Trumpin suosio yllätti tiedotusvälineet

Maanantai 14.11.2016 klo 9.19

Nyt on viikon verran makusteltu Donald Trumpin valintaa Yhdysvaltain seuraavaksi presidentiksi. Olen mielenkiinnolla seurannut, mitä valinnasta kirjoitetaan suomalaisissa tiedotusvälineissä.

Täytyy todeta, että jälkimaku on ollut karvas. Etukäteen hänen mahdollisuuksiinsa (lue: syihin, miksi ihmiset äänestäisivät häntä riittävästi) ei uskottu. Hänen virheidensä esille kaivamiseen - joita toki riittää - käytettiin paljon enemmän palstatilaa kuin Hillary Clintonin tekemisten ruotimiseen.

Kitkeryys tullee näkymään palstoilla kauan. Ei journalistinkaan ole helppo kääntää ajatuksiaan uuteen suuntaan. Ei varsinkaan, jos samassa toimituksessa istuu paljon samanmielisiä ihmisiä. Niin se tuppaa olemaan. Odotan mielenkiinnolla, kuinka Trumpista kirjoitetaan sitten, jos ja kun hän joskus saapuu Yhdysvaltain presidenttinä tänne valtiovierailulle.

Muuten olen sitä mieltä, että sosialisti demokraattien ehdokkaana Hillary Clintonin paikalla olisi pannut Trumpin todella ahtaalle. Ihmisen sisällä elää sisäänrakennettu halu muutokseen.

Susanna Koski, metsänhoito ja sanojen monta merkitystä

Maanantai 24.10.2016 klo 7.08

"Missä tahansa liikkuu ja katsoo ympärilleen, niin voi nähdä tekemätöntä työtä, mitä joku voisi tehdä. Riittää, kun istuu autoon tai junaan ja katsoo metsään."

Kokoomuksen kansanedustaja Susanna Koski sanoi näin Ylen A-talk -ohjelmassa 29. syyskuuta. Hän sai sanoillaan aikaan melkoisen kalabaliikin sosiaalisessa mediassa ja iltapäivälehdissä. Luulen, että se tuli hänellekin yllätyksenä.

Yhteiskunnassa, jossa melkein jokaisella on hallussaan koulussa opetettu lukemisen taito, toisen sanojen kääntely ja märehtiminen saa koko ajan suuremman merkityksen suhteessa varsinaiseen asiaan.

Meillä on käytössämme Facebookin - ja tämän blogin - kaltaisia alustoja sanojemme esille tuomiseen. Viesti syntyy näppäimistöllä sekunneissa. Se lähtee maailmalle niiden sadasosissa. Siinä välissä ei välttämättä tarvitse edes ajatella.



Tuskinpa Ateenan kaupunkivaltion aikaiset viisaat osasivat kuvitella tällaista kehitystä, kun he kilpailivat vapaiden miesten kokouksissa siitä, kuka parhaiten ja kauneimmin vertauksin osasi perustella oman kantansa asioihin.

Kosken sanoissa nähtiin lähinnä ylimielisyyttä ja töykeyttä. En tiedä, johtuneeko se suomalaisesta kansanluonteesta. Tai peruskoulun liian suppeasta äidinkielen opetuksen tuntimäärästä.

Kenties antiikin Kreikassa Kosken sanoihin olisi osattu tarttua toisin: olisi lähdetty yhdessä ja kaikissa kokouksissa ideoimaan, mitä kaikkea metsä ja tekemätön työ voi sanana tarkoittaa, ja miten ne työt voidaan tehdä niin että se kaikille osallisille kannattaa. 

Olen muuten metsän kasvattina Kosken kanssa täysin samaa mieltä. Maassa, josta löytyy tilastojen mukaan lähes miljoona hehtaaria tekemättömiä nuorien metsien hoitotöitä ei ole varaa jäädä kiinni sanoihin. Mieluummin on annettava niille sisältöä.

La maison de vos rêves - read by Bernard Poirette from RTL

Tiistai 5.7.2016 klo 14.32

Mr. Bernard Poirette from RTL has read french translation of my novel Kuolleita unelmia (La maison de vos rêves). Poetic humour and effective police work in Finland, he says.

Thank You, Mr. Poirette! I hope other readers admit, too :)

Kuolleita unelmia ilmestyy ranskaksi 4. toukokuuta / La maison de vos rêves is published in France 4th May

Tiistai 3.5.2016 klo 17.08

Kuolleita unelmia, kolmas Sudenmaa-sarjani romaani julkaistaan huomenna Ranskassa. Odotan jännityksellä, mitä ranskalaiset lukijani pitävät suomalaisen hirsitalotehtaan tarinasta...


La maison de vos rêves, my second french translation comes out tomorrow. I'm very excited about that. First novel, Le Royaume des perches had a very good success. What do my french readers think about this?

More information: http://www.gaia-editions.com/content/la-maison-de-vos-reves

Panaman papereita ja Osuuskunta Metsäliiton viestiä

Keskiviikko 6.4.2016 klo 7.09

Tällä viikolla jokaisessa mediassa kohkataan Panaman veroparatiisista, johon enemmän tai vähemmän isokenkäiset varakkaat ovat sijoittaneet rahojaan piiloon verottajilta ja mahdollisilta vallananastajilta. Ensimmäisenä panamalaisesta asianajotoimistosta vuotaneista tiedoista kertoi Suomessa Ylen MOT-ohjelma 4. huhtikuuta.

Samaan aikaan median vilkuilemisen kanssa luen suomalaista maatalous- ja teollistumishistoriaa. Ensi keväänä, tähän samaan aikaan viimeistelen Maataloustuottajain Kaakkois-Suomen liiton 100-vuotishistoriikkia. 40- ja 50-luvuilla Kymenlaakson ja Etelä-Karjalan kylillä kiersivät talosta taloon tuottajayhdistyksistä valitut piirimiehet puhumassa isännille metsärahoista.

Metsäteollisuus oli jo tuolloin järjestäytynyt yhteistyöhön, jonka turvin yksityisiltä metsänomistajilta ostetun raakapuun hinta pystyttiin pitämään alhaisena. MTK, eli tuottajat halusivat päästä itse pöydän toiselle puolelle puunostajiksi. Sillä tavoin he toivoivat pystyvänsä nostamaan raakapuusta maksettavaa hintaa.

Piirimiehet keräsivät sitoumuksia sijoituksista Osuuskunta Metsäliiton jäsenmaksuihin ja velkakirjoihin. Summat, jotka maaseudun isoista ja pienistä taloista kerättiin olivat huomattavia. Ihmiset uskoivat asiaan.

1950-luvun puolessa välissä Osuuskunta osti Äänekoskelta selluloosatehtaan. Nyt niille samoille seutuville rakennetaan 1,2 miljardilla eurolla Metsä Groupin isoa biojalostamoa, jonka on tarkoitus tuottaa markkinasellun lisäksi puusta paljon muutakin. Keski-Suomen metsiin ja alihankintayrityksille on luvassa paljon töitä.

1940- ja 50-lukujen suomalaiset talonpojat sijoittivat Suomeen, omaksi ja kansantalouden hyväksi. Panamaan rahojaan siirtäneet ovat tainneet ajatella vain itseään. En silti osaa inhota tai tuomita heitä. Varojen siirtäminen ei sinänsä ole rikollista Suomen lain mukaan. Samaan aikaan, kun Panaman veroparatiisista kohistaan, kansalle myydään osake- ja muita rahastoja jotka sijoittavat rahojaan kehitysmaihin. Tuottojen luvataan olevan jotakin muuta kuin kituvassa Euroopassa.

Tuota eroa voisi kutsua kaksinaismoraaliksi. Kehitysmaita kutsutaan noiden rahastojen esitteissä kehittyviksi talouksiksi. Sitä ei niissä kerrota, kenen hyväksi rahat siellä jossakin paikan päällä menevät.

Melkeinpä odotan paljastusta, että jokin tai jotkin liikepankeista ovat kierrättäneet näiden "kansanrahastojen" rahoja Panaman kautta saadakseen tuotot näyttämään paremmilta. Isossa kirjassa puhuttiin jotakin ensimmäisen kiven heittämisestä. Nykyisin siitä ilmiöstä taidetaan käyttää nimeä parviäly.

Mitäs me puita halaavat suomalaiset - We wierd tree-hugging Finns

Tiistai 22.3.2016 klo 6.51

Vuonna 2010 julkaisin romaanin nimeltään Kuolleita unelmia. Se kertoo Haliwood-nimisestä suomalaisesta hirsitalotehtaasta. Tehtaan perustaja haki voimaa itseensä halaamalla suurta, tehtaan pihalla kasvavaa mäntyä. Teos julkaistaan ranskaksi tänä keväänä.

Olinpa mielissäni, kun luin hiljattain lehdestä Lapin Sirkkaan perustetusta HaliPuusta. Ihmiset ympäri maailman voivat adoptoida itselleen halipuuksi jonkun tilan puista. He voivat seurata sen elämää netissä, ja halutessaan käydä halaamassa sitä.

Ajatus metsän parantavasta voimasta on vanha ja tosi. Hyvä, että se aletaan vihdoinkin taas ymmärtää.

---

Six years ago I published a novel called Kuolleita unelmia (Dead dreams). It is a story about a company called Haliwood. It's products are log-builded houses. Man, who established Haliwood used to go and hug a big pine which was growing in the middle of production area. It gave him stregth to do it all, and with success. Novel will be published in french this spring.

I was very pleased, when I recently read about hugging trees at Sirkka in Lappland. At HaliPuu You can choose Your own tree to hug. You can observe it's life through Internet. When needed, You can go and give a hug to the tree You have adopted.

Knowledge about healing powers of forests has been there thousands of years. I'm glad that we understand it once again.

Toivon että tulet raiskatuksi, kirjoitti hän sosiaaliseen mediaan

Perjantai 5.2.2016 klo 9.15

Tuoreessa Journalistissa, Suomen Journalistiliiton jäsenlehdessä on pysäyttävä kirjoitus some-raivosta. Siitä, millaisia sanoja käytämme sosiaalisessa mediassa.

Toimittaja otti yhteyttä muutamaan netissä raivoajaan. Hän kysyi, miksi raivoaja oli kirjoittanut haluavansa että jollekin toiselle ihmiselle tapahtuisi pahaa. Raiskaus tarkoittaa toivottavasti samaa rumaa asiaa suurimmalle osalle ihmisistä.

Toimittajan saamat vastaukset hämmästyttävät. Itse lausutut sanat eivät tarkoitakaan samaa asiaa kaikille. Selvät, suomen kielellä omin sormin naputellut sanat. Kirjoittaja ei tunne olevansa vastuussa ikävästä toivomuksestaan. Vastuu kuuluu jollekin toiselle. Jossakin.

On luonnollista, että osa meistä ilmaisee itseään parhaiten puhumalla, osa piirtämällä, osa kirjoittamalla. Ja että sanoilla on paljon erilaisia merkityksiä.

Silti hirvittää, jos vastuu omista sanoista katoaa.

Netin meemit ovat osa pitkää kulttuuria

Sunnuntai 11.10.2015 klo 8.00

Everyone You meet is fighting a battle You know nothing about. Be kind. Always.

Sosiaalinen media on täynnä lyhyeen muotoon kirjoitettuja lausahduksia. Meemejä. Joku linkkaa niitä Facebook-sivuilleen. Joku toinen tykkää linkistä. Tai on tykkäävinään.

Näistä sähköisistä meemeistä voi olla monta mieltä. Samoin kuin niiden edeltäjistäkin: hokemista, loruista, juomalauluista ja muista tuhansia ja taas tuhansia kertoja sanotuista ja lauletuista sanoista, jotka ovat jakaneet jotakin ihmiseltä toiselle.

Tästä meemistä tykkäsin. Se osui ja upposi. Jaoin sen.

Miten Meistä suomalaisista tuli tämä Minä-kansa?

Perjantai 25.9.2015 klo 7.32

Sosiaalisessa mediassa kuuluu kuvata kiinnostava kohde niin, että Minä olen kuvassa etualalla. Suuren yhtiön johtaja kertoo yrityksestään lehtihaastattelussa Minä-muodossa. Minä otan asiaan kantaa, emme Me. Pääministeri Juha Sipilä käyttää televisiopuheessaan Minä-muotoa puhuessaan hallituksensa talouspoliittisista tavoitteista, ja vedotessaan kansalaisiin. Yli viiteen miljoonaan Minään.

Persoonapronominien taistelussa Me tuntuu olevan selätetty. Sillä ei ole enää arvoa, mitä Me yhteisesti ajattelemme tai haluamme. Yhteisesti kauniiksi koettu maisemakin pitää jokaisen Minän ihan itse kokea, arvottaa se liittämällä siihen oman Minänsä.

Haluammeko Me oikeasti tästä maasta Minäminä-maan, vaiko jotakin muuta?

Pienyrittäjä valittaa vähiten, luulen

Tiistai 15.9.2015 klo 13.41

Minulla ei ole esittää asiasta empiiristä tutkimustulosta, mutta kylläkin paljon kymmenen vuoden freelance-toimittajuuden kerryttämää aineistoa. Näyttää vahvasti siltä, että suomalainen pienyrittäjä valittaa huomattavasti vähemmän kuin eläkeläiset, työttömät, palkkatyössä olevat tai palkkatyönään isojen yrityksien tai työntekijöiden etuja ajavat johtajat.

Viimeksi totesin asian tänään, kun kävin jututtamassa paikalliseen kaupunkilehteen Kotkan-Haminan seudulla risteilyalustoimintaa harjoittavan MeriSetin yrittäjää Kari Auvista. Kyyninen toimittaja ei saanut Karista irti yhden yhtä negatiivista sanaa.

Ilmiö on pienyrittäjien keskuudessa yleinen, mietinkin pitäisikö siitä valittaa johonkin. Eivätkö suomalaiset pienyrittäjät tosiaan osaa valittaa tänä valituksen kultaisena aikakautena  - vai ovatko he yrittäjiä juuri siksi, etteivät valita?

Seuraava ranskaksi käännettävä romaanini, eli Kuolleita unelmia kertoo muuten suomalaisesta perheyrityksestä. Jännityksellä odotan, kaipaavatko tulevat ranskalaiset kriitikkoni kirjaan lisää valitusta.

Ranskannos elää omaa elämäänsä - Le Royaume des perches is still alive in France

Sunnuntai 26.7.2015 klo 11.19

Vuonna 2013 ranskaksi ilmestynyt romaanini Ahventen valtakunta (Myllylahti 2007) elää ja voi hyvin Ranskassa. Tammikuussa 2015 se ilmestyi siellä pokkarina. Pokkari on näköjään jatkanut kirjani tarinan elinkaarta, se on löytänyt tiensä uusien lukijoiden käsiin.

Tällä viikolla (23.7.) http://www.conseilspolarsdepietro.fr/ -nimisen blogin pitäjä on kommentoinut netissä pienen tarinani hänessä herättämiä ajatuksia. Hän arvioi kirjailijan löytäneen täydellisen tasapainon mustan huumorin ja vinon melankolian välillä. Hänestä kirjassa on suurta surua, mutta myös purevaa huumoria.

Tarina syntyy jokaisesta kirjasta sen kunkin lukijan päässä itsenäisesti. Parhaimmillaan lukija löytää kirjasta juuri sitä mitä etsii ja tarvitsee. Tässä tapauksessa kirjailija kiittää ja on iloinen.

---------

My novel Ahventen valtakunta was published in Finland 2007. It came out in France 2013 on the name Le Royaume des perches. On january 2015 it was published as paperback, too. New readers have found my little story.

This week one of them wrote few words about book here: http://www.conseilspolarsdepietro.fr/. He found a lot of humour, melancholy and sorrow from it. He says that those things are in good balance in my story.

Every reader has a right to make independently decisions concerning every book. Sometimes he/she will found what he/she wants and needs. As a writer I'm very pleased when it happens.

Kaikki nuo kasvit, joita et huomaa ilman kukkia

Tiistai 30.6.2015 klo 7.34

Digikamera on ihmeellinen värkki. Sillä onnistuu kuvaaminen melkein joka kerta. Minä toivon, että tuollaiset kamerat saavat ihmiset kiinnostumaan meitä ympäröivästä luonnosta.

Luonto on nyt täynnä väriä - sellaisetkin kasvit kiinnittävät huomiota joita emme tavallisesti huomaa. Kuten nämä niittynätkelmä, rätvänä ja kangasmaitikka.

Radiojuttua keväästä 1918, Aleksei Osipovista ja haudoista saarella

Keskiviikko 20.5.2015 klo 10.55

Eilen toimittaja Kirsi Partanen haastatteli minua uuden kirjani tiimoilta Kymenlaakson Radiossa. Juttu on nyt kuunneltavissa Yle Areenassa.

Kiitos taitavalle haastattelijalle. 300-sivuisessa teoksessa - toivottavasti - on monta särmää joihin tarttua. Seitsemän minuutin tuotosta kuunnellessani vasta oikeastaan tajusin, kuinka isoa aihetta mieleni lähti viitisen vuotta sitten työstämään.

Vajaaksihan se työstö jäi. Niin se aina jää, onneksi. Jää tarinan lukijoillekin jotakin tekemistä.

Kaksi hautaa saarella - punaisten Savon rintaman viimeisen ylipäällikön tarina

Maanantai 13.4.2015 klo 10.28

Toukokuussa 1918 itäisen Suomenlahden saaristossa piilotteli kahdenlaisia ihmisiä. Saarilla lymysi valkoisia, jotka olivat paenneet mantereelta punakaartin suorittamia kutsuntoja. Saarille hakeutui henkensä hädässä punaisia, joilla ei ollut voitokkailta valkoisilta muuta odotettavaa kuin teloitus tai vankileirin kurjuus.

Haminan edustalla sijaitsevalle Majasaarelle rantautui Aleksei Osipov, Sippolassa vuonna 1888 syntynyt punaisten Savon rintaman viimeinen ylipäällikkö. Aleksei oli Suomeen asumaan jääneen Venäjän armeijan sotamiehen, ja suomenruotsalaisen torpparintyttären poika. Mukanaan saarella hänellä oli morsiamensa Maija Rasilainen.

Aleksei ja Maija odottivat saarella turhaan laivaa, joka veisi heidät turvaan Pietariin. Heillä oli täysi syy pelätä voittajien saapumista: Alekseilla oli venäläinen nimi ja hän oli huonossa huudossa Kymenlaakson mahtiyhtiön - Kymiyhtiön - herrojen silmissä. Punaisten sotapäällikkönä Aleksei oli yksi niistä harvoista, jonka taitoja myös viholliset kunnioittivat. Maija oli puolestaan toiminut mantereella punaisten riveissä sairaanhoitajana.

Pelastavaa laivaa ei koskaan tullut. Aleksei ja Maija on haudattu tuolle saarelle Suomenlahdella. Tarina kertoo, että he surmasivat itsensä kun valkoisten etsintäpartio lähestyi saarta. Kävikö näin – kukaan ei ole enää kertomassa.

Kävin Majasaaressa ensimmäisen kerran kesällä 2010. Aleksein ja Maijan tarina ei jättänyt tarinankertojaa rauhaan, se oli kirjoitettava romaaniksi. Teos ilmestyy toukokuussa.

Totta se on: tarina valitsee aina kertojansa.

Juha Hurmeen kymmenen teesiä lukemisen puolesta

Perjantai 20.3.2015 klo 7.18

Arvostamani kirjailija Juha Hurme listaa Ylen Kulttuurin nettisivuilla 18. maaliskuuta kymmenen syytä, miksi hänen mielestään kannattaa lukea kirjoja ja tarinoita.

Kaikkiin Juhan teeseihin on helppo yhtyä. Ilman kirjaa on kurjaa. Tarinan voi luoda todeksi vain sen lukija. Kirjoittaja voi tehdä siitä maksimissaan vain puolet.

Kiitos, Juha.

Sosiaalinen media ja terve narsismi - toimiva yhtälö?

Keskiviikko 14.1.2015 klo 12.29

Monella meistä on netissä omat kotisivut. Vielä useammalla taitaa olla oma tilansa Facebookissa. Kaikkein nopeimmilla uuden tekniikan omaksujilla löytyy sijaa vielä Instagramista ja muista sähköisistä ns. sosiaalisista medioista.

Tänä itsestä otettujen kuvien kultaisena aikana sosiaaliseen mediaan mukaan lähtevä ihminen joutuu linjaamaan, paljonko hän on valmis kertomaan itsestään julkisesti ja mitä hän itsessään arvostaa. Hänen on linjattava, keitä hän kutsuu ystävikseen - edes Facebookissa.

Kirjaus naamakirjassa, valittu linkki naurattavaan videoon tai tervehdys kamun synttäripäivänä on samalla kannanotto. Vähintäänkin se on valinta.

Antiikin aikaisen tarun mukaan Narkissos oli kaunis nuorukainen, joka rakastui omaan peilikuvaansa lähteessä. Hän riutui mahdottomaan rakkauteensa ja kuoli.

Luulen, että nykyihmisen on mahdollista rakastua tykkäyksiä keräävään sähköiseen peilikuvaansa. Siitä voi tulla toinen minä - tai ainakin se kuva itsestä, jollaisena haluaisin itseni mieluiten nähdä.

Terve itsensä rakastaminen on hyvästä, sairaudeksi kehittynyt narsismi raskasta kanssaeläjille. Hyvä, silmiä avaava lukukokemus aiheesta on ainakin Tuija Välipakan ja Arja Lehtosaaren kirja Sata tapaa tappaa sielu (Ajatus Kirjat 2007).

Le Royaume des perches comes out as a paperback/Ahvenet ilmestyvät Ranskassa pokkarina 2015

Torstai 11.12.2014 klo 8.58

Le Royaume des perches, my first translated novel ever comes out at France as a paperback, too. It will be published in January 2015 by Babel noir-series of Actes Sud.

I'm very glad about that. Babel noir seems to be a very valued series of crime stories. I hope, my little story about passionate fisherman Ilpo Kauppinen and his beloved perches will find new readers as a paperback.

Rakkausarpia, kuudes Sudenmaa ilmestyy helmikuussa /Sixth Sudenmaa-novel comes out 2/2015

Keskiviikko 3.12.2014 klo 13.11

Ahventen valtakunnasta vuonna 2008 alkanut rikosromaanisarjani saa jatkoa ensi helmikuussa, kun Rakkausarpia ilmestyy Myllylahden kustantamana.

Kysymyksessä on kuudes rikosylikonstaapeli Sudenmaan tutkimuksista kertova teos. Aloittaessani hänestä kirjoittamista en tiennyt, että matkamme jatkuisi yhtä teosta pidemmälle. Näin näkyy vain käyneen.

Se, luokitellaanko romaani rikosromaaniksi on minulle yhdentekevää. En pidä iljettävien rikosten kuvaamista viihteenä - mutta minusta rikostarina on kirjoittajalle työkalu, jonka avulla voi hyvin tarkastella ristiriitoja ihmisten, sekä ihmisten ja yhteiskunnan välillä.
---------------------------

Rakkausarpia (Scars of love) is my next Reijo Sudenmaa-crime novel which will be published in finnish. Publisher is Myllylahti.

Novel will be sixth Sudenmaa-story. When I started with Ahventen valtakunta (State of perches) 2008, I didn't know my travel with that tall policeman would last so long. Somehow it has just happened that way.

It doesn't matter to me, if these stories are classified as crime stories or not. I don't keep horrible crimes as a fun. For me as a writer crime is a tool, which can open something important about crises between human beings, and between human beings and society.

Matkalle kohti Les Boreales-festivaaleja - Soon I'm on my way to Festival les Boreales

Maanantai 24.11.2014 klo 13.55

Piakkoin lähden matkalle kohti Caenin kaupunkia Ranskassa. Siellä, Normandiassa odottavat Les Boreales-festivaalit ja niiden monet kirjailijaesiintymiset.

Olen mukana yhtenä suomalaisista kirjailijoista. Odotan kovasti lukijatapaamisia ja keskusteluja Le Royame des perches-romaanistani.

Ilman lukijoita kirjailijaa ei ole olemassa. Ei myöskään kokonaisia tarinoita.

Sitaatteja Ahventen valtakunnasta - ranskaksi

Perjantai 14.11.2014 klo 9.18

Kirjailijalle avautuu näköjään aivan uusi maailma, kun hänen tuotantoaan käännetään vieraalle kielelle. Olen googlaillut mielenkiinnolla netistä kaikkea, mitä viime vuonna ranskaksi ilmestyneestä Ahventen valtakunta-romaanistani on siellä kirjoitettu.

Le Royaume des perches on kirvoittanut lukijoiltaan monenlaisia ajatuksia. Kirjan luonnonkuvauksia on luettu ja niistä on pidetty. Kirjan teemat - ne jotka minä sinne olin leipovinani - on löydetty.

Ehkä hassuinta on ollut löytää kirjan tekstistä irrotettuja sitaatteja Internetistä. Joku on pitänyt niistä ja kirjoittanut ne ylös. Minulla on lukijana sama tapa. Ranskassa sattuvia sitaatteja jopa peukutetaan. Näin on tehty esimerkiksi nimimerkki christinebeaussonin irrottamille sitaateille täällä.

Hassua ja hauskaa telepaattista ajatusten vaihtamista kirjailijan ja lukijoiden välillä. Kirjailijana kiitän ja pokkaan.