Kaupallisuusko on kirjan ongelma

Keskiviikko 25.11.2009 klo 7.46

Kirjailija Sofi Oksanen pohtii tämän päivän (25.11.) Hesarin kolumnissaan kirjan ja kaupallisuuden liittoa. Allianssi on tunnettu, tuttu ja vihattu.

Sofi Oksasen kirjoittaa: "Läpeensä kaupallistettu painotuote ei enää ole taidetta eikä oikein enää laadukasta viihdettäkään. Hyvä taide voi toki olla myös hyvin myyvää, mutta ei koskaan kaupallista."

Noita sanoja on pyöritetty julkisuudessa ennenkin. Kaupallisuutta, laatua ja hyvää taidetta on vaikea määritellä. Kukin määrittelee ne omalla tavallaan.

Jokin noissa Oksasen sanavalinnoissa kuitenkin särähtää korvaan. Eikö siinä ole kyse kaupallisuudesta, jos kustantamo ostaa Hesarista kirjailijoilleen sivun ilmoituksen, tai kirjakaupan hymyilevillä tädeillä on yllään Varesta markkinoiva t-paita?

Entä kaupallisuus ja klassisen tarinan kaava? Sankari-sankarin tavoite-vastoinkäymiset-loppuratkaisu löytyvät useista kirjoista, ja varsinkin elokuvista.

Syyllistyykö kirjailija kaupallisuuteen kun hän miettii, ovatko hänen käsikirjoituksessaan nuo myyvät tekijät kohdallaan?

Valta ja media - huonompia vaiko parempia

Keskiviikko 18.11.2009 klo 7.02

Tiistai-illan (17.11.) Valta ja media -keskustelu TV 2:llä oli mielenkiintoista katsottavaa. Näkemyseroja tuli runsaasti, mistä kiitos.

Entinen ministeri ja huippupoliitikko oli sitä mieltä, että kilpailun kiristyminen eri tiedotusvälineiden välillä on huonontanut niiden sisältöä. Voi olla näinkin. "Huonontuminen" voi liittyä myös siihen, että yhteiskunta on muutenkin henkilöitynyt, ja narsismi valtaa alaa.

Mutta onko media pelkästään huonontunut, kun se nostaa poliitikoista uusia näkökulmia esille? 70-luvulla edes arvostamani Keskisuomalaisen silloinen päätoimittaja Erkki Laatikainen ei nostanut äläkkää siitä, että tasavallan johdossa oli päämies, joka median mukaan juoksi yhä pidempiä lenkkejä, ja sai yhä suurempia kalansaaliita mitä iäkkäämmäksi ja hauraammaksi tuli.

Yhtä jäin kaipaamaan keskustelusta: puhetta jatkuvien gallup-kyselyjen kierteestä. Puolueiden välisiä kannatuseroja mitataan tiedotusvälineiden toimeksiannosta jatkuvasti. Mitä merkitystä niillä on, ja ohjaako media niiden kautta päätöksentekoa? Kas kun se oikea kannatus, ja halu vaihtaa päättäjiä mitataan demokratiassa vain vaaleissa.

Mikä kirjallisuudessa on tärkeää

Perjantai 13.11.2009 klo 10.24

Syksyn Finlandia-palkintorumbaa on tänä vuonna tavallistakin mielenkiintoisempaa seurata sivusta.

Sekä tietokirjallisuuden että kaunokirjallisuuden ehdokkaiden julkistamisen jälkeen on suurin suru näyttänyt olevan siitä, ettei listalle mahtunut yhtään varmaa myyntimenestystä.

Ja kun juuri joulukaupassa pitäisi monen tehdä kirjalla se vuoden tili! Kuka on petetty? Ja miten häntä on huijattu?

Onnea kaikille ehdokkaiksi valituille.

Näytelmäkin voi vanhentua

Lauantai 7.11.2009 klo 12.16

Kävin katsomassa Haminan Teatterissa Kyllikki Mäntylän 50-luvun alkupuolella kirjoittaman näytelmän Opri. 1954 näytelmän pohjalta tuotettiin myös elokuva.

50-luvulla evakkotaival oli monella vielä omakohtaisessa muistissa. Mummot olivat mummoja, monet jo vähän yli 70-vuotiaina kunnalliskodissa ja autettavia.

Näytelmä sytkäyttänee eniten niitä, joilla on vielä muistoja evakkotaipaleelta, tai joilla on sukujuuria rajan takana. Minusta 50-luvun mummot eivät enää oikein istuneet tähän päivään.

Toiset 70 vuotta täyttäneistä mummoista eivät enää halua olla mummoja, vaan mennä täyttä päätä, ja heillä on siihen myös varallisuutta ja fysiikkaa. Toiset makaavat sairaalan vuodeosastolla, aivan liian pienen henkilökunnan käänneltävänä.

Aulikki Oksanen kirjoitti 60-luvulla hiljaisista miehistä, jotka matkasivat töihin etelään. Minkähänlainen olisi tämän päivän suomalainen evakkonäytelmä?

Työmarkkinoiden uusi aika ei näy politiikassa

Keskiviikko 4.11.2009 klo 7.06

Maan nykyinen hallitus lupasi hallitusohjelmassa uudistaa yrittäjien sosiaaliturvaa. Moni yrittäjä pusaa töitään yksin, eikä pysty maksamaan itselleen riittävää yrittäjäeläkettä. Jos jotakin käy, hän on pulassa.

Asiaa valmistelleen ns. Pukkilan työryhmän raportti näkyy valmistuneen. Kuten olettaa sopikin, se ei juurikaan lupaa parannuksia yksin työskentelevien, itsensä pätkittäin yritystoiminnallaan työllistävien henkilöiden sosiaaliturvaan.

Itsensä työllistäviä ihmisiä edustavien järjestöjen lausunto Pukkilan työryhmän raportista löytyy mm. täältä. Noihin sanoihin on helppo yhtyä. Työmarkkinoiden todellisuus pätkätöineen ja useine toimeksiantajineen ei näy vieläkään maassa harrastetussa politiikassa.

Poliittinen kulttuuri on yhä rakennettu kokoaikaista palkkatyötä tai teollista yritystoimintaa varten.

Tee itsellesi osavuosikatsaus

Perjantai 30.10.2009 klo 6.30

Kristallipallon haltijoille näyttää olevan tällä hetkellä kysyntää. Ekonomisteilta ja pääjohtajilta kysellään osavuosikatsausten julkistusten yhteydessä onko käänne parempaan jo tapahtunut, tuleeko se loppuvuodesta vai jääkö elämän alkaminen ensi vuoteen.

Ehkä meidän pienten ihmisten pitäisi kunkin tehdä itsellemme osavuosikatsaus neljästi vuodessa: miltä tilin tilanne näyttää suhteessa kesäkuun lopun tilanteeseen ja viime vuoteen, miten tavoitteet ovat toteutuneet, olemmeko saaneet myytyä itsemme niille ihmisille, joille olisi pitänyt myydä.

Ehkä se paljastaisi jotakin meistä itsestämme. Onnistumiset suhteessa haaveisiin, pettymykset suhteissa toiveisiin. Ja sen, olemmeko olleet realisteja viime vuonna samaan aikaan.

Sitä varten kai pörssiyhtiöiltä näitä katsauksia odotetaan. Että tietäisimme, mihin lopultakin olemme menossa.

Big Brother avasi aamun uutisannin

Keskiviikko 21.10.2009 klo 10.52

Avasin aamulla koneeni nettiselaimen ja aloitin päivän työt. Avaussivunani on MTV 3:n etusivu.

Aamun pääuutisena oli etusivulla Big Brother-kilpailijan avautuminen elämästään. Kakkosuutinen liittyi televisio-ohjelmaan nimeltä Diili.

Valtiollisen yleisradioyhtiön roolista tiedonjakajana on keskusteltu syksyn aikana. Minusta tuntuu, että tulen maksamaan tulevan mediamaksun mielelläni.

Oksan takana on erilainen maailma

Lauantai 17.10.2009 klo 12.10

Lueskelin iltalukemisina Heikki Peuraniemen, alias Metsä-Heikin tänä vuonna julkaisemaa kirjaa Oksan takaa (Mediapinta 2009). Meillä on Heikin kanssa tapana vaihtaa kirjoja, kas samanlaisia metsäläisiä kun olemme taustoiltamme.

Tällä kertaa Heikki, joka täyttää kohtapuolin 75 vuotta oli valinnut tarinankerrontansa tavaksi kronologisen, päiväkirjamaisen otteen. Vuoden ajalta kirjan lehdille kertyivät kauppareissut, havainnot ilmojen pitelemisestä, kommentit luetuista kirjoista.

Minulla kesti hetken, ennen kuin sain otteen kerrontatavasta. Sitten tajusin, missä oli vaikeus: minut, kuten meidät kaikki on kyllästetty klassisen tarinan kaavalla. Sillä, joka toistuu elokuvissa, kirjoissa, näytelmissä.

Omasta elämästä päiväkirjamaisesti kertovassa teoksessa ei välttämättä ole sitä sankaria eikä hänen varjoaan. Ei ole rinnalla kulkevaa veijaria tai auttajaa. Alku, keskikohta ja kliimaksi jäävät puuttumaan. Elämä soljuu, eikä jakaudu episodeiksi.

Kun lopulta tajusin kytkeä klassisen tarinan lukutavan pois päältä, aloin nauttia Heikin tarinoista. Television ostomatka Jyväskylään ei sisällä suurta draamaa. Ei, se sisältää jotakin paljon sitä suurempaa: elämää itseään.

Kalle on hyvä jätkä - äänestä!

Torstai 15.10.2009 klo 7.14

Vaalirahoitusta koskevan lain uudistaminen jäi hallituksen tehtäväksi, asiaa pohtineen komitean oltua erimielinen. Se ei yllättäne ketään.

Porsaanreikiä ei mikään laki tuki. Jos puolueiden kampanjoinnille asetetaan hintakatto, ilmestyvät lehtiin puolueista, ja yksittäisistä ehdokkaista näennäisesti täysin riippumattomien toimijoiden kannatusilmoitukset.

Asiaa pohtinut Lauri Tarasti sanoi tv-uutisten haastattelussa, että poliittinen kulttuuri on Suomessa nyt muuttunut.

Se muutos syntyy teoilla, ei sanoilla.

Huovinen jätti ison hakkuuaukon

Tiistai 6.10.2009 klo 13.24

Eilinen suru-uutinen kertoi, että kirjailija Veikko Huovinen on kuollut.

Hän oli kirjailijana monen lajin taitaja. Erinomainen esimerkki hänen taidoistaan on teos Puukansan tarina. Se kertoo paitsi metsän elämästä ja kuolemasta, myös kirjoittajansa rakkaudesta luontoa kohtaan.

Hiljaisen huumorin taitaja on poissa. Ei mahda ihan heti löytyä samanlaista tilalle.

Tuppeen sahattu - mikä ihana termi!

Keskiviikko 30.9.2009 klo 15.56

Tiistaina 29.9. pääministeri Matti Vanhanen toi julkisuuteen termin, joka lämmitti metsäläisen mieltä. Hän sanoi tehneensä kirjahyllynsä tuppeen sahatusta koivusta.

Sydämeni hypähti. Peräti rikasta, puuhun ja metsään liittyvää kieliperinnettä soisin käytettävän jatkossakin. Voi olla, että niin myös käy: YLE teki paljastuksellaan pääministerimme arvovallalle melkoisen kaatokolon.

Ja jos Vanhanen tähän kaatuu, niin tuleeko hänestä silloin rasiin kaadettu koivu?

Keneltä tulee kirja - keneltä ei

Maanantai 14.9.2009 klo 6.31

Näin syksyllä julkaistaan pääosa vuoden kaunokirjallisista teoksista.

Päähuomio näkyy mediassa kohdistuvan siihen, keneltä ne kirjat tulevat: tuo julkaisee tänä vuonna kirjan, tuo ei. Sen perusteella päätellään, miten hyvä kirjasyksy nyt on.

Kääntäen: olemme hyväksyneet sen, että kirjoittamisessakin on kysymys kilpaurheilusta ja nopeudesta. Valitettavasti emme malta odottaa kevättä, jolloin kirjojen sisältö, teemat ja merkittävyys olisivat jo tiedossa.

Vasta keväällä me oikeasti tiedämme, millainen kirjallisuussyksy tämä oli.

Audi-mies taisi olla tosi Koljatti

Tiistai 8.9.2009 klo 7.00

Naista halventavien kirjoitustensa takia potkut saanut Esko Kiesi l. Audi-mies teki selvän virheen. Hän ei nimittänyt itseään taiteilijaksi.

Viime viikolla näkyvästi lanseeratusta Jari Tervon Koljatti-romaanista eri medioihin saksitut kuvaukset Lidlin kassatyttöjen rinnoista, ja muista naisten ruumiinosista ovat saaneet kosolti kiitosta ja suitsutusta. On syntynyt vuosikymmenen merkkiteos.

Esko Kiesin olisi pitänyt liittää tekstiinsä loppukaneetti: tämä on fiktiota. Silloin häntäkin olisi kiitetty suurena satiirikkona.

Mistäpä hyvä nimi romaanille

Perjantai 4.9.2009 klo 11.43

Tähän aikaan vuodesta tiedän, että minulta ilmestyy seuraava romaani ensi keväänä. Minä tiedän, mistä se kertoo. Tiedän suurin piirtein senkin, montako sivua romaanissa tulee olemaan. Pakkohan minun on tietää: olen itse kirjoittanut sen.

Kokemukseni mukaan nimen löytäminen ihmislapselle on paljon helpompaa kuin kirjan nimen keksiminen. Kas kun kalenterista ei niitä löydy valmiina. Aika monet hyvät nimet on jo käytetty. Matti-nimisiä ihmislapsia mahtuu koulussa samalle luokalle montakin, mutta kirjaston hyllyssä kaksi Matti-nimistä romaania on liikaa.

Kirjan nimen pitäisi kertoa jotakin sen sisällöstä. Mutta nimi ei saisi kuitenkaan paljastaa liikaa. Ja lyhytkin sen pitäisi olla. Ja iskevä.

Kolme on ehdokasta minulla. Saas nähdä, millä niistä rikosylikonstaapeli Sudenmaa lopulta jatkaa seikkailujaan kolmannessa kirjassaan.

Kirjoittaako itsestään - vai jostakusta muusta?

Sunnuntai 30.8.2009 klo 14.58

Tämän päivän (30.8.) Kymen Sanomissa Kari Hotakainen on haastattelussa sitä mieltä, että "romaanikirjailijalle on tuhoisaa kirjoittaa itsestään. Hänen persoonapronomininsa ei ole minä vaan hän."

Asiasta olen kollegan kanssa totisesti samaa mieltä. Olen, vaikka kokovartalopeili tuntuukin kuuluvan yhä yleisemmin nykyihmisen kalustukseen, ja kirjailijaltakin odotetaan enemmän mielipiteitä kirjoittamisestaan kuin sen tuotoksista.

Niin sanottu terapiakirjoittaminen on tietenkin asia erikseen. Tämä väheksyttykin kirjoittamisen muoto on eräs jaloimpia ja hyödyllisimpiä tekstitaiteen lajeja.

Mutta sen paikka ei ehkä aina ole fiktiivisessä romaanissa.

Haminan Rauha, R.I.P

Maanantai 24.8.2009 klo 7.42

Haminan Rauha - 200 vuotta naisen elämästä sai viimeisen esityskertansa eilen Haminan Pyörävarastolla. Yhteensä esityskertoja oli kuusi. Kaikki esitykset olivat loppuunmyytyjä.

Teatteri Kurkiauran näytelmän käsikirjoittaminen yhdessä Hillevi Kilpeläisen kanssa oli opettava kokemus. Näytelmä pelaa tekstin osalta täysin eri säännöin kuin proosa. Asioita voi kuvata eri tavalla. Osan tapahtumista saa katsoja kuvitella itse. Käsikirjoittaja ei voi tietää, missä kohti katsoja itkee, ja missä nauraa.

Näyttelijöille täytyy antaa täysi tunnustus: vaikka kysymys on harrastuksesta, vaati roolihahmon tekeminen jokaiselta heistä paljon aikaa, ideoita ja paneutumista.

Seuraavan näytelmäni, toiseni kirjoittaminen täytyykin ottaa vakavasti. Joku sen joutuu esittämään. Ja joku (toivottavasti) myös katsomaan.

Klassikko ei koostu actionista

Lauantai 1.8.2009 klo 18.36

Luen tällä hetkellä J.D. Salingerin klassikkoa Sieppari ruispellossa (Tammi 1951). Tähän saakka se on jäänyt väliin.

J.D. Salinger on kirjoittanut kirjan luottaen kieleen, ja päähenkilön tuntemusten kuvaukseen. Pentti Saarikosken suomennos on mainio: tarina elää myös suomeksi kirjoitettuna, vaikka se ei kerro mistään maailmaa järisyttävästä asiasta.

Moni tämän hetken menestyskirja on kirjoitettu rakentaen koko tarina toiminnan varaan: nopeita kohtauksia, jännitystä ja arvoitusten ratkaisuja, jotka pitävät lukijaa otteessaan. Monikohan niistä lie tuleva klassikko?

Mieleen hiipii väkisinkin ajatus, että J.D. Salinger, ja kumppanit ansaitsevat paikkansa kaapin päällä juuri sen takia, millä tavalla he tarinansa kertoivat.

Kallis köyhyys ärsyttää

Tiistai 14.7.2009 klo 7.45

Luin Jera ja Jyri Hännisen pamfletin Kallis köyhyys (WSOY 2008). Kirja kertoo nimensä mukaisesti suomalaisten aineellisesta köyhtymisestä ja eriarvoistumisesta, lähtien 90-luvun lamasta aina tähän nykyiseen saakka.

Sanakirjan mukaan pamfletti näkyy olevan suomeksi arvosteleva kirjanen päivänpolttavasta aiheesta tai häväistyskirjoitus.

Suosittelen lukemaan Hännisten kirjasen. Ei se päiväperho ole, vaikka ärsyttääkin. Niin pamfletin pitääkin ärsyttää, jos yli 300 000 suomalaisella oli jo viime vuonna merkintä maksuhäiriörekisterissä, ja 85 000 meistä eli pelkän pienen kansaneläkkeen varassa.

Se, johtaako ruokajonojen aiheuttama ärsytys mihinkään, onkin eri asia. Ei se ainakaan näytä johtavan kansalaisia vaaliuurnille.

Täyttääkö kirja odotuksia?

Tiistai 7.7.2009 klo 13.37

Luin Leena Korsumäen kritiikin, jonka hän oli kirjoittanut romaanistani Tammikoti Dekkariseuran Ruumiin kulttuuri-lehden Kirjakäräjille (2/2009). Asiallisesta kritiikistä on kirjailijan aina syytä olla kiitollinen. Kritiikkejä kun julkaistaan nykyään niin vähän.

Leena Korsumäki oli kritiikissään sitä mieltä, että Tammikoti ei yllä edellisen romaanini (Ahventen valtakunta) tasolle. Hän kirjoittaa näin: "Tosin ennakko-odotukseni olivat varsin korkealla edellisen kirjan vahvan vaikutuksen vuoksi".

Ahventen valtakunnan tekemä vahva vaikutus tietenkin tuntuu kirjoittajasta hyvältä. Samalla se panee miettimään: jos kirjoittaa kirjasarjaa, jonka eri osissa päähenkilönä on sama ihminen, niin kuinka paljon kirjoittajalla on lupa muuttaa tarinan kuljetustapaa ja sitä, miten päähenkilöt toimivat ilman että hän pettää lukijoiden odotuksia?

Kuulin vast'ikään, että suuri kustantamo oli hylännyt erään pitkäaikaisen kirjailijansa käsikirjoituksen siksi, ettei tämä ollutkaan kirjoittanut samantyyppistä kirjaa kuin hänen aikaisempi tuotantonsa oli.

Onko kirjailijalla siis lupaa uudistua, ja kenen ehdoilla?

Kultaisesta säännöstä ja sen tulkinnasta

Perjantai 19.6.2009 klo 8.08

Pappi Kai Sadinmaa kirjoittaa tämän päivän Hesarissa (18.6.) mielenkiintoisesti ristinuskosta, ja pappien sekä seurakuntien tehtävistä.

Sadinmaan mielestä kirkon ja kirkon toimihenkilöiden olisi mentävä rohkeammin mukaan politiikkaan, puolustamaan heikkojen eikä oikeauskoisten asiaa. Hän muistuttaa, ettei kirkko ole olemassa itseään varten.

Ajatus näkyvästä osallistumisesta on kannatettava. Mutta sanaa politiikka tuskin kannattaa tässä yhteydessä käyttää: poliittinen elämä tuntuu tässä maassa rämettyneen vielä pahemmin kuin kirkollisen elämän tarkoitus.

Melkein jokaisesta uskonnosta löytyy eri muodoissa niin sanottu kultainen sääntö. Sen mukaan ihmisen tulisi kohdella toisia ihmisiä kohtaan siten, kuin hän haluaa itseäänkin kohdeltavan.

On se harmi, että kultaisen säännönkin voi tulkita niin monella eri tavalla.