24.4.: Haminan Suomalainen Kirjakauppa

Maanantai 19.4.2010 klo 14.07

Lauantaina 24.4. alkaen klo 11.30 olen Haminan Suomalaisessa Kirjakaupassa puhumassa kirjoistani ja kirjoittamisesta. Paikalla on myös Haminan Teatterin väkeä, juttelemassa kevään ja kesän näytelmistään.

Mielenkiintoinen kattaus. Saas nähdä, mitä siitä seuraa...

H.P. Blavatsky ja maaginen luku 7

Maanantai 12.4.2010 klo 10.09

Helena Petrovna Blavatsky (1831-1891) on eräs niistä historian henkilöistä, joita jotkut pitävät pyhimyksinä, toiset huijareina. Eläessään H.P. Blavatsky tutki muun muassa numeron 7 merkillisiä ominaisuuksia. Hänen kuoltuaan monenlaiset liikkeet ovat hyödyntäneet hänen ajatuksiaan.

Kirjamessuilta käteen tarttui huijarin/pyhimyksen tutkielma Seitsenluku (1880). Numero 7 on tuttu monista asioista: Otavassa on 7 tähteä, Jukolassa 7 veljestä, ihmisen ruumis tuottaa seitsemää erilaista eritettä, maailmaan on määritelty 7 ihmettä ja niin edelleen.

Nykyisinkin moni tuntuu uskovan, että ihmisen elämä kulkee seitsemän vuoden jaksoissa, aivan kuten Helena Petrovna kirjoitti. Ehkä hän tiesi. Ehkä hän oletti.

Tietäjistä ei koskaan ota selvää. Mielenkiintoisia hänen ajatuksensa kyllä ovat.

25 odottaa Kuolleita unelmia

Keskiviikko 7.4.2010 klo 6.43

Pääkaupunkiseudun kirjastojen Helmet-verkkopalvelun mukaan 25 lukijaa on tehnyt varauksen uusimmasta kirjastani, ja odottaa saavansa sen luettavakseen.

Kirjoittajasta varauslista tuntuu hyvältä. Herra Sudenmaan elämä kiinnostaa muitakin kuin minua. Samalla se myös jännittää: miksi he ovat varauksensa tehneet? Luettuaan Ahventen valtakunnan ja Tammikodin? Pidettyään edellisistä kirjoista? Vaiko saatuaan lukuvinkin joltakulta muulta?

Entä mitä nämä 25 lukijaa ajattelevat sen jälkeen, kun Kuolleiden unelmien viimeinen sivu on käännetty?

Oksasen Puhdistus tekee hyvää

Keskiviikko 31.3.2010 klo 6.09

Sofi Oksasen Puhdistus-romaanille eilen myönnetystä Pohjoismaisesta kirjallisuuspalkinnosta on helppoa olla iloinen.

Se on hyvä esimerkki siitä, että myös Suomen ja Viron kaltaisten pienten maiden historiassa ja kulttuurissa on aiheita, jotka hyvin kerrottuina vetoavat myös muista kulttuureista tuleviin lukijoihin.

Onnittelut!

Toimittajan kommentti on taitolaji

Torstai 25.3.2010 klo 6.15

Toimittajien omissa nimissään, omilla kasvoillaan kirjoittamat kommentit lehtijuttujen yhteydessä ovat lisääntyneet. Kysymyksessä lienee yritys luoda entistä henkilökohtaisempi kontakti median ja lukijan välille. Eräs toimituspäällikkö tosin kutsuu näitä pikku laatikoita täytteeksi, jota kirjoitetaan kun uutista ei ole.

Kommentti on usein onnistunut, kun se käsittelee itse uutisen taustoja, valottaa liitoskohtia joita tällä uutisella on johonkin toiseen asiaan, josta uutisessa ei suoraan kerrota. Tai kun toimittaja kirjoittaa, miltä tämä uutinen hänestä itsestään tuntui.

Epäonnistuminen on usein uhkana, jos toimittaja kommentoi suoraan uutisessa kerrottua päätöstä, ja neuvoo mitä olisi oikeasti pitänyt päättää.

Silloin, useinkin lukijalle voi syntyä halju kuva besserwisserismistä. Ja se ei liene toimittajan tehtävä.

Kymmenen plus jotain sääntöä kirjoittajalle

Maanantai 22.3.2010 klo 11.12

Tänä iltana loppuu Kotkan opistossa vetämäni kirjoittajaryhmän kevätlukukausi. Ryhmään on osallistunut aktiivisesti kuusi hyvin eri tyyppistä kirjoittajaa. Olen nauttinut työstä.

Fiktion kirjoittamiselle on hyvin vaikeaa laatia sääntöjä tai valmiita malleja. Englantilainen The Guardian-lehti pani hiljattain nimekkään joukon kirjailijoita töihin. Heidän ehdotuksensa säännöiksi löytyvät täältä.

Ei niitä yhteisiä sääntöjä löytynyt myöskään Kotkan opistossa.

Hitler, demokratia ja valistunut diktatuuri

Tiistai 16.3.2010 klo 12.36

Luin pohja-aineistoksi erääseen suunnitteilla olevaan kirjoitusprojektiini klassikon. Pahuuden klassikon, kai voisi sanoa: Adolf Hitlerin ohjelmajulistuksen Mein Kampf - Taisteluni. Sen, jonka hän viimeisteli Landsberg am Lechin vankilassa marraskuussa 1926.

Pelottavaa huomata, että hän suunnitteli jo tuolloin lähes kaikkia niitä asioita, jotka sitten valtaan päästyään toteutti: Euroopan "puhdistamista juutalaisista; Saksan totaalista diktatuuria ja maan uudelleen aseistamista; elintilan hankkimista idästä - muiden muassa.

Herra Hitler ei kirjansa sivuilla juuri arvostanut parlamentarismia. Sen keinoin hän kuitenkin pääsi muutamaa vuotta myöhemmin valtaan, ja sytytti 13 vuotta myöhemmin maailman liekkeihin.

Minkähän takia muut poliitikot jättivät aikanaan Taisteluni lukematta? Ja edelleen: kenen kirjoja meidän pitäisi nyt lukea?

Rasismi - toiselle rikos, toiselle ei

Keskiviikko 10.3.2010 klo 10.38

Kerään parhaillaan aineistoa erästä tulevaa kirjoitushanketta varten. Ideaani, ja aineistoon jota käyn lävitse liittyy sana nimeltä rasismi. Suomennettuna paras vastine sanalle lienee rotusorto.

Rasismia pidetään yleensä rikoksena. On hätkähdyttävää lukea, että joku pitää itsensä kutsumista rasistiksi suurena kunniana. Hänelle rasismi on oman rodun, meidän valkoisten arjalaisten puhtaana pitämistä.

Eikä kysymyksessä ole nyrkki pystyssä kadulla riehuva työtön nuori. Maailma ei todellakaan ole mustavalkoinen. Ei edes rasistille.

Medianlukutaidottomat pysyvät kärryillä

Perjantai 5.3.2010 klo 6.33

Tänään (5.3.) Hesarin kulttuurisivuilla alkoi juttusarja siitä, miten eri taiteenalojen markkinointi yrittää vaikuttaa toimittajiin ja heidän kirjoittamiinsa juttuihin. Onnittelut mielenkiintoisesta aihevalinnasta!

Ensimmäisenä oli ruotimisen alle päässyt elokuvateollisuus ja se, kuinka promootiokoneisto lennättää myös suomalaistoimittajia haastattelemaan lontoolaishotellin sohvalla raukeana lepäilevää tähtinäyttelijää.

Niitä juttuja ns. naisten- ja perhelehdet ovatkin täynnä: muovisia ihmisen kuvia, joiden perusteella voisi luulla staran avautuneen juuri sille toimittajalle ja lehdelle, vaikka kysymyksessä onkin ollut joukkotapahtuma.

Luulisin, että suurin osa lukijoista on oppinut jo näkemään tuon lävitse, ja lukee jutut koska haluaakin lukea sellaisia. Kaikki ei kuitenkaan ole kulttuurimarkkinoinnin saralla niin näkyvää.

Koulussa opetetaan lapsille nykyisin jonkin verran medianlukutaitoja. Mitenkähän käy niille, jotka eivät niitä opi?

Pettymykset kasvattavat - johonkin rajaan saakka

Tiistai 23.2.2010 klo 8.09

Näin Vancouverin olympialaisten valtavan suomalaismenestyksen aikana ajatus kääntyy pettymykseen - siihen, mitä se on, ja miten sitä voi käsitellä.

Ammatikseen kirjoittavalle pettymys on yhtä tuttu asia kuin suomalaiselle maastohiihtäjälle. Romaanin käsikirjoitus tulee bumerangina takaisin kustantajalta. Erinomainen näytelmäkäsikirjoitus saa viileän vastaanoton teatterin johdolta. Hyvä, mietitty juttuidea menee hukkaan, kun yksikään toimituspäällikkö ei halua maksaa jutun tekemisestä.

Pettymys on hirvittävän suuri voimavara ihmiselle - ainakin yhtä iso kuin onnistumisen riemukin. Pettymyksiä saa elämänsä varrella vähintään yhtä paljon kuin onnistumisiakin - täytyyhän niiden määrän olla tasapainossa keskenään.

Ehkä niihin on suhtauduttava, kuten eräs kirvesmies omiin urakkatarjouksiinsa: jos enemmän kuin kaksi kymmenestä tarjouksesta menee lävitse, niin silloin hän on myynyt työtään liian halvalla.

Hän tosin puhui vain rahasta.

Myös Steinbeck kuvasi väkivaltaa

Keskiviikko 17.2.2010 klo 7.18

Viime syksynä, kun jaettiin kaunokirjallisuuden Finlandia-palkintoa keskusteltiin siitä, kuinka väkivallan kuvaaminen on lisääntynyt kirjallisuudessa.

Luin juuri loppuun John Steinbeckin romaanin Hyvien ihmisten juhla (Tammi, 1985). Kalifornialaisesta Montereyn pikkukaupungista, ja sen ihmisistä kertova romaani ilmestyi suomeksi ensimmäisen kerran vuonna 1951.

Steinbeck - joka syystäkin mestariluokkaan lasketaan - kuvaa romaanissa erilaista ystävyyttä. Mutta kyllä hänkin kirjoitti romaaniinsa väkivaltaa: joukkotappeluja, bordellista ulos lentäneen miehen selän katkeamisen, merestä kuolleena löytyvän nuoren naisen.

Se on myönnettävä, ettei hän alleviivaa väkivaltaa kerronnan elementtinä. Se vain kuuluu pikkukaupungin elämään.

Humppa pitäisi tuotteistaa

Torstai 11.2.2010 klo 6.47

Uusi tanssiliikuntalaji nimeltään Zumba Fitness näkyy valloittavan maailmaa.

Silloin tällöin tanssilavoilla käyvänä suomalaisena tämä harmittaa. Varsinkin, kun Eläkeläiset eivät päässeet Euroviisuihin.

Asia jätettiin taaskin puolitiehen. Ei sinne Norjaan olisi kannattanut pelkästään Eläkeläisiä, ja yhtä kilpailukappaletta lähettää. Jo ennen esikarsintoja olisi pitänyt miettiä koko rahnaa takova paletti kasalle: humppa-asut, humppa-kengät, humppa-kiinteytysvoide ja skumpan voitonjuomana korvaava Humpp-ah.

Taas meni kansa pilaamaan koko jutun.

Kuolleita unelmia on minun osaltani valmis

Lauantai 6.2.2010 klo 7.44

Kuolleita unelmia, neljäs romaanini on nyt oikoluettu ja viimeiset korjausesitykset kustantajalle on lähetetty. On yksi kirjailijan elämän parhaista hetkistä.

Seuraavaksi - toivottavasti - romaaniin tarttuvat sen lukijat maaliskuun 15. päivän, eli kirjan ilmestymisen jälkeen. Tarttuvat, ja lähtevät omista lähtökohdistaan tekemään kokonaiseksi sitä tarinanpuolikasta ja maailmaa, jota yritin kansien väliin omalta osaltani luoda.

Katselin äskettäin kirjastossa Edgar Rice Burroughsin - eli Tarzanin luojan - Mars-kirjojen selkämyksiä nuorten osastolla. Noin kymmenen vuoden ikäisenä pidin paljon noista John Carterin seikkaluista kertovista kirjoista.

En lainannut enää Mars-kirjoja. Ehkä kuluneet yli kolmekymmentä vuotta ovat tehneet jotakin sille tarinalle, joka kymmenvuotiaan pojan ja kirjailijan yhteistyöllä silloin syntyi.

Kuiskaajalta on jäänyt Huovinen lukematta

Lauantai 30.1.2010 klo 7.42

Tämän aamun (30.1.) Hesarin kulttuurisivuilla nimimerkki Kuiskaaja pitää maailmankirjallisuuden hauskimpana kohtauksena sitä, kuinka hevimies Ozzy Osborne teurastaa muistelmissaan kanalansa asukkaat automaattihaulikolla ja samuraimiekalla. En ole lukenut ko. opusta, joten en tiedä pitääkö kuvaus hauskuudesta paikkansa.

Kuiskaajan kannattaisi kuitenkin käydä lähikirjastossa, ja hakea sieltä vaikka jokin Veikko Huovisen novellikokoelmista. Voisi naurattaa, ja mikä parasta ilman raakaa väkivaltaa.

Nilikki on vaikea kuvattava

Keskiviikko 20.1.2010 klo 6.19

Luen parhaillaan Tommi Liimatan romaania Nilikki (WSOY 2009). Tarinaansa Liimatta kertoo omalaatuisella kielellä, osin pohjoisesta lainatulla. Kielikuvia on paljon, ja mikä parasta ne yllättävät ja toimivat.

Nilikki, aika ikävä ihminen ei ole niitä helpoimpia kuvattavia. Puolessa välissä romaania Liimatta on vielä plussan puolella. Teksti on niin kevyttä ja huolimattoman tuntuista että sen eteen on tehty töitä.

Pidän.

 

Mies oli vitsi, kirjoitti Kaarina Hazard

Perjantai 15.1.2010 klo 7.11

Perjantain (15.1.) Iltalehden kolumnissaan Kaarina Hazard kirjoitti Tony Halmeesta, edesmenneestä nyrkkeilijästä ja kansanedustajasta. Kolumnista on noussut valtakunnassa älämölö. Kaarina Hazard näkyy kirjoittavan kolumnissaan muun muassa näin: "Mies oli vitsi".

Kysymyksessähän on hyökkäys koko miessukupuolta kohtaan! Vain vähän aikaa sitten Audi-mies sai erota verrattuaan naista autoon. Jos maailmassa on yhtään tasapuolisuutta, on tämän oltava myös Hazardin kohtalo.

Jos Suomessa käyttää vertauksia, on oltava valmis eroamaan. En tiedä, mistä vapaa kirjoittaja voi erota, mutta erottava on.

Pastissi, intertekstuaalisuus ja plagiaatti - mitä eroa?

Torstai 7.1.2010 klo 7.11

Eräs kirjailija kertoi minulle, ettei hän juurikaan lue muiden kirjoittamia kirjoja. Hän pelkää saavansa niistä vaikutteita omaan kirjoittamiseensa.

Sivistyssanakirja kertoo, että plagiointi on suoraa kopioimista. Pastissi on tyylin jäljittelyä, ja intertekstuaalisuus on jonkin jo kirjoitetun uudelleen kirjoittamista. Hienoja sanoja. Mutta mitä eroa niillä on?

Olen nyt lukenut erästä menossa olevaa kirjoitusurakkaani varten vinon pinon erilaista uskonnollista kirjallisuutta. Kantaa ottavaa, puolesta ja vastaan olevaa, ristiriitaista mutta ennen kaikkea ajateltua. Nyt se kaikki on jäsentymättömänä möykkynä päässäni ja ruutuvihkoissa.

Syyllistynköhän plagiointiin, kun aion kirjoittaa samasta asiasta, josta jo tuhannet ovat kirjoittaneet? Jos - tai kun - onnistun noiden muiden kirjoittamien teosten ansiosta kirjoittamaan teemaani valottavan tarinan, niin onko se silloin intertekstuaalisuutta?

Ei sillä liene merkitystä. Luultavasti joku muukin miettii tällä hetkellä sitä samaa asiaa.

Dan Brown ja avattujen arvoitusten avaimet

Maanantai 4.1.2010 klo 6.19

Dan Brownin, Da Vinci-koodin kirjoittajan teos Kadonnut symboli ilmestyi suomennettuna viime syksynä. Tämän vuoden puolella näkyy ilmestyneen Simon Coxin kirjoittama kirja Kadonneen symbolin arvoitukset, jossa luvataan avaimia Brownin menestysteoksen avaamiseen.

Metka yhdistelmä: tarvitaan kirja, jonka sisältö auttaa toisen kirjan lukemisessa. Tulee mieleen kysymys, olisiko Mika Waltarin Sinuhe egyptiläinenkin tarvinnut seurakseen kirjan egyptologiasta, jotta lukijan hienosta kirjasta saama elämys olisi ollut suurempi?

Jotenkin tuntuu, että ei.

Kööpenhamina on demokratian koetinkivi

Sunnuntai 6.12.2009 klo 15.02

On pelottavaa ajatella, että ensi viikolla Kööpenhaminassa alkavat ilmastoneuvottelut voivat samalla olla sekä demokraattisen yhteiskuntajärjestyksen joutsenlaulu, tai sen viimeinen mahdollisuus suureen riemuvoittoon.

Hyvin harva kiistää enää sitä, että olemme muuttaneet pysyvästi maapallon ilmastoa. Harva kiistää enää sitäkään, että käytettävissämme olevat luonnonvarat ovat rajalliset.

Se, millaisia johtopäätöksiä näistä asioista vedetään onkin eri asia. Menossa oleva talouskriisi on osoittanut jatkuvaan kasvuun perustuvan talousideologian haavoittuvuuden. Epäilen, tokko johtajillamme on uskallusta myöntää tätä Kööpenhaminassa, ja tehdä sen mukaisia päätöksiä luonnonvarojen vastaisesta käytöstä.

On helpompaa tehdä päätöksiä päästövähennyksistä ja tavoitella taloudellista kasvua kuin luopua syystä, turmioon johtavasta talousideologiasta.

Edustuksellinen demokratia on kovilla

Sunnuntai 29.11.2009 klo 9.30

Eduskunta, ja sinne valitut poliitikot eivät tällä hetkellä nauti kansan erityistä luottamusta. Eri puolueiden asialinjoja on vaikea erottaa toisistaan, ja kohu poliitikkojen yksityiselämän ympärillä, ja yleisen ja yksityisen edun sotkemisen ympärillä syö poliitikkojen kannatusta. Sen seurauksena äänestysprosentti valtakunnallisissa vaaleissa on pitkään ollut laskusuunnassa.

Sanotaan, että demokratian ihanne on peräisin Intiasta ja antiikin Kreikasta. Antiikin Ateenassa äänioikeus taisi olla vain "vapailla miehillä". Sen jälkeen äänioikeutta on laajennettu demokratioissa koskemaan myös naisia ja entisiä orjia.

Suomessa, kuten useimmissa muissakin ns. demokrattisissa maissa edustuksellinen päätöksenteko on hätkähdyttävän nuorta. Suomen nykymuotoinen eduskunta syntyi vuonna 1906. Historian aikajanalla sata vuotta on lyhyt aika.

Ehkä onkin jo kysyttävä, mitä päätöksenteko tulee olemaan tämän vaiheen jälkeen. On kysyttävä myös sitä, kuka lopultakin vaikuttaa harjoitettavaan politiikkaan jos jatkossa alle kolmannes "vapaista kansalaisista" käy vaaliuurnilla.