Kirjailija ei ennusta, mutta joskus kirjoitettu käy toteen

Perjantai 21.2.2014 klo 8.43

Kyösti Salovaara pohtii blogissaan (20.2.14) ansiokkaasti sitä, kuinka vaihtoehtoishistoria on kautta aikain ollut kirjailijoille yksi tapa hahmottaa maailmaa ympärillään, ja sitä mihin olemme menossa.

Vaihtoehtoisen historian kirjoittaminen on yksi keino ottaa etäisyyttä siihen, mitä on jo tapahtunut. Se ehkä auttaa meitä havaitsemaan - vaikkakin jälkikäteen - missä vaiheessa tapahtumien kulku muutti suuntaansa tavalla, jota kukaan ei voinut ennustaa. Entäpä, jos asiat olisivat menneet toisin?

Parhaimmillaan vaihtoehtoishistoria on kutkuttavan hyvää fiktiota. Luen parhaillaan John Boynen romaania Tarkoin vartioitu talo (Bazar 2011). Kirja kertoo Venäjän viimeisen tsaarin lähipiiriin päässeestä, ja hovista tarkkoja havaintoja tekevästä tavallisesta musikasta. Kirjan puolessa välissä ounastelen, mitä tarinan lopussa tapahtuu, ja kuka henkilöhahmoista paljastuu miksikin.

Pystyn vain ounastelemaan. Niinhän me teemme myös tässä tavallisessa elämässä, kun uusi ihminen astuu elämäämme. Emme tiedä, kuka hän on ja millaiseksi suhteemme muodostuu. Onko lopussa odotettavissa iloa ja riemua, vaiko surua ja tuskaa?

Lienee parempi miettiä sitä vasta jälkikäteen kuin ennakoida liikaa. Jälkikäteen on ehkä mahdollista nähdä selvemmin, missä onnistuimme, ja missä jokin meni vikaan.

Seuraava Sudenmaa käännetään ranskaksi

Tiistai 4.2.2014 klo 19.04

Allekirjoitin tänään käännössopimuksen vuonna 2010 ilmestyneestä romaanistani Kuolleita unelmia. Rikosylikonstaapeli Reijo Sudenmaan työstä ja elämästä kertovan romaanisarjan kolmannen osan julkaisee Ranskassa Gaia Editions, eli sama kustantaja kuin viime vuonna käännetyn Ahventen valtakunnankin.

Täytyy myöntää, että se lämmittää mieltä kun Sudenmaa -sarjan romaanit kelpaavat kansainvälisille markkinoille. Aikoinaan, aloittaessani sarjaa ajattelin sen yhdeksi johtoajatukseksi kotimaisuuden: en halunnut kirjoittaa angloamerikkalaisen mallin mukaisia kovia enkä pehmeitä dekkareita, vaan tarinoita jotka lähtevät suomalaisesta kulttuurista ja suomalaisesta elämänmenosta.

Niinpä Kuolleiden unelmienkin tapahtumat liikkuvat suomalaisen hirsitalobisneksen ympärillä. Kiva nähdä näin metsäläisenä, millaisen vastaanoton puuntuoksuinen tuotteeni saa ranskalaisilta lukijoilta.

Joku maksaa leivän myös ajattelijalle

Maanantai 27.1.2014 klo 15.16

Johtuneeko jatkuvaan taloudelliseen kasvuun pohjautuvan ideologian kriisistä se, että huippupoliitikkomme ovat viime aikoina kilvan kutsuneet koolle viisaiden ihmisten seminaareja. Milloin on koolla ollut taloustutkijoita, milloin korkean tason yritysjohtajia.

Tapasipa valtiovarainministerimme hiljakkoin myös johtavia kirkonmiehiä. Itse Tasavallan Presidentti letkautti julkisesti siitä, miten seminaareihin näyttää riittävän korkeapalkkaisia istujia.

Antiikin Kreikkakin oli aikoinaan täynnä yhä maineessa olevia ajattelijoita. Viisaat ja oppineet miehet kilpailivat silloin retoriikassa, siinä kuka osaisi sattuvimmin ja parhaimmin voittaa toiset sanallisessa väittelyssä ja argumentoinnissa.

Aristoteles, Homeros ja moni muu antiikin kreikkalainen elää yhä keskuudessamme aikoinaan muistiin kirjattujen sanojensa ansiosta. Presidentti Niinistön letkautusta miettiessä tuli mieleen tämä kysymys:

Liekö kukaan tutkinut, ketkä olivat niitä mesenaatteja ja oligarkkeja jotka maksoivat Kreikan viisaiden miesten seminaarit? Millainen mahtaa olla heidän vaikutuksensa siihen länsimaiseen ajatteluun, josta me ainakin joskus olemme ylpeitä?

Sodan sukupolvi: Saksalainen versio sodan satuttamista nuorista

Maanantai 20.1.2014 klo 10.46

Katsoin viime viikolla ensimmäisen jakson kolmiosaisesta saksalaissarjasta Sodan sukupolvi (Unsere Mütter, unsere Väter). Kiitos Ylen TV1:lle tärkeän draaman ottamisesta ohjelmistoonsa.

Historia on yleensä voittajien tekemää. Saksa hävisi II maailmansodan, ja siksi myös saksalaiset leimattiin vuosikymmeniksi pahiksiksi. Sotaa kävivät, ja siitä kärsivät kuitenkin ihan tavalliset saksalaiset ihmiset. Osa heistä uskoi aatteeseen joka vei Wehrmachtin melkein jokaiseen Euroopan kolkkaan. Osa ei varmastikaan uskonut.

Sarjan ensimmäinen osa kertoi ihan tavallisista ihmisistä tilanteessa, jota he eivät enää hallinneet. Osa heistä teki valintoja ja tekoja , joita he eivät olisi demokraattisessa yhteiskunnassa tehneet. Tai ainakin teoista kärsineiden ihmisten joukko olisi ollut pienempi.

Sarja on nähtävissä Yle Areenassa vielä jonkin aikaa.

Niobe on kohta lukijoilla

Perjantai 10.1.2014 klo 14.39

Uusin romaanini Niobe julkaistiin virallisesti viime viikolla. Kirjastot ja kirjakaupat ovat ottaneet sitä kiitettävästi listoilleen.

Tämä näkymä kirjastojen verkkosivuilla saa kirjailijan mielen iloiseksi: kirja on kohta lukijoiden käsissä. He tekevät tarinaan sen toisen puolen. Millainen kokonaisuus siitä muodostuu - sen jätän lukijoiden päätettäväksi.

Saattohoitajakissa, syövän tunnistava koira sekä luomakunnan kruunu

Lauantai 28.12.2013 klo 16.19

Meitä ihmisiä kutsutaan joskus luomakunnan kruunuiksi. Kruunuja tai ei, me uskomme olevamme kehittyneemmällä tasolla kuin mikään muu maapallolla asuva eliölaji.

Kovinpa ovat vajavaiset tietomme ja puutteelliset aistimme. Minna Lindgren kirjoitti Hesarissa 22. joulukuuta hienon kolumnin hoitavista kyvyistä, joita meille niin tutuilla lemmikkieläimillä on. Kuinka on mahdollista, että koira tunnistaa sairaalabakteerin tai syöpäsolut paremmin kuin yksikään ihmisen tekemä vekotin? Entä kuinka kissa voi tietää, kuka meistä on pian kuoleva?

Ainakaan toistaiseksi emme tiedä vastauksia. Ehkä niitä pitääkin etsiä sananmukaisesti koirien ja kissojen kanssa.

Niobe, tarina rotupuhtaasta Suomesta ilmestyy 2. tammikuuta

Keskiviikko 18.12.2013 klo 14.38

”Kapitalistit ovat saavuttaneet asemansa kyvykkyydellään. Tämän valinnan perusteella, joka osoittaa että he ovat ylempää rotua, heillä on oikeus johtaa.”

Saksan tuleva diktaattori Adolf Hitler sanoi näin Otto Strasserille, toiselle tärkeälle kansallissosialistille vuonna 1930. Hitler ampui itsensä Berliinin raunioiden keskellä vuonna 1945. Nyt, seitsemän vuosikymmentä myöhemmin hänen tokaisunsa on käynyt globalisaation myötä toteen: kansallisvaltioiden johtajien valta päättää tärkeistä asioista on pienempi kuin talouselämän mahti.

Rotuopilla ja antisemitismillä oli keskeinen rooli kansallissosialismin opinkappaleissa. Epäluuloa väärän näköisiä ihmisiä kohtaan esiintyi 1930-luvulla myös Suomessa. On hämmästyttävää todeta, että sodan jälkeiset vuosikymmenet eivät ole muuttaneet tilannetta miksikään. Keskustelulle monikulttuurisuudesta, sen vastustamisesta ja tulevaisuudesta on yhä vaikeaa löytää asiallista foorumia.

Vaihtoehtoishistoria, entäs jos -ajattelu on kirjailijalle herkullinen tapa hahmottaa ympäröivää maailmaa ja sitä, minne kenties olemme menossa. Neljä vuotta sitten ryhdyin luomaan paperille kuvaa Suur-Saksaan kuuluvasta Finnmarkista: entä jos kansallissosialistinen Saksa olisikin voittanut sodan, ja asuisimme nyt rotupuhtaassa Suomessa? Millainen olisi osin markkinatalouden ehdoilla toimiva, mutta rotuideologiaan pohjauvan valtion tiukassa otteessa elävä pieni suomalainen kaupunki?

Tulos, 244-sivuinen romaani nimeltään Niobe julkistetaan 2. tammikuuta. Päätin kustantaa romaanini tällä kertaa itse, vaikka muitakin mahdollisuuksia oli tarjolla. En halunnut kirjoittaa vakavasta asiasta viihdyttävää trilleriä, vaan ainakin yrittää jotakin muuta.

Mikä on lopputulos, millaisia ajatuksia tarina Niobesta herättää – sen jokainen romaanini lukeva päättäköön itse.

Kuinka voin varastaa kauniin laulun Internetissä

Tiistai 3.12.2013 klo 8.54

Kuuntelen paljon musiikkia. Talven alkaminen myös täällä etelässä on saanut päässäni soimaan Sinitaivas-yhtyeen esittämän version Chris De Burghin kauniista hitaasta valssista When winter comes.

Löysin kappaleen Internetistä, You Tube -palvelusta. Laitoin linkin kappaleeseen myös omalle Facebook-sivulleni. Teko soimasi omaatuntoani: voi olla, että joku kuuntelee kauniin kappaleen linkkini ansiosta You Tubesta eikä osta Sinitaivaan levyä. Voi olla, että Sinitaivaan sympaattiset soittajat menettävät tekoni takia ansaitsemiaan tuloja. Mistä minä sen voin tietää?

Tällä hetkellä tekijänoikeuksista keskustellaan paljon. Internetin ja sähköisten jakelukanavien myötä tilanne on ryöstäytynyt käsistä. Jos Sinitaivaan kappale on ladattu nettiin ilman lupaa niin syyllistynkö rikokseen, kun laitan linkin kappaleeseen naamakirjaani, tosin ilman ansaitsemistarkoitusta?

Minusta nuo kysymykset ovat liian isoja yksittäisen musiikista nauttijan vastattavaksi. Minun täytyy vain uskoa, että ko. kappaleen You Tubeen ladannut on kysynyt siihen luvan esittäjiltä. Muussa tapauksessa - rikoslakia maallikon pään kautta tulkiten - You Tube -palvelun omistaja syyllistyy varastetun tavaran välittämiseen.

Vai lieko You Tuben omistava monikansallinen yhtiö liian iso tekijä tuollaisesta rikoksesta vastaamaan?

Kirjailija hengittää kielellään

Maanantai 18.11.2013 klo 7.15

Kirjoittajayhdistys Paltta järjesti lauantaina Kuusankoskella tapahtuman Väinö Linnalta lainatulla teemalla Kieli on kirjailijan tapa hengittää. Minulla oli kunnia toimia tilaisuuden puheenjohtajana.

Suomi on kaunis, rikas ja ilmaisuvoimainen kieli. En ole vielä löytänyt asiaa, jota sillä ei voi ilmaista. Ei hyvässä eikä pahassa.

Oli hauskaa kuulla, kuinka kirjoittamisen ammattilaiset suhtautuvat käyttämäänsä kieleen. Kirjailija Irja Sinivaaran lähtökohtana omaan työhönsä on enemmän mieli kuin kieli. Jari Järvelä pitää työpöytänsä vieressä 50-lukulaista tietokirjaa, josta löytyy sanoja vähän erikoisempiinkin tarpeisiin. Toimittaja-kriitikko Suvi Ahola pyrkii kirjoittamaan tekstinsä niin, että jokainen yhdeksän luokkaa peruskoulua käynyt ymmärtää.

Mikael Agricola julkaisi aapisensa, ensimmäisen suomenkielisen kirjallisen teoksen 470 vuotta sitten. Luulenpa, että kielen rikkauden vaaliminen on jatkossakin yksi kirjallisuuden suurimpia ja vaativimpia tehtäviä.

Lehtikolumni on vaikea kirjoittamisen laji

Tiistai 12.11.2013 klo 7.44

Hesarin entinen päätoimittaja Janne Virkkunen ruotii muistelmakirjassaan Päivälehden mies (WSOY 2013) ansiokkaasti yhteiskuntaa, mediaa ja omaa työtään. Maan suurimman päivälehden ex-päätoimittajana hänellä on näkemystä jaettavaksi monestakin asiasta. Kaikkea hän ei toki paljasta - eikä tarvitsekaan paljastaa.

Virkkunen kirjoittaa jotakin myös toimittajien kirjoittamista lehtikolumneista. Olen pannut merkille saman kuin Virkkunenkin: varsinkin Sanoma-konsernissa lehtien toimittajat saavat nykyisin kirjoittaa/heidät laitetaan kirjoittamaan omilla kasvoillaan mielipiteitä asioista, joista heillä oletetaan niitä olevan.

Eräs pitkän  linja journalisti sanoi minulle joskus, että kolumni kirjoitetaan siihen paikkaan lehteä johon ei ole laittaa uutista. Olen havainnut saman: hyvä kolumni saa aivosolut hyrräämään ja antaa uusia ajatuksia. Pahimmillaan se on leipätekstiä, josta asiat ja oivallukset tiivistävä ingressi ja loppu ovat jääneet kokonaan pois.

Julkisuus kuluttaa siinä olevaa ihmistä - myös toimittajaa. Toimittajan työ on perinteisesti ollut tarkkailijan työtä - mutta onko tarkkailija aina paras sanomaan asioista oma mielipiteensä? Entä onko oikein, että toimittaja esittää kolumnipalstallaan jostakin asiasta oman, jo lukitun käsityksensä ainoana oikeana faktana? Millaisin eväin hän lähtee juttukeikalle sellaisen henkilön luo, jonka käsitys on asiasta täysin vastakkainen? Tätäkin näkyy tapahtuvan.

Se, mitä toimittaja teki viikonloppuna mökillään voi olla kiinnostavaa hänet ihmisenä tunteville. Muille paljastuksen yhteiskunnallinen merkitys - saati se, miksi siitä pitäisi maksaa lehden tilausmaksu - ei välttämättä avaudu.

Rakkauden ongelma ei ole se ketä rakastaa, vaan miten rakastaa.

Keskiviikko 6.11.2013 klo 15.34

Joskus netissä sattuu vastaan blogi tai muu kirjoitus joka pysähdyttää pidemmäksi ajaksi luokseen. Se toimii kuin hyvä kirja: viihdyttää, mutta antaa myös ajattelemisen aihetta.

Tällainen löytö oli minulle esimerkiksi Juha Kemppisen muistiinpanot Erich Frommin kirjasta Rakkauden vaikea taito (1977). Rakkaus - omaa itseä kohtaan, muita ihmisiä kohtaan, elämää kohtaan yleensä - on yksi suurimmista elämää ja elämäniloa ylläpitävistä asioista maailmassa. Liian usein rakkaudessa tuntee epäonnistuvansa.

Erich Frommin/Juha Kemppisen ajatukset rakkaudesta kolahtavat monessa kohtaa. Kuten vaikkapa tässä:

"EFn mukaan kapitalistisessa yhteiskunnassa miesten ja naisten tasa-arvoisuus ostetaan sillä hinnalla, että naiset eivät eroa miehistä lainkaan."

Surullista, mutta näin näyttää monesti olevan.

Romaani sairastaa. Miksiköhän?

Keskiviikko 30.10.2013 klo 17.42

Toimittaja Riitta Kylänpään raflaavasti otsikoitu juttu Suomen Kuvalehdessä on herättänyt keskustelua suomalaisen kirjallisuuden, eri toten romaanin tilasta. Moni kirjailijakollega tuntuu ottaneen jutun loukkauksena omaa ammattitaitoaan kohtaan.

En osaa oikein loukkaantua. Jostakin syystä Suomessa on keskusteltu jo pidemmän aikaa kirjallisuudesta itsestään: on mietitty, miksei novelleja julkaista, on pelätty ja odotettu sähkökirjan tuloa, on odotettu joka ikisenä joulunalusaikana yhtä suurta hittiä jota kansa ostaisi niin että myyntikäyrät näyttäisivät yläviistoon.

Keskustelua tarvitaan. Ehkä se kertoo siitä, että kirjan asema instituutiona, yhtenä kulttuurimme peruskivenä on rapautumassa. On niin paljon kaikenlaista muuta: nopeampaa, helpommin sulavaa, visuaalisesti komeampaa...

Enemmän olen huolissani siitä, miksi käymme niin vähän keskustelua runojen, novellien ja romaanien teemoista. Niitähän kirjailijat yrittävät tuoda esille ja käsitellä.

Ainakin näin olen itse ymmärtänyt kirjallisuuden merkityksen.

Tavataan Helsingin kirjamessuilla

Keskiviikko 23.10.2013 klo 14.39

Esiinnyn Helsingin kirjamessuilla lauantaina 26.10. 13.30 - 14.00 Dekkariseuran esiintymislavalla, sen jälkeen notkun vielä jonkin aikaa  Myllylahden osastolla 6g89.

Tulkaa juttusille, jos olette maisemissa :)

Jaakko Teppo miellyttää enemmän kuin stand up-huumori

Tiistai 22.10.2013 klo 7.56

Jaakko Teppo, savolaislähtöinen humoristi ja viihdyttäjä on kuulunut aina nuoruusvuosista lähtien suuriin suosikkeihini. Jo keikkailunsa lopettaneen Tepon cd:lle tallennetut kaskut ovat mitä parhainta siivouspäivän rattoa.

Tepon huumori kohdistui ennen kaikkea häneen itseensä. Hän asetti itsensä naurunalaiseksi ja oli siinä hyvä. Kun huumori kohdistui toisiin ihmisiin, olivat sen kohteena mielikuvitusihmiset mallia Römppäisen Veikko, Laukkasen Onni ja hieroja-Hilma. Jaakon, Veikon, Onnin ja vähän Hilmankin piirteitä löysin itsestäni.

Äskettäin sain seurata erään nykysuomalaisen humoristin esiintymistä lavalla. Stand up-huumoriksi sitä kai sanotaan. Täysi salillinen ihmisiä nauroi, kun humoristi epäili mikrofoniinsa erään eturivissä istuneen nuoren miehen mieskuntoa, irvaili naiskatsojan runsasta ulkomuotoa ja teki pilaa elävästä julkisuuden henkilöstä.

Huumori – niin kuin muukin viihde – kuvastanee aikaansa. Jostakin syystä nautin silti enemmän tuon viiksekkään savolaisveijarin metkoista tarinoista.

Murhalauantai kutsuu Pyhtäälle

Maanantai 14.10.2013 klo 8.06

Novelli elää ja voi hyvin - Short stories are alive

Lauantai 12.10.2013 klo 12.54

Tunnettu lyhyiden tarinoiden mestari, kanadalainen Alice Munro sai ansaitusti tämänvuotisen Nobelin kirjallisuuspalkinnon. Lyhyt tarina – novelli – elää tällä hetkellä nousukautta myös Suomessa. Minultakin on tilattu teksti erääseen ensi vuonna ilmestyvään novellikokoelmaan. Mielelläni tarjoukseen tartun.

Korkeintaan parisenkymmentä sivua sisältävässä novellissa ei ole tilaa monille rinnakkaisille tarinoille. On keskityttävä vain yhteen, ja yritettävä kertoa se hyvin. Henkilöhahmot on luotava pienin keinoin, eikä kaikkea heistä voi eikä ehdi kertoa.

Eräs paljon kirjoittava ihminen lausui äskettäin lehtijutussaan, ettei kirjoittaminen ole työtä. Olen vahvasti eri mieltä – ja novellin, jos minkä kertominen asettaa tekijänsä ammattitaidon terveellisellä tavalla koetukselle.

-------------------------

Canadian Alice Munro won Nobel prize in litterature this Year. She knows how to write a short story. Short stories are coming back in Finland, too. I'm going to write one of those to collection with other writers next Year, too.

In short story there is not space to tell much. There is only one story, and You have to do it well. You have to create Your characters with little ideas.

Somebody said recently in his column that writing is not working. I don't agree with that. Especially You need a professional touch if You try to write a good short story.

Lähtevien lintujen aika on hyvä aika kirjoittaa - Birds are leaving us, it is time to write

Maanantai 7.10.2013 klo 7.51

Sanotaan, että me suomalaiset olemme raskasmielistä kansaa. Että melankolia on meille ominainen mieliala.

Voi se niinkin olla. Ainakin lokakuussa, jolloin viimeiset muuttolinnut tekevät lähtöä etelään ja soilta voi kerätä karpaloita, noita kasvukauden viimeisiä marjoja.

Nyt on hyvä aika kääntyä itsensä puoleen, kuunnella mitä on kasvukauden aikana sisäänsä kerännyt. On hyvä aika saada se ulos, luoda jotakin.

Vaikka kirjoittamalla.

--------------------

They say, that finns are very melancholy people.

I agree with that. It feels that way in October, when last migratory birds are leaving us. Peatlands are covered by cranberries.

It is time to listen those things I collected to my mind during long summer days. Maybe something new is growing there.

It is time to write.

Rakasta ensin itseäsi, sitten muita

Keskiviikko 18.9.2013 klo 8.27

Itsensä rakastaminen on vaikea laji. Sen ajatuksen hyväksyminen, että on ensin hyväksyttävä itsensä sellaisena kuin on, ennen kuin voi odottaa sitä samaa muilta. Odottaa – ei vaatia.

Parisuhdekouluttaja Marianna Stolbow ruotii hyvin itsensä rakastamisen dilemmaa Ilta-Sanomien verkkosivuilla 16.9. Kyse ei ole narsismista eikä ylisuuresta egosta silloin, kun osaa oikeasti arvostaa itseään. Kai sitä rakkaudeksikin voi sanoa.

Törmäsin samaan, jo satoja vuosia vanhaan ajatukseen tehdessäni pohjatöitä romaaniini Kultainen sääntö (2013). Jo filosofi ja Pariisin piispa Petrus Lombardus (1100-1160) kirjasi ylös rakkauden ensimmäisen säännön. Sen mukaan vain ihminen, joka osaa rakastaa itseään kykenee rakastamaan myös muita.

Se ei ole keneltäkään pois, eikä tuhat vuotta ole muuttanut asiaa mihinkään.

Kesän paras dekkari, kuulemma - Mr. Poirette said nice things about my book

Tiistai 10.9.2013 klo 7.31

Turha kai sanoakaan, että kirjailija kaipaa palautetta siitä mitä hän on kirjoittanut. Tietoa siitä, mikä hänen luomassaan teoksessa on koskettanut, mikä on toiminut, mikä on antanut ajattelemisen aihetta. Siinä kirjailijan työ ei eroa millään lailla muista ammateista.

Erityisesti olen tällä hetkellä kiinnostunut Ahventen valtakunnan ranskannoksen keräämistä kommenteista. Radio Tele Luxembourgin aamussa 7. syyskuuta kriitikko Bernard Poirette piti kirjaa parhaana tänä kesänä lukemanaan dekkarina.

Se tietenkin lämmitti mieltä. Mutta erityisen hyvältä tuntuu se, että hän oli löytänyt kirjasta juuri niitä asioita, joita olin yrittänytkin sen sisään kirjoittaa.

-------------------------------------

Writer like me wants to hear feedback about novel he/she has written. If it has touched it's readers. If it has worked in that way I wanted. If it has given something to think.

Especially - of course - I'm now interested about feedback concerning Le Royaume des perches, my novel that was translated to french this year. Mr. Bernard Poirette from Radio Tele Luxembourg said 7th september nice things about my book. He said, that it was best crime story he has read this summer.

Thank You, Mr. Poirette! I'm glad You found just those things from book I wanted You to find.

Link: http://www.rtl.fr/emission/c-est-a-lire/ecouter/le-royaume-des-perches-de-martti-linna-7764356068

Sarjakirjailija on ajan trendi

Keskiviikko 4.9.2013 klo 7.18

Arvostamani kirjailijakollega, kouvolalainen Jukka Behm kertoo tämän aamun (4.9.) Kymen Sanomissa uuden Lahjoja norsujumalalle-romaaninsa taustoista. Jutussa kerrotaan, että sarjat ovat jännityskirjallisuudessa vahva trendi. Niin myös fantasiassa, ja nykynaisten elämää kevyesti kuvaavassa chick lit -kirjallisuudessa. Jukan kertoman mukaan idea jännärisarjasta tuli kustantamolta.

Mikäpä siinä. Itsekin kirjoitan ”irtokappaleiden” lisäksi Sudenmaa-romaanisarjaa. Lukijana olen nautiskellut Henning Mankellin, Donald Westlaken, Rex Stoutin ja monen muun ”sarjakirjailijan” tuotannosta.

Usean saman päähenkilön ympärille, kenties samaan ympäristöön sijoittuvan romaanin kirjoittaminen aiheuttaa myös kysymyksiä. Kuinka paljon jo aikaisemmin kerrottujen asioiden tuttuus lukijoiden keskuudessa aiheuttaa rajoituksia kirjoittajalle? Entä aiheuttaako se joskus sitä, ettei kirjailija voikaan käsitellä jotakin häntä kiinnostavaa aihetta, koska se rikkoisi sarjan tyylin ja hengen?

Pieniä, mutta isoja kysymyksiä kirjoittajalle. Sarjakirjoittaminen on ookoo, mutta kirjoittajalla täytyy säilyä vapaus hypätä pois sarjasta, jos jokin käsittelyä kaipaava teema sitä vaatii. Muutoin kysymys on – niin luulen – omien näkemystensä huoraamisesta.

Vain tarinan kertoja tietää, mitä hänen päässään liikkuu. Joskus - onneksi aika usein - kirjailija ei sitä itsekään tiedä.