlaskua mukaillen: sen sisältöjä katsot, jolle tuotat leipää.

Jokaisen median käyttäjältä vaaditaan kriittistä lukutapaa. Olipa kyse sitten sanomalehdestä, Yleisradiosta tai amerikkalaisen miljardöörin ikiomasta netin hiekkalaatikosta, on lähtökohtana aina se, että niiden sisällöllä yritetään vaikuttaa lukijaan, kuulijaan, kokijaan ja näkijään. Täysin arvoneutraalia sisältöä on vaikea tuottaa, olipa sen julkaisukanava mikä tahansa. Jo näkökulman valinta on jokaisessa nettipostauksessa, videossa ja uutisessa sen sisältöä rajaava tekijä.

Yhden, tai edes kahden mediakanavan varaan ei kannata jäädä. Kiinnostavankin uutisen taustat mehustuvat kummasti, kun niitä etsii useasta, kenties keskenään hyvinkin ristiriitaisesta lähteestä. Se ehkä vaikeuttaa oman mielipiteensä muodostamista, mutta antaa sille enemmän pohjaa.

Edelliseen liittyen: kannattaako hylätä jokin sellainen informaation (huom! Ei välttämättä tiedon) lähde, joka tarjoaa minulle mahdollisuuden tuulettaa omia, monesti hyvinkin luutuneita arvojani ja asenteitani toisenlaisesta näkökulmasta tehdyillä postauksilla?

Maailma on huomattavasti värikkäämpi paikka, kun sitä yrittää katsella ja ymmärtää myös niiden toisin ajattelevien ihmisten näkökulmasta.

Kohti lihatonta kirjallisuutta

Maanantai 9.12.2024

Suosittujen Tatu ja Patu -lastenkirjojen tekijät ilmoittivat tällä viikolla poistavansa tuotannostaan viittaukset liha- ja maitotuotteisiin. Kunnioitan tuota päätöstä, sillä kirjailijankin on toimittava omien eettisten arvojensa mukaisesti. Se, että heidän päätöksensä koskee takautuvasti myös aikaisempien teosten uusintapainoksia, voi kuitenkin toimia vaarallisena ennakkotapauksena.

Kirjallisuuden ja muun taiteen on oltava kiinni siinä ajassa, jota kussakin teoksessa eletään. Vegaanisuus ei tietenkään ole uusi asia maailmassa. Itse asiassa, Suomessakin liha- ja maitotuotteet tulivat osaksi miltei jokapäiväistä ruokavaliota monessa kodissa vasta 1950-luvulla, kun kylmälaitteet ja valmisruokateollisuus alkoivat valtaamaan koteja ja markkinoita.

Lihaa on kuitenkin syöty maailman sivu. Historian muokkaaminen jälkikäteen kunkin aikakauden ajatusvirran mukaiseksi on osoittautunut huonoksi tavaksi suunnata kohti tulevaa. Historia on aina tulkintaa. Meillä on itänaapurina varoittava esimerkki kokonaisesta valtiosta, jossa systemaattisesti pyritään vaientamaan menneitä vuosikymmeniä koskevien tulkintojen tekemistä. Ei tuo ilmiö ole tuntematon meilläkään.

Kirjailijana tunnen huolta, jos lihaa ja maitoa koskevien muokkausten tekeminen yleistyy laajemminkin menneitä aikoja kuvaavassa taiteessa. Millaista kuvaa ihmiskunnan kehityksestä se silloin antaa tuleville lukijasukupolville? Muutama esimerkki.

Jos mestarikirjailija Veikko Huovisen tuotannon oikeuksien omistajat päättävät ryhtyä toimeen, katoaa Lampaansyöjät ilman muuta kirjastojen hyllyiltä. Myös Hamsterit-teokseen, erääseen omista suosikeistani, tulee oleellisia muutoksia. James Fennimore Cooperin Hirventappajasta tulee ehkä Sadonkorjaaja. Anneli Saulin tähdittämästä Hilja maitotyttö – elokuvastakin tulee Hilja kauramaitohenkilö.

Tunnen syvää huolta monista muistakin klassikoista. Pujopartainen Kit Carson on ehdoton suosikkihahmoni villiä länttä kuvaavissa Tex Willer -sarjakuvakirjoissa. Kun Kit ja Tex ratsastavat uuteen kaupunkiin, Kitin ensimmäinen toive on saada paikallisessa saluunassa eteensä keko paistinperunoita, sekä lautasen kokoinen pihvi.

En tiedä, tuntuisiko noiden pistooli- ja nyrkkisankareiden seikkailuiden lukeminen yhtään samalta, jos Kit haaveilisikin niiden sijasta salaattiannoksesta, ja lautasellisesta paistettua tofua.

Romaani on parhaimmillaan oman aikansa kuvastin

Perjantai 25.11.2022 klo 14.24

Venäjän helmikuussa Ukrainassa aloittaman hyökkäyssodan myötä olen suosinut luettavaksi valitsemissani kirjoissa itäisen naapurimaamme nykykirjallisuutta, sekä nyky-Venäjän kehityksestä kertovaa tietokirjallisuutta. Kokemus on ollut peräti mieltä avartava.

Monesti venäläisestä kirjallisuudesta puhuttaessa tarkoitetaan niitä kuuluisia, Fjodor Dostojevskin tuotannon kaltaisia klassikoita jotka jokaisen pitäisi lukea, mutta jotka moni on todellisuudessa jättänyt lukematta. Tai sitten ne on kahlattu jotenkuten pikalukuna lävitse, jotta tietää suurin piirtein mistä ne kertovat.

Neuvostoliiton ollessa vielä voimissaan luin silloisena nuorena miehenä runsaasti sikäläistä sotakirjallisuutta. Sitä riitti Suuren isänmaallisen sodan peruina tutustuttavaksi. Syystä tahi toisesta sitä käännettiin paljon. Luin myös käsiini saamani Mihail Bulgakovit, Anton Tšehovit ja vastaavat. Vankileirien saaristonkin muistan lukeneeni, vaikka en siitä paljon ymmärtänytkään.

Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen olen lukenut muun muassa Boris Akuninin erinomaisia dekkareita, Anna Politkovskajan yhteiskunnallisia teoksia sekä uudelleen Bulgakovin ja Nikolai Gogolin pääteokset. Ne avautuivat aivan uudella tavalla, kun niitä luki rinnan Neuvostoliiton aikaa ruotineen tietokirjallisuuden ja lehtiartikkeleiden kanssa. Kirjoittavalle lukijalle koosteet Anton Tšehovin kirjeenvaihdosta ovat todella mielenkiintoisia.

Viime helmikuun jälkeen olen tarttunut muun muassa silloisessa Leningradissa vuonna 1957 syntyneen Alexandra Marininan Moskovan miliisin työstä kertoviin rikosromaaneihin. Niiden tapahtumat sijoittuvat ”uuteen” Venäjän aikaan, vuosituhannen vaihtumisen molemmin puolin.

En valitettavasti osaa venäjää. Minun on luotettava kääntäjän ammattitaitoon siinä, kuinka hyvin Marinina on tehnyt pohjatyönsä, ja kuinka hyvin hän onnistuu kertomustensa miljöön ja aikakauden kuvaamisessa.

Ilmeisesti aika hyvin: viimeksi luin tuosta jo mittavaksi kasvaneesta sarjasta teoksen, jossa puhutaan eräästä valkeasta Nevan kaupungista pääkaupunki Moskovaan muuttaneesta uudesta ministeristä. Heti alusta alkaen hän panee toimeksi, korvaten johtopaikoilla olleita päteviä miliisilaitoksen ammattilaisia omilla pietarilaisilla kavereillaan.

Sitä, mihin tuo kehitys on ollut osaltaan johtamassa, joudumme valitettavasti seuraamaan nyt joka päivä tiedotusvälineistä.

Urho Kekkonen oli aforismien aihe, mutta myös niiden keräilijä

Maanantai 22.11.2021 klo 11.47

Seuraava romaanini ilmestyy näillä näkymin syksyllä 2022. Olen käyttänyt sen työstämisessä taustana myös presidentti Urho Kaleva Kekkosen (1900-1986) elämänvaiheita ja laajaa kirjallista tuotantoa.

Vihattu, rakastettu, pelätty ja kiitetty Kekkonen oli paitsi innokas kirjoittaja, myös paljon lukenut mies. Vuonna 1981 hän julkaisi - aluksi salanimellä - kokoamansa ajatus- ja aforismikokoelman Sivalluksia (Otava). Ihmisestä saa ehkä jonkinlaisen kuvan ottamalla selvää, mitä hän lukee. Tässä suhteessa Sivalluksia on mitä mainioin mielikuvituksen herättäjä.

- Mikä valtiomuoto on paras?
- Kenelle ja milloin?
Solon (640-560 eKr)

Monet Kekkosen vihkoonsa poimimat aforismit liittyvät politiikkaan ja päättäjiin. Se ei liene mikään yllätys. Oscar Wilden, Karl Marxin ja Bertrand Russelin ajatukset ovat ohuessa kirjassa sulassa sovussa keskenään. Tuosta nimilistasta voi jo kuvitella, että niitä arvostaneella lukijalla oli itselläänkin taipumusta anarkiaan, ironiaan ja sanalliseen ilkeilyyn.

Kirjailijoita kannattaa aina palkita. Kansa luulee silloin, että ministerit ovat sivistyneitä.
Arnold Bennet

Ehkä yksi hyvän aforismin tunnusmerkeistä on se, ettei se helposti vanhene. Sellaisia osasi Kekkonen itsekin luoda. Vai mitä sanotte tästä:

Oppoturnismi (suom. vallitsevia olosuhteita myötäilevä asemoituminen ja niiden huomioiminen moraalista välittämättä) on taito purjehtia toisten nostattamalla tuulella.
Urho Kekkonen

Faktoja, faktantarkastuksia ja niiden tulkintoja - Puhuiko Groucho Marx totta todellisudesta?

Sunnuntai 10.1.2021 klo 10.12

Päätin aloittaa Mustanaamio-teemaviikon

Perjantai 15.5.2020 klo 15.17

Erään k-alkuisen pandemian aiheuttama negatiivisuuskierre on nyt osaltani saavuttanut yläkvartaalinsa. Rajansa kaikella: hetkeksi suljen mieleni maailman tuuteista päälle tunkevilta huonoilta uutisilta, asioilta ja mielensäpahoittamisilta.

Teen sen samalla tavoin, kuin niin moni 70- ja 80-luvuilla nuorukaiseksi varttunut tässä maassa sen teki. Silloin uppouduimme netin sijaan sarjakuviin: Tex Willeriin, Korkeajännitykseen, Modesty Blaiseen, Asterixiin ja moneen muuhun, osin unhoonkin jääneeseen piirrettyyn sarja-albumiin. Niitä ostettiin kaupasta, lainattiin kirjastosta tai kavereilta, pihistettiin kenties vanhempien sisarusten varastoista.

Päätin julkaista Facebook-sivuillani joka päivä vähintään yhden Mustanaamio-sarjiksen kuolemattomista lausahduksista. Sellaisena kuin sen muistan. No, ehkä aika on tehnyt tepposensa muistilleni. Ei se niin vaarallista ole.

Tällaisia ne tulevat naamakirjassa olemaan:

BREXIT oli demokratian voitto ja tappio

Perjantai 24.6.2016 klo 18.09

Tätä kirjoittaessani Iso-Britannia on juuri päättänyt erota Euroopan Unionista. Päätöksen teki EI-äänillään hieman yli puolet äänestäneistä briteistä. 72 prosenttia äänioikeutetuista käytti oikeuttaan.

Ensi tuntumalta en osaa sanoa, oliko äänestystulos voitto demokratialle vai ei. Iso-Britannian eri osat (Englanti, Skotlanti ja Pohjois-Irlanti sekä Wales) äänestivät eri tavoin. Eurooppaa on yritetty kehittää unionin avulla rauhan tyyssijaksi. Ikävää, että puolet briteistä katsoi unionin olevan heille tarpeeton.

Tulevaisuus on taas vähän hämärämpi Euroopalle.

Onnittelut palkinnosta, James Sallis! - Congratulations, Mr. Sallis!

Keskiviikko 18.9.2013 klo 9.43

Yhdysvaltalainen kirjailija James Sallis on voittanut romaanillaan Ranskassa arvostetun Grand Prix De Littérature Policière -palkinnon tänä vuonna. Myös oma romaanini Ahventen valtakunta alias Le Royaume des perches oli ehdolla kisassa käännösromaanien sarjassa.

Lämpimät onnittelut voittajalle! Oma kirjani on jo saanut Ranskassa enemmän huomiota kuin osasin odottaa, kuten näkyy esimerkiksi kustantaja Gaia Editionsin nettisivuilta. Palkintoehdokkuus oli se kuuluisa piste i:n päällä.

------

Novel of James Sallis is the winner of Grand Prix De Littérature Policière -prize this year in France. My own novel Le Royaume des perches was also finalist in that highly regarded competition.

I want to congratulate winner very warmly. My own book - my first translation to foreign language ever - has been noticed in France in many ways. So, to be a finalist in this competition was something I couldn't expect.

Kesän paras dekkari, kuulemma - Mr. Poirette said nice things about my book

Tiistai 10.9.2013 klo 7.31

Turha kai sanoakaan, että kirjailija kaipaa palautetta siitä mitä hän on kirjoittanut. Tietoa siitä, mikä hänen luomassaan teoksessa on koskettanut, mikä on toiminut, mikä on antanut ajattelemisen aihetta. Siinä kirjailijan työ ei eroa millään lailla muista ammateista.

Erityisesti olen tällä hetkellä kiinnostunut Ahventen valtakunnan ranskannoksen keräämistä kommenteista. Radio Tele Luxembourgin aamussa 7. syyskuuta kriitikko Bernard Poirette piti kirjaa parhaana tänä kesänä lukemanaan dekkarina.

Se tietenkin lämmitti mieltä. Mutta erityisen hyvältä tuntuu se, että hän oli löytänyt kirjasta juuri niitä asioita, joita olin yrittänytkin sen sisään kirjoittaa.

-------------------------------------

Writer like me wants to hear feedback about novel he/she has written. If it has touched it's readers. If it has worked in that way I wanted. If it has given something to think.

Especially - of course - I'm now interested about feedback concerning Le Royaume des perches, my novel that was translated to french this year. Mr. Bernard Poirette from Radio Tele Luxembourg said 7th september nice things about my book. He said, that it was best crime story he has read this summer.

Thank You, Mr. Poirette! I'm glad You found just those things from book I wanted You to find.

Link: http://www.rtl.fr/emission/c-est-a-lire/ecouter/le-royaume-des-perches-de-martti-linna-7764356068

Le royaume des perches ehdolla parhaaksi rikosromaaniksi

Tiistai 9.7.2013 klo 16.15

Haminalaisen kirjailijan Martti Linnan maaliskuussa käännöksenä ilmestynyt rikosromaani Le royaume des perches on ehdolla Ranskan arvovaltaisimman rikosromaaneille myönnettävän palkinnon saajaksi.

Vuodesta 1948 lähtien jaettu Grand Prix de Littérature Policière -palkinto myönnetään tänä vuonna 65. kertaa parhaalle ranskalaiselle rikosromaanille, sekä parhaalle ranskaksi käännöksenä ilmestyneelle rikosromaanille.

Ehdolla on 13 ranskalaista ja 15 käännettyä rikosromaania. Palkinnon saajat julkistetaan 17. syyskuuta. Sen ovat voittaneet aikaisemmin ulkomaisten romaanien sarjassa mm. Peter Robinson, Ian Rankin ja Camilla Läckberg.

Linnan alkuperäisteos ilmestyi Suomessa vuonna 2007 nimellä Ahventen valtakunta. Myllylahti Oy:n kustantama teos oli samalla Linnan Sudenmaa -rikosromaanisarjan ensimmäinen teos. Sarjan viides romaani, nimeltään Kultainen sääntö ilmestyi viime tammikuussa. Le royaume des perches -romaanin kustantaja Ranskassa on Gaia Editions.

LISÄTIETOJA

http://mysteryreadersinc.blogspot.fi/2013/06/grand-prix-de-litterature-policiere.html

http://en.wikipedia.org/wiki/Grand_Prix_de_Litt%C3%A9rature_Polici%C3%A8re