Alaston kirjailija vaiko paljastava tarina?

Torstai 7.2.2013 klo 8.43

Tämän aamun lehdessä oli kuva tunnetusta suomalaisesta kirjailijasta sängyssään, sylissään pieni lapsi. Hellyttävä ja onnistunut kuva. Haastattelussa kirjailija kertoi suhteestaan nukkumiseen ja uniin.

Haastattelu, ja eritoten tuo kuva jäi mietityttämään kirjallisuuden tehtävää ja sen mahdollista muuttumista yhteiskunnan mukana. Mikä on kirjailijan tehtävä nyt ja tulevaisuudessa? Onko se enemmän kertominen itsestään, vaiko kertominen ihmisestä ja siitä ympäristöstä jossa me itse kukin yksin ja yhdessä elämme?

Kun kirjailija kertoo itsestään, hän supistaa samalla kokemusmaailmansa ja tarinansa omaan itseensä, historiaansa ja siihen, kuinka hän on tämänhetkisen minuutensa rakentanut. Se voi tapahtua vaikka niin, että kirjailija kertoo lehden sivuilla alastonkuvan kera suhteestaan alastomuuteen.

Tuo voi toimia. Itse kuitenkin arvostan enemmän tarinoita, joista näkee että kirjailija on yrittänyt päästä ulos omista nahkoistaan ja asettua jonkun muun asemaan, katsomaan maailmaa jonkun toisen silmin.

Kukaan meistä ei elä täällä yksin. Minä pelkään sitä hetkeä, jolloin me menetämme halun yrittää ymmärtää toista ihmistä.

Yksinäisyys, tuo ihailtu ja vihattu olotila

Lauantai 26.1.2013 klo 14.33

Lauantain 26.1. Hesarissa oli Tuomo Tammisen kirjoittama erinomainen artikkeli yksinäisyydestä. Jutun ingressissä väitettiin, että Suomessa on yhtä paljon yksinäisiä ihmisiä kuin Vantaalla on asukkaita. Tokkopa riittänee...

Jutun mukaan yksinäisyys on evoluution kehittämä tapa muistuttaa meitä siitä, ettei kukaan meistä pärjää täällä yksin. Yksinäisyys aiheuttaa aivoissa samanlaista liikehdintää kuin fyysinen kipu. Se sattuu.

Vähän aikaa sitten pohdiskelimme eräässä työpalaverissa yksinäisyyden kokemista. Eräs suuresti kunnioittamani, hyvin paljon ihmiskontakteja tuottavassa työssä palveleva henkilö sanoi, että välillä hän huomaa olevansa yksinäinen jopa monilapsisen perheensä keskellä.

Paljon lienee merkitystä sillä, onko koettu yksinäisyys itse valittu olotila vaiko tila, johon on ajauduttu. Tänään kävelin kahden tunnin pitkän lenkin auringon valaisemilla talvihangilla. En kokenut yksinäisyyttä vaan onnellisuutta.

Moni kirjailija on - ainakin myöhemmin kirjoitettujen henkilökuviensa mukaan - ollut hyvin yksinäinen henkilö. Monia heistä pidetään nykyisin suurina ajattelijoina. Tunnistan tuon yksinäisyyden tarpeen joskus työssäni. Hälinässä syntyy yleensä vain lisää hälinää.

Mutta jos yksinäisyys ei olekaan oma valinta? Hesarin jutun mukaan moni yksinäinen tyytyy mieluummin ankeaan arkeensa kuin ryhtyy tavoittelemaan epävarmaa onnea.

Surullista!

Kultaisen säännön oikoluku tehty

Maanantai 3.12.2012 klo 7.14

Kultainen sääntö, viides Sudenmaa-sarjan romaanini ilmestyy tammi-helmikuun vaihteessa. Viikonloppuna sain tehtyä loppuun kirjan oikovedoksen tarkistamisen.

Hyvältä näytti - melkein-valmiina-kirjana tarina tuntui sen kirjoittajasta hyvältä. Ainakaan en enää voi siihen millään lailla vaikuttaa.

Romaanin kannesta päättää kaupallisten kustantajien kautta julkaistaessa aina kustantaja. Olen ollut tyytyväinen Myllylahden esityksiin Sudenmaa-romaanien kansiksi, niin myös tällä kertaa.

Yksinkertaisuus on monesti parasta. Sekä kannessa että sisällössä...

Energiansäästö ja jatkuva kasvu eivät sovi yhteen

Perjantai 9.11.2012 klo 9.09

Vuonna 1865 brittiläinen ekonomisti William Stanley Jevons teki tärkeän havainnon. Höyrykoneet oli juuri keksitty ja ne kehittyivät nopeasti. Jokainen uusi konemalli tarvitsi yhä vähemmän hiiltä tuottaakseen saman energiamäärän kuin aikaisemmat konemallit. Toisin sanoen, koneiden energiatehokkuus parani.

Ekonomi Jevons ennusti, että hiilen kulutus ei tästä syystä suinkaan vähene, vaan pikemminkin lisääntyy: kun hiilen kysyntä laski, laski samalla myös sen hinta. Se taas johti siihen, että höyrykoneita rakennettiin ja käytettiin yhä enemmän. Niin myös hiiltä tarvittiin yhä enemmän.

Tämä ilmiö – jota kutsutaan myös Jevonsin paradoksiksi ja rebound-ilmiöksi – pätee yhä niin suuressa kuin pienessä mittakaavassa. Se asettaa kyseenalaiseksi koko ajatuksen länsimaisesta, taloudelliseen kasvuun perustuvasta yhteiskunnasta ja tekee yrityksistämme säästää hupenevia fossiilisia polttoainevaroja naurettavia. Yhtälö ei vain toimi.

Otetaan esimerkki yksilön tasolta: kansalainen ostaa auton, joka kuluttaa bensiiniä litran vähemmän sadalla kilometrillä kuin hänen entinen autonsa. Energiaa säästyy, se on totta – jos puhutaan vain bensiinistä. Mutta mitä tekee tuo kansalainen? Hänen käytettävissään oleva rahamäärä ei vähene säästämisen seurauksena. Hän käyttää bensalaskusta säästyneet rahansa jonkin toisen hyödykkeen hankkimiseen, tai hän ajaa uudella autollaan enemmän kilometrejä. Todellista säästöä ei synny, tai se jää pieneksi.

Yhteiskunnan pitäisi niistää bensalaskusta säästyneet rahat pois kansalaisen taskusta esimerkiksi verotuksella, jotta hyöty ympäristölle olisi todellista. Ajatus moisesta ostovoiman vähentämisestä, se jos mikä on myrkkyä jatkuvaan taloudelliseen kasvuun perustuvalle elämäntavallemme.

Lukuvinkki: Jussi Laitinen: Valomerkki – energiapula ja makean elämän loppu (Atena 2012)

Miksi vietämme Halloweenia mutta emme Kekriä?

Lauantai 3.11.2012 klo 12.28

Angloamerikkalaisen kulttuurin invaasio on tuonut vuosikalenteriimme monta uutta juhlapäivää ja tapahtumaa. Parhaillaan vietetään Halloweenia. Keväällä vietetään vastaavasti Ystävänpäivää.

Ehkä näillä päivillä on oma tarkoituksensa, mutta silti toivoisin, että olisimme niin ylpeitä omista juuristamme että voisimme viettää samalla tavalla perinteisiä suomalaisia juhlia.

Tällainen juhlapäivä voisi olla esimerkiksi Kekri, sadonkorjuun juhla jota vietettiin Mikkelinpäivän (29.9.) ja nykyisen pyhäinpäivän välisenä aikana. Sana kekri tarkoitti kansankielessä jonkin päättymistä.

Kekriä voisi aivan hyvin viettää vaikkapa lokakuun viimeisenä viikonloppuna, kun talviaika alkaa. Päivä on jo lyhyt, ja kasvun aika on luonnossa lopussa. Meidän ihmistenkin olisi ehkä syytä rauhoittua hetki, sopeutua vähenevään valoon ja alkaa odottaa sitä kuitenkin pian koittavaa kevättä.

Helsingin kirjamessut takana

Maanantai 29.10.2012 klo 7.12

Sunnuntainen vierailu Helsingin kirjamessuilla on takana. Päällimmäinen tunne on tyytyväisyys: kirjallisia tarinoita päivät pitkät pusaavasta oli hienoa taas huomata, kuinka paljon ne edelleen kiinnostavat ihmisiä. Syntyy jaettuja kokemuksia, fiktiivisiä ja tosia.

Irja Sinivaara haastatteli minua Takauma-lavalla osana Kirjailijaliiton ohjelmaa. Liitto on jo vakiintunut toimija maan suurimman kirjallisuustapahtuman järjestelyissä. Niin pitää ollakin: liittomme yli 600 jäsentä ovat kuitenkin se ydinjoukko, joka vastaa pääosasta vuosittain julkaistavasta ja ostettavasta tarinatuotannosta.

Samalla Suomen Kirjailijaliitto on oikeastaan ainoa kirjailijoita edustava organisaatio, jonka sanaa kuunnellaan valtakunnallisesti silloin, kun puhutaan kirjailijoiden toimeentulosta ja työolosuhteista. Siinä roolissa liitto tekee paljon hyvää työtä myös siihen kuulumattomien nykyisten ja tulevien kirjailijoiden eteen.

Sudenmaa-sarja jatkuu ja kääntyy ranskaksi

Tiistai 16.10.2012 klo 14.09

Romaanini Ahventen valtakunta käännösoikeudet myytiin Ranskaan viime talvena. Romaanin oikeudet osti kustantamo Gaïa Editions. Kustantaja ilmoitti juuri, että Ahventen valtakunta - ranskaksi Le royaume des perches - ilmestyy heidän kustannusohjelmassaan toukokuussa 2013.

Erityisesti Skandinavian alueen kirjallisuuteen erikoistunut Gaïa Editions on aiemmin julkaissut ranskaksi tuotantoa mm. Leena Lehtolaiselta, Riikka Ala-Harjalta ja Kjell Westöltä.

Vuonna 2007 ilmestynyt Ahventen valtakunta aloitti romaanisarjan, jonka päähenkilönä on rikosylikonstaapeli Reijo Sudenmaa.

Myllylahti Oy:n kustantamassa sarjassa on tähän mennessä ilmestynyt neljä teosta. Tammikoti ilmestyi vuonna 2009, Kuolleita unelmia vuonna 2010 ja Liian iso juttu 2011.

Sarja saa jatkoa keväällä 2013, kun Myllylahti Oy:n kustantamana ilmestyy viides, hyvän ja pahan olemusta ja yhtäläisyyksiä vuorisaarnan sanoman hengessä pohtiva Sudenmaa-romaani Kultainen sääntö.

Lisätiedot ranskalaisesta kustantajasta: http://www.gaia-editions.com/

Helsingin kirjamessuilla tavataan

Keskiviikko 26.9.2012 klo 17.30

Suomen Kirjailijaliitto on osallistunut vuodesta 2002 lähtien Helsingin kirjamessujen suunnitteluun ja toteutukseen omalla ohjelmallaan. Tänä syksynä vietetään siis juhlavuotta.

Sain kunnian päästä sunnuntaina 28.10. Irja Sinivaaran haastateltavaksi Takauma-lavalle. Annettu otsikko on mielenkiintoinen: Kehä kolmosen toiselta puolelta. Ihan kuin pääsisin edustamaan suurempaakin aluetta ja kirjailijakuntaa...

Koko Kirjailijaliiton messuilla järjestämä ohjelma löytyy täältä:

http://www.kirjailijaliitto.fi/kirjallisuus/tapahtumat/kirjailijaliitto-helsingin-kirja/

Veikko Huovisen kieli elää yhä

Torstai 20.9.2012 klo 6.56

"Yhtä kylmä kuin yö oli ollut, yhtä kuumaksi muodostui päivä. Sinisen taivaan aavikolla ujelsi taivaanvuohen siipi ja männyn niljakas kuorikaistale liehui unettavasti joen pohjalla kirkkaan säilykepurkin vierellä. Vesi tuoksui pihkalle ja tuulella oli pehmeät sormet. Virran kimaltava vilinä vei tajuni mennessään unen suvannolle saakka...."

Näin päättyy Veikko Huovisen novelli Eräs keltainen juttu Siltalan tänä vuonna julkaisemassa, vuonna 2009 kuolleen kirjailijan kirjoittamia tarinoita sisältävässä kokoelmassa Luonnonkierto.

Huovisen kieli on kaunista ja elävää myös tuossa hänen tuotantonsa alkupään tekstissä. Kokoelman tarinat ovat vuosilta 1950-2001. Olen vasta aloittamassa lukemista. On jännittävää seurata, miten mestarismiehen tapa kertoa muuttui hänen uransa aikana. Kirjailijakin voi, ja hänen pitää kehittyä omassa työssään.

Veikko Huovinen ei tunnetusti viihtynyt Helsingin kulttuurisalongeissa vaan loi tuotantonsa Sotkamon hiljaisessa elämänmenossa. Tuotannon, jossa riittää ammennettavaa ja suuria teemoja.

Siinä on oppia meille nuoremmillekin kynäilijöille: Ei se elämä ole aina muualla, kuten joskus väitetään. Se on tässä ja nyt.

Onneksi Sofi Oksanen ei ole humoristi

Lauantai 1.9.2012 klo 7.55

Olin eilen esiintymässä Hämeenlinnan Kirjan aika-tapahtumassa. Vanha Verkatehdas tarjosi hyvät puitteet omaleimaiselle kirjallisuustapahtumalle.

Huomiota kiinnitti se, että useissa esiintymisissä ja kirjailijahaastatteluissa käsiteltiin huumoria ja teosten naurattavuutta. Kirjailijan teosta mainostettiin lukijoille sen sisältämällä huumorilla ja tragikomedialla. Kirjailijalta kysyttiin, naurattiko häntä itseään, kun hän työsti käsikirjoitusta.

Toivottavasti kirjallisuudella nähdään vielä muitakin arvoja kuin sen kyky laukaista ihmisen elämänstressiä pika-annoksella nopeaa naurua. Mielihyvää voi tuottaa myös tarinan sisältämä syvempi ajatus. Sellainen, jota joutuu itse miettimään ja työstämään omassa päässään.

Tuohon liittyen - kuuma kysymys tuntuu nyt olevan, ovatko suomalaiset kirjailijat kateellisia Sofi Oksaselle hänen menestyksestään vai eivät. Omasta puolestani vastaan että en ole, vaan kumarran syvään. Hänen menestyksensä on iso asia koko suomalaiselle kirjallisuudelle, ja hän on ansainnut sen omalla työllään.

Hän on löytänyt oman tapansa kirjoittaa noita syviä ajatuksia niin, että ne tavoittavat lukijassa jotakin.

Aikuisia lapsia riittää - valitettavasti

Keskiviikko 15.8.2012 klo 6.47

"Jos olet alkoholistin aikuinen lapsi, todennäköisesti humalatilan eteneminen määräsi, kuinka vanhempasi sinuun suhtautuivat. Ei ihme, että sinua kiinnostaa enemmän henkilö, joka lupaa soittaa sinulle, mutta jättää sen tekemättä kuin sellainen henkilö, joka sanoo soittavansa ja todella tekee sen. Mitä tavoittelemisen arvoista tuossa jälkimmäisessä voisi olla?"

Lapsuuden perheessä esintyneen alkoholismin, kiihkouskovaisuuden, mielisairauden tai jonkin muun syyn aiheuttama vamma voi aiheuttaa ihmisen mieleen vaurioita, jotka puhkeavat esille vasta aikuisella iällä. Syntyy aikuisia lapsia, jotka eivät osaa käyttäytyä kuten aikuisten pitäisi. Eivät ainakaan niiden normien mukaan, joita meille aikuisille asetetaan.

Pakonomainen käyttäytyminen - vaikkapa päihteiden käyttö, syömishäiriöt, pakonomainen puhuminen tai siivoushulluus - hallitsee usein tällaisen aikuisen elämää. Ihminen ei ole tyytyväinen itseensä, mutta ei tiedä miksi ei ole. Valitettavasti aikuisen lapsen syndrooma vaikuttaa myös hänen ympärillään oleviin ihmisiin:

"Aikuisena lapsena olet harvoin parisuhteessa tasapainoisen, elämänsä järjestyksessä pitävän henkilön kanssa. Henkilön, jonka kanssa tämä päivä on samanlainen kuin eilinen ja todennäköisesti huominenkin.... Tuskin elät tällaisen henkilön kanssa, sillä sinusta tällainen henkilö on ikävä ja tylsä. Tai jos elätkin, haaveilet varmaan jostain vähän jännittävämmästä suhteesta."

Lukuvinkki: Irene Kristeri: Tule lähelle mene pois (Kirjapaja 1997)

"Romaani nauraa ihmisen halulle olla jotakin muuta kuin on"

Torstai 9.8.2012 klo 7.56

Otsikon lauseen kirjoittaa Laura Norris arvioidessaan romaaniani Ristimitta 12osumaa.fi -nettisivuilla 6.8.2012.

Kritiikistä, sen puutteesta ja siitä kuinka kriitiikki ei osunut kohteeseensa puhutaan paljon kirjailijapiireissä. Täydellisiä teilauksiakin ja mielensä pahoittamista alalla tunnetaan.

Mielestäni kriitikon tehtävä ei ole olla selkääntaputtelija ja kehuja tarinankertojalle. Eikä hänen tehtävänsä ole olla kurittaja ja ruotuunpanija. Hyvä kriitikko ymmärtää, että hän voi edustaa vain ja ainostaan itseään lukijana. Niin sanottua yleistä ja yhteistä mielipidettä ei ole olemassa. Ei hyvää, eikä huonoa makua.

Mitä kirjailija sitten odottaa, jos ei kehuja? Ainakin itse olen tyytyväinen silloin, kun kriitiikko näyttää löytäneen kirjasta niitä teemoja, joita olen siihen yrittänyt leipoa. Löytää ja kertoo sen, pitipä hän sitten niistä ja niiden kerrontavasta tai ei.

Minusta Laura Norrisin kritiikki on hyvä.

Kaikki nuo kirjallisuusblogeja pitävät naiset

Maanantai 6.8.2012 klo 18.03

Eräs uutuusromaaninsa näkyvyyttä ja markkinointia pähkäilevä kirjailijakollega lähetti minulle sähköpostia. Hän äimisteli tekemäänsä havaintoa kirjallisuusblogien maailmasta.

Samalla kun kirjallisuuskritiikkien määrä perinteisessä printtimediassa vähenee, on nettiin omaksi harrastuksekseen kirjoittavien kirjallisuuskriitikoiden toivottu paikkaavan tätä yhä yhä suuremmaksi käyvää puutetta kirjojen saamassa näkyvyyydessä. Kirjablogeja löytyykin netistä melkoisen vaivatta ja paljon.

Kollegani oli tehnyt kuitenkin hämmästyttävän havainnon: kaikki ne suosituimmat kirjablogistit, joille hän oli tarjonnut teostaan tutustuttavaksi ovat ilmeisesti naisia, ja iältään melko nuoria. Tarkastin väittämän oikeellisuuden: siltä se tosiaan näyttää!

Kysyä sopii (iäkkään mieskollegan suulla), mistä tämä johtuu, ja mitä se tarkoittaa eri tyyppisten, sukupuoleltaan ja iältään erilaisten kirjailijoiden tuotosten saamassa näkyvyydessä. Painottuvatko nuorten naiskriitikoiden lukuharrastuksessa samaa sukupuolta olevien, iältään suurin piirtein samanikäisten naisten kirjoittamat kirjat?

Ja miksi miespuolisia kirjabloggaajia näyttää olevan niin vähän?

Thomas Hylland Eriksen ja hitauden ylistys

Sunnuntai 29.7.2012 klo 13.29

Norjalainen antropologi Thomas Hylland Eriksen sanoo Hesarin haastattelussa (29.07.12) tylsistymisen olevan jotakin, jonka puolesta pitäisi taistella. Olen hänen kanssaan samaa mieltä.

"Luovuus ja oivallukset kumpuavat joutilaisuudesta. Ihmissuhteet, perhe-elämä ja asioiden ymmärtäminen tarvitsevat hidasta aikaa."

Lienee yleinen kokemus että silloin, kun ihminen tekee käsillään jotakin johon ei tarvitse keskittyä aivot rullaavat vapaalla, keksien yllättäen ratkaisun mieltä kauankin hiertäneeseen ongelmaan.

"Eräs tutkija kertoi juuri, ettei enää kykene lukemaan kirjoja. Kroonisesta keskittymiskyvyn puutteesta on tulossa sivistyksen uusi neuroosi."

Millä me korvaamme ymmärtämisen, jos emme enää kykene edes lukemaan?

Hylland Eriksenin mielestä hitaan ajan puute on ihmiskunnan pahin ongelma. Vahva väite. Joka tapauksessa kiitos hyvästä artikkelista toimittaja Johanna Pohjolalle.

Jos Enkeli-Elisakin petti

Perjantai 20.7.2012 klo 7.17

Yksi hiljaisen uutiskesän uutisskuupeista on ollut koulukiusatun, itsemurhan tehneen Enkeli-Elisan mahdollinen paljastuminen keksityksi henkilöksi. Asiasta kertoi ensimmäisenä Helsingin Sanomat. Muun muassa Hesarin päätoimittaja Mikael Pentikäinen käsitteli median pettänyttä uutiskritiikkiä kolumnissaan 13.7.

Enkeli-Elisan tarina on saanut ison määrän ihmisiä linkittämään itsensä hänestä kertoville Facebook- ja Internet-sivuille. Se tarkoittanee sitä, että tarina on koskettanut jotakin meissä. Itsekin kirjoitin näin blogissani 9. maaliskuuta.

Jos Elisan tarina osoittautuu keksityksi, on totta että ihmisiä - meitä - on huijattu. Toisaalta en osaa oikein tuntea itseäni petetyksi. Moni koulukiusattu tai kiusatun omainen on saanut purkaa tuntojaan Elisan kautta.

Melkeinpä olen pettyneempi, jos Elisan tarina on kaikesta huolimatta tosi. Vale-Elisan tapauksessa maailmassa olisi ainakin ollut yksi kiusattu ihminen vähemmän.

Mikä on kirjailijan tehtävä?

Sunnuntai 8.7.2012 klo 15.07

Kymenlaakson radion uutispäällikkö Petri Niemi haastatteli minua kuluneella viikolla radioon. Ammattitaitoisen toimittajan kanssa oli ilo asioida. Kiitos!

Petri kysyi minulta sen kysymyksen, joka kirjailijalle tehdään usein. Että millaisena näen kirjailijan ja kirjallisuuden tehtävän nykymaailmassa. Jotakin siihen taisin vastata.

Kotimatkalla mietin asiaa tarkemmin. Minua paljon viisaampi ihminen on sanonut filosofian olevan sitä, että ihminen menee pimeään huoneeseen joka on täynnä kissoja löytääkseen sieltä mustan kissan. Uskonto on sitä, että ihminen menee samaan huoneeseen, nappaa yhden kissoista kiinni ja uskoo että se on se musta kissa.

Tuota ajatuskulkua voisi jatkaa. Kirjallisuuden - ja kaikkien muidenkin taiteen lajien - tärkein tehtävä on olla kiinnostunut kaiken värisistä kissoista.

Moni kirjailijaan rakastunut pettyy

Tiistai 19.6.2012 klo 19.10

”Moni rakastuu henkilöön joka nauttii sosiaalista arvonantoa. Hän saattaa olla esimerkiksi laulaja tai pianisti, nyrkkeilijä tai kilpahiihtäjä tai ehkä kirjailija.

Tutkikaamme tapausta että joku rakastuu pianistiin. Poikkeuksellista hänen tapauksessaan on musikaalisuus, ura ja menestys, koko musiikkiestradien loistava maailma, kaikki tuo on sosiaaliselta kannalta tavallisuudesta poikkeavaa. Mutta elämä pianistin rinnalla onkin jo toista. Ja sama pätee kaikkiin tämän kaltaisiin ammatteihin, sillä ytimeltään ne edellyttävät kurinalaisuutta, harjoittelua, uusiin tavoitteisiin, saavutuksiin, täydellisyyteen pyrkimistä. Yleisö ei näe kaikkea tätä vaivaa ja rutiinia, eikä rakastunut ihminenkään sitä heti näe; loistava saavutus tekee häneen vaikutuksen, eikä hän tule ajatelleeksi sitä nöyrää, yksinäistä työtä, joka on kaiken tämän välttämätön edellytys ja johon hänen on opittava osallistumaan esittämättä siinä pääosaa. Niinpä hän helposti pettyykin.”

Kirjailijan titteli tuntuu tosiaan olevan arvostettu. Itse työ ei ole mitään glitteriä ja kimallusta. Jopa neroilla - joita luojan kiitos on joukossamme vähän - arki voi olla yllättävän tylsää.

Syytä onkin nostaa hattua kaikille niille läheisille, jotka sen tylsyyden kestävät.

Lukuvinkki: Francesco Alberoni: Rakastuminen (Otava 1984)

Intentio ajaa meitä eteenpäin

Tiistai 5.6.2012 klo 6.09

Seuraavassa tekeillä olevan romaanini kappaleessa minun on paljastettava sen tuleville lukijoille päähenkilöni intentio. Suomeksi intentio tarkoittaa pyrkimystä, tavoitetta, aikomusta.

Proosatekstissä intentiolla on tavattoman suuri merkitys. Tästä eteenpäin päähenkilö suuntaa tarinassani voimavaransa tuon pyrkimyksensä/aikomuksensa/tavoitteensa saavuttamiseen. Tulee vastavoimia, jotka yrittävät estää sen. Ja myötätuulia, jotka kuljettavat häntä - joskus onnekkaastikin - kohti tavoitteensa saavuttamista. Tuo kamppailu on toivottavasti yksi niistä tekijöistä, joka pitää yllä lukijoiden mielenkiintoa tarinaan.

Intentio on kirjoittajalle ongelmallinen ja ajatuksia herättävä rakennuspalikka. Kuinka monella meistä ihmisistä on oikeasti  sisällään jokin sellainen roihuava tavoite, jota kohti me yritämme kulkea? Viekö intention julistaminen koko tarinaa poispäin "oikeasta" elämästä?

Joku on sanonut proosaa tiivistetyksi kuvaukseksi elämästä. Ehkä intentio on juuri siksi niin tärkeä ja lukijaa koukuttava asia.

Ymmärrys oman elämänsä tarkoituksesta voi löytyä juuri tarinoita lukemalla, katsomalla ja kuulemalla.

Kirjan aika vie elokuussa Hämeenlinnaan

Maanantai 28.5.2012 klo 6.49

Kesällä Suomi täyttyy kirjallisuustapahtumista. On Kouvolan Dekkaripäiviä, Sastamalan vanhan kirjan päiviä, Pentinkulman päiviä ja monia monia muita.

Oma tieni vie - Kouvolassa käynnin lisäksi - ensimmäistä kertaa Hämeenlinnaan Verkatehtaalle Kirjan aika -tapahtumaan elokuun lopulla. Luvassa on mielenkiintoinen keskustelu perjantai-iltana kirjailijakollegoiden kanssa. Onhan annettu aihe yksi niistä elämän peruskysymyksistä.

Naisen silmin vai miehen mitalla?

Ristimitta kiertää lukijoiden käsissä

Tiistai 8.5.2012 klo 7.38

Maaliskuussa ilmestynyt romaanini Ristimitta on kirjastoissa nyt hyllytavarana. Varsin monissa kirjastoissa se lienee siinä uutuuksien hyllyssä näkyvällä paikalla, juuri siinä johon monet kirjastojen aktiivisimmista käyttäjistä ensimmäisenä kävelevät.

Kirjailijalle on tuskin mitään motivoivampaa seurattavaa kuin käydä kurkkaamassa eri alueiden nettikirjastoista sitä, kuinka hänen kirjoittamansa kirja kiertää. Se tekee tyytyväiseksi, kun näkee että uusin kirja ei kauan ehdi levätä hyllyssä.

Yhä uudet kädet tarttuvat kirjaan, vievät sen lainaustiskille ja siitä edelleen kotiin selattavaksi ja luettavaksi. Joka ikinen kerta siitä tarinan puolikkaasta, jonka kirjailija on paperille luonut syntyy täysin uusi, uniikki kokonainen tarina.

Ristimitta näkyy kiertävän hyvin esimerkiksi Satakunnan kirjastoissa. Minkähän laisia tarinoita länsirannikolla sen teemoista syntyy?