Tiistai 26.6.2018 klo 8.22
 Suomalais-virolaisilla Sepramarkkinoilla on itäisellä Suomenlahdella pitkä perinne. Mikä siis olisi sopivampi paikka tulla kertomaan ja näyttämään kävijöille tarinoita tämän hienon merialueen historiasta, kulkijoista ja nykypäivästä?
Eli olen uuden meritarinakokoelmani kanssa paikan päällä Klamilan satamassa lauantaina 7. heinäkuuta kello 10-18, tai niin kauan kuin minulla kirjoja riittää.
Jos sinäkin vierailet markkinoilla, tervetuloa juttusille!
Lisätietoa markkinoista löytyy täältä.
|
|
Kommentoi kirjoitusta.
Avainsanat:
Sepramarkkinat,
Martti Linna,
Keisareita ja kalastajia,
Sepramarkkinat,
Tarinoita Itäiseltä Suomenlahdelta
|
Maanantai 18.6.2018 klo 12.27
Lukuisten kyselyjen johdosta laitan tähän tiedoksi että kyllä, Keisareita ja kalastajia -kirjaa saa myös suoraan minulta.
Laitathan tulemaan yhteystietojasi tuossa etusivulla näkyvään meiliini tai tästä löytyvällä yhteystietolomakkeella, niin sovitaan yhdessä paras tapa hoitaa haluamasi kirja sinulle - vaikka signeerauksella.
Kotkassa kirjaa saa "kivijalkakauppana" Suomalaisesta Kirjakaupasta, Merikeskus Vellamon museopuodista sekä Maretariumin infon myymälästä. Haminassa kirja löytyy Suomalaisesta Kirjakaupasta ja Virolahdella Klamilan Kylätupa Ronkulista.
Toki kirjaa saa tilaamalla kaikista Suomen muistakin kirjakaupoista ja verkkokirjakaupoista. Kiitos kiinnostuksesta!
|
|
Kommentoi kirjoitusta.
Avainsanat:
Keisareita ja kalastajia,
Martti Linna,
Itäinen Suomenlahti
|
Maanantai 11.6.2018 klo 20.28
Mielipiteellä tarkoitetaan yleensä kunkin yksilön subjektiivista näkemystä jostakin asiasta. Osa meistä julistaa niitä näin sähköisissä medioissa, osa kirjoittaa lehtien yleisönosastoon tullakseen kuulluksi ja saadakseen jakaa oman mielipiteensä muiden kanssa. Luulen, että suurin osa meidän ihmisten mielipiteistä jää kuitenkin pyörimään sinne oman kallon sisään. Niitä ei ole tarvis levittää kaikelle kansalle, emme halua tehdä itsestämme numeroa.
Sähköisen viestinnän, ja ehkä myös arvomaailman muuttumisen vuoksi meiltä kysytään yhä useammin mielipiteitä erilaisista asioista. Sen mukaan meitä yritetään ryhmitellä suurin piirtein samoin ajattelevien joukkoihin. Hyvä esimerkki tällaisista uteluista ovat vaaligallupit.
Ongelmaksi mielipiteen omaaminen näkyy käyvän, jos sen katsotaan edustavan selvästi erilaista näkökantaa kuin mitä suuri enemmistö haluaa. Pahimmillaan se voi johtaa henkilön irtisanomiseen työpaikastaan, johon hänet on juuri valittu. Näin kävi hiljattain Pori Jazzin vasta valitulle toimitusjohtajalle Aki Ruotsalalle.
Mielipiteellä ja sen ilmaisemisella on Suomessa lain suoja. Ihmisen ja hänen edustamiensa arvojen diskriminointi vain mielipiteen perusteella on kaksipiippuinen juttu. Varsinkin, jos se ei perustu mihinkään lakiin tai edes vakiintuneeseen olotilaan, jota hyljeksityksi joutuvan mielipide ei edusta.
Kenellä on oikeus sanoa toiselle, että sinun mielipiteesi jostakin asiasta on väärä? Minulla ei ainakaan ole. Onko sinulla?
|
|
Kommentoi kirjoitusta.
Avainsanat:
mielipide,
diskriminointi,
Aki Ruotsala,
mielipidekirjoitus,
toisinajattelu
|
Lauantai 19.5.2018 klo 18.11
Olen suhteellisen pienen metsätilan omistaja, kuten moni muukin suomalainen. Lisäksi olen käynyt aikanaan metsäalan kouluja. Tuolloin - 1980-luvulla ja 90-luvun alussa - luonnon monimuoitoisuudesta ei puhuttu niin paljon kuin nyt. Ehkä sen säilymistä pidettiin meille annettuna, itsestään selvänä.
Omilla tiluksillani on harjoitettu jo edellisen omistajasukupolven aikana sekä avohakkuuseen perustuvaa metsätaloutta että jatkuvaa kasvatusta, uuden puusukupolven kasvatusta vanhemman alla. Samoja menetelmiä harjoitan edelleen.
Siksi seuraan mielenkiinnolla nyt käytävää keskustelua luontojärjestöjen kansalaisaloitteesta avohakkuiden kieltämisestä Metsähallituksen mailla. Tästä kansalaisadressista kertoo muun muassa Keskisuomalainen 19. toukokuuta hyvin taustoittavalla jutulla.
Kummallakin uudistamismenetelmällä on hyvät ja huonot puolensa. Myönnetään, avohakkuuaukko ei ole järin kaunis ennen kuin siihen saadaan nousemaan uusi taimikko. Toiselta puolen keskustelussa tunnutaan usein unohdettavan, että puu on ihmisen lailla elävä ja kuoleva yksilö. Rapistuminen alkaa useimmiten ennen sataa ikävuotta, kuten ihmiselläkin. Kuolevan vanhan puun puuaineksen lahoaminen tuottaa hiilidioksidipäästöjä.
Lisäksi moni eliölaji vaatii menestyäkseen avoimia kasvupaikkoja, esimerkkinä vaikkapa itsekin arvostamani vadelma. Hiljattain hämmästyin kun kuulin, että taantuvaksi luultu näätäkanta onkin lähtenyt nousuun nuorissa metsissä menestyvien jyrsijäkantojen turvin. Täyspeitteiseen metsätalouteen siirtyminen edellyttäisikin metsäpalojen sallimista ja tuntuvaa lisäämistä keinotekoisesti.
Aion itse jatkaa molempien menetelmien käyttämistä metsissäni. Sinne, minne luonto lahjoittaa hyvää taimiainesta, sitä on ihmisen turha kantaa säkissä. Toiselta puolen, viidellä vuosikymmenellä samoja metsiä kävelleenä olen nähnyt, ettei niitä hyviä luonnontaimia nouse lähellekään kaikilla maaperillä ja kasvupaikoilla.
Lisäksi on muistettava, että metsän kasvatuksen ja hoidon on jatkossakin annettava elantoa monille meistä. Pelottaa ajatus, että jatkuvan kasvatuksen nimissä metsäkuviolla ryhdyttäisiin käymään raskailla korjuukoneilla nykyistä useammin korjaamassa entistä pienempiä puumääriä.
Seurauksena ei voisi olla muuta kuin suurempia korjuukustannuksia, enemmän korjuuvaurioita jääviin puihin ja kasvavia luonnontuhoriskejä. Siinä leikissä tietää jo historian valossa, mikä ja kuka joutuu joustamaan: metsänomistaja ja hänen työlleen saamansa palkka.
Nämä kansalaisaloitteet ja niiden netissä tapahtuva nimien keruu ovat hienoja asioita. Kaipaisin kuitenkin yhtä lisäsaraketta kunkin allekirjoittajan nimen perään: Mistä maallisesta hyvästä kyseinen henkilö on valmis luopumaan, jos aloitteen hyvä asia toteutuu? Saastuttavasta lentomatkailusta etelään? Yksityisautoilusta? Paperin (eli selluloosan) käytöstä?
Olisi hienoa, jos ihminen sitoutuisi nimikirjoituksellaan johonkin tuollaiseen asiaan. Silloin adressit muuttuisivat konkretiaksi.
|
|
Kommentoi kirjoitusta.
Avainsanat:
avohakkuu,
jatkuva kasvatus,
metsä,
metsänkasvatus,
metsänuudistaminen,
kansalaisaloite,
nettiadressi
|
Perjantai 4.5.2018 klo 9.13
Nuo sanat on pantu aforismikokoelmissa Michelangelon, italialaisen taiteen yleisneron ja Vatikaanissa sijaitsevan Sikstuksen kappelin freskojen maalaajan suuhun. Aforismit ovat tiivistyksiä elämästä, joskus ne osuvat hyvin kohdalleen. Miten lie Michelangelon sanojen laita?
Taiteessa maalari, kuvaaja, kirjoittaja, näyttelijä ja kuka tahansa muu tekijä voi tosiaan karsia teostaan niin kauan, että siitä jää jäljelle vain sen kantava, paljas runko. On teoksen kokijan asia päättää, onko lopputulos kaunis vai ei.
Useimmiten kysymyksessä on ainutkertainen kokemus kauneudesta. Ihmisen kauneuskäsitys tapaa muuttua ajan kuluessa. Aika taitaakin suureena puuttua tuosta lausahduksesta kokonaan: siinä eletään hetkessä.
Toinen asia on myös se, arvotammeko aina samoja asioita kauniiksi. Kauneuden arvottaminen on kuin vanhan romuläjän perkaamista: tuo esine joutaa pois, mutta tuolle saattaisi vielä olla käyttöä. Mistäpä sen tietää, millaista kauneutta me jo huomenna tarvitsisimme?
Johtopäätökset: taiteessa Michelangelon aforismi toimii joten kuten, oikeassa elämässä ei. Ei ihme, että taide ja kauneus puhuttavat. Jokainen kokee kummankin asian ainutkertaisesti, omalta kohdaltaan.
Ja se on hyvä niin.
|
|
Kommentoi kirjoitusta.
Avainsanat:
Michelangelo,
aforismi,
Kauneus on kaiken turhan poistamista,
taidekokemus,
kirjailijan työ
|
Torstai 19.4.2018 klo 11.54
Maanantaina 23. huhtikuuta vietetään taas Kirjan ja ruusun päivää. Siitä on tullut jokavuotinen perinne myös Suomessa. Hienoa!
Kannan itse oman korteni kekoon juttelemalla kirjoistani ja kirjoittamisistani Haminan Suomalaisessa Kirjakaupassa kello 14-16. Tarjolla on myös signeerattuja kappaleita tuoreesta Keisareita ja kalastajia -kirjastani - sekä tietenkin kahvia.
Tervetuloa!
|
|
Kommentoi kirjoitusta.
Avainsanat:
Martti Linna,
Kirjan ja ruusun päivä,
Keisareita ja Kalastajia,
Haminan Suomalainen Kirjakauppa
|
Sunnuntai 15.4.2018 klo 18.52
Lukuisten kyselyjen johdosta laitan tähän tiedoksi että kyllä, Keisareita ja kalastajia -kirjaa saa myös suoraan minulta.
Laitathan tulemaan yhteystietojasi tuossa etusivulla näkyvään meiliini tai tästä löytyvällä yhteystietolomakkeella, niin sovitaan yhdessä paras tapa hoitaa haluamasi kirja sinulle - vaikka signeerauksella.
Kotkassa kirjaa saa "kivijalkakauppana" Suomalaisesta Kirjakaupasta, Merikeskus Vellamon museopuodista sekä Maretariumin infon myymälästä. Haminassa kirja löytyy Suomalaisesta Kirjakaupasta ja Virolahdella Klamilan Kylätupa Ronkulista.
Toki kirjaa saa tilaamalla kaikista Suomen muistakin kirjakaupoista ja verkkokirjakaupoista. Kiitos kiinnostuksesta!
|
|
Kommentoi kirjoitusta.
Avainsanat:
Keisareita ja kalastajia,
Martti Linna
|
Torstai 5.4.2018 klo 13.18
 Merikeskus Vellamossa vietetään lauantaina 14. huhtikuuta kaikille avointa Liiku ja harrasta vesillä -tapahtumaa. Päivän monipuolisen ohjelman löydät täältä. Niin, ja onhan siellä yksi kirjanjulkistuskin: Keisareita ja kalastajia, tarinakokoelmani itäisen Suomenlahden historiasta, luonnosta ja ihmisistä sanoin ja runsain kuvin saa päivänvalon Vellamon museokaupassa kello 15-17. Tule juttusille ja lehteilemään uutuutta!
|
|
Kommentoi kirjoitusta.
Avainsanat:
Martti Linna,
Keisareita ja kalastajia,
Merikeskus Vellamo,
itäinen Suomenlahti,
Liiku ja harrasta vesillä
|
Maanantai 12.3.2018 klo 13.04
Itäinen Suomenlahti on ollut halki vuosisatojen ja -tuhansien erilaisten ihmisten, aatteiden ja tavaroiden siirtymisväylä idästä länteen, etelästä pohjoiseen ja toisin päin. Sen aalloilla ja rannoilla ovat viihtyneet niin keisarit, kuninkaat kuin tavalliset kalastajatkin.
Vuosien mittaan olen kirjoittanut ja kuvannut paljon tuohon hienoon merialueeseen liittyviä asioita ja tarinoita. Olenpa iloinen, kun voin kirjoittaa että nuo tarinat ilmestyvät tänä keväänä kirjan muodossa muidenkin luettaviksi ja katseltaviksi!
|
|
2 kommenttia
.
Avainsanat:
Keisareita ja kalastajia,
Keisareita ja kalastajia:tarinoita Itäiseltä Suomenlahdelta,
Suomenlahti,
Keisari Nikola II,
viikingit,
kalastaja,
hylkeenpyynti,
hylynryöstäjät,
pirtutrokari
|
Keskiviikko 28.2.2018 klo 13.50
Viime syksynä ilmestynyt ensimmäinen lastenromaanini Isän luokse kilpailee viiden muun lastenkirjan kanssa Lasten LukuVarkaus -kirjallisuuskilpailun voitosta. Kuusi finaaliin päässyttä kirjaa julkistettiin tänään ja voittaja on selvillä kesäkuussa.
Tuntuipa kummalliselta kirjoittaa samaan kappaleeseen sanat romaani, kilpailu, lapset ja voitto. Kirjallisuuskilpailut ja -palkinnot eivät minulle ole koskaan olleet lukemieni kirjojen valintakriteerejä. Mielestäni ainoa henkilö, jolla on oikeus arvottaa lukemaansa verrattuna johonkin muuhun kirjaan on sen senhetkinen lukija. Ihan itse.
Mutta jos tällaiset kisat nostavat lastenkirjallisuuden arvostusta ja saavat sille uusia lukijoita... menkööt, tämän kerran. Tämän kisan voittajasta kun päättävät ne todelliset asiantuntijat: lapset!
Lisätietoa vuoden 2018 Lasten LukuVarkaudesta täältä.
|
|
Kommentoi kirjoitusta.
Avainsanat:
Martti Linna,
Isän luokse,
lastenromaani,
Lasten LukuVarkaus,
kirjallisuuspalkinto
|
Lauantai 17.2.2018 klo 10.12
Tänä aamuna näin aamulenkillä valkoisen metsäjäniksen. Olinpa siitä mielissäni! Tutkijat sanovat, että ilmastonmuutos on tälle ikivanhalla Suomen metsien asukille myrkkyä. Runsastuva rusakkokanta kilpailee samoista ruokamaista, ja pedot saavat paljastavan valkoisen metsäjäniksen helpommin kiinni silloin, kun maastossa ei ole paksua lumikerrosta.
Olen nähnyt mielipiteitä, joiden mukaan pikkulintuja ja muita villieläimiä ei ihmisen pitäisi ruokkia talviaikaan. Itse kuulun niihin, joille lintulauta on itsestään selvä talven varuste ja sen elämänkuhina yksi suurimmista ilon lähteistä. Me ihmiset muutamme luontoa ympärillämme koko ajan. Nopeammin, kuin kenties itse tajuamme ja nopeammin, kuin mihin vauhtiin erilaiset eliölajit pystyvät sopeutumaan. Siksi minusta on oikein ja kohtuullista, että teemme edes vähän niiden kovan talvisen elämän helpottamiseksi.
|
|
Kommentoi kirjoitusta.
Avainsanat:
Urpiainen,
lintulauta,
ilmastonmuutos,
talviruokinta,
metsäjänis,
lintuharrastus
|
Perjantai 9.2.2018 klo 15.19
Kaikki se minkä kirjailija oppii romaanin kirjoittamisen taidosta tai ammatista nakertaa hänen tarvettaan tai haluaan kirjoittaa ylipäätään mitään. Lopulta hän hallitsee kaikki temput eikä hänellä ole mitään sanottavaa.
Raymond Chandler, Helmistä on vain harmia. WSOY 1971.
 Luin pitkästä aikaa taas tämän rikoskirjallisuuden suuren nimen novellikokoelman. Siihen kuuluu myös hänen kuuluisa rikoskirjojen kirjoittamista ja kirjoittajia ruotiva esseensä Se murhaa joka osaa.
Vuonna 1950 ensimmäisen kerran ilmestyneessä esseessään mestari ruotii terävällä kynällä alaa, jonka hän tunsi. Listaan seuraavassa muutamia hänen ajatuksiaan ja pohdin, mitä itse niistä ajattelen.
Salapoliisiromaanin perustyypin tunnepohjana on aina ollut ja on edelleen se, että murha huutaa selvittämistään ja oikeus tapahtuu.
Tuo pitänee suurelta osin paikkansa tänäkin päivänä. Ainakin kritiikkejä lukiessa huomaa monesti lukijan pettymyksen, jos murhaa ja sen oikeudenmukaista kiinnijäämistä ei tarinassa tapahdu. Minusta se on kirjailijalle sekä selkänoja että kiviriippa: on hienoa jos tietää, mitä lukijakunnan valtaosa tarinalta odottaa. Toisaalta se on rasite, jos ja kun haluaa käsitellä rikostarinan kautta muutakin kuin rumaa rikosta klassisessa Whodunnit-hengessä.
Olisi naurettavaa, ellen omia tarinoitani tarkastellessani toivoisi niiden olevan parempia. Mutta jos ne olisivat olleet paljon parempia, niitä ei olisi julkaistu.
Raymond Chandler loi oman tyylinsä ja Philip Marlowe -päähenkilönsä kirjoittamalla henkensä pitimiksi kovapintaisia rikostarinoita 1920- ja 30-luvuilla ilmestyneisiin aikakauslehtiin. Oli selvää, että hän tiesi millaisia tarinoita häneltä haluttiin ostaa. Nyt lehtiin kirjoittamisen tuotot taitavat olla häviävän pieni osa rikoskirjailijoiden leivänhankintaa. Tähän hänen tokaisuunsa törmää kuitenkin edelleen kirjamaailmassa: olen saanut muutamankin kielteisen julkaisupäätöksen tarjokkaastani sen vuoksi että kustantamoon haluttiin trilleriä, kun minä halusin tehdä jotakin muuta. Toistaiseksi en ole antanut asiassa periksi.
Murhajutulla on myös masentava taipumus itseriittoisuuteen: se ratkoo omat ongelmansa ja vastaa omiin kysymyksiinsä. Keskusteltavaksi ei jää mitään – paitsi se, onko se kirjoitettu niin hyvin että sitä voidaan pitää kunnon romaanina, ja sitähän eivät puolimiljoonaisen menekin takana olevat ihmiset pysty kuitenkaan sanomaan.
Kirjailijan tehtävänä on luoda paperille oma pieni maailmansa, johon hän saa luvan kanssa huijata lukijansa mukaan. Kumpikin osapuoli tietää, ettei kaikki pidä siinä maailmassa paikkaansa. Kuitenkin siellä on oltava joitakin turvallisia ja arkipäiväisiä kiinnekohtia, joista lukijalla on omakohtaisia havaintoja. Esimerkiksi henkilöhahmojen tunnetilat ja tavat reagoida tarinan tapahtumiin ovat tällaisia asioita. Ellei niitä löydy, jää lukijalla hyvin vähän tarpeita oman lukukokemuksensa rakentamiseen. Tällaisiakin romaaneita on tullut luettua.
Keskitason salapoliisitarina ei luultavastikaan ole yhtään sen kehnompi kuin keskitason romaani, mutta keskitason romaaniapa ei koskaan saa nähdäkseen. Sitä ei julkaista. Keskitason – tai himpun verran sitä parempi – salapoliisitarina julkaistaan. Ja paitsi että se julkaistaan sitä myydään pieniä eriä kirjastoille ja sitä luetaan.
Tästä olisi haastavaa keskustella joskus julkaisupäätöksiä kustantamoissa tekevien ihmisten kanssa. Onko tosiaan niin, että rikosromaanien käsikirjoituksia luetaan eri sihdin kera kuin niin sanottuja kaunokirjallisia käsikirjoituksia? Jos näin on, niin miksi? Olen koko vaatimattoman kirjailijanurani ajan ajatellut, ettei rikosromaani saa erota kieleltään, rakenteeltaan eikä muiltakaan laadullisilta tasoiltaan muista romaaneista. Suurimman osan muistakin romaaneista voi jollain kriteerillä luokitella rikostarinoiksi – niissäkin tapetaan ihmisiä ja ratkotaan ihmisten välisiä ristiriitoja.
Jokainen salapoliisiromaanin kirjoittaja tekee virheitä eikä kukaan koskaan tiedä niin paljon kuin pitäisi.
Tässä kohti Chandler käyttää esimerkkinä toista suuruutta, Arthur Conan Doylea. Totta, hänenkin Holmes-tarinoistaan löytää asiavirheitä jos niitä haluaa etsiä. Itselleni taustamateriaalin ja fakta-aineiston kerääminen ennen varsinaista kirjoitustyötä on monesti silkkaa nautintoa: saan upota sellaisiin asioihin ja maailmoihin, mistä minulla ei ole ennestään hajuakaan. Mikä parasta, saan luvan kanssa huijata tulevaa lukijaa muka-osaamisellani! Silti hirvittää joka kerta kun uusi romaani julkaistaan, mitä kaikkia faktapuutteita sieltä löytyykään.
Englantilaiset eivät ehkä aina ole maailman parhaita kirjailijoita, mutta he ovat ehdottomasti parhaita ikävystyttäviä kirjailijoita.
Tässä – vaikkakin vinosti hymyillen – olen mestarin kanssa samaa mieltä. Briteillä on myös rikoskirjallisuudessa taakkanaan valtavan pitkä ja kunniakas perinne. Sen huomaa monesti kun aloittaa uuden, ehkä herraskartanoon tai yliopistomaailmaan sijoittuvan brittidekkarin katsomisen tai lukemisen. Historia paistaa kerronnassa läpi. Milloinkahan Suomessa päästään samalle tasolle? Toivottavasti ei ihan heti.
Huono kirjailija on epärehellinen tietämättä sitä itse, ja laatuunkäypä kirjailija voi taas olla epärehellinen, koska hän ei tiedä mistä voisi olla rehellinenkään. Hän kehittelee mutkikkaan murhasuunnitelman ja lyö ällikällä laiskan lukijan, joka ei viitsi ryhtyä erittelemään yksityiskohtia, ja hän lyö ällikällä poliisinkin, jonka tehtävänä noiden yksityiskohtien selvittäminen on.
Pahin kannustus, jonka lukija voi kirjailijalle mielestäni suoda on lausahdus: ”Kirjasi oli tosi hyvä!” Se tuntuu samalta kuin selkään taputus maaliin neljäntenä tulleelle kestävyysjuoksijalle. Mieluummin kuulisin jonkin yksityiskohdan tai kysymyksen kirjastani, jota lukija jäi miettimään. Näin on, vaikka tiedänkin että rikosromaani saattaa pahimmillaan olla toiselle meistä viihdettä, toiselle työtä.
Kaikki lukevat ihmiset pakenevat jostakin muusta siihen mikä on painetun sivun takana; unen laadusta voidaan keskustella, mutta sen vapautumisesta on tullut toiminnallinen välttämättömyys. Jokaisen ihmisen täytyy joskus paeta pois omien ajatustensa kuolettavasta kehästä.
Olen kokenut sekä lukijana että kirjoittajana joskus flow-tilan: kaikki ympärillä oleva häviää, jäljellä olen vain minä ja käsillä oleva tarina. Se on tunne, jonka haluaa kokea aina uudelleen, ja suoda mahdollisimman monelle. Kirja on hitsin hieno pakopaikka kaikelle arjelle: siitä ei tule krapulaa. Tosin, riippuvuutta saattaa esiintyä…
Kieli alkaa aina puheesta ja sitä paitsi tavallisten ihmisten puheesta, mutta kun se kehittyy niin pitkälle, että siitä tulee kirjallisen ilmaisun väline, se vain näyttää puheelta.
Taidatkos tuon paremmin sanoa? Suurin osa meistä kirjainten tuhertelijoista ei koskaan pääse tuolle tasolle. Aleksis Kivi pääsi, samoin Donald Westake ja Raymond Chandler parhaimmillaan. Samoin moni muu. Hyvä kirja ei puhu mitä sylki suuhun tuo, sanaa vittu ei tarvitse toistaa neljäätoista kertaa yhdellä sivulla kertoakseen, että nyt päähenkilöä vituttaa. Bussissa kuulemani mukaan arkielämässä tarvitsee.
Kaikessa mitä voidaan nimittää taiteeksi on ainesosana lunastus, pelastus. Se saattaa olla puhdas murhenäytelmä, jos on kysymys varsinaisesta tragediasta, se saattaa olla sääliä tai ironiaa, ja se voi olla pääpukarin raaka nauru.
Tuolla kriteerillä rikosromaanit – tai ainakin parhaat niistä – ovat ehdottomasti taidetta. Kiitos, Mr. Chandler!
|
|
Kommentoi kirjoitusta.
Avainsanat:
Raymond Chandler,
Helmistä on vain harmia,
Se murhaa joka osaa,
rikoskirjallisuus,
salapoliisikirjallisuus,
Martti Linna,
dekkarit,
kirjailijan työ
|
Maanantai 29.1.2018 klo 9.43
Näinä päivinä, sata vuotta sitten ei juhlittu hillitysti ja toisten mielipidettä arvostaen tasavallan uutta presidenttiä. Alkoi kapina, sisällissota, vapaussota - kukin valitkoon nimen itse.
Kolme vuotta sitten tämä Kirjavinkeissä arvosteltu, tuosta keväästä kertova romaanini Kaksi hautaa saarella julkaistiin. Pohjatyöt olivat raskaita mutta antoisia.
Toivottavasti myös ymmärrystä antavia.
|
|
Kommentoi kirjoitusta.
Avainsanat:
Kaksi hautaa saarella,
Martti Linna,
sisällissota,
vapaussota,
kapina,
1918
|
Perjantai 12.1.2018 klo 17.23
Putin sukeltaa meren pohjaan. Putin metsästää tiikereitä. Putin lentää muuttolintujen mukana.
Me suomalaiset olemme tottuneet hymähtelemään uutisotsikoille ja poseerauskuville, joita itäisen naapurimme päämiehestä leviää Venäjän valtaa pitävien hallitsemassa mediassa. Vladimir Putin on ainoa suosikki pian pidettävissä Venäjän presidenttivaaleissa.
Ajatellaan, että meillä asiat ovat paremmin. Kaikki ehdolla olevat presidenttiehdokkaamme saavat tasapuolista kohtelua riippumattomissa tiedotusvälineissämme.
Onko se oikeasti noin? Poimintoja muutamista tulevia vaaleja käsittelevistä uutisotsikoista:
Ylen presidenttikysely: Niinistö musertavan ylivoimainen – 76 prosenttia haluaa presidentin jatkavan (yle.fi 12.10.17)
Kuvat: Sauli Niinistö hurmasi kampanja-avauksessaan – junailu hymyilytti presidenttiä (mtv.fi 8.12.17)
Presidentti Niinistö tapaa kansaa Valkeassa lauantaina (oululehti.fi 12.1.18)
Istuva presidentti nauttii suosiota – Sauli Niinistö jyräsi koulujen vaaleissa (www.siikkis.fi 12.1.18)
Ja niin edelleen. Kuuntelin Yleisradion toimittajan tekemää Sauli Niinistön haastattelua hänen kampaja-avauksessaan. Toimittaja sanoi useaan kertaan, että Niinistön valinta on varma. Se oli itse ehdokas, jonka piti oikaista että hän voi hyvinkin tulla valituksi. Noloa, median kannalta. Juttujen otsikoissa ja ingresseissä ei muistuteta että me, sinä ja minä valitsemme ihan itse tälle maalle uuden presidentin tulevissa vaaleissa. Tulos on selvillä vasta, kun viimeinenkin ääni on laskettu. Ehkä olisi korkea aika miettiä vaaleja edeltävän ajan rauhoittamista gallupeilta tulevaisuudessa. Joku meistä haluaa istua varman voittajan veneessä. Joku toinen jättää protestiäänensä käyttämättä, kun ei sillä kuitenkaan voi vaikuttaa yhtään mihinkään. Näistä vaaleista näyttää tulevan yhdet laimeimmista vuosikausiin. Luulenpa, että yksi syy siihen on sana gallup.
|
|
1 kommentti
.
Avainsanat:
Vladimir Putin,
presidentinvaalit,
Sauli Niinistö,
Niinistön suosio,
gallupit
|
Tiistai 2.1.2018 klo 10.00
Sattui silmiini Lastenkirjainstituutin blogiteksti. Siinä löydettiin kymmenen hyvää syytä, miksi lapselle kannattaa lahjoittaa kirja.
Luulenpa, että aika monessa kodissa luetaan tänäänkin jouluna saatua kirjaa. Mikä parasta, kirjan tarina voi jatkaa elämäänsä lapsen (ja myös aikuisen) mielessä kauan sen jälkeen, kun sen takakansi on painettu kiinni.
Siihen ei mikä tahansa joulukrääsä pysty!
|
|
Kommentoi kirjoitusta.
Avainsanat:
Isän luokse,
kirjavinkit,
lastenkirja,
lastenkirjallisuus,
kirjalahja,
Lastenkirjainstituutti
|
Keskiviikko 27.12.2017 klo 8.52
Joulun aikaan osallistuin muutamaankin netin keskusteluun, joissa puhuttiin toimittajan etiikasta.
Kimmokkeen molempiin keskusteluihin oli antanut jonkun toimittajan kirjoittama lehtiartikkeli, jonka useimmat keskusteluun osallistujat kokivat loukanneen artikkelissa mainittua henkilöä ihmisenä. Myös sitä ihmeteltiin, kuinka paljon toimittaja näytti molemmissa tapauksissa sotkevan omia mielipiteitään niin sanottujen faktojen joukkoon.
Noista keskusteluista oli se hyöty, että minäkin sain aikaiseksi kerrata taas Julkisen sanan neuvoston (JSN) hyväksymät Journalistin ohjeet. Noissa ohjeissa on monta hyvää kohtaa siitä, kuinka asioista ja ihmisistä kirjoitetaan ihmisiksi. Kuten esimerkiksi:
10. Tiedot on tarkistettava mahdollisimman hyvin – myös silloin kun ne on aikaisemmin julkaistu.
11. Yleisön on voitava erottaa tosiasiat mielipiteistä ja sepitteellisestä aineistosta. Myöskään kuvaa tai ääntä ei saa käyttää harhaanjohtavasti.
...
21. Jos selvästi tunnistettavissa olevan henkilön tai tahon toiminnasta aiotaan esittää tietoja, jotka asettavat tämän erittäin kielteiseen julkisuuteen, kritiikin kohteelle tulee varata tilaisuus esittää oma näkemyksensä jo samassa yhteydessä.
Journalistin ohjeet on tarkoitettu ohjenuoraksi meille ammatikseen kirjoittaville. Mutta kyllä niiden läpikäyminen tekisi hyvää monelle muullekin nettikeskustelijalle.
|
|
Kommentoi kirjoitusta.
Avainsanat:
Toimittajan ohjeet,
JSN,
Julkisen sanan neuvosto,
toimittajan työ
|
Lauantai 9.12.2017 klo 7.16
Suomi 100 -juhlavuosi alkaa vähitellen olla lopussa. Kait jonkinlaisena huipentumana koko vuodelle voidaan pitää itsenäisyyspäivän tavallistakin näyttävämmin toteutettuja ja kansalle televisioituja juhlia. Mitä on jäänyt käteen?
Tuskin koskaan aikaisemmin on maamme itsenäisyyden juhlavuotta vietetty näin kaupallisissa merkeissä. Suomi 100-brändi on ollut käytössä - ja on sitä käytettykin! Sinivalkoisia tuotteita lienee kauppapaikkojen alelaareissa vuodenvaihteen jälkeen isoina kekoina.
Se, että itsenäisyyskin on kaupallistettu, lienee ajan henki. Itsenäisyyspäivänä havahduin siihen, että lähes kaikki isot ja pienet kauppaliikkeet olivat auki. Niin ne tulevat olemaan myös joulunpyhinä. Kysymys kuuluu, osaammeko me enää erottaa hiljentymistä ja juhlaa arjesta, jos emme tee mitään sen eteen?
Taiteessa tapahtui kaikenlaista vuoden mittaan. Ehkä jotkut meistä tulevat muistamaan, että se kolmas Tuntematon tuli ensi-iltaan samana vuonna, kun Suomi juhli. Ehkä tästä vuodesta muistetaan myös Me Too -kampanja, joka lähti liikkeelle amerikkalaisen elokuvateollisuuden piiristä. Hyvä että lähti.
Paljon siis tehtiin Suomi 100-hengessä. Luulen kuitenkin, että tämän vuoden muistavat parhaiten ne, joiden omassa elämässä tapahtui vuoden aikana oikeasti suuria asioita: lapsen syntymä, sen tärkeän ihmisen tapaaminen tai omat häät, kenties läheisen omaisen kuolema.
Ainakin kovasti toivon niin.
|
|
Kommentoi kirjoitusta.
Avainsanat:
Suomi 100,
satavuotias Suomi,
itsenäisyyspäivä,
Me Too,
Tuntematon Sotilas,
juhlavuosi
|
Maanantai 27.11.2017 klo 7.47
Lauantaina 25. marraskuuta MTK-Kaakkois-Suomi juhli satavuotista historiaansa Lappeenrannassa. Samalla julkaistiin liiton historiikki, jonka minä sain kunnian kirjoittaa. Uusin "lapseni" sai nimekseen Talonpojista maaseutuyrittäjiksi - MTK 100 vuotta Kaakkois-Suomessa.
 Rauta-aura saapui Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson pelloille 1880-luvulla. Siitä alkoi työn ja investointien tuottavuuden, sekä tuotantokustannusten ja maataloustuotteista saatavien tuottajahintojen kilpajuoksu jolle ei ole loppua näkyvissä.
Kun peltojaan viljelevä viljelijä tehostaa yhtä kohtaa tuotantoketjussaan, se tarkoittaa väistämättä muutoksia ja parantamistarpeita myös ketjun muissa osissa.
Siltikään peltojaan keväällä viljelevä ihminen ei voi silloin tietää, millaista satoa hän tulee syksyllä saamaan. Se asia ei ole miksikään muuttunut sadassa vuodessa.
Syvä kumarrukseni heille, jotka tänäkin päivänä tuottavat meille suomalaisille jokapäiväisen leipämme.
|
|
Kommentoi kirjoitusta.
Avainsanat:
MTK-Kaakkois-Suomi,
historiikki,
Martti Linna,
Talonpojista maaseutuyrittäjiksi - MTK 100 vuotta Kaakkois-Suomessa.
|
Keskiviikko 22.11.2017 klo 7.11
"Sanottaisiinko, että hyvin vahvasti samaistuin tähän Katriin :D. Vahva suositus."
(Katri, Goodreadsissa).
"Kokonaisuudessaan vaikuttava, ajattelemaan pistävä teos. Näin rohkeita avauksia päivänpoliittisista yhteiskunnallisista asioista lastenkirjoissa näkee todella harvoin ainakaan Suomessa."
(Reetta Saine, Goodreadsissa).
"Juuri tässä piileekin varsinainen koukku ja lukijan ajattelua haastava kohta: Kuinka paljon voimme tehdä ilmastonmuutoksen torjumiseksi ja mitkä ovat ne keinot, joita lain puutteessa saamme käyttää? Entä pyhittääkö tarkoitus keinot? Missa menee jo terroriteon raja? Ja tietysti myös se tärkeä kysymys: Missä määrin alakouluikäisen lapsen voi antaa kantaa huonta ilmastonmuutoksesta?"
(http://luetaankotama.blogspot.fi/2017/10/lastenromaani-ilmastonmuutoksesta-isan.html)
Palaute kirjoista on kirjailijalle tärkeää, sitä lukee ja kuulee mielellään.
Se ei tarkoita kirjan kehumista suupielet sokerissa; ennemminkin haluan tietää, sainko leivottua tarinaan niitä teemoja, joita halusin sen kautta käsitellä, tuoda esille, saada muutkin ajattelemaan.
Joskus onnistun. Joskus en. Ja niin on hyvä.
|
|
Kommentoi kirjoitusta.
Avainsanat:
Martti Linna,
Isän luokse,
palaute,
lastenromaani,
kirjailijan työ
|
Perjantai 3.11.2017 klo 15.33
Kustantajani Myllylahti Oy lähetti tänään Yhdysvaltain presidentille, Herra Donald Trumpille oman henkilökohtaisen kappaleen tuoreesta Isän luokse -romaanistani. Toivottavasti hänellä on aikaa tutustua kirjaani, joka käsittelee ilmastonmuutoksen seurauksia yhdeksänvuotiaan Katrin silmin.  Meillä aikuisilla on vielä aikaa panna muut asiat kuin ilmastonmuutoksen ehkäiseminen etu- sijalle tärkeissä päätöksissä. Pelkäänpä että lapsillamme, ja heidän jälkeensä tulevilla ei sitä mahdollisuutta enää ole. Lue englanninkielinen kirjeeni tästä.
|
|
Kommentoi kirjoitusta.
Avainsanat:
Isän luokse,
Martti Linna,
Donald Trump,
ilmastonmuutos
|
|
« Uudemmat kirjoituksetVanhemmat kirjoitukset »
|
|
|
