Westlake on kuollut - eläköön Dortmunder!

Sunnuntai 4.1.2009 klo 12.21

Tämän aamun lehdestä luin suru-uutisen: yksi mielikirjailijoistani, Donald E. Westlake on poissa.

Mutta onneksi hänen monien romaaniensa antisankari John Dortmunder jäi elämään, samoin kuin Dortmunderin teknisesti lahjakas, mutta ei yhtään parempionninen kaveri Andy Kelp.

Kuuma kivi, Kukaan ei ole täydellinen ja muut Westlaken romaanit kestävät ainakin minulla useammankin lukukerran.

Liekö tuossa kaunein muistokirjoitus, jonka kenestäkään kirjailijasta voi kirjoittaa?

Haminan rauha - 200 vuotta samaa näytelmää

Torstai 1.1.2009 klo 16.12

Syyskuussa 1809 Haminassa solmittiin rauha, joka päätti Ruotsi-Suomen ja Venäjän välillä edellisen vuoden helmikuussa syttyneen Suomen sodan. Samalla alkoi kehitys, joka johti Suomen itsenäistymiseen.

Tapahtumaa juhlitaan tänä vuonna ympyräkaupungissamme monin eri tavoin. Hillevi Kilpeläinen, yksi Etelä-Kymenlaaksossa toimivan Teatteri Kurkiauran voimahahmoista pyysi minut mukaan käsikirjoittajatiimiin, kirjoittamaan näytelmää. Ajatuksena on, että Hillevi, Irja Sinivaara ja minä työstämme haminalaisten 200 vuoden kokemuksista luonnoksen näytelmäksi, joka esitetään ensi syksynä.

Tehtävä tuntuu peräti mielenkiintoiselta: niin pitkään aikaan mahtuu paljon iloa, paljon tuskaa, paljon tapahtumia ja ihmiskohtaloita. Mitä niistä kannattaa, voi ja haluaa ottaa mukaan? Jokainen ihminen on kuulemma laulun arvoinen.

Miten lie näytelmän laita?

Lainauskorvaukset tulevat - jollakin aikataululla

Torstai 18.12.2008 klo 8.50

Kirjoitin alkuvuodesta 2007 kirjallisuus- ja kulttuurilehti Säröön artikkelin kirjastoissa olevien kaupallisten aineistojen lainauskorvauksista. EU:n kanta on, että kirjastoissa julkisesti saatavissa olevista aineistoista pitäisi maksaa niiden tekijänoikeuden haltijoille korvauksia.

Ilmeisesti sen määritteleminen, kuka korvauksiin on oikeutettu, millä perusteilla ne maksetaan ja paljonko kukakin saa on työläs urakka. OPM:n Jukka Liedes piti Opetusministeriön kirjastopäivillä 2.12.2008 esitelmän asian tämänhetkisestä tilanteesta.

Se löytyy osoitteesta www.minedu.fi/export/sites/default/OPM/Kirjastot/Luennot/Liitteet/Jukka_Liedes.pdf

Raamit on sovittu, ja miljoonia on ollut valtion budjeteissa. Jää nähtäväksi, milloin se jako alkaa. Tammikuussa 2007 OPM:n virkamiesten veikkaus oli, että kirjailijan tai muun tekijänoikeuden haltijan saama korvaus kirjansa lainaamisesta voisi olla kahden sentin luokkaa per kerta.

Sillähän tekee jo vaikka mitä.

Tammikoti ilmestyy maaliskuussa

Torstai 11.12.2008 klo 6.50

Kolmas romaanini, nimeltään Tammikoti ilmestyy maaliskuussa 2009. Muutaman vuoden työni tulee painetuksi, kansitetuksi ja ihmisten nähtäville. Toivottavasti myös lukijoiden luettavaksi ja arvosteltavaksi.

Hätkähdin, kun kirjan kustantantava Myllylahti Oy luokitteli sen rikos- ja avioliittoromaaniksi. Mutta vähän aikaa pohdittuani totesin, että ajatuksessa on ideaa. Liian usein, varsinkin meillä Suomessa se kaikkein läheisin ihminen on toiselle ihmiselle myös se kaikkein vaarallisin.

Romaanissa yritän kysyä, onko toimimattomassa suhteessa miehen ja naisen välillä kysymys sairaudesta nimeltä riippuvuus. Ja jos on, niin voidaanko sitä parantaa niillä työkaluilla, joilla riippuvuussairauksia yleensä parannetaan.

Reija Kaskiahon Tammikotiin tekemä kansi julkaistiin tällä viikolla. Itseäni miellyttää tuo synkkyydestä valkeuteen avautuva sydän tuossa keskellä. Avautuu se, vaikka rikki onkin. 

Cormac McCarthy - lakonisista lakonisin

Sunnuntai 7.12.2008 klo 7.23

Luin amerikkalaisen Cormac Mccarthyn romaanin Tie (The Road, WSOY 2008). Kirjailija oli minulle ennestään tuntematon.

McCarthyn kerrontatapa on kai sitä, mitä sanotaan lakoniseksi. Ihmisiä tai ympäristöä ei paljonkaan kuvailla. Tarina etenee tapahtumien kautta. Dialogikaan ei ole romaanissa suoraan dialogina, eikä adverbejä lainausten yhteydessä juurikaan viljellä.

Lukukokemus oli tyystin erilainen, kuin vaikkapa äskettäin lukemassani Katja Ketun Hitsaajassa, jossa kieli on runsasta ja rikasta. Kumpikin tapa kertoa toimii, omassa ympäristössään.

Cormac McCarthyn Tiessä eletään dystopiassa. Maailmassa on tapahtunut jotakin pahaa. Isä ja poika vaeltavat halki tuhkaksi muuttuneen maan etsimässä jotakin, jota ei enää ole. Tähän tarinaan lakonisuus totisesti sopii. 

Karjalaisilla kirjamessuilla

Lauantai 22.11.2008 klo 18.45

Olin tänään (22.11.) Helsingissä Karjalaisilla kirjamessuilla oman, Kannaksen metsänhoitoa käsittelevän kirjani tiimoilta.

Messuilla palkittiin parhaita tänä vuonna ilmestyneitä, menetetyn Karjalan pitäjiä ja kyliä käsitteleviä kirjoja. Täytyy ihailla sitä määrää kirjallisia hankkeita, joka karjalaisia sukujuuria omaavilla ihmisillä on. Karjalan Liiton puheenjohtaja Markku Laukkanen totesi varmasti aivan oikein, ettei mistään muusta Suomen osasta ole kirjoitettu niin paljon kuin menetetystä Karjalasta.

Asia on hyvä ja kannatettava, näinä juurettomuuden aikoina. 

Hitsaajan rasvaisista silmistä

Torstai 20.11.2008 klo 6.48

Luen parhaillaan Katja Ketun tänä syksynä ilmestynyttä romaania Hitsaaja (WSOY). Ainakin tähän saakka, kun olen puolessa välissä menossa olen pitänyt kirjasta. Katja Kettu on valinnut kerrontatavakseen usean ihmisen kautta tapahtuvan etenemisen. Ei niitä helpoimpia lajeja.

Jukka Petäjä kirjoitti Hesariin kirjasta kritiikin  19.11. Tämä kohta jäi kritiikissä askarruttamaan: "Psykologisesti kertoja tarkastelee henkilöitä ääriviivat sumentavan rasvalinssin lävitse."

Jäin jännityksellä odottamaan, miltä sivulta kirjan loppuosasta tuo  rasvalinssi löytyy. Vai onko kysymyksessä  metafora, faabeli, mammografia tai joku muu kritiikeissä käytettävä yleistys jostakin asiasta?

Millainen eläjä on jätkämaisteri?

Tiistai 11.11.2008 klo 14.29

Havahduin. Lehdessä luki, että Perussuomalaisia johtaa jätkämaisteri.

Jätkä-sanaa on käytetty aikaisemmin alatyylisenä nimityksenä nuorukaisesta tai miehestä tai korttipakan sotilaasta. Vanhastaan jätkiksi on nimitetty metsätyömiehiä.

Peräti mielenkiintoinen ymppäys jätkä-sanaan on tuo maisteri. Onko lopputulos silloin alatyylinen nimitys yliopistossa opiskelleelle henkilölle?

Ja miten jätkä, joka kihnutti pokasahalla elantonsa männyn kupeesta liittyy maisteriin?

Veikka Ennalan novelleissa on ytyä

Keskiviikko 5.11.2008 klo 14.20

"Erikoistoimittaja" Veikko Ennala (1922-1991) muistetaan parhaiten lehtikirjoituksistaan. Muistan itsekin lukeneeni 70- ja 80-luvuilla, eli melko nuorena hänen erikoisia kirjoituksiaan Alibista ja Hymy-lehdestä.

Tommi Liimatta on tehnyt hienoa työtä kootessaan Ennalan kaunokirjallisen tuotannon paksuksi niteeksi nimeltä Elämään tuomittu (WSOY 2008).

Ennala paljastuu myös niukan, mutta hallitun lyhytproosan taitajaksi. Lukekaapa vaikka novellikokoelman Linna meren rannalla niminovelli, tai Tanssinopettaja Karlsson samasta kokoelmasta.

Liimatan toimittamassa kokoelmassa Veikko Ennala antaa myöskin yhä päteviä kirjoitusohjeita meille pännänpyörittäjille.

Miksi kukaan kirjoittaisi rikoskirjallisuutta?

Perjantai 24.10.2008 klo 13.22

Olen miettinyt aika paljon sitä, miten dekkarit ja ns. korkeakirjalliset romaanit eroavat toisistaan. Aihe on sikäli henkilökohtaisesti ajankohtainen, kun keväällä 2009 ilmestyvästä seuraavasta romaanistani ei tule dekkaria.

Myllylahti Oy:n Mauno Moilanen oli sitä mieltä, että siinä ei ole riittävästi dekkarimaisia piirteitä MurhaMylly-sarjaan. Minulle tuo käy: olenhan kirjoittanut tarinaa, en dekkaria/korkeakirjallista romaania.

Löysin netistä pienkustantamo Blue Moon Oy:n Raimo Salokankaan erinomaista pohdintaa siitä, miksi kukaan kirjoittaa rikoskirjallisuutta, mitä se on ja miksi sitä luetaan.

Joskus kannattaa myöntää, että joku on pähkäillyt asian jo paremmin.

Kahtalainen Suomi - kirjallisuudessa

Lauantai 18.10.2008 klo 8.35

Suomen Maakuntakirjailijat ry, jonka johtokunnan jäsen olen valmistelee parhaillaan Nivalassa 15.11. pidettävää Kahtalainen Suomi - kirjallisuustapahtumaa.

Miettiessämme viime keväänä jokavuotisen kirjallisuussessiomme teemaa tuo kahtalaisuus, kahtiajakoisuus nousi aika nopeasti esille. Nimenomaan sellaisena, kuin kirjallisuus yrittää sitä kuvata.

Kahtiajakoisuus kai kuuluu ihmisen perusolemukseen; kaikki näyttäisi olevan hyvin, mutta silti odotamme elämältä enemmän; se läheisin ihminen tuntuu hyvältä, mutta toki hän voisi olla vielä parempi; terveys on kohtalainen, mutta eiköhän vaan ole jotakin kolotusta taas tulossa.

Ei kirjallisuus, eikä kirjailijakaan pääse tuosta kahtiajakoisuudesta eroon. Kautta aikojen Dickensit sun muut ovat kuvanneet eroa hyvä- ja huono-osaisten välillä. Jari Tervoa pidetään yhä lappilaisena kirjailijana, vaikka hän on jo iät ja ajat kirjoittanut aivan muuta kuin rovaniemeläisproosaa.

Niin, ja se kahtiajakoisuus lukijapalautteessa: hyvä vaiko huono? Ei harmaata, vaan joko mustaa tai valkoista. 

Eespäin! Mutta missä väreissä?

Perjantai 10.10.2008 klo 9.29

Tein lehteen juttua kunnallispolitiikasta, ja alkavista kunnallisvaaleista.

Aineistoa kootessa tuli mieleen, että jopa politiikkaa seuraavalla kuntalaisella alkaa olla vaikeuksia erottaa puolueita toisistaan. Aatteen paloa ei esitteissä näy, ja särmät on hiottu mainostoimistojen avulla ulkoasusta pois.

Onkohan Kokoomus tehnyt vasemmistopuolueista lopullisesti hampaattomia unelmoijia julistautumalla työväenpuolueeksi?

Ainakin se hätkäyttää, kun näkee kansalaisen rinnassa sinivalkoisen Eespäin! -pinssin. Takavuosina sana yhdistyi aivan eriväriseen liikkeeseen.

Antaa kielikukkasten kukkia!

Tiistai 2.9.2008 klo 14.46

Toimittajakeikoilla tulee välillä vastaan tiedotteita, joiden sisältöä pitää oikein miettiä. Vai mitäpä sanotte tästä:

"rakennemuutosohjelma tekee jatkuvasti työtä metsäteollisuuden rakennemuutoksen alueen talouskasvua heikentävien vaikutusten minimoimiseksi."

Parasta on, että näitä löytää välillä itse omasta tekstistään. Nehän suorastaan pomppaavat silmille siinä vaiheessa, kun moiset kukat ovat jo painettuna lehdessä...

Suomen kieli on elävää, sano. Kannattaa käydä tutustumassa netistä löytyviin kielikukkaslistoihin. Korkein tavoitteeni on joskus päästä jommalle kummalle näistä listoista:

- Kielikompassi

- Jyväskylän yliopiston kielikeskus

Rouva Skrof toimii 70-vuotiaanakin

Maanantai 25.8.2008 klo 16.13

Sain paikattua yhden aukon sivistyksessäni. Löysin divarista Mika Waltarin dekkariklassikon Kuka murhasi rouva Skrofin?. Jostakin syystä Haminan kirjastoista sitä ei juuri tapaa. Ko. teos voitti vuonna 1938 pohjoismaisen salapoliisiromaanikilpailun Suomen osakilpailun. Teksti täyttää siis tänä vuonna 70 vuotta.

Täytyy sanoa, että minusta tarina toimii edelleen. Toki olen nähnyt kirjan pohjalta vuonna 1961 valmistuneen elokuvan. Siihen verrattuna minulle oli yllätys, että Waltari käytti kertomuksen kertojana minä-henkilöä, eli kertoja oli komisario Palmun nuori avustaja. Sangen yleinen tapa, mieleen tulee esimerkiksi Rex Stout ja hänen Archie Goodwininsa.

Kuka murhasi rouva Skrofin? näytti minulle Waltarin humoristisemmman puolen. Felix onnellinen, Sinuhe egyptiläinen ym. ovat aika mollivoittoisia tarinoita.

Waltari oli näköjään kirjoittaja, joka osasi liikkua laajassa tunteiden kirjossa.

Anna Politkovskaja, Georgia ja Venäläinen päiväkirja

Maanantai 18.8.2008 klo 12.38

Anna Politkovskaja, venäläinen toimittaja ja Putinin hallinnon ankara arvostelija surmattiin kotitalonsa ulko-ovelle.

Viime vuonna ilmestyi suomeksi hänen kirjoittamansa kirja Venäläinen päiväkirja. Suosittelen lukemaan, ellette ole vielä lukeneet. Ehkä se kertoo jotakin Venäjän tämänhetkisestä elämästä, ja siitä millaisena Kreml maailman näkee.

Tätä kirjoitettaessa sodan tulet leimuavat vielä Georgiassa, nuoressa itsenäisessä Kaukasian valtiossa. Suomessa keskustellaan Nato-jäsenyydestä. Tuossa keskustelussa en ole vielä nähnyt ajatuksia siitä, millainen tuo puolustusliitto tulee olemaan jatkossa, kun siihen liittyy Georgian tapaisia sisäisesti epävakaita Kaukasian valtioita.

Appelsiinin tuoksu - positiivinen lukukokemus

Perjantai 15.8.2008 klo 8.25

Luin eilen loppuun Joanne Harrisin romaanin Appelsiinin tuoksu (Otava 2002). Oli erittäin miellyttävä lukukokemus, ja malliesimerkki siitä miten kirjailija ei tarvitse shokkiefektejä tarinan luomiseen silloin, kun hän osaa työnsä.

Appelsiinin tuoksu kertoo elämästä Ranskan maaseudulla toisen maailmansodan aikana, saksalaisen miehitysvallan alla. Sodan kuvausta tärkeämpää on kuitenkin kuvaus siitä, miten yhdeksänvuotias tytär vähitellen raunioittaa äitinsä elämän, ja muuttaa siinä samalla monen muunkin ihmisen elämän suuntaa.

Pidin erityisesti Joanne Harrisin kyvystä "kuvittaa" tarinaa luonnon, eri ruokalajien ja myös ihmisten kuvauksella. Kirjan liepeestä luin, että hän on myöskin kirjailija Pienen suklaapuodin takana. Ilmankos... Kyseinen elokuva on yksi lemppareistani.

Mies, nainen ja oma napa kirjallisuudessa

Sunnuntai 10.8.2008 klo 7.42

Tämän päivän Hesarissa (10.8.) arveltiin, että kaunokirjallisia teoksia kirjoitetaan näinä päivinä yhä useammin joko mies- tai naisnäkökulmasta. Proosa personoituu kirjailijan itsensä, hänen elämänkumppaninsa ja lähipiirinsä kuvaukseksi.

Liekö siinä niin paljon eroa miltä oma napa näyttää, kun sitä katsoo mies tai nainen? Tosin, läheltähän näkee paremmin.

Siitäkin huolimatta arvostan edelleen niitä kynänkäyttäjiä, jotka haluavat kirjoittaa jostakin isommasta, kokonaista ihmisryhmää koskettavasta aiheesta. Tähän joukkoon luen ainakin Risto Isomäen (Sarasvatin hiekkaa), Pentti Linkolan (Johdatus 90-luvun ajatteluun) sekä Joseph Hellerin (Catch-22).

Syksy alkaa - ja apurahahaku

Maanantai 4.8.2008 klo 9.02

Syksyllä jaetaan pääosa maamme monista kirjallisuuspalkinnoista. Melkein kaikille meistä kynäilijöistä tärkeämpiä kuin palkintojen jakopäivät ovat ne päivät, jolloin ensi vuoden apurahat täytyy viimeistään hakea, tai kun tiedot keväällä haettavina olleiden apurahojen saajista julkaistaan. Pääosa noista tärkeistä päivämääristä kuuluu syksyyn.

Apurahamarkkinoilla anojia riittää... Olisi mielenkiintoista tietää, moniko kirjoittamiseen apurahaa hakevista sen saa, edes jostakin tuutista. Pidän siitä, että suurimmat yksityiset säätiöt (esimerkiksi Kordelin ja Wihuri) julkaisevat nettisivuillaan tiedot jakamiensa rahojen saajista. Mikähän lie syy, että moiseen avoimuuteen ei ole päästy esimerkiksi ns. kirjastoapurahojen kohdalla?

Jakopäätöksiä tekeviä ihmisiä ei käy kateeksi. Muutamalla aanelosella hakija yrittää selvittää sen omasta mielestään huisan kirjaidean, jonka hän haluaa toteuttaa. Mikä lie se pisteytysjärjestelmä, millä ne huisuudet pannaan jonoon?

Syysmarkkinat kiertää bookcrossingissa

Sunnuntai 27.7.2008 klo 13.58

Netistä löytää kaikenlaista. Löysin sivulta http://www.bookcrossing.com/journal/4869533 tiedon, että yksi kappale esikoisromaaniani Syysmarkkinat kiertää maailmalla kirjankierrättäjien luettavana.
   Bookcrossing oli minulle uusi asia. Vaikuttaa mielenkiintoiselta tavalta hyödyntää kirjallisuutta. Periaatteessa kuka tahansa voi löytää kirjan, lukea sen ja panna kommenttinsa tiedoksi seuraaville ja edellisille lukijoille. Kirja tulee luettua monta kertaa. Ja onhan siinä vielä se löytämisen riemukin.

Missä asennossa olen, kun kirjoitan romaania?

Sunnuntai 20.7.2008 klo 8.38

Tämän aamun Hesarissa (20.7.2008) kolmea suomalaista kirjailijaa oli pyydetty kertomaan siitä, missä asennossa, ja missä paikassa he kirjoittavat kirjansa. Mikko Rimminen, Helena Sinervo ja Miina Supinen kertoivat asiasta kukin omalta kohdaltaan.

Kysymys on mielenkiintoinen, nimenomaan kysymyksenä joka esitetään kirjailijalle. Olen nähnyt myös haastattelun, jossa kysyttiin kirjailijoilta sitä ovatko he koskaan kokeilleet kirjoittamista alastomina.

Tällaisten kysymysten esittämiseen löysin kaksi mahdollista syytä. Ensimmäinen on se, että jutun tehnyt toimittaja on löytänyt tutkimustietoa siitä, missä asennossa/vaatetusasteessa luovaa työtä tekevän ihmisen ajatus kulkee parhaiten. Siinä tapauksessa olisi ollut hyvä, jos toimittaja olisi lisännyt jutun yhteyteen faktalaatikon niistä tuloksista, joita ko. tutkimuksessa oli saatu. Siitä olisi ollut meikäläisellekin suoranaista ammatillista hyötyä.

Se toinen vaihtoehto juttuidean syntymisestä on nimittäin karmeampi. Toimittaja ei ole keksinyt näiden, eikä muidenkaan kirjoittajien varsinaisesta työstä, siis niistä teoksista joita he ovat kirjoittaneet mitään sellaista, mikä olisi antanut aiheen pohtia elämää, ja sen mutkaisia kulkuja.

Ehkäpä tämäkin Hesarin haastattelu sopii siihen samaan sarjaan kysymyksiä, joilla kysytään että pitääkö kirjailijan olla onneton kirjoittaakseen hyvin. Eikä helvetissä pidä! Kirjoittaminen on työtä, ihan samanlaista kuin muukin työ. Minä en ainakaan halua kohdata maantien suoralla venäläistä rekkakuskia, joka on niin onneton että tekee työnsä paremmin kuin koskaan. Enkä vaatekaupan myyjää, joka palvelee minua hyvin, koska tuntee kaiken elämässään olevan viturallaan.