Paperiton media - millainen tulevaisuus se on?

Lauantai 28.2.2009 klo 16.35

Viime viikolla mediassa julkaistiin tietoa useiden sanomalehtiyhtiöiden kärsimästä levikkien pienenemisestä. Perinteisten sanomalehtien lukemista syövät tilaajien rahanpuute ja netti.

Jäin miettimään, millainen on se maailmankuva, joka paperittomassa ja lehdettömässä maailmassa muodostuu tavalliselle rivikansalaiselle. Ei ole tilattavia lehtiä. On vain nettisivuja, joita voi ladata koneelleen ostamalla lukuaikaa, tai joita saa lukea jos hyväksyy samalla mainokset kuvaruudulle ns. uutisen kahta puolta.

Tuo kuva on aika karu. Jos ei ole maksavia tilaajia, ei nettimediayhtiöillä ole mahdollisuuksia palkata asiansa osaavia journalisteja etsimään asioiden syitä ja seurauksia.

Kannattaako esimerkiksi kunnallispolitiikkaakaan seurata mediassa enää ollenkaan, kun missikisat, formulat ja muut häppeningit tarjoavat paljon parempia kuvakulmia, ja paljon halvemmalla?

Ja ylipäätään: miten netissä pystyy näkemään yhdellä silmäyksellä kuvan päivän pääotsikoista (lue: tavalliselle ihmiselle tärkeistä asioista), kuten sanomalehdestä pystyy näkemään?

Nettikirjasto on kirjailijalle kiehtova arvoitus

Perjantai 20.2.2009 klo 22.35

Tänä päivänä jokainen kunnallinen kirjasto kuuluu johonkin verkkokirjastoon. Sitä, mitä kunkin kirjastorakennuksen hyllyiltä löytyy voi selailla kaikessa rauhassa omassa kotona.

Kirjailijalle, jonka kirja on kohtapuoliin tulossa ulos painosta nämä web-origot ja vastaavat ovat kiehtovia arvoituksia. Miksi Turun kirjastoon on tilattu juuri kuusi kappaletta uutta romaaniani Tammikoti? Miksi Kouvolaan, pääluvultaan paljon pienempään kaupunkiin niitä tilataan kymmenen? Kuka tilauspäätöksen on tehnyt? Ja miksi?

Tarjonnan pulaa kirjoista kirjastot eivät varmaankaan pode. Joku siellä takahuoneessa varmaankin tekee päätökset, että tämä me otetaan, mutta tätä ei.

On se vaan niin julmaa.

Julkkiksen henkilökuva kirjoissa ja kansissa

Maanantai 16.2.2009 klo 6.33

Jukka Petäjä kirjoitti Hesarissa (15.2.09) mielenkiintoisen kolumnin siitä, miten kirjailija käyttää muita ihmisiä omien kirjoitustensa raaka-aineena. Innoituksen kolumniin hän lienee saanut surullisenkuuluisasta Pääministerin morsian -teoksesta.

En usko, että kirjailija on läheskään aina se sika, joka varastaa kaiken mikä kiiltää. En ainakaan, jos kysymyksessä on julkisuuden henkilöhahmo. Harva meistä kynänpyörittäjistä on tuntenut Josef Stalinin, Adolf Hitlerin tai edes Paavo Lipposen henkilökohtaisesti.

Siinä vaiheessa, kun Matti Vanhasen näköinen mies ilmestyy jonkun kirjan sivuille hänen hahmonsa on jo venytetty, hämärretty, vanutettu ja virutettu monta kertaa eri medioissa. Jostakin sieltä se joku, joka hänestä haluaa kirjoittaa, ottaa tarpeet omaan Matti Vanhaseensa.

Ja (toivottavasti) luo täysin uuden Matti Vanhasen. Jossa ei ole jäljellä mitään siitä alkuperäisestä. Ja siitähän ei ollut kysymys Pääministerin morsiamessa.

Mitenkäs se tekijänoikeuslaki määrittelikään teoksen?

34 tapaa pelastaa maailma

Tiistai 10.2.2009 klo 7.19

Luin Risto Isomäen kirjan 34 tapaa estää maapallon ylikuumeneminen (Tammi 2008).

Kirjan kannessa sen mainostetaan sisältävän järkeviä vaihtoehtoja ja hullujen tiedemiesten ratkaisuja. Olisi mielenkiintoista tietää, kuka on määritellyt näiden tiedemiesten hulluuden asteen. Charles Darwinia, ja Albert Einsteiniäkin pidettiin aikoinaan (joissain piireissä) hulluina.

Joka tapauksessa Isomäen kirja on hyvin kirjoitettu, ja sisältää mielenkiintoisia ehdotuksia ympäristökatastrofin ehkäisemiseksi. Eivätkä kaikki ideat ole edes uusia: joutomaiden metsittämisen, ja hiilensidonnan merkitys tuottavaan peltomaahan on tunnettu jo kauan ennen vuotta 2009.

Sääli vain, että tuotot tulevat niistä töistä niin hitaasti ettei niihin haluta sijoittaa. Ja pitkässä juoksussahan me olemme kaikki kuolleita.

Sykemittarit tulivat monen kannalta liian myöhään

Perjantai 6.2.2009 klo 6.36

Aamun Hesarissa (6.2.) Kainuun Prikaatin viestikomppanian päällikkö harmittelee sitä, että varusmiesten syke nousee hiihtäessä yli kriittisen raja-arvon 150. Jos päällikkö olisi tiennyt sen etukäteen, olisi ampumaradalle menty bussilla.

Harmi, ettei sykemittareita ollut käytössä jo toisessa maailmansodassa. Moni ihminen olisi säilyttänyt henkensä jos ennen hyökkäystä, ja ennen nousua ylös taisteluhaudasta olisi jokaiselta läsnäolijalta mitattu syke.

Eiköhän se siinä tilanteessa pyyhkinyt sekä puolustajilla että hyökkääjillä reilusti yli tuon sallitun arvon.

Mikä on rasismia - ja mikä oikeutta ilmasta mielipiteensä

Sunnuntai 1.2.2009 klo 10.32

Viime syksyn kunnallisvaalien jälkeen on puheenaiheeksi noussut jälleen rasismi. Lähinnä jutunjuurta ovat medialle antaneet eräiden uusien perussuomalaisten kunnallisvaltuutettujen blogeihinsa kirjaamat mielipiteet siitä, miten rikoksiin syyllistyneitä maahanmuuttotaustaisia henkilöitä tulisi käsitellä.

Rasismia on ollut aina, ja varsinkin muualta tulleita kohtaan. Suomessa karjalaistaustaiset evakot, jotka joutuivat jättämään kotinsa sodan seurauksena kokivat ennakkoluuloja ja ryssittelyä. Tämän päivän evakoita ovat sotaa ja nälkää rikkaaseen Eurooppaan paenneet, tai tänne töihin tulleet afrikkalaiset ja aasialaiset.

Se, että rasismia on ollut aina ei tee siitä yhtään sen hyväksyttävämpää. Asian toinen puoli on kuitenkin se, että maahanmuuttajista ja -muutosta pitäisi nyt pystyä keskustelemaan. Siihen pitäisi olla mahdollisuus, myös niillä jotka suhtautuvat asiaan kriittisesti. Ja ilman, että niskaansa saisi heti syytteen rasismista.

90-luvulla maahamme saapuneiden pakolaisten lapset alkavat olla jo aikuisia suomalaisia. He ovat, ja useimmat haluavat olla osa tätä yhteiskuntaa. Toisaalta, uskooko joku että pakolaisuus maailmassa vähenee, jos me täällä pohjolassa panemme rajamme kiinni?

Olenko olemassa ilman kotisivuja?

Tiistai 27.1.2009 klo 13.28

Journalistiliiton free-jäsenet ovat keskustelleet tällä viikolla muilta suljetulla nettisivustollaan siitä, ovatko omat ja henkilökohtaiset nettisivut tarpeen vai ei. Monen mielipide on ollut, että pakko ne on tänä päivänä olla, muuten ei ole olemassa.

Freelance-journalisteille omat nettisivut ovat yksi tapa mainostaa olemassaoloaan mahdollisille työnantajille. Se tarve on selvä. Sama on tilanne monella muullakin pienyrittäjällä.

Mutta onko ihmistä enää olemassa, jos häntä ei löydy netistä? Miten lie kymmenen vuoden päästä? Mitä hyötyä siitä olisi, jos meillä kaikilla viidellä miljoonalla suomalaisella olisi omat kotisivut, blogi tai ainakin oma Facebook-sivusto?

En tiedä, olisimmeko ainakaan onnellisempia. Naputtelemalla oman nimensä Googlen laatikkoon voi itsensä löytää yllättävistä yhteyksistä. Kokeilkaapa.

Kirja valokuvista, ja kuvaamisesta

Tiistai 20.1.2009 klo 7.28

Luin Michael Freemanin kirjan Valokuvaamisen taito (Docendo 2008). Tai oikeastaan, Freemanin kirjaa piti sekä lukea että katsella. Suosittelen kaikille, jotka kuvaavat joskus.

Oli lohdullista lukea, että huippuvalokuvaajallakin suuri osa onnistuneista otoksista syntyy sattumalta: vaikka kuinka sommittelee näkymää ja odottaa sopivaa kuvausajankohtaa, niin juuri tärkeällä hetkellä joku astuu kuvaan, siitä pois tai kääntää päänsä.

Kiinnostava oli sekin havainto, että huippuvalokuvaaja tietää, miten minä hänen ottamaansa kuvaa katson. Ainakin minulla Freemanin kuvaama järjestys toimi. Ihminen katsoo aina ensin toisen ihmisen kasvoja. Niiltä evoluutio on meidät opettanut lukemaan merkkejä vaarasta, ystävällisyydestä ja tulevasta.

Kirja-ale on kirjailijan painajainen

Tiistai 13.1.2009 klo 6.59

Taas on se aika, kun kirjakaupoista saa edullisesti luettavaa. Kirja, jonka ohjeellinen vähittäismyyntihinta puoli vuotta sitten oli 30 euroa lähtee nyt kolmella eurolla.

Täysihintaisesta kirjasta kirjailijan osuus tuotosta lienee keskimäärin kolme euroa. Samassa suhteessa laskettuna alekirjasta rapsahtaa tilille 0,3 euroa.

Kirjailijaliiton uusi puheenjohtaja Tuula-Liina Varis peräänkuulutti maanantaina tv-uutisissa valtiovallan vastuuta kulttuurin alkutuottajien ansiomahdollisuuksista. Oikein on, että asiasta pidetään ääntä.

Mutta suurin syy tilanteeseen taitaa olla huonosti toteutuvassa markkinataloudessa: miten on mahdollista, että hyvänkin kirjailijan kirja vanhenee puolessa vuodessa kymmenesosaan alkuperäisestä hinnastaan? Miten kustantamon kannnattaa painattaa "ylisuuri" painos? Miten kirjakaupan kannattaa myydä se pois tuolla hinnalla?

Vastaus taitaa löytyä siitä, että kirjailija ei ole tällä hetkellä yrittäjä, vaikka hänellä onkin teokseensa tekijänoikeus. Jos ennen kustannussopimuksen allekirjoittamista kirjailijalta vaadittaisiin Y-tunnus ja merkintä ennakkoperintärekisterissä, voisi ala tervehtyä ja kilpailun toimimattomuus vähentyä.

Tai ainakin suurin osa kirjailijoista oppisi tekemään itselleen katetuottolaskelman. Kilpailluista markkinoista kirjallisuudessakin on kysymys. Käykää alessa katsomassa jos ette usko.

Juutalainen kirjallisuus - ja suomalainen

Lauantai 10.1.2009 klo 17.42

Luin joulun seutuna Nathan Englanderin romaanin Erikoistapausten ministeriö (Like 2008). Kirjan takakannessa kerrotaan näin: "Amerikanjuutalaisen kirjallisuuden parasta perintöä uudistavaa Englanderia ei ole turhaan verrattu Singeriin, Rothiin ja Malamudiin."

Tuo luokittelu nimenomaan juutalaiseksi kirjallisuudeksi on mielenkiintoista. Samaa luokittelua on tehty useammassakin Englanderin romaania koskevassa kritiikissä jotka olen lukenut. Kansojen sulatusuuni ei siis ole pystynyt kuorimaan tämän "juutalaisuuden" olemuksesta jotakin merkittävää pois. Mitähän se jokin mahtaa olla?

Siitä voi johtaa ajatuksia myös suomalaisen kirjallisuuden kuvaan maailmalla. Arto Paasilinna lienee tämän hetken menestynein kirjailijamme kansainvälisesti. Ainakin hän on yksi näkyvimmistä. Olisikohan siitä apua, jos meitä, vielä tuntemattomia kynäilijöitä markkinoitaisiin ulkomaisille kustantajille ja lukijoille lauseella "suomalaisen kirjallisuuden parasta perintöä uudistavaa X:ää ei ole turhaan verrattu Paasilinnaan."

Westlake on kuollut - eläköön Dortmunder!

Sunnuntai 4.1.2009 klo 12.21

Tämän aamun lehdestä luin suru-uutisen: yksi mielikirjailijoistani, Donald E. Westlake on poissa.

Mutta onneksi hänen monien romaaniensa antisankari John Dortmunder jäi elämään, samoin kuin Dortmunderin teknisesti lahjakas, mutta ei yhtään parempionninen kaveri Andy Kelp.

Kuuma kivi, Kukaan ei ole täydellinen ja muut Westlaken romaanit kestävät ainakin minulla useammankin lukukerran.

Liekö tuossa kaunein muistokirjoitus, jonka kenestäkään kirjailijasta voi kirjoittaa?

Haminan rauha - 200 vuotta samaa näytelmää

Torstai 1.1.2009 klo 16.12

Syyskuussa 1809 Haminassa solmittiin rauha, joka päätti Ruotsi-Suomen ja Venäjän välillä edellisen vuoden helmikuussa syttyneen Suomen sodan. Samalla alkoi kehitys, joka johti Suomen itsenäistymiseen.

Tapahtumaa juhlitaan tänä vuonna ympyräkaupungissamme monin eri tavoin. Hillevi Kilpeläinen, yksi Etelä-Kymenlaaksossa toimivan Teatteri Kurkiauran voimahahmoista pyysi minut mukaan käsikirjoittajatiimiin, kirjoittamaan näytelmää. Ajatuksena on, että Hillevi, Irja Sinivaara ja minä työstämme haminalaisten 200 vuoden kokemuksista luonnoksen näytelmäksi, joka esitetään ensi syksynä.

Tehtävä tuntuu peräti mielenkiintoiselta: niin pitkään aikaan mahtuu paljon iloa, paljon tuskaa, paljon tapahtumia ja ihmiskohtaloita. Mitä niistä kannattaa, voi ja haluaa ottaa mukaan? Jokainen ihminen on kuulemma laulun arvoinen.

Miten lie näytelmän laita?

Lama on kaksinaamainen juttu

Sunnuntai 28.12.2008 klo 17.08

Maailma on kuulemma painumassa lamaan. Jotta niin ei kävisi, yritetään meistä jokaista optimoida kuluttamaan mahdollisimman paljon. Keinoja siihen on monia: peruskorkojen alentaminen, veronkevennykset, puheet siitä että ylöspäin lähdetään jo ensi syksynä.

En ole lukenut tai kuullut yhdenkään huippupoliitikon sanovan, että onpa hyvä juttu että kulutus nyt pienenee. Että tämähän antaa meille mahdollisuuden saavuttaa ne kovat tavoitteet, jotka me olemme kansainvälisissä ilmastosopimuksissa sopineet.

Jokin tässä yhtälössä ei täsmää. Maalaisjärjellä ajateltuna jokainen meistä tinkii nyt ensimmäisenä siitä, mikä ei ole aivan välttämätöntä. Jos tinkii. Eikö näin pitäisi ollakin? Vastaavasti, teollisuus- ja muu tuotanto vähenee niiden tuotteiden ja palveluiden osalta joita ei sittenkään tarvita. Loogista?

Eikö pitäisi satsata kulutuksen lisäämisen sijasta nyt kaikki laman myötä vapautuva resurssi uusiin keksintöihin ja palveluihin? Sellaisiin, joilla me vähennämme päästöjä sitten, kun maailmantaloudella menee taas hyvin? Sekin päivä tulee vielä.

Ja silloin on vahvoilla se kansakunta ja yritys, joka ei enää ole  niin riippuvainen kalliista öljystä, tai jostakin muusta hupenevasta luonnonvarasta. 

Lainauskorvaukset tulevat - jollakin aikataululla

Torstai 18.12.2008 klo 8.50

Kirjoitin alkuvuodesta 2007 kirjallisuus- ja kulttuurilehti Säröön artikkelin kirjastoissa olevien kaupallisten aineistojen lainauskorvauksista. EU:n kanta on, että kirjastoissa julkisesti saatavissa olevista aineistoista pitäisi maksaa niiden tekijänoikeuden haltijoille korvauksia.

Ilmeisesti sen määritteleminen, kuka korvauksiin on oikeutettu, millä perusteilla ne maksetaan ja paljonko kukakin saa on työläs urakka. OPM:n Jukka Liedes piti Opetusministeriön kirjastopäivillä 2.12.2008 esitelmän asian tämänhetkisestä tilanteesta.

Se löytyy osoitteesta www.minedu.fi/export/sites/default/OPM/Kirjastot/Luennot/Liitteet/Jukka_Liedes.pdf

Raamit on sovittu, ja miljoonia on ollut valtion budjeteissa. Jää nähtäväksi, milloin se jako alkaa. Tammikuussa 2007 OPM:n virkamiesten veikkaus oli, että kirjailijan tai muun tekijänoikeuden haltijan saama korvaus kirjansa lainaamisesta voisi olla kahden sentin luokkaa per kerta.

Sillähän tekee jo vaikka mitä.

Toivo on nyt kovassa kurssissa

Tiistai 16.12.2008 klo 7.08

Sääliksi käy näinä talousmyllerryksen aikoina niitä, joiden etunimi on Toivo.

Eduskunnan kyselytunnilla hallituksen toimia mollattiin sanomalla, että Toivo on nyt mennyttä.

Erään lakkautettavaksi päätetyn tehtaan luottamusmies sanoi TV-kameroiden edessä, että elämme Toivossa.

Ja tänä aamuna todettiin lehdessä, että huonosti menee, mutta Toivo on yhä vahva.

Voimia ja jaksamista, kaikki Suomen Toivot. Odotuksemme lepäävät nyt teidän harteillanne.

Tammikoti ilmestyy maaliskuussa

Torstai 11.12.2008 klo 6.50

Kolmas romaanini, nimeltään Tammikoti ilmestyy maaliskuussa 2009. Muutaman vuoden työni tulee painetuksi, kansitetuksi ja ihmisten nähtäville. Toivottavasti myös lukijoiden luettavaksi ja arvosteltavaksi.

Hätkähdin, kun kirjan kustantantava Myllylahti Oy luokitteli sen rikos- ja avioliittoromaaniksi. Mutta vähän aikaa pohdittuani totesin, että ajatuksessa on ideaa. Liian usein, varsinkin meillä Suomessa se kaikkein läheisin ihminen on toiselle ihmiselle myös se kaikkein vaarallisin.

Romaanissa yritän kysyä, onko toimimattomassa suhteessa miehen ja naisen välillä kysymys sairaudesta nimeltä riippuvuus. Ja jos on, niin voidaanko sitä parantaa niillä työkaluilla, joilla riippuvuussairauksia yleensä parannetaan.

Reija Kaskiahon Tammikotiin tekemä kansi julkaistiin tällä viikolla. Itseäni miellyttää tuo synkkyydestä valkeuteen avautuva sydän tuossa keskellä. Avautuu se, vaikka rikki onkin. 

Cormac McCarthy - lakonisista lakonisin

Sunnuntai 7.12.2008 klo 7.23

Luin amerikkalaisen Cormac Mccarthyn romaanin Tie (The Road, WSOY 2008). Kirjailija oli minulle ennestään tuntematon.

McCarthyn kerrontatapa on kai sitä, mitä sanotaan lakoniseksi. Ihmisiä tai ympäristöä ei paljonkaan kuvailla. Tarina etenee tapahtumien kautta. Dialogikaan ei ole romaanissa suoraan dialogina, eikä adverbejä lainausten yhteydessä juurikaan viljellä.

Lukukokemus oli tyystin erilainen, kuin vaikkapa äskettäin lukemassani Katja Ketun Hitsaajassa, jossa kieli on runsasta ja rikasta. Kumpikin tapa kertoa toimii, omassa ympäristössään.

Cormac McCarthyn Tiessä eletään dystopiassa. Maailmassa on tapahtunut jotakin pahaa. Isä ja poika vaeltavat halki tuhkaksi muuttuneen maan etsimässä jotakin, jota ei enää ole. Tähän tarinaan lakonisuus totisesti sopii. 

Uutisista viihdettä, ja viihteestä uutisia

Keskiviikko 3.12.2008 klo 17.16

"Uutisteollisuus voi siirtyä halvan saippuaviihteen tuottamisesta yhteiskunnalliseen pesuaineteollisuuteen, joka pesee pois yhteiskunnan lian."

Suosittelen A.-P. Pietilän viime vuonna julkaistua kirjaa Uutisista viihdettä, viihteestä uutisia: Median muodonmuutos  (Art House) kaikille, joita kiinnostaa  sen miettiminen, miksi sanomalehdet, nettien uutispalvelut ja tv-uutiset näyttävät nyt siltä miltä ne näyttävät.

Pietilän mukaan sanomalehtiyhtiöt tekivät virheen sännätessään tuottamaan painetun lehden lisäksi erilaisia verkkopalveluita. Lehtien päättäjät unohtivat, että netissä kaiken on oltava ilmaista kansalaisjournalismia.

Blogien ja nettikeskustelujen sekä Googlen maailmassa ei tarvita toimittajia etsimässä, valikoimassa, jalostamassa ja tiivistämässä tietoa. Sehän on jo siellä, verkossa kaikkien ulottuvilla.

Tämä on ollut osasyy uutismaailman viihteellistymiseen: tiedosta ei enää olla halukkaita maksamaan. Tilattu sanomalehti (50 euroa) on kallis, merkkifarkut (200 euroa) ei.

Vai onko näin? Ilmaista lounastahan ei tunnetusti ole olemassa...

Ilmasto muuttuu - filmi ja sen todistusvoima

Sunnuntai 30.11.2008 klo 13.55

Katsoin kehutun, palkitun ja parjatun elokuvan Epämiellyttävä totuus. Sen filmin, jolla Al Gore, Yhdysvaltain entinen varapresidentti, ja George W. Bushille presidenttikilvan hävinnyt poliitikko yrittää todistaa, että maailmassamme on jotakin pielessä.

Periaatteessa kysymys on puhuvan pään todistusvoimasta. Faktat(?) sinänsä ovat murskaavia. Toisaalta on hyvä, että esiintyjä on henkilö joka on tunnettu, ja jolla on arvovaltaa. Toisaalta vaalitappiostaan selvästi katkeroituneen poliitikon ajatukset eivät saavuta suomalaista.

Meillä näitä samoja asioita ovat pitäneet ansiokkaasti esillä mm. Risto Isomäki ja Pentti Linkola. Milloinkahan ensimmäinen huippupoliitikko nousee barrikaadeille? Ei ole näkynyt.

Vai eivätkö ne, jotka ovat nousseet sen vuoksi olekaan huippupoliitikkoja? 

Karjalaisilla kirjamessuilla

Lauantai 22.11.2008 klo 18.45

Olin tänään (22.11.) Helsingissä Karjalaisilla kirjamessuilla oman, Kannaksen metsänhoitoa käsittelevän kirjani tiimoilta.

Messuilla palkittiin parhaita tänä vuonna ilmestyneitä, menetetyn Karjalan pitäjiä ja kyliä käsitteleviä kirjoja. Täytyy ihailla sitä määrää kirjallisia hankkeita, joka karjalaisia sukujuuria omaavilla ihmisillä on. Karjalan Liiton puheenjohtaja Markku Laukkanen totesi varmasti aivan oikein, ettei mistään muusta Suomen osasta ole kirjoitettu niin paljon kuin menetetystä Karjalasta.

Asia on hyvä ja kannatettava, näinä juurettomuuden aikoina.