Iskelmälyriikassa on helmiä

Perjantai 28.12.2012 klo 6.52

Kuuntelen monen muun kirjoittajan tapaan paljon musiikkia. Samalla tulee kuunnelluksi myös paljon iskelmäsanoituksia. Sävelen ja sanoituksen yhteensovittaminen on taitolaji - hatun nosto niille, jotka sen osaavat.

Huteja isoon joukkoon sattuu, mutta joskus tulee vastaan myös täysosumia. Kuten tämä:

Jos kaikki haaveet täyttyis, ne ei mahtuis maailmaan.

Noin laulaa Yölintu-yhtye kappaleessa Toiveita ja haaveita. Tuon kun muistaisimme, sekä kukin omalta kohdaltaan että me ihmiskuntana yhteisesti. Ei tarvitsisi ilmastonmuutosta murehtia.

Tässäkin V. Nurmen lauseessa on ajatusta:

Jos täyttyis suurin haaveeni, niin mitä enää pienemmillä teen?

Joulusta ja onnellisuudesta

Keskiviikko 19.12.2012 klo 9.06

Jouluna ja uutena vuotena kuuluu toivottaa kanssaeläjille onnea tähän hetkeen ja alkavalle vuodelle. Välillä tuntuu, että elämme jopa liiankin onnellisuuden merkitystä korostavassa yhteiskunnassa. Mutta mitä se onnellisuus oikein on?

Kreikkalainen filosofi Demokritos arvioi sen olevan onnellinen, joka ei sure sitä mikä häneltä puuttuu, vaan joka iloitsee siitä mitä hänellä on. Tuo ajatus tuntuu hyvältä: ainakaan tähän ajatukseen perustuva onnellisuus ei ole pois keneltäkään toiselta kanssaeläjältä.

Platon ajatteli onnellisuuden rakkauden jatkumoksi. Hänelle rakkaus oli kaipuuta sellaiseen hyvään, joka puuttuu. Rakkauden kohdetta ei voi saavuttaa, mutta onnellisuus on se olotila, johon kaipaus tuohon kohteeseen voi johtaa. Julmaa!

Taloudellisen kasvun on todettu monissa tutkimuksissa lisäävän onnellisuutta. Kenestäköhän silloin puhutaan enemmän onnellisena, ja onko talouskasvun kautta hankittu onni aina pois jonkun muun onnesta?

Se on surullista, että tutkimusten mukaan menetetty onnellisuus voi johtaa koko elämän sortumiseen. Kannattaako sitä siis ollenkaan etsiä?

Lisää aiheesta: http://fi.wikipedia.org/wiki/Onnellisuus

Uutta Nokiaa ei ehkä tule

Torstai 13.12.2012 klo 7.07

Näin joulun alla on huomiotani kiinnittänyt useammankin arvostamani lehtikolumnistin haikailu uuden Nokian perään. Siis sellaisen tuotannonalan, joka loisi tähän maahan taas tuhansia uusia työpaikkoja ja toisi verotuloja.

Suomesta puhuttiin vielä 90-luvulla ennen kaikkea metsäteollisuuden ja -teknologian huippumaana. Tuo sama vuosikymmen, samoin kuin 2000-luvun alkuvuodet olivat myös tietoliikenteeseen liittyvän teknologian aikaa. Pieniä teknoyhtiöitä perustettiin ja niihin uskottiin.

Viime vuodet ovat merkinneet metsäteollisuuden puolella kymmenien tuotantolaitosten kylmenemistä. Pitkien savupiippujen juurella on pakko keksiä jotakin uutta. Nokia ja siihen liittyvä yritysrypäs työllistää nyt enimmäkseen muita kuin meitä suomalaisia.

Uutta Nokiaa on turha haikailla - ei sitä ainakaan kukaan tänne tuo. Ehkä olisi syytä kääntää katseet niihin luontaisiin vahvuuksiin, joita meillä on. Metsät ovat yhä täällä, samoin suhteellisen puhdas luonto ja paljon tilaa.

Niitä ei läheskään kaikkialla maailmassa ole. Biotalous - mitä kaikkea sen sisään sitten leivotaankaan - on uskoakseni seuraava nouseva asia Suomessa. Aikaa sen kehittäminen ottaa. Uuden sukupolven polttoaineita, biomuoveja ja rakennustapoja ei kehitetä vuodessa eikä kahdessa. Ei kehitetty Nokiaakaan.

Tarvitaan aikaa, rahaa ja kärsivällisyyttä.

"En ehdi lukea kirjoja", sanoi ihminen

Maanantai 10.12.2012 klo 8.01

Viikonloppu vierähti Haminan perinteisessä joulutapahtumassa, eli Vanhan holviston joulussa Hamina Bastionissa. Lämminhenkisessä tapahtumassa oli mukavaa jutella monien tuttujen kanssa, sekä esitellä omia kirjallisia tuotoksiaan ja puhua kirjallisuudesta.

Moni kohdalle pysähtynyt sanoi, ettei hän ehdi lukea kirjoja, että on niin paljon muuta tekemistä. Kirja joutuu kilpailemaan ajasta monen muun elämää täyttävän tekijän kanssa: television, vapaa-ajan harrastusten, perheen ja työn, esimerkiksi.

Ehkä lukemattomuus on merkki myös yleisemmästä ajanviettotapojen ja yhteisten asioiden pirstaloitumisesta yhteiskunnassa: kun mahdollisuuksia on paljon, ei jokin merkittävä kirja sisältöineen ole enää se asia, josta voisi jutella vaikkapa naapurin kanssa lumitöiden lomassa. Kalle Päätalon järkäle ei ole enää se yhteisiä metsä- ja rakennustyökokemuksia peilaava teos, joka on saatu joululahjaksi ja luettu.

Ehkäpä elämme jo aikoja, jolloin ainoa kansakuntaa yhdistävä asia on linnan itsenäisyyspäivien seuraaminen televisiosta - ja sitäkin tapahtumaa seurasi vain vähän yli kaksi miljoonaa kansalaista.

Toinen syy olla tarttumatta tarjolla olleeseen kirjallisuuteen oli Bastionissa monilla se, että kun kotona oli vielä niin paljon lukemattomia kirjoja. Tai isän tai äidin peruja olevat kirjahyllymetrin olivat vielä perkaamatta. Tai minun kirjani oli jo lainattu kirjastosta ja luettu.

Näitä syitä olla kiinnostumatta kirjoistani tervehdin ilolla - ne todistavat, että tekstinä kerrotulla tarinalla ja yleisillä kirjastopalveluilla on yhä merkitystä ja tunnearvoa.

Kultaisen säännön oikoluku tehty

Maanantai 3.12.2012 klo 7.14

Kultainen sääntö, viides Sudenmaa-sarjan romaanini ilmestyy tammi-helmikuun vaihteessa. Viikonloppuna sain tehtyä loppuun kirjan oikovedoksen tarkistamisen.

Hyvältä näytti - melkein-valmiina-kirjana tarina tuntui sen kirjoittajasta hyvältä. Ainakaan en enää voi siihen millään lailla vaikuttaa.

Romaanin kannesta päättää kaupallisten kustantajien kautta julkaistaessa aina kustantaja. Olen ollut tyytyväinen Myllylahden esityksiin Sudenmaa-romaanien kansiksi, niin myös tällä kertaa.

Yksinkertaisuus on monesti parasta. Sekä kannessa että sisällössä...

Ei sukunimi romaanin päähenkilöä pahenna

Maanantai 26.11.2012

Eräällä nettisivustolla käyty keskustelu suomalaisdekkareiden päähenkilöiden sukunimistä johti minut vierailemaan Väestörekisterikeskuksen nimipalvelussa. Mielenkiintoinen tuttavuus: sieltä itse kukin voi tarkastaa, kuinka monta samannimistä henkilöä kuin itse on Suomesta löytyy.

Oman Reijo Sudenmaa-romaanisarjani päähenkilön kanssa näkyy saman sukunimen jakavan alle viisi henkilöä tässä maassa. En tunne heistä ketään, eikä ihme: syntyihän päähenkilöni nimi täysin vahingossa.

Ajelin aikoinaan usein kuutostietä Luumäeltä Lappeenrantaan, ja huomioni kiinnitti Hurtanmaa-niminen tiekyltti. Ajattelin usein, että tuota nimeä tulen vielä joskus käyttämään jonkin kirjoittamani fiktiivisen hahmon sukunimenä.

Kuinka ollakaan, kun eräs isokokoinen rikosylikonstaapeli astui autostaan ensimmäistä kertaa elämääni romaanissa Ahventen valtakunta, minä onneton muistin hänen sukunimensä väärin. Hurtanmaasta tuli Sudenmaa.

Hurtanmaita, heitä ei löydy tilastoista ainuttakaan. Pahus!

Pekka Himanen, Sininen kirja ja filosofian vaikeus

Keskiviikko 21.11.2012 klo 14.23

Valtiovallan filosofi Pekka Himaselta tilaama Sininen kirja on herättänyt netissä runsaasti keskustelua. Ei ihme: tilauksen arvoksi on eri lähteissä ilmoitettu noin 700 000 euroa. Sinisen kirjan antimista kirjoittaa terävästi esimerkiksi Minna Lindgren Suomen Kuvalehden blogissaan 18.11.2012.

Tutustumatta Pekka Himasen tuotokseen on tunnustettava, että monet filosofien kirjoittamat teokset ovat minustakin tuntuneet aikojen saatossa uuvuttavilta. Kesken jäi aikoinaan muun muassa yksi alan keskeinen teos, Oswald Spenglerin 1200-sivuinen järkäle Länsimaiden perikato. Myöskään Milan Kunderan kehuttu Olemisen sietämätön keveys ei puraissut minuun. Kosketuspinta jäi puuttumaan.

Aristoteleen Runousoppi ja moni muu tämän alan teos on sen sijaan toiminut hyvin myös minun kohdallani. Parhaimmillaan filosofi pystyy antamaan lukijalleen paljon uutta ajateltavaa.

Mutta tässäkin kysymyksessä täytyy olla kahden kauppa. Eli en lukematta lähde tuomitsemaan Himasenkaan teosta mitättömäksi - vaikka noiden ajatusten hinta kalliilta tuntuukin.

Monologista on moneksi

Perjantai 16.11.2012 klo 12.12

Eilen oli mahdollisuus kokea Haminan kirjaston Kasper-salissa todellinen taide-elämys. Ohjaaja, dramaturgi ja kirjailija Juha Hurme esitti Pekka ja Pätkä -elokuvien ympärille rakennetun monologinsa Puupää.

60 minuuttiin mahtui yhden miehen esittämänä monen monta mainiota henkilöhahmoa. Kirjailijahaastattelussa ennen esitystä Hurme sanoi, ettei hän pidä vasiten tehdystä hahhahhaa-huumorista. Toden totta, sitä ei tarvittu: nauru syntyy luonnostaan silloin, kun se on syntyäkseen.

Hurme on kiertänyt maata monologinsa kanssa jo vuosia, ja esittänyt sen yli 150 kertaa. Jos kohdalle sattuu, niin menkää ihmeessä katsomaan.

Pätkä Puupäätä löytyy näköjään myös You Tubesta.

Energiansäästö ja jatkuva kasvu eivät sovi yhteen

Perjantai 9.11.2012 klo 9.09

Vuonna 1865 brittiläinen ekonomisti William Stanley Jevons teki tärkeän havainnon. Höyrykoneet oli juuri keksitty ja ne kehittyivät nopeasti. Jokainen uusi konemalli tarvitsi yhä vähemmän hiiltä tuottaakseen saman energiamäärän kuin aikaisemmat konemallit. Toisin sanoen, koneiden energiatehokkuus parani.

Ekonomi Jevons ennusti, että hiilen kulutus ei tästä syystä suinkaan vähene, vaan pikemminkin lisääntyy: kun hiilen kysyntä laski, laski samalla myös sen hinta. Se taas johti siihen, että höyrykoneita rakennettiin ja käytettiin yhä enemmän. Niin myös hiiltä tarvittiin yhä enemmän.

Tämä ilmiö – jota kutsutaan myös Jevonsin paradoksiksi ja rebound-ilmiöksi – pätee yhä niin suuressa kuin pienessä mittakaavassa. Se asettaa kyseenalaiseksi koko ajatuksen länsimaisesta, taloudelliseen kasvuun perustuvasta yhteiskunnasta ja tekee yrityksistämme säästää hupenevia fossiilisia polttoainevaroja naurettavia. Yhtälö ei vain toimi.

Otetaan esimerkki yksilön tasolta: kansalainen ostaa auton, joka kuluttaa bensiiniä litran vähemmän sadalla kilometrillä kuin hänen entinen autonsa. Energiaa säästyy, se on totta – jos puhutaan vain bensiinistä. Mutta mitä tekee tuo kansalainen? Hänen käytettävissään oleva rahamäärä ei vähene säästämisen seurauksena. Hän käyttää bensalaskusta säästyneet rahansa jonkin toisen hyödykkeen hankkimiseen, tai hän ajaa uudella autollaan enemmän kilometrejä. Todellista säästöä ei synny, tai se jää pieneksi.

Yhteiskunnan pitäisi niistää bensalaskusta säästyneet rahat pois kansalaisen taskusta esimerkiksi verotuksella, jotta hyöty ympäristölle olisi todellista. Ajatus moisesta ostovoiman vähentämisestä, se jos mikä on myrkkyä jatkuvaan taloudelliseen kasvuun perustuvalle elämäntavallemme.

Lukuvinkki: Jussi Laitinen: Valomerkki – energiapula ja makean elämän loppu (Atena 2012)

Miksi vietämme Halloweenia mutta emme Kekriä?

Lauantai 3.11.2012 klo 12.28

Angloamerikkalaisen kulttuurin invaasio on tuonut vuosikalenteriimme monta uutta juhlapäivää ja tapahtumaa. Parhaillaan vietetään Halloweenia. Keväällä vietetään vastaavasti Ystävänpäivää.

Ehkä näillä päivillä on oma tarkoituksensa, mutta silti toivoisin, että olisimme niin ylpeitä omista juuristamme että voisimme viettää samalla tavalla perinteisiä suomalaisia juhlia.

Tällainen juhlapäivä voisi olla esimerkiksi Kekri, sadonkorjuun juhla jota vietettiin Mikkelinpäivän (29.9.) ja nykyisen pyhäinpäivän välisenä aikana. Sana kekri tarkoitti kansankielessä jonkin päättymistä.

Kekriä voisi aivan hyvin viettää vaikkapa lokakuun viimeisenä viikonloppuna, kun talviaika alkaa. Päivä on jo lyhyt, ja kasvun aika on luonnossa lopussa. Meidän ihmistenkin olisi ehkä syytä rauhoittua hetki, sopeutua vähenevään valoon ja alkaa odottaa sitä kuitenkin pian koittavaa kevättä.

Helsingin kirjamessut takana

Maanantai 29.10.2012 klo 7.12

Sunnuntainen vierailu Helsingin kirjamessuilla on takana. Päällimmäinen tunne on tyytyväisyys: kirjallisia tarinoita päivät pitkät pusaavasta oli hienoa taas huomata, kuinka paljon ne edelleen kiinnostavat ihmisiä. Syntyy jaettuja kokemuksia, fiktiivisiä ja tosia.

Irja Sinivaara haastatteli minua Takauma-lavalla osana Kirjailijaliiton ohjelmaa. Liitto on jo vakiintunut toimija maan suurimman kirjallisuustapahtuman järjestelyissä. Niin pitää ollakin: liittomme yli 600 jäsentä ovat kuitenkin se ydinjoukko, joka vastaa pääosasta vuosittain julkaistavasta ja ostettavasta tarinatuotannosta.

Samalla Suomen Kirjailijaliitto on oikeastaan ainoa kirjailijoita edustava organisaatio, jonka sanaa kuunnellaan valtakunnallisesti silloin, kun puhutaan kirjailijoiden toimeentulosta ja työolosuhteista. Siinä roolissa liitto tekee paljon hyvää työtä myös siihen kuulumattomien nykyisten ja tulevien kirjailijoiden eteen.

Sudenmaa-sarja jatkuu ja kääntyy ranskaksi

Tiistai 16.10.2012 klo 14.09

Romaanini Ahventen valtakunta käännösoikeudet myytiin Ranskaan viime talvena. Romaanin oikeudet osti kustantamo Gaïa Editions. Kustantaja ilmoitti juuri, että Ahventen valtakunta - ranskaksi Le royaume des perches - ilmestyy heidän kustannusohjelmassaan toukokuussa 2013.

Erityisesti Skandinavian alueen kirjallisuuteen erikoistunut Gaïa Editions on aiemmin julkaissut ranskaksi tuotantoa mm. Leena Lehtolaiselta, Riikka Ala-Harjalta ja Kjell Westöltä.

Vuonna 2007 ilmestynyt Ahventen valtakunta aloitti romaanisarjan, jonka päähenkilönä on rikosylikonstaapeli Reijo Sudenmaa.

Myllylahti Oy:n kustantamassa sarjassa on tähän mennessä ilmestynyt neljä teosta. Tammikoti ilmestyi vuonna 2009, Kuolleita unelmia vuonna 2010 ja Liian iso juttu 2011.

Sarja saa jatkoa keväällä 2013, kun Myllylahti Oy:n kustantamana ilmestyy viides, hyvän ja pahan olemusta ja yhtäläisyyksiä vuorisaarnan sanoman hengessä pohtiva Sudenmaa-romaani Kultainen sääntö.

Lisätiedot ranskalaisesta kustantajasta: http://www.gaia-editions.com/

Hidasta hyvä ihminen, hidasta

Keskiviikko 10.10.2012 klo 12.48

Yksi Martta-järjestön toiminnan teemoista näkyy olevan kolmen vuoden ajan elämän hidastaminen niin, että se tuntuu paremmalta. Marttojen 10 teemaa hidastamiseen löytyy täältä.

Olennaiseen keskittyminen, tilan raivaaminen elämälle... monetkin noista teemoista tuntuvat omakohtaisilta ja helposti hyväksyttäviltä. Sen jälkeen onkin kysymys siitä, kuinka niitä toteutan.

Järjettömään elämän vauhtiin ja kaahottamiseen on niin helppo tempautua mukaan. Ehkä se on jokaisen koettava kerran elämässään. Koettava, ja unohdettava sellaiset pienet suuret asiat kuin ystävyys ja oma sekä läheisten oma hyvä olo.

Jossakin vaiheessa elämässä kuitenkin seuraa jokaisella meistä pysähdys, ja asioiden uudelleen tarkastelu. Menetys, sairaus, kenties kuolema. Jos mikään noista ei pysäytä, on peli jo menetetty.

Vuosissa 1918 ja 2012 on yhtäläisyyksiä

Lauantai 29.9.2012 klo 10.28

Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja, kansanedustaja Jan Vapaavuori kaipasi Hesarissa (20.9.) realismia suomalaiseen talousajatteluun. Vapaavuoren ydinsanoma oli, että työttömyysturvaa olisi leikattava työn houkuttelevuuden lisäämiseksi. Se parantaisi maan taloustilannetta.

Viime viikkojen uutisista on voinut poimia karmeita lukuja yt-neuvotteluja käyvistä firmoista: OP-Pohjolassa ne koskettavat 700 henkilöä, Metsossa 630 henkilöä, Nokia Siemens Networksissa 400 henkilöä, Keskossa 370 henkilöä... yritysten lista on pitkä. Joukossa on hyvää tulosta tekeviä firmoja. Noinkohan tulossa olevat irtisanomiset vältettäisiin, vaikka työttömiksi joutuvia ihmisiä odottava ”turvaverkko” olisi harvempi?

Muistui mieleeni Olli Korjuksen teos Hamina 1918 – nimi nimeltä, luoti luodilta (Atena 2008). Sisällissodan viime vaiheista kertovan teoksen sivulta 253 löytyy seuraava kuvaus tuolloisista oloista Haminassa:

”Ei liene sattumaa, että Salmenkylään rekisteröidyistä 11 työttömästä kuusi oli ammuttujen joukossa... Valkoisten käsitys, jota muun muassa paikallisten lehtien sivuilla tuotiin painokkaasti esille oli, että toimeentulo oli jokaisen itsensä vastuulla... Työttömyysturvan väärinkäytöstä tuli keskeinen teema työttömiä, varsinkin Salmenkylän työttömiä vastaan. He eivät oikeasti olleet avun tarpeessa.”

Sadassa vuodessa ei näytä mikään muuttuneen ajattelemisen tavoissa.

Helsingin kirjamessuilla tavataan

Keskiviikko 26.9.2012 klo 17.30

Suomen Kirjailijaliitto on osallistunut vuodesta 2002 lähtien Helsingin kirjamessujen suunnitteluun ja toteutukseen omalla ohjelmallaan. Tänä syksynä vietetään siis juhlavuotta.

Sain kunnian päästä sunnuntaina 28.10. Irja Sinivaaran haastateltavaksi Takauma-lavalle. Annettu otsikko on mielenkiintoinen: Kehä kolmosen toiselta puolelta. Ihan kuin pääsisin edustamaan suurempaakin aluetta ja kirjailijakuntaa...

Koko Kirjailijaliiton messuilla järjestämä ohjelma löytyy täältä:

http://www.kirjailijaliitto.fi/kirjallisuus/tapahtumat/kirjailijaliitto-helsingin-kirja/

Sudenmaa-kirjojani voi lukea myös sähköisesti

Maanantai 24.9.2012 klo 7.29

Kymenlaakson kirjastot ovat aloittaneet sähkökirjojen lainauksen aktiivisen markkinoinnin. Asiasta löytyy tietoa mm. kirjastojen yhteisestä Kyyti-palvelusta. Liian iso juttu, eli neljäs Reijo Sudenmaa-sarjan romaanini näkyy olevan yksi "myynnin" kärkenä olevista kirjoista. Myllylahti Oy:n kustantaman MyrhaMylly-sarjan teokset tehdään kaikki saman tien myös sähkökirjoiksi.

Kirjailijan kannalta asia on mitä kannatettavin - kunhan tekijänoikeuksia kunnioitetaan, ja kirjailija saa työstään saman, vaikkakin tasoltaan vähäisen korvauksen kuin paperikirjojenkin lainaamisesta. Kansalaisilla alkaa olla jo niin paljon erilaisia sähköisiä lukulaitteita käytössään, että ennen pitkää jokin toista parempi formaatti lisää ihan oikeasti sähkökirjojen lukijamäärää. Näin uskon.

Itse en ole vielä päässyt sähkökirjaa lukemaan. Omaa henkistä laiskuutta, suurimmaksi osaksi. Paperinen käyttöliittymä tuntuu edelleen siltä kaikkein parhaimmalta...

Veikko Huovisen kieli elää yhä

Torstai 20.9.2012 klo 6.56

"Yhtä kylmä kuin yö oli ollut, yhtä kuumaksi muodostui päivä. Sinisen taivaan aavikolla ujelsi taivaanvuohen siipi ja männyn niljakas kuorikaistale liehui unettavasti joen pohjalla kirkkaan säilykepurkin vierellä. Vesi tuoksui pihkalle ja tuulella oli pehmeät sormet. Virran kimaltava vilinä vei tajuni mennessään unen suvannolle saakka...."

Näin päättyy Veikko Huovisen novelli Eräs keltainen juttu Siltalan tänä vuonna julkaisemassa, vuonna 2009 kuolleen kirjailijan kirjoittamia tarinoita sisältävässä kokoelmassa Luonnonkierto.

Huovisen kieli on kaunista ja elävää myös tuossa hänen tuotantonsa alkupään tekstissä. Kokoelman tarinat ovat vuosilta 1950-2001. Olen vasta aloittamassa lukemista. On jännittävää seurata, miten mestarismiehen tapa kertoa muuttui hänen uransa aikana. Kirjailijakin voi, ja hänen pitää kehittyä omassa työssään.

Veikko Huovinen ei tunnetusti viihtynyt Helsingin kulttuurisalongeissa vaan loi tuotantonsa Sotkamon hiljaisessa elämänmenossa. Tuotannon, jossa riittää ammennettavaa ja suuria teemoja.

Siinä on oppia meille nuoremmillekin kynäilijöille: Ei se elämä ole aina muualla, kuten joskus väitetään. Se on tässä ja nyt.

Lastensuojelua, parisuhteen hoitoa ja sanojen merkityksiä

Perjantai 7.9.2012 klo 6.58

Viimeaikaiset perhe- ja lapsisurmat ovat tuoneet lehtien palstoille paljon artikkeleja ja mielipiteitä lastensuojelusta.

Lastensuojelu. Tuo sana sisältää itsessään hirvittävän, negatiivisen arvolatauksen. Jos lasta pitää suojella, häneen täytyy kohdistua jokin uhka. Noinkohan pääsemme koskaan tilanteeseen, jossa voisimme puhua vaikkapa lasten tukemisesta?

Toinen sanapari, jota olen viime aikoina ihmetellyt on parisuhteen hoitaminen. Sairaita hoidetaan sairaaloissa. Parisuhteen hoitamisen tärkeyttä hoetaan monesta eri tuutista. Onko meillä siis lähtökohtana ajatus, että tuo tärkeä suhde on aina sairas?

Löytyisiköhän siihenkin jokin kauniimpi suomenkielinen sanapari?

Onneksi Sofi Oksanen ei ole humoristi

Lauantai 1.9.2012 klo 7.55

Olin eilen esiintymässä Hämeenlinnan Kirjan aika-tapahtumassa. Vanha Verkatehdas tarjosi hyvät puitteet omaleimaiselle kirjallisuustapahtumalle.

Huomiota kiinnitti se, että useissa esiintymisissä ja kirjailijahaastatteluissa käsiteltiin huumoria ja teosten naurattavuutta. Kirjailijan teosta mainostettiin lukijoille sen sisältämällä huumorilla ja tragikomedialla. Kirjailijalta kysyttiin, naurattiko häntä itseään, kun hän työsti käsikirjoitusta.

Toivottavasti kirjallisuudella nähdään vielä muitakin arvoja kuin sen kyky laukaista ihmisen elämänstressiä pika-annoksella nopeaa naurua. Mielihyvää voi tuottaa myös tarinan sisältämä syvempi ajatus. Sellainen, jota joutuu itse miettimään ja työstämään omassa päässään.

Tuohon liittyen - kuuma kysymys tuntuu nyt olevan, ovatko suomalaiset kirjailijat kateellisia Sofi Oksaselle hänen menestyksestään vai eivät. Omasta puolestani vastaan että en ole, vaan kumarran syvään. Hänen menestyksensä on iso asia koko suomalaiselle kirjallisuudelle, ja hän on ansainnut sen omalla työllään.

Hän on löytänyt oman tapansa kirjoittaa noita syviä ajatuksia niin, että ne tavoittavat lukijassa jotakin.

Kotkan kirjalliseen iltaan

Tiistai 28.8.2012 klo 10.27

Kirjailijavierailut ovat kirjailijalle yksi foorumi saada esille niitä teemoja, joita hän kirjoihinsa leipoo. Harva meistä on yhtä aikaa sekä hyvä kirjoittaja, hyvä puhuja että hyvä esiintyjä. Mutta hauskoja välietappeja kirjailijan työssä nämä esiintymiset joka tapauksessa ovat - toivottavasti myös kuulijoiden kannalta.

Kotkassa tehdään ansiokasta työtä kirjallisuuden edistämisessä myös tällä saralla. Odotan mielenkiinnolla kollegani Irja Sinivaaran haastattelua keskiviikkona 19. syyskuuta.