Näin se alkaa: lukunäyte Impivaara -romaanistani on luettavissaPerjantai 1.3.2019 klo 12.16 Ne jotka kirjoista jotakin tietävät sanovat, että kansikuva ja takakannen esittelyteksti ovat tärkeitä lukijan mielenkiinnon herättämisessä. Kirjan tarinan aloituksen pitäisi olla vetävä, sen keskikohdan odotuksia lisäävä ja lopun kaikki mahdolliset langat yhteen sitova. Kun lukija painaa kirjan takakannen kiinni, hänellä pitäisi olla jonkinlainen mielikuva kirjasta, toivottavasti myös sen synnyttämiä omia ajatuksia.
|
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Impivaara, Sudenmaa, Reijo Sudenmaa -sarja, lukunäyte, rikosromaani, kirjailijan työ, Martti Linna |
Impivaara kaupoissa ja kirjastoissa 28. helmikuutaTorstai 14.2.2019 klo 16.47 ![]() Sain tänään kuun lopulla ilmestyvän kahdeksannen Sudenmaa -sarjan rikosromaanini tekijänkappaleet postissa kotiin. Uskon, että tekijänkappaleen saaminen käsiinsä on jokaiselle kirjailijalle iso asia: tehty iso työ saa siinä konkreettisen ja kiinteän muodon. Kirjailijalta lähes aina kysytään, mistä hänen uutuutensa kertoo. Sitä kysymystä varten pitäisi valmistautua paljon paremmin. Jokin kirkas, aivoja kiusaava ongelma tai ristiriita on saanut minut tarttumaan jokunen vuosi sitten ensimmäisiä kertoja kynään, ja vetämään aiheesta ranskalaisia viivoja. Nyt, kun kirja on tuossa näkyvillä, se ajatus on väkisinkin muuttunut. Romaanihenkilöt ovat ajatelleet omia ajatuksiaan, tehneet omia päätöksiään eikä siihen ole minulta lupaa kyselty saati tarvittu. Ja niin sen pitää ollakin. Kustantajan sivujen kirjailijahaastattelusta löydät kuitenkin ylös kirjaamiani ajatuksia siitä, miksi tämä kirja oli pakko kirjoittaa. Uskon, että jokainen meistä kaipaa jonkinlaista Impivaaraa itseään varten |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Martti Linna, Impivaara, Myllylahti, Reijo Sudenmaa, Sudenmaa-sarja, kirjailijan työ |
Hamina Tattoon 30-vuotisjuhlakirja työn allePerjantai 8.2.2019 klo 10.51 ![]() Hamina Tattoo, yksi maan suurimmista ja tunnetuimmista kesätapahtumista täyttää 30 vuotta kesällä 2020. Viime kesänä sotilasmusiikin ympärille syntyneen kaupunkifestivaalin eri tilaisuuksiin osallistui pitkästi yli 100 000 kävijää. Juhlavuotta juhlistetaan muun muassa 30-vuotisjuhlateoksella. Sain kunnian koota ja kirjoittaa tuon teoksen. Upea tapahtuma, ja vielä omassa kotikaupungissani! Eli toiveissa on siis runsain mitoin Tattoo-muistoja ja -kokemuksia kolmelta vuosikymmeneltä. Niitä voi lähettää monilla eri tavoilla, joista löytyy lisätietoa täältä. |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Hamina, Hamina Tattoo, 30-vuotisjuhlateos, Martti Linna, sotilasmusiikki |
Keisareita ja kalastajia -teosta on vielä saatavillaTorstai 31.1.2019 klo 15.59 Keväällä 2018 ilmestynyttä meritarinakokoelmaani itäiseltä Suomenlahdelta on vielä vähän jäljellä. Teos on ollut suosittu - siitä kiitos ja kumarrus teille kaikille lukijoille! ![]() |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Keisareita ja kalastajia, Martti Linna, itäinen Suomenlahti, Kylätupa Ronkuli, Vellamo |
Maaliskuussa matkani käy Quais du Polar -rikosfestivaaleilleTorstai 10.1.2019 klo 10.18 Sain kutsun maaliskuun lopulla Lyonin kaupungissa Ranskassa vietettäville Quais du Polar -festivaaleille. Lähden sinne kirjailijana, joten mieleni tekisi puhua jo vuodesta 2002 lähtien järjestetyistä rikoskirjallisuusfestivaaleista. Linkki festivaalin kotisivuille löytyy tästä. |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Quais du Polar, rikoskirjallisuus, kirjallisuusfestivaalit, Lyon, kirjallisuusvienti, Martti Linna |
Mitä vanha valokuva kertoisi sinusta?Perjantai 4.1.2019 klo 7.33 Löysin kaapin päältä kuva-albumeita, joihin en ole koskenut pitkään aikaan. Erään albumin välissä oli mustavalkoinen kuva, joka on otettu minusta joskus puoli vuosisataa sitten. |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Martti Linna, valokuva, lapsuus, lapsi |
Rosamundaperunoita ja hyviä oivalluksia - Isän luokse -romaanini Lapsen maailman podcastissaTiistai 11.12.2018 klo 7.31 Sain kuulla, että viime vuonna julkaistua Isän luokse -lastenromaaniani käsiteltiin viime viikolla Lapsen maailman podcast -lähetyksessä yhdessä Jukka Parkkisen Korppi ja kumppanit -romaanin kanssa. |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Lapsen maailma, Isän luokse, Korppi ja kumppanit, Jukka Parkkinen, Kimmo Ohtonen, Martti Linna |
Romaanin takakansi kertoo kaiken, tai sitten eiKeskiviikko 21.11.2018 klo 14.10 Impivaaran, ensi keväänä ilmestyvän romaanini esittely näkyy olevan nyt teoksen kustantajan, eli Myllylahti Oy:n nettisivuilla. Sain vaikuttaa sekä kirjan kansikuvan että takakansitekstin suunnitteluun. Minun pitäisi olla siis tyytyväinen – mutta onkohan minulla oikeutta olla? Sitä, millä perusteilla ihmiset valitsevat kirjansa ostettavaksi myyntihyllyltä (netistä tai kivijalkakaupasta) tai lainattavaksi kirjastosta on tutkittu paljonkin. Niissä tutkimuksissa, joita olen itse saanut käsiini ja luettavaksi, on painotettu sellaisia asioita kuin kirjoittajan tuttuus, lukukokemukset hänen aiemmasta tuotannostaan, kirjan nimi ja kansikuva sekä takakansitekstin puhuttelevuus. |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Impivaara, Myllylahti, Martti Linna, Reijo Sudenmaa, rikosromaani, takakansiteksti, kirjailijan työ |
Miksi meillä on paha olla omassa kehossamme?Keskiviikko 7.11.2018 klo 15.05 Haastattelin jokin aika sitten tanssitaitelija Anna Koskelaa Etelä-Kymenlaaksossa ilmestyvään Kaupunkilehti Ankkuriin. Juttu ilmestyi lehdessä 31. lokakuuta. Ajatella sitä, miten ihminen vihasi omaa ruumistaan. Miten hän vihasi myös toista kaltaistaan, eikä huutanut apuun ihmistä silloin kun oli vaikeaa: ei, hän kutsui henkiolentoa, sielunvihollista tai jumalaa. Hädässä hänen mielensä kääntyi sellaisen puoleen, jolla ei ollut ihmisen hahmoa. Rauno tajusi että koko kehityskaarensa ajan, alkuihmisestä lähtien hänen lajinsa oli yrittänyt tavoittaa aineettomuuden. Hellyys, rakkaus ja väkivalta olivat siirtyneet kosketuksesta kirjekyyhkyyn, halauksesta tekstiviestiin, kirveestä ohjukseen jonnekin näkymättömiin taivaankannelle. Olla kaukana toisesta. Kehittyä. Reilussa kymmenessä vuodessa nuo asiat eivät siis ole mihinkään muuttuneet. Käytämme alkoholia, huumeita ja lääkkeitä turruttaaksemme itsemme ja tunteemme. Keho saa maksaa lävistyksin, tatuointeina tai toistuvin kemiallisin käsittelyin siitä, että haluamme näyttää kauniimmilta ja komeammilta kuin omasta mielestämme olemme. |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Anna Koskela, Syysmarkkinat, Martti Linna, Kaupunkilehti Ankkuri, ihmisviha, itseinho, keho |
Keisareita ja kalastajia -tarinakokoelmaa on vielä vähän jäljellä - uusi painos suunnitteillaTiistai 23.10.2018 klo 10.08 Viime keväänä ilmestynyt teokseni Keisareita ja kalastajia - Tarinoita Itäiseltä Suomenlahdelta on kiinnostanut tuon hienon merialueen historiasta, luonnosta ja kulkijoista kiinnostuneita. Suuri kiitos siitä kuuluu tarinakokoelmani upean ulkoasun suunnitelleelle Nunnu Halmetojalle Riimuraamista. Kiitos hänelle, ja kirjan omaksi tai lahjaksi hankkineille. ![]() |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Keisareita ja kalastajia, Martti Linna, Itäinen Suomenlahti, meritarinat, Riimuraami, Nunnu Halmetoja |
Impivaara, kahdeksas Sudenmaa-sarjan romaanini ilmestyy helmikuussa 2019Perjantai 12.10.2018 klo 13.43 ![]() Kahdeksas rikosromaanini, nimeltään Impivaara ilmestyy Myllylahti Oy:n kustantamana helmikuussa 2019. Tuleva kirjani esitellään Myllylahden kevään 2019 julkaisuluettelossa. Uuden kirjan ilmestyminen on kirjailijalle aina hieno asia. Käsikirjoituksen aloittamiseen johtaneesta ideasta on saattanut kulua jo monia vuosia. Kun kirjan ilmestyminen lähestyy ja sen takakanteen tarvitaan esittelytekstiä, joutuu uudelleen pohtimaan sitä, mitä minä tällä teoksella oikein yritän sanoa. Ja ihmettelemään, onnistunko siinä. Tänään naputtelin vastauksia muutamiin kustantajan lähettämiin kysymyksiin Impivaarasta. Ne löytyvät netistä täältä. |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Sudenmaa, Martti Linna, Impivaara, uutuudet, rikosromaani, Myllylahti |
Mitä tämän päivän tarinat kertovat vuoden 1918 sisällissodasta?Maanantai 24.9.2018 klo 8.34 Tähän mennessä olen käsikirjoittanut yhden näytelmän, jossa käsiteltiin vuoden 1918 tapahtumia Suomessa. Romaanissani Kaksi hautaa saarella kerroin punapäällikkö Aleksei Osipovista. Useissa muissakin teoksissani olen joutunut perehtymään tuon hirveän vuoden tapahtumiin. |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: 1918, sisällissota, Martti Linna, Kaksi hautaa saarella, Sisällissodan tapahtumat, Hamina |
Tulevaisuus ja toivo kirjallisuudessa ja lastemme elämässä: Valtakunnallinen kohtuusseminaari Kotkassa ensi viikonloppunaTiistai 18.9.2018 klo 10.36 Sain kunnian puhua toivosta ja tulevaisuudesta ensi viikonloppuna Kotkassa järjestettävässä valtakunnallisessa kohtuusseminaarissa. Tilaisuuden ohjelma löytyy täältä. Kutsun puhujaksi lienen saanut siksi, että tarkastelin hiljattain ilmastonmuutosta ja sen hillitsemistä lapsen silmin Isän luokse -romaanissani. |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kohtuusseminaari, Kohtuus Kymenlaaksossa, Martti Linna, Isän luokse, ilmastonmuutos, täydellinen ihminen |
Sisällissodan "kotirintama" elää suomalaisessa kaunokirjallisuudessaTorstai 5.7.2018 klo 8.03 Jututin äskettäin erästä vuoden 1918 surullisiin tapahtumiin perehtynyttä ihmistä. Hänen mielestään suomalaisessa kirjallisuudessa on kuvattu aivan tarpeeksi sen vuoden kevään taisteluita, sekä niiden aikaisia ja jälkeisiä hirmutekoja. Hänen mielestään sisällissodan ja sen seurausten kuvauksia ja pohdintaa voisi olla enemmän kotirintaman, naisten ja lasten näkökulmasta. On totta että sotakuvauksissa painottuvat usein raakuuksien kuvaukset, kertomukset johtajien toiminnasta ja taisteluista. Nykyaikainen sota oli jo vuonna 1918 massojen sotaa: tappovälineet olivat tehokkaita, kuljetusvälineillä pystyttiin siirtämään joukkoja maan ääreltä toiselle ja tapahtumia pystyttiin seuraamaan melko tehokkaasti jo sen aikaisilla tiedotusvälineillä. Sota tapahtui laajoilla alueilla ja tuhosi isoja kaupunkeja. Sellaisessa melskeessä pieni ihminen tahtoo jäädä jalkoihin. |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Suomen sisällissota, Kirjavinkit, sisällissota, sotakuvaukset, Martti Linna, Kaksi hautaa saarella |
Tavataan meritarinoiden merkeissä Sepramarkkinoilla la 7. heinäkuutaTiistai 26.6.2018 klo 8.22
Lisätietoa markkinoista löytyy täältä. |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Sepramarkkinat, Martti Linna, Keisareita ja kalastajia, Sepramarkkinat, Tarinoita Itäiseltä Suomenlahdelta |
Keisareita ja kalastajia -kirjaa saa myös suoraan minultaMaanantai 18.6.2018 klo 12.27 Lukuisten kyselyjen johdosta laitan tähän tiedoksi että kyllä, Keisareita ja kalastajia -kirjaa saa myös suoraan minulta. |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Keisareita ja kalastajia, Martti Linna, Itäinen Suomenlahti |
Kirjan ja ruusun päivä 23.4: Tervetuloa Haminan Suomalaiseen Kirjakauppaan hakemaan merikirjaani signeerausTorstai 19.4.2018 klo 11.54 Maanantaina 23. huhtikuuta vietetään taas Kirjan ja ruusun päivää. Siitä on tullut jokavuotinen perinne myös Suomessa. Hienoa! ![]() |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Martti Linna, Kirjan ja ruusun päivä, Keisareita ja Kalastajia, Haminan Suomalainen Kirjakauppa |
Keisareita ja kalastajia -kirjaa saa myös suoraan minultaSunnuntai 15.4.2018 klo 18.52 Lukuisten kyselyjen johdosta laitan tähän tiedoksi että kyllä, Keisareita ja kalastajia -kirjaa saa myös suoraan minulta. |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Keisareita ja kalastajia, Martti Linna |
Tervetuloa Keisareita ja kalastajia -tarinakokoelmani julkistamiseen Merikeskus Vellamossa 14.4.Torstai 5.4.2018 klo 13.18 ![]() Merikeskus Vellamossa vietetään lauantaina 14. huhtikuuta kaikille avointa Liiku ja harrasta vesillä -tapahtumaa. Päivän monipuolisen ohjelman löydät täältä. Niin, ja onhan siellä yksi kirjanjulkistuskin: Keisareita ja kalastajia, tarinakokoelmani itäisen Suomenlahden historiasta, luonnosta ja ihmisistä sanoin ja runsain kuvin saa päivänvalon Vellamon museokaupassa kello 15-17. Tule juttusille ja lehteilemään uutuutta! |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Martti Linna, Keisareita ja kalastajia, Merikeskus Vellamo, itäinen Suomenlahti, Liiku ja harrasta vesillä |
Lauantaina Klamilassa puhutaan kirjoista ja KarjalastaTiistai 6.3.2018 klo 8.26 Klamilan Olutsilta taitaa olla yksi kaakkoisen Suomen virkeimmin toimivista kulttuuriyhdistyksistä. Vähän kait kutsujan nimestä johtunee, että ajattelin puhua enemmän Karjalaan liittyvistä kirjoistani. |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Klamila, Olutsilta, Martti Linna, kirjailijaesiintyminen, Karjala |








