Kirjaa ei voi kirjoittaa rahantekomielellä

Perjantai 10.4.2015 klo 14.57

Kirjailijat ja freelancetoimittajat keskustelevat tällä hetkellä eri foorumeilla eläketurvasta. Siitä, millä me elämme sitten kun iän väistämättä tuomat vaivat haittaavat jonkin uuden luomista eikä kynä enää kulje.

Kirjailija Vilja-Tuulia Huotarinen esitti aiheesta hyvän puheenvuoron 10. huhtikuuta. Olen hänen kanssaan monesta asiasta samaa mieltä.

"Jos kirjailija kirjoittaisi raha mielessä, tulisi kirjoista keskenään samanlaisia mustia sukkia. Kirjailija yrittäisi ennakoida, mikä sopii kaikille." Joskus lukiessa tuntuu, että tätäkin yritetään. Joskus jopa tuntuu, että kirjailijalta odotetaan tällaista sarjakirjoittamista kustantamoissa. Onhan helpompaa myydä, kun tuote tunnetaan. Se ei vaan luo mitään uutta.

"Nykyisessä tilanteessa taiteilijan tulee vakuuttaa taiteellisesta työstä saamansa myyntitulot ja palkkiot YEL-vakuutuksessa. Jos taiteilija on samaan aikaan apurahalla, hän maksaa rinnakkain kahta vakuutusta: MYELiä ja YELiä.  Tilanne on sekava ja kahden yrittäjävakuutuksen maksaminen on taloudellisesti raskasta. Eläkekertymä jää molemmissa pieneksi."

Tuokin on totta ja sekavaa. Journalisti-lehden tuoreessa numerossa (5/2015) freelancetoimittaja Tiina Ruulio laski, että hän maksaa 30 vuodessa yhteensä 160 000 YEL-eläkemaksuja. Aikanaan hän saanee sitä vastaan tuhannen euron kuukausieläkkeen.

Tuo ongelma koskee muitakin yksinyrittäjiä. Paljonkohan tuohon tulee kuuluisaa korkoa korolle-efektiä?

Klassinen tarina ja kuinka se lopetetaan

Keskiviikko 1.4.2015 klo 10.10

”Komedia päättyy loppuratkaisuun, jossa draaman päähenkilön asiat ovat paremmin kuin tarinan alussa. Tragedia puolestaan päättyy katastrofiin, jossa päähenkilön tilanne on pahempi kuin alussa.”

Juonirakenteen teoreetikkona pidetty Gustav Freytag on sanonut näin analysoidessaan klassisia näytelmiä. Vaikka Freytag tutki näytelmiä, voi hänen ajatuksiaan soveltaa myös romaanin kirjoittamiseen. Hollywoodin elokuvakäsikirjoittajat käyttävät joskus turhankin näkyvää freytagilaista rautalankaa laatiessaan varmojen hittien käsikirjoituksia.

Minulla on jälleen kerran edessäni tilanne, jossa aloitan romaanikäsikirjoituksen viimeisen kappaleen kirjoittamista. Yksi rautalankamalli lopusta minulla jo on, tiedän suunnilleen mitä tulee tapahtumaan. Tässä toisessa versiossa minun on solmittava uskottavasti kaikki irrallaan olevat langat mahdollisia lukijoita varten. Tarinan lopun on oltava sellainen, että siitä jää lukijalle jälkimaku koko kirjasta.

Vaikka pidänkin juonirakenteisia tarinoita oikean elämän vastaisina on tunnustettava, että freytagilaisessa ajattelussa on oma viehätyksensä. Se on selkeä ratkaisu. Jokainen lukija toivoo hyvää pitämälleen päähenkilölle. Jos tarinan Julialle ja Romeolle käy huonosti, se kouraisee joskus syvältä.

Romaaniaihiossani on nyt noin 260 000 merkkiä. Loppuratkaisun myötä niitä tullee lisää noin 3 000. Veemäistä, kun tiedän jo ennalta etten voi tyydyttää jokaisen lukijan mielihaluja.

Juha Hurmeen kymmenen teesiä lukemisen puolesta

Perjantai 20.3.2015 klo 7.18

Arvostamani kirjailija Juha Hurme listaa Ylen Kulttuurin nettisivuilla 18. maaliskuuta kymmenen syytä, miksi hänen mielestään kannattaa lukea kirjoja ja tarinoita.

Kaikkiin Juhan teeseihin on helppo yhtyä. Ilman kirjaa on kurjaa. Tarinan voi luoda todeksi vain sen lukija. Kirjoittaja voi tehdä siitä maksimissaan vain puolet.

Kiitos, Juha.

Ajatuksiani kirjailijan työstä ja Sudenmaa-sarjasta

Maanantai 16.3.2015 klo 12.49

Kirjoitin Sudenmaa-sarjani kustantajan pyynnöstä ajatuksiani kirjailijan työstä heidän kotisivuilleen. Omien työtapojensa, mieltymystensä ja tavoitteidensa kirjaaminen on hyvä tehdä silloin tällöin. Kiitos siis Myllylahdelle kysymyksistä.

Toivottavasti näistä on jotakin apua jollekin kirjoittajalle. Mika Waltari antoi neuvojaan kirjailijuudesta haaveleville kirjassaan Aiotko kirjailijaksi?. Hän teki sen kymmenen vuotta ennen kuin julkaisi Sinuhe Egyptiläisen.

Saas nähdä, mitä minä julkaisen kymmenen vuoden päästä...

Kirjallisuus kertoo menneestä ja tulevasta - mutta entäs tämä aika?

Tiistai 10.3.2015 klo 18.04

Kirjoittajana minua tietenkin kiinnostaa, mitä muut kirjoittajat parhaillaan luovat. Otin asiakseni tutkailla tämän kevään romaanitarjontaa eri kustantajilta.

Pitkään jatkunut historiallisten aiheiden trendi näkyy jatkuvan. Kuka muistelee lapsuuttaan, kuka kertoo vuodesta 1918. Talvisotakin näkyy vilahtavan monessa teoksessa - lieneeköhän tämän "juhlavuoden" peruja.

Toisaalta fantasia ja tulevaisuuteen sijoittuva tarina on laji, jolla on oma ja vahva kannattajakuntansa. Osa kirjoittajista vie lukijansa avaruuteen, osa tyytyy tuleviin ekokatastrofeihin maan päällä.

Hyvä näin. Jos historiallinen teos yrittää ymmärtää mistä olemme tulossa, yrittää tulevaisuuteen kurottava teos arvailla minne ja millaisina olemme menossa. Kummallakin lajilla on oma paikkansa kirjallisuudessa. Aika näyttää, mitkä tämän kevään romaaneista jäävät merkkiteoksina elämään ja keskustelemaan tulevien sukupolvienkin kanssa. Välttämättä ei yksikään niistä.

En tiedä, pitäisikö olla huolestunut siitä että tämä nykyinen aika näyttää jäävän mopen osille kirjallisuuden kaanonissa. Eräs kirjailijakollegani sanoi, ettei hän edes halua kirjoittaa tästä ajasta - mehän elämme tätä koko ajan. Mutta ymmärrämmekö me tätä aikaa? Epäilen.

Nykyisen ajan kuvaus näyttää jäävän paljolti dekkaristien harteille. Hyvä, että edes heidän.

Epikuros ja aforismien kiusallinen viisaus

Keskiviikko 25.2.2015 klo 12.41

Sain sähköpostiini viisauden alkavaa päivää varten. Kreikkalainen Epikuros (341-270 eaa) lausui aikakirjojen mukaan näin:

Älä turmele sitä mitä sinulla on,

haluamalla sitä mitä sinulla ei ole;

ja muista, että mitä sinulla nyt on,

oli kerran niiden asioiden joukossa,

joista vain uneksit.


Hyvä aforismi, ajatelma on jotakin mikä pistää ajattelemaan asioita omalta kohdaltaan. Jos olen tyytyväinen tähän hetkeen, teenkö virheen kun en tavoittele jotakin parempaa?

Olen uneksinut hyvistä asioista ja tehnyt niiden eteen paljon. Jos ja kun ne toteutuvat, olenko itsekäs jos pidän niistä kiinni? Entä onko minun asetettava uusia unelmia tavoiteltaviksi?

Aina jollakulla muulla on (näyttää olevan) asiat paremmin. Olenko tyhmä, jos en osaa kadehtia häntä siitä? Pitääkö minun sääliä niitä, joilla asiat ovat huonommin?

Aforismit - jos mitkä - osaavat tiivistää elämää muutamaan sanaan. Se on yksi syy siihen, miksi en jaksa uskoa kirjoitetun tekstin kuolemaan tässä kuvallisen tykityksen luvatussa ajassa.

Rakkausarpia-romaani ilmestyy 28. helmikuuta

Maanantai 16.2.2015 klo 12.33

Kuudes Sudenmaa-sarjan rikosromaanini ilmestyy helmikuun viimeisenä päivänä.

Joka vuosi 25-40 suomalaista naista ja miestä menettää henkensä joko nykyisen tai entisen rakkaansa surmaamana.

Moni surmaajista sanoo tapahtuman jälkeen rakastavansa yhä sitä, jonka hengen hän on juuri riistänyt. Mustasukkaisuus on hirvittävä ja musta voima. Samalla se yhtä luonnollinen asia kuin jokapäiväinen hengitys.

Se, miksi matka lemmestä lähestymiskieltoon on niin usein lyhyt on vahva ristiriita ihmisten välillä.

Juuri siksi mustasukkaisuus sopii hyvin rikosromaanilla tutkittavaksi teemaksi. Melkein jokaisella on siitä omakohtaista kokemusta.

Ellei ole, voi kysyä onko edes oikeasti rakastanut.

60-luvun talousutopiat eivät toteutuneet

Torstai 12.2.2015 klo 9.26

Tiedetoimittaja Jani Kaaro kirjoittaa tämän aamun (12.2.) Hesarissa hienon kolumnin siitä, kuinka 1960-luvulla kuviteltiin erilaisia utopioita tulevasta maailmasta, jossa talouskasvun hedelmiä jaettaisiin kansalaisten kesken.

Anarkisti Paul Goodman, talousmies John Kenneth Galbraith ja futuristi Robert Theobald kuvittelivat kukin eri tavoin sitä, miten tehostuvan työelämän myötä lisääntyvä vapaa-aika (lue: työttömyys) ei tarkoittaisikaan ihmiselle syrjäytymistä elämästä. Ylimääräinen työvoima ja ylimääräinen pääoma kohtaisivat sulassa harmoniassa toisensa. Hän, joka ei olisi työläinen olisi hyväksytty ja arvostettu kuluttaja.

Utopiat eivät ole toteuneet. Suomessa on taas satojatuhansia työttömiä samaan aikaan, kun pörssiyhtiöissä ehdotetaan ylimääräisiä osingonjakoja.

Utopioista on tultu mielikuvayhteiskuntaan ja ajatushautomoiden aikaan. Missähän mahtavat niiden luomat utopiat viipyä - vai jäävätkö nekin vain fantastisiksi mielikuviksi?

Ukraina on osa perinteistä tappotannerta

Perjantai 23.1.2015 klo 10.52

Luen parhaillaan historioitsija Timothy Snyderin tietokirjaa Tappotanner (Siltala 2014). Kirja kertoo Neuvostoliiton ja Saksan vuosina 1933-1945 Puolan, Ukrainan, Valko-Venäjän, Baltian ja Länsi-Venäjän alueella surmaamista noin neljästätoista miljoonasta siviilistä ja sotavangista.

Kirja on juuri nyt ajankohtainen: samoilla Ukrainan alueilla, joilla Josef Stalin tapatti maatilojen kollektivisoinnin nimissä kolme miljoonaa talonpoikaista ihmistä nälkään ja pakkotyöhön, taistellaan taas. Hallitsija on Moskovassa vaihtunut, mutta Ukrainan maantieteellinen paikka Länsi-Euroopan ja Venäjän välillä ei ole muuttunut miksikään.

Kirjan kuvailema vyöhyke Itämereltä Mustallemerelle on eräs verisimpiä tappotanteireita jonka ihmisen historia tuntee. Tuolla seudulla ovat taistelleet melkein kaikkien niin sanottujen sivistysvaltioiden armeijat tai niiden yksittäiset sotilaat.

Professori Snyderin kirja kertoo samoista teemoista kuin oma romaanini Niobe: jos kansallissosialistinen Saksa olisi voittanut sodan, itäinen Eurooppa olisi puhdistettu slaaveista ja muista niin sanotuista ali-ihmisistä. Kärsijät olisivat silloinkin olleet tavallisia siviilejä.

Enpä usko, että sellainen puhdistus olisi tehnyt tästä maailmasta yhtään parempaa. Surullista, että tämän aamun lehdestä luin Ukrainan separatistien marssittavan vangitsemiaan Ukrainan armeijan sotilaita kaduilla ihmisten pilkattavana.

Tappotanner on ruma mutta kuvaava nimi.

Sosiaalinen media ja terve narsismi - toimiva yhtälö?

Keskiviikko 14.1.2015 klo 12.29

Monella meistä on netissä omat kotisivut. Vielä useammalla taitaa olla oma tilansa Facebookissa. Kaikkein nopeimmilla uuden tekniikan omaksujilla löytyy sijaa vielä Instagramista ja muista sähköisistä ns. sosiaalisista medioista.

Tänä itsestä otettujen kuvien kultaisena aikana sosiaaliseen mediaan mukaan lähtevä ihminen joutuu linjaamaan, paljonko hän on valmis kertomaan itsestään julkisesti ja mitä hän itsessään arvostaa. Hänen on linjattava, keitä hän kutsuu ystävikseen - edes Facebookissa.

Kirjaus naamakirjassa, valittu linkki naurattavaan videoon tai tervehdys kamun synttäripäivänä on samalla kannanotto. Vähintäänkin se on valinta.

Antiikin aikaisen tarun mukaan Narkissos oli kaunis nuorukainen, joka rakastui omaan peilikuvaansa lähteessä. Hän riutui mahdottomaan rakkauteensa ja kuoli.

Luulen, että nykyihmisen on mahdollista rakastua tykkäyksiä keräävään sähköiseen peilikuvaansa. Siitä voi tulla toinen minä - tai ainakin se kuva itsestä, jollaisena haluaisin itseni mieluiten nähdä.

Terve itsensä rakastaminen on hyvästä, sairaudeksi kehittynyt narsismi raskasta kanssaeläjille. Hyvä, silmiä avaava lukukokemus aiheesta on ainakin Tuija Välipakan ja Arja Lehtosaaren kirja Sata tapaa tappaa sielu (Ajatus Kirjat 2007).

Suljetun auton arvoitus herätti Kirsin kiinnostuksen

Maanantai 5.1.2015 klo 8.01

Kirsi Hietanen näkyy ruotineen blogissaan Kirsin kirjanurkka viime syksynä ilmestynyttä Kariston mieskirjailijoiden novellikokoelmaa Rikos - 7 rikostarinaa. Sain ilokseni kirjoittaa yhden noista tarinoista, eli Suljetun auton arvoituksen.

Novelli on kirjailijalle eräs haastavimmista kirjoittamisen lajeista. Ehkä vain terävän kolumnin laatiminen ylittää sen vaativuudessa. Sivuja ei ole paljon käytettävissä, joten rönsyt ja teemat on jätettävä vähille. Yhden käsiteltävän juonen ja ajatuksen ympärille on luotava toimiva ja lihaisa tarina. Ilmankos meistä kynänpyörittäjistä kovin harvat yltävät novellisteina Ernest Hemingwayn tasolle...

Kirsi Hietanen näkyy pitäneen novellistani, se kenties saa hänet tarttumaan johonkin kirjoittamistani romaaneista. Tuollainen, monen kirjoittajan yhteinen kokoelma onkin parhaimmillaan eräänlainen kirjailijan käyntikortti siitä miten hän tarinoitaan kertoo. Monet omat kirjailijalöytöni olen tehnyt samalla tavalla, jonkin novellikokoelman kautta.

Yhdestä asiasta olen Hietasen kanssa samaa mieltä: jonakin päivänä haluan totta vie olla mukana miesten kirjoittamassa rakkausnovellikokoelmassa. Pienenä vinkkinä, Kariston väki :)

Kirjallisuuden yksi tehtävä on muistaminen

Torstai 1.1.2015 klo 10.41

Vuoden vaihteen toinen kiinnostava lukukokemus oli Ulla-Maija Peltosen teos Muistin paikat (SKS 2003). Kirjassaan Peltonen kartoittaa niitä tapoja, joilla vuoden 1918 sisällissodan tapahtumia on yritetty muistaa ja unohtaa aina näihin päiviin saakka.

Tuosta ajasta Suomessa kertovat lukuisat punaisten ja valkoisten surmattujen tunnetut ja tunnetut hautapaikat sekä muistomerkit. Muistomerkit auttavat suremaan menetettyjä. Ne kertovat mitä tapahtui ja valottavat tapahtumien eri puolia. Ilmankos varsinkin voitettujen punaisten muistomerkkejä on turmeltu vielä tällä vuosituhannella.

Historiallisen trauman käsittely vaatii Peltosen mukaan muistamista ja trauman aiheuttajan  kriittistä kohtaamista. Traumaa on purettava, ja sitä on toistettava jotta mitään vastaava ei enää koskaan pääsisi tapahtumaan.

Kirjallisuus on kansanperinteen ja muistitiedon ohella iso osa kansakunnan yhteistä muistia. Sota on rakkauden ja kuoleman ohella yksi kaunokirjallisuuden kestoaiheista. Vielä 1970-luvulla joka kuudes suomalainen kaunokirjallinen teos käsitteli jollakin tavalla sotaa.

Suomalaisten sotakirjojen aika ei näytä olevan ohi vieläkään. Hyvä niin - purkamista ja toistoa tarvitsevat myös tulevat sukupolvet jotta ymmärtäisimme, miksi olemme tässä tällaisina juuri nyt.

Le Royaume des perches comes out as a paperback/Ahvenet ilmestyvät Ranskassa pokkarina 2015

Torstai 11.12.2014 klo 8.58

Le Royaume des perches, my first translated novel ever comes out at France as a paperback, too. It will be published in January 2015 by Babel noir-series of Actes Sud.

I'm very glad about that. Babel noir seems to be a very valued series of crime stories. I hope, my little story about passionate fisherman Ilpo Kauppinen and his beloved perches will find new readers as a paperback.

Suomi on täynnä hyviä tarinoita, sanoo Bruce Oreck

Sunnuntai 7.12.2014 klo 7.59

Kautta aikojen suomalaiset ovat halunneet kuulla ulkolaisten suusta sen, mikä meidän pitäisi tietää muutenkin: jos ja kun lopettaa ruikutuksen, voi huomata että kaikki markkinointi on pohjimmiltaan tarinankerrontaa ja Suomi on täynnä hyviä tarinoita.

Yhdysvaltain suurlähettiläs Bruce Oreck esittää Itsenäisyyspäivän 2014 tienoilla ajatuksiaan Hesarissa ja Nelosella. Hänen viiden kohdan ohjelmansa saada Suomi kukoistukseen on tässä:

- Tähdätään korkealle ja päätetään, että meistä tulee maailman parhaita markkinoinnissa ja tarinankerronnassa.
- Jotta kehitystä voi seurata, sille on laadittava mittarit.
- Toimintaa!
- Vimmattua harjoittelua.
- Kun olemme valmiita, nautitaan!

Noin se menee. Juuri tällä hetkellä isoa tarinaa tehdään isolla koneella itärajamme takana - tulosta emme onneksi tiedä.

Vaikka en Amerikkaa ihailekaan, niin suomalaisena kirjailijana minun on annettava Oreckille hänen ohjelmastaan se pyydetty yläfemma.

Rakkausarpia, kuudes Sudenmaa ilmestyy helmikuussa /Sixth Sudenmaa-novel comes out 2/2015

Keskiviikko 3.12.2014 klo 13.11

Ahventen valtakunnasta vuonna 2008 alkanut rikosromaanisarjani saa jatkoa ensi helmikuussa, kun Rakkausarpia ilmestyy Myllylahden kustantamana.

Kysymyksessä on kuudes rikosylikonstaapeli Sudenmaan tutkimuksista kertova teos. Aloittaessani hänestä kirjoittamista en tiennyt, että matkamme jatkuisi yhtä teosta pidemmälle. Näin näkyy vain käyneen.

Se, luokitellaanko romaani rikosromaaniksi on minulle yhdentekevää. En pidä iljettävien rikosten kuvaamista viihteenä - mutta minusta rikostarina on kirjoittajalle työkalu, jonka avulla voi hyvin tarkastella ristiriitoja ihmisten, sekä ihmisten ja yhteiskunnan välillä.
---------------------------

Rakkausarpia (Scars of love) is my next Reijo Sudenmaa-crime novel which will be published in finnish. Publisher is Myllylahti.

Novel will be sixth Sudenmaa-story. When I started with Ahventen valtakunta (State of perches) 2008, I didn't know my travel with that tall policeman would last so long. Somehow it has just happened that way.

It doesn't matter to me, if these stories are classified as crime stories or not. I don't keep horrible crimes as a fun. For me as a writer crime is a tool, which can open something important about crises between human beings, and between human beings and society.

Syksyn toinen Ranskan matka takana, eli seuraavia kutsuja odotellessa...

Maanantai 1.12.2014 klo 14.16

Vajaan viikon piipahdukseni Normandiaan, Festival les Boreales-tapahtumaan on takana. Kokemuksia, tilaisuuksia ranskalaisten lukijoiden kanssa sekä hyviä keskusteluja skandinaavisten kirjoittajakollegojen kanssa.

Ehkä Suomessa ei tiedetäkään, kuinka merkittävä kirjallisuutemme vienninedistäjä Arto Paasilinna on omalla tuotannollaan ollut. Jokaisessa tilaisuudessa jossa olin, otettiin ennemmin tai myöhemmin esille hänen laaja ranskannettu tuotantonsa. Välillä tuntui, että meistä jokaista verrataan kirjoittajana häneen. Huonompiakin mittatikkuja voisi olla...

Matkan aikana minulla oli myös tilaisuus keskustella ranskalaisen kustantajani kanssa. Sain kuulla, mitä suunnitelmia heillä on minun "pääni menoksi" suunnitteilla. Yhteistyö jatkuu, ja siitä olen iloinen.

Yhteydenpito sähköpostin kautta on helppoa - mutta nenäkkäin paljon paljon hedelmällisempää.


Aina, mutta erityisesti pieneltä kielialueelta tulevalle kirjailijalle hyvät kääntäjät ja tulkit ovat tärkeitä ihmisiä. Esimerkiksi sellaiset, kuin minua festivaaleilla tulkannut Riitta Hyttinen.

Päihdeperheen lapsi on suorittava selviytyjä - ehkä

Perjantai 21.11.2014 klo 7.56

Taide, eritoten kirjallisuus ja elokuva on täynnä kuvauksia alkoholistiperheen elämästä lapsen ja nuoren silmin. Jotkut kuvaukset ovat paremmin tehtyjä kuin toiset. Jokainen kosteassa perheessä kasvanut tietää, ettei sellaisen kuvaamisessa voi oikeasti onnistua.

Blogissaan kokovartalofiilis Ani kirjoittaa oivaltavasti havainnoistaan kaikista niistä kirjoista, joita alkoholistiperheistä on kirjoitettu. Monesta kostean lapsuuden eläneestä lapsesta tulee selviytyjä, ylisuorittaja, tyynenä pysyvä auttaja katastrofitilanteisiin.

Monesta tulee - mutta ei läheskään kaikista. Kun luin Anin blogia, nousi mieleeni kysymys onko ainakin osa tästä kaikkialla yhteiskunnassa vallitsevasta suoritusvimmasta laskettavissa myös kosteiden lapsuusvuosien tiliin.

Suurten ikäluokkien isät menivät rikki rintamalla, moni heistä turvautui rauhan tultua pulloon. Suurten ikäluokkien pojat saivat ja perivät mallit isiltään. Syntyi kokonainen ylisuorittajien sukupolvi.

60-, 70- ja 80-lukujen äiditkin saivat tarttua jo nestemäiseen lohduttajaan ilman edellisten sukupolvien häpeää. Ketjuja ei niin vain katkaista, saha ei pysy paikallaan kun elämä polkee pyöräänsä yhä villimmin eteenpäin.

Oman elämänsä suorittaminen, se on pirullinen asia ja mahdoton yhtälö.

Sitaatteja Ahventen valtakunnasta - ranskaksi

Perjantai 14.11.2014 klo 9.18

Kirjailijalle avautuu näköjään aivan uusi maailma, kun hänen tuotantoaan käännetään vieraalle kielelle. Olen googlaillut mielenkiinnolla netistä kaikkea, mitä viime vuonna ranskaksi ilmestyneestä Ahventen valtakunta-romaanistani on siellä kirjoitettu.

Le Royaume des perches on kirvoittanut lukijoiltaan monenlaisia ajatuksia. Kirjan luonnonkuvauksia on luettu ja niistä on pidetty. Kirjan teemat - ne jotka minä sinne olin leipovinani - on löydetty.

Ehkä hassuinta on ollut löytää kirjan tekstistä irrotettuja sitaatteja Internetistä. Joku on pitänyt niistä ja kirjoittanut ne ylös. Minulla on lukijana sama tapa. Ranskassa sattuvia sitaatteja jopa peukutetaan. Näin on tehty esimerkiksi nimimerkki christinebeaussonin irrottamille sitaateille täällä.

Hassua ja hauskaa telepaattista ajatusten vaihtamista kirjailijan ja lukijoiden välillä. Kirjailijana kiitän ja pokkaan.

23 tosiasiaa kapitalismista on hieno kirja

Tiistai 4.11.2014 klo 8.06

Pienillä kustantamoilla on paikkansa kustannusmaailmassa. Parhaimmillaan ne tarttuvat sellaisiin kirjaideoihin, jotka suurten koneistojensa ylläpitoa ajattelevissa isoissa kustantamoissa jäävät huomiotta.

Luen parhaillaan Ha-Joon Changin kirjaa 23 tosiasiaa kapitalismista (Into Kustannus Oy 2010). Kirjassaan korealaissyntyinen Chang ruotii ansiokkaasti niitä asioita, jotka pääoman kierron ympärille rakentuvassa yhteiskunnassa ovat vikana. Ne samat ”viat” ovat usein niitä hokemia, joita toistetaan mantroina ja tosiasioina taloudesta käytävässä keskustelussa.

Chang laittaa esimerkiksi lukijansa miettimään, onko matalaan inflaatioon pyrkimisessä mitään järkeä. Ainakaan siihen pyrkivä talousajattelu ei ole pystynyt takaamaan sitä tasaista ja turvallista talouskasvua, jota sillä on tavoiteltu. Inflaation torjuminen on samalla synonyymi pysyvän korkean työttömyyden hiljaiselle hyväksymiselle. Tästä nykyinen EU on hyvä esimerkki.

Chang kirjoittaa taloudesta ymmärrettävää kieltä. Toki hänkin joutuu lopulta myöntämään, että kapitalismi on huonoin mahdollinen talousjärjestelmä – ellei oteta huomioon kaikkia muita talousjärjestelmiä.

Kirjailija ei ole kaikkien alojen asiantuntija

Keskiviikko 29.10.2014 klo 8.08

Parin päivän takainen Rautavaaran liikenneturma ja neljän ihmisen turha kuolema pysyy otsikoissa pitkään. Useammaltakin kirjailijalta on näköjään kysytty mediaan ajatuksia tapahtumasta. Minulta ei ole kysytty – ja hyvä niin.

On minulta kysytty aikaisemmin, useinkin. Metsään ja luontoon liittyviin kysymyksiin olen vastannut mielelläni, niistä luulen tietäväni ja tuntevani jotakin. Kieltäydyin joskus kohteliaasti antamasta kirjailijan ruoanlaittovinkkejä. Yhtään keittokirjaa en ole vielä kirjoittanut.

Kirjailijan työhön kuuluu taustatietojen hankkiminen, asioiden penkominen ja ajatteleminen. Siihen kuuluu niin sanotun faktan palastelu tunteiden tasolla käsitettäväksi ja tunnettavaksi. Mielellään ajan kanssa. Se – tavallaan – antaa kirjailijalle oikeutuksen sanoa jostakin jotakin.

Hyvä että kirjailijoita vaivataan tuollaisilla kysymyksillä. Se kertoo, että taiteella on merkitystä asioiden käsittelemisessä. Silti kirjailijan tulee mielestäni muistaa, että kaikkea hän ei tiedä.

Ei varsinkaan siitä, mitä tapahtuu toisen ihmisen pään sisällä.