Karjalaisilla kirjamessuilla

Lauantai 22.11.2008 klo 18.45

Olin tänään (22.11.) Helsingissä Karjalaisilla kirjamessuilla oman, Kannaksen metsänhoitoa käsittelevän kirjani tiimoilta.

Messuilla palkittiin parhaita tänä vuonna ilmestyneitä, menetetyn Karjalan pitäjiä ja kyliä käsitteleviä kirjoja. Täytyy ihailla sitä määrää kirjallisia hankkeita, joka karjalaisia sukujuuria omaavilla ihmisillä on. Karjalan Liiton puheenjohtaja Markku Laukkanen totesi varmasti aivan oikein, ettei mistään muusta Suomen osasta ole kirjoitettu niin paljon kuin menetetystä Karjalasta.

Asia on hyvä ja kannatettava, näinä juurettomuuden aikoina. 

Millainen eläjä on jätkämaisteri?

Tiistai 11.11.2008 klo 14.29

Havahduin. Lehdessä luki, että Perussuomalaisia johtaa jätkämaisteri.

Jätkä-sanaa on käytetty aikaisemmin alatyylisenä nimityksenä nuorukaisesta tai miehestä tai korttipakan sotilaasta. Vanhastaan jätkiksi on nimitetty metsätyömiehiä.

Peräti mielenkiintoinen ymppäys jätkä-sanaan on tuo maisteri. Onko lopputulos silloin alatyylinen nimitys yliopistossa opiskelleelle henkilölle?

Ja miten jätkä, joka kihnutti pokasahalla elantonsa männyn kupeesta liittyy maisteriin?

Miksi kukaan kirjoittaisi rikoskirjallisuutta?

Perjantai 24.10.2008 klo 13.22

Olen miettinyt aika paljon sitä, miten dekkarit ja ns. korkeakirjalliset romaanit eroavat toisistaan. Aihe on sikäli henkilökohtaisesti ajankohtainen, kun keväällä 2009 ilmestyvästä seuraavasta romaanistani ei tule dekkaria.

Myllylahti Oy:n Mauno Moilanen oli sitä mieltä, että siinä ei ole riittävästi dekkarimaisia piirteitä MurhaMylly-sarjaan. Minulle tuo käy: olenhan kirjoittanut tarinaa, en dekkaria/korkeakirjallista romaania.

Löysin netistä pienkustantamo Blue Moon Oy:n Raimo Salokankaan erinomaista pohdintaa siitä, miksi kukaan kirjoittaa rikoskirjallisuutta, mitä se on ja miksi sitä luetaan.

Joskus kannattaa myöntää, että joku on pähkäillyt asian jo paremmin.

Kahtalainen Suomi - kirjallisuudessa

Lauantai 18.10.2008 klo 8.35

Suomen Maakuntakirjailijat ry, jonka johtokunnan jäsen olen valmistelee parhaillaan Nivalassa 15.11. pidettävää Kahtalainen Suomi - kirjallisuustapahtumaa.

Miettiessämme viime keväänä jokavuotisen kirjallisuussessiomme teemaa tuo kahtalaisuus, kahtiajakoisuus nousi aika nopeasti esille. Nimenomaan sellaisena, kuin kirjallisuus yrittää sitä kuvata.

Kahtiajakoisuus kai kuuluu ihmisen perusolemukseen; kaikki näyttäisi olevan hyvin, mutta silti odotamme elämältä enemmän; se läheisin ihminen tuntuu hyvältä, mutta toki hän voisi olla vielä parempi; terveys on kohtalainen, mutta eiköhän vaan ole jotakin kolotusta taas tulossa.

Ei kirjallisuus, eikä kirjailijakaan pääse tuosta kahtiajakoisuudesta eroon. Kautta aikojen Dickensit sun muut ovat kuvanneet eroa hyvä- ja huono-osaisten välillä. Jari Tervoa pidetään yhä lappilaisena kirjailijana, vaikka hän on jo iät ja ajat kirjoittanut aivan muuta kuin rovaniemeläisproosaa.

Niin, ja se kahtiajakoisuus lukijapalautteessa: hyvä vaiko huono? Ei harmaata, vaan joko mustaa tai valkoista. 

Eespäin! Mutta missä väreissä?

Perjantai 10.10.2008 klo 9.29

Tein lehteen juttua kunnallispolitiikasta, ja alkavista kunnallisvaaleista.

Aineistoa kootessa tuli mieleen, että jopa politiikkaa seuraavalla kuntalaisella alkaa olla vaikeuksia erottaa puolueita toisistaan. Aatteen paloa ei esitteissä näy, ja särmät on hiottu mainostoimistojen avulla ulkoasusta pois.

Onkohan Kokoomus tehnyt vasemmistopuolueista lopullisesti hampaattomia unelmoijia julistautumalla työväenpuolueeksi?

Ainakin se hätkäyttää, kun näkee kansalaisen rinnassa sinivalkoisen Eespäin! -pinssin. Takavuosina sana yhdistyi aivan eriväriseen liikkeeseen.

Onko Sydämen asialla rasistinen TV-sarja?

Torstai 28.8.2008 klo 11.37

Englantilainen televisiosarja Sydämen asialla (Heartbeat) on saanut minutkin koukkuunsa. 60-luvun maaseudulle sijoittuva kiireetön elämä, osaavat näyttelijät, sen ajan musiikki ja tieto siitä, että paha saa aina lopussa palkkansa kiehtoo kummasti. Ainakin kummemmasti kuin vähän myöhempään illalla tulevat Idolsin, Pelkokertoimet ja todeksi tulevat murhat.

Vaan käärme luikerteli paratiisiin, kun katsoin jaksoa jossa Rob ja Helen pääsivät naimisiin. Entäpä jos tuollaisen sarjan katsominen onkin rasismia? Entäpä jos se onkin sarjan viehätyksen takana, ettei siinä juurikaan esiinny värillisiä näyttelilijöitä? Onko Ashfordly valkoisen miehen viimeinen virtuaalinen paratiisi?

Appelsiinin tuoksu - positiivinen lukukokemus

Perjantai 15.8.2008 klo 8.25

Luin eilen loppuun Joanne Harrisin romaanin Appelsiinin tuoksu (Otava 2002). Oli erittäin miellyttävä lukukokemus, ja malliesimerkki siitä miten kirjailija ei tarvitse shokkiefektejä tarinan luomiseen silloin, kun hän osaa työnsä.

Appelsiinin tuoksu kertoo elämästä Ranskan maaseudulla toisen maailmansodan aikana, saksalaisen miehitysvallan alla. Sodan kuvausta tärkeämpää on kuitenkin kuvaus siitä, miten yhdeksänvuotias tytär vähitellen raunioittaa äitinsä elämän, ja muuttaa siinä samalla monen muunkin ihmisen elämän suuntaa.

Pidin erityisesti Joanne Harrisin kyvystä "kuvittaa" tarinaa luonnon, eri ruokalajien ja myös ihmisten kuvauksella. Kirjan liepeestä luin, että hän on myöskin kirjailija Pienen suklaapuodin takana. Ilmankos... Kyseinen elokuva on yksi lemppareistani.

Mies, nainen ja oma napa kirjallisuudessa

Sunnuntai 10.8.2008 klo 7.42

Tämän päivän Hesarissa (10.8.) arveltiin, että kaunokirjallisia teoksia kirjoitetaan näinä päivinä yhä useammin joko mies- tai naisnäkökulmasta. Proosa personoituu kirjailijan itsensä, hänen elämänkumppaninsa ja lähipiirinsä kuvaukseksi.

Liekö siinä niin paljon eroa miltä oma napa näyttää, kun sitä katsoo mies tai nainen? Tosin, läheltähän näkee paremmin.

Siitäkin huolimatta arvostan edelleen niitä kynänkäyttäjiä, jotka haluavat kirjoittaa jostakin isommasta, kokonaista ihmisryhmää koskettavasta aiheesta. Tähän joukkoon luen ainakin Risto Isomäen (Sarasvatin hiekkaa), Pentti Linkolan (Johdatus 90-luvun ajatteluun) sekä Joseph Hellerin (Catch-22).

Historiikin kirjoittamisesta, ja historian havinasta

Keskiviikko 25.6.2008 klo 13.55 - Martti Linna

Viimeistelen parhaillaan ensi syksynä julkaistavaa historiikkia Karjalan Kannaksen metsien historiasta ja hoidosta ennen toista maailmansotaa. Näillä näkymin Metsänhoitoa Suomen Karjalan Kannaksella -julkaisu näkee päivänvalon Kustannus HD:n kustantamana elokuun loppupuolella.

Historiikin kirjoittaminen eroaa mielenkiintoisella tavalla proosan kirjoittamisesta. Faktoja on kerättävänä, tarkistettavana ja jalostettavana paljon. Joka luku, ja henkilö on käyty moneen kertaan lävitse. Siitä huolimatta takapuoleen jää pelko siitä, että olen kirjannut itselleni tiedon ylös lähteestä, joka on ollut virheellinen. Tai olen itse tehnyt näppäilyvirheen. Niin sanotusta todellisuudesta ei historiikissa voi poiketa, seuraamaan mielijohteitaan kuten proosan kanssa voi tehdä.

Kustantajan löytämisessä oli omat vaikeutensa. Tällä hetkellä muodissa tuntuvat olevan lähinnä puutarhakirjat, ja muut harrastuksiin liittyvät aiheet. Eräs kustannustoimittaja sanoi osuvasti, että onpa eksoottinen aihe kun kerroin hänelle puhelimessa historiikki-ideastani.

Eksoottistahan se on, kansakunnan metsällisten juurien etsiminen urbaanissa nyky-Suomessa...