Uupumusepidemia ja itsensä kuuntelemisen taito

Keskiviikko 3.8.2011 klo 6.29

Iltalukemisina on parhaillaan Fredrik Bengtssonin kirja Loppuunpalaminen - uusi mahdollisuus (Kirjapaja 2004). Bengtsson on ruotsalainen psykologi, joka kirjoittaa isosta länsimaisesta vitsauksesta, loppuunpalamisesta. Hän on kokenut sen itsekin.

Aiheesta on kirjoitettu vaikka kuinka paljon erilaisia opuksia. Bengtsson näkee - onneksi - asian toisin: parhaimmillaan burn out, loppuunpalaminen tai millä-nimellä-sitä-kutsutaankin voi olla kokijalleen parasta, mitä hänelle on elämässään sattunut.

Se, että voimat loppuvat, voi usein johtua siitä että ihminen on tehnyt siihen astisessa elämässään aivan eri asioita kuin mitä hänen olisi pitänyt tehdä. Työssä, perheessä, vapaa-ajalla tai muuten. Loppuun palanut on sulkenut korvansa siltä, mitä oma sisin hänelle sanoo.

Korvien avaaminen omalle sisimmälle, se se vasta voi tiukkaa tehdäkin. Bengtsson - vaikka psykologi onkin - kirjoittaa ymmärrettävää ja helppoa kieltä vaikeasta asiasta. Suosittelen lukukokemukseksi.

Moni kirjailija vaihtaa syksyllä kustantajaa

Keskiviikko 6.7.2011 klo 7.16

Posti toi erään keskisuuren suomalaiskustantamon julkaisun, jossa kustantamo esittelee ensi syksynä julkaistavia kirjoja. Kirjastossa selasin muiden kustantamoiden vastaavia opuksia.

Kustannusmaailman murros näyttää olevan totta, monen kirjailijan kohdalla. He ovat vaihtamassa kustantamoa, ainakin seuraavan teoksensa osalta. He ovat tarjonneet käsikirjoitustaan jollekin muulle kuin perinteiselle kustantamolleen, siitä on pidetty ja sopimus sen julkaisemisesta on syntynyt. Näin näkyy tehneen moni tunnettu tekijä.

Asiassa voi nähdä sekä hyviä että huonoja puolia: ehkä kirjailija saa tällä tavalla julkaistuksi sellaisen käsikirjoituksensa, johon vakikustantamossa on suhtauduttu nihkeästi. Kysymys voi olla kirjailijan kannalta aivan uudenlaisesta lajityypistä. Toisaalta, kustantamoissa ehkä huomataan, että hyvistä kirjailijasuhteista kannattaa pitää kiinni, niin taloudellisesti kuin muutenkin: jokainen meistä voi äänestää jaloillaan.

Kääntöpuoliakin löytyy. Kirjailijat kilpailevat kustantamoiden julkaisuohjelmia laadittaessa käsikirjoituksillaan. Tätä kilpailua on turha häpeillä ja väittää, ettei sitä ole. Kun jonkun teos julkaistaan, se tarkoittaa että jonkun toisen tärkeä käsikirjoitus saa ei-vastauksen. Se on ikävä asia.

Mutta vastaavasti, kirjailijan - ainakin väliaikaisesti - menettänyt kustantamo voi katsoa peiliin. Ja se joutuu etsimään uutta julkaistavaa - eli niitä kirjailijoita, joilla on se hyvä käsikirjoitus. Vaikkapa sellainen, joka ei jollekin toiselle kelvannut.

Niistähän tässä kaikessa on kysymys.

Minäkuva ja kuinka se toimii

Tiistai 14.6.2011

Näinä aikoina länsimaissa siirrytään kenties lopullisesti me-yhteiskunnista minä-yhteiskuntiin. Nykyaikaa kutsutaan - syystäkin - ajaksi, jossa yhä suurempi osa meistä ajattelee vain itseään ja omaa etuaan.

Luin kokeneiden NLP-kouluttajien Veli-Matti Toivosen ja Marja Koiviston kirjan Minätyö (ai-ai Kustannus, 2011). Ajatuksia herättävä teos minäkuvasta ja siitä, kuinka se toimii. Suosittelen.

Se, mitä ihminen ajattelee itsestään, ja mitä hän tuntee olevansa on yksi iso osa kokonaisuutta nimeltä ihminen. Yhteiskunnassa minä on toisaalta osa tuotantokapasiteettia, työväline ja raaka-aine jota jalostetaan - tai ainakin yritetään jalostaa.

Eli suomeksi sanottuna: siihen, miten jokainen meistä kokee minuutensa yritetään vaikuttaa. Se, miten minä näen itseni voi olla jollekulle arvokasta ja tutkimisen arvoista.

Pelottava, jos kohta kiinnostava ajatus.

Kynnyskysymys on eri asia kuin kynnys

Perjantai 3.6.2011

Kun tätä tekstiä kirjoitan, Suomesta puuttuu toimiva poliittinen johto. Hallitusneuvottelut ovat jumissa. Puolueilla on ollut erilaisia kynnyskysymyksiä, joista ne aikovat pitää kiinni. Näin kuuluu sanoa televisiokameroiden edessä.

Oli pakko tarkastaa rakennustarvikevalmistajien sivuilta, mitä kynnyksellä tarkoitetaan.

"Kun kynnys asennetaan kahden uivan lattian päälle, ei sitä voi asentaa suoraan kummankaan lattian päälle, vaan lattioiden välissä olevaan rakoon täytyy propata tai liimata erillinen puupala, johon kynnys kiinnitetään erikseen. Näin lattiat pystyvät liikkumaan ja elämään vapaasti."

"Varmista, onko kynnyksen kohta eri pintojen liikuntasauma. Esimerkiksi kahden eri huoneen parketit tai laminaatit elävät omaa elämäänsä ja niitä ei tule kiinnittää listalla niin, että ne eivät pääse liikkumaan listan alla."

Eli kynnys ei olekaan esine, joka on laitettu siihen oviaukon alareunaan estämään kulkemista. Se on jotakin, joka sovittaa kaksi eri materiaalia, kaksi eri tilaa kauniisti yhtenäiseksi kokonaisuudeksi.

Tämän mukaan puoluejohtajien tulisi etsiä sellaisia kynnyskysymyksiä, joista he ovat yksimielisiä. Sellaisia, joiden avulla he voivat sovittaa erilaisia näkökantoja yhteen. Sellaisia, joista mahdollisimman moni meistä voi (toivottavasti) olla yksimielisiä.

Sanoja voi käyttää niin monella tavalla. Tehdä niistä kysymyksiä.

Kirjailija, kriitikko ja yksi suuri kysymys

Tiistai 31.5.2011 klo 7.22

Maaliskuussa ilmestyneen Liian iso juttu -romaanini kritiikkejä ilmestyy pikku hiljaa eri medioissa. Olen koonnut sähköisessä muodossa julkaistuja, omia kirjojani koskevia kritiikkejä tänne.

Yksi viimeisimmän kirjani lukeneista kriitikoista katsoo kirjani sisältävän jonkin verran tyhjäkäyntiä. Toinen pohtii, onko kirjan teema liian iso alle 300-sivuisessa romaanissa käsiteltäväksi. Kolmas on mielissään siitä, että kirjan tarina pystyi yllättämään hänet lopussa. Eli ristiriitoja kritiikkien välillä löytyy, ja siihen olen kirjoittajana tyytyväinen: kukin näistä lukijoista on tehnyt oman puolikkaansa tarinasta, sen puolikkaan päälle jonka olen kirjoittajana pystyttänyt.

Yksituumainen hymistely ja selkään taputtelu kritiikeissä olisi kauhistus. Sehän tarkoittaisi, että olisin luonut tarinan sataprosenttisesti itse, ilman että lukijalla on mahdollisuus tehdä omaa osaansa: kullakin heistä on oikeus nostaa omat teemansa tarinassa esille, jotakin sellaista jota kukin heistä pitää tarinassa tärkeänä.

En usko, että kritiikkien lukeminen on pahasta kirjailijoille. Olen kuullut, että jotkut eivät lue niitä ollenkaan. Toiselta puolen, en usko että kritiikit vaikuttavat tulevaan kirjoittamiseeni: kunkin tarinan on elettävä omilla ehdoillaan. Kaiken takana on kuitenkin se yksi iso kysymys. Miksi?

Ensi keväänä minulta ilmestyy aivan erilainen romaani kuin nämä neljä perättäistä Sudenmaata ovat olleet. Oikeastaan kaikki muuttuu: genre, teemoitus, henkilötyypit - ja kustantaja ja kustannustoimittaja.

Tulee olemaan jännää peilata kriitikkojen suhtautumista muutokseen: kuinka paljon he lukevat uutta tuotantoa suhteessa aikaisempaan tuotantooni - vai pystyvätkö irtautumaan siitä kokonaan? Se on se vaatimus, jonka eteen kirjailija alati joutuu. Tai pääsee, yrittäessään vastata isoon kysymykseen.

Vallankumous ja matala keski-ikä kuuluvat yhteen

Perjantai 18.2.2011 klo 8.02

Televisiokuvat Pohjois-Afrikan levottomuuksista tuovat koteihimme useimmiten nuoria kiivaita miehiä, jotka haluavat muutoksia kotimaidensa olosuhteisiin. He haluavat työtä, parempaa elintasoa ja enemmän vapauksia. Kansalaisten keski-ikä niillä kulmilla on nyt vähän yli 20 vuotta.

Meidän suomalaisten keski-ikä nousee koko ajan - ainakin näillä maahanmuuttomäärillä. Tilastojen mukaan kansamme keski-ikä on vuonna 2028 noin 45 vuotta. Suurin ikäryhmä ovat silloin 64-74-vuotiaat naiset, eli vuosina 1954-1964 syntyneet.

Vielä sata vuotta sitten myös suomalaisten keski-ikä oli reilusti alle 30 vuotta. Niinä vuosina Suomi irtautui Venäjästä ja itsenäistyi.

Kysymyksessä ei liene sattuma: vallankumous vaatii aina nuorta verta ja nuoria sankareita. Vuonna 2028 Suomessa tulee siis vallitsemaan syvä rauha ja demokratia.

Asiassa on puolensa ja puolensa: nuoruus ja muutoksen halu luo aina jotakin uutta. Jotkut puhuvat luovasta tuhosta.

Onnea ja menestystä, CrimeTime

Keskiviikko 2.2.2011 klo 13.21

CrimeTime, osuuskunta jonka osakkaina on joukko eturivin suomalaisia dekkarinikkareita julkaisi tänään kustannuspolitiikkansa ja osanottajalistansa.

Harri Nykäselle, Tapani Baggelle ja kumppaneille on syytä nostaa hattua, osuuskunnan perustaminen on uusi raikas tuulahdus maamme kirjallisuuden kustannuskentässä. Tavallaan uusi, vaikka esimerkiksi kulttuuriosuuskunta Lilith on tehnyt kulttuurin - myös kirjallisuuden - parissa töitä jo 90-luvulta lähtien.

Osuuskuntatoimintaan on perinteisesti liittynyt jonkinlaista idealismia ja aatteen paloa. On jännittävää nähdä, millainen kantava voima yhteinen rakkaus dekkareihin ja niiden kirjoittamiseen tulee CrimeTimessä olemaan. Idealismia tai ei - osuuskunta toimii kuitenkin yhtenä pelaajana kivikovilla kirjabisneksen markkinoilla.

Osuuskunnassa kustannus- ja muiden päätösten pitää syntyä yhdessä, ei kenenkään kustannuspäällikön tekemänä. Ilkeämielinen voisi ajatella, että CrimeTime kasaa nyt turhan monta kultaista munaa samaan koriin.

En usko että näin on. Julkistamistilaisuudesta otetussa lehtikuvassa seisoo vakavia ja keski-ikäisiä, monenlaista jo elämänsä aikana nähneitä ihmisiä. Menestystä!

Ahventen valtakunta kiinnostaa e-kirjana

Torstai 16.12.2010 klo 14.49

Vuonna 2007 ilmestynyt ensimmäinen Reijo Sudenmaa-romaanini Ahventen valtakunta on noussut tällä viikolla Akateemisessa kirjakaupassa ladatuimpien e-kirjojen kärkikymmenikköön.

Kirjailijaahan se lämmittää - vaikka tiedänkin, että e-kirjojen myynti on vielä hyvin vähäistä. Uskottelen itselleni, että moni sähkökirjan itselleen hankkinut on lainannut kirjastosta jonkin sarjan romaaneista, ja haluaa nyt lukea niistä sen ihka ensimmäisen sähköisestä kirjastaan.

Voihan siinä käydä niinkin, että sähkökirjan yleistyminen oikeasti jatkaa kirjan elinkaarta kaupallisena tuotteena. Tuota kaarta, jota usein ilkeästi pidetään vain kolmen kuukauden mittaisena. Hyvä niin.

Sääli, että kirjailija on se jonka palkkapussi sähköistyvässä maailmassa pienenee. Sähkökirjan arvonlisävero on 23 prosenttia, kun se painetussa kirjassa on 9 prosenttia. Kirjailijan saama osuus kirjan tuotosta on yleensä sähkökirjassa pienempi kuin painetusta kirjasta, koska se määritellään prosenttiosuutena kirjan hinnasta.

Kirjan kirjoittamiseen kuluvaa aikaa sähkökirjan yleistyminen ei millään tavalla vähennä. Prosenttien on pakko nousta, tai muuten tarinat jäävät kirjoittamatta. Kirjailijankin kun on pakko syödä.

Kirjoja kirjailijasta joka kirjoittaa - narsismiako?

Sunnuntai 14.11.2010

Tämän vuoden kotimaisessa kaunokirjallisessa sadossa näkyy olevan hämmästyttävän paljon teoksia, joissa joku kirjan henkilöhahmoista on kirjailija, tai joissa asiat nähdään kirjailija-hahmon silmin. Ilmiö on ollut trendinä jo jonkin aikaa.

Kriittinen kommentoija voisi ajatella, että suomalainen kirjailijakunta on käynyt laiskaksi, etteivät he enää jaksa kerätä pohjatietoa muista ammateista ja kansanryhmistä luodakseen kertojannahkansa jonkun muun ihmisen sisälle. Tai niin, että kirjailija kohotetaan tarinan aktiivisena hahmona eliitiksi, muita hienommaksi yliminäksi.

Ei se varmaan niin ole. Kysymyksiä kuitenkin herää: millaisen maailmankuvan tästä muutenkin sirpaloituvasta maailmasta kirjoittaja voi lukijalle antaa kirjoittaessaan kirjaa kirjailijasta, jolla on vaikeuksia saada kirjoitettua sitä seuraavaa kirjaansa?

Vai onko kysymyksessä se sama kaiken viestinnän personoitumiskehitys, jonka näkee joka aamu avatessaan päivän sanomalehden: enää ei riitä, että toimittaja kertoo artikkelissa ammattitaitoisesti mitä, missä ja milloin. Ei; sen ohessa täytyy olla toimittajan kasvokuvalla varustettu kommenttilaatikko, jossa toimittaja kertoo oman mielipiteensä asiasta.

Olemmeko siis matkalla kohti yhä pahenevaa minä-ihmisten yhteiskuntaa?

Homoillan toispuoleiset vaikutukset

Maanantai 18.10.2010 klo 14.04

Ylen viime viikolla televisioiman Homoillan vaikutuksista kirkosta eroamiseen on uutisoitu viime päivinä näyttävästi. Tuhannet ja taas tuhannet ovat eronneet kirkosta. Uutisoinnin valossa koko instituutio näyttäisi olevan romahtamassa.

Ko. lähetystä näkemättä, eli sen sisältöä arvottamatta vaikutusten uutisointi herättää ainakin yhden kysymyksen: kuinka moni on lähetyksen jälkeen liittynyt Suomen evankelisluterilaiseen kirkkoon?

Varmasti heitäkin on. Tasapuolisuus ei ole toteutunut - ei ainakaan uutisoinnissa.

Kirjailija ja hänen sisäinen pakkonsa

Torstai 14.10.2010 klo 6.52

Parnasson päätoimittaja Jarmo Papinniemi mietti blogissaan 10.10.10 (hieno päivämäärä!) kirjailijoiden ryhmittelyä sen mukaan, miten he suhtautuvat kirjoittamiseensa.

Listalta löytyy kyynistä ammattilaista, romantikkoa ja sisäisen pakkonsa ajamaa tekstinsä hiojaa.

Yhtä ryhmää jäin kaipaamaan - ellei se sitten ole jonkin toisen ryhmän sisällä. Voi olla, että joillakuilla meistä on halu yrittää tehdä näkyvää näkymättömäksi, kertoa kirjaimin maailmasta jotakin sellaista, joka saa lukijan ajattelemaan toisin.

Kirjailijuudesta ja kirjoittamisesta puhutaan nyt paljon - ehkä jopa liikaa. Siinä on jotakin samaa, kuin että metsuri välittäisi enemmän raivaussahastaan kuin siitä, miltä männyntaimikko näyttää sen jälkeen, kun hän on sahaansa siellä käyttänyt.

Onko kirjoittaminen, eli tarinan luominen sanoista siis enemmän työkalu vai tavoite? Itse toivon, että se olisi noista vaihtoehdoista ensimmäinen.

Hyvä puheenvuoro kustantamisesta, Irina Björkman

Perjantai 6.8.2010 klo 6.59

Toimittaja Irina Björkmanin, kokeneen kustannustoimittajan puheenvuoro Kiiltomadon nettisivuilla kirjallisuuden ja kustannustoiminnan realiteeteista ei juuri tarvitse kommentteja. Kiitos.

Visiot, strategiat ja markkinointimixit vaikuttavat myös kirjallisessa kentässä. Sitä ei tule ajatelleeksi, kun nauttii hyvästä kirjasta.

Minkähän takia?

24.4.: Haminan Suomalainen Kirjakauppa

Maanantai 19.4.2010 klo 14.07

Lauantaina 24.4. alkaen klo 11.30 olen Haminan Suomalaisessa Kirjakaupassa puhumassa kirjoistani ja kirjoittamisesta. Paikalla on myös Haminan Teatterin väkeä, juttelemassa kevään ja kesän näytelmistään.

Mielenkiintoinen kattaus. Saas nähdä, mitä siitä seuraa...

Kööpenhamina on demokratian koetinkivi

Sunnuntai 6.12.2009 klo 15.02

On pelottavaa ajatella, että ensi viikolla Kööpenhaminassa alkavat ilmastoneuvottelut voivat samalla olla sekä demokraattisen yhteiskuntajärjestyksen joutsenlaulu, tai sen viimeinen mahdollisuus suureen riemuvoittoon.

Hyvin harva kiistää enää sitä, että olemme muuttaneet pysyvästi maapallon ilmastoa. Harva kiistää enää sitäkään, että käytettävissämme olevat luonnonvarat ovat rajalliset.

Se, millaisia johtopäätöksiä näistä asioista vedetään onkin eri asia. Menossa oleva talouskriisi on osoittanut jatkuvaan kasvuun perustuvan talousideologian haavoittuvuuden. Epäilen, tokko johtajillamme on uskallusta myöntää tätä Kööpenhaminassa, ja tehdä sen mukaisia päätöksiä luonnonvarojen vastaisesta käytöstä.

On helpompaa tehdä päätöksiä päästövähennyksistä ja tavoitella taloudellista kasvua kuin luopua syystä, turmioon johtavasta talousideologiasta.

Näytelmäkin voi vanhentua

Lauantai 7.11.2009 klo 12.16

Kävin katsomassa Haminan Teatterissa Kyllikki Mäntylän 50-luvun alkupuolella kirjoittaman näytelmän Opri. 1954 näytelmän pohjalta tuotettiin myös elokuva.

50-luvulla evakkotaival oli monella vielä omakohtaisessa muistissa. Mummot olivat mummoja, monet jo vähän yli 70-vuotiaina kunnalliskodissa ja autettavia.

Näytelmä sytkäyttänee eniten niitä, joilla on vielä muistoja evakkotaipaleelta, tai joilla on sukujuuria rajan takana. Minusta 50-luvun mummot eivät enää oikein istuneet tähän päivään.

Toiset 70 vuotta täyttäneistä mummoista eivät enää halua olla mummoja, vaan mennä täyttä päätä, ja heillä on siihen myös varallisuutta ja fysiikkaa. Toiset makaavat sairaalan vuodeosastolla, aivan liian pienen henkilökunnan käänneltävänä.

Aulikki Oksanen kirjoitti 60-luvulla hiljaisista miehistä, jotka matkasivat töihin etelään. Minkähänlainen olisi tämän päivän suomalainen evakkonäytelmä?

Haminan Rauha -näytelmän harjoitukset alkoivat

Maanantai 27.4.2009 klo 6.01

Haminan Rauha -näytelmän harjoitukset alkoivat eilen. Olen työstänyt kevään ajan sen käsikirjoitusta yhdessä Hillevi Kaaron kanssa. Minun pohja-ajatukseni näytelmälle on ollut tehdä eläväksi 200 vuotta haminalaisten naisten elämää vuodesta 1809 lähtien, ajanjaksolta jona historiankirjoihin kirjoitettuja päätöksiä ovat tehneet lähinnä miehet.

Näyttelijöiden työ alkoi lukuharjoituksilla. Kirjoittajan kannalta läsnäolo on peräti hyödyllistä: kaikki se, mitä olen kirjoittanut kirjakielellä ei toimikaan näytelmässä. Ja se, minkä olen luullut toimivan puhekielenä, ei välttämättä toimikaan elävän ihmisen suuhun pantuna.

Paljon on työtä vielä tehtävänä. Mutta Hillevi on saanut taas osaavan porukan kokoon.

34 tapaa pelastaa maailma

Tiistai 10.2.2009 klo 7.19

Luin Risto Isomäen kirjan 34 tapaa estää maapallon ylikuumeneminen (Tammi 2008).

Kirjan kannessa sen mainostetaan sisältävän järkeviä vaihtoehtoja ja hullujen tiedemiesten ratkaisuja. Olisi mielenkiintoista tietää, kuka on määritellyt näiden tiedemiesten hulluuden asteen. Charles Darwinia, ja Albert Einsteiniäkin pidettiin aikoinaan (joissain piireissä) hulluina.

Joka tapauksessa Isomäen kirja on hyvin kirjoitettu, ja sisältää mielenkiintoisia ehdotuksia ympäristökatastrofin ehkäisemiseksi. Eivätkä kaikki ideat ole edes uusia: joutomaiden metsittämisen, ja hiilensidonnan merkitys tuottavaan peltomaahan on tunnettu jo kauan ennen vuotta 2009.

Sääli vain, että tuotot tulevat niistä töistä niin hitaasti ettei niihin haluta sijoittaa. Ja pitkässä juoksussahan me olemme kaikki kuolleita.

Haminan rauha - 200 vuotta samaa näytelmää

Torstai 1.1.2009 klo 16.12

Syyskuussa 1809 Haminassa solmittiin rauha, joka päätti Ruotsi-Suomen ja Venäjän välillä edellisen vuoden helmikuussa syttyneen Suomen sodan. Samalla alkoi kehitys, joka johti Suomen itsenäistymiseen.

Tapahtumaa juhlitaan tänä vuonna ympyräkaupungissamme monin eri tavoin. Hillevi Kilpeläinen, yksi Etelä-Kymenlaaksossa toimivan Teatteri Kurkiauran voimahahmoista pyysi minut mukaan käsikirjoittajatiimiin, kirjoittamaan näytelmää. Ajatuksena on, että Hillevi, Irja Sinivaara ja minä työstämme haminalaisten 200 vuoden kokemuksista luonnoksen näytelmäksi, joka esitetään ensi syksynä.

Tehtävä tuntuu peräti mielenkiintoiselta: niin pitkään aikaan mahtuu paljon iloa, paljon tuskaa, paljon tapahtumia ja ihmiskohtaloita. Mitä niistä kannattaa, voi ja haluaa ottaa mukaan? Jokainen ihminen on kuulemma laulun arvoinen.

Miten lie näytelmän laita?

Eespäin! Mutta missä väreissä?

Perjantai 10.10.2008 klo 9.29

Tein lehteen juttua kunnallispolitiikasta, ja alkavista kunnallisvaaleista.

Aineistoa kootessa tuli mieleen, että jopa politiikkaa seuraavalla kuntalaisella alkaa olla vaikeuksia erottaa puolueita toisistaan. Aatteen paloa ei esitteissä näy, ja särmät on hiottu mainostoimistojen avulla ulkoasusta pois.

Onkohan Kokoomus tehnyt vasemmistopuolueista lopullisesti hampaattomia unelmoijia julistautumalla työväenpuolueeksi?

Ainakin se hätkäyttää, kun näkee kansalaisen rinnassa sinivalkoisen Eespäin! -pinssin. Takavuosina sana yhdistyi aivan eriväriseen liikkeeseen.

Missä asennossa olen, kun kirjoitan romaania?

Sunnuntai 20.7.2008 klo 8.38

Tämän aamun Hesarissa (20.7.2008) kolmea suomalaista kirjailijaa oli pyydetty kertomaan siitä, missä asennossa, ja missä paikassa he kirjoittavat kirjansa. Mikko Rimminen, Helena Sinervo ja Miina Supinen kertoivat asiasta kukin omalta kohdaltaan.

Kysymys on mielenkiintoinen, nimenomaan kysymyksenä joka esitetään kirjailijalle. Olen nähnyt myös haastattelun, jossa kysyttiin kirjailijoilta sitä ovatko he koskaan kokeilleet kirjoittamista alastomina.

Tällaisten kysymysten esittämiseen löysin kaksi mahdollista syytä. Ensimmäinen on se, että jutun tehnyt toimittaja on löytänyt tutkimustietoa siitä, missä asennossa/vaatetusasteessa luovaa työtä tekevän ihmisen ajatus kulkee parhaiten. Siinä tapauksessa olisi ollut hyvä, jos toimittaja olisi lisännyt jutun yhteyteen faktalaatikon niistä tuloksista, joita ko. tutkimuksessa oli saatu. Siitä olisi ollut meikäläisellekin suoranaista ammatillista hyötyä.

Se toinen vaihtoehto juttuidean syntymisestä on nimittäin karmeampi. Toimittaja ei ole keksinyt näiden, eikä muidenkaan kirjoittajien varsinaisesta työstä, siis niistä teoksista joita he ovat kirjoittaneet mitään sellaista, mikä olisi antanut aiheen pohtia elämää, ja sen mutkaisia kulkuja.

Ehkäpä tämäkin Hesarin haastattelu sopii siihen samaan sarjaan kysymyksiä, joilla kysytään että pitääkö kirjailijan olla onneton kirjoittaakseen hyvin. Eikä helvetissä pidä! Kirjoittaminen on työtä, ihan samanlaista kuin muukin työ. Minä en ainakaan halua kohdata maantien suoralla venäläistä rekkakuskia, joka on niin onneton että tekee työnsä paremmin kuin koskaan. Enkä vaatekaupan myyjää, joka palvelee minua hyvin, koska tuntee kaiken elämässään olevan viturallaan.