Euroopan ja Suomen historia on täynnä ironiaaTorstai 12.5.2022 klo 14.10 1920-luvun alussa vallankumouksen mylläämästä Venäjästä irrottautuneet Puola ja Latvia tekivät hartiavoimin töitä saadakseen muut niin sanotut ”reunavaltiot” eli Liettuan, Viron ja Suomen kanssaan puolustusliittoon. Silloin se ei onnistunut. Satakunta vuotta myöhemmin nuo valtiot näyttävät olevan kaikki kohta yhteisessä puolustusliitossa. Ironista kyllä, aloitteen asiassa teki Venäjä. Suomen historiassa on itsenäistymistaistelun sankareiksi nostettu maan sisällä vaikuttaneet itsenäisyysaktivistit, ja Saksaan jääkärioppiin lähteneet nuoret miehet. Kun jääkärit palasivat pääosin keväällä 1918 Suomeen, lähes kaikista heistä leivottiin joko upseereita tai aliupseereita valkoiseen armeijaan. Siitä huolimatta, että suurin osa heistä oli palvellut Saksan itärintamalla tavallisina rivimiehinä. Vuonna 1900 syntynyt Urho Kaleva Kekkonen oli nuoruudessaan kova ryssänvihaaja. Venäjän kieli ei tarttunut Kajaanin yhteiskoulussa millään hänen päähänsä. Siitä huolimatta, toisen maailmansodan jälkeen aina 1970-luvun lopulle saakka häntä kutsuttiin pilkallisesti Siperian vinttikoiraksi, kun hän reissasi niin usein Neuvostoliitoksi muuttuneessa itänaapurissa vakuuttamassa sikäläistä johtoa piskuisen Suomen Ystävyydestä, Yhtenäisyydestä ja keskinäisestä Avunannosta. LUKUVINKKI: Mirko Harjula: ”Ryssänupseerit”. Ensimmäisen maailmansodan Venäjän asevoimien suomalaistaustaiset upseerit 1914-1956. BoD, painovuotta ei merkitty. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Suomi 1918, sisällissota, vapaussota, Venäjä, Neuvosto-Venäjä, Urho Kekkonen, Martti Linna, Mirko Harjula |
Mitä tämän päivän tarinat kertovat vuoden 1918 sisällissodasta?Maanantai 24.9.2018 klo 8.34 Tähän mennessä olen käsikirjoittanut yhden näytelmän, jossa käsiteltiin vuoden 1918 tapahtumia Suomessa. Romaanissani Kaksi hautaa saarella kerroin punapäällikkö Aleksei Osipovista. Useissa muissakin teoksissani olen joutunut perehtymään tuon hirveän vuoden tapahtumiin. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: 1918, sisällissota, Martti Linna, Kaksi hautaa saarella, Sisällissodan tapahtumat, Hamina |
Sisällissodan "kotirintama" elää suomalaisessa kaunokirjallisuudessaTorstai 5.7.2018 klo 8.03 Jututin äskettäin erästä vuoden 1918 surullisiin tapahtumiin perehtynyttä ihmistä. Hänen mielestään suomalaisessa kirjallisuudessa on kuvattu aivan tarpeeksi sen vuoden kevään taisteluita, sekä niiden aikaisia ja jälkeisiä hirmutekoja. Hänen mielestään sisällissodan ja sen seurausten kuvauksia ja pohdintaa voisi olla enemmän kotirintaman, naisten ja lasten näkökulmasta. On totta että sotakuvauksissa painottuvat usein raakuuksien kuvaukset, kertomukset johtajien toiminnasta ja taisteluista. Nykyaikainen sota oli jo vuonna 1918 massojen sotaa: tappovälineet olivat tehokkaita, kuljetusvälineillä pystyttiin siirtämään joukkoja maan ääreltä toiselle ja tapahtumia pystyttiin seuraamaan melko tehokkaasti jo sen aikaisilla tiedotusvälineillä. Sota tapahtui laajoilla alueilla ja tuhosi isoja kaupunkeja. Sellaisessa melskeessä pieni ihminen tahtoo jäädä jalkoihin. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Suomen sisällissota, Kirjavinkit, sisällissota, sotakuvaukset, Martti Linna, Kaksi hautaa saarella |
Sata vuotta sitten ei juhlittu uutta presidenttiä, vaan taisteltiinMaanantai 29.1.2018 klo 9.43 Näinä päivinä, sata vuotta sitten ei juhlittu hillitysti ja toisten mielipidettä arvostaen tasavallan uutta presidenttiä. Alkoi kapina, sisällissota, vapaussota - kukin valitkoon nimen itse. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kaksi hautaa saarella, Martti Linna, sisällissota, vapaussota, kapina, 1918 |
Suomellakin on oma pakolaisvenehistoriansaSunnuntai 15.11.2015 klo 7.44 Juha Salmisen kirjoittama näytelmä Aleksei Osipovista ja Maija Rasilaisesta saa ensi-iltansa Kuusankosken Teatterissa ensi torstaina. Kouvolan Sanomat kertoo tänään Alekseista ja Maijasta, sekä minua että Juhaa kiehtoneista henkilöistä Suomen sisällissodan ajalta. Keväällä 1918 Suomesta lähdettiin merta pitkin pakoon moneen suuntaan. Punaiset, ja sellaiset jotka epäilivät muusta syystä voitokkaiden valkoisten hyviä aikomuksia yrittivät päästä Suomenlahtea pitkin Pietariin. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Juha Salminen, Aleksei ja Maija, Aleksei Osipov, Maija Rasilainen, sisällissota, kevät 1918 |
Surullisen kaunis tarina - Kaksi hautaa saarella KirjavinkeissäMaanantai 5.10.2015 klo 6.50 Sisällissota. Kapina. Vapaussota. Veljessota. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kaksi hautaa saarella, Kirjavinkit, sisällissota, kapina, vapaussota, veljessota, Aleksei Osipov, Maija Rasilainen |
Radiojuttua keväästä 1918, Aleksei Osipovista ja haudoista saarellaKeskiviikko 20.5.2015 klo 10.55 Eilen toimittaja Kirsi Partanen haastatteli minua uuden kirjani tiimoilta Kymenlaakson Radiossa. Juttu on nyt kuunneltavissa Yle Areenassa. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Aleksei Osipov, Maija Rasilainen, Martti Linna, Kaksi hautaa saarella, kevät 1918, Kymenlaakso, Majasaari, sisällissota, punakaarti, Savon rintama, Kymenlaakson Radio, Majasaari |
Kaksi hautaa saarella - punaisten Savon rintaman viimeisen ylipäällikön tarinaMaanantai 13.4.2015 klo 10.28 Toukokuussa 1918 itäisen Suomenlahden saaristossa piilotteli kahdenlaisia ihmisiä. Saarilla lymysi valkoisia, jotka olivat paenneet mantereelta punakaartin suorittamia kutsuntoja. Saarille hakeutui henkensä hädässä punaisia, joilla ei ollut voitokkailta valkoisilta muuta odotettavaa kuin teloitus tai vankileirin kurjuus. |
3 kommenttia . Avainsanat: Aleksei Osipov, Maija Rasilainen, Martti Linna, Kaksi hautaa saarella, kevät 1918, Kymenlaakso, Majasaari, sisällissota, punakaarti, Savon rintama |
Kirjallisuuden yksi tehtävä on muistaminenTorstai 1.1.2015 klo 10.41 Vuoden vaihteen toinen kiinnostava lukukokemus oli Ulla-Maija Peltosen teos Muistin paikat (SKS 2003). Kirjassaan Peltonen kartoittaa niitä tapoja, joilla vuoden 1918 sisällissodan tapahtumia on yritetty muistaa ja unohtaa aina näihin päiviin saakka. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ulla-Maija Peltonen, Muistin paikat, 1918, kaunokirjallisuus, muistaminen, sisällissota |