Tavataan Helsingin kirjamessuilla

Keskiviikko 23.10.2013 klo 14.39

Esiinnyn Helsingin kirjamessuilla lauantaina 26.10. 13.30 - 14.00 Dekkariseuran esiintymislavalla, sen jälkeen notkun vielä jonkin aikaa  Myllylahden osastolla 6g89.

Tulkaa juttusille, jos olette maisemissa :)

Mitä se on se kulttuuri?

Maanantai 3.6.2013 klo 6.56

Lauantai-ilta kului taas kerran mukavasti lavatanssien merkeissä, tällä kertaa Säänjärven lavalla Savitaipaleella. Musiikki oli hyvää, tapasin tosi kivoja ihmisiä ja mieli virkistyi. Automatkalla sinne ja takaisin juttelin hyvien ystävien kanssa aika kipeistäkin asioista.

Aamulenkillä, jalkoja verrytellessä mietin sanan kulttuuri merkitystä. Usein tuo sana mainitaan jotenkin halventavasti. Puhutaan ylimääräisestä kuluerästä kunnan tai valtion budjetissa, runoja kirjoittavista kukkahattutädeistä, rajataan kulttuuri koskemaan pelkästään oopperaa tai jotakin muuta taidemuotoa joka ei tunnu itselle läheiseltä.

Yhden määritelmän mukaan sana kulttuuri tarkoittaa jonkin yhteisön, ja koko ihmiskunnan henkisten saavutusten muodostamaa kokonaisuutta. Joskus kulttuurista käytetään myös synonyymina sanaa sivistys.

Pidän tuosta määritelmästä. Se voi pitää sisällään niin paljon: kuorolaulua, lavatansseja, tavan keskustella sovussa ja sivistyneesti tärkeiden ihmisten kanssa, jääkiekko-ottelun tuloksen analysointia yhteisin sanoin ja termein.

Mistä tietää oikeasti olevansa olemassa? Siitä, että meillä on tämä hieno asia nimeltänsä kulttuuri.

Suomalainen kirjallisuus ja Frankfurt 2014

Maanantai 29.4.2013 klo 14.19

Tämän päivän Hesarissa oli ansiokas kirjoitus Frankfurtin kirjamessuista ensi vuonna. Suomi tulee olemaan näillä lajissaan maailman suurimmilla messuilla vuoden teemamaa. Suomalainen kirjallisuus näkyy ja kuuluu vuoden 2014 syksyllä viiden päivän ajan niille, jotka päättävät millaista kirjallisuutta maailmalla myydään ja levitetään.

Tavoitteet ovat Hesarin mukaan huikeita. Kun nyt saksaksi käännetään 35-40 suomalaisteosta vuodessa, on ensi vuoden tavoite peräti 100 kirjaa. Yhteensä ulkomailla on julkaistu uusina käännöksinä vuosina 2002-2013 (18. huhtikuuta mennessä) 1 852 kirjaa.

Jokainen noista kirjoista on ansainnut kääntämisensä. Se on selvää, että rahakkailla Keski-Euroopan markkinoilla suomi-kirja kilpailee aivan yhtä eksoottisten teosten kanssa, jotka tulevat tarjolle jostakin kaukaa.

Harmi, ettei jutussa kerrota mitään siitä, miten ja millaisin keinoin me kenties erottautuisimme suuresta massasta. Luvut, kuten se että ranskaksi käännettiin viime vuonna vain 16 kirjaa (joukossa myös minun kirjani) ovat totta kai tärkeitä.

Tarinan marssi kotikoneelta Frankfurtiin ja muualle maailmaan on pitkä ja kivinen. On kokemusta...

Edgar Rice Burroughsin neuvot romaanin kirjoittajalle

Keskiviikko 10.4.2013 klo 8.01

Kirjailijalta kysytään aika usein neuvoja kirjoittamiseen. Niitä on hankala antaa, kas kun jokaisella meistä on erilaiset lähtökohdat ja tavoitteet jonkin uuden luomiselle. Kun kysytään, sitä yrittää mumista sellaisen vastauksen, jollaista luulee kysyjän odottavan.

Tarzanin, ja monen muun legendaarisen hahmon luoja Edgar Rice Burroughs (1875-1950) kiteytti mielestäni osuvasti jotakin olennaista kirjoittamisesta. Hänen mielestään hyvän romaanin kirjoittajan täytyy olla

1 pettynyt ja masentunut.
2 olla epäonnistunut kaikessa mitä hän on tehnyt.
3 hänen on täytynyt viettää sietämättömän yksitoikkoista ja mielenkiinnotonta elämää.
4 hänen täytyy olla sydämensä pohjasta kyllästynyt sivistykseen.
5 hänen ei tarvitse piitata kieliopista eikä hän lue paljon.
6 hän omistaa keskitason aivot ja tavalliset taipumukset.
7 hän osaa olla käsittelemättä sellaisia aiheita, joista hän ymmärtää jotakin.

Lähde: Curt Riess: Bestseller (Otava 1963)

Erilaisia kertomuksia 335 surmatusta siviilistä

Torstai 4.4.2013 klo 7.31

Luen parhaillaan Alessandro Portellin kirjaa Käsky on täytetty (Faros 2012). Se kertoo 335 siviilistä, jotka saksalaiset surmasivat Roomassa 24. maaliskuuta 1944 kostoksi edellisenä päivänä tapahtuneesta partisaanien hyökkäyksestä.

Alessandro Portelli on roomalaisen La Sapienza -yliopiston professori ja merkittävä muistitietotutkija. Se näkyy kirjassa: kysymyksessä ei ole historiallinen kronikka, vaan satojen, välillisesti kenties tuhansien ihmisten hajanaisista muistitiedon pätkistä koostettu kuva siitä, mitä maaliskuussa 1944 oikein tapahtui, ja keitä ja millaisia ihmisiä surmatut olivat.

Tarinaniskijälle teos on oiva lukupaketti. Mistä tarina alkaa - surmahetkestä vaiko surmattujen lapsuudesta? Vaiko siitä, mitä Italian yhteiskunnassa tapahtui 1920-luvulla? Miten "totuus" tapahtumasta muuttuu, kun siitä kertovat ihmiset jotka ovat kuulleet asiasta vain jonkun muun kertomana?

Energiansäästö ja jatkuva kasvu eivät sovi yhteen

Perjantai 9.11.2012 klo 9.09

Vuonna 1865 brittiläinen ekonomisti William Stanley Jevons teki tärkeän havainnon. Höyrykoneet oli juuri keksitty ja ne kehittyivät nopeasti. Jokainen uusi konemalli tarvitsi yhä vähemmän hiiltä tuottaakseen saman energiamäärän kuin aikaisemmat konemallit. Toisin sanoen, koneiden energiatehokkuus parani.

Ekonomi Jevons ennusti, että hiilen kulutus ei tästä syystä suinkaan vähene, vaan pikemminkin lisääntyy: kun hiilen kysyntä laski, laski samalla myös sen hinta. Se taas johti siihen, että höyrykoneita rakennettiin ja käytettiin yhä enemmän. Niin myös hiiltä tarvittiin yhä enemmän.

Tämä ilmiö – jota kutsutaan myös Jevonsin paradoksiksi ja rebound-ilmiöksi – pätee yhä niin suuressa kuin pienessä mittakaavassa. Se asettaa kyseenalaiseksi koko ajatuksen länsimaisesta, taloudelliseen kasvuun perustuvasta yhteiskunnasta ja tekee yrityksistämme säästää hupenevia fossiilisia polttoainevaroja naurettavia. Yhtälö ei vain toimi.

Otetaan esimerkki yksilön tasolta: kansalainen ostaa auton, joka kuluttaa bensiiniä litran vähemmän sadalla kilometrillä kuin hänen entinen autonsa. Energiaa säästyy, se on totta – jos puhutaan vain bensiinistä. Mutta mitä tekee tuo kansalainen? Hänen käytettävissään oleva rahamäärä ei vähene säästämisen seurauksena. Hän käyttää bensalaskusta säästyneet rahansa jonkin toisen hyödykkeen hankkimiseen, tai hän ajaa uudella autollaan enemmän kilometrejä. Todellista säästöä ei synny, tai se jää pieneksi.

Yhteiskunnan pitäisi niistää bensalaskusta säästyneet rahat pois kansalaisen taskusta esimerkiksi verotuksella, jotta hyöty ympäristölle olisi todellista. Ajatus moisesta ostovoiman vähentämisestä, se jos mikä on myrkkyä jatkuvaan taloudelliseen kasvuun perustuvalle elämäntavallemme.

Lukuvinkki: Jussi Laitinen: Valomerkki – energiapula ja makean elämän loppu (Atena 2012)

Helsingin kirjamessut takana

Maanantai 29.10.2012 klo 7.12

Sunnuntainen vierailu Helsingin kirjamessuilla on takana. Päällimmäinen tunne on tyytyväisyys: kirjallisia tarinoita päivät pitkät pusaavasta oli hienoa taas huomata, kuinka paljon ne edelleen kiinnostavat ihmisiä. Syntyy jaettuja kokemuksia, fiktiivisiä ja tosia.

Irja Sinivaara haastatteli minua Takauma-lavalla osana Kirjailijaliiton ohjelmaa. Liitto on jo vakiintunut toimija maan suurimman kirjallisuustapahtuman järjestelyissä. Niin pitää ollakin: liittomme yli 600 jäsentä ovat kuitenkin se ydinjoukko, joka vastaa pääosasta vuosittain julkaistavasta ja ostettavasta tarinatuotannosta.

Samalla Suomen Kirjailijaliitto on oikeastaan ainoa kirjailijoita edustava organisaatio, jonka sanaa kuunnellaan valtakunnallisesti silloin, kun puhutaan kirjailijoiden toimeentulosta ja työolosuhteista. Siinä roolissa liitto tekee paljon hyvää työtä myös siihen kuulumattomien nykyisten ja tulevien kirjailijoiden eteen.

Helsingin kirjamessuilla tavataan

Keskiviikko 26.9.2012 klo 17.30

Suomen Kirjailijaliitto on osallistunut vuodesta 2002 lähtien Helsingin kirjamessujen suunnitteluun ja toteutukseen omalla ohjelmallaan. Tänä syksynä vietetään siis juhlavuotta.

Sain kunnian päästä sunnuntaina 28.10. Irja Sinivaaran haastateltavaksi Takauma-lavalle. Annettu otsikko on mielenkiintoinen: Kehä kolmosen toiselta puolelta. Ihan kuin pääsisin edustamaan suurempaakin aluetta ja kirjailijakuntaa...

Koko Kirjailijaliiton messuilla järjestämä ohjelma löytyy täältä:

http://www.kirjailijaliitto.fi/kirjallisuus/tapahtumat/kirjailijaliitto-helsingin-kirja/

Pitkä on kirjallisuusblogien rivi

Perjantai 23.3.2012 klo 13.02

Eräs tuttavani sanoi hiljattain, että hän on löytänyt mielenkiintoisimmat blogit seurattavakseen puhtaasti sattumalta ja vahingossa. Ne sellaiset, joiden kirjoituksia hän seuraa ja jopa kommentoi.

Blogit ovat tätä päivää, ja niitä löytyy netistä joka lähtöön. Kirjoittaja voi näpytellä nettiin havaintojaan elämästä, pitää päiväkirjaa, kommentoida lukemiaan kirjoja tai tehdä melkein mitä vain, mitä kirjaimilla voi tehdä.

Seuraan itsekin muutamia, mielestäni hyvin tehtyjä blogikirjoituksia. Se on yksi tapa kommunikoida telepaattisesti sellaisen ihmisen kanssa, jota en tunne muuta kuin näin sähköisesti, mutta jonka ajatuksista olen kiinnostunut.

Kirjallisuuteen liittyviä blogeja on netissä runsaasti tarjolla. Parnasso-lehden päätoimittaja Jarmo Papinniemi on koonnut fiksusti ison joukon kirjallisuusblogeja sähköisen päiväkirjansa linkeiksi. Monimuotoista on kirjallisuuden maailma!

20 vuotta kirjoittajauraa takana - ilman täydellistä tarinaa

Sunnuntai 12.2.2012 klo 13.10

Tänä vuonna tulee kuluneeksi 20 vuotta siitä hetkestä, josta katson kirjoittajan urani varsinaisesti alkaneen. Vuonna 1992 osallistuin Kansanrunousarkiston ja Toimihenkilöjärjestöjen Sivistysliiton Työttömän tarina -kirjoituskilpailuun. Suomessa oli tuolloin lähes puoli miljoonaa työtöntä ihmistä - ja minä olin yksi heistä, nuori, työtön ja vihainen vastavalmistunut metsätalousinsinööri.

Kilpailuun osallistui lähes 1 200 kirjoittajaa. Noita tarinoita, joukossa hyvin traagisiakin voi lukea tänäkin päivänä kirjoituksista kootusta antologiasta Työttömän tarina (SKS 1993). Olin yksi kahdestatoista Helsinkiin palkittavaksi kutsutusta kirjoittajasta. Mitähän lie käynyt kaikille niille muille yhdelletoista ihmiselle? Ja mitähän kuuluu 1 200:lle, ja puolelle miljoonalle muulle?

Tekstini Palveluksessanne - metsätalousinsinöörin tarina löytyy tuosta antologiasta. Sain siitä silloin paljon myönteistä palautetta. Jos kirjoittaisin saman tarinan tänä päivänä, osaisin ehkä kirjoittaa sen teknisesti paljon kypsemmin.

Mutta yhä, 20 vuotta myöhemmin pitäisin tekstin ajatuksen edelleen samana. Nyt tiedän sen, että en tule koskaan kirjoittamaan täydellistä tarinaa.

John Steinbeck osasi matkakertomuksen

Tiistai 3.1.2012 klo 19.24

Road movie - eli vapaasti käännettynä matkakertomus - on varsinkin elokuvista tuttu tapa kertoa ihmisten, aatteiden tai asioiden kehitystarinoita. Ensimmäisenä tulee mieleen vaikkapa Ridley Scottin elokuva Thelma ja Louise (1991).

Matkakertomus toimii myös kirjan rakennuskehikkona. Matka paikasta A paikkaan B, kiinnostavat päähenkilöt, matkalle sopivasti tapahtuma- ja maisemakuvausta - siinähän se on.

Paitsi että kertomuksen sepittäminen vaatii kirjoittajaltaan paljon taitoa. Jos hyvä esimerkki kiinnostaa, kannattaa lukea vaikkapa John Steinbeckin Matka Charleyn kanssa (Tammi 1989). Matkallaan Yhdysvaltain itärannikolta länsirannikolle Steinbeck kutoo näennäisesti toisistaan irrallisista tapahtumista värikkään kuvan maantieteellisesti ja historiallisesti isosta valtiosta.

Iso osa kertomusta on kiinnostava henkilöhahmo, eli Steinbeckin oma Charlie-koira. Koiran näkökulmasta moni asia näyttää erilaiselta.

J.D. Salinger, vaiennut ja vaiennettu kirjailija

Tiistai 13.9.2011 klo 6.37

Luin loppuun Kenneth Slawenskin teoksen J.D. Salinger - Kirjailijan elämä. Paksu opus kuin mikä, mutta samalla monipuolinen esittely J.D. Salingerista (1912-2010), yhdestä amerikkalaisen kirjallisuuden suurista ikoneista.

Olen lukenut Salingerin pääteoksena pidetyn Siepparin ruispellossa (1951). Teos ei kuulu omiin suosikkeihini, mutta ymmärrän kyllä miksi se vetoaa amerikkalaisiin lukijoihin. Tarinaa irrallaan omassa elämässään ajelehtivasta Holden Caulfieldista voi ehkä pitää amerikkalaisen unelman kääntöpuolena.

J.D. Salinger tunnetaan siitä, että 1960-luvun jälkeen hän ei enää julkaissut yhtään teosta. Ei, vaikka kustantajiksi halukkaita ei teoksilta olisi puuttunut. Samalla kun kirjailijan hiljaisuus jatkui, kasvoi myytti hänen erakoitumisestaan ja siitä suuresta romaanista, jota hän ehkä oli kirjoittamassa. Ja jota ei koskaan julkaistu. Tarina kirjailijasta kasvoi suuremmaksi kuin hänen teoksensa.

Ehkä Salinger koki, ettei hänellä ollut enää mitään sanottavaa. Että kaikki tärkeä oli jo sanottu. Kunnioitettava päätös, jota amerikkalaista nopeaa unelmaansa elävät aikalaiset eivät tajunneet.

Pentinkulmasta, kirjallisuudesta ja yhteiskuntakritiikistä

Maanantai 8.8.2011 klo 7.36

Urjalan Pentinkulmalla, Väinö Linnan synnyinseudulla on vietetty taas elokuussa Pentinkulman päiviä. Kysymyksessä on hieno ja arvokas perinne. Itselläni oli kunnia osallistua tapahtuman yhteydessä vuosittain järjestettävään esikoiskirjailijakoulutukseen vuonna 2006.

Kirjoituspöydän siivous toi nenän alle muistiinpanoni tutkija Jussi Ojansuun tuossa koulutuksessa pitämästä puheenvuorosta kritiikistä ja sen olemuksesta. Tuolloin - viisi vuotta sitten - Ojansuu oli sitä mieltä, että suomalaisten lukijoiden ominaispiirre on realistinen lukutapa: lukijat odottavat, että kirjallisuudesta löytyy vastauksia yhteiskunnallisiin kysymyksiin.

Totta on, että sanapari yhteiskunnallinen kritiikki mainitaan usein varsinkin silloin, kun puhutaan proosasta ja sen kirjoittamisesta. Luulen, että sanaparin tarkkaa sisältöä ei useinkaan tarkkaan mietitä.

Itsestäni näyttää siltä, että virta käy kritiikeissä muodon arvioimisen suuntaan: miten kirjoittaja onnistuu henkilökuvauksessa, tarinan jännitteen ylläpidossa ja niin edelleen. Rikoskirjallisuudesta havainnoidaan sitä, onko se murha siellä vai ei. Jos on, niin hyvä.

Vähemmän kritiikeissä puhutaan siitä, millaisia asioita kirjoittaja on nostanut/on yrittänyt nostaa esille. Tarinaa ei verrata niihin tarinoihin, joissa joku muu on yrittänyt antaa yhteiskunnalliselle epäkohdalle kasvoja ja ääntä.

Siltä se ainakin minusta näyttää. Valitettavasti.

Uupumusepidemia ja itsensä kuuntelemisen taito

Keskiviikko 3.8.2011 klo 6.29

Iltalukemisina on parhaillaan Fredrik Bengtssonin kirja Loppuunpalaminen - uusi mahdollisuus (Kirjapaja 2004). Bengtsson on ruotsalainen psykologi, joka kirjoittaa isosta länsimaisesta vitsauksesta, loppuunpalamisesta. Hän on kokenut sen itsekin.

Aiheesta on kirjoitettu vaikka kuinka paljon erilaisia opuksia. Bengtsson näkee - onneksi - asian toisin: parhaimmillaan burn out, loppuunpalaminen tai millä-nimellä-sitä-kutsutaankin voi olla kokijalleen parasta, mitä hänelle on elämässään sattunut.

Se, että voimat loppuvat, voi usein johtua siitä että ihminen on tehnyt siihen astisessa elämässään aivan eri asioita kuin mitä hänen olisi pitänyt tehdä. Työssä, perheessä, vapaa-ajalla tai muuten. Loppuun palanut on sulkenut korvansa siltä, mitä oma sisin hänelle sanoo.

Korvien avaaminen omalle sisimmälle, se se vasta voi tiukkaa tehdäkin. Bengtsson - vaikka psykologi onkin - kirjoittaa ymmärrettävää ja helppoa kieltä vaikeasta asiasta. Suosittelen lukukokemukseksi.

Äärikristillisyyden ja tappamisen syy-yhteyksistä

Maanantai 25.7.2011 klo 7.27

Norjassa kymmeniä ihmisiä surmannutta A.B. Breivikiä on kutsuttu mediassa tapahtuman jälkeen äärikristityksi. Äärikristillisen elämänkatsomuksen on katsottu olleen yksi hänen tekonsa motiiveista. Toivoisin, että joku avaisi sanonnan, kertoisi mitä sillä tarkoitetaan.

Ihmisiä on tapettu maailman sivu uskonsodissa, ja valitettavasti niin tehdään edelleen. Siitäkin huolimatta, että melkein kaikissa suurissa uskonnoissa ja filosofioissa on kirjattu ylös se sama ajatus, joka löytyy Raamatun Vuorisaarnasta: Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille.

Brahmalaisuuden suuriin kirjoihin lause on kirjattu  näin: Älä tee toiselle sellaista, joka aiheuttaa sinulle itsellesi tehtynä tuskaa. Buddhan pyhät kirjat sanovat saman seuraavasti: Älä aiheuta toiselle sellaista kipua, jota et itsekään halua kokea. Ja juutalaistenkin teksteissä asia sanotaan suoraan: Älkää tehkö mitään sellaista kanssaihmisillenne, jota ette halua tehtävän itsellenne.

Kaikissa noissa kirjoituksissa tuo melkein sama lause on kirjattu hyvin keskeiselle paikalle. Siksi äärikristillisyys, ääri-islamilaisuus tai mikä muu ääri- tahansa kuulostaa hyvin huonolta motiivilta surmata toista ihmistä.

Vai onko kysymys pohjimmiltaan siitä, että me haluamme - tai osa meistä haluaa - aiheuttaa itselleen tiedostamattaan tuskaa, ja on siksi valmis aiheuttamaan sitä myös toisille?

Vastausten tulkintaa ei voi hallita, Jussi Halla-aho

Sunnuntai 22.5.2011 klo 9.15

Kansanedustajan ja tunnetun blogikirjoittajan Jussi Halla-ahon (ps.) tapa tehdä yhteistyötä median edustajien kanssa ei näköjään miellytä toimittajakuntaa.

Aiheesta on ollut juttua mm. Hesarissa. Aamulehden kanssa kansanedustaja Halla-ahon välit näyttävät menneen täysin poikki, ainakin lehden artikkelin (11.5.) mukaan.

Halla-aholla näkyy olevan tapana pidättäytyä joissakin kysymyksissä suullisista vastauksista. Sen sijaan hän vastaa niihin blogissaan, täsmällisesti ja kantansa perustellen. Äkkipäätä ajatellen tämä tuntuu hyvältä tavalta: vaikuttaja, jonka mielipiteistä ollaan kiinnostuneita ottaa aikaa kantansa muotoilemiseen.

Mutta... vaikuttajilta, ja varsinkin politikoilta on lupa odottaa vastauksia eri tavoin - sekä kasvokkain että kirjallisesti - esitettyihin kysymyksiin. Niihin kysymyksiin on hyvä pystyä vastaamaan heti, ainakin jollakin tasolla. Se auttaa paitsi tiukkojen deadline-aikojen kanssa painivia median edustajia, myös vaikuttajaa itseään: vastaamalla hän osoittaa hallitsevansa sen asian, josta kysytään. Tai sitten tunnustaa ettei hallitse. En tiedä, sekin on hyvä vastaus.

Loppupelissä vastaaminen suullisesti taikka blogitekstissä ei eroa millään tavalla toisesta tavasta. Vastaanottaja tekee molemmissa tapauksissa vastauksen tietosisällöstä oman tulkintansa. Näin tekee sekä toimittaja, että hänen kirjoittamansa artikkelin lukija.

Usein sekä haastateltu ja haastattelun tehnyt toimittaja saavat yllättyä tuosta viimeisestä  tulkinnasta. Sen, josta voi lukea Suomi24:n tai Facebookin keskustelupalstoilta. Varsinkin, jos kyse on ristiriitaisia ajatuksia herättävästä henkilöstä, jollainen Jussi Halla-ahokin näkyy olevan.

Missähän tämä kirja on nyt?

Tiistai 1.3.2011 klo 8.55

BookCrossing, omien kirjojen vapauttaminen eli jättäminen julkiselle paikalle jonkun toisen napattavaksi ja luettavaksi oli pieni hitti muutama vuosi sitten. En tiedä, missä kantimissa tämä kehittynyt muoto ajatusten kierrättämisestä on tällä hetkellä Suomessa.

Nimimerkki Becky 77 vapautti yhden kappaleen esikoisromaaniani Syysmarkkinat Porissa 25. helmikuuta 2007. Viimeinen kirjaus kirjan löytämisestä ja lukemisesta on tämän kirjojen vapautusarmeijan nettisivuilla marraskuulta samalta vuodelta.

Se kirja on siis kiertonsa päättänyt - tai jäänyt jonkun lukijansa kirjahyllyyn. Tai jonnekin muualle.

Kirjoittajan mieltä kutkuttaa. Vieläköhän kirjan tarina on elossa?

Perussuomalaisuudesta ja asiantuntijuuden murroksesta

Sunnuntai 6.2.2011 klo 8.13

Männä viikolla mediassa kohkattiin havainnosta, jonka mukaan Perussuomalaisten vaalikamppailua varten julkistama ilmastopoliittinen ohjelma on sanasta sanaan, kirjoitusvirheineen kaikkineen sama kuin Metalliliiton aikaisemmin itselleen laatima ohjelma. Perussuomalaisia, ja erityisesti heidän puheenjohtajaansa Timo Soinia syytettiin plagioinnista.

En usko, että kohu tuli persuille yllätyksenä. Tokihan he tiesivät, että heidän kampanjoinnissaan näkyvästi mukana olevien henkilöiden taustojen takia kaikki yhteneväisyydet Metalliliiton ja Perussuomalaisten viestinnän välillä ovat nyt median suurennuslasin alla.

Mielenkiintoinen on myös väite plagioinnista. Entäpä, jos kysymys onkin ilmiöstä, jota eräät sosiaalisen käyttäytymisen tutkijat kutsuvat tapahtuneeksi asiantuntijuuden muutokseksi?

Tutkijoiden mukaan asiantuntemus ei missään asiassa  enää synny arvonimen, aseman tai vanhojen meriittien mukaan. Ei; se syntyy sosiaalisessa kanssakäymisessä. Asioista jotakin tietävä esittää väitteen, joku esittää siihen vastaväitteen ja näin syntyy keskustelua. Ensimmäistä asiantuntijaa ei enää uskota, ellei hän ole sosiaalisilta taidoiltaan uskottava viestijä.

Eli Perussuomalaiset ovat nyt esittäneet haasteen omalla - ja ehkä vähän Metalliliitonkin - suulla. Heidän ohjelmansa poikkeaa aika tavalla siitä, mitä muissa puolueissa ajatellaan ilmastoasioista. Toivon isosta ja tärkeästä asiasta syntyvän keskustelua - ja sitä kautta uutta asiantuntijuutta.

Laskun aika koittaa suurille puolueille

Sunnuntai 19.12.2010 klo 14.22

Joulun alla julkaistut mielipidekyselyt ennakoivat Perussuomalaisille ensi kevään eduskuntavaaleissa 15-20 prosentin kannatusta. Suurissa puolueissa (Kokoomus, Keskusta ja SDP) tulokset ovat herättäneet levottomuutta. Yleisesti on mietitty sitä, kestääkö Timo Soinin luotsaaman puolueen suosio tällaisena aina vaaleihin saakka.

Miksei kestäisi? Itse uskon, että Persujen suosion räjähdysmäisessä nousussa on kysymys kansalaisten vastareaktiosta maassa viimeisten 20 vuoden aikana harjoitetulle politiikalle. Tuloerojen kasvu on ollut jatkuvaa aina 90-luvun alun lamasta lähtien. Yhä suurempi osuus kansasta on jo pudonnut hyvinvoinnin kelkasta - riippumatta siitä, millainen sinisen-punaisen-vihreän kombinaatio vallassa on kulloinkin ollut.

Selitystä tukee sekin ennuste, ettei pienempien puolueiden voimasuhteisiin (Vihreät, Kristillisdemokraatit ja muut) näyttäisi olevan tulossa suuria muutoksia. Kolmea suurinta puoluetta on vaikea erottaa toisistaan. Jokainen niistä tuntuu olevan sekä työväenpuolue ja ympäristöpuolue.

Toivottavasti Perussuomalaisten nousun aiheuttama hämmennys ei latista kevään poliittista keskustelua. Monta tärkeää asiaa liikkuu ajassa: EU:n ja euron tulevaisuus, ilmastonmuutoksen hillitseminen, maahanmuuttopolitiikka, valtionvelan hallinta, muun muassa.

Ne, jotka Arkadianmäelle valitaan joutuvat joka tapauksessa ottamaan kantaa noihin asioihin - ja tekemään isoja päätöksiä.

Kirjailija ja hänen sisäinen pakkonsa

Torstai 14.10.2010 klo 6.52

Parnasson päätoimittaja Jarmo Papinniemi mietti blogissaan 10.10.10 (hieno päivämäärä!) kirjailijoiden ryhmittelyä sen mukaan, miten he suhtautuvat kirjoittamiseensa.

Listalta löytyy kyynistä ammattilaista, romantikkoa ja sisäisen pakkonsa ajamaa tekstinsä hiojaa.

Yhtä ryhmää jäin kaipaamaan - ellei se sitten ole jonkin toisen ryhmän sisällä. Voi olla, että joillakuilla meistä on halu yrittää tehdä näkyvää näkymättömäksi, kertoa kirjaimin maailmasta jotakin sellaista, joka saa lukijan ajattelemaan toisin.

Kirjailijuudesta ja kirjoittamisesta puhutaan nyt paljon - ehkä jopa liikaa. Siinä on jotakin samaa, kuin että metsuri välittäisi enemmän raivaussahastaan kuin siitä, miltä männyntaimikko näyttää sen jälkeen, kun hän on sahaansa siellä käyttänyt.

Onko kirjoittaminen, eli tarinan luominen sanoista siis enemmän työkalu vai tavoite? Itse toivon, että se olisi noista vaihtoehdoista ensimmäinen.