Hitsaajan rasvaisista silmistä

Torstai 20.11.2008 klo 6.48

Luen parhaillaan Katja Ketun tänä syksynä ilmestynyttä romaania Hitsaaja (WSOY). Ainakin tähän saakka, kun olen puolessa välissä menossa olen pitänyt kirjasta. Katja Kettu on valinnut kerrontatavakseen usean ihmisen kautta tapahtuvan etenemisen. Ei niitä helpoimpia lajeja.

Jukka Petäjä kirjoitti Hesariin kirjasta kritiikin  19.11. Tämä kohta jäi kritiikissä askarruttamaan: "Psykologisesti kertoja tarkastelee henkilöitä ääriviivat sumentavan rasvalinssin lävitse."

Jäin jännityksellä odottamaan, miltä sivulta kirjan loppuosasta tuo  rasvalinssi löytyy. Vai onko kysymyksessä  metafora, faabeli, mammografia tai joku muu kritiikeissä käytettävä yleistys jostakin asiasta?

Millainen eläjä on jätkämaisteri?

Tiistai 11.11.2008 klo 14.29

Havahduin. Lehdessä luki, että Perussuomalaisia johtaa jätkämaisteri.

Jätkä-sanaa on käytetty aikaisemmin alatyylisenä nimityksenä nuorukaisesta tai miehestä tai korttipakan sotilaasta. Vanhastaan jätkiksi on nimitetty metsätyömiehiä.

Peräti mielenkiintoinen ymppäys jätkä-sanaan on tuo maisteri. Onko lopputulos silloin alatyylinen nimitys yliopistossa opiskelleelle henkilölle?

Ja miten jätkä, joka kihnutti pokasahalla elantonsa männyn kupeesta liittyy maisteriin?

Veikka Ennalan novelleissa on ytyä

Keskiviikko 5.11.2008 klo 14.20

"Erikoistoimittaja" Veikko Ennala (1922-1991) muistetaan parhaiten lehtikirjoituksistaan. Muistan itsekin lukeneeni 70- ja 80-luvuilla, eli melko nuorena hänen erikoisia kirjoituksiaan Alibista ja Hymy-lehdestä.

Tommi Liimatta on tehnyt hienoa työtä kootessaan Ennalan kaunokirjallisen tuotannon paksuksi niteeksi nimeltä Elämään tuomittu (WSOY 2008).

Ennala paljastuu myös niukan, mutta hallitun lyhytproosan taitajaksi. Lukekaapa vaikka novellikokoelman Linna meren rannalla niminovelli, tai Tanssinopettaja Karlsson samasta kokoelmasta.

Liimatan toimittamassa kokoelmassa Veikko Ennala antaa myöskin yhä päteviä kirjoitusohjeita meille pännänpyörittäjille.

Ihminen on aasi. Ehkä.

Keskiviikko 29.10.2008 klo 8.12

Lueskelen Pekka Kärkkäisen toimittamaa kirjaa Johdatus Lutherin teologiaan (Kirjapaja 2001). Kirja yrittää selvittää suuren uskonpuhdistajan ajatuksia, ja ajan virtauksia niiden takana.

Keskiajalla logiikka oli Simo Knuuttilan mukaan arvostettu tieteenala yliopistoissa. Loogikot ja teologit yrittivät kehittää tapoja puhua ristiriidattomasti uskonnosta.

Välttääkseen puhumasta teologisin termein keskiajan loogikot käyttivät usein esimerkkilauseenaan tätä: Ihminen on aasi. Se ei ollut heidän mielestään sen mahdottomampi kuin lause: Ihminen on Jumala.

Oli lohdullista lukea, että he ajattelivat myös näin: Jos jokin, joka on ihminen on myös aasi ei siitä seuraa, että olla ihminen on sama asia kuin olla aasi.

Miksi kukaan kirjoittaisi rikoskirjallisuutta?

Perjantai 24.10.2008 klo 13.22

Olen miettinyt aika paljon sitä, miten dekkarit ja ns. korkeakirjalliset romaanit eroavat toisistaan. Aihe on sikäli henkilökohtaisesti ajankohtainen, kun keväällä 2009 ilmestyvästä seuraavasta romaanistani ei tule dekkaria.

Myllylahti Oy:n Mauno Moilanen oli sitä mieltä, että siinä ei ole riittävästi dekkarimaisia piirteitä MurhaMylly-sarjaan. Minulle tuo käy: olenhan kirjoittanut tarinaa, en dekkaria/korkeakirjallista romaania.

Löysin netistä pienkustantamo Blue Moon Oy:n Raimo Salokankaan erinomaista pohdintaa siitä, miksi kukaan kirjoittaa rikoskirjallisuutta, mitä se on ja miksi sitä luetaan.

Joskus kannattaa myöntää, että joku on pähkäillyt asian jo paremmin.

Kahtalainen Suomi - kirjallisuudessa

Lauantai 18.10.2008 klo 8.35

Suomen Maakuntakirjailijat ry, jonka johtokunnan jäsen olen valmistelee parhaillaan Nivalassa 15.11. pidettävää Kahtalainen Suomi - kirjallisuustapahtumaa.

Miettiessämme viime keväänä jokavuotisen kirjallisuussessiomme teemaa tuo kahtalaisuus, kahtiajakoisuus nousi aika nopeasti esille. Nimenomaan sellaisena, kuin kirjallisuus yrittää sitä kuvata.

Kahtiajakoisuus kai kuuluu ihmisen perusolemukseen; kaikki näyttäisi olevan hyvin, mutta silti odotamme elämältä enemmän; se läheisin ihminen tuntuu hyvältä, mutta toki hän voisi olla vielä parempi; terveys on kohtalainen, mutta eiköhän vaan ole jotakin kolotusta taas tulossa.

Ei kirjallisuus, eikä kirjailijakaan pääse tuosta kahtiajakoisuudesta eroon. Kautta aikojen Dickensit sun muut ovat kuvanneet eroa hyvä- ja huono-osaisten välillä. Jari Tervoa pidetään yhä lappilaisena kirjailijana, vaikka hän on jo iät ja ajat kirjoittanut aivan muuta kuin rovaniemeläisproosaa.

Niin, ja se kahtiajakoisuus lukijapalautteessa: hyvä vaiko huono? Ei harmaata, vaan joko mustaa tai valkoista. 

Eespäin! Mutta missä väreissä?

Perjantai 10.10.2008 klo 9.29

Tein lehteen juttua kunnallispolitiikasta, ja alkavista kunnallisvaaleista.

Aineistoa kootessa tuli mieleen, että jopa politiikkaa seuraavalla kuntalaisella alkaa olla vaikeuksia erottaa puolueita toisistaan. Aatteen paloa ei esitteissä näy, ja särmät on hiottu mainostoimistojen avulla ulkoasusta pois.

Onkohan Kokoomus tehnyt vasemmistopuolueista lopullisesti hampaattomia unelmoijia julistautumalla työväenpuolueeksi?

Ainakin se hätkäyttää, kun näkee kansalaisen rinnassa sinivalkoisen Eespäin! -pinssin. Takavuosina sana yhdistyi aivan eriväriseen liikkeeseen.

Sentimentti laahaa nyt matalalla

Tiistai 7.10.2008 klo 8.45

Sivistyssanakirjani sanoo, että sana sentimentaalinen tarkoittaa tunteilevaa, tunteellista, herkkätunteista, haaveellista.

Viime aikoina on talousuutisissa toistettu tuosta sanasta johdettua sanaa sentimentti. Sillä ilmeisesti tarkoitetaan sitä tunnetilaa, jolla maailmalla nyt ostetaan ja myydään erilaisia arvopapereita.

Yhdysvaltain pörssikupla puhkesi, ja uutiset sanovat etteivät pankit enää luota toisiinsa. Sentimentti on markkinoilla huono.

En ymmärrä. Mitä haaveellista siinä muka on?

Entä onko se piensijoittaja, joka nyt myy kalliilla ostamansa osakkeet halvalla, ostaakseen ne myöhemmin takaisin itselleen kalliilla sentimäntti?

Mainostoimistot tekevät puolueet

Torstai 2.10.2008 klo 13.21

Näkyy nousevan taas huoli siitä, että kansa ei käy vaaliuurnilla. Jos äänestysprosentti putoaa valtakunnallisissa vaaleissa alle viidenkymmenen prosentin, ja kulloinkin valtaapitävä puolue/puolueryhmittymä saa taakseen niukan enemmistön annetuista äänistä, niin sehän tarkoittaa että vallanpitäjien politiikkaa kannattaa alle neljännes äänestysikäisistä. Näinkö se pitää laskea?

Puolueet voisivat katsoa peiliin. Ohjelmissa, ja niiden esillepanossa näkee näissäkin kuntavaaleissa, että mainostoimistojen ovi on käynyt tiuhaan, ja kansan tuntoja on kuunneltu herkällä, mutta maksetulla korvalla. Tuloksena on tasaista ja yhtenäistä puuroa, josta eivät aatteiden erot juuri erotu.

Herää väistämättä ajatus, että uudet päättäjät meille valitsee kolme-neljä suurinta Kehä ykkösen sisäpuolella toimivaa mainostoimistoa.

"Tiesin ampujan, mutta en tuntenut häntä"

Keskiviikko 24.9.2008 klo 7.30

Kauhajoen kouluammuskelu (23.09.08) on vavahduttanut Suomea.

Luin lehdestä ampujan kanssa nettituttavuutta harrastaneen miehen kommentin: "Tiesin ampujan, mutta en tuntenut häntä."

Tarjolla on nyt Irc-galleriaa, YouTubea, Facebookia ja Messengeriä. Asioita voi yhä lukea vanhanaikaisesti lehdestä. Siitä huolimatta me sanomme yhä vuonna 2008: "Tiesin ampujan, mutta en tuntenut häntä."

Edessä taitaa olla kovat ajat.  

Juiceko väärinymmärretty kirjailija?

Sunnuntai 21.9.2008 klo 17.26

Tulin Martin Staffanin, kotkalaisen runoilijan kanssa samalla kyydillä Miehikkälästä Haminaan. Martin teki kirjailijavierailun Miehikkälän koulukeskuksessa, ja minä olin siinä sivussa tekemässä käynnistä juttua.

Kotimatkalla Martin oli sitä mieltä, että varsinkin runoilija voi tulla väärin ymmärretyksi. Esimerkiksi Juice Leskinen koki kuulemma sitä, että aina ei ymmärretty sitä mitä hän yritti sanoa.

Liekö tuo enemmän noiden lyyrikoiden ongelma, kun ei tunnu kovinkaan omalta. Olen aina ajatellut, että parhaimmillaankin pystyn kirjoittajana tekemään tarinasta vain puolikkaan. Sen toisen puolen tekee lukija, käyttäen omia arvojaan, asenteitaan ja elämänkokemustaan. Joskus tuloksena syntyy kokonainen tarina.

Joskus ei. Ja silloin lukukokemus jää monesti kesken.

Teppo M.:n ja Kalle Päätalon naiset

Perjantai 12.9.2008 klo 11.24

Huvittuneena luin Gummerruksen www-sivuilta, että nimimerkki Teppo M. on kirjoittanut romaanin, jossa päähenkilö yrittää olla sadan naisen kanssa vuoden aikana sillä tavalla.

Muistelen, että edesmennyt Kalle Päätalo kirjoitti samasta aiheesta jossakin nuoruuden kuvauksessaan. Siinä Kalle käytti ensimmäisen aktinsa kuvaamiseen melkein sata sivua.

Maailma nopeutuu. Niin tekee näköjään myös kirjallisuus. Tässä tapauksessa empatiani ovat jostakin syystä taivalkoskelaisen puolella.

Kotkaan, Heleenaa haastattelemaan

Maanantai 8.9.2008 klo 13.52

Sain mieluisan tehtävän. Haastattelen Heleena Lönnrothia 19.9. Kotkassa, Kauppakeskus Pasaatissa hänen uuden Raha ratkaisee-dekkarinsa tiimoilta.

Luen parhaillaan Heleenan kirjaa, ja kirjaan itselleni ylös ajatuksia joita se herättää. Toisen kirjoittavan ihmisen ajatusmaailmaan sukeltaminen on mielenkiintoista: mitä näkökulmia nostan esille? Kysynkö sitä, miksi entinen poliisimies Hakkarainen ei luota kollegoihinsa? Vai paneudunko enemmän siihen, miten Heleena selvitti itselleen kirjaansa varten eri puolilla Suomea sijaitsevien paikkojen yksityiskohtia?

Tällaiseltakohan kirjallisuuskriitikosta tuntuu?

Antaa kielikukkasten kukkia!

Tiistai 2.9.2008 klo 14.46

Toimittajakeikoilla tulee välillä vastaan tiedotteita, joiden sisältöä pitää oikein miettiä. Vai mitäpä sanotte tästä:

"rakennemuutosohjelma tekee jatkuvasti työtä metsäteollisuuden rakennemuutoksen alueen talouskasvua heikentävien vaikutusten minimoimiseksi."

Parasta on, että näitä löytää välillä itse omasta tekstistään. Nehän suorastaan pomppaavat silmille siinä vaiheessa, kun moiset kukat ovat jo painettuna lehdessä...

Suomen kieli on elävää, sano. Kannattaa käydä tutustumassa netistä löytyviin kielikukkaslistoihin. Korkein tavoitteeni on joskus päästä jommalle kummalle näistä listoista:

- Kielikompassi

- Jyväskylän yliopiston kielikeskus

Onko Sydämen asialla rasistinen TV-sarja?

Torstai 28.8.2008 klo 11.37

Englantilainen televisiosarja Sydämen asialla (Heartbeat) on saanut minutkin koukkuunsa. 60-luvun maaseudulle sijoittuva kiireetön elämä, osaavat näyttelijät, sen ajan musiikki ja tieto siitä, että paha saa aina lopussa palkkansa kiehtoo kummasti. Ainakin kummemmasti kuin vähän myöhempään illalla tulevat Idolsin, Pelkokertoimet ja todeksi tulevat murhat.

Vaan käärme luikerteli paratiisiin, kun katsoin jaksoa jossa Rob ja Helen pääsivät naimisiin. Entäpä jos tuollaisen sarjan katsominen onkin rasismia? Entäpä jos se onkin sarjan viehätyksen takana, ettei siinä juurikaan esiinny värillisiä näyttelilijöitä? Onko Ashfordly valkoisen miehen viimeinen virtuaalinen paratiisi?

Rouva Skrof toimii 70-vuotiaanakin

Maanantai 25.8.2008 klo 16.13

Sain paikattua yhden aukon sivistyksessäni. Löysin divarista Mika Waltarin dekkariklassikon Kuka murhasi rouva Skrofin?. Jostakin syystä Haminan kirjastoista sitä ei juuri tapaa. Ko. teos voitti vuonna 1938 pohjoismaisen salapoliisiromaanikilpailun Suomen osakilpailun. Teksti täyttää siis tänä vuonna 70 vuotta.

Täytyy sanoa, että minusta tarina toimii edelleen. Toki olen nähnyt kirjan pohjalta vuonna 1961 valmistuneen elokuvan. Siihen verrattuna minulle oli yllätys, että Waltari käytti kertomuksen kertojana minä-henkilöä, eli kertoja oli komisario Palmun nuori avustaja. Sangen yleinen tapa, mieleen tulee esimerkiksi Rex Stout ja hänen Archie Goodwininsa.

Kuka murhasi rouva Skrofin? näytti minulle Waltarin humoristisemmman puolen. Felix onnellinen, Sinuhe egyptiläinen ym. ovat aika mollivoittoisia tarinoita.

Waltari oli näköjään kirjoittaja, joka osasi liikkua laajassa tunteiden kirjossa.

Sanat ovat vaarallisia, ja tulevat kalliiksi

Perjantai 22.8.2008 klo 12.44

Keskiviikkona, 20.8. sain vaimoltani tekstarin. Haminan Husulan koulu, jossa kaksi lapsistamme käy koulua oli joutunut uhkauksen kohteeksi. Joku oli kirjoittanut kuvaputkelle vaarallisia sanoja, ja lähettänyt ne kaupungin nettisivujen kautta uhkaustarkoituksessa.

Ne sanat ovat sotkeneet ainakin kolmeksi päiväksi hyvän koulun normaalin päiväjärjestyksen. Aikoinaan joku kirjoitti, että kynällä on surmattu enemmän ihmisiä kuin millään muulla aseella.

Toivottavasti se ei ole totta.

Anna Politkovskaja, Georgia ja Venäläinen päiväkirja

Maanantai 18.8.2008 klo 12.38

Anna Politkovskaja, venäläinen toimittaja ja Putinin hallinnon ankara arvostelija surmattiin kotitalonsa ulko-ovelle.

Viime vuonna ilmestyi suomeksi hänen kirjoittamansa kirja Venäläinen päiväkirja. Suosittelen lukemaan, ellette ole vielä lukeneet. Ehkä se kertoo jotakin Venäjän tämänhetkisestä elämästä, ja siitä millaisena Kreml maailman näkee.

Tätä kirjoitettaessa sodan tulet leimuavat vielä Georgiassa, nuoressa itsenäisessä Kaukasian valtiossa. Suomessa keskustellaan Nato-jäsenyydestä. Tuossa keskustelussa en ole vielä nähnyt ajatuksia siitä, millainen tuo puolustusliitto tulee olemaan jatkossa, kun siihen liittyy Georgian tapaisia sisäisesti epävakaita Kaukasian valtioita.

Appelsiinin tuoksu - positiivinen lukukokemus

Perjantai 15.8.2008 klo 8.25

Luin eilen loppuun Joanne Harrisin romaanin Appelsiinin tuoksu (Otava 2002). Oli erittäin miellyttävä lukukokemus, ja malliesimerkki siitä miten kirjailija ei tarvitse shokkiefektejä tarinan luomiseen silloin, kun hän osaa työnsä.

Appelsiinin tuoksu kertoo elämästä Ranskan maaseudulla toisen maailmansodan aikana, saksalaisen miehitysvallan alla. Sodan kuvausta tärkeämpää on kuitenkin kuvaus siitä, miten yhdeksänvuotias tytär vähitellen raunioittaa äitinsä elämän, ja muuttaa siinä samalla monen muunkin ihmisen elämän suuntaa.

Pidin erityisesti Joanne Harrisin kyvystä "kuvittaa" tarinaa luonnon, eri ruokalajien ja myös ihmisten kuvauksella. Kirjan liepeestä luin, että hän on myöskin kirjailija Pienen suklaapuodin takana. Ilmankos... Kyseinen elokuva on yksi lemppareistani.

Mies, nainen ja oma napa kirjallisuudessa

Sunnuntai 10.8.2008 klo 7.42

Tämän päivän Hesarissa (10.8.) arveltiin, että kaunokirjallisia teoksia kirjoitetaan näinä päivinä yhä useammin joko mies- tai naisnäkökulmasta. Proosa personoituu kirjailijan itsensä, hänen elämänkumppaninsa ja lähipiirinsä kuvaukseksi.

Liekö siinä niin paljon eroa miltä oma napa näyttää, kun sitä katsoo mies tai nainen? Tosin, läheltähän näkee paremmin.

Siitäkin huolimatta arvostan edelleen niitä kynänkäyttäjiä, jotka haluavat kirjoittaa jostakin isommasta, kokonaista ihmisryhmää koskettavasta aiheesta. Tähän joukkoon luen ainakin Risto Isomäen (Sarasvatin hiekkaa), Pentti Linkolan (Johdatus 90-luvun ajatteluun) sekä Joseph Hellerin (Catch-22).