Humppa pitäisi tuotteistaa

Torstai 11.2.2010 klo 6.47

Uusi tanssiliikuntalaji nimeltään Zumba Fitness näkyy valloittavan maailmaa.

Silloin tällöin tanssilavoilla käyvänä suomalaisena tämä harmittaa. Varsinkin, kun Eläkeläiset eivät päässeet Euroviisuihin.

Asia jätettiin taaskin puolitiehen. Ei sinne Norjaan olisi kannattanut pelkästään Eläkeläisiä, ja yhtä kilpailukappaletta lähettää. Jo ennen esikarsintoja olisi pitänyt miettiä koko rahnaa takova paletti kasalle: humppa-asut, humppa-kengät, humppa-kiinteytysvoide ja skumpan voitonjuomana korvaava Humpp-ah.

Taas meni kansa pilaamaan koko jutun.

Keskiluokkaistuminen uhkaa journalismia

Tiistai 2.2.2010 klo 12.38

Mediasta ja sen vallasta, sekä journalismin rappiosta on puhuttu viime aikoina enemmän kuin kenties koskaan. Minä pelkään, että suurin uhka suomalaisen journalismin tasolle on nyt keskiluokkaistuminen.

Toimittajat kuuluvat ansiotasoltaan yleensä niin sanottuun keskiluokkaan. Nuoret, uudet toimittajat ovat keskiluokkaisten perheiden lapsia - jatkossa, kun yhteiskunta yhä eriarvoistuu näin on entistä useammin. Uusia Arto Paasilinnoja ei enää tule takametsien tölleistä, saati pienituloisista alkoholistiperheistä toimituksiin töihin. Nuoret journalistit tavoittelevat keskiluokkaista elämää: perhettä, omaa asuntoa ja omaa autoa.

Samalla tiedonhankinta muuttuu - enää ei tarvitse, eikä ehdi lähteä toimituksen ulko-ovesta mihinkään, kun tiedotteet tulevat sähköisesti silmien eteen ruudulle, ja samaan aikaan pitää ehtiä muokata sisältöä moneen mediaan: lehteen, radioon, nettiin, mobiiliiin.

Vuodeosaston mummot muuttuvat Stakesin tutkimuksen luvuiksi. Lähiökuppilan alkoholiongelmaiset joksikin, josta haetaan esimerkkitapaus ryydittämään tutkimustiedon julkaisemista - jos ehditään.

Kun asioista kerrotaan keskiluokan näkökulmasta, voidaan olla kateellisia niille joilla menee paremmin, ja sääliä niitä joita ei tunneta.

Kuiskaajalta on jäänyt Huovinen lukematta

Lauantai 30.1.2010 klo 7.42

Tämän aamun (30.1.) Hesarin kulttuurisivuilla nimimerkki Kuiskaaja pitää maailmankirjallisuuden hauskimpana kohtauksena sitä, kuinka hevimies Ozzy Osborne teurastaa muistelmissaan kanalansa asukkaat automaattihaulikolla ja samuraimiekalla. En ole lukenut ko. opusta, joten en tiedä pitääkö kuvaus hauskuudesta paikkansa.

Kuiskaajan kannattaisi kuitenkin käydä lähikirjastossa, ja hakea sieltä vaikka jokin Veikko Huovisen novellikokoelmista. Voisi naurattaa, ja mikä parasta ilman raakaa väkivaltaa.

Mistä tätä negatiivisuutta oikein tulee?

Perjantai 22.1.2010 klo 7.08

Avaan netin, ja ykkösuutinen avaussivulla liittyy uuden Miss Suomen miessuhteeseen. Sitä valotetaan perättäisinä päivinä exän, nykyisen ja huomenna kenties tulevan miehen kannalta. Sitä samaa on teksti-tv:n uutisotsikoissa.

Pohtamon ja Aavikon aikoihin taisi riittää, että nuori nainen katsottiin kauneimmaksi, ja hän oli fiksu. Nuoren ihmisen annettiin vähän aikaa iloita voitostaan, ennen kuin törkysanko tuli julkisesti niskaan.

Sitä samaa kyykyttämistä on televisio pullollaan joka ilta. Visailuformaatit pohjautuvat siihen, että ihmisen heikkouksia arvostellaan julkisesti.

Mitähän tämä tapa kertoo maamme henkisestä tilasta, ja millaisen mallin se antaa aikuisuuttaan vasta lähestyville ikäluokille?

Tapaus Vanhanen ja journalistin ohjeet

Perjantai 11.12.2009 klo 9.55

Eilen Julkisen sanan neuvoston puheenjohtaja erosi vastalauseena sille, että televisiodokumentti pääministeri Matti Vanhasen väitetyistä lautakaupoista sai JSN:n silmissä armon.

Kertasin journalistin ohjeet päätöksen jälkeen. Matti Vanhanen sai dokumentin yhteydessä mahdollisuuden kommentoida. Hän ei tehnyt niin. Dokumentin tekijät pitivät lähteensä salassa. Se on ohjeiden mukaan mahdollista.

Ohjeissa on hyvinkin tarkkaan määritelty, mitä haastateltavan ja haastattelijan välillä tapahtuu. Kolmannen osapuolen, tässä tapauksessa Matti Vanhasen kiisto ei saanut dokumentin tekijöitä tuomaan julkisuuteen uusia todisteita väitetyistä lautakaupoista.

JSN on journalistien itsesäätelyelin. Pelkäänpä, että yleisen oikeustajun edessä sen, ja samalla hyvän journalismin arvostus on saanut kolauksen.

Edustuksellinen demokratia on kovilla

Sunnuntai 29.11.2009 klo 9.30

Eduskunta, ja sinne valitut poliitikot eivät tällä hetkellä nauti kansan erityistä luottamusta. Eri puolueiden asialinjoja on vaikea erottaa toisistaan, ja kohu poliitikkojen yksityiselämän ympärillä, ja yleisen ja yksityisen edun sotkemisen ympärillä syö poliitikkojen kannatusta. Sen seurauksena äänestysprosentti valtakunnallisissa vaaleissa on pitkään ollut laskusuunnassa.

Sanotaan, että demokratian ihanne on peräisin Intiasta ja antiikin Kreikasta. Antiikin Ateenassa äänioikeus taisi olla vain "vapailla miehillä". Sen jälkeen äänioikeutta on laajennettu demokratioissa koskemaan myös naisia ja entisiä orjia.

Suomessa, kuten useimmissa muissakin ns. demokrattisissa maissa edustuksellinen päätöksenteko on hätkähdyttävän nuorta. Suomen nykymuotoinen eduskunta syntyi vuonna 1906. Historian aikajanalla sata vuotta on lyhyt aika.

Ehkä onkin jo kysyttävä, mitä päätöksenteko tulee olemaan tämän vaiheen jälkeen. On kysyttävä myös sitä, kuka lopultakin vaikuttaa harjoitettavaan politiikkaan jos jatkossa alle kolmannes "vapaista kansalaisista" käy vaaliuurnilla.

Työmarkkinoiden uusi aika ei näy politiikassa

Keskiviikko 4.11.2009 klo 7.06

Maan nykyinen hallitus lupasi hallitusohjelmassa uudistaa yrittäjien sosiaaliturvaa. Moni yrittäjä pusaa töitään yksin, eikä pysty maksamaan itselleen riittävää yrittäjäeläkettä. Jos jotakin käy, hän on pulassa.

Asiaa valmistelleen ns. Pukkilan työryhmän raportti näkyy valmistuneen. Kuten olettaa sopikin, se ei juurikaan lupaa parannuksia yksin työskentelevien, itsensä pätkittäin yritystoiminnallaan työllistävien henkilöiden sosiaaliturvaan.

Itsensä työllistäviä ihmisiä edustavien järjestöjen lausunto Pukkilan työryhmän raportista löytyy mm. täältä. Noihin sanoihin on helppo yhtyä. Työmarkkinoiden todellisuus pätkätöineen ja useine toimeksiantajineen ei näy vieläkään maassa harrastetussa politiikassa.

Poliittinen kulttuuri on yhä rakennettu kokoaikaista palkkatyötä tai teollista yritystoimintaa varten.

Kirjoittaako itsestään - vai jostakusta muusta?

Sunnuntai 30.8.2009 klo 14.58

Tämän päivän (30.8.) Kymen Sanomissa Kari Hotakainen on haastattelussa sitä mieltä, että "romaanikirjailijalle on tuhoisaa kirjoittaa itsestään. Hänen persoonapronomininsa ei ole minä vaan hän."

Asiasta olen kollegan kanssa totisesti samaa mieltä. Olen, vaikka kokovartalopeili tuntuukin kuuluvan yhä yleisemmin nykyihmisen kalustukseen, ja kirjailijaltakin odotetaan enemmän mielipiteitä kirjoittamisestaan kuin sen tuotoksista.

Niin sanottu terapiakirjoittaminen on tietenkin asia erikseen. Tämä väheksyttykin kirjoittamisen muoto on eräs jaloimpia ja hyödyllisimpiä tekstitaiteen lajeja.

Mutta sen paikka ei ehkä aina ole fiktiivisessä romaanissa.

Klassikko ei koostu actionista

Lauantai 1.8.2009 klo 18.36

Luen tällä hetkellä J.D. Salingerin klassikkoa Sieppari ruispellossa (Tammi 1951). Tähän saakka se on jäänyt väliin.

J.D. Salinger on kirjoittanut kirjan luottaen kieleen, ja päähenkilön tuntemusten kuvaukseen. Pentti Saarikosken suomennos on mainio: tarina elää myös suomeksi kirjoitettuna, vaikka se ei kerro mistään maailmaa järisyttävästä asiasta.

Moni tämän hetken menestyskirja on kirjoitettu rakentaen koko tarina toiminnan varaan: nopeita kohtauksia, jännitystä ja arvoitusten ratkaisuja, jotka pitävät lukijaa otteessaan. Monikohan niistä lie tuleva klassikko?

Mieleen hiipii väkisinkin ajatus, että J.D. Salinger, ja kumppanit ansaitsevat paikkansa kaapin päällä juuri sen takia, millä tavalla he tarinansa kertoivat.

Kallis köyhyys ärsyttää

Tiistai 14.7.2009 klo 7.45

Luin Jera ja Jyri Hännisen pamfletin Kallis köyhyys (WSOY 2008). Kirja kertoo nimensä mukaisesti suomalaisten aineellisesta köyhtymisestä ja eriarvoistumisesta, lähtien 90-luvun lamasta aina tähän nykyiseen saakka.

Sanakirjan mukaan pamfletti näkyy olevan suomeksi arvosteleva kirjanen päivänpolttavasta aiheesta tai häväistyskirjoitus.

Suosittelen lukemaan Hännisten kirjasen. Ei se päiväperho ole, vaikka ärsyttääkin. Niin pamfletin pitääkin ärsyttää, jos yli 300 000 suomalaisella oli jo viime vuonna merkintä maksuhäiriörekisterissä, ja 85 000 meistä eli pelkän pienen kansaneläkkeen varassa.

Se, johtaako ruokajonojen aiheuttama ärsytys mihinkään, onkin eri asia. Ei se ainakaan näytä johtavan kansalaisia vaaliuurnille.

Kultaisesta säännöstä ja sen tulkinnasta

Perjantai 19.6.2009 klo 8.08

Pappi Kai Sadinmaa kirjoittaa tämän päivän Hesarissa (18.6.) mielenkiintoisesti ristinuskosta, ja pappien sekä seurakuntien tehtävistä.

Sadinmaan mielestä kirkon ja kirkon toimihenkilöiden olisi mentävä rohkeammin mukaan politiikkaan, puolustamaan heikkojen eikä oikeauskoisten asiaa. Hän muistuttaa, ettei kirkko ole olemassa itseään varten.

Ajatus näkyvästä osallistumisesta on kannatettava. Mutta sanaa politiikka tuskin kannattaa tässä yhteydessä käyttää: poliittinen elämä tuntuu tässä maassa rämettyneen vielä pahemmin kuin kirkollisen elämän tarkoitus.

Melkein jokaisesta uskonnosta löytyy eri muodoissa niin sanottu kultainen sääntö. Sen mukaan ihmisen tulisi kohdella toisia ihmisiä kohtaan siten, kuin hän haluaa itseäänkin kohdeltavan.

On se harmi, että kultaisen säännönkin voi tulkita niin monella eri tavalla.

Maa on kehitysmaissa halpaa - vai onko?

Tiistai 19.5.2009 klo 8.47

Stora Enso ilmoitti tällä viikolla ostavansa Uruguaysta yli 130 000 hehtaaria maata ja puuviljelmiä tulevaa sellutehdastaan varten. Aikaisemmin suomalaislähtöiset metsäyhtiöt ovat hankkineet maata paitsi Uruguaysta, myös sen pohjoisesta rajanaapurista Brasiliasta.

Kiinalaiset sekä intialaiset häärivät maaostoksilla Afrikassa, varsinkin Madagaskarin saarella. Tavoitteena on turvata omien kansalaisten elintarvikehuolto. Länsimaiset yhtiöt hankkivat maanosasta maata varsinkin bioenergian raaka-aineiden tuotantoa varten.

Väkisinkin mieleen tulee ajatus, että kolonialismi on palaamassa nyt eteläisen maapallon valtioiden riesaksi rahan voimalla. Ja toisin päin, se että maanomistusolot täällä pohjolassa ovat suhteellisen selvät ei olekaan enää kilpailuetu, jos muualta saa (tai voi olettaa saavansa) raaka-ainetta halvemmalla.

En oikein tiedä, toteutuuko siinä bioenergia-ajattelun perimmäinen olemus, jos autoni polttoaine rahdataan jatkossa tänne kasviöljynä tuhansien kilometrien päästä.

Onko maailmaa enää ilman sanomalehtiä?

Torstai 14.5.2009 klo 6.45

Tämän aamun (14.5.) Hesarissa oli kulttuurituottaja Marjaana Mykkäsen mielenkiintoinen mielipidekirjoitus median muuttumisesta painetusta sähköiseksi.

Mykkäsen mukaan Yhdysvalloissa moni taloudellisisissa vaikeuksissa painiskeleva sanomalehti on jo joutunut lopettamaan toimintansa. Lännen ihmemaassa on kaupunkeja, joissa ei ilmesty enää ainoatakaan sanomalehteä.

Asiaan on siellä myös havahduttu. On alettu miettimään sitä, tarvittaisiinko lääkkeeksi panostusta julkiseen yleisradiotoimintaan. Mallimaaksi on nimetty mm. Suomi.

Yleisradion roolista keskustellaan Suomessa nyt paljon. Rahoittaja määrää tavalla tai toisella sen, millaista aineistoa media tuottaa. Sanomalehti julkaisee sitä, mitä se luulee lukijoidensa lukevan. Yleisradio julkaisee siis samalla logiikalla sitä, mitä rahoittajat, eli valtiovalta haluaa kansalaisten lukevan, näkevän ja kuulevan.

Useat tekijänoikeusjärjestöt olivat eilen mukana Sanomatalon edessä järjestetyssä mielenosoituksessa Sanoma Newsin avustajapolitiikkaa vastaan. Oli jännä huomata, että Sanoma Newsin toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen ei vastannut mielenosoittajille konsernin sanomalehtien sivuilla.

Ei, hän teki sen sähköisessä blogissaan.

Selvänä vai juovuksissa, kas siinäpä...

Sunnuntai 15.3.2009 klo 10.12

Luen parhaillaan Juhani Seppäsen kirjaa Selvästi juovuksissa (Otava 2006).

Lääkärinä, ja ilmeisesti entisenä(?) kovana kupinkaatajana hän erittelee nautittavan tarkasti esimerkiksi sitä, miten humalahakuisessa seurueessa suhtaudutaan yhteen, joka ei älyäkään ottaa. Tilanne on jokaiselle vesilinjalaiselle tuttu.

Samoin Seppänen havainnoi hyvin sitä miten ihminen, joka jo kärsii juomisensa haitoista etsii sitä rajaa, jolla hän perustelee itselleen ettei ole alkoholisti. Peruste voi löytyä siitä, jos ei tarvitse aamulla "loiventajaa". Tai siitä, ettei minulta kulu viikon mittaan sitä määrää ravintola-annoksia, jolla Alko määrittää haittakäytön rajan.

Seppäsen kirja soveltuu hyvin luettavaksi sellaiselle, joka etsii syitä juomisen jättämiselle. Ja erityisen hyvin sellaiselle, joka etsii syitä sen jatkamiselle.

Kirjaa lista kirjoista, joita ei pitäisi lukea

Sunnuntai 8.3.2009 klo 16.00

Se on taas sitä aikaa, kun julkisuuteen ponnahtaa lista kirjoista, jotka jokaisen pitäisi lukea. Ainakin Ilta-Sanomissa näkyi olleen sellainen.

Olisipa joskus hauska nähdä lista niistä kirjoista, joita ei pitäisi kenenkään lukea. Ehkä sellainen lista herättäisi enemmän mielipiteitä ja keskustelua kuin pakkoluettavien kirjojen kirjo.

Veikkaan, että esimerkiksi uskonnolliset perusteokset (Raamattu, Koraani jne.) saisivat paljon ääniä. Ja voisipa siellä kärjessä olla myös jokin kiistelty ja kiitetty bestseller.

34 tapaa pelastaa maailma

Tiistai 10.2.2009 klo 7.19

Luin Risto Isomäen kirjan 34 tapaa estää maapallon ylikuumeneminen (Tammi 2008).

Kirjan kannessa sen mainostetaan sisältävän järkeviä vaihtoehtoja ja hullujen tiedemiesten ratkaisuja. Olisi mielenkiintoista tietää, kuka on määritellyt näiden tiedemiesten hulluuden asteen. Charles Darwinia, ja Albert Einsteiniäkin pidettiin aikoinaan (joissain piireissä) hulluina.

Joka tapauksessa Isomäen kirja on hyvin kirjoitettu, ja sisältää mielenkiintoisia ehdotuksia ympäristökatastrofin ehkäisemiseksi. Eivätkä kaikki ideat ole edes uusia: joutomaiden metsittämisen, ja hiilensidonnan merkitys tuottavaan peltomaahan on tunnettu jo kauan ennen vuotta 2009.

Sääli vain, että tuotot tulevat niistä töistä niin hitaasti ettei niihin haluta sijoittaa. Ja pitkässä juoksussahan me olemme kaikki kuolleita.

Mikä on rasismia - ja mikä oikeutta ilmasta mielipiteensä

Sunnuntai 1.2.2009 klo 10.32

Viime syksyn kunnallisvaalien jälkeen on puheenaiheeksi noussut jälleen rasismi. Lähinnä jutunjuurta ovat medialle antaneet eräiden uusien perussuomalaisten kunnallisvaltuutettujen blogeihinsa kirjaamat mielipiteet siitä, miten rikoksiin syyllistyneitä maahanmuuttotaustaisia henkilöitä tulisi käsitellä.

Rasismia on ollut aina, ja varsinkin muualta tulleita kohtaan. Suomessa karjalaistaustaiset evakot, jotka joutuivat jättämään kotinsa sodan seurauksena kokivat ennakkoluuloja ja ryssittelyä. Tämän päivän evakoita ovat sotaa ja nälkää rikkaaseen Eurooppaan paenneet, tai tänne töihin tulleet afrikkalaiset ja aasialaiset.

Se, että rasismia on ollut aina ei tee siitä yhtään sen hyväksyttävämpää. Asian toinen puoli on kuitenkin se, että maahanmuuttajista ja -muutosta pitäisi nyt pystyä keskustelemaan. Siihen pitäisi olla mahdollisuus, myös niillä jotka suhtautuvat asiaan kriittisesti. Ja ilman, että niskaansa saisi heti syytteen rasismista.

90-luvulla maahamme saapuneiden pakolaisten lapset alkavat olla jo aikuisia suomalaisia. He ovat, ja useimmat haluavat olla osa tätä yhteiskuntaa. Toisaalta, uskooko joku että pakolaisuus maailmassa vähenee, jos me täällä pohjolassa panemme rajamme kiinni?

Olenko olemassa ilman kotisivuja?

Tiistai 27.1.2009 klo 13.28

Journalistiliiton free-jäsenet ovat keskustelleet tällä viikolla muilta suljetulla nettisivustollaan siitä, ovatko omat ja henkilökohtaiset nettisivut tarpeen vai ei. Monen mielipide on ollut, että pakko ne on tänä päivänä olla, muuten ei ole olemassa.

Freelance-journalisteille omat nettisivut ovat yksi tapa mainostaa olemassaoloaan mahdollisille työnantajille. Se tarve on selvä. Sama on tilanne monella muullakin pienyrittäjällä.

Mutta onko ihmistä enää olemassa, jos häntä ei löydy netistä? Miten lie kymmenen vuoden päästä? Mitä hyötyä siitä olisi, jos meillä kaikilla viidellä miljoonalla suomalaisella olisi omat kotisivut, blogi tai ainakin oma Facebook-sivusto?

En tiedä, olisimmeko ainakaan onnellisempia. Naputtelemalla oman nimensä Googlen laatikkoon voi itsensä löytää yllättävistä yhteyksistä. Kokeilkaapa.

Kirja valokuvista, ja kuvaamisesta

Tiistai 20.1.2009 klo 7.28

Luin Michael Freemanin kirjan Valokuvaamisen taito (Docendo 2008). Tai oikeastaan, Freemanin kirjaa piti sekä lukea että katsella. Suosittelen kaikille, jotka kuvaavat joskus.

Oli lohdullista lukea, että huippuvalokuvaajallakin suuri osa onnistuneista otoksista syntyy sattumalta: vaikka kuinka sommittelee näkymää ja odottaa sopivaa kuvausajankohtaa, niin juuri tärkeällä hetkellä joku astuu kuvaan, siitä pois tai kääntää päänsä.

Kiinnostava oli sekin havainto, että huippuvalokuvaaja tietää, miten minä hänen ottamaansa kuvaa katson. Ainakin minulla Freemanin kuvaama järjestys toimi. Ihminen katsoo aina ensin toisen ihmisen kasvoja. Niiltä evoluutio on meidät opettanut lukemaan merkkejä vaarasta, ystävällisyydestä ja tulevasta.

Juutalainen kirjallisuus - ja suomalainen

Lauantai 10.1.2009 klo 17.42

Luin joulun seutuna Nathan Englanderin romaanin Erikoistapausten ministeriö (Like 2008). Kirjan takakannessa kerrotaan näin: "Amerikanjuutalaisen kirjallisuuden parasta perintöä uudistavaa Englanderia ei ole turhaan verrattu Singeriin, Rothiin ja Malamudiin."

Tuo luokittelu nimenomaan juutalaiseksi kirjallisuudeksi on mielenkiintoista. Samaa luokittelua on tehty useammassakin Englanderin romaania koskevassa kritiikissä jotka olen lukenut. Kansojen sulatusuuni ei siis ole pystynyt kuorimaan tämän "juutalaisuuden" olemuksesta jotakin merkittävää pois. Mitähän se jokin mahtaa olla?

Siitä voi johtaa ajatuksia myös suomalaisen kirjallisuuden kuvaan maailmalla. Arto Paasilinna lienee tämän hetken menestynein kirjailijamme kansainvälisesti. Ainakin hän on yksi näkyvimmistä. Olisikohan siitä apua, jos meitä, vielä tuntemattomia kynäilijöitä markkinoitaisiin ulkomaisille kustantajille ja lukijoille lauseella "suomalaisen kirjallisuuden parasta perintöä uudistavaa X:ää ei ole turhaan verrattu Paasilinnaan."