Ristimitta kiertää lukijoiden käsissä

Tiistai 8.5.2012 klo 7.38

Maaliskuussa ilmestynyt romaanini Ristimitta on kirjastoissa nyt hyllytavarana. Varsin monissa kirjastoissa se lienee siinä uutuuksien hyllyssä näkyvällä paikalla, juuri siinä johon monet kirjastojen aktiivisimmista käyttäjistä ensimmäisenä kävelevät.

Kirjailijalle on tuskin mitään motivoivampaa seurattavaa kuin käydä kurkkaamassa eri alueiden nettikirjastoista sitä, kuinka hänen kirjoittamansa kirja kiertää. Se tekee tyytyväiseksi, kun näkee että uusin kirja ei kauan ehdi levätä hyllyssä.

Yhä uudet kädet tarttuvat kirjaan, vievät sen lainaustiskille ja siitä edelleen kotiin selattavaksi ja luettavaksi. Joka ikinen kerta siitä tarinan puolikkaasta, jonka kirjailija on paperille luonut syntyy täysin uusi, uniikki kokonainen tarina.

Ristimitta näkyy kiertävän hyvin esimerkiksi Satakunnan kirjastoissa. Minkähän laisia tarinoita länsirannikolla sen teemoista syntyy?

Huumori on kirjoittajalle taitolaji

Tiistai 17.4.2012 klo 6.47

Kuluneen vuoden aikana perussuomalaisen eduskuntaryhmän sanomisia, tekemisiä ja kirjoittamisia on selitetty useampaankin otteeseen huumoriksi. Näin kävi viimeksi viime viikolla, kun kansanedustaja James Hirvisaari selitti avustajansa nettikirjoituksia väärin ymmärretyksi, satiiriseksi huumoriksi.

Huumori on taitolaji. Jokaisella meistä on erilainen huumorintaju. Se, mikä saa toisen ihmisen nauramaan ei naurata toista yhtään. Jokaisella on oltava oikeus omanlaiseensa huumoriin - paha vain, että usein se, mikä naurattaa toista ihmistä on loukkaus jotakin toista ihmistä kohtaan.

Satiiri on sanakirjan mukaan pilkkaruno, -romaani, -näytelmä tai elokuva. Täytyy kysyä, että jos Hirvisaaren avustajan hihamerkkikirjoitus oli satiiria, niin kuka tai mikä oli sen pilkan kohde.

Samoin voi kysyä sitä, onko huumori hyvää ja osuvaa silloin, kun se on selitettävä huumoriksi. Huumori kun on määritelmänsa mukaan kykyä tajuta huvittavat asiat.

Sosiologi Bauman: Kotona ratkaisee tunne, työelämässä oma etu

Perjantai 30.3.2012 klo 7.03

"Max Weber pani ensimmäisenä merkille, että työn ja kodin erottaminen toisistaan on modernin yhteiskunnan merkittävimpiä piirteitä. Erottamalla voidaan välttää vastakkaisten toimintapisteiden törmäys. Se onnistuu eristämällä toisistaan kaksi toimintaympäristöä, joista toisessa kannetaan huolta hyödystä ja toisessa moraalisesta velvollisuudesta.
   Kun henkilö osallistuu työhön, häntä eivät sido perhesiteet; hän toisin sanoen vapautuu moraalisuuden paineista. Siksi hän voi keskittää kaiken huomionsa hyödyn tavoittelemiseen, mitä työelämässä menestyminen vaatiikin. Kun hän palaa perheen pariin hän voi unohtaa kylmät, työhön liittyvät laskelmat, ja tavarat voidaan jakaa perheenjäsenten kesken kunkin tarpeiden mukaisesti.
   Ihanteena on, että hyötyajattelun ei tulisi rasittaa perhe-elämää (eikä myöskään niitä yhteisöllisiä elämänmuotoja, jotka rakentuvat tai pyrkivät rakentumaan perhe-elämän mallin mukaan). Yhtä ihanteellista olisi, jos moraalisten tunteiden nostattamien vaikuttimien ei annettaisi vaikuttaa työelämässä. 
   Menestys työssä (siis pohjimmiltaan kilpailutilanteessa) riippuu käyttäytymisen rationaalisuudesta, ja se puolestaan tarkoittaa, että käyttäytyminen alistetaan tyystin oman edun tavoittelemiselle. Rationaalisuus tarkoittaa, että toimintaa ohjaa pikemminkin järki kuin tunne. Toimintaa pidetään rationaalisena vain niin kauan kun se koostuu tehokkaampien ja edullisempien keinojen soveltamisesta käsillä olevaan tehtävään."

Kirkkaasti ja loogisesti ajateltu. Sosiologit ovat tienneet jo kauan syyn johdon ylisuuriin optioihin ja omituisiin asuntokaupppoihin. Miksi me yhä hämmästelemme, kun sellaista tapahtuu?

Lukuvinkki: Zygmunt Bauman, Sosiologinen ajattelu (Vastapaino 1997)

Pitkä on kirjallisuusblogien rivi

Perjantai 23.3.2012 klo 13.02

Eräs tuttavani sanoi hiljattain, että hän on löytänyt mielenkiintoisimmat blogit seurattavakseen puhtaasti sattumalta ja vahingossa. Ne sellaiset, joiden kirjoituksia hän seuraa ja jopa kommentoi.

Blogit ovat tätä päivää, ja niitä löytyy netistä joka lähtöön. Kirjoittaja voi näpytellä nettiin havaintojaan elämästä, pitää päiväkirjaa, kommentoida lukemiaan kirjoja tai tehdä melkein mitä vain, mitä kirjaimilla voi tehdä.

Seuraan itsekin muutamia, mielestäni hyvin tehtyjä blogikirjoituksia. Se on yksi tapa kommunikoida telepaattisesti sellaisen ihmisen kanssa, jota en tunne muuta kuin näin sähköisesti, mutta jonka ajatuksista olen kiinnostunut.

Kirjallisuuteen liittyviä blogeja on netissä runsaasti tarjolla. Parnasso-lehden päätoimittaja Jarmo Papinniemi on koonnut fiksusti ison joukon kirjallisuusblogeja sähköisen päiväkirjansa linkeiksi. Monimuotoista on kirjallisuuden maailma!

Miksi lopettaa holhoaminen ja huolehtia vain itsestään

Torstai 15.3.2012 klo 8.03

"Varmin tapa tehdä itsensä sekapäiseksi on sekaantua muiden ihmisten asioihin, ja nopein tapa tulla tervejärkiseksi ja tyytyväiseksi on pitää huolta omista asioistaan."

Hyvän kirjan läheisriippuvuudesta kirjoittaneen Melody Beattien sanat kuulostavat äkkiseltään tylyiltä. Meiltä odotetaan sosiaalisuutta ja auttamishalua. Paljon puhutaan siitä, että olemme menossa kohti tunnekylmempää yhteiskuntaa. Teemmekö siis oikein, kun emme enää välitä muista ihmisistä, vaan annamme heidän piehtaroida omissa ongelmissaan?

Läheisriippuvuus, uhrautuminen elämään jonkun toisen ihmisen elämää hänen puolestaan on tyly vieras perheessä ja kahden ihmisen välisessä suhteessa. Sen syyt voivat olla moninaiset: alkoholismi, vakava sairaus, väkivaltaisuus, peliaddiktio, huuumeriippuvuus... syy, joka alkaa hallita paitsi varsinaisen kärsijänsä, myös hänen läheistensä elämää voi olla melkein mikä tahansa.

Melody Beattie lienee oikeassa, kun hän kehottaa läheisriippuvuudesta irti pyristelevää kääntämään katseen itseensä ja omaan hyvinvointiinsa. Jälki voi muuten olla karmeaa.

"Me (läheisriippuvaiset) menetämme taloudellisen turvallisuutemme, emotionaalisen turvallisuutemme, uskomme ihmisiin joita rakastamme, uskomme Jumalaan ja itseemme."

Lukuvinkki: Meloldy Beattie: Irti läheisriippuvuudesta - Miten lopetan muiden holhoamisen ja alan huolehtia itsestäni (WSOY 1994).

Enkeli-Elisan sivuilla kerrotaan miltä tuntuu

Perjantai 9.3.2012 klo 6.48

Kaltaiseni toimittaja-kirjailija viettää paljon aikaansa Internetin äärellä keräten pohjatietoa, juttuideoita, etsien yhteyshenkilöitä, yrittäen pysyä kärryillä siitä, mihin tämä maailma ja me ihmiset olemme matkalla.

Monesti Internetin, ja varsinkin niin sanotun sosiaalisen median sisältö turruttaa. Moni kirjaus tuntuu turhalta läpänheitolta, joka olisi saanut jäädä kirjoittamatta. Päälle kaatuva mainonta uuvuttaa.

Siksi kai sitä havahtuu aina, kun löytää jotakin, joka on kirjoitettu vakavasti ja vakavasta aiheesta. Kuten vaikkapa Enkeli-Elisaan, eli koulukiusaamiseen liittyvät sivut Internetissä ja Facebookissa. Sivut, jotka saivat alkunsa kun nuori ihminen päätti elämänsä kiusaamisen takia.

Tuon kaltaisilla sivuilla jaetaan tunteita, puhutaan siitä miltä tuntuu. Internet todellakin yhdistää ihmisiä ja ajatuksia. Ehkä se johtaa tekoihin.

Ehkä meillä on vielä toivoa.

Metsänomistajan rahakirja on erilainen metsäkirja

Keskiviikko 7.3.2012 klo 9.28

Työskennellessäni takavuosina Kaakkois-Suomen metsäkeskuksessa metsänomistajien neuvontatehtävissä järjestin joka vuosi useita metsäverokursseja ja muita metsäkoulutustilaisuuksia eri puolilla Kymenlaaksoa ja Etelä-Karjalaa.

Metsäasioista ja metsärahasta puhutaan yhä useimmiten sillä samalla tavalla, erillään metsää omistavien kotitalouksien muusta elämästä ja taloudenhoidosta. Meitä metsänomistajia on tässä maassa noin 740 000, eikä lähikaupan kassalla kysytä maksetaanko ruokalasku metsä- vaiko muilla tuloilla. Kotitalouden muu rahankäyttö vaikuttaa myös siihen, miten metsää hoidetaan ja mitä sen omistamiselta odotetaan.

Maalis-huhtikuun vaihteessa ilmestyvä Metsänomistajan rahakirja (Metsäkustannus Oy) toteuttaa vihdoin pitkäaikaisen haaveeni metsäkirjasta, joka tuo metsäasiat osaksi kotitalouden muutakin rahankäyttöä ja puhuu niistä samoilla termeillä kuin muistakin raha-asioista puhutaan.

Odotan jännityksellä uutuuteni saamaa vastaanottoa.

http://www.metsalehti.fi/kauppa/tutustu/?BookID=e5c68fb5-387f-4f4f-bb4c-f23ba4c222c5

Kuinka romaani kuuluu aloittaa

Torstai 1.3.2012 klo 8.12

Varmaankin jokaisella kirjoittajakurssilla puhutaan tarinan aloittamisen tärkeydestä. Siitä, kuinka aloituksen tulisi imaista lukija mukaansa tarinaan ja kertoa jotakin tarinan teemoista ja henkilöistä. Samalla aloituksen tulisi asettaa jo niitä kysymyksiä, jotka saavat vastauksensa vasta viimeisellä sivulla.

Ei ihan helppo tehtävä. Alla näkyy se tapa, jolla minä päätin aloittaa tämän kevään romaanini Ristimitan tarinan kutomisen. Ne, jotka kirjani (toivottavasti) lukevat loppuun asti voivat vastata kysymykseen, löytyykö kaikkia noita asioita seuraavista sanoista.

Lumi lensi vasten auton tuulilasia. Se yritti päästä autoon sisälle. Anopin ääni lensi niskaani. Se yritti päästä päähän sisälle.

   ”Minähän sanoin, että tällä Tomilla on kultaiset kädet.”

   Lumi paakkuuntui lasinpyyhkimiin ja tuulilasin reunoille, eivätkä pyyhkimet jaksaneet työntää sitä pois. Anopin ääni porautui kalloon, se iski jokaisen sanansa perille ja paakkuuntui päähän. Anopin nimi oli Dagmar. Se oli hyvä nimi hänelle.

   ”Niin on hienot ja raskaat työhön. Koskaan ne ei saa mitään valmiiksi. Kaiken se jättää kesken, tämä meidän Tomi.”

   Alku oli Dag Dag Dag, ja loppu oli Mar Mar Mar. Anopin ääni takoi. Vaihdoin pitkiltä lyhyille, vaihdoin takaisin. Valkoinen seinä tuli kohti, muuttui pilkuiksi, tuli taas.

   ”Sinä olisit tyttö saanut paljon parempiakin miehiä.”

   ”Saihan se.”

   ”Mitä?”

Järki ja onnellisuus eivät sovi samaan päähän, sanoo Mark Twain

Lauantai 18.2.2012 klo 12.32

"Etkö tosiaan ole huomannut, että järki ja onnellisuus ovat mahdoton yhdistelmä? Selväjärkinen ihminen ei voi olla onnellinen, koska hänelle elämä on todellista ja hän näkee, kuinka älytöntä se on. Vain mielenvikainen voi olla onnellinen, eikä moni heistäkään ole. Ne muutamat ovat onnellisia, jotka kuvittelevat itsensä kuninkaiksi ja jumaliksi, loput heistä eivät ole onnellisempia kuin täysijärkiset. Tietenkään kukaan ihminen ei ole koskaan täysin järjissään, mutta olenkin käyttänyt jyrkkiä esimerkkejä."

Mark Twain laittaa nämä sanat saatanan suuhun teoksessaan Salaperäinen vieras ja muita tarinoita (Savukeidas 2011). Lyhyinä, häviävän pieninä hetkinä sitä luulee olevansa onnellinen. Onko se siis merkki täysjärkisyyden puutteesta - ja ylisuurista kuvitelmista?

Sairasta, kieroutunutta mieltä on usein pidetty yhtenä taiteilijoiden suuren luovuuden lähteenä. Vaikka niin ei olisi, sairasta mieltä on kuvattu paljon varsinkin kirjallisuudessa. Sen kautta katsottuna maailma on erilainen.

Ainakin nuo Mark Twainin sanat panevat ajattelemaan.

Kuinka negatiivisesta voi tulla positiivista

Tiistai 7.2.2012 klo 6.10

Luin Antti S. Mattilan kirjan Näkökulman vaihtamisen taito (WSOY 2006). Jännä ajatuskokoelma siitä, kuinka ikäviltä tuntuvia asioita voi opetella ajattelemaan uudella tavalla. Vaikkapa esimerkiksi näin (s. 100):

vihastuminen = intensiivistä välittämistä
tappeleminen = merkki itsenäisyydestä
laiska = ottaa rauhallisesti
hyökkäävä = toiminnan ihminen
kärsimätön = toimintaan suuntautunut
ei välitä = antaa muille tilaa
masentunut = hidastaa tahtia
aggressiivinen = ei tietoinen omasta voimastaan
nalkuttaa = koettaa saada toisen parhaat puolet esiin
vetäytyvä = syvä ajattelija

Ristimitan oikoluku on tehty

Keskiviikko 1.2.2012 klo 12.02

Karisto toimitti minulle Ristimitan, maaliskuussa ilmestyvän seuraavan romaanini käsikirjoituksen viime viikolla oikoluettavaksi. Nyt tuo lukeminen on tehty, muutama tavutusvirhe korjattu ja korjaukset toimitettu kustannustoimittajalle. Seuraavan kerran näen tekstin, kun kirjan uunituoreet tekijänkappaleet saapuvat kirjailijalle joskus maaliskuussa.

Käsikirjoituksen oikoluku on se vaihe kirjan kirjoittamisessa josta nautin kaikkein eniten. Lähetin tekstin sähköisenä tiedostona joskus syksyllä Karistoon. Sen jälkeen sen on käynnyt lävitse kustannustoimittaja ja taittaja. Oikovedos on jo kirjan näköinen, siitä näkee millainen lopullinen tekstiosuus kirjasta tulee olemaan.

Oikovedoksen tarkastaminen on se vaihe, jolloin tiedän varmasti että kirja on kohta valmis. Että muutkin ihmiset tekevät jo töitä sen kanssa.

Metsäjätti kertoo tärkeän tarinan

Lauantai 14.1.2012 klo 6.58

Luin Miika Nousiaisen viime vuonna ilmestyneen romaanin Metsäjätti (Otava). Ei ole kirjoittajan kynänjälkeä turhaan kehuttu. Tykkäsin.

Törmälän vaneritehtaan ympärille kasvaneen yhdyskunnan kurjistumisesta kertovassa tarinassa on monta koskettavaa kohtaa. Se kuvaa myös monta sellaista, aivan hiljattain yhteiskunnassa tapahtunutta murrosta joista ei kauheasti ole puhuttu.

"Vastakkainasettelun aika on kuulemma ohi. Ja Suomi ei ole luokkayhteiskunta
---- Kyllä työläinen vastakkainasettelun kesti, kun oli jotakin vastapainoa, ennen kuin hyvät puolet katosivat. Nyt ei ole punapääomaa, ei omistusta, ei luokkatietoisuutta, ei omia urheiluseuroja, ei ylpeyttä, ei taistelua. Pelkkiä yksilöjä ilman luokkaa."

Tämän näkee myös asuinpaikkakunnallani Haminassa, entisessä paperikaupungissa. Minujen joukossa on paljon pahempi paikka marssia tahdissa kuin meidän joukossa, yhtenä meistä.

Yksinäisen ja alkoholisoituneen kirjailijan vahva legenda

Sunnuntai 8.1.2012 klo 12.40

Kirjailija Kreetta Onkeli kirjoitti taannoisessa Kirjailija-lehden (4/2011) kolumnissaan havainnostaan, että jokaisella merkittävään tuotantoon yltäneellä mieskirjailijalla on ollut elämässään pitkäaikainen, järkevä ja kannustava elämänkumppani. Ja että useimmat pitkän uran kirjoittaneet naiskirjailijat ovat yksineläjiä kumppaninaan erakkous, erämaa tai alkoholi.

Kolumnin aiheeseen tarttui mm. Kymen Sanomat (7.1.2012). En tiedä, kirjoittiko Kreetta Onkeli nuo lauset kurillaan. Mutta hyvin usein kirjailijan työhön liitetään mielikuvissa juuri alkoholismi ja yksinäisyys. Täytyy myöntää, en tunne yhtään pahasti alkoholisoitunutta ja edelleen aktiivisesti kirjoittavaa kirjailijaa.

Kirjan suunnittelu, kirjoittaminen ja työstö vaatii nimittäin rautaisten perslihasten lisäksi sellaista turnauskestävyyttä, jota alkoholi ei tuo. Ja yksinäisimmän tuntemani ihmisen tapasin kymmenien ihmisten muodostaman niin sanotun työyhteisön keskeltä.

Sen sijaan oikeanlaisen, ymmärtävän elämänkumppanin ja läheisen ihmisen merkitys on suuri missä tahansa ammatissa toimivalle ihmiselle. Se väite on helppo allekirjoittaa, niin miesten kuin naistenkin kohdalla.

On myös todistettu, että mieskirjailija pystyy pitämään huolta lapsistaan siinä missä nainenkin.

Lapsuus on pullon varjossa erilainen

Sunnuntai 11.12.2011 klo 20.40

Hesarissa oli tänään hyvä esittely Henna Pirskasen kirjoittamasta kirjasta Alkoholi, isyys ja valta (Väestöliitto 2011). Aihe on tärkeä - kirja taitaa mennä lukulistalleni.

Katja Marteliuksen kirjoittaman esittelyn mukaan arvioidaan, että vähintään 500 000 meistä suomalaisista on lapsuudessaan altistunut vanhempiensa liialliselle alkoholinkäytölle. Siis puoli miljoonaa lasta.

Kirjaansa varten Henna Pirskanen haastatteli 20-40-vuotiaita suomalaisia miehiä. Tarinoita löytyi hyvin erilaisia: poikien tunteet omaa alkoholisti-isäänsä kohtaan vaihtelivat lojaliteettista vihaan.

On aina surullista, kun uuden ihmisen elämän eväitä syödään omien vanhempien taholta jo nuorena. Alkoholista, ja sen aiheuttamista vaurioista suomalaisissa perheissä on puhuttu paljon.

Mutta noinkohan tekeminen on jäänyt vähemmälle.

Sankaruudesta ja itsenäisyydestä

Maanantai 5.12.2011 klo 6.20

Huomenna, 6. joulukuuta Suomi viettää jälleen Itsenäisyyspäivää. Arvokas perinne, jonka soisi jatkuvan.

Suomalaiseen Itsensäisyyspäivään on tähän saakka kuulunut itsestään selvänä asiana sodan, ja siihen liittyvien asioiden nostaminen esille. Me kunnioitamme sotaveteraaneja, televisiosta tulee jompi kumpi versio Tuntemattomasta sotilaasta ja iltapäivälehti myy sota-aiheista liitettä.

Veteraanit ovat kunnioituksensa ansainneet, mutta jo jonkin aikaa olen kaivannut itsenäisyyden juhlintaan myös toisenlaisten,sotien jälkeisen ajan sankareiden kunnioittamista. Heitäkin löytyy - monesti hyvin läheltä.

Vai eikö aika ole vielä kypsä nostaa esille noita rintamamiestiloilla raataneita miehiä ja naisia?  Eikö huumekoukussa pyristelevän nuoren vanhempien yritys ja kärsimys täytä sankarin mittoja? Entä vaikeasta syövästä toipuneet, uudestaan hymyilemään oppineet kansalaiset?

Sankaruuden lajeja löytyy niin paljon. Ehkäpä sankareita ei saa olla liian paljon kerrallaan.

Onnittelut Finlandiasta, Rosa Liksom

Perjantai 2.12.2011 klo 6.31

Rosa Liksomin teos voitti tämänvuotisen kirjallisuuden Finlandia-palkinnon. Varmasti hyvä valinta - Rosa Liksom on yksi niistä kirjailijoista joiden töistä joko pidetään tai ei pidetä. Se, että kirja herättää tunteita on yksi niistä syistä, miksi kirjallisuudella on oikeus olla olemassa.

Kirjallisuuspalkintojen merkitystä voi aina pohtia. Saajalleen - sekä kirjailijalle että yhdelle kirjalle - se on aina merkittävä tunnustus. Mutta kuka muistaa vaikkapa viideltä viime vuodelta edes kolme Finlandian voittanutta teosta?

Ei varmaan tarvitsekaan muistaa. Jokainen taideteos on aina oma uniikki itsensä. Merkitystä on vain sillä, mitä tuntemuksia se kokijassaan - eli kirjan kohdalla lukijassaan - herättää.

Ristimitta, kuudes romaanini ilmestyy maaliskuussa

Perjantai 25.11.2011 klo 13.55

Ristimitta, kuudes romaanini ilmestyy maaliskuussa 2012. Ensimmäisen lauseen taisin kirjoittaa tähän käsikirjoitukseen neljä vuotta sitten. Pitkät ovat kirjailijan työrupeamat - mutta lopputulos on aina palkinnut, ainakin tähän saakka, ja ainakin kirjoittajansa.

Teemalähtöisenä kirjoittajana lähdin Ristimitassa etsimään syitä siihen, miksi toiset meistä kestävät elämän antamia iskuja paremmin kuin toiset. Jokainen meistä niitä saa. Toiset nousevat iskun saatuaan ylös, pyyhkivät pölyt hihoistaan ja hymyilevät. Toiset jäävät maahan makaamaan.

Kustantaja Kariston lukijat löysivät käsikirjoituksesta huumoria ja tragikomiikkaa. Kyllä se kirjoittajalle käy - ilohan on vain surun kääntöpuoli ja riemu tuskan velipuoli. Toista ei voi olla olemassa ilman toista.

Kirjailijat eivät uskalla kirjoittaa, sanoo Mäkinen

Lauantai 19.11.2011 klo 6.49

Hesarin kulttuuritoimittaja, Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkintoraadissa kaksi vuotta istunut Esa Mäkinen on tätä mieltä lehden lauantaiesseessään 19. marraskuuta. Kirjoittajat ovat suoltaneet perinteistä ja tylsää tekstiä, sanoo hän.

Mäkinen valittaa sitä, että esikoiset ovat perinteisiä romaaneja, eivätkä niiden kirjoittajat harrasta tarpeeksi kokeiluja eivätkä hassutteluja. Syntyy kerrontaa ilman raikkautta ja kunnianhimoa.

Ehkä se tuolta näyttääkin - jos lukee putkeen sata esikoisteosta, eikä juuri muuta. Esikoisen kirjoittaja tyhjentää aikamoisen pajatson tekstiinsä. Monelle sen tarinan aihe on hyvin omakohtaista ja itse koettua - eikä siinä tee juuri mieli kikkailla.

Uskon että Mäkisenkin näkökulma muuttuisi tyystin toiseksi, jos hän lukisi ja seuraisi esikoisensa julkaisseiden kirjailijoiden teoksia sarjana aina siihen viidenteen tai kuudenteen teokseen saakka. Jokaisessa ammatissa kehittyy, myös kirjailijana. Ensimmäinen kustannustoimittajani - Mikko Aarne Otavalta - sanoi, että monesti kirjalijan neljäs teos on hänen parhaaansa.

Toki ripaus kokeilua ja omaperäisyyttä ei ole koskaan pahaksi. Ilman niitä ei Anthony Burgessin Kellopeliappelsiinin (1962) kaltainen mestariteos olisi koskaan syntynyt. Ei muuten ollut esikoinen: Time for a Tiger oli ilmestynyt jo kuusi vuotta aikaisemmin.

Isyys on oikeus - ei velvollisuus

Sunnuntai 13.11.2011 klo 13.19

Tänään vietetään isänpäivää. Itselläni on ollut onni kuulua isien joukkoon vuodesta 1994 lähtien. Isä on yksi niistä "titteleistä", jota arvostan eniten - aivan kuten äitikin on. Oikeasti isänpäivää ja äitienpäivää vietetään joka ikisenä päivänä vuodessa, kaikkine vaatimuksineen ja rasituksineen, mutta myös ilon hetkineen.

Tänään mediassa on näköjään nostettu framille erityisesti yksinhuoltajaisät ja elatusvelvolliset isät. Se on hyvä asia: miehellä on oikeus isyyteen myös silloin, kun hänellä ei jostakin syystä ole mahdollisuutta osallistua lapsensa elämään sen jokaisena päivänä. Toivottavasti mahdollisimman moni elatusvelvollinen isä saa/haluaa silti osallistua niinä päivinä kun se on mahdollista.

Onnea kaikille Suomen isille!

Narsisti on hyvä jätkä - ainakin itselleen

Torstai 3.11.2011 klo 19.27

"Arkikielessä ymmärrämme narsistin itserakkaaksi henkilöksi, joka kehuu jatkuvasti itseään ja saavutuksiaan, elättelee uskomattomia fantasioita, janoaa huomiota, on ylimielinen, käyttäytyy kateellisesti ja pyrkyrimäisesti."

Lainaus on peräisin Narsistien uhrien tuki ry:n nettisivuilta. Tuleeko mieleesi henkilö, johon tuollainen kuvaus sopii? Minulle tulee - montakin. Mainituilla sivuilla on paljon tietoa tästä luonnehäiriön muodosta, jolla ei tosin taida ainakaan vielä olla virallista sairauden luokitusta.

Pelottavia tarinoita narsismista, ja sen ääri-ilmiöistä kuulee silloin tällöin liikkuessaan maailmalla. Todennäköisesti monet niistä perhe- ja muista väkivallanteoista, joista luemme lehdistä ja näemme töllöstä johtuvat osaltaan narsismista.

Toisaalta: lainauksessa kuvatun henkilön voi hyvinkin kuvitella menestyjäksi jossakin länsimaisen kilpailuyhteiskuntamme ammatissa. Sanotaan, että menestys ruokkii menestystä - eikö siis henkilö, joka vaikuttaa noin äärimmäisen menestyvältä ja tyytyväiseltä itseensä, siis ansaitsekin lisää menestystä? Hinta läheisille voi tosin olla kova - mutta eihän narsisti sitä ajattele.

Netistä löytää nykyisin vertaistukea ja tietoa monesta sellaisesta aiheesta, jotka voivat tehdä työpaikasta tai kodista helvetin. Se on äärimmäisen hyvä asia. Todennäköisesti tälläkin hetkellä joku äärimmäisen väsynyt ihminen kirjoittaa jossakin päin Suomea Googleen hakusanan narsisti, ja katsoo mitä tuloksia hakukone antaa.

Voimia sinulle, jotka haet apua. Toivottavasti löydät sitä - ensi alkuun netistä.

Lukuvinkki: Simon Crompton: Rakastuin narsistiin (Minerva 2009)