Tattoota, sotilasmusiikkia ja ristiriitaisia tunteitaMaanantai 29.7.2024 klo 10.01 Tällä viikolla kotikaupungissani Haminassa vietetään Tattoota, sotilasmusiikin suurtapahtumaa. Sotilasmusiikkiin sanotaan kuuluvan kaiken sen musiikin, jota sotilaat soittavat. Tänä vuonna omaa Tattoo-juhlamieltäni latistaa Euroopassa käytävä suursota. Sotilaan tärkein tehtävä sodassa on tappaa toinen ihminen, ennen kuin tulee itse tapetuksi. Onko siis oikein ihailla asepukuisten nuorten naisten ja miesten taitavaa kuviomarssia ja soittamista, kun tietää heidän koulutuksensa perimmäisen tarkoituksen? Aloitetaan positiivisista asioista. Musiikki on niitä harvoja, kaukaa primitiivisestä historiastamme kumpuavia asioita, jotka saavat lähes kaikki meistä liikuttumaan. Musiikki saa ihmiset uskaltautumaan lähemmäs toisiaan, hakeutumaan muiden seuraan. Se rauhoittaa mieltä, saa aikaan mielleyhtymiä. Jos on tarvis, sillä saa aikaan joskus tuiki tarpeellista aggressiota. Montakohan kertaa tässäkin maassa on vihdoin viimein tartuttu siihen lattianpesuluuttuun, kun kuulokkeista on jytissyt siihen toimeen sopiva rock-kappale? Lopetetaan positiivisiin asioihin. Sain kirjoittaa vuonna 2020 julkaistun Hamina Tattoon 30-vuotisjuhlakirjan. Näihin kuluneisiin vuosiin mahtuu paljon hyvää musiikkia, ja sen myötä tapahtuneita ihmisten kohtaamisia. Ehkä ne ovat omalta pieneltä osaltaan auttaneet erilaisia ihmisiä ymmärtämään toisiaan. Ehkä ne ovat jo poikineet, ja poikivat jatkossakin tähän maailmaan jotakin hyvää. Ainakin minä toivon niin. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Hamina Tattoo, Hamina Tattoo 2024, sotilasmusiikki, Tattoo, Martti Linna, Ukrainan sota, torvisoitto |
Sota Ukrainassa kaipaa yhtä viisasta miestäLauantai 24.2.2024 Tänään tulee kuluneeksi kaksi vuotta siitä, kun Venäjän sotavoimat lähtivät vyörymään kohti Ukrainan pääkaupunkia Kiovaa. Inhimilliset, taloudelliset ja ekologiset tuhot ovat suunnattomia. Sodasta on kautta aikain syntynyt paljon sananlaskuja. Yksikään niistä ei selitä tyhjentävästi sen perimmäistä syytä. ”Sota on politiikan jatkamista toisin keinoin” lienee yksi lainatuimmista sotaan liittyvistä sananlaskuista. Sen kirjoitti ylös preussilainen kenraali ja sotateoreetikko Carl von Clausewitz (1780-1831). Tuohon sanontaan on valitettavan helppoa yhtyä: myös Ukrainassa olisi selvitty ilman sotilaallista konfliktia, jos kaikki asianosaiset olisivat sitä halunneet. ”Sodan aikana lait vaikenevat.” Tuon sanonnan takana sanotaan olevan Marcus Tullius Ciceron (106 eKr-43 eKr), roomalaisen yhteiskunnallisen vaikuttajan ja ajattelijan. Tämäkin sanonta on eletty todeksi Ukrainan tapahtumissa. Kaikkia sotarikollisina pidettyjä ei saada koskaan tuomiolle. Yhdistyneet Kansakunnat, eli YK on osoittautunut päätöksenteossaan hampaattomaksi tiikeriksi. ”Sota ei säästä rohkeaa, vaan pelkurin.” Ukrainassa ilmoittauduttiin suurin joukoin puolustamaan omaa maata keväällä 2022. Sittemmin, sodan jatkuessa, tuo into kuuluu laantuneen. Suuri osa kevään 2022 vapaaehtoisista lienee jo menettänyt henkensä tai terveytensä rintamalla. Sen toisella, eli Venäjän puolella moni on säästänyt henkensä lähtemällä maanpakoon. Tämä sanonta on pantu Anakreonin (n. 580 eKr-n. 480 eKr), antiikin Kreikan aikaisen runoilijan suuhun. ”Ei pelkkä julmuus saa ihmisiä rakastamaan sotaa, vaan jännitys.” Tämä Henry Ward Beecherin (1813-1857), yhdysvaltalaisen saarnaajan sananlasku on sekin osoitettu Ukrainassa paikkansa pitäväksi. Tavallinen 24/7-arki ei ole kaikkia varten. Se ei koske vain sotilaita: monilla nettisivuilla kappaleiksi räjähtävän ihmisen kuva saa sen katsojat jakamaan hyväksyviä peukutuksia. ”Ei sota yhtä miestä kaipaa” on sananlasku, joka on eri lähteiden mukaan kotimaista alkuperää. Sen ensimmäinen sanoja ei ole tiedossa. Tämän lauseenparren kanssa tekee mieleni riidellä. Eikö Ukrainassa, jos missä, kaivattaisi juuri nyt sitä yhtä pakinoitsija Aapelin viisasta miestä? Häntä, jolla olisi keinot, konstit ja valta lopettaa koko hirvittävä verenvuodatus. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ukraina, Ukrainan sota, von Clausewitz, sota, sananlaskut, sanonnat, Marcus Tullius Cicero, Anakreon, Henry Ward Beecham, Aapeli, Martti Linna |
Ukrainan itsenäisyyspäivä herättää monenlaisia ajatuksiaTorstai 24.8.2023 klo 9.48 Helmikuun 24. päivästä vuonna 2022 lähtien minulla on ollut joka-aamuinen tapa, josta haluaisin päästä eroon. Päivän ensimmäinen toimi on katsoa netistä, mitä Venäjän hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan on yöllä tapahtunut. Toivon, että pääsen tavasta eroon ennen elokuuta 2024. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ukrainan itsenäisyyspäivä, Suomi ja Ukraina, Martti Linna, Ukraina, Ukrainan sota, Venäjän hyökkäyssota, kulttuuri |
En iloitse Suomen Nato-jäsenyydestäTorstai 6.4.2023 klo 9.50 Suomesta tuli eilen sotilasliitto Naton 31. jäsenvaltio. Sitä on juhlittu kotimaassa ja Brysselissä moninaisin menoin, sekä valtiollisesti että yksityisesti. Oman mieleni tuo liittyminen tekee surulliseksi Tunnen surua, vaikka olenkin nyky-Venäjän aggressiivisen hyökkäyspolitiikan takia kannattanut jo jonkin aikaa Suomen liittymistä Natoon. Viimeistään Ukrainassa viime vuonna puhjennut täysimittainen sota on osoittanut, että nykyaikainenkin sota on täysimittaista tuhoamis- ja materiaalitaistelua, kohdistuen sekä siviileihin että sotilaisiin. Sellaisen kohteeksi mahdollisesti yksin jäävänä Suomella olisivat vitsit vähissä. Ukraina haalii nyt epätoivoisesti aseistusta ja muuta materiaalia itselleen sieltä, mistä sitä vain irti saa. Samoin teki Suomi talvisodan puhjettua marraskuussa 1939. Paljon tuli hyvääkin aseapua, mutta myös paljon täydellistä museotavaraa. Jopa sellaisia tykkejä ja lentokoneita, jotka olivat vaarallisempia käyttäjilleen kuin maahantunkeutujille. Itsekin reserviläisenä, ja muutaman reserviläisen isänä en halua nähdä sitä tilannetta, että tosipaikan tullen maamme puolustajien varustus olisi jälleen mallia Cajander. Sotiminen ja siihen valmistautuminen – joka on myös puolustusliitto Naton ydintehtävä – on kuitenkin pohjimmiltaan sellaista resurssien tuhlausta, johon ihmiskunnalla ei olisi enää varaa. Nälän, kulkutautien ja saastumisen kaltaisia ongelmia ei ole vielä ratkaistu. Niillä voimavaroilla, jotka maailmassa käytetään tällä hetkellä asevarusteluun, noille kaikille asioille voitaisiin hyvinkin tehdä jotakin. Syyttävä sormi harjoitetusta politiikasta, ja tehdyistä päätöksistä osoittaa näinä päivinä suuntaan jos toiseenkin. Hiljan muistin erään arvostetun, jo edesmenneen teatterinjohtajan kertomuksen siitä, miltä hänestä tuntui seuraavan näytäntökauden esitettävien näytelmien valinta. Hän sanoi istuvansa joka ikinen kerta lukemassa käsikirjoituksia toinen kätensä sangollisessa jäitä, toinen sangossa jossa paloi polttava tuli. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Martti Linna, Malli Cajander, Ukrainan sota, Suomen liittyminen Natoon, Nato, maanpuolustus |
Ukraina muuttaa suomalaistakin sotaromaaniaTorstai 9.3.2023 klo 9.42 Perinteisessä suomalaisessa sotaromaanissa pieni sissiosasto puskee latuaan kohden Muurmannin junarataa. Välillä nuo pellavapäiset, sinisilmäiset suomalaissoturit yrmyilevät ylemmilleen ja puhuvat naisista ja viinasta. Heitä puskissa väijyvät ryssät paljastavat sijaintinsa mahorkan hajulla. Kun juna lentää radalla ilmaan alkaa pitkä, verinen ja väsyttävä kotimatka. Toisin kuin isiemme ja isoisiemme vuosina 1939-1945 käymää sotaa, käynnissä olevaa Ukrainan sotaa voi jokainen seurata lähes reaaliajassa internetissä. Videoklipeissä näkyy, kuinka dronen pudottaman kranaatin haavoittama sotilas lyhistyy kasaan, nytkähtelee ja jää sitten hangelle makaamaan. Yöllä, valonvahvistinlaitteiden avulla kuvatuista videoista näkee jopa sen, millainen verivana jää pakoon yrittävästä haavoittuneesta sotilaasta. Jos muuttuvat sotakirjojen kirjoittajat, niin muuttuvat myös niiden potentiaaliset lukijat. Harvempi meistä on enää viettänyt öitään havulaavussa, rakotulen lämmittäessä sen edustalla. Monen, ainakin nuoremman potentiaalisen lukijan kohdalla alkaa hiihtämiseenkin eläytymisen kanssa olemaan niin ja näin. Saman nuo Linnan, Lehväslaihon ja kumppaneiden teokset tekivät vielä meille, sotaveteraanien lapsille: ehkä opimme ymmärtämään paremmin sitä helvettiä, joka muovasi noiden sodan nuorena kokeneiden miesten ja naisten koko loppuelämää. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Martti Linna, sotaromaani, kirjailijan työ, Ukrainan sota, Uula Aapa, Reino Lehväslaiho, Esa Anttala, Väinö LInna, sotakuvaukset |
Mir taitaa olla liian kaunis sana käytettäväksiPerjantai 24.2.2023 Minäkin katsoin keskiviikkona televisiosta presidentti Putinin odotetun puheen oman kansakuntansa tilasta. Tänään vietämme, vaan emme juhli erään inhimillisen katastrofin yksivuotispäivää. Yhtä sanaa olen jo pitkään etsinyt näiden aikojen valtavasta uutistulvasta, toistaiseksi turhaan. Moni lukija tuntuu kommenttiensa perusteella tulkinneen viime syksynä ilmestynyttä romaaniani Tämä nuori maa (Karisto/Otava) jonkinlaisena vertauskuvana nykyhetkelle Ukrainan sotineen ja jäätyneine kansojenvälisine suhteineen. Tottahan se on: ensimmäisen maailmansodan loppuvaiheiden sekasortoinen aika vuosina 1917 ja 1918 muistuttaa monessa mielessä nykyaikaa, ja moni nykyhetkeen asti vaikuttava asia ja ajatus on sieltä lähtöisin. Tänään elämme aikaa, jolloin Neuvostoliiton ”hyviä” aikoja haikaileva Venäjän johto yrittää saada Ukrainan takaisin valtansa alle. Raakaa valloitussotaa on käyty tasan vuosi, ilman että sitä edes halutaan kutsua sodaksi. Ei varsinkaan Ukrainaa kohtaan, vaan pikemminkin koko länsimaista elämäntapaa vastaan. Ukrainan ja Venäjän välinen sota on asia, jossa emme oikeasti tule näkemään voittajia. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: mir, rauha, Tämä nuori maa, Känä, 1918, Martti Linna, Ukraina, Venäjä, Putin, Ukrainan sota, 24.2.2022 |
Seuraamme sitä suurvallan hajoamista, joka jäi 30 vuotta sitten keskenMaanantai 30.1.2023 klo 8.32 Luen parhaillaan valkovenäläisen Svetlana Aleksijevitšin teosta Neuvostoihmisen loppu (Tammi 2018). Aleksijevitš sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 2015 – ja ansaitusti. Haastatteluihin perustuva teos piirtää tarkoin vedoin kuvaa Neuvostoliitto -nimisen valtion hajoamisesta. Sen hajoamisen jatko-osaa seuraamme nyt Ukrainasta. Olen lukenut aikaisemmin Aleksijevitšilta hänen neuvostoliittolaisten naisten sotakokemuksista kertovan kirjansa Sodalla ei ole naisen kasvoja (SN-kirjat 1988/ Tammi 2017). Sekin on hieno ja lukemisen arvoinen teos, tehty samalla haastattelutekniikalla. Se, että kirjailija yrittää säilyttää sanat siinä muodossa kuin ne haastateltaviltaan kuulee, tekee teoksen lukemisesta raskaampaa. Mutta samalla se tekee siitä antoisaa: erilaiset ajatukset ja mielipiteet melkeinpä kuulee omassa päässään. ”Se oli sosialismia, ja se oli yksinkertaisesti meidän elämäämme” Teos ilmestyi Venäjällä vuonna 2013. Kirjailija aloitti haastattelujen tekemisen sitä varten jo 90-luvulla. Tuon vuosikymmenen alussa Neuvostoliitto hajosi Venäjäksi ja lukuisiksi muiksi, enemmän tai vähemmän itsenäisiksi valtioiksi. Niiden henkinen ja taloudellinen taival on ollut vaihteleva. Osa on edelleen diktatuurimaisen vallankäytön alla. Osa – kuten rakas naapurimaamme Viro – säilytti Neuvostoliiton aikana sen verran länsimaista perintöään, että se on pystynyt takaamaan nykykansalaisilleen kohtuullisen elintason ja mielipiteen ilmaisemisen vapauden. ”Ennen me joko sodimme tai valmistauduimme sotaan” Aleksijevitšin teoksesta käy hyvin ilmi se, kuinka Neuvostoliiton viime vuosisadan suurin saavutus oli natsi-Saksasta saavutettu sotilaallinen voitto. Tuskinpa moni nykyhistorioitsija sitä kiistää, että natsismin tuhoamisessa juuri puna-armeija teki suurimman työn. Sen hinta oli karmaiseva: kymmeniä miljoonia kuolleita, haavoittuneita, kodittomia ja henkisesti vammautuneita. Etsiessään omaa paikkaansa maailmassa, nyky-Venäjä on jälleen kaivanut tuon suuren voiton naftaliinista. Venäjän johdon mielestä se oikeuttaa maan – joka heidän mielestään on edelleen kaikissa mahdollisissa suhteissa suurvalta – käyttäytymään muita, Neuvostoliiton hajoamisen myötä syntyneitä valtioita kohtaan isännän ottein, vetämään punaisia viivoja ja piirtämään turvallisuusvyöhykkeitä niiden alueille. Ja jos ei Neuvostoliiton mahdin muisteleminen riitä, löytyy kaapeista suurien valloittajatsaarien luurankoja sitä edeltäneiltä ajoilta. ”Vain neuvostoihminen voi ymmärtää toista neuvostoihmistä” Neuvostoihmisen lopussa järkyttävän suuri osa kirjailijan haastattelemista ihmisistä haikailee entisiä neuvostoaikoja takaisin. Silloin oli kaupassa tosin vain sinistyneitä kananpoikia ja Siperiassa vankileirejä, mutta silloin sentään vallitsi yhteiskunnassa jonkinasteinen tasapaino ja jokainen tiesi, ettei mitään hyvää ollut muillakaan odotettavissa. Nyky-Venäjän aikana joutuu kaupassa tekemään valintoja monien eri tuotemerkkien kesken, ja oligarkilla on kaikkea enemmän kuin minulla. Sillä ei ole merkitystä, kuinka hyvin työsi teet. Sillä on, millaisia kavereita sinulla on ja paljonko sinulla on rahaa. Hienoa teosta eteenpäin lukiessa valtaa mielen väistämättä ajatus, että nyt käytävä raaka sota Ukrainassa on jatkoa sille suurvallan hajoamiselle, joka jäi 30 vuotta sitten kesken. Venäjällä ovat vieläkin vallassa ja sen alla pääosin Homo sovietocukset, suuren ihmiskokeen tulokset. Heillä on edelleen menneen suurvallan hallitsijoiden kieli ja maaorjien mieli. Ehkä tulemme tämän sodan seurauksena näkemään tuon Neuvostoliiton lopullisen hajoamisen, ja Venäjän syntymisen uudelleen jossakin paremmassa muodossa. Pessimismi tosin huokaa olkapään takaa, että siihen vaaditaan ainakin vielä toiset 30 vuotta ja kokonainen ihmissukupolvi. Pahin mahdollisuus että Neuvostoliitto syntyy uudelleen, ei ole ollenkaan mahdoton vaihtoehto. Juuri siksi Ukraina tarvitsee nyt kaiken mahdollisen tuen. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Martti Linna, Svetlana Aleksijevit?, Neuvostoihmisen loppu, Homo Sovieticus, Venäjä, Ukrainan sota, Neuvostoliitto, Neuvostoliiton hajoaminen, kirjallisuuden Nobel |
Mitä natsi-Saksan viimeinen viikkokatsaus meille opettaaMaanantai 26.12.2022 klo 9.18 Toisen maailmansodan aikana natsi-Saksan propagandakoneisto tuotti kolmannen valtakunnan kansalaisten nähtäväksi Wochenschau -nimellä kutsuttuja viikkokatsauksia. Niitä näytettiin elokuvateattereissa aina ennen elokuvaa. Vaikka propagandan keinot ovat noista päivistä muuttuneet, ovat sen tavoitteet yhä samoja. Vuoden lähestyessä päätöstään olen katsellut tapaninpäivän ”iloksi” You Tubesta natsi-Saksan sotakirjeenvaihtajien kuvaamia arkistofilmejä. Sota-aikana sekä siellä että muualla rekrytoitiin maan parhaat kuvaajat juuri noihin tehtäviin: tuottamaan laadukasta ja tunteisiin vaikuttavaa kuvavirtaa sekä koti- että sotarintamalta osoittamaan omille, kuinka voitokkaita me olemme ja vihollisille, ettei meitä kannata vastustaa. Ukrainan sotaa voi seurata lähes reaaliajassa, kiitos tekniikan kehityksen. Dronen pudottama kranaatti putoaa tietokoneemme kuvaruudulla alas lähes samaan aikaan, kuin se oikeasti räjähtää juoksuhaudassaan lymyilevien sotilaiden keskellä. Ammusvarasto lentää ilmaan värikkäänä tulipallona, ei mustavalkoisena tuhruna. Veri on kuvissa punaista eikä mustaa – sikäli kuin sitä edes näytetään. Erityisen vaikuttavaa on natsi-Saksan viimeisistä taisteluista kertovan viikkokatsauksen materiaali. Tappion karut merkit ovat jo nähtävillä, mutta sota nielee silti ihmishenkiä ahnaaseen kitaansa: naisille opetetaan katutaisteluja varten, kuinka panssarinyrkkiä käytetään; heikosti aseistetut Volksturmin vanhukset käsittelevät tottumattomin käsin sotasaaliskivääreitään; suuri ja erehtymätön Johtaja jakaa rautaristejä hädin tuskin kouluikäisille pojille, joiden sanotaan kunnostautuneen taisteluissa. Vaikka propagandan keinot ja välineet ovat noista päivistä kehittyneet, ovat sen tavoitteet pysyneet samoina. Ainakin tällaiset asiat yhdistävät kuvavirtoja, joiden välinen aikaero on lähes 80 vuotta: Ne ”toiset” ovat huonompia kuin me Viholliset ovat tyhmempiä ja huonommin aseistettuja. He ovat tuskin ihmisiä, ovatpahan vain örkkejä tai huonosti johdettuja bolsevistilaumoja. He eivät halua taistella sen asian vuoksi jonka takia heidät on rintamalle tuotu, vaan heillä on kova koti-ikävä sinne Atlantin valtameren tai Uralin taakse. Heidät saa ryntäämään eteenpäin vain omien pelko tai alkoholi. Meidän asiamme on oikea, ei niiden ”toisten” Nykyään – kiitos Internetin – on sangen helppoa katsella rintaman kahta puolta tehtyä propagandaa. II maailmansodasta meillä on käytettävissä mittava määrä hyvin tehtyä historiantutkimusta. Hassua kyllä näyttää siltä, että kummallakin puolella on oikeus käydä omaa sotaansa tuota ”toista” osapuolta vastaan. Sodan varsinaiset kohteet eivät koskaan ole niitä, jotka kuolevat pommeista ja luodeista Sotilaat kuolevat rintamilla monenlaisten julmien sotakoneiden uhreina, samoin siviilit niiden takana. Mutta hei oikeasti: me kyllä tapamme heitä, mutta oikeasti vastustajamme on kansainvälinen rahajuutalaisuus, bolsevismi, amerikkalainen kapitalismi tai imperialismi. Tai jossakin kiovalaisessa bunkkerissa ihmisverta ja -lihaa nauttiva salaperäinen nationalistinatsi. Juuri meidän suurella kansakunnallamme on erityinen oikeus taistella noita asioita vastaan, onhan meillä erityinen tehtävä täällä maailmankaikkeudessa. Joku hyötyy aina sodasta taloudellisesti, muuten niitä ei käytäisi Natsi-Saksan viimeisessä viikkokatsauksessa näytetään julmia kuvia raunioiksi jauhautuvista Berliinin ja Breslaun (nykyisin Wroclaw) kaupungeista. Kumpikin kaupunki on sittemmin rakennettu uudelleen. Joku/jotkut ovat varmasti vaurastuneet niiden jälleenrakentamisen yhteydessä. Talousjulkaisuissa vilahtelee jo mainintoja niistä jättiurakoista, joita Ukrainan jälleenrakennuksen yhteydessä tullaan solmimaan. Taloudellisesti fiksusti toimineen sijoittajan ei tarvitse odottaa edes sinne asti: länsimaisilla asetehtailla riittää nyt tilauksia, ja lehtitietojen mukaan Uralin suurilla asetehtailla paiskitaan 12-tuntisia työpäiviä kuutena päivänä viikossa. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: natsi-Saksa, viikkokatsaus. Wochenschau, sodan opetukset, sotapropaganda, Ukrainan sota, Martti Linna |
Jokainen vuosi on ihmiselle poikkeuksellinenMaanantai 19.12.2022 klo 14.17 Vuosi 2022 tulee jäämään historiaan ja muistiimme Ukrainan sodan syttymisen, energiakriisin sekä taloudellisen ja poliittisen epävarmuuden vuotena. Mutta on vaikeita ja erikoisia vuosia ollut ennenkin. Osin sodan, osin muiden syiden vuoksi niin sanottu vihreä siirtymä ottaa jättimäisiä askeleita varsinkin energiantuotannossa. Luottamus jatkuvan taloudellisen kasvun ideologiaan on saanut vähintäänkin pahan lommon kylkeensä. 60-luvulla syntyneenä suomalaisena olen saanut elää rauhan vallitessa valtakunnassa. Sotaveteraanin lapsena minulla on ehkä ollut itseäni nuorempia ikäluokkia enemmän tilaisuuksia tehdä havaintoja siitä, mitä sota tekee ihmisen mielelle. Kun katsoo historiaa, on syytä olla kiitollinen näin pitkästä rauhan jaksosta. Toivokaamme että tilanne säilyy tällaisena, vaikka todellisuudessa länsimaiset demokratiat ovatkin jo sotatilassa aggressiivista itänaapuriamme kohtaan, toimittaessaan aseita itsenäisyytensä puolesta taistelevalle Ukrainalle ja kärvistellessään pahan energiapulan kourissa. Kun kääntää katseensa valtioiden tasolta yksittäisten ihmisten tasolle, kuva taannoin vallinneesta syvästä ja tasaisesta rauhantilasta ja kehityksestä järkkyy. Joinakin vuosina menetämme läheisiämme kuoleman kautta, ja se kohtaa lopulta meistä jokaista. Joudumme onnettomuuksiin, sairastumme, menetämme rakkaitamme eri syistä. Koemme sydänsuruja, menetyksiä, työttömyyttä ja monia muita ikäviä asioita – jos ei nyt joka vuosi, niin kuitenkin varsin usein. Jokainen noista tapahtumista on tavalla tai toiselle liitettävä renkaaksi oman elämänsä jatkumoon ja tarinaan. Elämä on lopultakin – tekisi mieli sanoa: parhaimmillaan - silkkaa kaaosta, epäjärjestystä, yllätyksiä, odottamattomia tapahtumia ja kaikkia niitä sekaisin. Jos ei niin olisi, se tuskin olisi elämisen arvoista. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Martti Linna, kirjailijan työ, vuosi 2022, Ukraina, Venäjä, Venäjän hyökkäys Ukrainaan, epäjärjestys |
Suhteemme Venäjään on taas kerran tienhaarassaSunnuntai 16.10.2022 klo 10.35 Päästyään Puolan sodassa voittopuolelle ja murrettuaan kokonaan Puolan armeijan vastustamiskyvyn, on bolshevikien Venäjä vaihtanut sävyään keskusteluissaan ulkovaltojen kera. Nuo sanat kirjoitti nuori, pian 20 vuottaan täyttävä Urho Kekkonen kolumniinsa Kajaanin Lehdessä 2. elokuuta 1920. Tekstissään hän analysoi menossa olleen Puolan ja Neuvosto-Venäjän välisen sodan vaikutuksia samaan aikaan käytyihin Suomen ja Neuvosto-Venäjän välisiin rauhanneuvotteluihin. Tuo kolumni tuli mieleeni, kun luin tämän päivän Helsingin Sanomia. Arvostamani kirjailija, historiantutkija ja Venäjän tuntija Anne Applebaum oli lehden haastattelussa sitä mieltä, että ainoa keino rauhan saavuttamiseen Ukrainassa, sekä aidon kansalaisyhteiskunnan syntymiseen Venäjällä on putinilaisen nyky-Venäjän sotilaallinen tappio menossa olevassa sodassa. Jälkiviisasteluun on helppoa ryhtyä sekä yksityisenä kansalaisena että kansainvälisen politiikan kiemuroita hahmotettaessa. Naapurimaamme itsevaltainen presidentti Vladimir Putinkin sortui sellaiseen lausuessaan, että Neuvostoliiton hajoaminen oli yksi ihmiskunnan suurimmista tragedioista. Ainakin hän olisi voinut määritellä tarkemmin, että kenen kannalta. Nykyaikaakin tultaneen käsittelemään jälkiviisauden imelin keinoin tulevassa historiankirjoituksessa. Voi hyvin olla, että ajan kulussa nähdään – itsekkäästi ajatellen – Suomen kannalta onnellinen sattumus siinä, kuinka Venäjän mahtava armeija on sortunut kurjuuteen Ukrainan laajoilla aroilla. Oliko se juuri se tekijä, joka antoi meille viimeinkin mahdollisuuden hakeutua Naton suuren ydinasesateenvarjon alle? Anne Applebaumin ansioksi on luettava, että hän oli Venäjän kehityksestä samaa mieltä kuin nyt jo monia vuosia sitten, ja uskalsi kirjata sen ylös. Urho Kekkosen valtiomiestaidoista ollaan nykyisin montaa mieltä. Hänen valtakaudellaan niitä arvosteltiin – jos arvosteltiin – mieluummin hiljaisella äänellä. Siksi lainaankin lopuksi toisen, eli Vienan Karjalaa koskevan kohdan tuosta hänen yli satavuotiaasta kolumnistaan. Jokainen arvioikoon omista lähtökohdistaan, oman maailmankuvansa mukaisesti sitä, osuiko hän tuossa oikeaan ja onko mikään oikeastaan muuttunut auringon alla. Heistä itsensä eroon julistaneen kansakunnan niskaan lähettää Neuvosto-Venäjä sotilasjoukkojaan, jotka ryöstäen ja hävittäen pakottavat ensiksi kansan itsensä valitseman hallituksen poistumaan maan rajojen sisältä ja sen mukana hallituksen sotaväen sekä toiseksi väkipakolla alistuttavat kansan neuvostojärjestelmään. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Martti Linna, Anne Applebaum, V.I. Lenin, Vladimir Putin, Urho Kekkonen, Känä, Kajaanin Lehti, historia, historian kirjoittaminen, historiakäsitys, Ukraina, Ukrainan sota, Veikko Huovinen, Konsta Pylkkänen, jälkiviisaus |
Alkaako väkivalta jo riittää kirjallisuudessa?Lauantai 8.10.2022 klo 10.54 True Crime, eli todellisiin tapahtumiin pohjautuva rikoskirjallisuus on ollut jo jonkin aikaa suosittua. Tällä hetkellä ”saamme” seurata reaaliajassa ja monilta kanavilta raakaa väkivaltaa Ukrainasta. Saa nähdä, miten se näkyy kirjojen kustantamisessa ja menekissä. Rikos – ja varsinkin väkivaltarikos – on fiktiivisessä kirjallisuudessa vahva tarinaa ja sen teemaa eteenpäin vievä ajuri. Yleensä sitä edeltää jonkinlainen ristiriita tai konflikti ihmisten välillä, tai ihmisten ja yhteiskunnan välillä. Järjestäytyneessä yhteiskunnassa rikos edellyttää sen ratkaisemista ja rankaisemista, ja siksi sen syitä ja seurauksia on tutkittava. Siksi olen itsekin käyttänyt rikosta työvälineenä useissa romaaneissani, ja ne on sen vuoksi luokiteltu rikoskirjallisuudeksi. Silmiini sattui tuore tilasto Suomessa syyskuussa myydyistä kirjoista. Se kertoo, mitkä kirjat ovat olleet myydyimpiä juuri tuon kuukauden aikana. Joskus ostan itsekin jonkin kirjan kuin sian säkissä: en juuri tunne sen kirjoittajaa, mutta aihe tuntuu takakannen ja median tietojen mukaan mielenkiintoiselta. Toisinaan tunnen kirjailijan, ja tiedän että hänen kynänsä jälkeen voi luottaa. Uskoisin, että suomalainen kirjanostaja tekee harvoin huteja: jos kirjailijan jokin teos tuottaa pettymyksen, en ainakaan itse hevin tartu siihen seuraavaan tuotokseen. Ainakin syyskuun myyntitilastossa ovat – kaikki kirjallisuuden lajit huomioiden – muut kuin dekkarit, sotakirjat ja muu väkivaltaa kuvaava kirjallisuus tuota prosenttilukua pienemmällä painoarvolla myydyimpien teosten kärjessä. Mieleen nousee ajatus, mitä 24. helmikuuta alkanut Ukrainan sota vaikuttaa siihen, mitä haluamme lukea? Sodan kauheudet tunkevat päälle uutisissa, lehdissä ja netissä. Olemmeko saavuttamassa niiden suhteen sellaisen kyllästysasteen, ettemme halua lukea ja kokea sitä samaa fiktiivisen tarinan muodossa? Vai eikö alkusyksyyn vain ole sattunut sellaisia True Crimen julkaisuajankohtia, että ne näkyisivät enemmän tuossa tilastossa? Ehkä tarjolle tulee jo muutaman vuoden sisällä paljon ukrainalaisista (ja ehkä myös venäläisistä) sankariteoista sotakentillä kertovia rikos- ja sotaromaaneja, muistelmia ja muuta materiaalia. En tiedä, olenko siitä välttämättä iloinen. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Martti Linna, dekkari, rikoskirjallisuus, kirjamyynti, Ukraina, True Crime |
Kun naamiot putoavat, voi sattua kaikenlaistaTorstai 23.6.2022 klo 9.32 Ukrainassa syttyneen sodan myötä olen miettinyt sitä, millaisina hetkinä me käytämme naamioita ja miksi niin teemme. Erilaiset maskit, naamiot ja suojaukset peittävät ja paljastavat isoja asioita itsestämme. ”Nyt naamiot on riisuttu, vain sodan kylmät kasvot näkyvät.” Näin totesi helmikuun 24. päivän tiedotustilaisuudessaan presidenttimme Sauli Niinistö. Se oli hyvä ja tyhjentävä toteamus. Halu ja pyrkimys sodan sytyttämiseen oli ollut kauan nähtävissä, mutta meidän oli vaikea uskoa sen syttyvän. Naamiot olivat täyttäneet tehtävänsä. Jokainen, joka on joskus elämänsä aikana rakastunut toiseen ihmiseen, tietää kuinka tärkeä hetki maskinsa pudottaminen on. Se hetki, kun luopuu näyttelemästä ”parempaa” ihmistä kuin oikeasti onkaan, ja paljastaa rakkautensa kohteelle tunteensa ja oman haavoittuvuutensa. Jos noina hetkinä saa vastarakkauden sijasta sisäänsä muita pistoksia ja kokee sitä usein, voi olla että suojaava maski saa pysyvän sijansa ihmisen kasvoilla. Tuo lienee yksi kuvatuimmista aiheista maailmankirjallisuudessa. Hyvän, teflonpintaisen naamion rakentamiseen itselleen kuluu aikaa. Toisilta meistä se onnistuu paremmin kuin toisilta. Ehkä joskus käy niin, että siitä naamiosta tulee aidompi kuin alkuperäisestä mallista, ja ihminen alkaa itsekin uskoa siihen. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Nyt naamiot on riisuttu, Sauli Niinistö, naamio, maski, Ukrainan sota, tunteiden piilottaminen, Martti Linna |
Tämän päivän Putinisti on eilisen Nato-haukkaMaanantai 25.4.2022 klo 9.57 Venäjän hyökättyä raa’asti Ukrainaan, joutuu Suomi miettimään uudelleen turvallisuuspolitiikkaansa. Kun on kysymys mielipiteistä, on leimakirves jälleen ahkerassa käytössä. Kunnioitan silti Kontulan näkemystä. Haukoista ja Putineista viis – varmin tapa säilyttää arvokas demokraattinen päätöksentekotapamme, on oikeus mielipiteensä muodostamisen vapauteen. Sillä jos tapaat henkilön joka sanoo varmaksi tietävänsä mitä tulevaisuudessa tapahtuu, niin hänet kannattaa kiertää kaukaa. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Putinisti, Nato-haukka, Martti Linna, Paavo Väyrynen, Anna Kontula, Ukraina, mielipiteenvapaus, leimakirves |
Vihapuheesta, loukkaavasta puheesta ja niiden erostaSunnuntai 17.4.2022 klo 10.59 Olenko joskus päästänyt suustani vihapuhetta? Todennäköisesti olen, mutta en ole jäänyt siitä kiinni. Entä loukkaavaa puhetta? Varmasti, ja niin tulen tekemään vastakin. Tällä hetkellä olen vihainen venäläisille Ukrainassa menossa olevan kansanmurhan ja valloitussodan johdosta. Syyllistynkö siinä viharikokseen? Kun tapaan vierasta kieltä puhuvia ihmisiä, olen vähän enemmän varuillani tekemisteni ja olemiseni kanssa, ennen kuin tutustun heihin paremmin. Onko rikollista tuntea sillä tavoin ennakkoluuloa? Minusta se on silkkaa terveellistä, ja ihmisen alkukantaisiin vaistoihin pohjautuvaa varovaisuutta. Loukkaaminen sanoilla on – valitettavasti – meille ihmisille arkipäiväistä toimintaa. Ihan siitä syystä, että sen asian ääneen sanominen joka loukkaa minua, ei välttämättä loukkaa sanojaa. Se ei ole hänelle tärkeä asia, mutta minulle on. Määrittelemme omat rajamme eri tavalla. Ellemme osaa tehdä niin, voi tuloksena olla katastrofi. Kuten Ukrainassa. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Vihapuhe, loukkaava puhe, Päivi Räsänen, viharikos, Martti Linna, Ukraina |
Putin lähtee, mutta Venäjä on silti naapurimmePerjantai 18.3.2022 klo 10.51 Käsittämätön hyökkäys Ukrainaan on eristämässä itäistä naapuriamme henkisesti ja taloudellisesti muusta maailmasta. Mädän johdon sytyttämän sodan seuraukset tulevat näkymään Venäjällä pitkään. On silti hyvä muistaa, että se on naapurissamme myös tulevaisuudessa. Yli 140-miljoonainen kansa itärajamme takana on aina ollut luonnollinen kauppakumppani suomalaisille. Monella suomalaisella on tavalla tai toisella sukujuuria Venäjällä. Tsaarinvallan viimeisinä vuosikymmeninä Suomenlahden pohjukassa sijaitseva Pietari oli suomalaisperäiseltä asukasluvultaan yksi maailman suurimpia ”suomalaisia” kaupunkeja. Kulttuuriimme Venäjä on antanut paljon, puhutaanpa sitten suomen kielestä, musiikista, kirjallisuudesta, teatterista tai mistä tahansa kulttuurin alasta. Ja vastaavasti, moni suomalainen kulttuurintekijä on menestynyt mainiosti ihan viime vuosiin asti venäläisillä kulttuurin markkinoilla. Niiden rakentamiseen on kuitenkin kaikki mahdollisuudet. Se ei tule ehkä toteutumaan minun elinaikanani, eikä ainakaan Vladimir Putinin valtakauden aikana. Resursseja parempaan kyllä on, jos niin halutaan. Parempia aikoja odotellessa on syytä pitää mielessä, ettei nykyinen tilanne ole tavallisten venäläisten ihmisten vika. On syytä pitää se mielessään, ja tehdä omalta pieneltä osaltaan kaikkensa, että toivon pilkahdukset paremmasta pysyvät hengissä. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Venäjä, Ukraina, Ukrainan sota, Suomen ja Venäjän suhteet, Martti Linna, J.K. Paasikivi, Vladimir Putin, naapuruussuhteet |
Nykyhetki muodostuu historiasta ja tulevaisuudesta, ja se on sen pahin ongelmaTorstai 10.3.2022 klo 8.49 Historiaa on kutsuttu muun muassa ihmisten menneisyyttä tutkivaksi tieteeksi, tai tarinoiksi menneistä ajoista. Tulevaisuuden tutkiminen taas yrittää ymmärtää ja ennustaa sitä aikaa, jota kohti olemme menossa. Nykyhetki rakentuu aina menneen ajan, menneiden sukupolvien työn varaan. Silloin tehtiin suurin osa niistä keksinnöistä, joiden varaan rakentuu ihmiskunnan hyvinvointi. Keksittiin hyviä asioita, kuten erilaisten maanviljelytapojen kehittäminen. Tehtiin huonoja asioita, kuten laajojen maa-alueiden pilaaminen elämiskelvottomiksi erilaisilla myrkyillä. Meillä on ainakin hämärä käsitys siitä miten elämä maapallolla, ihmiskunta ja oma kansakunta ovat ehkä saaneet alkunsa. Pahimmillaan tuloksena on katastrofi. Niin kuin tällä hetkellä Ukrainassa. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: historia, historiantutkimus, tulevaisuus, tulevaisuudentutkimus, Martti Linna, John Steinbeck, Ukraina, nykyhetki |
Sotilaiden äidit itkevät taas Ukrainassa ja VenäjälläTorstai 24.2.2022 klo 8.53 Belgorod. Harkova. Odessa. Ja monet muut toisen maailmansodan taistelupaikat Ukrainassa.
Historian harrastajana on tuntunut pahalta lukea noiden kaupunkien nimiä sanomalehtien kartoista näinä päivinä. Tuskin ovat noilla seuduilla aivan turhaan kuolleiden venäläisten, ukrainalaisten, saksalaisten, unkarilaisten, romanialaisten, suomalaisten ja monien muiden maiden sotilaiden ja siviilien luut ehtineet murentua nimettömissä haudoissaan, kun samoilla seuduilla taistellaan taas. Ei sellaista ole. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Venäjä, Ukraina, Ukrainan sota, rauha, demokratia, Martti Linna, Bertrand Russell |
Sodan (menetetty) sukupolvi on TV 1:ltä hyvä kesäuusintaTiistai 7.7.2015 klo 14.46 TV 1 esitti viime vuonna laadukkaan kolmiosaisen saksalaisen draamasarjan Sodan sukupolvi (Unsere Mütter, unsere Väter). Se kertoo viiden saksalaisnuoren kautta toisen maailmansodan kurimuksesta vuoden 1941 kesästä kevääseen 1945. Sarja uusitaan tänä kesänä. Ensimmäinen osa tulee tänään. Kiitos! |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Sodan sukupolvi, Unsere Mütter, unsere Väter, Ukraina, Saksa, Venäjä, toinen maailmansota, Suuri isänmaallinen sota |
Ukraina on osa perinteistä tappotannertaPerjantai 23.1.2015 klo 10.52 Luen parhaillaan historioitsija Timothy Snyderin tietokirjaa Tappotanner (Siltala 2014). Kirja kertoo Neuvostoliiton ja Saksan vuosina 1933-1945 Puolan, Ukrainan, Valko-Venäjän, Baltian ja Länsi-Venäjän alueella surmaamista noin neljästätoista miljoonasta siviilistä ja sotavangista. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tappotanner, Timothy Snyder, Niobe, Ukraina, kansanmurha, Josef Stalin |
Elämä on vaihtoehtoista todellisuuttaTiistai 19.8.2014 klo 9.01 Kyösti Salovaara käsitteli blogissaan 14. elokuuta vaihtoehtoisia todellisuuksia. Ansiokas kirjoitus. Astinlautanaan hän käytti myös romaaniani Niobe - kiitos siitä. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Niobe, Kyösti Salovaara, vaihtoehtoinen todellisuus, kulttuuri, Ukraina, Gaza, uutiskuva |