Tavataan Helsingin kirjamessuilla

Keskiviikko 23.10.2013 klo 14.39

Esiinnyn Helsingin kirjamessuilla lauantaina 26.10. 13.30 - 14.00 Dekkariseuran esiintymislavalla, sen jälkeen notkun vielä jonkin aikaa  Myllylahden osastolla 6g89.

Tulkaa juttusille, jos olette maisemissa :)

Murhalauantai kutsuu Pyhtäälle

Maanantai 14.10.2013 klo 8.06

Novelli elää ja voi hyvin - Short stories are alive

Lauantai 12.10.2013 klo 12.54

Tunnettu lyhyiden tarinoiden mestari, kanadalainen Alice Munro sai ansaitusti tämänvuotisen Nobelin kirjallisuuspalkinnon. Lyhyt tarina – novelli – elää tällä hetkellä nousukautta myös Suomessa. Minultakin on tilattu teksti erääseen ensi vuonna ilmestyvään novellikokoelmaan. Mielelläni tarjoukseen tartun.

Korkeintaan parisenkymmentä sivua sisältävässä novellissa ei ole tilaa monille rinnakkaisille tarinoille. On keskityttävä vain yhteen, ja yritettävä kertoa se hyvin. Henkilöhahmot on luotava pienin keinoin, eikä kaikkea heistä voi eikä ehdi kertoa.

Eräs paljon kirjoittava ihminen lausui äskettäin lehtijutussaan, ettei kirjoittaminen ole työtä. Olen vahvasti eri mieltä – ja novellin, jos minkä kertominen asettaa tekijänsä ammattitaidon terveellisellä tavalla koetukselle.

-------------------------

Canadian Alice Munro won Nobel prize in litterature this Year. She knows how to write a short story. Short stories are coming back in Finland, too. I'm going to write one of those to collection with other writers next Year, too.

In short story there is not space to tell much. There is only one story, and You have to do it well. You have to create Your characters with little ideas.

Somebody said recently in his column that writing is not working. I don't agree with that. Especially You need a professional touch if You try to write a good short story.

Lähtevien lintujen aika on hyvä aika kirjoittaa - Birds are leaving us, it is time to write

Maanantai 7.10.2013 klo 7.51

Sanotaan, että me suomalaiset olemme raskasmielistä kansaa. Että melankolia on meille ominainen mieliala.

Voi se niinkin olla. Ainakin lokakuussa, jolloin viimeiset muuttolinnut tekevät lähtöä etelään ja soilta voi kerätä karpaloita, noita kasvukauden viimeisiä marjoja.

Nyt on hyvä aika kääntyä itsensä puoleen, kuunnella mitä on kasvukauden aikana sisäänsä kerännyt. On hyvä aika saada se ulos, luoda jotakin.

Vaikka kirjoittamalla.

--------------------

They say, that finns are very melancholy people.

I agree with that. It feels that way in October, when last migratory birds are leaving us. Peatlands are covered by cranberries.

It is time to listen those things I collected to my mind during long summer days. Maybe something new is growing there.

It is time to write.

Rakasta ensin itseäsi, sitten muita

Keskiviikko 18.9.2013 klo 8.27

Itsensä rakastaminen on vaikea laji. Sen ajatuksen hyväksyminen, että on ensin hyväksyttävä itsensä sellaisena kuin on, ennen kuin voi odottaa sitä samaa muilta. Odottaa – ei vaatia.

Parisuhdekouluttaja Marianna Stolbow ruotii hyvin itsensä rakastamisen dilemmaa Ilta-Sanomien verkkosivuilla 16.9. Kyse ei ole narsismista eikä ylisuuresta egosta silloin, kun osaa oikeasti arvostaa itseään. Kai sitä rakkaudeksikin voi sanoa.

Törmäsin samaan, jo satoja vuosia vanhaan ajatukseen tehdessäni pohjatöitä romaaniini Kultainen sääntö (2013). Jo filosofi ja Pariisin piispa Petrus Lombardus (1100-1160) kirjasi ylös rakkauden ensimmäisen säännön. Sen mukaan vain ihminen, joka osaa rakastaa itseään kykenee rakastamaan myös muita.

Se ei ole keneltäkään pois, eikä tuhat vuotta ole muuttanut asiaa mihinkään.

Kesän paras dekkari, kuulemma - Mr. Poirette said nice things about my book

Tiistai 10.9.2013 klo 7.31

Turha kai sanoakaan, että kirjailija kaipaa palautetta siitä mitä hän on kirjoittanut. Tietoa siitä, mikä hänen luomassaan teoksessa on koskettanut, mikä on toiminut, mikä on antanut ajattelemisen aihetta. Siinä kirjailijan työ ei eroa millään lailla muista ammateista.

Erityisesti olen tällä hetkellä kiinnostunut Ahventen valtakunnan ranskannoksen keräämistä kommenteista. Radio Tele Luxembourgin aamussa 7. syyskuuta kriitikko Bernard Poirette piti kirjaa parhaana tänä kesänä lukemanaan dekkarina.

Se tietenkin lämmitti mieltä. Mutta erityisen hyvältä tuntuu se, että hän oli löytänyt kirjasta juuri niitä asioita, joita olin yrittänytkin sen sisään kirjoittaa.

-------------------------------------

Writer like me wants to hear feedback about novel he/she has written. If it has touched it's readers. If it has worked in that way I wanted. If it has given something to think.

Especially - of course - I'm now interested about feedback concerning Le Royaume des perches, my novel that was translated to french this year. Mr. Bernard Poirette from Radio Tele Luxembourg said 7th september nice things about my book. He said, that it was best crime story he has read this summer.

Thank You, Mr. Poirette! I'm glad You found just those things from book I wanted You to find.

Link: http://www.rtl.fr/emission/c-est-a-lire/ecouter/le-royaume-des-perches-de-martti-linna-7764356068

Sarjakirjailija on ajan trendi

Keskiviikko 4.9.2013 klo 7.18

Arvostamani kirjailijakollega, kouvolalainen Jukka Behm kertoo tämän aamun (4.9.) Kymen Sanomissa uuden Lahjoja norsujumalalle-romaaninsa taustoista. Jutussa kerrotaan, että sarjat ovat jännityskirjallisuudessa vahva trendi. Niin myös fantasiassa, ja nykynaisten elämää kevyesti kuvaavassa chick lit -kirjallisuudessa. Jukan kertoman mukaan idea jännärisarjasta tuli kustantamolta.

Mikäpä siinä. Itsekin kirjoitan ”irtokappaleiden” lisäksi Sudenmaa-romaanisarjaa. Lukijana olen nautiskellut Henning Mankellin, Donald Westlaken, Rex Stoutin ja monen muun ”sarjakirjailijan” tuotannosta.

Usean saman päähenkilön ympärille, kenties samaan ympäristöön sijoittuvan romaanin kirjoittaminen aiheuttaa myös kysymyksiä. Kuinka paljon jo aikaisemmin kerrottujen asioiden tuttuus lukijoiden keskuudessa aiheuttaa rajoituksia kirjoittajalle? Entä aiheuttaako se joskus sitä, ettei kirjailija voikaan käsitellä jotakin häntä kiinnostavaa aihetta, koska se rikkoisi sarjan tyylin ja hengen?

Pieniä, mutta isoja kysymyksiä kirjoittajalle. Sarjakirjoittaminen on ookoo, mutta kirjoittajalla täytyy säilyä vapaus hypätä pois sarjasta, jos jokin käsittelyä kaipaava teema sitä vaatii. Muutoin kysymys on – niin luulen – omien näkemystensä huoraamisesta.

Vain tarinan kertoja tietää, mitä hänen päässään liikkuu. Joskus - onneksi aika usein - kirjailija ei sitä itsekään tiedä.

Kaikilla linnuilla on oikeus tulla kuulluiksi

Maanantai 5.8.2013 klo 8.31

"Metsässä olisi hyvin hiljaista, jos vain ne linnut laulaisivat jotka laulavat parhaiten."

Tämän silmiini osuneen aforismin lausui aikoinaan Henry van Dyke, amerikkalainen kirjailija (1852-1933).

Kuten monet aforismit, tuokin pieni ajatus soveltuu moneen eri asiaan. Jokaisella julkaistavalla kirjalla on arvonsa. Ilman huonoja kirjoja ei olisi niitä hyviäkään. Jokaisella on oltava oikeus lausua asioista oma mielipiteensä, oikeus olla omasta näkökulmastaan oikeassa.

Maailman tapahtumista kiinnostuneelle kirjailijalle ajatus sisältää vahvan muistutuksen. On niin helppoa mennä mukaan pintaliitoon, peesata muiden ajatuksia, kuulla vain niitä jotka huutavat eniten.

Siellä jossakin syrjässä, siellä mihin muut eivät katso voi kuitenkin olla piilossa kertomisen arvoinen tarina.

Menestyskirjassa on oltava seksiä

Keskiviikko 24.7.2013 klo 7.07

Tulevana syksynä haastattelen yleisön edessä useampaakin kirjailijakollegaa. Kesän hiljaisina iltoina valmistaudun tehtävään lukemalla heidän viimeisimpiä teoksiaan. Yksi niistä on parhaillaan loppusuoralla. Pidän tästä romaanista: eläviä ihmisiä, elävää kieltä ja elämää suurempi tarina.

Sen lisäksi kirjassa on runsaasti rakastelukohtauksia, panoja ja raiskauksia. Miehen ja naisen sukupuolielimiä ja niiden eritteitä kuvaillaan useista eri näkökulmista. V- ja k-alkuisia nimityksiä noille elimille löytyy vaikka kuinka paljon.

Tätä kirjaa on kiitetty kaikissa lukemissani kritiikeissä. Sen omaperäistä kieltä, tarinan sujuvuutta, sen yleismaailmallisia teemoja. Mutta... seksistä ei yhdessäkään kritiikissä puhuta mitään.

Saman olen huomannut aikaisemminkin monen menestyskirjan kohdalla. Ilmeisesti kulttuuriarvoiltaan arvokasta romaania ei voi olla olemassa ilman seksiä. Siitä ei kuitenkaan puhuta, seksikohtausten kuvauksia ei arvoteta. Yksikään kritiikki ei kehu kirjojen panokohtausten laadukkuutta.

Liekö se korkeakulttuuriin kuuluvaa hienovaraisuutta, vai ihmisen todellisista mielenkiinnon kohteista vaikenemista? Seksi sinänsä ei ole enää mikään tabu kirjoittajille. Siitä kirjoittava kirjailija ei riko enää minkäänlaisia moraalisääntöjä.

Jos ette usko, niin menkää ja ostakaa tämän päivän iltapäivälehdet.

Kirjailija käy tänään tulevalla rikospaikallaan

Torstai 4.7.2013

Vierailen tänään itäisen Suomenlahden saarella. Sinne aion sijoittaa erään lähitulevaisuudessa työn alle tulevan tarinani. En tiedä vielä, tuleeko siitä romaani, pino novelleja vaiko jotakin muuta. Tähän astisten pohjatöiden onnistuttua hyvin uskon, että tuo työ toteutuu.

Käynti tapahtumien näyttämöllä on kirjailijalle jännittävä kokemus. Minulla on päässäni kuva saaresta sen perusteella, mitä olen lukenut ja kuullut – mutta noinkohan saari on sellainen? Todennäköisesti jo kirjoittamani lyhyet luonnehdinnat tarinan tapahtumista tulevat elämään sen mukaan, mitä tänään näen, kuulen, haistan, maistan ja aistin.

Tuolla saarella ovat aikoinaan eläneet ja hengittäneet ne ihmiset, joista aion kirjoittaa fiktiivisen tarinani. Ehkä tulen tuntemaan myös heidän läsnäolonsa. Tai ainakin saan tuntumaa siihen, millaista heidän elämänsä oli.

Kirjailijaksi synnytään - entä kirvesmieheksi?

Perjantai 21.6.2013 klo 9.50

Helsingin Sanomissa haastateltiin 20. kesäkuuta kirjailija Henna Helmi Heinosta. Hän on julkaissut yhden romaanin, ja ensi keväänä tulee jutun mukaan ulos nuortenkirja. En ole tutustunut Heinosen tuotantoon, mutta onnittelen hienosta saavutuksesta. Jokainen kirja on suuren työn tulosta.

Luin kuitenkin kirjailijahaastattelua hieman hämmentyneenä, kuten aikaisempiakin Heinosta koskevia lehtijuttuja. Niissä keskitytään häneen persoonana, ja hänen palavaan haluunsa olla kirjailija. Toimittajaminäni miettii, onko näkökulma jutun kirjoittajan vaiko jutun kohteen itsensä valinta.

On upea asia, jos joku haluaa olla kirjailija. Mutta silti näkisin mieluummin kaiken keskiössä tarinan. Sen kirjailijan luoman melkein totta olevan sadun, jolla hän yrittää saada jonkinlaista otetta tästä maailmasta, yrittää muuttaa jotakin näkymätöntä näkyväksi lukijoilleen.

Ehkä joku muu haluaa olla palavasti kirvesmies. Hän haluaa rakentaa talon, ja kertoo siitä kaikille. Se tulenpalava kirvesmies voi olla ihan kiva tyyppi, ja kenties taitava rakentajakin. Jostakin syystä haluaisin kuitenkin tietää enemmän itse talosta kuin sen rakentajasta.

Hyvällä tarinalla, ja hyvällä talolla kun on ainakin yksi yhteinen ominaisuus. Niihin kumpaankin jää mielellään pidemmäksi aikaa asumaan.

Viina on masenne, sanoi toimittaja Eve Mantu

Perjantai 24.5.2013 klo 7.12

Satuin avaamaan tiistain automatkalla Radio Puheen hyvään aikaan. Toimittaja Eve Mantu oli tehnyt ajatuksia herättävän dokumentin Lapualla Minnesota-menetelmän avulla ihmisiä viinasta vieroittavasta hoitopaikasta.

Alkoholismin seuraukset koskettavat järkyttävän suurta osaa meistä suomalaisista. Siitä huolimatta tuosta sairaudesta - sillä sairautta sen täytyy olla, tuon vahvan riippuvuuden viinaan - puhutaan vähän. Mieluummin puhutaan mielenterveyden ongelmista, työelämän ongelmista, väestön liian vähäisestä liikkumisesta, ylipaino-ongelmasta...

Mantu oli valinnut toimittajana työtavakseen fiksun tien. Hän peilasi koko ajan hoitolaitoksessa näkemäänsä ja kokemaansa omiin kokemuksiinsa alkoholistin omaisena ja läheisenä. Tuloksena oli lämmin, rohkea ja koskettava tarina.

Toimittajan, kuten kirjailijankin työssä on vaarana etukenoinen pönöttäminen kokovartalopeilin edessä. Silloin tuloksena on vain peilikuva, ei mitään kuvaa siitä mitä sen peilin takana ehkä on piilossa. Sen vaaran Mantu mielestäni vältti.

Viina on masenne! on kuunneltavissa Yle Areenassa

Arkistoissa on kansakunnan muisti

Keskiviikko 22.5.2013 klo 7.37

Vietin eilisen päivän Helsingissä, Sörnäisissä sijaitsevassa Työväen arkistossa.

On väärä luulo, että tällaiset arkistot ovat paikkoja joissa kuivat tutkijat istuvat pölypilvien keskellä tutkimassa kellastuneita papereita, joita narisevat arkistovirkailijat heille vastentahtoisesti hakevat pimeistä, kylmistä ja rottia vilisevistä kellareista. Kiitos erinomaisesta palvelusta, arkistoväki!

Kirjailijalle arkistot ovat monesti kullanarvoisia paikkoja, kun hän hankkii lisätietoa ja tunnelmia siitä ajasta johon hän tarinansa aikoo sijoittaa. Onneksi meillä on paljon tällaisia, Työväen arkiston ja vaikkapa Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kaltaisia paikkoja. Toivottavasti yhteiskuntaan levinnyt hillitön säästämis- ja tehokkuusvimma ei vie meiltä näitä yhteisen muistitiedon pankkeja.

Minä etsin Sörnäisistä tietoa tapahtumista Kymenlaaksossa vuonna 1918. Dokumentit ovat toki kiinnostavia, mutta erityisesti runsas muistitietoaineisto mykisti: vanhan ihmisen käsialalla kirjoitettu tarina Tammisaaren leirin nälkäisten punavankien kuorettomiksi kaluamista männyistä lähti Helsingistä mukaani seuraavan yön uniin.

Todellisuus on todellakin todellisuutta, sanoi aikanaan eräs menestynyt mäkihyppääjä. Kirjailija voi vain yrittääymmärtää, ja kysyä fiktion keinoin että miksi.

Kriisit ovat verhottuja enkeleitä, sanoo aforismi

Torstai 2.5.2013 klo 12.54

Käyn parhaillaan lävitse kirjoittajayhdistys Paltan 50-vuotisjuhlavuoden kirjoituskisaan lähetettyjä tekstejä. Niitä tuli paljon, ja suhtaudun tehtävään nöyryydellä. Monesta tekstistä näkee, että niitä on hiottu ajan kanssa ja ajateltu kauan.

Eräs, muualta jo aikaisemmin tuttu lause lävähti yhdestä tekstistä silmieni eteen: Kriisit ovat verhottuja enkeleitä.

Tuollaiset lauseet ovat lukijansa edessä pysähdyttäviä. Kriisejä ja vaikeuksia on tavallisesti totuttu ajattelemaan asioina, jotka riivaavat ja kiusaavat meitä maan päällä kulkijoita. Miksi ne siis enkeleitä olisivat, noita henkiolentoja joiden ajatellaan auttavan meitä vaelluksellamme? Senkö takia, että usein ihmisen elämä kääntyy kohti parempaa vasta suunnattomien vaikeuksien jälkeen?

Tuollaisia pieniä ja kauniita lauseita sanotaan aforismeiksi. Tiiviiksi lauseiksi, joiden merkitystä joutuu miettimään ja sijoittamaan sen omaan elämäänsä. Niiden etsiminen, odottaminen ja löytäminen tekee lukemisesta vaivan arvoista.

First reviews about Le Royaume des perches

Keskiviikko 24.4.2013 klo 9.10

My first novel published in french came out at 13^th March. Le Royaume des perches (Ahventen valtakunta in finnish) was published by Gaia Editions.

This translation to foreign language is also my first one. So, it is very exciting to me to wait and see what people who read my story in french will think about it. Do they like it? Do they reach same thoughts about my passionate fisherman Ilpo Kauppinen that my finnish readers do? Is there something especially different in my – and finnish way – of thinking and society?

Some of first reviews about Le Royaume des perches can be found in Internet. I'm very pleased of them, either readers have liked about my book or not. Writing and books – they are just telepathy from one human being to another human being. What a wonderful thing that is!

Some links are shown here:

http://www.gibertjoseph.com/le-royaume-des-perches-4748392.html

http://lecoindelalimule.blogspot.fi/2013/04/le-royaume-des-perches-martti-linna.html

http://www.galeriedartleclercgap.com/Le-royaume-des-perches-Martti-Linna_a114.html

http://www.hebdo.ch/les-blogs/descombes-mireille-polars-et-polis/filets-de-perche-au-beurre-noir

http://www.initiales.org/Le-royaume-des-perches.html

http://www.lalsace.fr/loisirs/2013/04/12/la-dame-du-lac

http://blogdephaco.blogspot.fi/2013/05/le-royaume-des-perches.html

http://black-novel.over-blog.com/le-royaume-des-perches-de-martti-linna-ga%C3%AFa

http://www.babelio.com/livres/Linna-Le-royaume-des-perches/469897

Nikolai II:n jalanjäljillä Virolahdella

Maanantai 15.4.2013 klo 8.44

Otin tehtäväkseni kirjoittaa lyhyitä, kuunnelmallisia tarinoita Nikolai II:n ja hänen perheensä kesäisistä lomista Virolahden rannikolla. Venäjän viimeinen, heinäkuussa 1918 Jekaterinburgissa surmattu keisari vietti kesiään kaakkoisessa Suomessa vuosina 1908-1914.

Tehtävä on mielenkiintoinen: silloisen suurvallan johtaja halusi elää Virolahdella mahdollisimman yksinkertaista elämää. Siellä hän oli poissa Pietarin juonittelujen, vastuiden ja liehittelijöiden keskeltä. Toisaalta se oli vain silmänlumetta. Keisari ei koskaan voinut käyttäytyä niin kuin tavallinen ihminen. Ei edes silloin, kun hän näytti olevan yksin: Nikolain yksinäisiä kävelyretkiä Virolahden kyläteillä suojasivat metsän keskellä näkymättömissä seisovat sotilaat ja poliisit.

Kirjoittamiani tarinoita tullaan käyttämään alueen matkailun tarpeisiin. Keisarin kesänvietosta halutaan kertoa seudulla vieraileville ihmisille. Osalle heistä keisari ja hänen perheensä seisovat yhä jalustalla, jossakin muiden ihmisten yläpuolella. Kuinka he suhtautuvat kirjoittamiini dramatisointeihin keisariperheen ”tavallisesta” elämästä? Sallitaanko ihailluille hallitsijoille ja heidän perheilleen tavallinen elämä – edes näin kauan kuoleman jälkeen?

Hyvä tietopaketti keisarillisesta perheestä löytyy esimerkiksi täältä.

Edgar Rice Burroughsin neuvot romaanin kirjoittajalle

Keskiviikko 10.4.2013 klo 8.01

Kirjailijalta kysytään aika usein neuvoja kirjoittamiseen. Niitä on hankala antaa, kas kun jokaisella meistä on erilaiset lähtökohdat ja tavoitteet jonkin uuden luomiselle. Kun kysytään, sitä yrittää mumista sellaisen vastauksen, jollaista luulee kysyjän odottavan.

Tarzanin, ja monen muun legendaarisen hahmon luoja Edgar Rice Burroughs (1875-1950) kiteytti mielestäni osuvasti jotakin olennaista kirjoittamisesta. Hänen mielestään hyvän romaanin kirjoittajan täytyy olla

1 pettynyt ja masentunut.
2 olla epäonnistunut kaikessa mitä hän on tehnyt.
3 hänen on täytynyt viettää sietämättömän yksitoikkoista ja mielenkiinnotonta elämää.
4 hänen täytyy olla sydämensä pohjasta kyllästynyt sivistykseen.
5 hänen ei tarvitse piitata kieliopista eikä hän lue paljon.
6 hän omistaa keskitason aivot ja tavalliset taipumukset.
7 hän osaa olla käsittelemättä sellaisia aiheita, joista hän ymmärtää jotakin.

Lähde: Curt Riess: Bestseller (Otava 1963)

Hiljaisuus pelottaa ja houkuttaa luokseen

Perjantai 29.3.2013 klo 7.21

Pääsiäisen aika on monen ihmisen elämässä se aika, joka – toivottavasti – laittaa pysähtymään ja vetämään henkeä. Eri puolilla maata järjestetään näinä päivinä erityisiä hiljentymishetkiä eli retriittejä. Arkielämä saa jäädä, on aikaa olla hetki omien ajatustensa kanssa yksin.

… tai sitten ei. En ole koskaan osallistunut järjestettyyn retriittiin. En tiedä, mikä lisäarvo sillä saavutetaan, jos ihmiset tulevat tarkoituksella hiljentymään yhdessä. Kertooko se siitä, että me kuitenkin olemme sosiaalisia, toisiamme tarvitsevia olentoja? Pelkäämmekö sisimmässämme syvää ja pahaa yksinäisyyttä, ja lähestymme hiljaisuutta varoen?

Retriitillä voi kuvitella olevan monenlaisia muotoja. Onko sekin hiljentymistä omien ajatustensa ääreen, kun mies avaa sen perjantaipullonsa juodakseen itsensä jurriin jossa mikään ei tunnu, mikään ei satuta ja maailma on vähän aikaa kaukana?

Sanotaan, että mykkien valtakunnassa yksikin ääni voi olla ratkaiseva. Mutta voi se toimia toisinkin päin. Joskus on hyvä olla hiljaa. Olla vain.

Uutuuskirja kiertää lukijalta toiselle

Keskiviikko 6.3.2013 klo 8.22

Tämä näkymä kirjaston nettisivuilta piristää kirjailijan mieltä. Uusi kirja kiertää lukijoidensa käsissä. Sitä jopa jonotetaan. Se tarinan puolikas, jonka olen kirjoittajana luonut kovien kansien väliin täydentyy kunkin lukijan ajatusmaailman, arvojen ja elämänkokemuksen myötä täydeksi tarinaksi.

Parempaa motivaattoria työn jatkamiselle en juuri keksi.

Elämän ja tarinan taitekohdissa on eroja

Maanantai 18.2.2013 klo 13.18

Kirjoitan tällä hetkellä taitekohtaa erääseen fiktiiviseen tarinaan. Taitekohtaa, jota tarinoista laadituissa teorioissa nimitetään myös käännekohdaksi. Sen jälkeen mikään ei saa olla tarinan päähenkilöiden elämässä niin kuin ennen. Taitekohta sysää liikkeelle tarinan väistämättömän loppuratkaisun. Se antaa sille merkityksen: asiat näyttävät menevän, niin kuin niiden kuuluikin mennä.

Taitekohdan miettiminen fiktiiviseen tarinaan on ainakin minulle tarinaniskemisen vaikein paikka. Ei sitä oikein voi edeltä käsin miettiä eikä suunnitella. Tarinan päähenkilöt ovat siihen mennessä syntyneet jo oikeasti, alkaneet elää minun haluistani riippumatonta elämäänsä. Ellei niin olisi, he olisivat pelkkää paperia. Tuon lopullisen ja kohtalokkaan käänteen täytyy syntyä jotenkin heidän itsensä kautta.

Keksitty taitekohta eroaa monella tapaa tämän "oikean" elämän taitekohdista. Kirjoittajana tiedän vähän jo ennalta, milloin tuo käänne on tulossa päähenkilön elämässä.

Joskus oikeassa elämässä tuntuu, että taitekohdan huomaa omassa mutkaisessa polussaan vasta jälkeen päin.

Ehkä niin onkin loppujen lopuksi parempi.