Syksy alkaa - ja apurahahaku

Maanantai 4.8.2008 klo 9.02

Syksyllä jaetaan pääosa maamme monista kirjallisuuspalkinnoista. Melkein kaikille meistä kynäilijöistä tärkeämpiä kuin palkintojen jakopäivät ovat ne päivät, jolloin ensi vuoden apurahat täytyy viimeistään hakea, tai kun tiedot keväällä haettavina olleiden apurahojen saajista julkaistaan. Pääosa noista tärkeistä päivämääristä kuuluu syksyyn.

Apurahamarkkinoilla anojia riittää... Olisi mielenkiintoista tietää, moniko kirjoittamiseen apurahaa hakevista sen saa, edes jostakin tuutista. Pidän siitä, että suurimmat yksityiset säätiöt (esimerkiksi Kordelin ja Wihuri) julkaisevat nettisivuillaan tiedot jakamiensa rahojen saajista. Mikähän lie syy, että moiseen avoimuuteen ei ole päästy esimerkiksi ns. kirjastoapurahojen kohdalla?

Jakopäätöksiä tekeviä ihmisiä ei käy kateeksi. Muutamalla aanelosella hakija yrittää selvittää sen omasta mielestään huisan kirjaidean, jonka hän haluaa toteuttaa. Mikä lie se pisteytysjärjestelmä, millä ne huisuudet pannaan jonoon?

Syysmarkkinat kiertää bookcrossingissa

Sunnuntai 27.7.2008 klo 13.58

Netistä löytää kaikenlaista. Löysin sivulta http://www.bookcrossing.com/journal/4869533 tiedon, että yksi kappale esikoisromaaniani Syysmarkkinat kiertää maailmalla kirjankierrättäjien luettavana.
   Bookcrossing oli minulle uusi asia. Vaikuttaa mielenkiintoiselta tavalta hyödyntää kirjallisuutta. Periaatteessa kuka tahansa voi löytää kirjan, lukea sen ja panna kommenttinsa tiedoksi seuraaville ja edellisille lukijoille. Kirja tulee luettua monta kertaa. Ja onhan siinä vielä se löytämisen riemukin.

Missä asennossa olen, kun kirjoitan romaania?

Sunnuntai 20.7.2008 klo 8.38

Tämän aamun Hesarissa (20.7.2008) kolmea suomalaista kirjailijaa oli pyydetty kertomaan siitä, missä asennossa, ja missä paikassa he kirjoittavat kirjansa. Mikko Rimminen, Helena Sinervo ja Miina Supinen kertoivat asiasta kukin omalta kohdaltaan.

Kysymys on mielenkiintoinen, nimenomaan kysymyksenä joka esitetään kirjailijalle. Olen nähnyt myös haastattelun, jossa kysyttiin kirjailijoilta sitä ovatko he koskaan kokeilleet kirjoittamista alastomina.

Tällaisten kysymysten esittämiseen löysin kaksi mahdollista syytä. Ensimmäinen on se, että jutun tehnyt toimittaja on löytänyt tutkimustietoa siitä, missä asennossa/vaatetusasteessa luovaa työtä tekevän ihmisen ajatus kulkee parhaiten. Siinä tapauksessa olisi ollut hyvä, jos toimittaja olisi lisännyt jutun yhteyteen faktalaatikon niistä tuloksista, joita ko. tutkimuksessa oli saatu. Siitä olisi ollut meikäläisellekin suoranaista ammatillista hyötyä.

Se toinen vaihtoehto juttuidean syntymisestä on nimittäin karmeampi. Toimittaja ei ole keksinyt näiden, eikä muidenkaan kirjoittajien varsinaisesta työstä, siis niistä teoksista joita he ovat kirjoittaneet mitään sellaista, mikä olisi antanut aiheen pohtia elämää, ja sen mutkaisia kulkuja.

Ehkäpä tämäkin Hesarin haastattelu sopii siihen samaan sarjaan kysymyksiä, joilla kysytään että pitääkö kirjailijan olla onneton kirjoittaakseen hyvin. Eikä helvetissä pidä! Kirjoittaminen on työtä, ihan samanlaista kuin muukin työ. Minä en ainakaan halua kohdata maantien suoralla venäläistä rekkakuskia, joka on niin onneton että tekee työnsä paremmin kuin koskaan. Enkä vaatekaupan myyjää, joka palvelee minua hyvin, koska tuntee kaiken elämässään olevan viturallaan.

Kysymys: Joko uusi kirja on tulossa?

Perjantai 11.7.2008 klo 20.11

Tänään se tehtiin minulle taas. Kävin kylässä, ja ennen kuin ehdin sijoittaa peffani olohuoneen sohvalle minulle esitettiin tuttu kysymys:
"Joko seuraava kirja on työn alla?"

Täytynee kysyä joltakin kokeneelta kirjoittajakollegalta tähän kysymykseen sopiva patenttivastaus.
- Totta h-tissä on? Mitäs luulet?
- Mitä sinä sillä tiedolla teet?
- Tai jotakin muuta.

Sitä ottaa itselleen vähän hengähdystaukoa tässä vaiheessa, kun edellinen punnerrus on parhaillaan painokoneessa. Tietenkin tuolla kirjoituspöydän laatikossa uinuu se seuraavan kypsän(?) marjan raakile, joka jonakin päivänä nostetaan pöydälle.

Hyvällähän tuota asiaa aina kirjoittajalta kysytään. Siihen on vain niin hankala vastata. Kun ei vielä itsekään tiedä, onko siitä seuraavasta raakileesta oikeasti eläjäksi. Ainakaan sitä ei osaa kysyjälle kuvata.

Montako henkilöä on romaanissa tarpeeksi?

Keskiviikko 2.7.2008 klo 16.00 - Martti Linna

Luen parhaillaan Anneli Poukan kirjoittamaa dekkaria Syyllinen, syyllisempi, syyttäjä (Myllylahti 2008). Anneli osallistui tällä tarinallaan Kouvolan Dekkaripäivien vuoden 2006 dekkarikäsikirjoituskilpailuun, ja oli siellä kuuden parhaan joukossa.

Tarinointi on sujuvaa, ja käänteitä riittää. Useammalla kuin yhdellä henkilöllä on ollut syynsä syyllistyä siihen veritekoon, jota Hannu Hannula, ja muut poliisit tutkivat. Erityisesti nautin niistä jaksoista, jolloin Anneli Poukka käyttää oman alueensa, eli Turun seudun murretta. Miten monipolvinen kieli suomi onkaan!

Syyllinen, syyllisempi, syyttäjä sai minut miettimään sitä, miten paljon erilaisia henkilöhahmoja romaani tarvitsee toimiakseen. Ja toisaalta, miten paljon se niitä kestää. Anneli Poukan romaanissa riittää erilaisia hahmoja ihan mukavasti. Täytyy tunnustaa: jossakin vaiheessa minä kadotin useana iltana sen, kuka nyt on kukakin.

Paljonko on tarpeeksi? Ja montako henkilöä on riittävästi? Minä, kuten moni muukin lukija luen kirjaa mielelläni illalla kello yhdeksän jälkeen, kun päivän muu häsellys on päättynyt. Eli vireystila on jo selvästi laskeva...

Historiikin kirjoittamisesta, ja historian havinasta

Keskiviikko 25.6.2008 klo 13.55 - Martti Linna

Viimeistelen parhaillaan ensi syksynä julkaistavaa historiikkia Karjalan Kannaksen metsien historiasta ja hoidosta ennen toista maailmansotaa. Näillä näkymin Metsänhoitoa Suomen Karjalan Kannaksella -julkaisu näkee päivänvalon Kustannus HD:n kustantamana elokuun loppupuolella.

Historiikin kirjoittaminen eroaa mielenkiintoisella tavalla proosan kirjoittamisesta. Faktoja on kerättävänä, tarkistettavana ja jalostettavana paljon. Joka luku, ja henkilö on käyty moneen kertaan lävitse. Siitä huolimatta takapuoleen jää pelko siitä, että olen kirjannut itselleni tiedon ylös lähteestä, joka on ollut virheellinen. Tai olen itse tehnyt näppäilyvirheen. Niin sanotusta todellisuudesta ei historiikissa voi poiketa, seuraamaan mielijohteitaan kuten proosan kanssa voi tehdä.

Kustantajan löytämisessä oli omat vaikeutensa. Tällä hetkellä muodissa tuntuvat olevan lähinnä puutarhakirjat, ja muut harrastuksiin liittyvät aiheet. Eräs kustannustoimittaja sanoi osuvasti, että onpa eksoottinen aihe kun kerroin hänelle puhelimessa historiikki-ideastani.

Eksoottistahan se on, kansakunnan metsällisten juurien etsiminen urbaanissa nyky-Suomessa...