Syksy on ihmeellistä aikaa - Autumn is very astonishing period of year

Maanantai 2.9.2013 klo 9.12

Marjoja, sieniä, ruskan värejä ja paljon raitista ilmaa - niistä on suomalaisen metsän syksy tehty.

Jaksan ihmetellä vuosi toisensa jälkeen sitä kasvuvoimaa, joka maalla on. Lumi painaa sen hartioita näillä leveysasteilla melkein puolet vuodesta. Kaikki tuntuu valkoiselta, kylmältä ja kuolleelta - kunnes kesä palaa.

Jokaisesta hetkestä metsässä on nyt nautittava. Nämä päivät eivät kestä kauan.

------------------------------------------------------

Berries, mushrooms, colours and lots of fresh air - those things belong to the autumn of finnish forest.

Year after year it is astonishing to see what power to grow is hidden in earth. Snow covers our beautiful country almost half of the year. Everything seems to bee white, cold and dead.

Then summer comes back. I must enjoy these days in forest. They are very rare, I know.

Jatkuvan kasvun uskonto on vaarallinen tie

Torstai 8.8.2013 klo 14.34

Eiliset iltauutiset ärsyttivät - taas kerran. Maamme ilmeisesti parhaat talousoppineet pohtivat, millaisella jatkuvalla taloudellisella kasvulla Suomi selviäisi menossa olevasta lamasta ja tulevaisuuden uhkakuvista, kuten väestömme nopeasta ikääntymisestä.

Olen pitkään miettinyt tuota jatkuvan kasvun filosofiaa. 47-vuotiaana voi jo katsoa ajassa taakse, ja todeta ettei yhtenäistä taloudellisen kasvun aikakautta ole elinaikanani kestänyt koskaan muutamaa vuotta kauempaa. Mitä perusteita meillä siis on odottaa sellaista tulevaisuudelta?

Jotenkin tuntuu, että meiltä puuttuvat vaihtoehtoiset tulevaisuudenkuvat siitä, kuinka voisimme säilyttää sivistyneen yhteiskuntarakenteemme tulevaisuuden reaalimaailmassa. Sellaisessa, jossa niukkuus öljystä ja muista raaka-aineista nostaa aina välillä niiden hinnat pilviin. Jossa tsunamit huuhtelevat toisinaan rannikoita tuhoisin seurauksin, Jossa ihmisen alituinen ahneus synnyttää talouteen kuplia, joista kaikken heikoimmassa asemassa olevat kärsivät eniten,

Mitä jatkuva taloudellinen kasvu - jos se olisi realismia - lopulta saisi aikaan? Täällä asiaa on selvitetty aika hyvin esimerkkien avulla.

Kaikilla linnuilla on oikeus tulla kuulluiksi

Maanantai 5.8.2013 klo 8.31

"Metsässä olisi hyvin hiljaista, jos vain ne linnut laulaisivat jotka laulavat parhaiten."

Tämän silmiini osuneen aforismin lausui aikoinaan Henry van Dyke, amerikkalainen kirjailija (1852-1933).

Kuten monet aforismit, tuokin pieni ajatus soveltuu moneen eri asiaan. Jokaisella julkaistavalla kirjalla on arvonsa. Ilman huonoja kirjoja ei olisi niitä hyviäkään. Jokaisella on oltava oikeus lausua asioista oma mielipiteensä, oikeus olla omasta näkökulmastaan oikeassa.

Maailman tapahtumista kiinnostuneelle kirjailijalle ajatus sisältää vahvan muistutuksen. On niin helppoa mennä mukaan pintaliitoon, peesata muiden ajatuksia, kuulla vain niitä jotka huutavat eniten.

Siellä jossakin syrjässä, siellä mihin muut eivät katso voi kuitenkin olla piilossa kertomisen arvoinen tarina.

Menestyskirjassa on oltava seksiä

Keskiviikko 24.7.2013 klo 7.07

Tulevana syksynä haastattelen yleisön edessä useampaakin kirjailijakollegaa. Kesän hiljaisina iltoina valmistaudun tehtävään lukemalla heidän viimeisimpiä teoksiaan. Yksi niistä on parhaillaan loppusuoralla. Pidän tästä romaanista: eläviä ihmisiä, elävää kieltä ja elämää suurempi tarina.

Sen lisäksi kirjassa on runsaasti rakastelukohtauksia, panoja ja raiskauksia. Miehen ja naisen sukupuolielimiä ja niiden eritteitä kuvaillaan useista eri näkökulmista. V- ja k-alkuisia nimityksiä noille elimille löytyy vaikka kuinka paljon.

Tätä kirjaa on kiitetty kaikissa lukemissani kritiikeissä. Sen omaperäistä kieltä, tarinan sujuvuutta, sen yleismaailmallisia teemoja. Mutta... seksistä ei yhdessäkään kritiikissä puhuta mitään.

Saman olen huomannut aikaisemminkin monen menestyskirjan kohdalla. Ilmeisesti kulttuuriarvoiltaan arvokasta romaania ei voi olla olemassa ilman seksiä. Siitä ei kuitenkaan puhuta, seksikohtausten kuvauksia ei arvoteta. Yksikään kritiikki ei kehu kirjojen panokohtausten laadukkuutta.

Liekö se korkeakulttuuriin kuuluvaa hienovaraisuutta, vai ihmisen todellisista mielenkiinnon kohteista vaikenemista? Seksi sinänsä ei ole enää mikään tabu kirjoittajille. Siitä kirjoittava kirjailija ei riko enää minkäänlaisia moraalisääntöjä.

Jos ette usko, niin menkää ja ostakaa tämän päivän iltapäivälehdet.

Le royaume des perches ehdolla parhaaksi rikosromaaniksi

Tiistai 9.7.2013 klo 16.15

Haminalaisen kirjailijan Martti Linnan maaliskuussa käännöksenä ilmestynyt rikosromaani Le royaume des perches on ehdolla Ranskan arvovaltaisimman rikosromaaneille myönnettävän palkinnon saajaksi.

Vuodesta 1948 lähtien jaettu Grand Prix de Littérature Policière -palkinto myönnetään tänä vuonna 65. kertaa parhaalle ranskalaiselle rikosromaanille, sekä parhaalle ranskaksi käännöksenä ilmestyneelle rikosromaanille.

Ehdolla on 13 ranskalaista ja 15 käännettyä rikosromaania. Palkinnon saajat julkistetaan 17. syyskuuta. Sen ovat voittaneet aikaisemmin ulkomaisten romaanien sarjassa mm. Peter Robinson, Ian Rankin ja Camilla Läckberg.

Linnan alkuperäisteos ilmestyi Suomessa vuonna 2007 nimellä Ahventen valtakunta. Myllylahti Oy:n kustantama teos oli samalla Linnan Sudenmaa -rikosromaanisarjan ensimmäinen teos. Sarjan viides romaani, nimeltään Kultainen sääntö ilmestyi viime tammikuussa. Le royaume des perches -romaanin kustantaja Ranskassa on Gaia Editions.

LISÄTIETOJA

http://mysteryreadersinc.blogspot.fi/2013/06/grand-prix-de-litterature-policiere.html

http://en.wikipedia.org/wiki/Grand_Prix_de_Litt%C3%A9rature_Polici%C3%A8re

Kirjailija käy tänään tulevalla rikospaikallaan

Torstai 4.7.2013

Vierailen tänään itäisen Suomenlahden saarella. Sinne aion sijoittaa erään lähitulevaisuudessa työn alle tulevan tarinani. En tiedä vielä, tuleeko siitä romaani, pino novelleja vaiko jotakin muuta. Tähän astisten pohjatöiden onnistuttua hyvin uskon, että tuo työ toteutuu.

Käynti tapahtumien näyttämöllä on kirjailijalle jännittävä kokemus. Minulla on päässäni kuva saaresta sen perusteella, mitä olen lukenut ja kuullut – mutta noinkohan saari on sellainen? Todennäköisesti jo kirjoittamani lyhyet luonnehdinnat tarinan tapahtumista tulevat elämään sen mukaan, mitä tänään näen, kuulen, haistan, maistan ja aistin.

Tuolla saarella ovat aikoinaan eläneet ja hengittäneet ne ihmiset, joista aion kirjoittaa fiktiivisen tarinani. Ehkä tulen tuntemaan myös heidän läsnäolonsa. Tai ainakin saan tuntumaa siihen, millaista heidän elämänsä oli.

Kirjailijaksi synnytään - entä kirvesmieheksi?

Perjantai 21.6.2013 klo 9.50

Helsingin Sanomissa haastateltiin 20. kesäkuuta kirjailija Henna Helmi Heinosta. Hän on julkaissut yhden romaanin, ja ensi keväänä tulee jutun mukaan ulos nuortenkirja. En ole tutustunut Heinosen tuotantoon, mutta onnittelen hienosta saavutuksesta. Jokainen kirja on suuren työn tulosta.

Luin kuitenkin kirjailijahaastattelua hieman hämmentyneenä, kuten aikaisempiakin Heinosta koskevia lehtijuttuja. Niissä keskitytään häneen persoonana, ja hänen palavaan haluunsa olla kirjailija. Toimittajaminäni miettii, onko näkökulma jutun kirjoittajan vaiko jutun kohteen itsensä valinta.

On upea asia, jos joku haluaa olla kirjailija. Mutta silti näkisin mieluummin kaiken keskiössä tarinan. Sen kirjailijan luoman melkein totta olevan sadun, jolla hän yrittää saada jonkinlaista otetta tästä maailmasta, yrittää muuttaa jotakin näkymätöntä näkyväksi lukijoilleen.

Ehkä joku muu haluaa olla palavasti kirvesmies. Hän haluaa rakentaa talon, ja kertoo siitä kaikille. Se tulenpalava kirvesmies voi olla ihan kiva tyyppi, ja kenties taitava rakentajakin. Jostakin syystä haluaisin kuitenkin tietää enemmän itse talosta kuin sen rakentajasta.

Hyvällä tarinalla, ja hyvällä talolla kun on ainakin yksi yhteinen ominaisuus. Niihin kumpaankin jää mielellään pidemmäksi aikaa asumaan.

Makeutta julmaan maailmaan - sweet to the cruel world

Maanantai 17.6.2013 klo 15.54

Rikosromaanini Le Royaume des perches on ollut nyt luettavissa ranskaksi kolmisen kuukautta. Teokseni Ranskassa saamat kritiikit ovat olleet pääosin myönteisiä. Niin myös Pierre Faverollen black-novel.over -blogissa. Kiitos ja kumarrus!

Ranskalaisia lukijoita tuntuu viehättävän tapani kuvata ihmistä ja luontoa. Sitä pidetään hitaana ja kauniina. Olen siitä mielissäni - juuri sellaisen tarinan halusinkin kirjoittaa, kun kuva ahvenia järvenselällä narraavasta Ilpo Kauppisesta alkoi aikoinaan hahmottua päässäni. Tunnen ehkä onnistuneeni jossakin.

------------

My crime novel Le Royaume des perches has been available in french about three months now. Most of the feedback I have seen has been very positive. So are these words Mr. Pierre Faverolle wrote in his black-novel.over -blog, too. Thank You very much!

My readers in France like the way I describe human being and landscape. They think it is slow and beautiful. I'm very pleased about that - I just wanted to write that kind of story when fisherman Ilpo Kauppinen, who loves perches came to my mind so many years ago. I think I maybe made it...

More feedback about book is available here in french

Mitä se on se kulttuuri?

Maanantai 3.6.2013 klo 6.56

Lauantai-ilta kului taas kerran mukavasti lavatanssien merkeissä, tällä kertaa Säänjärven lavalla Savitaipaleella. Musiikki oli hyvää, tapasin tosi kivoja ihmisiä ja mieli virkistyi. Automatkalla sinne ja takaisin juttelin hyvien ystävien kanssa aika kipeistäkin asioista.

Aamulenkillä, jalkoja verrytellessä mietin sanan kulttuuri merkitystä. Usein tuo sana mainitaan jotenkin halventavasti. Puhutaan ylimääräisestä kuluerästä kunnan tai valtion budjetissa, runoja kirjoittavista kukkahattutädeistä, rajataan kulttuuri koskemaan pelkästään oopperaa tai jotakin muuta taidemuotoa joka ei tunnu itselle läheiseltä.

Yhden määritelmän mukaan sana kulttuuri tarkoittaa jonkin yhteisön, ja koko ihmiskunnan henkisten saavutusten muodostamaa kokonaisuutta. Joskus kulttuurista käytetään myös synonyymina sanaa sivistys.

Pidän tuosta määritelmästä. Se voi pitää sisällään niin paljon: kuorolaulua, lavatansseja, tavan keskustella sovussa ja sivistyneesti tärkeiden ihmisten kanssa, jääkiekko-ottelun tuloksen analysointia yhteisin sanoin ja termein.

Mistä tietää oikeasti olevansa olemassa? Siitä, että meillä on tämä hieno asia nimeltänsä kulttuuri.

Viina on masenne, sanoi toimittaja Eve Mantu

Perjantai 24.5.2013 klo 7.12

Satuin avaamaan tiistain automatkalla Radio Puheen hyvään aikaan. Toimittaja Eve Mantu oli tehnyt ajatuksia herättävän dokumentin Lapualla Minnesota-menetelmän avulla ihmisiä viinasta vieroittavasta hoitopaikasta.

Alkoholismin seuraukset koskettavat järkyttävän suurta osaa meistä suomalaisista. Siitä huolimatta tuosta sairaudesta - sillä sairautta sen täytyy olla, tuon vahvan riippuvuuden viinaan - puhutaan vähän. Mieluummin puhutaan mielenterveyden ongelmista, työelämän ongelmista, väestön liian vähäisestä liikkumisesta, ylipaino-ongelmasta...

Mantu oli valinnut toimittajana työtavakseen fiksun tien. Hän peilasi koko ajan hoitolaitoksessa näkemäänsä ja kokemaansa omiin kokemuksiinsa alkoholistin omaisena ja läheisenä. Tuloksena oli lämmin, rohkea ja koskettava tarina.

Toimittajan, kuten kirjailijankin työssä on vaarana etukenoinen pönöttäminen kokovartalopeilin edessä. Silloin tuloksena on vain peilikuva, ei mitään kuvaa siitä mitä sen peilin takana ehkä on piilossa. Sen vaaran Mantu mielestäni vältti.

Viina on masenne! on kuunneltavissa Yle Areenassa

Arkistoissa on kansakunnan muisti

Keskiviikko 22.5.2013 klo 7.37

Vietin eilisen päivän Helsingissä, Sörnäisissä sijaitsevassa Työväen arkistossa.

On väärä luulo, että tällaiset arkistot ovat paikkoja joissa kuivat tutkijat istuvat pölypilvien keskellä tutkimassa kellastuneita papereita, joita narisevat arkistovirkailijat heille vastentahtoisesti hakevat pimeistä, kylmistä ja rottia vilisevistä kellareista. Kiitos erinomaisesta palvelusta, arkistoväki!

Kirjailijalle arkistot ovat monesti kullanarvoisia paikkoja, kun hän hankkii lisätietoa ja tunnelmia siitä ajasta johon hän tarinansa aikoo sijoittaa. Onneksi meillä on paljon tällaisia, Työväen arkiston ja vaikkapa Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kaltaisia paikkoja. Toivottavasti yhteiskuntaan levinnyt hillitön säästämis- ja tehokkuusvimma ei vie meiltä näitä yhteisen muistitiedon pankkeja.

Minä etsin Sörnäisistä tietoa tapahtumista Kymenlaaksossa vuonna 1918. Dokumentit ovat toki kiinnostavia, mutta erityisesti runsas muistitietoaineisto mykisti: vanhan ihmisen käsialalla kirjoitettu tarina Tammisaaren leirin nälkäisten punavankien kuorettomiksi kaluamista männyistä lähti Helsingistä mukaani seuraavan yön uniin.

Todellisuus on todellakin todellisuutta, sanoi aikanaan eräs menestynyt mäkihyppääjä. Kirjailija voi vain yrittääymmärtää, ja kysyä fiktion keinoin että miksi.

On niin monta tapaa määritellä viisaus

Maanantai 13.5.2013 klo 13.26

”Viisaus on jonkin määritelmän mukaan sekä tunnetta että älyä. Ajattelu ja tunteet eivät ole toistensa vastakohtia eivätkä kilpailijoita.... Molemmat, sekä pää että sydän, järki ja tunteet ovat siis tärkeitä, ja niiden tasapainoinen käyttäminen on välttämätöntä. Hyvä tasapainosta kertova kaava siis lienee: tunne + äly = viisaus.”

Tapasin viimeksi viikonloppuna ihmisen, jota pidin viisaana. Jokin hänen tavassaan puhua ja esittää asiansa sai aikaan vaikutelman, että se mitä hän sanoi, ei ollut ulkoa opittua vaan itse ajateltua. Jotakin juuri hänen ajattelemaansa ja kokemaansa, vaikka tunnistinkin hänen kertomansa asiat myös itsessäni kun hän sanoi ne.

On lohdullista ajatella, että kylmä reaalimaailma ei yksin pysty selittämään ihmisen viisautta. Viisaus – jos ja kun sitä esiintyy – vaatii suodattuakseen kirkkaan lähdeveden kaltaiseksi tunteiden painetta ja kosketusta.

Toisenlaisiakin kohtaamisia tapahtuu. Sellaisia, jolloin tuntee ettemme tunnetasolla tavanneet ollenkaan, tuo toinen ihminen ja minä. Ehkä toinen meistä kärsii silloin aleksymiasta, kyvyttömyydestä kohdata, tunnistaa ja käsitellä omia ja toisten tunteita edes sanallisesti.

Ehkä kaikkea ei tarvitsisi määritellä sairaudeksi. Puhummehan silloin myös viisauden puutteesta. Ja sitä sairauden lajia (eli kylmää järjen käyttöä) tuntuu esiintyvän tässä maailmassa pelottavan paljon.

Lukuvinkki: Päivi Niemi: Resuinen ja rikas (Päivä Osakeyhtiö 2013)

Internet muuttaa tapaamme lukea

Maanantai 6.5.2013 klo 15.51

"internet muuttaa tapaamme ajatella, muistaa ja lukea. Se totuttaa meidät nettilogiikkaan, jossa syventyminen on pahe. Pikaiset silmäykset ja nopea liike palkitaan. Pitää olla yhteyksissä, mutta toiset kohdataan vain kevyesti."

Näin kirjoittaa kolumnissaan Nettilogiikka työelämän tutkija Anu Järvensivu (HS 5.5.13). Erinomaisessa kirjoituksessaan Järvensivu käsittelee sitä, miten meidät on ehdollistettu odottamaan seuraavia sähköisiä impulsseja täyttämään päivämme. Klik klik, nopea silmäys ja päätös. Yhä uudelleen ja uudelleen, syventymättä asiaan yhtään paremmin.

Esikoisromaanini Syysmarkkinat ilmestyi vuonna 2005. Siinä ounastelin sitä tapaa, millä meistä ja tulevista sukupolvista tehdään kaupallisista ärsykkeistä riippuvaisia olentoja.

Enpä tuota romaania kirjoittaessani arvannut, että sen visiot voisivat toteutua näin nopeasti.

Kriisit ovat verhottuja enkeleitä, sanoo aforismi

Torstai 2.5.2013 klo 12.54

Käyn parhaillaan lävitse kirjoittajayhdistys Paltan 50-vuotisjuhlavuoden kirjoituskisaan lähetettyjä tekstejä. Niitä tuli paljon, ja suhtaudun tehtävään nöyryydellä. Monesta tekstistä näkee, että niitä on hiottu ajan kanssa ja ajateltu kauan.

Eräs, muualta jo aikaisemmin tuttu lause lävähti yhdestä tekstistä silmieni eteen: Kriisit ovat verhottuja enkeleitä.

Tuollaiset lauseet ovat lukijansa edessä pysähdyttäviä. Kriisejä ja vaikeuksia on tavallisesti totuttu ajattelemaan asioina, jotka riivaavat ja kiusaavat meitä maan päällä kulkijoita. Miksi ne siis enkeleitä olisivat, noita henkiolentoja joiden ajatellaan auttavan meitä vaelluksellamme? Senkö takia, että usein ihmisen elämä kääntyy kohti parempaa vasta suunnattomien vaikeuksien jälkeen?

Tuollaisia pieniä ja kauniita lauseita sanotaan aforismeiksi. Tiiviiksi lauseiksi, joiden merkitystä joutuu miettimään ja sijoittamaan sen omaan elämäänsä. Niiden etsiminen, odottaminen ja löytäminen tekee lukemisesta vaivan arvoista.

Suomalainen kirjallisuus ja Frankfurt 2014

Maanantai 29.4.2013 klo 14.19

Tämän päivän Hesarissa oli ansiokas kirjoitus Frankfurtin kirjamessuista ensi vuonna. Suomi tulee olemaan näillä lajissaan maailman suurimmilla messuilla vuoden teemamaa. Suomalainen kirjallisuus näkyy ja kuuluu vuoden 2014 syksyllä viiden päivän ajan niille, jotka päättävät millaista kirjallisuutta maailmalla myydään ja levitetään.

Tavoitteet ovat Hesarin mukaan huikeita. Kun nyt saksaksi käännetään 35-40 suomalaisteosta vuodessa, on ensi vuoden tavoite peräti 100 kirjaa. Yhteensä ulkomailla on julkaistu uusina käännöksinä vuosina 2002-2013 (18. huhtikuuta mennessä) 1 852 kirjaa.

Jokainen noista kirjoista on ansainnut kääntämisensä. Se on selvää, että rahakkailla Keski-Euroopan markkinoilla suomi-kirja kilpailee aivan yhtä eksoottisten teosten kanssa, jotka tulevat tarjolle jostakin kaukaa.

Harmi, ettei jutussa kerrota mitään siitä, miten ja millaisin keinoin me kenties erottautuisimme suuresta massasta. Luvut, kuten se että ranskaksi käännettiin viime vuonna vain 16 kirjaa (joukossa myös minun kirjani) ovat totta kai tärkeitä.

Tarinan marssi kotikoneelta Frankfurtiin ja muualle maailmaan on pitkä ja kivinen. On kokemusta...

First reviews about Le Royaume des perches

Keskiviikko 24.4.2013 klo 9.10

My first novel published in french came out at 13^th March. Le Royaume des perches (Ahventen valtakunta in finnish) was published by Gaia Editions.

This translation to foreign language is also my first one. So, it is very exciting to me to wait and see what people who read my story in french will think about it. Do they like it? Do they reach same thoughts about my passionate fisherman Ilpo Kauppinen that my finnish readers do? Is there something especially different in my – and finnish way – of thinking and society?

Some of first reviews about Le Royaume des perches can be found in Internet. I'm very pleased of them, either readers have liked about my book or not. Writing and books – they are just telepathy from one human being to another human being. What a wonderful thing that is!

Some links are shown here:

http://www.gibertjoseph.com/le-royaume-des-perches-4748392.html

http://lecoindelalimule.blogspot.fi/2013/04/le-royaume-des-perches-martti-linna.html

http://www.galeriedartleclercgap.com/Le-royaume-des-perches-Martti-Linna_a114.html

http://www.hebdo.ch/les-blogs/descombes-mireille-polars-et-polis/filets-de-perche-au-beurre-noir

http://www.initiales.org/Le-royaume-des-perches.html

http://www.lalsace.fr/loisirs/2013/04/12/la-dame-du-lac

http://blogdephaco.blogspot.fi/2013/05/le-royaume-des-perches.html

http://black-novel.over-blog.com/le-royaume-des-perches-de-martti-linna-ga%C3%AFa

http://www.babelio.com/livres/Linna-Le-royaume-des-perches/469897

Nikolai II:n jalanjäljillä Virolahdella

Maanantai 15.4.2013 klo 8.44

Otin tehtäväkseni kirjoittaa lyhyitä, kuunnelmallisia tarinoita Nikolai II:n ja hänen perheensä kesäisistä lomista Virolahden rannikolla. Venäjän viimeinen, heinäkuussa 1918 Jekaterinburgissa surmattu keisari vietti kesiään kaakkoisessa Suomessa vuosina 1908-1914.

Tehtävä on mielenkiintoinen: silloisen suurvallan johtaja halusi elää Virolahdella mahdollisimman yksinkertaista elämää. Siellä hän oli poissa Pietarin juonittelujen, vastuiden ja liehittelijöiden keskeltä. Toisaalta se oli vain silmänlumetta. Keisari ei koskaan voinut käyttäytyä niin kuin tavallinen ihminen. Ei edes silloin, kun hän näytti olevan yksin: Nikolain yksinäisiä kävelyretkiä Virolahden kyläteillä suojasivat metsän keskellä näkymättömissä seisovat sotilaat ja poliisit.

Kirjoittamiani tarinoita tullaan käyttämään alueen matkailun tarpeisiin. Keisarin kesänvietosta halutaan kertoa seudulla vieraileville ihmisille. Osalle heistä keisari ja hänen perheensä seisovat yhä jalustalla, jossakin muiden ihmisten yläpuolella. Kuinka he suhtautuvat kirjoittamiini dramatisointeihin keisariperheen ”tavallisesta” elämästä? Sallitaanko ihailluille hallitsijoille ja heidän perheilleen tavallinen elämä – edes näin kauan kuoleman jälkeen?

Hyvä tietopaketti keisarillisesta perheestä löytyy esimerkiksi täältä.

Edgar Rice Burroughsin neuvot romaanin kirjoittajalle

Keskiviikko 10.4.2013 klo 8.01

Kirjailijalta kysytään aika usein neuvoja kirjoittamiseen. Niitä on hankala antaa, kas kun jokaisella meistä on erilaiset lähtökohdat ja tavoitteet jonkin uuden luomiselle. Kun kysytään, sitä yrittää mumista sellaisen vastauksen, jollaista luulee kysyjän odottavan.

Tarzanin, ja monen muun legendaarisen hahmon luoja Edgar Rice Burroughs (1875-1950) kiteytti mielestäni osuvasti jotakin olennaista kirjoittamisesta. Hänen mielestään hyvän romaanin kirjoittajan täytyy olla

1 pettynyt ja masentunut.
2 olla epäonnistunut kaikessa mitä hän on tehnyt.
3 hänen on täytynyt viettää sietämättömän yksitoikkoista ja mielenkiinnotonta elämää.
4 hänen täytyy olla sydämensä pohjasta kyllästynyt sivistykseen.
5 hänen ei tarvitse piitata kieliopista eikä hän lue paljon.
6 hän omistaa keskitason aivot ja tavalliset taipumukset.
7 hän osaa olla käsittelemättä sellaisia aiheita, joista hän ymmärtää jotakin.

Lähde: Curt Riess: Bestseller (Otava 1963)

Erilaisia kertomuksia 335 surmatusta siviilistä

Torstai 4.4.2013 klo 7.31

Luen parhaillaan Alessandro Portellin kirjaa Käsky on täytetty (Faros 2012). Se kertoo 335 siviilistä, jotka saksalaiset surmasivat Roomassa 24. maaliskuuta 1944 kostoksi edellisenä päivänä tapahtuneesta partisaanien hyökkäyksestä.

Alessandro Portelli on roomalaisen La Sapienza -yliopiston professori ja merkittävä muistitietotutkija. Se näkyy kirjassa: kysymyksessä ei ole historiallinen kronikka, vaan satojen, välillisesti kenties tuhansien ihmisten hajanaisista muistitiedon pätkistä koostettu kuva siitä, mitä maaliskuussa 1944 oikein tapahtui, ja keitä ja millaisia ihmisiä surmatut olivat.

Tarinaniskijälle teos on oiva lukupaketti. Mistä tarina alkaa - surmahetkestä vaiko surmattujen lapsuudesta? Vaiko siitä, mitä Italian yhteiskunnassa tapahtui 1920-luvulla? Miten "totuus" tapahtumasta muuttuu, kun siitä kertovat ihmiset jotka ovat kuulleet asiasta vain jonkun muun kertomana?

Ranskannos joka huuhtelee tunteella

Maanantai 25.3.2013 klo 7.13

Olen viime päivinä googlaillut ahkerasti ranskalaista kielialuetta. Kritiikit Ahventen valtakunnan vasta ranskaksi ilmestyneestä käännöksestä tietenkin kiinnostavat.

Arvioita alkaa jo löytyä. Harmi vain, etten osaa ranskaa. Kokeilin erään löytyneen arvion kääntämistä suomeksi Googlen käännösohjelmalla.

Jostakin syystä arvostukseni ammattitaitoisia, inhimillisiä tulkkeja ja kääntäjiä kohtaan nousi kertaheitolla toiseen potenssiin.

"Valtakunta navat - Martti Linna

Intohimona kalastus tausta, epäselvä merkkejä, ja vaikka ulkona suomalainen ahdistava tunnelma suljettuun istuntoon vaaditaan

Eri. Sara lovéstam

Tämä romaani pyörii kolme merkkiä, jotka joutuvat toisiinsa tajuamatta sitä. Jokainen ajattelee heille annetaan poikkeavuus, mutta ilman tirkistely kirjoittaja voimme näyttävät terve tällä différence.Très hyvin rakennettu huuhtele tunteella jokaisella sivulla."

(Lähde: http://www.espaceculturelleclercgap.com)