Ann-Christin Antell aloittaa Haminan syksyn kirjailijakahvilat

Keskiviikko 27.8.2025 klo 8.08

Haminan kaupungin kirjastopalvelut järjestää tänäkin syksynä neljä kirjailijakahvilailtaa pääkirjaston Kasper-salissa. Tiistai-iltaisin kello 17.00-18.30 pidettäviin tilaisuuksiin on vapaa pääsy. Minulla on tänäkin vuonna kunnia haastatella hyvin erilaisten kirjojen tekijöitä.

Vierailujen sarjan aloittaa 16. syyskuuta turkulainen kirjailija Ann-Christin Antell. Hänen kolmiosainen, historiallista romantiikkaa edustava Puuvillatehdas-sarjansa on ollut sekä arvostelu- että myyntimenestys. Sen käännösoikeudet on myyty useisiin maihin. Tänä vuonna ilmestynyt Valkea lilja aloittaa uuden, turkulaisen Adelin perheen lahjakkaista tyttäristä kertovan sarjan.

14. lokakuuta Kasper-salissa tutustutaan lastenkirjan kirjoittamisen ja kuvittamisen maailmaan, kun haastateltaviksi saapuvat haminalaiset Varpu Eronen ja Tuukka Sandström. Heidän kuusi yhteistä lastenkirjaansa ovat saaneet kiitosta kauneudestaan ja nokkeluudestaan. Tänä vuonna ilmestynyt Kärppähässäkkä on villi ja vauhdikas runokirja.

Marraskuun 18. päivän vieras on kotkalaislähtöinen Raija-Sinikka Rantala. Hänet tunnetaan paitsi monipuolisena kirjailijana, myös ansioituneena teatterijohtajana ja -ohjaajana. Hänen kuudes romaaninsa, tänä vuonna ilmestynyt Elli pohjautuu Vehkalahdella vuonna 1880 syntyneen, ja Helsingissä vuonna 1962 kuolleen näyttelijä Elli Tompurin värikkääseen elämäntarinaan.

Kauden kirjailijavierailut päättää 9. joulukuuta Suomen Tietokirjailijat ry:n myöntämän vuoden 2024 Tietokirjapalkinnon viime vuonna saanut savitaipalelainen kasvitieteilijä ja luontotoimittaja Seppo Vuokko. Yleisradion Luontoillan alkuperäiseen asiantuntijaraatiin yli 30 vuoden ajan kuulunut Vuokko on julkaissut useita teoksia, joista viimeisimpänä kolumnikokoelma Metsäläisen mietteitä viime vuonna. Hänet tunnetaan aktiivisena, innostavana ja kantaa ottavana suomalaisen luonnon seuraajana.

Tietyn lajityypin romaanin kirjoittaminen vaatii osaamista

Tiistai 1.7.2025 klo 10.57

Kaunokirjallisuutta on tapana jakaa eri lajityyppeihin. Ranskan kielellä tuota jakojäännöstä kutsutaan eri genrelajeiksi teosten temaattisten, rakenteellisten ja tyylillisten eroavaisuuksien vuoksi. Tarkasti omaa lajityyppiään seuraavaa romaania lukiessaan on helppo hymähdellä sen tarinan ennalta arvattavuudelle. Ehkä ei kuitenkaan pitäisi.

Olen jo toistakymmentä vuotta tehnyt syksyisin kirjailijahaastatteluja Haminan pääkirjaston Kirjailijakahvilassa. Yksi tuon urakan suurimmista haasteista ja iloista on tutustua kirjallisuuden moniin eri lajeihin ja niiden kirjoittajiin.

Luen parhaillaan läpi erään ensi syksynä vieraakseni tulevan kirjailijan tuotantoa. Jossakin kirjaluettelossa hänen tuotantoaan luokitellaan romantasiaksi. Tuo kait enklannin kielestä rumasti suomeksi viännetty sana tarkoittanee mielikuvituksen yhdistämistä romantiikkaan.

Itselleni tästä lajityypistä tulevat mieleen ensimmäiseksi lukemattomat julkaistut kartanoromaanisarjat. Niissä päähenkilön (yleensä nainen) tie käy ryysyistä rikkauksiin, ei vähiten hänen likakuorensa alta vähitellen paljastuvan uskomattoman kauneuden tähden. Myös miesten kuuluu olla komeita ja monessa tapauksessa rikkaita.

Toki voi käydä niinkin, että kaunotar valitsee sydämensä ääntä kuunnellen paronin sijaan rakkaakseen sen köyhän, mutta käytökseltään miellyttävän tallirengin, joka sattuman oikusta osoittautuukin lopussa vähintään markiisiksi. Matkalle mahtuu monenlaista sydämentykytystä, kylmiä jos kaipaaviakin katseita ja sivullisten ylenkatsetta.

Rikosromaanit, matkakertomukset, avaruusseikkailut… mahtuuhan maailmaan erilaisia tyylilajeja, ja niille kullekin löytyy oma lukijakuntansa. Jollekin muulle lukijalle ne eivät anna yhtään mitään.

Nyt käsillä olevan luku-urakkani aikana olen pysähtynyt miettimään sitä valtavaa tietomäärää, jonka romantasia-teoksen kirjoittaja on kerännyt kirjaansa varten. Löytyy aikalaiskuvausta, tietoa sen ajan poliittisesta historiasta, arkkitehtuuria, kasvitiedettä, arkeologiaa…

Kari Hotakainen on joskus sanonut, että kirjoittaessaan formulahirmu Kimi Räikkösen elämänkerran hän halusi kirjoittaa kirjan aiheesta, josta ei tiedä mitään. Luulenpa kuitenkin, että hänkin joutui tekemään pirskatisti pohjatöitä, ehkä jopa vaihtamaan koneeseensa öljyt.

Aleksei Osipov eli lyhyen mutta mielenkiintoisen elämän

Keskiviikko 28.5.2025 klo 8.56

Kymmenen vuotta sitten ilmestyi Kariston kustantamana romaanini Kaksi hautaa saarella. Se kertoo Aleksei Osipovista, Voikkaan Mannerheimiksikin kutsutusta kevään 1918 punaisten sotapäälliköstä. Kirjailijan työssä aihe valitsee monesti kirjoittajansa. Tarina Haminan Majasaareen haudatusta miehestä oli juuri sellainen.

Silmiini osui toimittaja Kirsi Partasen Ylen nettisivuille toukokuussa 2015 tekemä haastattelu silloisesta uutuusteoksestani. Sitä lukiessa mieleeni palautui monia asioita romaanin työstämisen ajalta.

Kaksi hautaa saarella -romaanin juuret juontuvat retkelle, jonka tein Majasaari -nimiselle Suomenlahden saarelle monta vuotta ennen kuin tiesin kirjoittavani Alekseista yhtään mitään. Patikoin saarella ihastelemassa sen karua luontoa, kun törmäsin nimettömään hautaan. Hauta se selvästi oli, vaikka olikin melko hoitamattoman näköinen.

Hauta unohtui, kunnes palasi taas mieleen kun luin jonkin kirjan punaisten ja valkoisten välisistä taisteluista Savon radan suunnalla keväällä 1918. Todennäköisesti kirjassa mainittiin, että punaisia tuolloin johtanut Osipov on haudattu jollekin saarelle Haminan edustalla.

Oliko se juuri se hauta? Osipov? Miksi suomalaisia johtaneella miehellä oli venäläinen nimi? Miksi hänen hautansa on saarella? Miten hän sinne päätyi, ja kuka hänet surmasi?

Olipa kysymyksessä romaani tai tietokirja, pohjatöiden tekeminen on yksi antoisimmista vaiheista sen kirjoittamisessa. Tietokoneelle, paperille ja mappeihin kertyy kaikenlaista sälää ja sekundaa, joskus myös oikeita helmiä. On varottava heittämästä mitään pois: koskaan ei voi tietää, mille pienelle yksityiskohdalle tulee olemaan käyttöä.

Romaanissani on hieman vajaat 300 sivua. Pohjatöiden kautta kertyi paljon totena pidettyä materiaalia ajasta ja ihmisistä sata vuotta sitten. Paljon jäi myös aukkoja, noita fiktiivisen tarinan kirjoittajalle välttämättömiä mielikuvittelun paikkoja. Romaanin kirjoittaja ei varmaan koskaan esitä itselleen riittävästi kysymyksiä: Miksi? Milloin? Missä? Millainen? Miten?

Olen vain 30-vuotiaana traagisesti kuolleelle Alekseille kiitollinen saamastani tehtävästä. Romaanin kirjoittajalle hän oli täydellinen päähenkilö: ristiriitainen, selvästi älykäs ja monella tavoin lahjakas, yhtä aikaa vihattu ja rakastettu ja ennen kaikkea ihminen, jonka elämä herättää paljon kysymyksiä.

Tämän artikkelin kuva on otettu eräältä Majasaaren rantakallioista. Romaanin ilmestymisen jälkeen kävin uudelleen saarella. Ehkä Aleksei seisoi Maijansa kanssa toukokuussa 1918 juuri tuolla samalla paikalla odottamassa horisonttiin ilmestyvää laivaa. Ja jännitti, tietäisikö laiva pelastumista vaiko jotakin muuta.

Minäkin tulen Haminan Annan narinkoille

Tiistai 26.11.2024 klo 12.08

Narinkka on vanha, venäjästä lähtöisin oleva sana. Se tarkoittaa nykysuomeksi myyntikojua. Sana sopii oivasti ensi lauantaina Haminan kauppiaantalomuseolla pidettävien joulumyyjäisten nimeen.

Vuoden 1743 rauhanteossa Venäjän keisarikunnan vallan alle siirtyneeseen ympyräkaupunkiin sana liittyy monella eri tavalla. Esimerkiksi hienoa Raatihuonettamme ympäröivää katua kutsuttiin 1800-luvulla Narinkankaduksi, koska sillä tehtiin erilaista torikauppaa.

Lauantain Annan narinkoille saapuu taas monenlaisten käsitöiden, leipomusten ja muiden omien tuotteidensa myyjää. Se on hieno asia näinä monelle henkisesti raskaina pimeinä päivinä: vaikka kauppa ei niin kävisikään, syntyy ihmisille kuin luonnostaan keskenään yhteistä jutunjuurta.

Minä aion mennä mukaan Haminan kevään 1918 tapahtumista kertovan Tämä nuori maa -romaanini kanssa. Myös tällä omalla, kauniilla kotikaupungillani on ollut historiansa aikana omat huonot päivänsä.

Niistä kannattaa kertoa senkin takia, etteivät ne toistuisi.

Haminan syksyn kirjailijakahviloissa mielenkiintoisia vieraita

Keskiviikko 28.8.2024 klo 8.12

Haminan kaupungin kulttuuri- ja kirjastopalvelut järjestävät syyskaudella neljä kirjailijakahvilailtaa pääkirjaston Kasper-salissa. Tiistai-iltaisin kello 17-18.30 pidettäviin tilaisuuksiin on vapaa pääsy. Minulla on ilo toimia iltojen kirjailijavieraiden haastattelijana.

Vierailujen sarjan aloittaa 10. syyskuuta kaksi kertaa kaunokirjallisuuden Finlandian voittanut Jukka Viikilä (s. 1973), jonka vierailu peruuntui viime syksynä sairastumisen vuoksi. Romaanit Akvarelleja Engelin kaupungista (2016) ja Taivaallinen vastaanotto (2021) olivat myös kaupallisia menestyksiä. Viikilän tänä vuonna ilmestynyt romaani Hiekkalinnat on tutkielma rakkaudesta ja sen kestävyydestä.

Lokakuun 15. päivänä Kasper-salissa kuullaan kirjailija/kuvittajapari Elina Kuorelahden ja Nunnu Halmetojan ajatuksia lastenkirjallisuudesta ja sen tekemisestä. Historioitsija Kuorelahti, ja Haminassa asuva graafikko-kuvittaja Halmetoja ovat julkaisseet tähän mennessä yhdessä kolme lastenkirjaa.

Marraskuun 12. päivän kirjailijavieras, toimittaja Jessikka Aro sai vuonna 2016 Bonnierin suuren journalistipalkinnon artikkelistaan Putinin trollit Suomessa. Hänen vuonna 2019 ilmestynyt tietokirjansa Putinin trollit on herättänyt Ukrainan sodan myötä kiinnostusta myös maailmalla. Aron tänä vuonna ilmestynyt teos Putinin maailmansota avaa Kremlin harjoittaman hybridisodan taustoja ja keinoja.

Syksyn kirjailijavierailut päättää 10. joulukuuta kaikille suomalaisille tuttu kasvo, Yleisradion pitkäaikainen uutisankkuri Matti Rönkä. Kirjailijana hän on voittanut sekä vuoden parhaalle suomalaiselle rikosromaanille myönnettävän Vuoden johtolanka-palkinnon, että parhaalle pohjoismaiselle rikosromaanille myönnettävän Lasiavain-palkinnon. Röngän Viktor Kärppä -romaanisarjan pohjalta on tehty sekä tv-sarja että elokuva.

Tattoota, sotilasmusiikkia ja ristiriitaisia tunteita

Maanantai 29.7.2024 klo 10.01

Tällä viikolla kotikaupungissani Haminassa vietetään Tattoota, sotilasmusiikin suurtapahtumaa. Sotilasmusiikkiin sanotaan kuuluvan kaiken sen musiikin, jota sotilaat soittavat. Tänä vuonna omaa Tattoo-juhlamieltäni latistaa Euroopassa käytävä suursota.

Suursodaksi menossa olevaa Ukrainan konfliktia on mielestäni kutsuttava. Yli miljoona eri puolilta maailmaa kerättyä miestä ja naista on puettu maastokuvioisiin asuihin, ja heille on annettu tehtäväksi tappaa toisiaan. Tuhoa ja kärsimystä tapahtuu nyt lähinnä mustan mullan mailla. Sota tulee kuitenkin vaikuttamaan kaikkien meidän eurooppalaisten elämään tavalla, jota kukaan ei vielä tiedä.

Sotilasmusiikin syntyjuuret juontavat satojen vuosien päähän aikoihin, jolloin sotureita ohjattiin taisteluissa torvien törähdyksin ja patarumpujen paukkein. Siitä se kehittyi ensin fanfaareiksi, ja sittemmin olennaiseksi osaksi erilaisia uskonnollisia, yhteiskunnallisia ja kansanomaisia rituaaleja.

Sotilaan tärkein tehtävä sodassa on tappaa toinen ihminen, ennen kuin tulee itse tapetuksi. Onko siis oikein ihailla asepukuisten nuorten naisten ja miesten taitavaa kuviomarssia ja soittamista, kun tietää heidän koulutuksensa perimmäisen tarkoituksen?

Aloitetaan positiivisista asioista. Musiikki on niitä harvoja, kaukaa primitiivisestä historiastamme kumpuavia asioita, jotka saavat lähes kaikki meistä liikuttumaan. Musiikki saa ihmiset uskaltautumaan lähemmäs toisiaan, hakeutumaan muiden seuraan. Se rauhoittaa mieltä, saa aikaan mielleyhtymiä. Jos on tarvis, sillä saa aikaan joskus tuiki tarpeellista aggressiota. Montakohan kertaa tässäkin maassa on vihdoin viimein tartuttu siihen lattianpesuluuttuun, kun kuulokkeista on jytissyt siihen toimeen sopiva rock-kappale?

Lopetetaan positiivisiin asioihin. Sain kirjoittaa vuonna 2020 julkaistun Hamina Tattoon 30-vuotisjuhlakirjan. Näihin kuluneisiin vuosiin mahtuu paljon hyvää musiikkia, ja sen myötä tapahtuneita ihmisten kohtaamisia. Ehkä ne ovat omalta pieneltä osaltaan auttaneet erilaisia ihmisiä ymmärtämään toisiaan.

Ehkä ne ovat jo poikineet, ja poikivat jatkossakin tähän maailmaan jotakin hyvää. Ainakin minä toivon niin.

Pienuus on yleisötapahtumissa monesti kauneinta

Torstai 16.5.2024 klo 9.21

Kotikaupunkini Hamina ilmoitti, että tänä vuonna se ei järjestä aikaisempina vuosina tuhansittain kävijöitä kerännyttä Valojen yö -tapahtumaa. Syyksi syyskuisen tapahtuman peruuntumiseen ilmoitettiin kaupungin säästötarve ja aikaisempien vuosien järjestyshäiriöt. Moni pahoitti mielensä ilmoituksesta. Minä en.

Säästöjä haetaan tällä hetkellä kissoin ja koirin monessa muussakin Suomen kunnassa. Haminan kaupunki tavoittelee käynnistyvissä yhteistoimintaneuvotteluissa kymmenien henkilötyövuosien vähennyksiä kustannuksiinsa. Siihen verrattuna yksinpäiväisenä tapahtumana noin 60 000 euroa maksanut Valojen yö näyttää pisaralta meressä. Noita pisaroita vaan on kaupungin taseessa pahuksen paljon.

Valojen yön ohjelma on ollut kävijöille pääosin ilmaista. Monelle kulttuurin toimijalle se on tarjonnut valmiin estradin esittää osaamistaan ja tulla tunnetuksi. Hyviä asioita! Löydän kuitenkin peruutusilmoituksesta myös hyviä puolia.

Valojen yö alkoi 1990-luvulla pienenä tapahtumana. Viime vuodet ovat tuoneet mukaan enemmän näyttäviä valotehosteita, isoja äänentoistolaitteita, varta vasten rakennettuja esiintymislavoja ja muuta rekvisiittaa. Se lisää väistämättä tapahtuman energiankulutusta ja muuta ympäristölle aiheutuvaa kuormaa. Ensi syksynä sitä ei tule. Kysymyksessä on iso ilmastoteko.

Osallistujamäärän kasvaessa myös liike tahtoo puuroutua. Se tarkoittaa myös autojen määrän lisääntymistä kaupungilla ja sen liepeillä. Monesti sitä haluaisi pysähtyä jollekin esittelyteltalle katselemaan tarjontaa, ja juttelemaan esittelijöiden kanssa. Sitä ei voi tehdä, kun takana velloo jo seuraavien teltalle tulijoiden massa. Lopulta sitä lampsii vain joukon mukana, antaa virran viedä, kunnes on aika lähteä kotiin.

Luin juuri, että vuoden 2028 Jukolan Viestiin Espooseen odotetaan 50 000 kävijää. Heistä noin 20 000 on tapahtumassa suunnistavia. Uutisoinnissa keskityttiin tapahtuman miljoonien eurojen myönteisiin vaikutuksiin aluetalouteen. Suunnistin omat kymmenkunta Jukolaani 90-luvulla ja 2000-luvun alkuvuosina. Viime vuosina en ole enää käynyt paikan päällä edes katsojana. Jukolan kisakeskukset eivät ole enää kyliä, ne ovat kokonaisia kaupunkeja. Onko rahasta ja kasvusta tullut siinäkin se kuuluisa häntää heiluttava koira?

Ehkä Valojen yössäkin voidaan miettiä paluuta pienemmin voimin, pienemmällä budjetilla ja pienemmin tavoittein järjestettävään ohjelmaan. Vuodessa on 365 päivää. Yhden illan tapahtumilla tuskin pelastetaan yhdenkään yrittäjän taloutta, saati kaupungin elinvoimaa.

Viime syksyn Valojen yössä oma vaikuttavin kokemukseni oli Bachin urkukonsertti kauniissa Johanneksen kirkossa. Sen jälkeen kannoin hyvällä mielellä omat killinkini paikallisen kahvilanpitäjän tiskille.

Tavataan Wanhan Holviston Joulussa sunnuntaina

Keskiviikko 7.12.2022 klo 16.00

Syyskuussa ilmestynyt romaanini Tämä nuori maa kertoo siitä, mitä nuorelle Urho "Känä" Kekkoselle tapahtui Haminan valleilla toukokuussa 1918. On siis peräti kohtuullista, että vuoden viimeinen kirjailijaesiintymiseni on noissa samoissa maisemissa.

Haminan tyypiltään harvinaisen tähtilinnoituksen rakentaminen aloitettiin vuonna 1722. Sen huoltokeskukseksi valmistui vuonna 1811 laaja, sisävalliltaan 240-metrinen keskusbastioni. Sisävalli kätkee sisäänsä 58 tiilistä muurattua holvia eli kasemattia.

Haminan linnoituksessa taistelut ovat - onneksi - jääneet vähille. Sen sijaan nuo nykyisin Hamina Bastioniksi kutsutun keskusbastionin kasematit toimivat monenlaisten tapahtumien pitopaikkana. Ensi viikonloppuna Hamina Bastionissa vietetään joulumyyjäisiä.

Känä kirjoittaa muistelmissaan eräästä elämänsä unohtumattomimmasta kokemuksesta näin (Vuosisatani osa I, Otava 1981):

"Nähtyään minut Taskinen Taskinen komensi minut miesryhmään. Matkamme jatkui Haminan valleille. Siviilimiehet pantiin riviin ja kiväärein varustetut suojeluskuntalaiset parin kolmenkymmenen metrin päähän heitä vastaan. Nyt vasta oivalsin, että kyseessä oli kuolemaantuomion täytäntöönpano."

Luulenpa, että kirjailija pääsee harvoin myymään, signeeraamaan ja esittelemään kirjaansa niin aidoissa tapahtumaympäristöissä, kuin minä ensi sunnuntaina.

Tämä nuori maa mukana Haminan kaupunkisuunnistuksessa

Maanantai 29.8.2022 klo 8.59

Asuinkaupunkini Hamina tarjoaa vanhana, historiallisena asuinsijana kirjailijan mielikuvitukselle monta paikkaa, kiinnostavaa ihmiselämää ja ajan saatossa sattunutta tapahtumaa, joita voi käyttää omassa tuotannossaan. Näin ovat tehneet lisäkseni monet muutkin kirjallisuutta tässä kaupungissa luoneet ihmiset.

Haminalaiset kulttuuriyhdistykset ovat jo pitkään järjestäneet vuosittain niin sanotun kaupunkisuunnistuksen. Siinä leikkimieliseen kisaan osallistuvien 2-5 -henkisten joukkueiden on löydettävä annettujen vihjeiden perusteella kaupungissa oleville rasteille, joilla niiden on ratkottava johonkin teemaan liittyviä tehtäviä. Tänä vuonna suunnistus järjestetään torstai-iltana 7. syyskuuta.

Tänä vuonna suunnistuksen teema liittyy eri paikkoihin, jotka on mainittu Haminasta kirjoittaneiden kirjailijoiden tuotannossa. Olen mielissäni siitä, että yksi noista rasteista tulee olemaan paikassa, jossa tapahtuu jotakin näinä päivinä ilmestyvässä romaanissani Tämä nuori maa.

Kirjallisuus säilyy elävänä ja tuoreena, kun sen voi omassa mielessään linkittää aikaan, paikkaan ja nyt tai ennen meitä eläneisiin ihmisiin. Historia ja tulevaisuus ovat aina jollakin tavalla läsnä jokaisen ihmisen elämässä, vaikka emme arjessamme tule sitä ajatelleeksi.

Historiallisen romaanin alku voi olla yhdessä lauseessa

Torstai 24.3.2022 klo 10.09

”Se, mitä keväällä 1918 Haminan valleilla tapahtui, taikka se mikä minulle siellä silloin tapahtui, ei ole koskaan jättänyt minua rauhaan, vaikka olenkin sitä häädellyt pois mielestäni.”
-Urho Kekkonen, 1981: Vuosisatani 1.-

Me elolliset olennot elämme aina tässä ja nyt-hetkeä. Käytämme aikaamme ja tarmoamme niiden luonnollisten ja kuviteltujen tarpeiden tyydyttämiseen, joita meillä on. Ajoittain suunnittelemme tulevaisuutta. Toivomme ja pelkäämme sen tuovan erilaisia asioita tullessaan. Ajoittain päähämme pälkähtää muistumia menneistä tapahtumista. Niitä tulee, halusimmepa niitä tai emme.

Monta, monta vuotta sitten luin edellä lainatun lauseen presidentti Urho Kekkosen (1900-1986) vuonna 1981 julkaistuista muistelmista. Lause ei jättänyt minua rauhaan. Tuli tarve ottaa selville, millaisia tapahtumia tuon lausahduksen taakse kätkeytyi.

Vasta 17-vuotias Kajaanin Sissi-Rykmentin sotilas Urho Kekkonen sai toukokuussa 1918 johdettavakseen ryhmän, joka teloitti täällä Haminassa, nykyisessä kotikaupungissani punaisiksi luokiteltuja ihmisiä. Noiden tapahtumien muisto ei ilmeisesti jättänyt Kekkosta koskaan rauhaan.

Eräässä toisessa kirjoituksessaan Kekkonen totesi, että aina kun hänelle tuli elämässään oikein tiukka paikka vastaan, hänelle palautuivat mieleen Haminan tapahtumat. Toukokuun 1918 tapahtumat eivät jättäneet minuakaan rauhaan. Syyskuussa 2022 ilmestyy niiden pohjalta kirjoittamani romaani Tämä nuori maa Kariston kustantamana. Kekkonen, ”Känä” tarvitsi yhden elämänsä kipeimmän asian selittämiseen yhden lauseen. Minä kirjoitin aiheesta 500-sivuisen romaanin yrittäessäni ymmärtää, mitä hän sanoillaan tarkoitti.

Romaanin kirjoittaminen on pitkä prosessi. Kun sitä aloitin, maailmassa vallitsi vielä pääosin rauhan tila, toisin kuin kevään 1918 Suomessa. En työhön ryhtyessäni arvannut, että romaanini ilmestyessä maailmassa vallitsee taas vakava poikkeustila.

Moni nuori mies ja nainen saa näistä päivistä Ukrainassa itselleen samanlaisen, ehkä elinikäisen trauman, jollaisen Känä sai itselleen Haminasta. Ei historia toista itseään: me ihmiset teemme sen ihan itse.

Romaanini esitellään juuri julkaistussa Kariston kesän ja syksyn 2022 uutuuskirjaluettelossa.

Sotakirjallisuus kiinnostaa suomalaisia sukupolvesta toiseen

Perjantai 17.9.2021 klo 15.09

Esa Anttala, Uula Aapa, Niilo Lauttamus, Reino Lehväslaiho ynnä monet muut Suomen viime sotiin osallistuneet kirjailijat loivat osin omien sotakokemuksien pohjalta kirjallisuutta, jota luetaan yhä. Sen jälkeen sotaa käymättömät sukupolvet ovat tarttuneet samoihin aiheisiin. Sitä viimeistä kaukopartiokeikkaa Muurmannin radalle ei nähtävästi kirjoiteta vielä pitkiin aikoihin.

Kirjastoväen mukaan suomalaiset sotakirjat kuuluvat edelleen kaikista lainatuimpaan aineistoon, ja niitä lukevat kaiken ikäiset. Sotakirjailija, itseään sotatrilleristiksi kutsuva Ville Kaarnakari (s. 1949) kävi tällä viikolla vieraanani Haminan pääkirjaston kirjailijahaastattelussa. Hän oli sitä mieltä, että sotakirjallisuus on nykylukijalle ennen kaikkea ajankulua ja viihdettä.

Se hyvä puoli hyvin kirjoitetussa sotakirjassa – kuten yleensäkin kirjoissa – on, että sellainen laittaa lukijansa etsimään lisää tietoa aiheestaan ja historiasta. Villen haastattelu on nähtävissä Haminan kaupungin YouTube-kanavalla 30. syyskuuta saakka.

Kahden tietokirjan ja monen muutoksen kirjallisuusvuosi 2020

Torstai 24.12.2020 klo 8.24

Signeeraan kirjojani Haminan Valojen Yössä perjantaina

Keskiviikko 9.9.2020 klo 13.27

Vuosi 2020 on ollut minulle kirjailijana kahden julkaistun tietokirjan vuosi. Huhtikuulla ilmestyi Kariston kustantamana tanssilavakulttuuria yli sadan vuoden ajalta ruotiva kirjani Tanssilavojen Suomi. Elokuun alussa sain juhlistaa yhdessä kotikaupunkini Tattoo-sotilasmusiikkifestivaalin väen kanssa tapahtuman 30-vuotisjuhlateosta. Musiikkipitoinen vuosi siis tämä!

Pari vuotta sitten julkaisin omakustanteena kuva- ja tarinapitoisen kirjani Keisareita ja kalastajia: tarinoita itäiseltä Suomenlahdelta. Taisipa tulla tarpeeseen, sillä kirjaa myydään ja kysytään yhä edelleen. Se alkaa olla harvinaista tämän päivän nopeissa julkaisusykleissä.

Haminassa vietetään Valojen Yö-festivaalia ensi perjantaina. Olen Haminan Suomalasessa kirjakaupassa signeeraamassa näitä kolmea tuotostani kello 18-18.20, vaikkapa lahjakirjaksi isänpäivään tai jouluun. Viimeisten tietojen mukaan ne ovat sittenkin tulossa, tästä erikoisesta vuodesta huolimatta.

Jonkun pitäisi kirjoittaa tästä kirja

Torstai 6.8.2020 klo 11.28

Tuorein teokseni, Hamina Tattoo-sotilasmusiikkifestivaalin 30-vuotisjuhlateos julkaistiin tällä viikolla. Mielenkiintoinen työ, mielenkiintoisia tarinoita ja peräti miellyttäviä ihmisiä, joiden kanssa sain tehdä yhteistyötä kirjaprojektissa. Kiitos kaikesta!

Eräs asia toistui myös tämän kirjani julkaisemisen jälkeen. Kaksi ihmistä otti yhteyttä, ja puhui aivan eri aihepiireistä. Kumpikin heistä tarjotteli minulle ideoitavaksi, ehkä kirjoihin ja kansiin pantavaksi aihetta, joka heidän mielestään ansaitsisi sen. Yhteinen lause kuului: jonkun pitäisi kirjoittaa tästä kirja.

En laita tuollaista ollenkaan pahakseni. Itsellänikin on useampaan ruutuvihkoon raapustettuna pivo sellaisia asioita ja havaintoja, joita sietäisi tarkastella lähemmin. Sellaisia, jotka saattaisivat kiinnostaa auki kirjoitettuina ehkä joita kuita muitakin.

Se, että aiheita näin tarjotaan, tietenkin imartelee tarinoita kirjoittamalla suuren osan elannostaan hankkivaa ihmistä. Samalla se kertoo tärkeästä asiasta, jonka edessä sopii aika ajoin nöyrtyä: kaikesta sivistyksestämme huolimatta me ihmiset emme tiedä tästä maailmasta - emme edes siitä osasta, joka on kättemme jälkiä - läheskään kaikkea.

Ja se on hyvä.

Tanssimusiikkikin muuttuu ajan myötä

Maanantai 24.2.2020 klo 8.21

Hamina Tattoon 30-vuotisjuhlakirja työn alle

Perjantai 8.2.2019 klo 10.51

Mitä tämän päivän tarinat kertovat vuoden 1918 sisällissodasta?

Maanantai 24.9.2018 klo 8.34

Tähän mennessä olen käsikirjoittanut yhden näytelmän, jossa käsiteltiin vuoden 1918 tapahtumia Suomessa. Romaanissani Kaksi hautaa saarella kerroin punapäällikkö Aleksei Osipovista. Useissa muissakin teoksissani olen joutunut perehtymään tuon hirveän vuoden tapahtumiin.

Torstaina 27. syyskuuta yritän kertoa Haminan evankelis-luterilaisen seurakunnan ja Haminan kaupungin kulttuuripalvelujen järjestämässä tilaisuudessa siitä, millaisen perinnön vuoden 1918 tapahtumat ovat kantaneet suomalaiseen tarinankerrontakulttuuriin tänä päivänä, puhutaanpa sitten elokuvasta, romaanista tai suullisesta perinteestä.

Yleisölle avoimen tapahtuman ohjelma löytyy täältä.

Kirjan ja ruusun päivä 23.4: Tervetuloa Haminan Suomalaiseen Kirjakauppaan hakemaan merikirjaani signeeraus

Torstai 19.4.2018 klo 11.54

Maanantaina 23. huhtikuuta vietetään taas Kirjan ja ruusun päivää. Siitä on tullut  jokavuotinen perinne myös Suomessa. Hienoa!

Kannan itse oman korteni kekoon juttelemalla kirjoistani ja kirjoittamisistani Haminan Suomalaisessa Kirjakaupassa kello 14-16. Tarjolla on myös signeerattuja kappaleita tuoreesta Keisareita ja kalastajia -kirjastani - sekä tietenkin kahvia.

Tervetuloa!

Tervetuloa Haminan Suomalaiseen Kirjakauppaan pe 15. syyskuuta - pingviinejä, ilmastonmuutosta ja pottubileitä!

Torstai 14.9.2017 klo 8.00

Haminassa vietetään perjantaina, 15. syyskuuta Valojen Yötä alkavan pimeän vuodenajan valaisemiseksi.

Olen mukana jo alkuillasta, juttelemassa ilmastonmuutoksesta lasten silmin. Ja pingviinien. Ehkä myös jääkarhujen.

Tervetuloa!

Kaksi hautaa saarella - julkistamistilaisuus Haminassa 4.6.

Maanantai 1.6.2015 klo 10.18

Haminassa vietetään nyt erityistä Hamina-viikkoa. Se sattui oivasti uuden romaanini julkaisemisen kannalta: Kaksi hautaa saarella -teoksen julkkareita voidaan viettää yhtenä viikon tapahtumista.

Eli tervetuloa torstaina, 4. kesäkuuta kello 18.15 alkaen Haminan pääkirjaston Kasper-saliin. Romaanini käsittelee fiktion keinoin, siihen faktaa yhdistelemällä niitä traagisia tapahtumia, jotka johtivat Kymenlaaksossakin monin paikoin käsittämättömiin veritekoihin toisia ihmisiä kohtaan keväällä 1918.

Noista ajoista on kulunut melkein sata vuotta. Mutta olemmeko me yhtään viisaampia? Epäilen.