Sisällissodan "kotirintama" elää suomalaisessa kaunokirjallisuudessa

Torstai 5.7.2018 klo 8.03

Jututin äskettäin erästä vuoden 1918 surullisiin tapahtumiin perehtynyttä ihmistä. Hänen mielestään suomalaisessa kirjallisuudessa on kuvattu aivan tarpeeksi sen vuoden kevään taisteluita, sekä niiden aikaisia ja jälkeisiä hirmutekoja. Hänen mielestään sisällissodan ja sen seurausten kuvauksia ja pohdintaa voisi olla enemmän kotirintaman, naisten ja lasten näkökulmasta.

On totta että sotakuvauksissa painottuvat usein raakuuksien kuvaukset, kertomukset johtajien toiminnasta ja taisteluista. Nykyaikainen sota oli jo vuonna 1918 massojen sotaa: tappovälineet olivat tehokkaita, kuljetusvälineillä pystyttiin siirtämään joukkoja maan ääreltä toiselle ja tapahtumia pystyttiin seuraamaan melko tehokkaasti jo sen aikaisilla tiedotusvälineillä. Sota tapahtui laajoilla alueilla ja tuhosi isoja kaupunkeja. Sellaisessa melskeessä pieni ihminen tahtoo jäädä jalkoihin.

Esimerkiksi Kirjavinkit -nettisivusto näkyy hiljattain listanneen Suomen sisällissotaan liittyvien kirjojen arviointeja. En tiedä onko sitä tehty vieläkään tarpeeksi, mutta kyllä suomalaiset kaunokirjailijat näkyvät luoneen jo kaikenlaista ajattelun ja ymmärryksen lisäämisen pohjaksi myös kotirintamalta.

Linkki Kirjavinkkien listaan: https://www.kirjavinkit.fi/avainsanat/suomen-sisallissota/

Tavataan meritarinoiden merkeissä Sepramarkkinoilla la 7. heinäkuuta

Tiistai 26.6.2018 klo 8.22

Suomalais-virolaisilla Sepramarkkinoilla on itäisellä Suomenlahdella pitkä perinne. Mikä siis olisi sopivampi paikka tulla kertomaan ja näyttämään kävijöille tarinoita tämän hienon merialueen historiasta, kulkijoista ja nykypäivästä?

Eli olen uuden meritarinakokoelmani kanssa paikan päällä Klamilan satamassa lauantaina 7. heinäkuuta kello 10-18, tai niin kauan kuin minulla kirjoja riittää.

Jos sinäkin vierailet markkinoilla, tervetuloa juttusille!

Lisätietoa markkinoista löytyy täältä.

Keisareita ja kalastajia -kirjaa saa myös suoraan minulta

Maanantai 18.6.2018 klo 12.27

Lukuisten kyselyjen johdosta laitan tähän tiedoksi että kyllä, Keisareita ja kalastajia -kirjaa saa myös suoraan minulta.

Laitathan tulemaan yhteystietojasi tuossa etusivulla näkyvään meiliini tai tästä löytyvällä yhteystietolomakkeella, niin sovitaan yhdessä paras tapa hoitaa haluamasi kirja sinulle - vaikka signeerauksella.

Kotkassa kirjaa saa "kivijalkakauppana" Suomalaisesta Kirjakaupasta, Merikeskus Vellamon museopuodista sekä Maretariumin infon myymälästä. Haminassa kirja löytyy Suomalaisesta Kirjakaupasta ja Virolahdella Klamilan Kylätupa Ronkulista.

Toki kirjaa saa tilaamalla kaikista Suomen muistakin kirjakaupoista ja verkkokirjakaupoista. Kiitos kiinnostuksesta!

Avohakkuun puolesta ja sitä vastaan - kansalaisaloite herättää monenlaisia ajatuksia

Lauantai 19.5.2018 klo 18.11

Olen suhteellisen pienen metsätilan omistaja, kuten moni muukin suomalainen. Lisäksi olen käynyt aikanaan metsäalan kouluja. Tuolloin - 1980-luvulla ja 90-luvun alussa - luonnon monimuoitoisuudesta ei puhuttu niin paljon kuin nyt. Ehkä sen säilymistä pidettiin meille annettuna, itsestään selvänä.

Omilla tiluksillani on harjoitettu jo edellisen omistajasukupolven aikana sekä avohakkuuseen perustuvaa metsätaloutta että jatkuvaa kasvatusta, uuden puusukupolven kasvatusta vanhemman alla. Samoja menetelmiä harjoitan edelleen.

Siksi seuraan mielenkiinnolla nyt käytävää keskustelua luontojärjestöjen kansalaisaloitteesta avohakkuiden kieltämisestä Metsähallituksen mailla. Tästä kansalaisadressista kertoo muun muassa Keskisuomalainen 19. toukokuuta hyvin taustoittavalla jutulla.

Kummallakin uudistamismenetelmällä on hyvät ja huonot puolensa. Myönnetään, avohakkuuaukko ei ole järin kaunis ennen kuin siihen saadaan nousemaan uusi taimikko. Toiselta puolen keskustelussa tunnutaan usein unohdettavan, että puu on ihmisen lailla elävä ja kuoleva yksilö. Rapistuminen alkaa useimmiten ennen sataa ikävuotta, kuten ihmiselläkin. Kuolevan vanhan puun puuaineksen lahoaminen tuottaa hiilidioksidipäästöjä.

Lisäksi moni eliölaji vaatii menestyäkseen avoimia kasvupaikkoja, esimerkkinä vaikkapa itsekin arvostamani vadelma. Hiljattain hämmästyin kun kuulin, että taantuvaksi luultu näätäkanta onkin lähtenyt nousuun nuorissa metsissä menestyvien jyrsijäkantojen turvin. Täyspeitteiseen metsätalouteen siirtyminen edellyttäisikin metsäpalojen sallimista ja tuntuvaa lisäämistä keinotekoisesti.

Aion itse jatkaa molempien menetelmien käyttämistä metsissäni. Sinne, minne luonto lahjoittaa hyvää taimiainesta, sitä on ihmisen turha kantaa säkissä. Toiselta puolen, viidellä vuosikymmenellä samoja metsiä kävelleenä olen nähnyt, ettei niitä hyviä luonnontaimia nouse lähellekään kaikilla maaperillä ja kasvupaikoilla.

Lisäksi on muistettava, että metsän kasvatuksen ja hoidon on jatkossakin annettava elantoa monille meistä. Pelottaa ajatus, että jatkuvan kasvatuksen nimissä metsäkuviolla ryhdyttäisiin käymään raskailla korjuukoneilla nykyistä useammin korjaamassa entistä pienempiä puumääriä.

Seurauksena ei voisi olla muuta kuin suurempia korjuukustannuksia, enemmän korjuuvaurioita jääviin puihin ja kasvavia luonnontuhoriskejä. Siinä leikissä tietää jo historian valossa, mikä ja kuka joutuu joustamaan: metsänomistaja ja hänen työlleen saamansa palkka.

Nämä kansalaisaloitteet ja niiden netissä tapahtuva nimien keruu ovat hienoja asioita. Kaipaisin kuitenkin yhtä lisäsaraketta kunkin allekirjoittajan nimen perään: Mistä maallisesta hyvästä kyseinen henkilö on valmis luopumaan, jos aloitteen hyvä asia toteutuu? Saastuttavasta lentomatkailusta etelään? Yksityisautoilusta? Paperin (eli selluloosan) käytöstä?

Olisi hienoa, jos ihminen sitoutuisi nimikirjoituksellaan johonkin tuollaiseen asiaan. Silloin adressit muuttuisivat konkretiaksi.

Tervetuloa Keisareita ja kalastajia -tarinakokoelmani julkistamiseen Merikeskus Vellamossa 14.4.

Torstai 5.4.2018 klo 13.18

Merikeskus Vellamossa vietetään lauantaina 14. huhtikuuta kaikille avointa Liiku ja harrasta vesillä -tapahtumaa. Päivän monipuolisen ohjelman löydät täältä.

Niin, ja onhan siellä yksi kirjanjulkistuskin: Keisareita ja kalastajia, tarinakokoelmani itäisen Suomenlahden historiasta, luonnosta ja ihmisistä sanoin ja runsain kuvin saa päivänvalon Vellamon museokaupassa kello 15-17.

Tule juttusille ja lehteilemään uutuutta!

Keisareita ja kalastajia: Tarinoita Itäiseltä Suomenlahdelta ilmestyy huhtikuussa

Maanantai 12.3.2018 klo 13.04

Harmi, että METOO -kampanja lopetti uusien James Bond -elokuvien tekemisen

Perjantai 23.2.2018 klo 8.28

Katsoin eilen illalla pitkästä aikaa James Bond-elokuvan, vuonna 1995 valmistuneen 007 ja Kultaisen silmän. Pierce Brosnan ei ole ollenkaan huonommasta päästä Bondeja, vaikka ei vedäkään vertoja suosikilleni Roger Moorelle.

Elokuva oli täynnä seksistisiä kommentteja ja ehdottelua, kosketuksia, osin jopa täysin avointa seksuaalista vallankäyttöä.

Kiva, että asiat ovat muuttuneet 23 vuodessa. Vahvistamattomasta lähteestä saamieni tietojen mukaan yksikään naisnäyttelijä ei enää suostu näyttelemään näissä avoimen sovinistisissa seikkailuelokuvissa, ei edes suurta palkkiota vastaan.

Päin vastoin: odotettavissa on, että Bondien pääosien näyttelijät, käsikirjoittajat, ohjaajat ja muut osasyylliset tullaan julkisesti tuomitsemaan siitä sovinistisesta toiminnasta, jota he ovat kaikkien tietämättä harjoittaneet jo 1960-luvulta saakka.

Talvi on eläimille luonnossa vaarallista aikaa

Lauantai 17.2.2018 klo 10.12

Tänä aamuna näin aamulenkillä valkoisen metsäjäniksen. Olinpa siitä mielissäni! Tutkijat sanovat, että ilmastonmuutos on tälle ikivanhalla Suomen metsien asukille myrkkyä. Runsastuva rusakkokanta kilpailee samoista ruokamaista, ja pedot saavat paljastavan valkoisen metsäjäniksen helpommin kiinni silloin, kun maastossa ei ole paksua lumikerrosta.

Suomi 101 -juhlavuotta odotellessa - mistä tämä vuosi muistetaan?

Lauantai 9.12.2017 klo 7.16

Suomi 100 -juhlavuosi alkaa vähitellen olla lopussa. Kait jonkinlaisena huipentumana koko vuodelle voidaan pitää itsenäisyyspäivän tavallistakin näyttävämmin toteutettuja ja kansalle televisioituja juhlia. Mitä on jäänyt käteen?

Tuskin koskaan aikaisemmin on maamme itsenäisyyden juhlavuotta vietetty näin kaupallisissa merkeissä. Suomi 100-brändi on ollut käytössä - ja on sitä käytettykin! Sinivalkoisia tuotteita lienee kauppapaikkojen alelaareissa vuodenvaihteen jälkeen isoina kekoina.

Se, että itsenäisyyskin on kaupallistettu, lienee ajan henki. Itsenäisyyspäivänä havahduin siihen, että lähes kaikki isot ja pienet kauppaliikkeet olivat auki. Niin ne tulevat olemaan myös joulunpyhinä. Kysymys kuuluu, osaammeko me enää erottaa hiljentymistä ja juhlaa arjesta, jos emme tee mitään sen eteen?

Taiteessa tapahtui kaikenlaista vuoden mittaan. Ehkä jotkut meistä tulevat muistamaan, että se kolmas Tuntematon tuli ensi-iltaan samana vuonna, kun Suomi juhli. Ehkä tästä vuodesta muistetaan myös Me Too -kampanja, joka lähti liikkeelle amerikkalaisen elokuvateollisuuden piiristä. Hyvä että lähti.

Paljon siis tehtiin Suomi 100-hengessä. Luulen kuitenkin, että tämän vuoden muistavat parhaiten ne, joiden omassa elämässä tapahtui vuoden aikana oikeasti suuria asioita: lapsen syntymä, sen tärkeän ihmisen tapaaminen tai omat häät, kenties läheisen omaisen kuolema.

Ainakin kovasti toivon niin.

MTK sata vuotta Kaakkois-Suomessa - kiitos, että sain kirjoittaa nuo vuodet historiikiksi

Maanantai 27.11.2017 klo 7.47

Lauantaina 25. marraskuuta MTK-Kaakkois-Suomi juhli satavuotista historiaansa Lappeenrannassa. Samalla julkaistiin liiton historiikki, jonka minä sain kunnian kirjoittaa. Uusin "lapseni" sai nimekseen Talonpojista maaseutuyrittäjiksi - MTK 100 vuotta Kaakkois-Suomessa.

Rauta-aura saapui Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson pelloille 1880-luvulla. Siitä alkoi työn ja investointien tuottavuuden, sekä tuotantokustannusten ja maataloustuotteista saatavien tuottajahintojen kilpajuoksu jolle ei ole loppua näkyvissä.

Kun peltojaan viljelevä viljelijä tehostaa yhtä kohtaa tuotantoketjussaan, se tarkoittaa väistämättä muutoksia ja parantamistarpeita myös ketjun muissa osissa.

Siltikään peltojaan keväällä viljelevä ihminen ei voi silloin tietää, millaista satoa hän tulee syksyllä saamaan. Se asia ei ole miksikään muuttunut sadassa vuodessa.

Syvä kumarrukseni heille, jotka tänäkin päivänä tuottavat meille suomalaisille jokapäiväisen leipämme.

Tavataan Helsingin kirjamessuilla lauantaina

Maanantai 23.10.2017 klo 11.45

Helsingin kirjamessuja, tuota maan suurinta ja monen mielestä kauneinta kirjallisuustapahtumaa vietetään taas ensi viikonloppuna.

Minäkin olen siellä lauantaina liikenteessä kirjoineni - ja toivottavasti myös ajatuksineni. Iltapäivällä minulla on parikin esiintymistä tiedossa, yhdessä muutaman mielenkiintoisen kollegan kanssa.

Eli jos olet isolla kirkolla tuolloin, niin tule juttusille!

Vähemmistöjen valta ja vastuu kasvaa - elämmehän demokratiassa

Keskiviikko 16.8.2017 klo 9.56

Jo jonkin aikaa olen seurannut erilaisten vähemmistöjen hyvää näkyvyyttä päätöksenteossa ja mediassa meillä ja maailmalla. Välillä tuntuu, että erilaiset seksuaaliset vähemmistöt, etniset vähemmistöt, poliittiset vähemmistöt ja muut ryhmät, joita ei mielletä hallitseviksi ryhmiksi saavat enemmän näkyvyyttä kuin ehkä asiallisesti ansaitsisivat.

Länsimaisen demokratian yksi tehtävä on vähemmistöjen tasaveroisien oikeuksien turvaaminen. Tässä se on ainakin osittain myös onnistunut: esimerkiksi sata vuotta sitten ei osaavalla ja pätevällä naisella juurikaan ollut mahdollisuuksia nousta yhteiskunnassa korkeaan asemaan. Nyt asiat ovat paljon paremmin.

Vähemmistöjen oikeuksien korostamisella on kuitenkin kääntöpuolensa. Yksi niistä on se, että kuka tahansa meistä voi kokea kuuluvansa vähemmistöön. Itse asiassa, uskon jokaisen meistä olevan vähemmistössä jollakin elämänalalla. Miksi jonkin vähemmistön pitäisi saada enemmän oikeuksia ja huomiota kuin jonkin toisen?

Toinen kääntöpuoli on siinä, kuka käyttää vähemmistöjen ääntä. Länsimainen demokratia on tällä hetkellä kypsässä tilassa: kansalaiset eivät ole aktiivisia vaaleissa ja muissa vaikuttamismahdollisuuksissaan. Suuri enemmistö (jos sellaista on) on tyytyväinen vallitseviin olosuhteisiin tai tuntee, ettei sillä ole enää vaikutusmahdollisuuksia itseään koskeviin päätöksiin. Tällaisessa tilanteessa erilaiset sirpalevähemmistöt, joilla on tarmoa ja riittävän suureen ääneen huutavia johtajia, pystyvät ottamaan itselleen suurempaa valtaa ja huomiota kuin ehkä olisi tarpeen ja viisasta.

Kolmas kääntöpuoli on nimittäin tämä: Kuka tai mikä käyttää tuon hiljaisen enemmistön ääntä? Kun iso osa demokratiaan tottuneista kansalaisista – siitä enemmistöstä – on hiljaa löytyy aina niitä, joilla on riittävästi ääntä ja pyrkyä julistautua enemmistön äänitorviksi.

Kansan enemmistöllä kun on taipumus etsiä pahalle ololleen syntipukkeja vähemmistöistä: maahanmuuttajista, latinoista, eläkeläisistä, työttömistä, seksuaalivähemmistöistä… Tai ainakin kansalaisia voidaan yrittää saada uskomaan niin.

Jos enemmistön äänitorvet ovat riittävän äänekkäitä ja härskejä, voi jälki olla yhteiskunnan rakenteissa pahaa. Lieneeköhän tässä syy taannoisten Yhdysvaltain presidentinvaalien monet yllättäneeseen tulokseen?

Kännykkäkamera voi tuhota suomalaisten lukutaidon

Tiistai 18.7.2017 klo 7.51

Tarina Josef Mengelestä, eli kuinka tavallisesta ihmisestä tulee hirviö

Tiistai 20.6.2017 klo 7.29

Luen parhaillaan Gerald L. Posnerin ja John Waren kirjoittamaa teosta Josef Mengele - Elämä ja teot (Minerva Kustannus Oy 2017). Se kertoo Auschwitzin keskitysleirin kuuluisimmasta SS-lääkäristä, erityisesti kammottavilla kaksoskokeillaan "ansioituneesta" Josef Mengelestä.

Mengele oli yksi niistä siististi pukeutuneista teloittajista, jotka jakoivat keskitysleiriin saapuvia rautatiepihan lastauslaiturilla siirtymään oikealle tai vasemmalle. Jako tarkoitti, että ihminen kuoli joko nopeasti kaasuun tai hitaasti nälkään, tauteihin tai epäinhimillisissä kokeissa. Mengele ei koskaan joutunut oikeuteen teoistaan. Ehkä on elämän ironiaa, että hän kuoli hukkumalla - aivan kuten monet hänen uhreistaan.

Mengelestä on kirjoitettu paljon tarinoita. Niissä hänet kuvataan pedoksi, josta pahuus näkyy ulospäin. Posnerin ja Waren erinomaisessa kirjassa elää ja hengittää ihan tavallisen oloinen ihminen. Sellainen, joka ei tunne katumusta. Sellainen, joka uskoo tehneensä oikein ja hyvää.

Verranto nykypäivän terroristeihin ja itsemurhapommittajiin, saati moniin höyrypäisiltä tuntuviin poliitikkoihin on helppo tehdä. Pahuus, se ei tule meihin mistään ulkopuolelta. Ei neljän lapsen isä, joka ajaa autonsa tahallaan väkijoukkoon voi olla täysin paha.

Tällä viikolla istutin oman Suomi 100 vuotta -juhlametsikköni

Perjantai 2.6.2017 klo 19.51

Tällä viikolla kuokin ja kylvin kiviseen rinteeseen alun uudelle metsälle.

Edellisen puusukupolven kasvatti alulle Antti Brandt, silloinen metsänomistaja. Brandt, kolmen lapsen isä, kaatui Laatokan Karjalassa lokakuussa 1941.

Hänen laillaan minäkään en tule näkemään näitä puita täyskasvuisina. Metsässä löytää aina mittasuhteita turhille hörhellyksilleen ja kiireilleen.

Joskus kirjailija jää kiinni päähenkilönsä elämään - haastatteluni Kymen Sanomissa 12.3.2017

Sunnuntai 12.3.2017 klo 13.16

Toimittaja Outi Palmu haastatteli minua Kasvuaikaa -romaanini tiimoilta Kymen ja Kouvolan Sanomiin. Juttu ilmestyi tänään.

Kiitos taitavalle toimittajalle. Toisen ihmisen ajatusten tiivistäminen muutamaan riviin ei ole helppo tehtävä. Aikamoisen määrän erilaisia haastatteluja puhtaaksi kirjoittaneena suhtaudun siihen työhön nöyrästi: mikä on se kärki, mitä haastateltava haluaa sanoa? Mikä on se asia, joka haastateltavan sanomassa voisi kiinnostaa lukevaa yleisöä?

Sain ahaa-elämyksen, kun luin nyt Outin kirjoittaman jutun. Noin se juuri on. Ristiriita on minulle romaanin kirjoittamisessa kaiken moottori ja kiusaava asia. Se pakottaa ottamaan selvää, tekemään pohjatöitä. Yrittämään ymmärtämistä.

Välillä onnistun. Monesti en. Onneksi kysymyksessä ovat vain sepitteelliset tarinat. Oikeassa elämässä toisen ihmisen ymmärtäminen väärin aiheuttaa hirveitä asioita.

Mutta jospa sepitteet edes auttaisivat jotakuta yrittämään sitä ymmärtämistä?

Trump voi olla parasta mitä medialle on pitkään aikaan tapahtunut

Maanantai 27.2.2017 klo 7.53

Yhdysvaltain tuore presidentti Donald Trump näyttää katkaisseen välinsä osaan oman maansa suurimmista valtamedioista. Myös muut isot mediatalot, kuten brittien BBC saavat osansa. Asiaa kauhistellaan sekä sosiaalisessa että kaupallisessa mediassa. Sananvapauden ja tiedotusvälineiden vallan vahtikoira-statuksen pelätään olevan vaarassa.

Minä näen tapaus Trumpissa tiedotusvälineille myös suuren mahdollisuuden korostaa omaa merkitystään yhteiskunnassa. Omaa tekemistä on mietittävä kriittisesti: mihin vedetään rajat siinä, kun toimittaja laukoo suorassa televisiolähetyksessä tai valtalehden kolumnissaan omia mielipiteitään yleisinä totuuksina?

Entä onko televisiouutisten toimittajaketjutus (toimittaja haastattelee toista toimittajaa asiassa, johon olisi parempiakin ulkopuolisia asiantuntijoita tarjolla) viety jo liian pitkälle? Kuinka paljon lehtitalojen yhä yleistyvä tapa ostaa toisiltaan toimituksellista aineistoa ja sen yhteistuotanto kaventavat sitä moniäänisyyttä, josta tavallinen lukija - toivottavasti - muodostaa oman käsityksensä asioista?

Kuinka median yhä kiristyvä avustajakäytäntö, jossa avustajalta halutaan kaikki tämän tuottamaan juttusisältöön liittyvät oikeudet yhä pienempää korvausta vastaan vaikuttaa siihen, että ne yhteiskunnan äärilaidoiltakin tulevat heikot signaalit muutoksista pääsevät esille?

Trumpin esikunnan markkinoima "vaihtoehtoinen todellisuus" voi hyvinkin olla jo piilevä käytäntö osassa tiedotusvälineiden toimintaa ilman, että me edes tajuamme sitä. Voi hyvinkin olla, että me mediasta elävät vielä jonakin päivänä  kiitämme tätä Valkoiseen taloon muuttanutta miestä, joka herätti meidät tuottamaan parempaa uutisvirtaa. Sellaista, joka ei perustu totuuteen vaan todellisuuteen.

Kaikella on aikansa, kirjoitti jo kuningas Salomo

Lauantai 31.12.2016

Vuosi vaihtuu tänä päivänä. Keräsin erästä lehtijuttua varten tietoa siitä, mitä ihmiset ovat aikojen kuluessa kirjoittaneet ajasta ja sen kulumisesta.

Aikaa on ajateltu paljon. Kuningas Salomon - oman aikansa viisaimmaksi kutsutun - suuhun on kirjoitettu oheisia ajatuksia Raamatun Vanhassa testamentissa.

Juuri tuollaisia aikoja olemme eläneet vuonna 2016. Elämämme mahtunee noihin lauseisiin myös vuonna 2017.

La maison de vos rêves - first crime story about ISO-standards ever?

Torstai 15.12.2016 klo 10.25

For me as a writer it is always a pleasure to read all kinds of thoughts about my books. Both positive and negative ones. If someones finds something to say about the book, there has to be something that touched reader.

This writing of french blogger about my novel La maison de vos rêves (came out in France this year) made me happy. She wondered, if this book is the first crime story ever concerning standardization on an organisation and satisfied clients. She also wrote, that every one working at marketing and with customers should read this book.

I must admit, I'm pleased. Big theme of this book for me was that how difficult it is for us unrationalized human beings to get involved in to rationalized organisations. Many times it hurts, when this happens.

This french blogger couldn't know, that I read a lot about ISO 9001- and ISO 14001-standards before I started to write. She couldn't know my meaning. She made it all by herself.

So, I think I made it :)

Leimakirves heiluu taas - nyt ihmisten kesken

Keskiviikko 7.12.2016 klo 6.48

Tulin töihin metsäalalle 80-luvulla. Silloin leimakirves oli jo pikku hiljaa poistumassa metsätyömailta ja puuvarastoilta. Kirveellä merkittiin hakkuussa poistettavat puut niiden kylkiin tehdyillä pilkoilla. Kirveellä myös merkittiin varastopaikalla, mille yhtiölle sinne pinotut puut kuuluivat.

Seurasin surullisena kielenkäyttöä sosiaalisessa mediassa, ja muissa sähköisissä medioissa eilen. Silloin, 6. joulukuuta vietettiin Suomen 99. itsenäisyyspäivää. Toisaalla Helsingissä marssivat natsit. Toisaalla oli nähty suvakkien ja heidän suojattiensa kulkue. Iloittiin, kun niitä toisia oli niin vähän, ja poliisit pitivät heidät hyvin kurissa.

Yksi televisiouutisten pääaiheista oli eri ryhmien mahdollisen yhteenoton raportointi. Sitä ei tullut, toimittaja seisoi yksin mikrofoni kädessään Hietaniemen hautausmaalla. Toivon, ettei uutistoimituksen väki pettynyt odotetun uutisaiheensa menemisestä mönkään.

Harvennusmetsässä leimakirveen iskun sai useimmiten kokea puista se kaikken huonoin: paksuoksainen, rungoltaan väärä, huonolatvainen. Se sai väistyä parempiensa kasvun tieltä. Minusta näyttää siltä, että yhteiskunnassa on otettu taas leimakirves käyttöön.

Nyt sillä leimataan puiden sijasta ihmisiä. Niitä toisenlaisia. Erilaisia. Jotka joutaisivat pois.