Faktaa kestävästä kasvusta ja hyvinvointivaltiosta

Perjantai 12.6.2009 klo 10.20

Luen parhaillaan Heikki Taimion toimittamaa kirjaa Kurssin muutos: Kestävään kasvuun ja hyvinvointiin (Työväen Sivistysliitto 2009). Kirjassa tutkijat eri instansseista erittelevät sitä, millaiset mahdollisuudet meillä Suomessa on säilyttää niin sanotun pohjoismaisen hyvinvointivaltion rakenteet tulevien vuosien haasteissa.

Johdannossa Heikki Taimio toteaa, että suomalainen yhteiskunta ja kansantalous saavutti huippunsa jo 20 vuotta sitten. Suomi oli 1980- ja 1990-lukujen vaihteessa Euroopan Japani, monella luvulla mitattuna.

Mielenkiintoisia ovat myös Palkansaajien tutkimuslaitoksen Jaakko Kianderin ajatukset siitä, kestääkö yhteiskuntamme väestön ikääntymistä, ja millaista talouskasvua jatkossa tarvitaan.

Kianderin tilanteesta maalaama kuva on lohdullinen: eläkeläiset, joita on yhä enemmän, ja jotka elävät yhä pidempään saavat parempaa eläkettä. Se taas tuo kansantalouteen ostovoimaa. Sillä ostovoimalla pystymme kustantamaan ne kaksi viimeistä elinvuotta, jotka tilastojen mukaan maksavat meistä jokaisella kaikkein eniten verovaroin kustannettavina hoitoina ja lääkkeinä.

Kyllä tilastot osaavatkin olla julmia. 

Dekkaripäivät taas takana

Sunnuntai 7.6.2009 klo 7.35

Vietin muistaakseni viidettä kertaa kesäistä viikonloppua Kouvolan Dekkaripäivillä. Tällä kertaa en niinkään kuuntelijana, vaan Myllylahden osastolla juttelemassa kirjoistani, kirjoista yleensä ja kirjoittamisesta.

Dekkaripäivät on vakiinnuttanut asemansa rauhallisena ja mukavana kesätapahtumana. Aikataulut ovat kiireettömiä, eikä markkinahumu kaadu kenenkään päälle.

Hyvän tilaisuuden tekemiseen ei aina välttämättä tarvita huipputekniikkaa. Ajattelin sitä, kun tapahtuman puuhanainen Ritva Sorvali heijasti kalvojaan Kouvolan Teatterin takaseinälle.

Ajatella, että hän teki sen niinkin antiikkisella välineellä kuin piirtoheittimellä.

Maa on kehitysmaissa halpaa - vai onko?

Tiistai 19.5.2009 klo 8.47

Stora Enso ilmoitti tällä viikolla ostavansa Uruguaysta yli 130 000 hehtaaria maata ja puuviljelmiä tulevaa sellutehdastaan varten. Aikaisemmin suomalaislähtöiset metsäyhtiöt ovat hankkineet maata paitsi Uruguaysta, myös sen pohjoisesta rajanaapurista Brasiliasta.

Kiinalaiset sekä intialaiset häärivät maaostoksilla Afrikassa, varsinkin Madagaskarin saarella. Tavoitteena on turvata omien kansalaisten elintarvikehuolto. Länsimaiset yhtiöt hankkivat maanosasta maata varsinkin bioenergian raaka-aineiden tuotantoa varten.

Väkisinkin mieleen tulee ajatus, että kolonialismi on palaamassa nyt eteläisen maapallon valtioiden riesaksi rahan voimalla. Ja toisin päin, se että maanomistusolot täällä pohjolassa ovat suhteellisen selvät ei olekaan enää kilpailuetu, jos muualta saa (tai voi olettaa saavansa) raaka-ainetta halvemmalla.

En oikein tiedä, toteutuuko siinä bioenergia-ajattelun perimmäinen olemus, jos autoni polttoaine rahdataan jatkossa tänne kasviöljynä tuhansien kilometrien päästä.

Pörssin logiikka ei ole ihmisen logiikkaa

Torstai 7.5.2009 klo 6.42

Pörssiyhtiöt esittelevät näinä viikkoina osavuosikatsauksensa vuoden 2009 ensimmäiseltä kolmannekselta.

Viime vuoden lopulla pörssiosakkeiden arvot putosivat rajusti. Nyt ne alkavat taas nousta, kun sijoittajat yrittävät arvuutella sitä, milloin se uusi nousu alkaa.

Olen seurannut jännityksellä, mitä jonkin yrityksen pörssikurssille käy sen jälkeen, kun se ilmoittaa työntekijöidensä vähennyksistä. Lähes säännönmukaisesti osakkeen arvo nousee.

Vertailukohdaksi tarvitsisimme nyt yrityksen, joka ilmoittaisi vaikeassa tilanteessa pitävänsä viimeiseen asti kiinni kaikista työntekijöistään: järjestävänsä koulutusta, joka hyödynnetään sitten kun menee taas paremmin, ja tinkivänsä väliaikaisesti sijoitetun pääoman tuottovaatimuksistaan sen hyväksi, että osaava väki pysyy talossa.

Olisi mielenkiintoista nähdä, mitä sen yrityksen osakkeen arvolle kävisi. Nousisikohan se?

Haminan Rauha -näytelmän harjoitukset alkoivat

Maanantai 27.4.2009 klo 6.01

Haminan Rauha -näytelmän harjoitukset alkoivat eilen. Olen työstänyt kevään ajan sen käsikirjoitusta yhdessä Hillevi Kaaron kanssa. Minun pohja-ajatukseni näytelmälle on ollut tehdä eläväksi 200 vuotta haminalaisten naisten elämää vuodesta 1809 lähtien, ajanjaksolta jona historiankirjoihin kirjoitettuja päätöksiä ovat tehneet lähinnä miehet.

Näyttelijöiden työ alkoi lukuharjoituksilla. Kirjoittajan kannalta läsnäolo on peräti hyödyllistä: kaikki se, mitä olen kirjoittanut kirjakielellä ei toimikaan näytelmässä. Ja se, minkä olen luullut toimivan puhekielenä, ei välttämättä toimikaan elävän ihmisen suuhun pantuna.

Paljon on työtä vielä tehtävänä. Mutta Hillevi on saanut taas osaavan porukan kokoon.

Tekijänoikeudet ovat arvotavaraa - molemmille osapuolille

Tiistai 21.4.2009 klo 12.04

Tekijänoikeuksien myynnistä ja luovutuksesta käydään nyt isompaa ja pienempää porinaa monella suunnalla. Se kertonee siitä, että yritysmaailmassa on lopullisesti herätty siihen, ettei raaka rauta tuo enää rahaa, vaan se mikä on ihmisten päissä.

Valitettavasti tuossa porinassa tahtoo vain unohtua, että moni meistä yrittää hankkia elantonsa sillä päänsä sisällöllä. Viimeisin esimerkki on Sanoma News-konsernin harrastama painostus freelance-journalisteja kohtaan kaikkien tekijänoikeuksien saamiseksi konsernin haltuun mahdollisimman pienellä korvauksella. Lisää infoa asiasta löytyy esimerkiksi Journalistiliiton Freet-nettisivuilta.

Asiaan liittyy paitsi raha, myös juridisia kysymyksiä. Oletetaan, että menisin juttukeikalle, ja kertoisin haastateltavalle että juttu tulee siihen lehteen, ja sen päivän numeroon.

Jos luovuttaisin kaikki tekijänoikeudet kasvottomalle konsernille, käytettäväksi kaikissa mahdollisissa julkaisuissa ja yhteyksissä voisin jokin päivä huomata, että juttu/siihen liittyvät kuvat on julkaistu jossakin täysin sopimattomassa yhteydessä.

Se, mikä on joskus talletettu sähköiseen muotoon säilyy ikuisesti, sanoi joku viisas. Vastuusta se viisas ei puhunut mitään.

Google sopii asioista Ameriikan malliin

Perjantai 3.4.2009 klo 7.01

Hakukonejätti Google on virittelemässä palvelustaan sähköisessä muodossa olevan kirjallisuuden jakelukanavaa. Hämmennystä herättää  se, millä tavalla asiasta sovitaan kirjailijoiden, eli tekijänoikeuksien haltijoiden kanssa.

Yritys tiedottaa eri medioissa siitä, millä ehdoilla sopimukseen liitytään,  ja mitä se tarkoittaa. Mielenkiintoista on se, miten tekijänoikeuksien haltija sopimuksen omalta osaltaan hyväksyy: hänen ei tarvitse tehdä mitään.

Äkkinäiselle tulee mieleen, että tapa on riskialtis, ja eurooppalaisen oikeuskäytännön vastainen. Entä, jos en jostakin syystä näe kyseisiä tiedotteita? Olenko silloin sopinut jotakin?

Lisää mielenkiintoisesta aiheesta mm. Journalistiliiton Freet-sivustolla.

Yksi romaani - monta sanaa asioista

Perjantai 27.3.2009 klo 14.35

Uusimman romaanini Tammikoti kirjastokappaleet alkavat pikku hiljaa löytää sijansa kirjastojen hyllyiltä. Sitä ennen ne on kirjattu, muovitettu ja luokiteltu.

Katsoin pääkaupunkiseudun Helmet-verkkopalvelusta sitä, millä asiasanoilla kirjaani kuvattiin. Vähän nauratti, kun näin tämän listan.

Ei kirjoittaja ainakaan tässä tapauksessa arvannut, kuinka moneen eri elämänalaan 236-sivuisen romaanin voi oikein liittää.

Toisaalta iski pelko: onko kysymyksessä kirjoittajan keskittymiskyvyn puute?

Selvänä vai juovuksissa, kas siinäpä...

Sunnuntai 15.3.2009 klo 10.12

Luen parhaillaan Juhani Seppäsen kirjaa Selvästi juovuksissa (Otava 2006).

Lääkärinä, ja ilmeisesti entisenä(?) kovana kupinkaatajana hän erittelee nautittavan tarkasti esimerkiksi sitä, miten humalahakuisessa seurueessa suhtaudutaan yhteen, joka ei älyäkään ottaa. Tilanne on jokaiselle vesilinjalaiselle tuttu.

Samoin Seppänen havainnoi hyvin sitä miten ihminen, joka jo kärsii juomisensa haitoista etsii sitä rajaa, jolla hän perustelee itselleen ettei ole alkoholisti. Peruste voi löytyä siitä, jos ei tarvitse aamulla "loiventajaa". Tai siitä, ettei minulta kulu viikon mittaan sitä määrää ravintola-annoksia, jolla Alko määrittää haittakäytön rajan.

Seppäsen kirja soveltuu hyvin luettavaksi sellaiselle, joka etsii syitä juomisen jättämiselle. Ja erityisen hyvin sellaiselle, joka etsii syitä sen jatkamiselle.

Kirjaa lista kirjoista, joita ei pitäisi lukea

Sunnuntai 8.3.2009 klo 16.00

Se on taas sitä aikaa, kun julkisuuteen ponnahtaa lista kirjoista, jotka jokaisen pitäisi lukea. Ainakin Ilta-Sanomissa näkyi olleen sellainen.

Olisipa joskus hauska nähdä lista niistä kirjoista, joita ei pitäisi kenenkään lukea. Ehkä sellainen lista herättäisi enemmän mielipiteitä ja keskustelua kuin pakkoluettavien kirjojen kirjo.

Veikkaan, että esimerkiksi uskonnolliset perusteokset (Raamattu, Koraani jne.) saisivat paljon ääniä. Ja voisipa siellä kärjessä olla myös jokin kiistelty ja kiitetty bestseller.

Internet - avointa vai suljettua viestintää?

Perjantai 6.3.2009 klo 9.16

Menen ymmälleni, kun ihmiset puhuvat Facebookista, ja siitä kuinka kivaa siellä on kavereiden kesken.

Ilmeisesti, ja näin olen ymmärtänyt Facebookin idea on siinä, että voit kutsua kavereitasi nettiin johonkin yhteiseen paikkaan. Tai niitä, joiden kaveri haluaisit olla. Muilla ei siihen paikkaan ole asiaa.

Niistä pippaloista olen vielä osaton. Olen ollut siinä luulossa, että Internetin vahvuus ja tarkoitus on viestinnän avoimuus ja samanaikaisuus kaikkialla maailmassa.

Ehkä olen ollut väärässä. 

Nettikirjasto on kirjailijalle kiehtova arvoitus

Perjantai 20.2.2009 klo 22.35

Tänä päivänä jokainen kunnallinen kirjasto kuuluu johonkin verkkokirjastoon. Sitä, mitä kunkin kirjastorakennuksen hyllyiltä löytyy voi selailla kaikessa rauhassa omassa kotona.

Kirjailijalle, jonka kirja on kohtapuoliin tulossa ulos painosta nämä web-origot ja vastaavat ovat kiehtovia arvoituksia. Miksi Turun kirjastoon on tilattu juuri kuusi kappaletta uutta romaaniani Tammikoti? Miksi Kouvolaan, pääluvultaan paljon pienempään kaupunkiin niitä tilataan kymmenen? Kuka tilauspäätöksen on tehnyt? Ja miksi?

Tarjonnan pulaa kirjoista kirjastot eivät varmaankaan pode. Joku siellä takahuoneessa varmaankin tekee päätökset, että tämä me otetaan, mutta tätä ei.

On se vaan niin julmaa.

Julkkiksen henkilökuva kirjoissa ja kansissa

Maanantai 16.2.2009 klo 6.33

Jukka Petäjä kirjoitti Hesarissa (15.2.09) mielenkiintoisen kolumnin siitä, miten kirjailija käyttää muita ihmisiä omien kirjoitustensa raaka-aineena. Innoituksen kolumniin hän lienee saanut surullisenkuuluisasta Pääministerin morsian -teoksesta.

En usko, että kirjailija on läheskään aina se sika, joka varastaa kaiken mikä kiiltää. En ainakaan, jos kysymyksessä on julkisuuden henkilöhahmo. Harva meistä kynänpyörittäjistä on tuntenut Josef Stalinin, Adolf Hitlerin tai edes Paavo Lipposen henkilökohtaisesti.

Siinä vaiheessa, kun Matti Vanhasen näköinen mies ilmestyy jonkun kirjan sivuille hänen hahmonsa on jo venytetty, hämärretty, vanutettu ja virutettu monta kertaa eri medioissa. Jostakin sieltä se joku, joka hänestä haluaa kirjoittaa, ottaa tarpeet omaan Matti Vanhaseensa.

Ja (toivottavasti) luo täysin uuden Matti Vanhasen. Jossa ei ole jäljellä mitään siitä alkuperäisestä. Ja siitähän ei ollut kysymys Pääministerin morsiamessa.

Mitenkäs se tekijänoikeuslaki määrittelikään teoksen?

34 tapaa pelastaa maailma

Tiistai 10.2.2009 klo 7.19

Luin Risto Isomäen kirjan 34 tapaa estää maapallon ylikuumeneminen (Tammi 2008).

Kirjan kannessa sen mainostetaan sisältävän järkeviä vaihtoehtoja ja hullujen tiedemiesten ratkaisuja. Olisi mielenkiintoista tietää, kuka on määritellyt näiden tiedemiesten hulluuden asteen. Charles Darwinia, ja Albert Einsteiniäkin pidettiin aikoinaan (joissain piireissä) hulluina.

Joka tapauksessa Isomäen kirja on hyvin kirjoitettu, ja sisältää mielenkiintoisia ehdotuksia ympäristökatastrofin ehkäisemiseksi. Eivätkä kaikki ideat ole edes uusia: joutomaiden metsittämisen, ja hiilensidonnan merkitys tuottavaan peltomaahan on tunnettu jo kauan ennen vuotta 2009.

Sääli vain, että tuotot tulevat niistä töistä niin hitaasti ettei niihin haluta sijoittaa. Ja pitkässä juoksussahan me olemme kaikki kuolleita.

Sykemittarit tulivat monen kannalta liian myöhään

Perjantai 6.2.2009 klo 6.36

Aamun Hesarissa (6.2.) Kainuun Prikaatin viestikomppanian päällikkö harmittelee sitä, että varusmiesten syke nousee hiihtäessä yli kriittisen raja-arvon 150. Jos päällikkö olisi tiennyt sen etukäteen, olisi ampumaradalle menty bussilla.

Harmi, ettei sykemittareita ollut käytössä jo toisessa maailmansodassa. Moni ihminen olisi säilyttänyt henkensä jos ennen hyökkäystä, ja ennen nousua ylös taisteluhaudasta olisi jokaiselta läsnäolijalta mitattu syke.

Eiköhän se siinä tilanteessa pyyhkinyt sekä puolustajilla että hyökkääjillä reilusti yli tuon sallitun arvon.

Mikä on rasismia - ja mikä oikeutta ilmasta mielipiteensä

Sunnuntai 1.2.2009 klo 10.32

Viime syksyn kunnallisvaalien jälkeen on puheenaiheeksi noussut jälleen rasismi. Lähinnä jutunjuurta ovat medialle antaneet eräiden uusien perussuomalaisten kunnallisvaltuutettujen blogeihinsa kirjaamat mielipiteet siitä, miten rikoksiin syyllistyneitä maahanmuuttotaustaisia henkilöitä tulisi käsitellä.

Rasismia on ollut aina, ja varsinkin muualta tulleita kohtaan. Suomessa karjalaistaustaiset evakot, jotka joutuivat jättämään kotinsa sodan seurauksena kokivat ennakkoluuloja ja ryssittelyä. Tämän päivän evakoita ovat sotaa ja nälkää rikkaaseen Eurooppaan paenneet, tai tänne töihin tulleet afrikkalaiset ja aasialaiset.

Se, että rasismia on ollut aina ei tee siitä yhtään sen hyväksyttävämpää. Asian toinen puoli on kuitenkin se, että maahanmuuttajista ja -muutosta pitäisi nyt pystyä keskustelemaan. Siihen pitäisi olla mahdollisuus, myös niillä jotka suhtautuvat asiaan kriittisesti. Ja ilman, että niskaansa saisi heti syytteen rasismista.

90-luvulla maahamme saapuneiden pakolaisten lapset alkavat olla jo aikuisia suomalaisia. He ovat, ja useimmat haluavat olla osa tätä yhteiskuntaa. Toisaalta, uskooko joku että pakolaisuus maailmassa vähenee, jos me täällä pohjolassa panemme rajamme kiinni?

Olenko olemassa ilman kotisivuja?

Tiistai 27.1.2009 klo 13.28

Journalistiliiton free-jäsenet ovat keskustelleet tällä viikolla muilta suljetulla nettisivustollaan siitä, ovatko omat ja henkilökohtaiset nettisivut tarpeen vai ei. Monen mielipide on ollut, että pakko ne on tänä päivänä olla, muuten ei ole olemassa.

Freelance-journalisteille omat nettisivut ovat yksi tapa mainostaa olemassaoloaan mahdollisille työnantajille. Se tarve on selvä. Sama on tilanne monella muullakin pienyrittäjällä.

Mutta onko ihmistä enää olemassa, jos häntä ei löydy netistä? Miten lie kymmenen vuoden päästä? Mitä hyötyä siitä olisi, jos meillä kaikilla viidellä miljoonalla suomalaisella olisi omat kotisivut, blogi tai ainakin oma Facebook-sivusto?

En tiedä, olisimmeko ainakaan onnellisempia. Naputtelemalla oman nimensä Googlen laatikkoon voi itsensä löytää yllättävistä yhteyksistä. Kokeilkaapa.

Kirja valokuvista, ja kuvaamisesta

Tiistai 20.1.2009 klo 7.28

Luin Michael Freemanin kirjan Valokuvaamisen taito (Docendo 2008). Tai oikeastaan, Freemanin kirjaa piti sekä lukea että katsella. Suosittelen kaikille, jotka kuvaavat joskus.

Oli lohdullista lukea, että huippuvalokuvaajallakin suuri osa onnistuneista otoksista syntyy sattumalta: vaikka kuinka sommittelee näkymää ja odottaa sopivaa kuvausajankohtaa, niin juuri tärkeällä hetkellä joku astuu kuvaan, siitä pois tai kääntää päänsä.

Kiinnostava oli sekin havainto, että huippuvalokuvaaja tietää, miten minä hänen ottamaansa kuvaa katson. Ainakin minulla Freemanin kuvaama järjestys toimi. Ihminen katsoo aina ensin toisen ihmisen kasvoja. Niiltä evoluutio on meidät opettanut lukemaan merkkejä vaarasta, ystävällisyydestä ja tulevasta.

Kirja-ale on kirjailijan painajainen

Tiistai 13.1.2009 klo 6.59

Taas on se aika, kun kirjakaupoista saa edullisesti luettavaa. Kirja, jonka ohjeellinen vähittäismyyntihinta puoli vuotta sitten oli 30 euroa lähtee nyt kolmella eurolla.

Täysihintaisesta kirjasta kirjailijan osuus tuotosta lienee keskimäärin kolme euroa. Samassa suhteessa laskettuna alekirjasta rapsahtaa tilille 0,3 euroa.

Kirjailijaliiton uusi puheenjohtaja Tuula-Liina Varis peräänkuulutti maanantaina tv-uutisissa valtiovallan vastuuta kulttuurin alkutuottajien ansiomahdollisuuksista. Oikein on, että asiasta pidetään ääntä.

Mutta suurin syy tilanteeseen taitaa olla huonosti toteutuvassa markkinataloudessa: miten on mahdollista, että hyvänkin kirjailijan kirja vanhenee puolessa vuodessa kymmenesosaan alkuperäisestä hinnastaan? Miten kustantamon kannnattaa painattaa "ylisuuri" painos? Miten kirjakaupan kannattaa myydä se pois tuolla hinnalla?

Vastaus taitaa löytyä siitä, että kirjailija ei ole tällä hetkellä yrittäjä, vaikka hänellä onkin teokseensa tekijänoikeus. Jos ennen kustannussopimuksen allekirjoittamista kirjailijalta vaadittaisiin Y-tunnus ja merkintä ennakkoperintärekisterissä, voisi ala tervehtyä ja kilpailun toimimattomuus vähentyä.

Tai ainakin suurin osa kirjailijoista oppisi tekemään itselleen katetuottolaskelman. Kilpailluista markkinoista kirjallisuudessakin on kysymys. Käykää alessa katsomassa jos ette usko.

Juutalainen kirjallisuus - ja suomalainen

Lauantai 10.1.2009 klo 17.42

Luin joulun seutuna Nathan Englanderin romaanin Erikoistapausten ministeriö (Like 2008). Kirjan takakannessa kerrotaan näin: "Amerikanjuutalaisen kirjallisuuden parasta perintöä uudistavaa Englanderia ei ole turhaan verrattu Singeriin, Rothiin ja Malamudiin."

Tuo luokittelu nimenomaan juutalaiseksi kirjallisuudeksi on mielenkiintoista. Samaa luokittelua on tehty useammassakin Englanderin romaania koskevassa kritiikissä jotka olen lukenut. Kansojen sulatusuuni ei siis ole pystynyt kuorimaan tämän "juutalaisuuden" olemuksesta jotakin merkittävää pois. Mitähän se jokin mahtaa olla?

Siitä voi johtaa ajatuksia myös suomalaisen kirjallisuuden kuvaan maailmalla. Arto Paasilinna lienee tämän hetken menestynein kirjailijamme kansainvälisesti. Ainakin hän on yksi näkyvimmistä. Olisikohan siitä apua, jos meitä, vielä tuntemattomia kynäilijöitä markkinoitaisiin ulkomaisille kustantajille ja lukijoille lauseella "suomalaisen kirjallisuuden parasta perintöä uudistavaa X:ää ei ole turhaan verrattu Paasilinnaan."